Puoliso on tehnyt kodin asumiskelvottomaksi

30 takkia, joista vain yksi mahtuu? 

Nauratti, vaikka ei pitäisi. 

Hänen kannattanee käyttää rahaa salaattiin. 

Ilmoitat puolisolle ettet halua asua tällaisessa kodissa ja että tavara alkaa nyt siirtyä kaatopaikalle.

Pidät huolen että hän ei ostele sinun rahoillasi.

Annat hänelle vaihtoehdon, hän voi muuttaa toiseen asuntoon jos haluaa hamstrata, mutta kama vähenee täältä ja jokin toinen harrastus on keksittävä.

Sitten vaan viet kamaa kaatopaikalle, kaikki mitkä eivät mielestäsi ole tarpeen.

Minä ostelen ja hamstraan. Olen sanonut miehelle, että kaikki mikä vaikuttaa turhalta, saa heittää mäkeen. Ostan omalla palkkarahallani.

Vierailija kirjoitti:

Ilmoitat puolisolle ettet halua asua tällaisessa kodissa ja että tavara alkaa nyt siirtyä kaatopaikalle.

Pidät huolen että hän ei ostele sinun rahoillasi.

Annat hänelle vaihtoehdon, hän voi muuttaa toiseen asuntoon jos haluaa hamstrata, mutta kama vähenee täältä ja jokin toinen harrastus on keksittävä.

Sitten vaan viet kamaa kaatopaikalle, kaikki mitkä eivät mielestäsi ole tarpeen.

Minä ostelen ja hamstraan. Olen sanonut miehelle, että kaikki mikä vaikuttaa turhalta, saa heittää mäkeen. Ostan omalla palkkarahallani.

Sanominen ei auta, keskustelu ei auta, uhkailu ja kiristys eivät toimi.... kun ei ole mitään näkymää että olisi edes ongelma. Suuttuu jos menen lähellekään tavaroitaan! Lattioita ei pysty siivoamaan, sinne ei vaan mahdu hänen huoneeseensa. Ei ole siivottu moneen vuoteen.

Puuttuisikohan paloviranomaiset jos ilmoittaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmoitat puolisolle ettet halua asua tällaisessa kodissa ja että tavara alkaa nyt siirtyä kaatopaikalle.

Pidät huolen että hän ei ostele sinun rahoillasi.

Annat hänelle vaihtoehdon, hän voi muuttaa toiseen asuntoon jos haluaa hamstrata, mutta kama vähenee täältä ja jokin toinen harrastus on keksittävä.

Sitten vaan viet kamaa kaatopaikalle, kaikki mitkä eivät mielestäsi ole tarpeen.

Minä ostelen ja hamstraan. Olen sanonut miehelle, että kaikki mikä vaikuttaa turhalta, saa heittää mäkeen. Ostan omalla palkkarahallani.

Sanominen ei auta, keskustelu ei auta, uhkailu ja kiristys eivät toimi.... kun ei ole mitään näkymää että olisi edes ongelma. Suuttuu jos menen lähellekään tavaroitaan! Lattioita ei pysty siivoamaan, sinne ei vaan mahdu hänen huoneeseensa. Ei ole siivottu moneen vuoteen.

Puuttuisikohan paloviranomaiset jos ilmoittaisi?

Ei.

Anna suuttua. Suutu itse enemmän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmoitat puolisolle ettet halua asua tällaisessa kodissa ja että tavara alkaa nyt siirtyä kaatopaikalle.

Pidät huolen että hän ei ostele sinun rahoillasi.

Annat hänelle vaihtoehdon, hän voi muuttaa toiseen asuntoon jos haluaa hamstrata, mutta kama vähenee täältä ja jokin toinen harrastus on keksittävä.

Sitten vaan viet kamaa kaatopaikalle, kaikki mitkä eivät mielestäsi ole tarpeen.

Minä ostelen ja hamstraan. Olen sanonut miehelle, että kaikki mikä vaikuttaa turhalta, saa heittää mäkeen. Ostan omalla palkkarahallani.

Sanominen ei auta, keskustelu ei auta, uhkailu ja kiristys eivät toimi.... kun ei ole mitään näkymää että olisi edes ongelma. Suuttuu jos menen lähellekään tavaroitaan! Lattioita ei pysty siivoamaan, sinne ei vaan mahdu hänen huoneeseensa. Ei ole siivottu moneen vuoteen.

Puuttuisikohan paloviranomaiset jos ilmoittaisi?

Ei.

Anna suuttua. Suutu itse enemmän

suututtaa on, ei muuta mitään

Kaikki neuvot ovat hyviä. Mutta koska on kyse mielen vinoumusta, johon löytyy myös diagnoosi, on hyvin vaikeaa tällaisen hamstraajan kanssa toimia normaalisti. Hän on kuin psykoottinen jolla ei sairaudentuntoa lainkaan. Hän ei näe tavarapaljoudessaan mitään ongelmaa, ei vaikka kaikki muut näkevät. Hän ei ota apua vastaan, suuttuu vaan jos hänen "aarteisiinsa" kosketaan.

Nythän on eri asia jos ihminen keräilee jotakin. Keräilijällä on aarteensa järjestyksessä oli niitä miten paljon tahansa. Hamstraajalla on kaaos ja sotku kaiken kaman kanssa ja roinaa keskeltä löytyy myös roskaa ja likaisia astioita yms.

Meillä ongelma on ratkaistu siten, että joka kevät vien 3-4 isoa kuomukärryllistä tavaraa kaatopaikalle.

7- kymppinen äitini hamstraa.

Ja näin nelikymppisenä, vaimoni kanssa, viemme peräkärryn oven eteen, ja se on määrä täyttää.

Kärry seisoo aina niinkauan et se tulee täyteen. Vajaita kärryjä ei viedä.

Oon todennut, ett tuo kuutiomäärä vuodessa pitää tavaramäärän asteittain vähenevänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmoitat puolisolle ettet halua asua tällaisessa kodissa ja että tavara alkaa nyt siirtyä kaatopaikalle.

Pidät huolen että hän ei ostele sinun rahoillasi.

Annat hänelle vaihtoehdon, hän voi muuttaa toiseen asuntoon jos haluaa hamstrata, mutta kama vähenee täältä ja jokin toinen harrastus on keksittävä.

Sitten vaan viet kamaa kaatopaikalle, kaikki mitkä eivät mielestäsi ole tarpeen.

Minä ostelen ja hamstraan. Olen sanonut miehelle, että kaikki mikä vaikuttaa turhalta, saa heittää mäkeen. Ostan omalla palkkarahallani.

Sanominen ei auta, keskustelu ei auta, uhkailu ja kiristys eivät toimi.... kun ei ole mitään näkymää että olisi edes ongelma. Suuttuu jos menen lähellekään tavaroitaan! Lattioita ei pysty siivoamaan, sinne ei vaan mahdu hänen huoneeseensa. Ei ole siivottu moneen vuoteen.

Puuttuisikohan paloviranomaiset jos ilmoittaisi?

Ei.

Anna suuttua. Suutu itse enemmän

suututtaa on, ei muuta mitään

Suuttuminen ei muuta tilannetta. Hamstraajalla on sairaus. Hän ei toimi kuten normaali ihminen joka ymmärtää oman ja muiden toiveet, turvallisuuskysymykset, hygienian jne.

Aloittaja ei maininnut mitään lapsista että minkä ikäisiä ovat yms.

Kaikki kommentit tuota kirkon kommenttia lukuun ottamatta liityvät siihen että puolison pitää muuttaa käytöstään. Minun mielestäni tämä lähtökohta ei toimi. Ongelma nimenomaan on se ettei puoliso muuta käytöstään eikä se asia taida parantua.

Ero ei ehkä ole ratkaisu mutta erillään asuminen voisi olla. Aloittaja voisi alkaa miettiä jos nykyinen koti myydään ja ostetaan kaksi uutta läheltä aloittajan työpaikkaa. Hamsteripuolisolle oma pieni pesä ja muulle perheelle tilavampi. Voisivat olla lähekkäin. Sitten sellaiset säännöt että hamsterin tavarat saa hävittää jos ne jäävät isoon kotiin lojumaan.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei maininnut mitään lapsista että minkä ikäisiä ovat yms.

Kaikki kommentit tuota kirkon kommenttia lukuun ottamatta liityvät siihen että puolison pitää muuttaa käytöstään. Minun mielestäni tämä lähtökohta ei toimi. Ongelma nimenomaan on se ettei puoliso muuta käytöstään eikä se asia taida parantua.

Ero ei ehkä ole ratkaisu mutta erillään asuminen voisi olla. Aloittaja voisi alkaa miettiä jos nykyinen koti myydään ja ostetaan kaksi uutta läheltä aloittajan työpaikkaa. Hamsteripuolisolle oma pieni pesä ja muulle perheelle tilavampi. Voisivat olla lähekkäin. Sitten sellaiset säännöt että hamsterin tavarat saa hävittää jos ne jäävät isoon kotiin lojumaan.

Tähän sellainen lisöys että hamsterilla ja puolisolla pitää olla rahat erillään tottakai.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei maininnut mitään lapsista että minkä ikäisiä ovat yms.

Kaikki kommentit tuota kirkon kommenttia lukuun ottamatta liityvät siihen että puolison pitää muuttaa käytöstään. Minun mielestäni tämä lähtökohta ei toimi. Ongelma nimenomaan on se ettei puoliso muuta käytöstään eikä se asia taida parantua.

Ero ei ehkä ole ratkaisu mutta erillään asuminen voisi olla. Aloittaja voisi alkaa miettiä jos nykyinen koti myydään ja ostetaan kaksi uutta läheltä aloittajan työpaikkaa. Hamsteripuolisolle oma pieni pesä ja muulle perheelle tilavampi. Voisivat olla lähekkäin. Sitten sellaiset säännöt että hamsterin tavarat saa hävittää jos ne jäävät isoon kotiin lojumaan.

Nimenomaan näin. Kun se toinen ei muuta käyttäytymistään. On kuin alkoholisti joka aina löytää syyn juoda. Ei ota vastuuta eikä näe toiminnassaan ongelmia. Ainoa joka ei näe! Jos ei suostu hoitamaan mieltään ja sairauttaan ei lähde terapiaan ei parisuhdekinsultaatioon ei mihinkään, on keinot vähissä.

Äitini on aina ollut tietynlainen hamstraaja, ja itseasiassa myös mummoni on samanlainen.

Vaikka tavaraa ei ole lattiasta kattoon, mistään ei osata luopua ja tasot on täynnä turhaa tavaraa.

Sen olen huomannut, että nämä ihmiset on kyvyttömiä näkemään sitä tavaran todellista määrää.

Tämän huomaa mm.silloin kun äitini on meillä kylässä, ja hän "siivoaa", eli alkaa tekemään omituisia kasoja tavaroista tasoille, ja kysyy että säästetäänkö tyhjä margariinipaketti.

Sitten kun totean että nyt sinä vaan teet lisää sotkua, niin kuulemma ei ole ollenkaan sotkuista.

Voitte varmaan kuvitella, että itse olen juuri se hyvin minimalistinen ihmistyyppi, joka heittää surutta kaiken roskiin ja ahdistuu jos tasoilla on tavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmoitat puolisolle ettet halua asua tällaisessa kodissa ja että tavara alkaa nyt siirtyä kaatopaikalle.

Pidät huolen että hän ei ostele sinun rahoillasi.

Annat hänelle vaihtoehdon, hän voi muuttaa toiseen asuntoon jos haluaa hamstrata, mutta kama vähenee täältä ja jokin toinen harrastus on keksittävä.

Sitten vaan viet kamaa kaatopaikalle, kaikki mitkä eivät mielestäsi ole tarpeen.

Minä ostelen ja hamstraan. Olen sanonut miehelle, että kaikki mikä vaikuttaa turhalta, saa heittää mäkeen. Ostan omalla palkkarahallani.

Sanominen ei auta, keskustelu ei auta, uhkailu ja kiristys eivät toimi.... kun ei ole mitään näkymää että olisi edes ongelma. Suuttuu jos menen lähellekään tavaroitaan! Lattioita ei pysty siivoamaan, sinne ei vaan mahdu hänen huoneeseensa. Ei ole siivottu moneen vuoteen.

Puuttuisikohan paloviranomaiset jos ilmoittaisi?

Katselin jotain hamstrausongelmaa telkasta, siinä puhuttiin paloturvallisuudesta ja mietin että no niin turhautunut perhe, ratkaisuhan on aivan nenänne edessä... vähän bensaa ja fum, kerralla eroon koko roinaläjästä.

Vierailija kirjoitti:

Jos pitäisi laittaa myyntiin yhteisomistuksessa oleva asunto, jonka toinen omistaja on hamstraaja joka kaiken lisäksi tahtoo pitää kaiken tavaran joka hetki esillä ja pitkin poikin lattioita, miten ihmeessä asunnon esittely onnistuu?

Silleen onnistuu että esitellään siinä kunnossa missä on.

Työni puolesta käyn kodeissa. Yllättävää miten hienosti pukeutuvat älykkäät ihmiset voivat olla hamstereita. Se alkaa jo kodin eteisestä, tavaraa on. Sama tilanne joka huoneessa. Kaikki tasot ja lattiat täynnä. Mitään ei pois heitetä, uutta tai käytettyä ostetaan vaikka kaapeihin ei mahdu. Lattioilla sekalaisia kasoja. Ruokaa hamstrataan, jääkaappi ja kaapit pursuaa. Ja tämä siis ihmisillä jotka pukeutuu merkkivaatteisiin, hyvin koulutettuja.

Mitä noita nyt on pakko-oireisuus, ahdistuneisuus, masennus yms yms mitä puolisollasi voi olla. Hamstraajilla voi olla syvä turvattomuuden tunne jota hoitaa kiinnittymällä tavaroihin. Sillä varmistellaan että on pahan päivän varalle ja saadaan kontrollin tunne. Perustunne voi olla pelko ja se näyttäytyy ahdistuksena, joka purkautuu hamstraamisena. Pois heittäminen tarkoittaa kontrollin menettämistä mistä syntyy lisää ahdistusta. Jos menet mukaan hänen ahdistukseen ja suostut toimimaan hänen tavallaan, ruokit ahdistusta ja kerrot hänelle että hänen toimintansa on aiheellista. Sinun pitää olla järjen ääni ja vetää rajat sille miltä sinun kodissasi saa näyttää, muuten mahdollistat hänen käyttäytymisensä. Tosin jos sinä olet suurimman osan aikaa pois niin se on enimmäkseen hänen kotinsa. Jos hän suuttuu niin jollei väkivallan uhkaa ole, suuttukoot, se ei ole vaarallista. Voit siinäkin vetää rajat jos hän haukkuu sinua tai käyttäytyy mahdottomasti "minulle et puhu noin". Käyttäytymisterapia on se mitä hän tarvitsee ihan oikeasti ja sinun voisi olla hyvä tutustua läheisriippuvuuteen.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta itse olen tehnyt tuollaisessa tilanteessa niin, että kerään esim. ikea-kassillisen tavaraa, esim. vaatteita, joista tiedän ettei koskaan käytä, vanhoja lehtiä jotka ovat lojuneet jossakin työpöydällä vuoden pölyisinä, kaikkea sitä roinaa ja rompetta. Laitan kassin jonnekin jemmaan, esim. komeron nurkkaan tai ullakolle, ja jos ei muutaman viikon aikana ole kysellyt tavaroiden perään, niin vien roskiin. Hamsteri ei ole koskaan huomannut tavaran puuttuvan. 

Tiedän, että tämä ei ole esim. ammattijärjestäjien suosittelema tapa, toisen tavaroitahan ei saisi ollenkaan pistää pois, mutta meillä tämä on ainoa konsti. Mies ei heitä mitään pois. En tietenkään heitä pois sellaista tavaraa, jota hän käyttää tai joka on hänelle tärkeää, vaan nimenomaan sitä kaappien perällä kertynyttä roimaa ja roskaa, jonka olemassa oloa ei edes muista, mutta ei vain itse pysty viemään niitä roskiin.

Olen ollut vuosia suhteessa , jossa molemmilla on omat asunnot. Itselleni tämä on ainoa vaihtoehto koska toinen on hamstraaja, minä en.  Yllättävää että puolisokin viihtyy paremmin minun luonani koska on siistiä ja ilmavaa. Hänellä itsellään on isompi asunto ja paljon varastotilaa mutta kaikki on täynnä. Itse en siellä juurikaan suostu viettämään aikaa, joskus pari päivää maximissaan. Alussa pyrin  kannustamaan, auttamaan raivauksessa yms. mutta siisteyttä kesti korkeintaan muutaman kuukauden ja se siitä sitten. Enää en edes yritä, mutta yhtään ainuttakaan tavaraa hän ei saa minun asuntooni tuoda. Muuten toimiva suhde.

Käyttäjä7173 kirjoitti:

Äitini on aina ollut tietynlainen hamstraaja, ja itseasiassa myös mummoni on samanlainen.

Vaikka tavaraa ei ole lattiasta kattoon, mistään ei osata luopua ja tasot on täynnä turhaa tavaraa.

Sen olen huomannut, että nämä ihmiset on kyvyttömiä näkemään sitä tavaran todellista määrää.

Tämän huomaa mm.silloin kun äitini on meillä kylässä, ja hän "siivoaa", eli alkaa tekemään omituisia kasoja tavaroista tasoille, ja kysyy että säästetäänkö tyhjä margariinipaketti.

Sitten kun totean että nyt sinä vaan teet lisää sotkua, niin kuulemma ei ole ollenkaan sotkuista.

Voitte varmaan kuvitella, että itse olen juuri se hyvin minimalistinen ihmistyyppi, joka heittää surutta kaiken roskiin ja ahdistuu jos tasoilla on tavaraa.

Tuolla on neurologinen perusta. Hahmotushäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Ota sinä vastuu siitä että lapsillanne on kunnollinen koti jossa asua. Hamstraajien kanssa ei hienotunteisuus auta kun pitävät kynsin hampain kiinni roinastaan. On myös järjetöntä tuhlausta maksaa varastosta jossa romujaan säilyttää. Pitäisi tehdä kunnolla selväksi miten heidän käytöksensä tekee kodin asumiskelvottomaksi. Lapset kärsivät. Minä ainakin hävittäisin roinat kylmästi vaikka toinen siinä itkis ja parkuis.

Ei ole helppoa luonnevikaisen kanssa eläminen.

Ei toimi hamsterin kanssa. Se ei paranna sitä ongelmaa. Jos olet katsonut telkasta superhamstraajia tai vastaavia, niin omaiset on joskus raivanneet mutta koska päänupin ongelma ei ole tullut hoidetuksi, hamstraus vaan jatkuu. Taustalla on aika usein hoitamaton masennus ja ahdistuneisuushäiriö, ja esim. seksuaalista hyväksikäyttöä ja tavaroilla luodaan ympärille turvamuuria. Tavaroihin on helppo kiintyä, ne ei jätä eikä tuota sulle tuskaa. Löytämisellä saa hetken mielihyvää. Sitten on näitä, jotka ei pysty edes kuittia heittämään pois, ja se on ihan selvä vakava masennus. Välistä löytyy myös eläinten hamstrausta ja kuolleita kissoja, ja paikat kuhisee torakoita, hämähäkinseittiä, homeista ruokaa ja muuta oksettavaa. Nämä ihmiset ei pysty käsittelemään tunteitaan tai puhumaan niistä, tavarat on turvallisen vaiti. 

Tunnistan jotain tuosta mielihyväkäytösmallista, takavuosina isäni äkillisesti kuoli ja aloitin aika raivoisan shoppailun, koska siitä sai sen hetken, kun ei ahdistanut. Onneksi mun shoppailu kohdistui pelkästään puutarhahommiin ja kasvit tuli istutettua ja piha laitettua.  

Siinä ei auta kuin kova kovaa vastaan: joko hamsteri alkaa hakeutua apuun ja terapian avulla opettelee luopumista, tunteiden käsittelyä tai ota ero. Ongelma on se, että sitä terapeuttia on nykyään hyvin vaikea löytää. Olen yrittänyt, kun lapseni sairastui masennukseen. Meni toista vuotta että se saatiin ja Kelan maksamaa ei saatu, minä olen ne käynnit maksanut. 

Niiden tavaravuorien ja -käytävien keskellä eläminen on sekä hygienia-, että paloturvallisuusriski. Lapsia ei pidä altistaa sellaiselle.