Lue keskustelun säännöt.
Rouva Jenni Haukio avautuu Seurassa Lennu-koiran kuolemaa seuranneesta surustaan: ”Lennu oli minulle kuin oma lapsi”
Kommentit (110)
Tietysti on OK surra lemmikkiä, mutta ihan kuin oma lapsi? Mun on todella vaikea uskoa, että rouva Haukiolle Lennun kuolema on sama kuin jos Aaro-poika kuolisi. Kuulostaa hyvin omituiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koira kuin lapsi, suurin kohdannut suru. Vähälläpä on rouva Haukio elämässä päässyt.
Ehkä olet hiljaa, kun ymmärryksesi ihmisyydestä on olematon.
Varmasti Lennuun liittyy paljon tunteita ja muistoja, joita puuttuu ihmisiltä, jotka ovat helpolla päässeet.
Pariskunta toivoi hartaasti lasta ja koki siinä monia ilon ja syvien vastoinkäymisten hetkiä. Lennu on tässä elämänvaiheessa ollut varmasti lohtuna, hiljaisena "ymmärtäjänä", ja sen kautta on kanavoitu, prosessoitu monet asiat. Ja kaiken aikaa myös ilona. . Myöhemmin ollut sitten jakamassa ihmetystä ja iloa uudesta perheenjäsenestä.
Se syventää suhdetta.
Haukio on harvoja julkisuuden ihmisiä, jotka muotoilevat sanottavansa kauniisti.
Hyvä, että hän puhui lemmikin menettämisen surusta. Se on kova paikka.
Vierailija kirjoitti:
Eläinrakkaana ihmisenä ymmärrän hyvin.
Eläinrakas ihminen ei ota koiraa rodusta, joka ei kykene hengittämään. Saati että näyttäisi koiralta.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti on OK surra lemmikkiä, mutta ihan kuin oma lapsi? Mun on todella vaikea uskoa, että rouva Haukiolle Lennun kuolema on sama kuin jos Aaro-poika kuolisi. Kuulostaa hyvin omituiselta.
Niin, kas kun tuli edes mieleesi rinastaa jotain kuolemaa. Uskoisin, että hän puhui elämästä, eikä edes rinnastanut tai verranut lasta ja koiraa keskenään. Sillä tavoin ehkä kuitenkin hänelle kuin lapsi, koska ihmislasta ei kuulunut, mutta tunteet sekä tarve ja halu vanhemmuuteen oli. Ei, ei se ole sama, mutta eivät kaikki lapsetkaan ole samanlaisia. Molempia voi kuitenkin rakastaa ehdoitta, hoivata ,iloita...
En ole koiraihminen, mutta aavistelen, mitä hän tarkoittaa.
Yleensä ottaen olisi asiallista kunnioittaa toisen ihmisen surua. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa surra tai tuntea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläinrakkaana ihmisenä ymmärrän hyvin.
Eläinrakas ihminen ei ota koiraa rodusta, joka ei kykene hengittämään. Saati että näyttäisi koiralta.
Kyllä ottaa. He ovat eläinrakkaita ja ottivat, koska eivät tienneet. Silloin kun sen ottivat, ei ongelmista puhuttu. Jos olisivat tienneet, eivät olisi ottaneet.
Kun heille kerrottiin ongelmista, he ottivat Lennun pois julkisuudesta, mutta antoivat toki elää "yksityishenkilönä" julkisuuden ulkopuolella. Näin pyrittiin välttämään se, ettei kukaan vaan innostuisi Lennun vuoksi ottamaan saman rotuista koiraa.
Sauli on hyvin selvästi todennut, että koirien jalostaminen niiden ulkonäön vuoksi terveydestä välittämättä on väärin ja julmaa.
Kiitos heille siitä, että ovat tuoneet asian näin esiin. Siitä on muiden hyvä ottaa onkeensa koiraa valitessaan.
Se oli Lennun legacy, joten sillä oli tältäkin osin merkityksellinen elämä.
Sitä en kiellä, etteikö koiran kuolemaa saisi surra, mutta onhan se totta mitä täällä on ihmiset kommentoineet, että Jenni ja Sauli kuuluvat näihin onnekkaisiin, jotka eivät juuri ole kokeneet vastoinkäymisiä elämässään. Molemmat täysin terveitä sekä psyykkisesti että fyysisesti. Tietysti hyvä niin, mutta kun miettii heidän kylmiä kokoomusarvoja, niin tajuaa sen, että Kokoomusta äänestää vaan kermaperseet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koira kuin lapsi, suurin kohdannut suru. Vähälläpä on rouva Haukio elämässä päässyt.
Lemmikin menetyksestä seuraava suru on ihan yhtä kova kuin ihmisläheisen menetyksestäkin.
Tuollainen koira on epäeettinen valinta ja lisää kasvihuonepäästökäkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän Jenniä täysin. Kauniisti kertoo asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä koiraa saa surra. Itsekin surin omaani. Jos joku vähättelee koiran kuoleman aiheuttamaa surua, hän ei ole ikinä tuntenut läheisesti koiraa.
Koira on älyllisesti kuin kehitysvammainen lapsi. Kyllä kehitysvammaisten lasten kuolemiakin surraan ja väitän, että koiran kuolema on suruna hyvin rinnasteinen esim. siihen, että pikkuvauvana adoptoitu, kehitysvammainen lapsi kuolee. Eli ei surra sitä, että olento ei ikinä kirjoittanut ylioppilaaksi ja ns. noussut siivilleen. Surraan puhtaasti sitä, että omasta maailmasta on yksi tärkeä ja rakas hahmo poissa.
"Koira on älyllisesti kuin kehitysvammainen lapsi." Just, joo!
En koskaan ole Haukiota minään älykkönä pitänytkään, mutta nyt nukkemorsian kuulostaa vielä enemmän 16-vuotiaan sielunelämän omaavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surin mäkin pupuni kuolemaa. Miksei sitten koiran kuolema voisi surettaa kovastikin kun sen kanssa sentään voi touhutakin enemmän kuin pupun.
Näin kuolleen kimalaisen tuossa ulko-oven edessä. Tuli niin surullinen mieli, ainakin viikko menee nyt depressiossa. Hän oli kuin tyttäreni, joka loukkaantui lievästi auto-onnettomuudessa vuonna 2005.
No onneksi on nyt oikea lapsi, vetreän ikinuoren ukon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Koira kuin lapsi, suurin kohdannut suru. Vähälläpä on rouva Haukio elämässä päässyt.
😮 voi jiiiiiisus mikä tyyppi🤬😡🥱
Anteeksi, mutta en pysty ottamaan vakavasti yhtäkään kokoomustaustaista ihmistä, en edes "herttaista" Jenni Haukiota.
Ymmärrän Jennin surua varsinkaan kun ei isompia menetyksiä onnekseen ole elämässään joutunut kohtamaan. Itsellä niitä on valitettavasti ollut yllin kyllin, kuten jokaisella jossain vaiheessa. Muistan silti sen ajan kun ensimmäinen kissani kuoli ja suru siitä oli mahdottoman suuri. Ei elämä ole mikään ankeuskilpailu, jossa mitataan kenen suru on suurin ja oikeutetuin.
Miten niin ajattelematonta?