Menee hermot kaverin kerjäämiseen
Suoraan sanottuna v*tuttaa kaverini... Lapsillamme on on muutama vuosi ikäeroa, niin että oma tyttöni on vanhempi. Huono puoli tässä on, että kaverini on jatkuvasti kerjäämässä tyttöni pieneksi menneitä vaatteita. Ja nimenomaan ilmaiseksi. Hän ei ymmärrä miksi niistä vaatteista pitäisi maksaa, kun muutenkin olen niitä pois laittamassa ja sehän on vaan kierrätystä, kun annan niitä hänelle eteenpäin. Eri asia, jos kyse olisi jostain H&Mn lastenvaatteista, mutta kun ei ole. Ostan lapsilleni merkkivaatteita useiden satojen eurojen edestä, ja tämä juntti kaverini olettaa, että annan ne sitten hänelle kun meillä menee pieneksi. Yksi hyvä esimerkki on Uggit, jotka ostin lapselleni viime talvena ja maksoin niistä n. 180€. Lapsellani oli ne tasan kolme kertaa jalassa, ja harmittelin että tänä talvena ei enää mahdu. Kaverini totesi, että hänen lapsellensa ne olisivat hyvät, ja sanoin että voin neljälläkympillä ne myydä (huom. täysin uudenveroiset lämpimät talvikengät). Kaverini loukkaantui tästä, kun luuli että saa ne ilmaiseksi kun eihän meillä ole niille käyttöä... En ymmärrä, miten kukaan voi olla niin idiootti. Vähän aikaa sitten hän ihastui yhteen lapseni Burberryn hameeseen, ja ihan itse ehdotti että voi maksaa siitä kympin. Ihan kokonaiset kymmenen euroa yli sadan euron hameesta.
Todella ahdistavaa kun joka kyläilyreissulla alkaa vinkumaan jotain, ja nolottaa aina sanoa, että valitettavasti en voi sitä ilmaiseksi antaa tai en myy kympillä merkkivaatteita...
Kommentit (57)
Olisiko siitä mitään apua, jos ap sanoisit kaverillesi sellaista kuin että "nämä uudehkot merkkivaatteet pyrin aina ensisijaisesti myymään netissä kun niistä usein kuitenkin saa vielä useita kymppejä"?
Tarkoitan siis että tekisit jotenkin selväksi että tämä on jatkuva menettely, eli ettei kannata joka kerta kysyä erikseen.
Rikkaiden juurikin pitää ostaa ja paljon että saadaan kulutusta tähän maahan ja työtä. Jos kaikki rikkaat vaan hautoo niitä rahoja sen pelossa että kaikki kadehtii niin siitä kärsii se köyhäkin loppujenlopuksi.
Itseään kannattaa kuunnella ihmissuhteissa. Jos kaverin käytös alkaa tuntua kiusalliselta tai hyötymiseltä, näin todennäköisesti onkin.
Sellainen siivelläeläjä alkoi ärsyttää, jolta en pitkän pummailun jälkeen saanut vähäistä apua, hän vieläpä yritti vierittää syyn minun niskaani, muut puolustivat. Kyllä tilapäisesti voi vippailla ja auttaa, mutta tämä oli tökeröä, ystävyys katkesi.
Lopettaa tuo ilmiselvän loisihmisen hyysäys kun kaikenlisäksi häpeät häntä etkä halua liittää häntä facessa ryhmiin, joissa muut ystäväsi on. Parasiitti yrittää päästä ryhmään mukaan jotta tutustuisi uusiin uhriehdokkaisiin. Avaa vihdoinkin silmäsi ja näe mikä hän pohjimmiltaan on.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 15:49"]
Eikös UGGsit oo tosi nolot, en ymmärrä miksi nuoret pitää niitä, kun ne menee heti linttaan ja näyttää jalan kuin jalan näyttämään asentovirheelliseltä. Sitä paitsi ne eivät mitenkään sovellu Suomen loskaan ja talviseen kuraan.
PS, Minkä ikäinen ap:n lapsi on, onko jo teini, kun pitää olla noin paljon merkkivaatteita?
[/quote]
Heh, ne on ne kahdenkympin feikki-uggit jotka menevät linttaan. Aidot eivät mene...
Nolottaa kaverisi puolesta. En ikinä kehtaisi kerjätä keltään mitään ilmaiseksi. Normaalia olisi kysyä "myytkö tämän hameen/paidan/kengät mulle sitten kun käy sun lapselle pieneksi", mutta ei koskaan vaatia ilmaiseksi. Sano ensikerralla, että olet viemässä vaatteet kirppikselle, koska haluat vähän omia takaisin. Tai jostain merkkimekosta, että haluat pitää sen muistona itselläsi. Jos tuon jälkeen vielä kehtaa kerjätä...
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 16:03"]Sellainen siivelläeläjä alkoi ärsyttää, jolta en pitkän pummailun jälkeen saanut vähäistä apua, hän vieläpä yritti vierittää syyn minun niskaani, muut puolustivat. Kyllä tilapäisesti voi vippailla ja auttaa, mutta tämä oli tökeröä, ystävyys katkesi.
[/quote]
Vastaavaa olen kokenut. Sen olen oppinut, ettei mikään ystävyyssuhde sitä kestä, että toinen on jatkuvasti siinä "tarvitsijan" roolissa ja toinen puolestaan se, jonka odotetaan lahjoittavan, maksavan tai muuten auttavan.
Ens kerrralla kun vinkuu olisiko teillä sitä tätä tota, niin sanot iloisesti hymyillen että ei ole, just kerkesit viedä kaikki kirpputorille / Uffin lootaan. Jatkat aina vastaavasti kun kerjää jotain.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 15:49"]
Eikös UGGsit oo tosi nolot, en ymmärrä miksi nuoret pitää niitä, kun ne menee heti linttaan ja näyttää jalan kuin jalan näyttämään asentovirheelliseltä. Sitä paitsi ne eivät mitenkään sovellu Suomen loskaan ja talviseen kuraan.
[/quote]
Aidoissa Uggeissa on vahvistettu kantapää, eikä kantakuppi lörpsähdä. Ne löprsyt ovat huonolaatuisia kopioita. Kurakeleistä olen samaa mieltä, mutta on Suomessa välillä kireitä pakkasiakin (jolloin loska ei lennä).
Vähän vastaava kaveri minullakin, mutta kyse ei lastenvaaatteista vaan muusta tavarasta. Olin kasannut itselleni tarpeetonta laadukasta tavaraa hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaksi ja eräs kaverini kuori siitä päältä pois osan itselleen. Ei edes kysynyt saisiko niitä, vaan piti itsestäänselvänä ja otti kysymättä. On hieman eri asia lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, kuin hyvätuloiselle mutta äärimmäisen pihille "kaverille".
Hah itse ainakin annan enemmän kuin mielelläni kalliita lastenvaatteita sisarusteni lapsille. Enkä todellakaan ota maksua vastaan vaikka yrittävätkin joskus tarjota. Kirpparille en jaksa raahata, eikä minua oikeastaan edes kiinnosta ottaa jostain lastenvaatteista rahaa.
En tosin osta lapselleni mitään Uggeja, mutta Guessia, Ticketiä ja Reimaa kylläkin ja jotkut niistä on kyllä minulle aika kalliita, mutta silti ei haitaa yhtään antaa niitä siskontytölle koska tiedän että tulee todella tarpeeseen ja heillä on tiukkaa.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 18:33"]
Hah itse ainakin annan enemmän kuin mielelläni kalliita lastenvaatteita sisarusteni lapsille. Enkä todellakaan ota maksua vastaan vaikka yrittävätkin joskus tarjota. Kirpparille en jaksa raahata, eikä minua oikeastaan edes kiinnosta ottaa jostain lastenvaatteista rahaa. En tosin osta lapselleni mitään Uggeja, mutta Guessia, Ticketiä ja Reimaa kylläkin ja jotkut niistä on kyllä minulle aika kalliita, mutta silti ei haitaa yhtään antaa niitä siskontytölle koska tiedän että tulee todella tarpeeseen ja heillä on tiukkaa.
[/quote]Miten tämä millään lailla liittyi avaukseen. Ihan eri asia antaa köyhälle siskolle kuin hyväksikäyttävälle tuttavalle.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 13:48"]Kokeile myydä ne lumppusi, niin tajuta että ei niistä kukaan juuri mitään ole valmis maksamaan.
[/quote]
mä oon valmis maksamaan :)
Vähän ohis, mutta mulla on käänteinen ongelma, joka on vähintään yhtä rasittava. Mulle siis tutut alkoivat tyrkyttää tavaroitaan jo esikoisen raskausaikana. Parikin tyyppiä tunki mulle puoliväkisin kassillisen äitiysvaatteita, joita en olisi yhtään kaivannut. Varmaan odottivat saavansa niistä rahaa, mutta mä vaan palautin kamat vähän ajan päästä ja totesin, että olivat väärän kokoisia. En vaan kehdannut suoraan sanoa, että nuo heidän mielestään kivat ja vielä hyväkuntoiset vaatteet oli mun silmään kauheita rytkyjä. Sama ongelma on ollut lastenvaatteiden ja tarvikkeiden kanssa. Jotain erehdyin ostamaan käytettyinä, kaikkien tilalle olen ostanut uudet ja nämä käytetyt makaavat varastossa. Nyt osaan jo onneksi valehdella sujuvasti, että meiltä löytyy jo, ollaan jo tilattu netistä, saadaan lahjaksi yms. En vaan kehtaa suoraan sanoa kenellekään, että tarjoamasi tavara on kamala enkä halua sitä edes ilmaiseksi, saati että maksaisin siitä jotain. Ja mulla ei siis ole mitään asenneongelmaa kierrättämistä kohtaan, meillä on paljon käytettynä ostettua tavaraa, mutta olen ne itse oman makuni mukaan valinnut.
Itse en anna kellekkään mitään koska myyn kaiken kirpparilla ja saan aika hyvin sitä rahaa. Ne rahat sitten menee meidän lasten ostoksiin. Esim. 300 -400 kirpparilta on kiva summa ja en halua siitä luopua.