Nuorena äidiksi?

Onko 14 vuotias liian nuori äidiksi? Entäs jos lapsen isä olis vaikka 30?

Vain Suomessa ja Pohjoismaissa on se käsitysn että lapsi tarvitsee omakotitalon, paljon rahaa ja hyväpalkkaiset vanhemmat.

Oma isäni oli eräällä järjestöllä töissä kun olin pieni. Asuimme erittäin vaatimattomissa olosuhteissa Aasiassa, yhteensä kolmessa maassa viiden vuoden aikana. Äitini oli kanssani kotona, isä teki töitä pikkupalkalla, mutta sydämellään. Minulla oli onnellinen lapsuus. Olen nyt 22-vuotias ja asun Helsingissä. Äitini asuu Alicantessa ja isä lähti taas Aasiaan. Elän Helsingissä aika leveästi, koska minun tarvitsee elättää vain itseni ja palkkani on siihen nähden hyvä (netto 2300€/kk). Kaipaan kuitenkin Aasiaan, etenkin yhteen tiettyyn maahan, jossa suomalainen kulutuskulttuuri ei vallitse.

Up

Up

L

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:24"][quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:18"]Äidiksi on valmis, jos haluaa lapsen ja on valmis ja kykenevä siitä huolehtimaan. Jos tarvitsee kovasti varmistusta av-palstalta kannattaa vielä pari vuotta odotella.
[/quote]

Olen ohis mutta lisään: lapsen kasvattaminen on pääosin henkistä työtä. Harva parikymppinen siihen kykenee HYVIN. Kaikkihan nyt lapsesta huolehtia osaavat, vaan kun siitä lapsesta pitäisi kasvattaa tunnollinen aikuinen.
[/quote] sain esikoiseni 17 vuotiaana ja seuraavan 19 vuotiaana. Nyt ovat poliisi ja toinen opiskelee asianajajaksi.

Olen 19-vuotias ja en tiedä haluanko lapsia koskaan, mutta en todellakaan ainakaan vielä. En ymmärrä, miksi monet nuoret äidit "ovat mielummin kotona kuin ryyppäämässä joka viikonloppu", itse en käy baareissa käytännössä ollenkaan koska ei kiinnosta käydä. Haluan opiskella ensin rauhassa, hankkia työkokemusta, matkustella, asua kahdestaan poikaystäväni kanssa jne. En ymmärrä, miksi joillakin on kiire hankkia lapsia todella nuorena.
Paras ystäväni, joka on 21-vuotias, saa lapsen lähiaikoina (la 1.10.) ja tiedän että hänestä tulee hyvä äiti. Siskoni on lähes 24-vuotias ja hänestä en voisi vielä kuvitella äitiä elämäntilanteen vuoksi, joten ei se iästä riipu kuitenkaan.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 13:23"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 09:18"]

Minun vanhempani saivat minut 22v ja molemmilla oli tuossa vaiheessa vakituinen työpaikka, opinnot opiskeltu ja yhteistä elämää takana 6 vuotta. Pdiänkin ikää tärkeämpänä muutamia perusjuttuja kuten

- säännölliset tulot, jotta lapsen pystyy elättämään

- vankka parisuhde, ,jonka perustaa on luotu jo pitkään eikä mitään hetken innostusta ruveta suhteeseen ja samantien perheelliseksi

- henkinen kypsyys, joka näkyy mm. siinä, että ne kaverit eivät ole tärkeämpiä kuin parisuhde, kosteita viikonloppuja ei ole jatkuvalla syötöllä ja oma aika ei ole ylikorostettua. Tässä näkyy myös se, ettei lasta ole pakko saada vain, koska haluan olla nuori äiti tai koska haluan olla kaveripiirin ensimmäinen tms. Lapsi hankitaan siihen omaan parisuhteeseen täydentäväksi tekijäksi eikä miksikään meriitiksi muille.

Omat vanhempani olivat kaikin puolin kelpoisia vanhemmuuteen, mutta olen aina toivonut, että olisivat odottaneet vielä muutaman vuoden, ennen lastentekoa tai ainakin tehneet meitä vähän isommilla ikäeroilla. Rahasta oli pulaa koko lapsuuteni aina 15-vuotiaaksi asti. Äiti kävi lasten välillä töissä ja olen ollut aivan pienestä asti päiväkodissa, mutta kyllähän nyt kasvavaan perheeseen menee rahaa eikä mitään jäänyt säästöön. Minulla oli ihan hyvä lapsuus mutta en saanut harrastaa, en saanut muotivaatteita, en päässyt leireille eikä minulla ollut koskaan viikkorahaa, kun siihen ei ollut varaa. Jos vanhempani olisivat odottaneet pari vuotta ja keränneet pienen pesämunan lapsia varten, olisi minulla ehkä ollut piirun verran monipuolisempi lapsuus. Ne, jotka väittävät, että lapset eivät tarvitse rahaa, ovat niitä, joilla sitä on ollut aina. Kyllä minua vähän kadehdituttaa nuorin sisarukseni, joka on saanut elää hyvin toisenlaisen lapsuuden kuin minä.

Olen monesti miettinyt, miksi on tarve hankkia se lapsi kesken opiskelujen tai heti vastavalmistuneena, kun useimmiten sitä lapsentekoikää on edessä vielä melkein 20 vuotta. Mikä kiire sillä on? Haluaako niin moni olla sukunsa tai kaveripiirinsä ensimmäinen? Vai eikö osata yhtään miettiä, miten paljon rahaa se lapsi vie? Jos vanhempani olisivat esim. odottaneet pari vuotta, he olisivat saaneet säästöön jo melkoisen summan rahaa ja olisivat edelleen olleet 24-vuotiaita eli varsin nuoria vanhempia. Meillä olisi elämä ollut vähemmän kituuttamista (en välttämättä silti olisi saanut harrastaa mutta ainakaan ei olisi ollut pulaa aina kaikesta).

Minä itse hankin sitten lapset vasta kolmenkympin kieppeillä (vähän ennen ja vähän jälkeen), kun olin ollut työelämässäkin muutamia vuosia. Ei ole ollut pelkoa irtisanomisista (mies oli puoli vuotta työttömänä mutta se ei näkynyt arjessamme millään tavalla säästöjen takia) ja lapset ovat saaneet harrastaa mieluisiaan harrastuksia. En osta heille kaikkea uutena eikä tavara ole muutenkaan meille tärkeää (esim. synttärilahjaksi saavat aina haluamansa elämyksen esim. kylpyläpäivän tai Hoplop-päivän) mutta raha ei ole ongelma eikä meidän tarvitse miettiä, mistä saamme seuraavan aterian tai milloin voimme ostaa lapselle kumisaappaat vuotavien tilalle.

En tajua, mitä lisäarvoa on sillä, että on saanut lapset nuorena. Edelleen (nyt 39-vuotias) voisin harkita lapsentekoa, joten mikään pakko ei ole ollut tehdä kiireellä ne lapset, jotka halusin. Olen työelämässä vielä seuraavat 26 vuotta ainakin, joten kiire ei ole lapsenlapsillakaan. Nuorinkin lapsistani on täysi-ikäinen, kun täytän 50. Ehdin tehdä ja puuhata mieheni kanssa vielä senkin jälkeen lähes 40 vuotta yhdessä (olemme molemmat pitkäikäisestä suvusta).

Mikä kiire ihmisillä on perheen perustamisen kanssa?

[/quote]

Minusta 10 vuoden menetys lasten kanssa elosta on hirveän paljon. Kerro minulle, mitä tein väärin halutessani lapsen 21-vuotiaana? Siis miksi olisin odottanut, pieni lapsi ei tarvitse hirveästi rahaa, isomman kanssa toki meneekin enemmän, mutta suunnittelinkin valmistumiseni kun olen 26v ja mieheni oli jo valmistunut.

Miksi, oi miksi ihmeessä kaikkien pitäisi mennä lammasmaisesti ja luonnon uhalla odottelemaan, eikö jo riittävän moni lampaile tämän asian kanssa? Meidän lapsilla on varmaan tosi kurja elämä kun saavat pitää vanhempansa pidempään ja nuoremmat isovanhemmat mahdollisille lapsilleen. Kaikenlisäksi lapsia tehdessä huomattiin ongelmia, jotka olisivat voineet viedä meidät lapsettomiksi täysin jos 10 vuotta olisimme odotelleet. En tajua miksi ihmeessä pitäisi lykkäämällä lykätä ohi hedelmällisimmän iän (naisella 20-25v miehellä 25-30v) jos haluaa lapsia nuorempana? Mitä lisäarvoa se olisi tuonut meille, selitäpäs? Rahaa olisi ollut enemmän ostaa leluja alle 3-vuotiaalle? :D Nyt sitten matkustelemme lasten kanssa kuten haaveilimmekin. :)

Jotenkin outo kysymys tuo mikä kiire, no miksi ylipäätään kukaan koskaan haluaa tehdä mitään aikaisemmin kuin "joku toinen"? :D Miksi jollain on niin kiire, että tekee 30-vuotiaana lapsia? Sillonhan voisi vielä tehdä sitä tätä tuota ja sellaista. ENNEN lapsia. ;)

Lapsen kaipuu on todella luonnollinen halu, enkä siksi yhtään kyseenalaista nuoren naisen ja miehen halua perheenperustamiseen jos nyt jonkinlaiset järkevät suunnitelmat on opintojen jne suhteen eikä lasta tehdä korjailemaan mitään surkeaa suhdetta.

Eli vastaapas tähän nyt, mitä lisäarvoa olisi tuonut lykätä lapsihaaveita vielä pitkään vaikka palavasti halusin äidiksi ja tarkkaan tehtiin suunnitelmat, jotta siitä tulisi hyväkin idea. Kerro? 

[/quote]

Mielestäni vastasin tähän jo. Ja ilmeisesti tulkittiin väärinkin, kun väitettiin, että olisin vaatimassa omakotitaloa ja vaikka mitä muuta omaisuutta, jotta voisi hankkia lapsia. Ei. Enkä käskenyt lykätä 30-vuotiaaksi, vaikka en ymmärräkään, miten joku voi väittää saavansa 10 vuotta enemmän aikaa lastensa kanssa tekemällä ne lapset aiemmin. Emmehän me kukaan tiedä, kuinka kauan elämme. Voimme kuolla, kun lapset ovat pieniä tai voimme kuolla 82-vuotiaina. Ja se joka elää 92-vuotiaaksi saa sitten varmaan olla sen 72-vuotiaan lapsensa kanssa vähän pidempään olettaen, että se eläkeläislapsi on vielä hengissä. Perusteluna aivan naurettava, kun tuossa vaiheessa lapsilla on aivan oma elämä, omat lastenlapset ja omat velvoitteet eivätkä he enää tarvitse vanhempiaan samalla tavalla kuin pienenä.

Pointti kirjoituksessani oli se, että kun lapsille tarjotaan erilainen lapsuus samassa perheessä, se voi aiheuttaa pahaa mieltä. Minua kiusattiin koulussa vaatteistani. Elettiin sitä aikaa, ettei kirpputoreilla käyty samalla tavalla kuin nykyään ja olin luokassani erikoinen poikkeus. Kyllähän me kesälomilla matkustimme, telttailimme eri leirintäalueilla ja muistan, että hauskaa oli, mutta eihän niillä kokemuksilla päässyt kehuskelemaan, kun luokkakaverit kävivät Rhodoksella ja Euroopan reissuilla. Haaveilin pianotunneista mutta niihin ei ollut varaa. Joskus olisi ollut kiva mennä elokuviin tai jakaa kavereiden kanssa karkkipussi mutta vanhemmilla ei ollut varaa kustantaa tällaista.

Sisarukseni sen sijaan saivat erilaiset mahdollisuudet. Nuorimmalla oli jo mahdollisuus saada merkkivaatteita, hän sai pianotunnit ja kesälomien viettokin muuttui, kun minä ja veljeni  muutimme pois, ja nyt lähdettiin sitten ulkomaanreissuille pienemmän perheen kanssa. En ole loputtoman katkera näistä asioista mutta myönnän, että vähän harmittaa, kun itse jouduin ihan rehellisesti kärsimään joistakin puutteista ja näin taas ei ole ollut niiden sisarusteni kohdalla, jotka vanhempani ovat saaneet vähän iäkkäämpinä.

Totesin jo aiemmin, että jos vanhempani olisivat lykänneet lapsihaavettaan vain kahdella vuodella, olisi sillä voinut olla merkittävä osuus hyvinvointiimme. Vanhempani eivät olleet hyväpalkkaisia mutta sillä ei asian kanssa olekaan mitään tekemistä vaan sillä, onko minkäänlaista pahanpäivänvaraa tai säästötiliä, josta ottaa, jos lapsen takki menee rikki. Muistan yhden talven kulkeneeni takissa, jonka vetoketju oli rikki ja laitoin sen kiinni kahdella hakaneulalla. Sopeuduin kiltisti enkä valittanut ja äiti on joskus todennutkin, etten osannut vaatia asioita samalla tavalla kuin nuoremmat sisarukset. Tiukkaa oli siksi, kun vanhempani eivät olleet säästäneet yhtään rahaa etukäteen ja siksi, koska he halusivat ison perheen, jonka elättämiseen ei heidän tuloillaan oikein ollut varaa.

En tiedä sinun tilanteestasi, kerroin vain oman kokemukseni varattoman perheen lapsena. Jos tekee yhden lapsen varattomana, voi tilanne olla eri, kun valmistuu ja saa töitä ennen kuin lapsi edes aloittaa koulun. Mutta jos niitä lapsia tulee useampia, on selvää, ettei se tilanne parane hetkessä.

Minä toimin toisin kuin vanhempani, ja vaikka nyt sitten menettäisin lasteni elämästä sen 10 vuotta kahdeksankymppisenä, niin uskon, että tarjosin lapsilleni huomattavasti paremmat lähtökohdat elämään hankkimalla heidät vasta, kun oikeasti pystyimme heidät elättämään. En sitäpaitsi usko yhdenkään seitsemänkymppisen haaveilevan omaishoitajan toimesta eläkevuosinaan.

Mielestäni jokaisella on oikeus hankkia lapsia jos vain on pohtinut asiaa jokaisesta näkökulmasta ja hyväksyy ne. Esimerkiksi isä voi tuntea itsensä hyvin ulkopuoliseksi ja mustasukkaiseksi vauvan ja äidin vahvasta siteestä. Asoissa on monta puolta.

Olen 23-vuotias yliopisto-opiskelija, naimisissa vuoden ja onnellisesti parisuhteessa kuusi vuotta asuen koko ajan miehen kanssa saman katon alla. Olen potenut vauvakuumetta useaan kertaan, mutta olen käsittänyt tosiasiat. Helpompaa on kun koulut on käyty ensin loppuun ja työelämään päästy. Asiat toki onnistuu järjestelemällä, mutta aina se on helpompaa kun on ammatti.

Jokaisella asialla on puolensa, mutta asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella, mikä se päätös sitten onkin. :)

Riippuu hyvin paljon ihmisestä. Itse olin (sain lapsen 18-vuotiaana, nyt olen 21v), mutta tiedän taas monta sellaista jotka eivät ole vielä 25-30-vuotiainakaan. 

Aika moni sanoo että ei voi olla koska opinnot on kesken tms. Se että on valmis äidiksi ja se, onko elämän tilanne oikea on eri asiat. Itse olisin ollut valmis äidiksi jo 16 vuotiaana mutta elämäntilanne ei ollut todellakaan oikea. Ei se ollut sitä 18-vuotiaanakaan kun sain esikoiseni mutta lukion sain loppuun ja nyt odottelen syksyllä alkavaa ammattikorkeakoulua. Tähän asti olen ollut hoitovapaalla (lapsi nyt 2,5v)

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 21:47"]Mitä mieltä olette ovatko 18-22 vuotiaat valmiita äideiksi?
-nainen 19v-
[/quote]
Itse synnytin esikoiseni samana päivänä kun täytin 19 -vuotta, puolitoista vuotta myöhemmin syntyi kuopus. En usko iällä olevan merkitystä vaan ihmisen omilla henkisillä valmiuksilla.

-M-

Up

Riippuu kuule täysin ihmisestä itsestään.

Sain esikoisen puoli vuotta sitten ja kuukausi sitten täytin 20. Olen omasta mielestä täysin valmis äidiksi ja olen aina ajatellu että haluan lapset nuorena:)

Äidiksi on valmis, jos haluaa lapsen ja on valmis ja kykenevä siitä huolehtimaan. Jos tarvitsee kovasti varmistusta av-palstalta kannattaa vielä pari vuotta odotella.

Minusta ihmisen täytyy kasvaa ja kokea ensin itse, ja sen jälkeen vasta alkaa kasvattamaan muita. Aivot kehittyvät n. 25-vuotiaaksi, joten pitäisin sitä fiksuna ikänä aloittaa lastenhankinta.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:18"]Äidiksi on valmis, jos haluaa lapsen ja on valmis ja kykenevä siitä huolehtimaan. Jos tarvitsee kovasti varmistusta av-palstalta kannattaa vielä pari vuotta odotella.
[/quote]

Olen ohis mutta lisään: lapsen kasvattaminen on pääosin henkistä työtä. Harva parikymppinen siihen kykenee HYVIN. Kaikkihan nyt lapsesta huolehtia osaavat, vaan kun siitä lapsesta pitäisi kasvattaa tunnollinen aikuinen.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:22"]Minusta ihmisen täytyy kasvaa ja kokea ensin itse, ja sen jälkeen vasta alkaa kasvattamaan muita. Aivot kehittyvät n. 25-vuotiaaksi, joten pitäisin sitä fiksuna ikänä aloittaa lastenhankinta.
[/quote]

Amen!

Riippuu aivan ihmisestä. Toiset ovat valmiita nuorena ja toiset eivät. Ne jotka eivät ole nuorina valmiita vanhmmiksi vaan haluavat bailata ja mennä vapaasti n. 30 vuotiaiksi ovat AINA sitä mieltä ettei nuori ole koskaan valmis vanhemmaksi. Eivät siis ymmärrä sitä, että ihmiset ovat erilaisia ja toisia ei vain kiinnosta mikään "vapaana" eläminen, bailaus ja reppureissaaminen.