Lue keskustelun säännöt.
Miehet vahvistaneet vai laskeneet itsetuntoasi?
29.09.2014 |
Tuntuu niin tyhmältä, mutta oma itsetunto näyttää olevan riippuvainen miehistä :( Kun ei ole parisuhteeseen kellekään kelvannut, niin pidän itseäni epäonnistuneena naisena parisuhteita ajatellen. Muilla elämänalueilla kuten töissä, opiskeluissa tai ystävyyssuhteissa luotan itseeni ja muihin, mutta olo on silti viallinen kun tietää että on jotenkin epäonnistunut jollain alueella. Vaikka järjellä ajatellen tietää ihan hyvin, ettei muut ulkopuoliset saisi omaa arvoa koskaan määritellä.
Kommentit (46)
Hakekaa ne lähteet itse jos kiinnostaa, nyt vaan täytätte tän keskustelun epäolennaisuuksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 14:56"]
Hakekaa ne lähteet itse jos kiinnostaa, nyt vaan täytätte tän keskustelun epäolennaisuuksilla.
[/quote]
Kyllä muakin kiinnostais noi lähteet! Tottakai vahvan itsetunnon pohja luodaan lapsuudessa mutta ei se muuttumaton totuus ole!! Yksikin huono ystävyys-. työ- tai vaikka parisuhde voi romuttaa täysin!
Oikeastiko yksi parisuhde voi romuttaa täysin itsetunnon? Eikö pikemminkin se ole myös osoitus vain alkujaan huonosta itsetunnosta. Hyvää itsetuntoa ei ulkopuoliset pysty murentamaan, ainakaan lyhytaikaisissa (alle vuoden) kestävissä ihmissuhteissa...?
Eivät ole vahvistaneet, eivätkä laskeneetkaan. Miehet yleisesti eivät vaikuta itsetuntooni.
No joo, onhan mun isä itsetuntooni alkujaan vaikuttanut sillä tavalla, että siitä tuli tosi vahva, enkä ole riippuvainen miesten hyväksynnästä.
Sain niin paljon hyväksyntää, rakkautta, hellyyttä ym. jo pienenä lapsena.
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 15:17"]
Eivät ole vahvistaneet, eivätkä laskeneetkaan. Miehet yleisesti eivät vaikuta itsetuntooni.
No joo, onhan mun isä itsetuntooni alkujaan vaikuttanut sillä tavalla, että siitä tuli tosi vahva, enkä ole riippuvainen miesten hyväksynnästä.
Sain niin paljon hyväksyntää, rakkautta, hellyyttä ym. jo pienenä lapsena.
[/quote]
Mutta entä jos ei ole saanut tuota koskaan omalta isältään? Onko tuomittu loppuiäkseen huonoihin miessuhteisiin :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laskeneet. Yksikään ei ole kohdellut hyvin, on petetty ja valehdeltu ja pidetty vain panona.
Ei miehet, vaan elämä. Milloin nostaa, milloin laskee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 15:17"]
Eivät ole vahvistaneet, eivätkä laskeneetkaan. Miehet yleisesti eivät vaikuta itsetuntooni.
No joo, onhan mun isä itsetuntooni alkujaan vaikuttanut sillä tavalla, että siitä tuli tosi vahva, enkä ole riippuvainen miesten hyväksynnästä.
Sain niin paljon hyväksyntää, rakkautta, hellyyttä ym. jo pienenä lapsena.
[/quote]
Mutta entä jos ei ole saanut tuota koskaan omalta isältään? Onko tuomittu loppuiäkseen huonoihin miessuhteisiin :(
ap
[/quote]
Uskallan väittää, että ei, mutta voi se vaikeampaa olla.
Tosin minulla on ollut huonoja miessuhteita erittäin läheisestä ja hyvästä isäsuhteesta huolimatta.:D
Tai no, ei ne pitkälle ole kantaneet. Katkaisen suhteen, jos rupeaa näyttämään huonolta. Ihastun vaan huonoihin miehiin.
Vahvistaneet, onhan se kiva huomata, että saa huomiota miehiltä. En kuitenkaan välttämättä tarvitse miestä elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 15:25"]
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 15:17"]
Eivät ole vahvistaneet, eivätkä laskeneetkaan. Miehet yleisesti eivät vaikuta itsetuntooni.
No joo, onhan mun isä itsetuntooni alkujaan vaikuttanut sillä tavalla, että siitä tuli tosi vahva, enkä ole riippuvainen miesten hyväksynnästä.
Sain niin paljon hyväksyntää, rakkautta, hellyyttä ym. jo pienenä lapsena.
[/quote]
Mutta entä jos ei ole saanut tuota koskaan omalta isältään? Onko tuomittu loppuiäkseen huonoihin miessuhteisiin :(
ap
[/quote]
Uskallan väittää, että ei, mutta voi se vaikeampaa olla.
Tosin minulla on ollut huonoja miessuhteita erittäin läheisestä ja hyvästä isäsuhteesta huolimatta.:D
Tai no, ei ne pitkälle ole kantaneet. Katkaisen suhteen, jos rupeaa näyttämään huonolta. Ihastun vaan huonoihin miehiin.
[/quote]
Mulla menee siinä vikaan, etten katkaise vaikka alkaa näyttämään huonolta. En vaan ymmärrä ettei se ole ok, että mies esim. haukkuu päin naamaa. En koskaan sietäisi naiselta samaa mitä miehiltä käytöksen suhteen.
ap
Kaikki, mitä olen elämässä kokenut, oli se miehistä lähtöisin tai muusta, on kasvattanut itsetuntoani. Olen ollut vahva, kun on täytynyt olla. Olen kannatellut muita ihmisiä, kun he ovat olleet heikkoja. Olen saanut olla vuorollani heikko.
Miehet olen nyt hylännyt. Miehet ovat ihania yleisesti, mutta suhteessakin ne yrittävät aina ottaa enemmän kuin antavat. Paremman elämän saan yksin - ellei sitten joku aivan ihmeellinen kävele vastaan. Vielä ei ole näkynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ei tarvitse kuin katsoa aviomiestäni ja tunnen itseni kovin vähäpätöiseksi. Hän on niin paljon omaa tasoani ylempänä enkä todella olisi uskonut meidän menevän avioon ja kasvattavan perhettä. Jos taas juttelemme siten etten näe miestä, tiedän ja tunnen olevani hänelle se kaikkein tärkein ihminen ja tukipilari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 15:17"]
Eivät ole vahvistaneet, eivätkä laskeneetkaan. Miehet yleisesti eivät vaikuta itsetuntooni.
No joo, onhan mun isä itsetuntooni alkujaan vaikuttanut sillä tavalla, että siitä tuli tosi vahva, enkä ole riippuvainen miesten hyväksynnästä.
Sain niin paljon hyväksyntää, rakkautta, hellyyttä ym. jo pienenä lapsena.
[/quote]
Minäkin sain hyväksyntää ja rakkautta pienenä. Minulla ei ole taipumusta rakastua renttuihin ja minulla on keskimäärin erittäin voimakas kusipäätutka. Minä en ole koskaan elänyt miesten kautta, eikä parisuhde ole ollut minulle välttämättömyys. Pärjään mainiosti itsekseni. Sitten rakastuin hyvään, kilttiin mieheen, joka kohteli minua hyvin.
Mieheni kuitenkin litisti itsetuntoni rakastuessaan toiseen naiseen. Hän alkoi huomaamatta ja pikkuhiljaa kohdella minua epäarvostavasti. Ei mitään suurta ja käsinkosketeltavaa, pieni tölväisy siellä, toinen täällä. Miten se muka voisi olla vaikuttamatta itsetuntooni, että ihminen, johon luotin enemmän kuin keneenkään ja jota rakastin ja olin rakastanut reilusti yli vuosikymmenen ja joka tunsi minut paremmin kuin kukaan, saattoi pettää ja vielä kohdella minua niin? Ei siinä juuri enää lapsuus tunnu missään.
Heikentäneet. Vahvistaneet korkeintaan hetkellisesti, mutta silloinkaan en ole ollut oma itseni, en ole halunnut enkä uskaltanut, koska en ole hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olen. Ensinnäkin tulin kouluaikoina, juuri teini-iän kynnyksellä koulukiusatuksi suuren poikajoukon taholta. Kiusaaminen oli luonteeltaan hyvin häpäisevää ja halventavaa. Koska olin silloin muutenkin herkässä iässä, kasvamassa naiseksi ja etsimässä omaa naiseuttani, kiusatuksi tuleminen poikien taholta, joista yhteen olin jopa hiukan ihastunut, oli hyvin traumatisoiva kokemus, joka ajoi minut pois raiteilta ja sai kasvamaan kieroon. Itsetunto meni täysin ja aloin pelkäämään ihmisiä, ja etenkin poikien ja miesten silmissä tunsin itseni hyvin epämiellyttäväksi. Kuitenkin toisaalta kaipasin miestä, ja sitä että voisin tuntea itseni hyväksytyksi naisena. Aloin vaatimaan itseltäni täydellisyyttä ja elin vuosikaudet haavemaailmassa suunnitellen kauneusleikkauksia. Vaatimustaso nousi sairaalloisuuteen asti, sillä en sietänyt itsessäni pienintäkään virhettä, joita löysin milloin mistäkin. Ajoittain kun tunsin itseni kauniiksi tai edes toivoa tulla sellaiseksi, ei onni kauaa kestänyt, kun pian löysin taas virheen, joka saattoi olla niinkin hullu asia, että sisäelimeni tai verisuoneni ovat epäsymmetrisesti tai kuultavat läpi. Vaikka olin laiha, niin piti laihtua lisää. Kuitenkaan ei saanut laihtua vääristä paikoista. Pääkin oli liian iso, ja se piti saada kutistettua keinolla millä hyvänsä. Ihosta löysin pienimmätkin virheet, joita ei edes kauneuskirurgian avulla saa täydellisesti poistettua, joten suunnittelin tekeväni itselle keinotekoisen ihon. Korjattavaa löysin siis kaikkialta, saamatta koskaan tyydytystä. Kun laskee kaiken sen vaivannäön, yrittämisen, ja pettymyksen toisensa jälkeen mitä koin oman itseni, ja miesten hyväksynnän vuoksi ja kaiken sen kohtelun mitä sain osakseni miesten taholta niin olen tullut siihen tulokseen että paremmin pärjään ilman miestä. Sittemminkin, kun lopetin täydellisyyden tavoittelemisen ja yritin parisuhdetta omana itsenäni, ei sekään tuntunut hyvältä tai en kelvannut. Viimeisin suhde alkoi loistavasti. Mies oli kohtelias ja huomioiva. Kuitenkin vähän aikaa sen jälkeen kun olin lupautunut seurustelemaan niin mies kertoi mm aiemmasta suhteestaan, jolloin oli jättänyt yhden tyttöystävänsä löytäessään paremman, joka ei kuitenkaan lopulta kelpuuttanut häntä. No poikapa meni takaisin exänsä luo ja oletti kai että tämä ottaa hänet avosylin takaisin. Vaan eipä ottanut, ja hän tuskin edes ymmärtää syytä. Myös alettuaan seurustelun kanssani, hän kertoi kuinka toisaalta ikävöi erästä Juhannuspanoaan. Hän luuli kai olevansa hyväkin saalis minulle, mutta naista voi pitää sen aikaa kun itse tarvitsee ja vaihtaa parempaan kun sellainen tulee vastaan. Kun kerroin hänelle omasta aiemmasta suhteestani erääseen ulkomaalaiseen mieheen, niin mies suuttui ja sanoi että "en kai minä tuollaisen kanssa ala millekään", syystä että hän vihaa ulkomaalaisia. Tässä vaiheessa mies ei tiennyt mitään negatiivista tästä kyseisestä miehestä, vaan päinvastoin olin antanut hänestä neutraalin positiivisen kuvan. Sain kuitenkin tämän "anteeksi" häneltä. Myöhemmin, kun hän sai tietää että tämä mies oli lähestynyt minua tunkeilevasti, ymmärtäen tapahtuman raiskaukseksi, (vaikka sitä se ei ollut) kuitenkin mies käänsi syyttävän sormensa taas minuun, eikä tähän hänen vihaamaansa ulkomaalaiseen mieheen, jonka luuli raiskanneenkin minut. Aloin itkemään ja hänen omaan ajatusmaailmaansa mukautuen totesin hänelle vitsillä että "joo olen joka reikään nussittava huora koska ulkomaalainen mies on koskenut muhun." Tässäkään vaiheessa mies ei suinkaan kiinnittänyt huomiota itkuuni tai ymmärtänyt asian pointtia vaan otti asian kirjaimellisesti paino sanoilla "joka reikään nussittava", ja kysyi kylmän rauhallisesti että otatko muuten perseeseen. Mies piereskeli ja röyhtäili aina kuuluvasti ja käveli rinta rottingilla, kun minä yritin epätoivoisesti kelvata hänelle. Kuvottavaa. Paljon lisääkin voisin kertoa. Kaiken järjen mukaan olen ihan tavallinen, keskiverto kaunis nuori nainen. Olen kuitenkin pistänyt merkille että monilla miehillä on "omaa tasoaan" korkeammat vaatimukset naisen suhteen. Kokeilin kerran laittaa seuranhakupalveluun itsestäni hyvän, asiallisen ja luonnollisen kuvan. Hiljaista oli. Sitten kun vaihdoin kuvan toiseen, myöskin hyvään ja asialliseen, mutta meikattuun kuvaan, joka on otettu sellaisessa valossa että iho ja koko olemus näyttää virheettömältä. Ja seuraa riitti monelta taholta, vanhoilta ja nuorilta. Vaikka molemmissa kuvissa oli sama nainen, niin koen kuitenkin olevani se ensimmäinen, enkä se toinen, jota miehet himoitsevat. En kaipaa miehiä enää, sillä todellisuus ei kohtaa sitä todellista, sisintä kaipaustani. Siellä on aukko, mutta siihen ei kukaan mies ole kyennyt laittamaan sitä oikeaa palikkaa kohdalleen. Ja väkisin sinne ei kannata mitään survoa, sillä siitä ei tule mitään hyvää. Pystyn hyvin elämään sen aukon kanssa, sillä tunnen itseni silloin vapaaksi, omaksi itsekseni ja ennen kaikkea ihmiseksi. Enää ei kaikki energia mene itsensä mollaamiseen ja siihen että yrittää olla jotain mitä ei ole, vaan sen energian voi käyttää johonkin muuhun, paljon järkevämpään. Kantapään kautta piti tämä tosin oppia.
Oma mies on ehkä vähän laskenut, kun välillä vihjaa pitävänsä isotissisiä teinejä kaikkein seksikkäimpinä. Itse olen jo 21v eivätkä tissitkään ole valtaisat. Muilta miehiltä kehuja kyllä piisaa.
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 13:48"][quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 13:35"]
Miehet satuttavat tahallisesti pönkittääkseen omaa itsetuntoaan. Vika on aina miehissä, ei sinussa.
[/quote]
Tässä hyvä ohjenuora itsekritiikkiin ja itsensä kehittämiseen. Vika on aina muissa ihmisissä.
[/quote]Niimpä. N.27
Oma isä on ollut sen verran hyvä ja rakastava, ettei mulle oo kelvannut mikään paskiainen puolisoksi. Nuorena tuli seurusteltua ns. huonon miehen kanssa, ja silloin itsetunto romahti joksikin aikaa. Osasin kuitenkin ajatella, että kyse oli yhdestä ihmisestä eikä mussa ollut perustavaa laatua olevaa vikaa.
Nykyinen mies oli jo heti alkuun tosi hyvä ja kiltti minulle. Kaikista helpoin luonne ei hänkään ole, mutta hänen elämäntehtävänsä ei ole lytätä minua eikä minun häntä. Siksi meidän on hyvä yhdessä.
Tuohon itsetunnon muuttamis -keskusteluun. Minulla oli surkea itsetunto 21-vuotiaaksi asti. Tällä hetkellä 23-vuotiaana olen itsevarmimpia ihmisiä, joita tunnen. Todellakin itsetunnon voi korjata. Minä aloin tietoisesti työstää sitä, itsestään se ei kovin helposti muutu ellei vaihda ympäristöä oikeanlaiseen.
Miehet latistivat itsetuntoani 18-20-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen, kun se oli nollassa, sitä ei voinut kuin vain nostaa. Nykyisin miehet yrittävät vielä latistaa, mutta minä en kuuntele, koska tunnen itseni. Loukkaan takaisin ja osaan tehdä sen todella kierosti. Minua haukkuvilla miehillä on ollut paljon omia heikkouksia.
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 14:35"]
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 14:16"]
Ihmisen itsetunto kylläkin muodostuu lapsuuden vuorovaikutussuhteissa ja pysyy useimmilla ihmisillä muuttumattomana läpi elämän, vaikka aikuisena yrittäisikin jotenkin vielä vaikuttaa asiaan.
Itselläni miessuhteet ovat lähinnä vahvistaneet käsitystäni omasta arvokkuudestani - tosin minulla on myös kateellinen, sisäisesti rikkinäinen ex-poikaystävä, joka ei millään soisi minulle sitä että olen onnistunut avioliitossani ja vanhemmuudessa häntä paremmin. Hän on kuitenkin poikkeus joukossa.
[/quote]
Tämä oli ihan uusi tieto minulle, vaikka psykan opiskelija olenkin. Onko laittaa lähteitä väittämälle?
[/quote]Minäkin haluan lähteen, vaikka en opiskele psykologiaa!