Mistä on tullut virheellinen tapa kirjoittaa "20-vuotta" kun pitäisi olla "20 vuotta"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vttu I D i o o t i t kirjoittavat, että minä en enään niin jaksa tätä elämää, kun olen jo vttu 50-kymppinen ja meillä miehellä sairauksia ja vttu tyttärellä pienet lapset jotka 5- ja 3-vuotta ja minullakin huono-olo vaivaa monta kertaa viikossa en tiedä miksi.

- enää

- ”viisikymppinen” (ei, viisikymmentäkymppinen)

- subjekti vaihtui lauseissa, pilkku tarpeen

- viisi- ja kolmevuotta ei ole yhdyssanoja ja lyhyet numerot kirjoitetaan auki: ”viisi vuotta ja kolme vuotta” ei ”5 vuotta ja 3 vuotta”.

- pilkut…

Et sitten tajunnut alkuperäistä vitsiksi? Vielä erittäin selvä sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vttu I D i o o t i t kirjoittavat, että minä en enään niin jaksa tätä elämää, kun olen jo vttu 50-kymppinen ja meillä miehellä sairauksia ja vttu tyttärellä pienet lapset jotka 5- ja 3-vuotta ja minullakin huono-olo vaivaa monta kertaa viikossa en tiedä miksi.

Ja mikä hemmetti on 'tahalteen'? Mahalteen, selälteen?

Ei pysty juosta, ei jaksa vastaa...ja tähän lisäksi tyhmyyden kruunuksi jotkut hymiöt ja LOL, sekä englanniksi väärin krjoitetut "mietelauseet". :/

20-kyt vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Ylä-asteella ei kai opetettu.

Huom. ala-aste, mutta yläaste.

Olisiko niin, että äidinkielen opetuksessa ei näitä katsota virheiksi? Kirjoitetaanko koulussa nykyään vielä aineita? Meillä kirjoitettiin, ja kiitettävää tai hyvää et saanut, vaikka olisi sisällöltään miten hyvää tekstiä, jos kielioppivirheitä oli paljon. Viimeisellä luokalla pari kuukautta ennen kirjoituksia opettaja hermostui meidän pilkkuvirheistämme ja piti pilkkukokeet. Pelästyin niin, että todella opettelin säännöt, minkä seurauksena laudatur pysyi laudaturina.

Pahottavatko lapset nykyään mielensä, jos saavat huonon numeron niin ‚mitättömästä‘ asiasta kuin kielioppi?

Vierailija kirjoitti:

Olisiko niin, että äidinkielen opetuksessa ei näitä katsota virheiksi? Kirjoitetaanko koulussa nykyään vielä aineita? Meillä kirjoitettiin, ja kiitettävää tai hyvää et saanut, vaikka olisi sisällöltään miten hyvää tekstiä, jos kielioppivirheitä oli paljon. Viimeisellä luokalla pari kuukautta ennen kirjoituksia opettaja hermostui meidän pilkkuvirheistämme ja piti pilkkukokeet. Pelästyin niin, että todella opettelin säännöt, minkä seurauksena laudatur pysyi laudaturina.

Pahottavatko lapset nykyään mielensä, jos saavat huonon numeron niin ‚mitättömästä‘ asiasta kuin kielioppi?

Ei vika aina ole lapsissa, vaan vika voi olla koulussakin. Poikani alakoulussa opetettiin noita kirjoitussääntöjä, mutta ei edellytetty, että niitä noudatettiin. Huomautin asiasta monet kerrat, mutta ei äidin sana paina, kun opettajan mielestä ei ole mitään väliä, laitetaanko virkkeisiin pisteitä jne. Yläkoulussa on onneksi tarkempi opettaja, mutta poika on oppinut jo niin huonoille tavoille, että aika vaikea on enää oppia. Pitää vielä koulunkäynnistäkin, mutta tänään juuri pyysi minua vähän katsomaan äikän lyhyen aineen kirjoitusasua. Itku meinasi tulla, kun kirjoitus on pötköä "Heräsin aurinko paistoi kuulin outoa ääntä katsoin ulos näin koiran". Ja kun kasiluokkalainen vielä pyytää äitiä katsomaan, niin en raaskinut tietysti saarnaakaan pitää, autoin vain ja yritin saada ymmärtämään, että jollain järkevällä virkejaolla, pilkkujen käytöllä jne. teksti on paljon helpommin luettavaa. 

Tästä puuttuu enää se, että kohta aletaan vaahdota, kuinka vanhempien pitää tämäkin asia opettaa lapsilleen. Niin kuin lukemaan opettaminenkin tuntuu nykyisin olevan vanhempien harteilla. Omina kouluaikoinani 80-luvulla vanhemmat eivät todellakaan osallistuneet koulunkäyntiin, satunnaisesti auttoivat jos tarvitsi. Silloin koulu opetti mm. lukemisen ja kirjoittamisen säännöt. Jos meidän lasten olisi annettu löysäillä kuten nykyisin, varmasti oltaisiin löysäilty, ei se aines nykyisin sen huonompaa ole. Mutta nykyisin on muotia syyttää vanhempia tai laiskoja lapsia, koululaitos saa visioida ilmiöitään ilman, että heitä saa vastuuseen mistään :(

Onneksi en ole ainoa, jota tämä häiritsee.

Meillä paikallislehdessä on palsta, johon saa lähettää kuvan ja onnittelut, kun lapsi viettää synttäreitä. Joka ikinen viikko vähintään puolet ilmoituksista on "Jooseppi täyttää 4-vuotta perjantaina" tai "meidän Irmeli jo 2-vuotta".

Tekisi mieli kysyä, että leivotaanko juhliin 2-täytekakkua vai riittääkö 1-kakku?

Lukevatko teidän lapset kirjoja yhtään? Ja tarkoitan ihan kunnon kirjoja teemaltaan laidasta laitaan.

Sillä mä olen saanut mun lukivikaa paremmaksi. Opin vasta 10 vuotiaana lukemaan kokonaisen lauseen. 15 vuotiaana uskalsin lukea koko luokan edessä yhden kappaleen. 18 vuotiaana sain todistuksen vaikeasta lukiviasta. En muista edes, montako tuntia tuli vietettyä tavatessa ääneen kirjoja. Äidinkielen repuutin silti täysin. Sain kahdelta kerralta arvosanan I. Kompensaatiolla onneksi sain läpi ja tulin ylioppilaaksi.

Nykyään luen sujuvasti kirjoja. Huono kieli ja kielirakenne saa vieläkin pilkkomaan sanat osiin ja lukemalla tavu kerrallaan, enkä ymmärrä huonosti kirjoitettua tekstiä oikeastaan yhtään. Siksi en ole Facebookissa kun en ymmärrä siellä puoliakaan ihmisten lauseista tai heidän sanomastaan.

Itse olen luki häiriöinen kirjoitan paljon virheelisesti.suonette sen anteeksi!Kansa ja kasalaiskoiluissa ei ollut tukiopetus.Tuli karttakepillä sormille jos läksyjä ei tehnyt.Jos tunnilla ei hiljaa oltiin nurkassa häpeämässä.Sitä ei myöskään menty oppikouluun jos ei vanhempia maksamassa?Joten jäin orvoksi 11 vuotiaana,töihin kansakansalaiskoulun jälkeen elätää itsensä.Hyvin olen pärjänyt kirjotusvirheistä huolimatta.Eläkeeni saan Eläke varmalta työstän.En kelalta!

Paha sanoa, onko yleinen sivistystaso laskenut tai opetukseen tehty muutoksia. Mutta, sikäli kuin jotain huononemista todella on tapahtunut, voisiko olla niin, että laadukas kieli on yksinkertaisesti menettänyt merkitystään? Tai että sillä ei tänä pikaviestinnän aikana ole oikein paikkaa tai tarvettakaan. Monesti tuntuu, että kirjoittajalle riittää, kun viesti joten kuten välittyy, muulla ei niin väliä. Ikään kuin kieli ja sisältö olisivat selkeästi erotettavissa, kieli eräänlaisena dataa kuljettavana protokollana. Toki voidaan olla montaa mieltä siitä, onko kieli pelkästään viestien välittämistä ja kielestä riippumattomien, tuolla ulkona itsenäisesti olemassa olevien, ilmiöiden nimeämistä, vai jotain paljon isompaa, joka viime kädessä tuottaa ilmiöt ja tämän ihmiselle ominaisen todellisuuden - tai todellisuudet.

Itse koen välittömästi mielenkiintoisiksi ihmiset, jotka kirjoittavat laadukasta, vivahteikasta ja jotenkin itselleen ominaista kieltä. Se kertoo niin paljosta muustakin. Ap