Miksi suomalainen mies ei ole perheen pää? Minäpä kerron.
Usein kuulee valitusta, että suomalainen mies ei saa olla perheen pää ja tämä johtuu suomalaisten naisten veemäisyydestä ja miesmäisyydestä. Onkohan kuitenkaan näin?
Miettikää vaikka työelämää, olette valitsemassa tärkeään projektiin päällikköä tai vetäjää. Valitsetteko siihen henkilön, joka on aina myöhässä tai ei tule paikalle ollenkaan? Henkilön, joka pyrkii aina siirtämään hommia muille ja vetoaa "sä teet tän paremmin"? Henkilön, joka selkeästi on kaikkein vähiten kiinnostunut projektista ja melkein mikä tahansa ajaa sen edelle? Niin, ette varmaan.
Näin on usein myös suomalaisessa perheessä. Kuinka monesti suomalainen perheenisä varaa neuvolan, muistaa vanhempainvartin, ostaa kaverisynttäreille lahjan ja muistaa ajan ja paikan, hoitaa myytävää seuran myyjäisiin, tietää lasten parhaan kaverin äidin ja isän nimen ja puhelinnumeron? Ostaa ulkoiluvaatteet kun vanhat jääneet pieniksi, tarkistaa läksyt, jää kotiin kun toinen sairastaa? Niinpä taas.
Ainoa asia, missä ollaan intohimoisen tasa-arvoisin on raha. Kulut jaetaan puoliksi ettei vaimo pääse "siipeilemään" ja tämä on ihan fine, itsekin kannatan omia rahoja. Mutta kai te miehet ymmärrätte että jos vaimolle jää vetovastuu arjesta ja te teette asioita ainostaan vaimon käskystä tai muistutuksesta, ja aina ei silloinkaan, niin ei siinä jää energiaa mihinkään roolileikkiin, että oi perheenpää, mitä olet tästä mieltä? Kun selkeästi teot ja toiminta ilmaisee sitä että mies menee mistä aita on matalin, ja oma napa ja harrastukset on tärkeintä.
Kommentit (221)
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 22:52"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 22:50"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:37"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:24"]
Tämä on asia mikä peräkammarin pojille ei mene jakeluun. Johtaja, varsinkaan hyvä johtaja ei ole se joka makaa sohvalla ja huutelee että mä haluun että te teette niinkun mä sanon! Hyvä johtaja auttaa myös heikoimman vaikeiden aikojen yli ja toimii itse esimerkkinä ja jämäkkänä vastuunottajana. Miksi lähikapakassa istuvaan kaljasieppoon pitäisi suhtautua johtajana, kun hän on lähinnä yksi huollettava lisää?
[/quote]
Hyvä johtaja heittää heikot hemmettiin. Hyvä johtaja myös siivoaa KAIKKI turhat asiat pois.
Lähes kaikki AP:n valituksista oli turhia. Jos lapsi haluaa synttäreille niin hän menee sinne itse. Jos ei osaa niin ei mene. Jos lapsi harrastaa jotain nin ei siellä mitään tarvitse myydä. Maksaa vaan osuutensa rahalla.
Suurin osa naisten valituksista on turhia. Minunkin vaimo ennen valitti siivouksesta. Mutta tein sille selväksi: suurin siivouksen tarve asunnossa on tavarat. Minä en tarvitse edes 5% tavaroista. Jos sinä haluat kaiken maailman maljakoita, rihkamia ja muuta roskaa niin sinä siivoat. Jos et niin heitä ne menemään.
Ei ole valittanut enää. Pitää elää niin että siivouksen tarve on vähäinen. Suurin osa suomalaisista hankkii liikaa tavaraa kotiinsa. Siitä tulee se työ. On vaikea siivota pölyjä, tavaroiden järjestelyssä menee aikaa jne.
Jos viikossa joutuu useaan kertaan tekemään kotityötä niin silloin on elämäntavoissa vikaa ei siinä että tekee liian vähän kotitöitä
[/quote]
Olet ilmeisesti vähän yksinkertainen. Ja lapseton.
Joku siivous on hommista vähäisin!
Jos sinulla on lapsia, täytyy heitä JOKA PÄIVÄ hoitaa.
Jonkun on PAKKO käydä ostamassa perheen ruoat, vessapaperit ja hygieniatuotteet.
Tiskit täytyy tiskata.
Pyykit täytyy pestä.
Lapsille on pakko hankkia vaatteet. Alusvaatteet, sisävaatteet, ulkovaatteet, kuravaatteet, kengät, talvisaappaat, kumisaappaat.
Ja kaikki nämä pari kertaa vuodessa, sillä keväällä ostetut eivät mahdu enää seuraavana syksynä päälle, koska lapset kasvavat niin nopeasti.
Pienet lapset pitää vieläpä pestä, syöttää ja nukuttaa monta kertaa päivässä.
JOKA IKINEN päivä nämä rutiinit on hoidettava, jos on lapsia hankkinut!
Ei siinä mistään elämäntavoista ole kyse, vaan siitä, että vaikka et itse syö mitään, kuljet vanhoissa likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa, et käytä lainkaan astioita ja nukut paskaisissa lakanoissa vuodet ympäriinsä, niin lapset on kuitenkin syötettävä, pestävä, nukutettava ja puettava sopivankokoisiin ja puhtaisiin vaatteisiin.
Heidät on myös vietävä neuvolaan, lääkäriin ja hammaslääkäriin. Myös koulun kehityskeskusteluihin opettajan kanssa on mentävä. Kaikki nämä halusit tai et.
Mutta vaikeahan se on ymmärtää mitä työmääriä perheen pyörittäminen vaatii, jos oma maailma pyörii pelkästään sen oman navan ympärillä, eikä ole lapsia!
[/quote]
Onko niitä lapsia pakko hankkia ja itkeä sitten muille?
[/quote]
Onko niitä lapsia pakko hankkia ja siirtää vastuu ja työt vaimolle?
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:51"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:26"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 21:58"]

Miehen ei tarvitse tehdä mitään mitä nainen sanoo. 99% kaikesta mistä naiset inisee on hänen itse keksimää roskaa.
Lapsen pitää itse osataa lahjat synttäreille tai sitten jättää menemättä. Se kaveri on kutsunut kaverinsa synttäreille ei hänen isänsä tai äitinsä. Sama asia on menemisissä. Ei ole vanhempien asia muistaa lapsensa kaverien synttäreitä. Jos ei kykene muistamaan edes aikaa ja päivää niin silloin ei sinne tarvitse mennäkkään.
Miksi pitäisi myydä jotain jossain seuran myyjäisissä? Maksaa kuukausimaksu ja sillä selvä. Koskaan ei ole tarvinnut tehdä mitään yhdellekkään lasten harrastusseuralle.
Vanhempien tehtävä EI ole tarkistaa läksyjä. Opettaja tarkistaa ne. Läksyjen idea on että lapset tekevät ne niin hyvin kuin pystyy ja sitten ne tarkastetaan koulussa. Jos vanhemmat tarkastavat ne niin koko läksyn idea menee puihin.
Kyllä sinä kuulostat lapselliselta akalta joka on suuttunut siitä että mies ei hypi sinun mukaasi
[/quote]
Meillä MIESOPETTAJA sanoi selkeästi, että läksyjen ja koulukirjojen vahtiminen on vanhempien tehtävä. Hän antaa tehtävät ja vanhempien vastuulla on katsoa, että ne on tehty. Sitä vastuuta ei siirretä lapselle. Hänen mielestään vastuu säilyy vielä yläkoulussakin. Mutta ei ollutkaan syntyperäinen suomalainen.
[/quote]
Läksyissä ei ole mitään mieltä jos vanhemmat ne tarkastaa. Tuo opettajanne vaan haluaa laistaa omasta työstään. Onhan noita Suomi täynnä
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:53"]

Kukaan ei ole pakottanut hoitaa niitä.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:38"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:33"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:14"]

Kelle MUILLE täällä on itketty?
Vain miehelle, jonka kanssa ne lapset on YHDESSÄ hankittu ja jolle kuuluu puolet perheen työmäärästä!
[/quote]
Se hoitakoot joka haluaa hoitaa.
[/quote]
Kun lapset on tehty, ei sen sen jälkeen kysellä "haluatko vai etkö halua hoitaa", vaan LAPSET ON HOIDETTAVA halusi tai ei!
Ja puolet perheen työmäärästä kuuluu isälle, puolet äidille.
[/quote]
No eihän kuulu. Äiti on äiti ja sillä siisti ja äiti tekee tottakai kotihommat. Älä nyt esitä tyhmempää kun olet!
[/quote]
Millä perusteella "äiti tekee tottakai kotihommat"?
Kerrotko perustelut tälle naurettavalle väitteellesi?
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:55"]

Luonto sen määrää. Jos et ymmärrä eroa niin katso peiliin mutta älä säikähdä.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:47"]

Jos kummatkin maksavat maksut puoliksi? Mutta muista että se lapsi ei ole perheen tärkein asia. Vanhemmillakin on oikeus omiin harrastuksiin ja elämään. Lapsen EI pidä saada kaikkea. Hänen EI pidä saada harrastaa mitä häntä huvittaa eikä hän tarvitsee jatkuvasti uuttaa roinaa
[/quote]
En ole puhunut sanaakaan mistään harrastuksista tai roinasta, vaan lasten normaalista hoidosta ja perheen NORMAALEISTA PÄIVITTÄISISTÄ TYÖTEHTÄVISTÄ!
Olet todella vieraantunut todellisuudesta, jos kuvittelet sanovasi 1-vuotiaalle, että "otapas itse sieltä pakastimesta sitä viikko sitten tehtyä makaronilaatikkoa, jos on nälkä".
Et ole lapsia tai perhe-elämää nähnytkään ja silti täällä kommentoit kuin joku asiantuntija. LOL.
Ei voi kuin nauraa kaltaisillesi. Onneksi Siperia opettaa sinuakin jossain vaiheessa.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:02"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:55"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:38"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:33"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 22:52"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 22:50"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:37"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:24"]
Tämä on asia mikä peräkammarin pojille ei mene jakeluun. Johtaja, varsinkaan hyvä johtaja ei ole se joka makaa sohvalla ja huutelee että mä haluun että te teette niinkun mä sanon! Hyvä johtaja auttaa myös heikoimman vaikeiden aikojen yli ja toimii itse esimerkkinä ja jämäkkänä vastuunottajana. Miksi lähikapakassa istuvaan kaljasieppoon pitäisi suhtautua johtajana, kun hän on lähinnä yksi huollettava lisää?
[/quote]
Hyvä johtaja heittää heikot hemmettiin. Hyvä johtaja myös siivoaa KAIKKI turhat asiat pois.
Lähes kaikki AP:n valituksista oli turhia. Jos lapsi haluaa synttäreille niin hän menee sinne itse. Jos ei osaa niin ei mene. Jos lapsi harrastaa jotain nin ei siellä mitään tarvitse myydä. Maksaa vaan osuutensa rahalla.
Suurin osa naisten valituksista on turhia. Minunkin vaimo ennen valitti siivouksesta. Mutta tein sille selväksi: suurin siivouksen tarve asunnossa on tavarat. Minä en tarvitse edes 5% tavaroista. Jos sinä haluat kaiken maailman maljakoita, rihkamia ja muuta roskaa niin sinä siivoat. Jos et niin heitä ne menemään.
Ei ole valittanut enää. Pitää elää niin että siivouksen tarve on vähäinen. Suurin osa suomalaisista hankkii liikaa tavaraa kotiinsa. Siitä tulee se työ. On vaikea siivota pölyjä, tavaroiden järjestelyssä menee aikaa jne.
Jos viikossa joutuu useaan kertaan tekemään kotityötä niin silloin on elämäntavoissa vikaa ei siinä että tekee liian vähän kotitöitä
[/quote]
Olet ilmeisesti vähän yksinkertainen. Ja lapseton.
Joku siivous on hommista vähäisin!
Jos sinulla on lapsia, täytyy heitä JOKA PÄIVÄ hoitaa.
Jonkun on PAKKO käydä ostamassa perheen ruoat, vessapaperit ja hygieniatuotteet.
Tiskit täytyy tiskata.
Pyykit täytyy pestä.
Lapsille on pakko hankkia vaatteet. Alusvaatteet, sisävaatteet, ulkovaatteet, kuravaatteet, kengät, talvisaappaat, kumisaappaat.
Ja kaikki nämä pari kertaa vuodessa, sillä keväällä ostetut eivät mahdu enää seuraavana syksynä päälle, koska lapset kasvavat niin nopeasti.
Pienet lapset pitää vieläpä pestä, syöttää ja nukuttaa monta kertaa päivässä.
JOKA IKINEN päivä nämä rutiinit on hoidettava, jos on lapsia hankkinut!
Ei siinä mistään elämäntavoista ole kyse, vaan siitä, että vaikka et itse syö mitään, kuljet vanhoissa likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa, et käytä lainkaan astioita ja nukut paskaisissa lakanoissa vuodet ympäriinsä, niin lapset on kuitenkin syötettävä, pestävä, nukutettava ja puettava sopivankokoisiin ja puhtaisiin vaatteisiin.
Heidät on myös vietävä neuvolaan, lääkäriin ja hammaslääkäriin. Myös koulun kehityskeskusteluihin opettajan kanssa on mentävä. Kaikki nämä halusit tai et.
Mutta vaikeahan se on ymmärtää mitä työmääriä perheen pyörittäminen vaatii, jos oma maailma pyörii pelkästään sen oman navan ympärillä, eikä ole lapsia!
[/quote]
Onko niitä lapsia pakko hankkia ja itkeä sitten muille?
[/quote]
Kelle MUILLE täällä on itketty?
Vain miehelle, jonka kanssa ne lapset on YHDESSÄ hankittu ja jolle kuuluu puolet perheen työmäärästä!
[/quote]
Se hoitakoot joka haluaa hoitaa.
[/quote]
Kun lapset on tehty, ei sen sen jälkeen kysellä "haluatko vai etkö halua hoitaa", vaan LAPSET ON HOIDETTAVA halusi tai ei!
Ja puolet perheen työmäärästä kuuluu isälle, puolet äidille.
[/quote]
No eihän kuulu. Äiti on äiti ja sillä siisti ja äiti tekee tottakai kotihommat. Älä nyt esitä tyhmempää kun olet!
[/quote]
Millä perusteella "äiti tekee tottakai kotihommat"?
Kerrotko perustelut tälle naurettavalle väitteellesi?
[/quote]
Luonto sen määrää. Jos et ymmärrä eroa niin katso peiliin mutta älä säikähdä.
[/quote]
Millä tavalla luonto määrää, että äiti tiskaa tiskit, pesee pyykit, käy kaupassa, tekee ruoat, syöttää, pesee ja nukuttaa lapset, siivoaa kodin ja hankkii kaikki lasten vaatteet ja tarvikkeet?
Ei mistään näistä tehtävistä löydy mitään "luonto määrää" -merkintää.
Eikä biologian oppikirjoistakaan löydy mitään syytä miksi äiti tekisi nämä tehtävät yksin.
Joten mikä olikaan perustelusi naurettavalle väitteellesi?
Rahalla näistä selviää. Vaimolta alko tulemaan naputusta, etten osallistu tarpeeksi kotitöihin vaan laukkaan harrastuksissa. Keskusteltiin asiasta ja ehdotin, että hän vaihtaa kokopäivätyön puolipäivätyöhön. Otti ehdotuksen kiljuen vastaan! Tienataan vähän vähemmän (minulla jokatapauksessa n. 4 kertainen palkka hänen palkkaansa), mutta elämänlaatu on parantunut. Todella hyvä ruoka kotona joka päivä töistä tullessa, vaimo käy useammin salilla ;) ja ei naputa. Lapsetki toki tykkää :)
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 23:46"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 22:50"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:37"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:24"]
Tämä on asia mikä peräkammarin pojille ei mene jakeluun. Johtaja, varsinkaan hyvä johtaja ei ole se joka makaa sohvalla ja huutelee että mä haluun että te teette niinkun mä sanon! Hyvä johtaja auttaa myös heikoimman vaikeiden aikojen yli ja toimii itse esimerkkinä ja jämäkkänä vastuunottajana. Miksi lähikapakassa istuvaan kaljasieppoon pitäisi suhtautua johtajana, kun hän on lähinnä yksi huollettava lisää?
[/quote]
Hyvä johtaja heittää heikot hemmettiin. Hyvä johtaja myös siivoaa KAIKKI turhat asiat pois.
Lähes kaikki AP:n valituksista oli turhia. Jos lapsi haluaa synttäreille niin hän menee sinne itse. Jos ei osaa niin ei mene. Jos lapsi harrastaa jotain nin ei siellä mitään tarvitse myydä. Maksaa vaan osuutensa rahalla.
Suurin osa naisten valituksista on turhia. Minunkin vaimo ennen valitti siivouksesta. Mutta tein sille selväksi: suurin siivouksen tarve asunnossa on tavarat. Minä en tarvitse edes 5% tavaroista. Jos sinä haluat kaiken maailman maljakoita, rihkamia ja muuta roskaa niin sinä siivoat. Jos et niin heitä ne menemään.
Ei ole valittanut enää. Pitää elää niin että siivouksen tarve on vähäinen. Suurin osa suomalaisista hankkii liikaa tavaraa kotiinsa. Siitä tulee se työ. On vaikea siivota pölyjä, tavaroiden järjestelyssä menee aikaa jne.
Jos viikossa joutuu useaan kertaan tekemään kotityötä niin silloin on elämäntavoissa vikaa ei siinä että tekee liian vähän kotitöitä
[/quote]
Olet ilmeisesti vähän yksinkertainen. Ja lapseton.
Joku siivous on hommista vähäisin!
Jos sinulla on lapsia, täytyy heitä JOKA PÄIVÄ hoitaa.
Jonkun on PAKKO käydä ostamassa perheen ruoat, vessapaperit ja hygieniatuotteet.
Tiskit täytyy tiskata.
Pyykit täytyy pestä.
Lapsille on pakko hankkia vaatteet. Alusvaatteet, sisävaatteet, ulkovaatteet, kuravaatteet, kengät, talvisaappaat, kumisaappaat.
Ja kaikki nämä pari kertaa vuodessa, sillä keväällä ostetut eivät mahdu enää seuraavana syksynä päälle, koska lapset kasvavat niin nopeasti.
Pienet lapset pitää vieläpä pestä, syöttää ja nukuttaa monta kertaa päivässä.
JOKA IKINEN päivä nämä rutiinit on hoidettava, jos on lapsia hankkinut!
Ei siinä mistään elämäntavoista ole kyse, vaan siitä, että vaikka et itse syö mitään, kuljet vanhoissa likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa, et käytä lainkaan astioita ja nukut paskaisissa lakanoissa vuodet ympäriinsä, niin lapset on kuitenkin syötettävä, pestävä, nukutettava ja puettava sopivankokoisiin ja puhtaisiin vaatteisiin.
Heidät on myös vietävä neuvolaan, lääkäriin ja hammaslääkäriin. Myös koulun kehityskeskusteluihin opettajan kanssa on mentävä. Kaikki nämä halusit tai et.
Mutta vaikeahan se on ymmärtää mitä työmääriä perheen pyörittäminen vaatii, jos oma maailma pyörii pelkästään sen oman navan ympärillä, eikä ole lapsia!
[/quote]
Kaupassa ei todellakaan tarvitse käydä joka päivä vaan kerta viikossa riittää. Ruokaa ei tarvitse tehdä kuin kerta viikkoon.
Mitä hemmettiä sinä teet että tiskata pitää joka päivä? Tai pitää pestä pyykkiä joka päivä? Osta isompi kone ja älä jatkuvasti vaihda niitä vaatteita. Paitaa ei tarvitse vaihtaa montaa kertaa päivässä.
Mieti tätä: miten ennen pystyttiin hoitamaan 10 lapsisia tai isompia perheitä? Ihan kahdestaan. Ilman mitään koneita ja samalla piti tehdä työtä.
Nyt teet hirveän kriisin yhden tai kahden lapsen hoidosta.
[/quote]
Entisaikaan niitä lapsia hankittiin nimenomaan työvoimaksi.
Isommat lapset hoitivat pikkusisaruksiaan. Työtä tehtiin omalla pellolla kodin vieressä. Ja mummot ja vaaritkin asuivat saman katon alla.
Kaikki olivat samassa pihapiirissä ja kaikki tekivät omia askareitaan. Niin aikuiset, kuin lapsetkin.
Ei siellä yksi nainen palvellut 10-12 hengen perhettä, jos sitä kuvittelet. :P
Maailma oli aivan erilainen kuin nyt, joten typerää edes puhua samana päivänä sen ajan perheistä ja nykyperheistä.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 00:01"]
Oletettavasti minä siis meninkin naimisiin naisen kanssa, vaikka hyvin on lapset siittynyt ja housuissakin eri vehkeet, mut, jos apn kertomat asiat ei miehiltä suju niin asian täytyy olla niin sillä minun puolisoni on kyllä ihan tasavertainen mitä tulee ko asioihin. Monesti on jopa yllättänyt lapset ostamillaan uusilla kengillä tai talvitakilla ja vienyt neuvolaan minun jäädessä kotiin nukkumaan :D ja nämä vain pieniä esimerkkejä.
[/quote]
Älä viitti! Tiedät hyvin, ettei useinkaan näin ole. Tottakai moni mies osaa ja hoitaa, mutta yleisesti ottaen ei. Juttelepa vähän ihmisten kanssa ja katsele ympärillesi. Sun kaveripiirisi on aika ykspuolinen otos.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:20"]

Suurin osa miehistä ei osaa kyllä yhtään mitään. Puheet on kovat mut jos pitää ryhtyä hommiin niin ei tuu mitään!
Nyt faija lopetat! :D Oon ihan varma et tää palstapersu on meidän iskä, ei noin identtistä jorgonia voi tulla mistään tuutista. Hankkii lapsia, muttei tiedä että niitä pitää hoitaa. Asuu talossa, muttei osaa pitää siitäkään huolta. Kuinka saamaton pitää olla että saa kaiken homehtumaan käsiin? "Mutta kyllä meidän mamma hoitaa, mamma tekee, mamma osaa". Päivääkään et ole pärjännyt yksin.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:26"]
Nyt faija lopetat! :D Oon ihan varma et tää palstapersu on meidän iskä, ei noin identtistä jorgonia voi tulla mistään tuutista. Hankkii lapsia, muttei tiedä että niitä pitää hoitaa. Asuu talossa, muttei osaa pitää siitäkään huolta. Kuinka saamaton pitää olla että saa kaiken homehtumaan käsiin? "Mutta kyllä meidän mamma hoitaa, mamma tekee, mamma osaa". Päivääkään et ole pärjännyt yksin.
[/quote]
Kirsi hei, nyt tyttö nukkumaan. Muistithan ottaa sen pidätyslääkkeen vielä ennen sänkyyn menoa?
t. isi
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:11"]
Rahalla näistä selviää. Vaimolta alko tulemaan naputusta, etten osallistu tarpeeksi kotitöihin vaan laukkaan harrastuksissa. Keskusteltiin asiasta ja ehdotin, että hän vaihtaa kokopäivätyön puolipäivätyöhön. Otti ehdotuksen kiljuen vastaan! Tienataan vähän vähemmän (minulla jokatapauksessa n. 4 kertainen palkka hänen palkkaansa), mutta elämänlaatu on parantunut. Todella hyvä ruoka kotona joka päivä töistä tullessa, vaimo käy useammin salilla ;) ja ei naputa. Lapsetki toki tykkää :)
[/quote]
Kai maksat sitten vaimolle palkkaa, kun hän tekee sinun osuutesi kotitöistä ja on luopunut tuloistaan sen takia?
Varmasti olet ainakin ottanut hänelle yksityisen eläkevakuutuksen, koska hänen tuleva eläkkeensähän tippuu puoleen, kun hän on vaihtanut palkkatyöt sinulle tehtävään palkattomaan työhön, josta ei kerry lainkaan eläkettä kuten palkkatyöstä kertyy?
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:30"]

Ei noi jutut näitä sovinisteja kiinnosta, kunhan on se pikkuvaimo nättinä muka kotona.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:28"][quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:26"]
Nyt faija lopetat! :D Oon ihan varma et tää palstapersu on meidän iskä, ei noin identtistä jorgonia voi tulla mistään tuutista. Hankkii lapsia, muttei tiedä että niitä pitää hoitaa. Asuu talossa, muttei osaa pitää siitäkään huolta. Kuinka saamaton pitää olla että saa kaiken homehtumaan käsiin? "Mutta kyllä meidän mamma hoitaa, mamma tekee, mamma osaa". Päivääkään et ole pärjännyt yksin.
[/quote]
Kirsi hei, nyt tyttö nukkumaan. Muistithan ottaa sen pidätyslääkkeen vielä ennen sänkyyn menoa?
t. isi
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:28"][quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:26"]
Nyt faija lopetat! :D Oon ihan varma et tää palstapersu on meidän iskä, ei noin identtistä jorgonia voi tulla mistään tuutista. Hankkii lapsia, muttei tiedä että niitä pitää hoitaa. Asuu talossa, muttei osaa pitää siitäkään huolta. Kuinka saamaton pitää olla että saa kaiken homehtumaan käsiin? "Mutta kyllä meidän mamma hoitaa, mamma tekee, mamma osaa". Päivääkään et ole pärjännyt yksin.
[/quote]
Kirsi hei, nyt tyttö nukkumaan. Muistithan ottaa sen pidätyslääkkeen vielä ennen sänkyyn menoa?
t. isi
[/quote]
Ja sinä dementialääkkeesi, jotta muistat nimeni, ja että vaikka siellä on mamman aika määrätä sut pois koneelta ja peitellä nukkumaan, niin täällä toisaalla on jo päivä.
t. tytär joka osaa jopa nukkua ilman äiskän apua
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:37"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:28"][quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:26"] Nyt faija lopetat! :D Oon ihan varma et tää palstapersu on meidän iskä, ei noin identtistä jorgonia voi tulla mistään tuutista. Hankkii lapsia, muttei tiedä että niitä pitää hoitaa. Asuu talossa, muttei osaa pitää siitäkään huolta. Kuinka saamaton pitää olla että saa kaiken homehtumaan käsiin? "Mutta kyllä meidän mamma hoitaa, mamma tekee, mamma osaa". Päivääkään et ole pärjännyt yksin. [/quote] Kirsi hei, nyt tyttö nukkumaan. Muistithan ottaa sen pidätyslääkkeen vielä ennen sänkyyn menoa? t. isi [/quote] [quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:28"][quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:26"] Nyt faija lopetat! :D Oon ihan varma et tää palstapersu on meidän iskä, ei noin identtistä jorgonia voi tulla mistään tuutista. Hankkii lapsia, muttei tiedä että niitä pitää hoitaa. Asuu talossa, muttei osaa pitää siitäkään huolta. Kuinka saamaton pitää olla että saa kaiken homehtumaan käsiin? "Mutta kyllä meidän mamma hoitaa, mamma tekee, mamma osaa". Päivääkään et ole pärjännyt yksin. [/quote] Kirsi hei, nyt tyttö nukkumaan. Muistithan ottaa sen pidätyslääkkeen vielä ennen sänkyyn menoa? t. isi [/quote] Ja sinä dementialääkkeesi, jotta muistat nimeni, ja että vaikka siellä on mamman aika määrätä sut pois koneelta ja peitellä nukkumaan, niin täällä toisaalla on jo päivä. t. tytär joka osaa jopa nukkua ilman äiskän apua
[/quote]
Yö on jo päivä?
Tää on helmi keskustelu. Kalapuikkopizza jääköön elämään palstalle. xD
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 00:42"]
Tää on helmi keskustelu. Kalapuikkopizza jääköön elämään palstalle. xD
[/quote]
Repomies vai?