Rouva Jenni Haukio avautuu Seurassa Lennu-koiran kuolemaa seuranneesta surustaan: ”Lennu oli minulle kuin oma lapsi”

Kun mun koira kuoli, mä olin ihan kipeä ja turta siitä surusta. En pystynyt puhumaan siitä lainkaan muille ihmisille. Vaikka koira oli vanha, ja antoi selkeitä merkkejä liki vuoden ajan, että kohta mennään. Toisaalta se taas oli leikkisä ja villi kuin pentuna, ahmi vielä oman ja toisen koiran ruuan kuolinpäivänsä aamuna.

Toisaalta enää en pelkää kuolemaa, kun näin, mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Näin kuolleen kimalaisen tuossa ulko-oven edessä. Tuli niin surullinen mieli, ainakin viikko menee nyt depressiossa. Hän oli kuin tyttäreni, joka loukkaantui lievästi auto-onnettomuudessa vuonna 2005.

No älkääs nyt! Laila Kinnunenkin meni vuonna 1966 depressioon, jos hän joutui näkemään matkustajakotiin mennessään risaiset ikkunaverhot ja resuiset matot lattialla. (Minulla on jossain se Apu-lehden haastattelu ko. vuodelta.)

Jenni on kovassa elämänvaiheessa. Joutuu kohta huolehtimaan yksin lapsestaan ja miehestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koira kuin lapsi, suurin kohdannut suru. Vähälläpä on rouva Haukio elämässä päässyt.

Ehkä olet hiljaa, kun ymmärryksesi ihmisyydestä on olematon.

Varmasti Lennuun liittyy paljon tunteita ja muistoja, joita puuttuu ihmisiltä, jotka ovat helpolla päässeet.

Pariskunta toivoi hartaasti lasta ja koki siinä monia ilon ja syvien vastoinkäymisten hetkiä.   Lennu on tässä elämänvaiheessa ollut varmasti lohtuna, hiljaisena "ymmärtäjänä", ja sen kautta on kanavoitu, prosessoitu monet asiat.   Ja kaiken aikaa myös ilona.     .     Myöhemmin ollut sitten jakamassa ihmetystä ja iloa uudesta perheenjäsenestä.

Se syventää suhdetta.

Olen haudannut läheisiä ja koiria on kuollut. Ei voi verrata ihmistä ja koiraa kuoleman surussa, jos voi niin ymmärrys ihmisyydestä on todellakin onneton.

Suski järkytti Jenniä taannoin Linnan juhlissa pukeutumalla sinne turkiksiin, olisikohan ollut minkkiä.

Onko Lennu muka kuollut? Eihän hän terveen näköinen ollut vaan näytti kuin olisi uniapnea koko ajan päällä. Miksi tästä ei ole ollut mitään juttua uutisissa sillä hän oli oikein kansainvälinen julkkis. Mihin Lennu on haudattu?

Vierailija kirjoitti:

Jenni on kovassa elämänvaiheessa. Joutuu kohta huolehtimaan yksin lapsestaan ja miehestään.

Joutuukohan Jenni menemään oikeisiin töihin? Voisin ottaa hänet kotiini siivoamaan tai keittämään kahvia.

Ymmärrän Jenniä hyvin. Juuri jouduttiin lopettamaan meidän rakas koira. 13 vuotta oli perheenjäsen. Ikävä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä en kiellä, etteikö koiran kuolemaa saisi surra, mutta onhan se totta mitä täällä on ihmiset kommentoineet, että Jenni ja Sauli kuuluvat näihin onnekkaisiin, jotka eivät juuri ole kokeneet vastoinkäymisiä elämässään. Molemmat täysin terveitä sekä psyykkisesti että fyysisesti. Tietysti hyvä niin, mutta kun miettii heidän kylmiä kokoomusarvoja, niin tajuaa sen, että Kokoomusta äänestää vaan kermaperseet.

Siinä mielessä onnekaita toki, etteivät ole kaltaisiasi karmeita katkeria kaunassa kasvaneita ilkimyksiä ja typeryksiä.    Heillä on oikeat, inhimilliset arvot.

Itseasiassa ovat kyllä kokeneet tutkimustenkin mukaan ihmiselämän kovimpia suruja ja vastoinkäymisiä (vaimon ja lasten äidin kuolema yllättäin onnettomuudessa, lapsettomuus jne).      -      Se, että ihmiset eivät ole kaltaisiasi kauheuheuksia, epäinhimillisiä törkimyksiä, ei tarkoita, etteivätkö he olisi käyneet läpi oman osansa vastoinkäymisistä.   He vaan sattuvat olemaan parempia ihmisiä, eivät kaltaisiasi katkeroituneita ja ilkeitä olioita.

Voi viffu sun juttujas.

sairas ihminen

Ei se lenu nyt oman lapsen veroinen kyllä ollut!

(2 kissaa menettäneenä )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä koiraa saa surra. Itsekin surin omaani. Jos joku vähättelee koiran kuoleman aiheuttamaa surua, hän ei ole ikinä tuntenut läheisesti koiraa.

Koira on älyllisesti kuin kehitysvammainen lapsi. Kyllä kehitysvammaisten lasten kuolemiakin surraan ja väitän, että koiran kuolema on suruna hyvin rinnasteinen esim. siihen, että pikkuvauvana adoptoitu, kehitysvammainen lapsi kuolee. Eli ei surra sitä, että olento ei ikinä kirjoittanut ylioppilaaksi ja ns. noussut siivilleen. Surraan puhtaasti sitä, että omasta maailmasta on yksi tärkeä ja rakas hahmo poissa.

Vertaat siis kehitysvammaista lasta koiraan.

Kyllä vertaan. Ihan samoihin asioihin kykeneviä. Enkä häpeä yhtään. Ihminen on eläin siinä, missä muutkin. Myös muut eläimet tuntevat pelkoa, vihaa sekä ahdistusta. Ja niiden ilon seuraaminen tekee hyvän olon.

Sinun laillasi ajatteleva ihminen on sama, joka varmaan kykenee hirmutekoihin myös ihmisiä kohtaan. Koska sinä et kunnioita elämää itsessään. Häpeäisit, kun edes kehtaat ihmetellä vertaustani koirasta kehitysvammaiseen lapseen.

Häpee ihan itse. Olet ääliö.

Saa sitä koiraa surra. Tottakai. Surin mäkin kaniani.

Vierailija kirjoitti:

Sitä en kiellä, etteikö koiran kuolemaa saisi surra, mutta onhan se totta mitä täällä on ihmiset kommentoineet, että Jenni ja Sauli kuuluvat näihin onnekkaisiin, jotka eivät juuri ole kokeneet vastoinkäymisiä elämässään. Molemmat täysin terveitä sekä psyykkisesti että fyysisesti. Tietysti hyvä niin, mutta kun miettii heidän kylmiä kokoomusarvoja, niin tajuaa sen, että Kokoomusta äänestää vaan kermaperseet.

Saulillako ei ole ollut vastoinkäymisiä? Ensin kuoli vaimo ja myöhemmin hän poikineen selvisivät hengissä Thaimaan tsunamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, mutta en pysty ottamaan vakavasti yhtäkään kokoomustaustaista ihmistä, en edes "herttaista" Jenni Haukiota.

Olet tunnekylmä ihminen tai mielisairas. Psykopatia on paha sairaus johon ei ole hoitoa. Pystyisit varmaan paloittelemaan lapsesi elävältä jos sille päälle sattuisit

Helvetti sua. Parempi kun sut olis abortoitu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koira kuin lapsi, suurin kohdannut suru. Vähälläpä on rouva Haukio elämässä päässyt.

Ehkä olet hiljaa, kun ymmärryksesi ihmisyydestä on olematon.

Varmasti Lennuun liittyy paljon tunteita ja muistoja, joita puuttuu ihmisiltä, jotka ovat helpolla päässeet.

Pariskunta toivoi hartaasti lasta ja koki siinä monia ilon ja syvien vastoinkäymisten hetkiä.   Lennu on tässä elämänvaiheessa ollut varmasti lohtuna, hiljaisena "ymmärtäjänä", ja sen kautta on kanavoitu, prosessoitu monet asiat.   Ja kaiken aikaa myös ilona.     .     Myöhemmin ollut sitten jakamassa ihmetystä ja iloa uudesta perheenjäsenestä.

Se syventää suhdetta.

Olen haudannut läheisiä ja koiria on kuollut. Ei voi verrata ihmistä ja koiraa kuoleman surussa, jos voi niin ymmärrys ihmisyydestä on todellakin onneton.

Hyvin sanottu! On mullakin rakas koira kuollut ja surinkin sitä, mutta en edes uskalla ajatella sitä tuskaa, jos oma lapseni kuolisi!

Minusta Saulilla ja Jennillä on kyllä ollut vastoinkäymisiä.

Saulin eka vaimo kuoli tapaturmaisesti, itse se ja pojat oli päästä hengestään tsunamissa ja eikös lapsettomuuskin ole aika raskas juttu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä en kiellä, etteikö koiran kuolemaa saisi surra, mutta onhan se totta mitä täällä on ihmiset kommentoineet, että Jenni ja Sauli kuuluvat näihin onnekkaisiin, jotka eivät juuri ole kokeneet vastoinkäymisiä elämässään. Molemmat täysin terveitä sekä psyykkisesti että fyysisesti. Tietysti hyvä niin, mutta kun miettii heidän kylmiä kokoomusarvoja, niin tajuaa sen, että Kokoomusta äänestää vaan kermaperseet.

Saulillako ei ole ollut vastoinkäymisiä? Ensin kuoli vaimo ja myöhemmin hän poikineen selvisivät hengissä Thaimaan tsunamista.

Mitäköhän hän ajattelee rouvan suuresta tuskasta.

Sairasta arvostella toisten surua.

Miten kukaan voi pitää lyttykuonoista, mulkosilmäistä koiraa söpönä? En ole koskaan ymmärtänyt tätä, en silloinkaan kun noiden koirien terveysongelmista ei vielä puhuttu. Selittäkää joku noista tykkäävä, missä se söpöys piilee.