Nuorena äidiksi?

[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 05:38"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 05:33"][quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 05:29"][quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:24"][quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:18"]Äidiksi on valmis, jos haluaa lapsen ja on valmis ja kykenevä siitä huolehtimaan. Jos tarvitsee kovasti varmistusta av-palstalta kannattaa vielä pari vuotta odotella. [/quote] Olen ohis mutta lisään: lapsen kasvattaminen on pääosin henkistä työtä. Harva parikymppinen siihen kykenee HYVIN. Kaikkihan nyt lapsesta huolehtia osaavat, vaan kun siitä lapsesta pitäisi kasvattaa tunnollinen aikuinen. [/quote] Me nuorempi sukupolvi olemme sitä suvaitsevaista ja maailmaa nähnyttä porukkaa. On meillä paljon opittavaakin, mutta en ainakaan itse kasvata lastani sossupummiksi tai koulukiusaajaksi. t. Tyttö 18v, ei vielä äiti. Ehkä joskus. [/quote] Valitettavasti ysäreissä ovat edustettuina konservatiivinen ääripää.. Ja sitten ne wt-nuoret. [/quote] Onneksi en tunne. Eiköhän jokaisesta ikäluokasta löydy se vähemmän hyvä aines. Onneksi meidän hikkelukiossa ei oo tuota ongelmaa. Enemmänkin "yli-ihmisyys" ja turha jeesustelu. se 18v

[/quote]

Ei se matkustelu tee juuri täysi-ikäisesti kypsää, päinvastoin. Vastuuta sitä pitää oppia ottamaan eikä harjoitella hedonistista elämää.

Sain lapset 20 ja 21v, myönnän, vaikeuksia oli aikoinaan. Halusin lapset, rakastan heitä ja rakastin heitä. Annoin perusturvan, lämmön, rakkautta! Silti se oli vaikeaa kun en, nyt jälkeen ajateltuna, osannut tehdä kypsiä valintoja mm idän suhteen (oli 18 kun esikoinen syntyi). Välillä bilejalkaa vipatti ja katkeruus nosti päätä kun mies meni!

Erosimme, olin yh, jouduin miettimään; mitä jos kukaan ei halua minua, jouduin yksin hoitamaan sairaat lapset kun sairastuvat, käymään töissä ja myöhemmin koulussa, äidin ja isän tuella! Myönnän, helpommallakin olisin päässyt.

Lopputulos: olen nyt 35v, näyttää että lapsista kasvaisi ihan fiksuja nuoria aikuisia! Olen terveydenhoitaja, löysin kuin löysinkin miehen, vaikka olin 2 lapsen yh. Olemme olleet yhdessä yli 11v ja naimisissa kohta 8vv perhe on kasvanut 2 lapsella. Miehellä ei ollut lapsia entuudestaan.

Tytär on 5v päästä siinä tilanteessa, kun minä olin, kun sain hänet! TOIVOISIN, että ei ryhdy samaan kuin minä, vaikka en mitään kadu. On silti olemassa helpompikin tie kuin teiniäitiys tai nuoriäitiys!

idän = isän
8vv = 8v

Sorry!

Meistä ei kukaan ole valmis äidiksi tai isäksi baan siihen kasvetaan. Kukaan ei kuitenkaan ole valmis ei toivottuun lapseen.

Up

Minun vanhempani saivat minut 22v ja molemmilla oli tuossa vaiheessa vakituinen työpaikka, opinnot opiskeltu ja yhteistä elämää takana 6 vuotta. Pdiänkin ikää tärkeämpänä muutamia perusjuttuja kuten

- säännölliset tulot, jotta lapsen pystyy elättämään

- vankka parisuhde, ,jonka perustaa on luotu jo pitkään eikä mitään hetken innostusta ruveta suhteeseen ja samantien perheelliseksi

- henkinen kypsyys, joka näkyy mm. siinä, että ne kaverit eivät ole tärkeämpiä kuin parisuhde, kosteita viikonloppuja ei ole jatkuvalla syötöllä ja oma aika ei ole ylikorostettua. Tässä näkyy myös se, ettei lasta ole pakko saada vain, koska haluan olla nuori äiti tai koska haluan olla kaveripiirin ensimmäinen tms. Lapsi hankitaan siihen omaan parisuhteeseen täydentäväksi tekijäksi eikä miksikään meriitiksi muille.

Omat vanhempani olivat kaikin puolin kelpoisia vanhemmuuteen, mutta olen aina toivonut, että olisivat odottaneet vielä muutaman vuoden, ennen lastentekoa tai ainakin tehneet meitä vähän isommilla ikäeroilla. Rahasta oli pulaa koko lapsuuteni aina 15-vuotiaaksi asti. Äiti kävi lasten välillä töissä ja olen ollut aivan pienestä asti päiväkodissa, mutta kyllähän nyt kasvavaan perheeseen menee rahaa eikä mitään jäänyt säästöön. Minulla oli ihan hyvä lapsuus mutta en saanut harrastaa, en saanut muotivaatteita, en päässyt leireille eikä minulla ollut koskaan viikkorahaa, kun siihen ei ollut varaa. Jos vanhempani olisivat odottaneet pari vuotta ja keränneet pienen pesämunan lapsia varten, olisi minulla ehkä ollut piirun verran monipuolisempi lapsuus. Ne, jotka väittävät, että lapset eivät tarvitse rahaa, ovat niitä, joilla sitä on ollut aina. Kyllä minua vähän kadehdituttaa nuorin sisarukseni, joka on saanut elää hyvin toisenlaisen lapsuuden kuin minä.

Olen monesti miettinyt, miksi on tarve hankkia se lapsi kesken opiskelujen tai heti vastavalmistuneena, kun useimmiten sitä lapsentekoikää on edessä vielä melkein 20 vuotta. Mikä kiire sillä on? Haluaako niin moni olla sukunsa tai kaveripiirinsä ensimmäinen? Vai eikö osata yhtään miettiä, miten paljon rahaa se lapsi vie? Jos vanhempani olisivat esim. odottaneet pari vuotta, he olisivat saaneet säästöön jo melkoisen summan rahaa ja olisivat edelleen olleet 24-vuotiaita eli varsin nuoria vanhempia. Meillä olisi elämä ollut vähemmän kituuttamista (en välttämättä silti olisi saanut harrastaa mutta ainakaan ei olisi ollut pulaa aina kaikesta).

Minä itse hankin sitten lapset vasta kolmenkympin kieppeillä (vähän ennen ja vähän jälkeen), kun olin ollut työelämässäkin muutamia vuosia. Ei ole ollut pelkoa irtisanomisista (mies oli puoli vuotta työttömänä mutta se ei näkynyt arjessamme millään tavalla säästöjen takia) ja lapset ovat saaneet harrastaa mieluisiaan harrastuksia. En osta heille kaikkea uutena eikä tavara ole muutenkaan meille tärkeää (esim. synttärilahjaksi saavat aina haluamansa elämyksen esim. kylpyläpäivän tai Hoplop-päivän) mutta raha ei ole ongelma eikä meidän tarvitse miettiä, mistä saamme seuraavan aterian tai milloin voimme ostaa lapselle kumisaappaat vuotavien tilalle.

En tajua, mitä lisäarvoa on sillä, että on saanut lapset nuorena. Edelleen (nyt 39-vuotias) voisin harkita lapsentekoa, joten mikään pakko ei ole ollut tehdä kiireellä ne lapset, jotka halusin. Olen työelämässä vielä seuraavat 26 vuotta ainakin, joten kiire ei ole lapsenlapsillakaan. Nuorinkin lapsistani on täysi-ikäinen, kun täytän 50. Ehdin tehdä ja puuhata mieheni kanssa vielä senkin jälkeen lähes 40 vuotta yhdessä (olemme molemmat pitkäikäisestä suvusta).

Mikä kiire ihmisillä on perheen perustamisen kanssa?

olen saanut lapsen 19 -vuotiaana ja kyllä minunkin mielestäni olisi hyvä odottaa sinne n. 25 -vuotiaaksi asti. Aika paljon ihminen kuitenkin muuttuu välillä 18-25. Ehtii oppia tuntemaan itsensä paremmin ja tekemään myös niitä "omia juttuja", asua omillaan ja huolehtia itsestään. Ja totta kai parisuhdekin saattaa olla vähän paremmalla tolalla (tunnet itsesi, tunnet myös, millainen kumppani sinulle sopii). Jos jää yksin lapsen kanssa, ei harmita kun ei ole ehtinyt elää vain itselleen ja vaikka matkustaa (en tarkoita viikkoa Rhodoksella).

Yhtään isätöntä lasta ei saa enää tehdä, ja valitettavan usein nuorten äitien lapset ovat juuri niitä isättömiä. etenkin tyttölapsille se on niin kova pala, että tulevat loppuelämänsä etsimään hyväksyntää.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 04:52"][quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 04:36"][quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 03:10"][quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 03:03"]Olen nyt 16v, täytän loppuvuodesta 17v, ja olen jo vähän miettinyt vauvajuttuja. Seurustelua takana lähes 3v, ja valmistun koulusta en nyt keväällä, vaan seuraavana. Eli olisin 18v valmistuttuani. Haluaisin tehdä vauvan siinä välissä, ehkä vähän opiskella samalla kotona ollessa ja jatkaa siitä työelämään. Poikaystävä, ja tuleva avomies, valmistuu nyt keväällä, ja töitä olisi vähän jo tiedossa.

Suurinosa ihmisistä vain on sitä mieltä, ettei tässä olisi mtn järkeä :/ Olen kuitenkin sen verran nuori, että kerkeen vielä, mutta jos saisin lapsen ollessani vajaa 20v, niin tämä muuttaisi kotoa ollessani vajaa 40v. Sen jälkeen kerkeisi tehdä ties mitä.

Mutta niin, kaikkea pitää miettiä. Pystynkö tarjoamaan lapselle hyvän tulevaisuuden, vai riittävätkö rahat hädintuskin meihin kahteen jne. Paljon asioita. Älkääkä kysykö mitä teen av:lla kolmelta aamuyöstä.
[/quote]

Pliis... Jos suhde on noin vakaa niin etkö voisi odottaa vielä ainakin 5v? Oikeasti, voisit tarjota lapselle paremman elämän.
[/quote]

Nimenomaan haluaisin saada lapsen nuorena :/
[/quote]

Olet nuori vielä sen viiden vuoden päästäkin. Teet mitä teet mutta tajua että "koska mä haluun" ei välttämättä ole lapsesi parhaaksi.
[/quote]

Nääh, haluaisin lapsen jo nyt, mutta haluan väintään käydä koulut läpi ja tehdä siinä samalla vähän töitäkin ennen vauvaa. Ja vaikka minä olen nuori, niin en ole missään vaiheessa polttanut tupakkaa, juonut alkoholia, tai muutenkaan riehunut, etten "menettäisi" mitään, vaikka tekisinkin lapsen nuorena.

En osaa sanoa kuin omalta kohdaltani. Sain esikoiseni 19 vuotiaana.

Kaikki on mennyt hyvin, mutta jos olisin tällä järjellä varustettu, olisin lykännyt lapsen saantia ainakin kymmenellä vuodella.

En ehtinyt elämään nuoruuttani ollenkaan. En asunut yksin, koskaan muuttanut tältä paikkakunnalta pois, opiskelin ala-arvoisen, paskasti palkatun ammatin, en matkustellut, toteuttanut itseäni. Leikin kotia sillä välin kun muut ikäiseni bailasivat ja kokivat elämäänsä.

Ei se ole enää koskaan samanlaista kun sinulla on lapsi. Olet siitä vastuussa koko ajan, sitä huolettomuutta ei saa enää koskaan takaisin.

Muut ikäiseni saavat nyt esikoisiaan, minä valmistun lapseni rippijuhliin.

Lapsi on viisas, arvokas ja kaikista rakkain, mutta todellakaan en suosittele äitiyttä parikymppisenä kenellekään. Kolmikymppisenäkin ehtii vielä hyvin.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 22:22"]

Minusta ihmisen täytyy kasvaa ja kokea ensin itse, ja sen jälkeen vasta alkaa kasvattamaan muita. Aivot kehittyvät n. 25-vuotiaaksi, joten pitäisin sitä fiksuna ikänä aloittaa lastenhankinta.

[/quote]

Paitsi että luonto on tarkoittanut juuri sen aivojen kehitysvaiheen parhaimmaksi lapsen saamiselle, ihan uskomatonta, että joku edelleen käyttää tätä argumenttia. :D

Hmmm. Itse olin 17 kun sain tietää olevani raskaana.. En tehnyt muuta kuin join ja biletin. Heti kun sain raskaudesta tietää niin muutuin todella paljon.. Kasvoin henkisesti raskaus aikana ja kasvan joka päivä. Kukaan ei varmasti ole valmis äidiksi ennen kuin on äiti. Lapsi opettaa:) ja nyt minulla on 3 vuotias tytär ja tammikuussa syntyy poika vauva. Enkä voisi olla iloisempi. Koulut kävin etä työnä vauvan ollessa pieni ja nyt kun on päiväkodissa niin olen hoitanut hommat mitä en voinut etä työnä hoitaa. Asun mieheni kanssa omistus asunnossa ja elämme ihan hyvää elämää. Joten aina nuoria äitejä ei pidä arvostella!:)

No kuten huomaat vastauksista, riippuu ihmisestä itsestään. Sain esikoiseni 21-vuotiaana ja se oli mielettömän hyvä ikä kaikin puolin. En ikimaailmassa lykkäisi sitä jos saisin aikakoneen. Onhan ihmisen aivotkin tosiaan juuri speutuvaisimmillaan siinä vaiheessa, eli hyvä ikä siinäkin asiassa. Moni ei vain halua vielä lapsia ja se onkin onneksi oma päätös. En tekisi lapsia vielä alle 20-vuotiaana ja moni teini-ikäinen sitä puhuukin (kuten huomaat) että olisi pitänyt odotella, muutenkin kroppa on tähän parhaimmillaan 20-25-vuotiaana joten se 20 on hyvä raja sille. :) On iso ero tekeekö lapsia esim 18 vai 22-vuotiaana, joten haarukkasi on aika suuri tuossa. En toivoisi omien lasten lisääntyvän alle parikymppisinä, mutta sen jälkeen hyvinkin riippuen ihmisestä itsestään.

Tietenkin täällä joitain vanhoja äitejä ärsyttää kun joku nuori on äiti, mutta ei niitä pidä kunnella, he eivät nimenomaan tiedä mitä se on, koska eivät sitä koskaan olleetkaan. :)

T.nyt jo vanhempi ja katson aikaa taaksepäin

Pitäisin hyvänä alarajana 20-vuotta.

En teininä tekisi lapsia, mutta 20+, hyvä suunnitelma tulevalle, hyvä mies ehdottomasti ja varma asiasta niin mikä ettei. Ennen lapsia ei todellakaan tarvitse toteuttaa mitään ihmeellistä litaniaa matkusteluja jne, ihan naurettava ajatuskin. Miksi kaikkia pitäisi kiinnostaa samat asiat?

Itsekin nuorena naisena olin vähemmän kiinnostunut matkustelusta opintotuilla ja surkeissa hotelleissa reissaamisesta, sain pienet lapset (eivät syä paljoa rahaa) valmistuin, palkka nousi, alettiin matkustelemaan ja lapset muutti omilleen. Nyt mieheni kanssa jo rahoissakin ja matkustellaan ympäri maailmaa, muilla on nyt sidottua elämää kun rahaakin olisi, mutta vauva vauva ja vauva toisensa jälkeen. He menettävät parempien mahdollisuuksien matkustelun, sekä 10vuotta lastensa elämästä. Kuinka paljon se on!

Tämä vertailu mitä pitää tehdä ennen lapsia ja mitä milloinkin, on todellakin naurettavaa, joku muu päättää mitä menetän vai? No minäkin voin päättää kuten yläpuolella tein. Ei vanhempi äiti edes tajua mitä menettää. ;) (ehkä ne nyt tajuaa naurettavuutensa)

[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 12:40"]

Yhtään isätöntä lasta ei saa enää tehdä, ja valitettavan usein nuorten äitien lapset ovat juuri niitä isättömiä. etenkin tyttölapsille se on niin kova pala, että tulevat loppuelämänsä etsimään hyväksyntää.

[/quote]

Taitaa tuo isättömyys olla enemmänkin teinivahinkojen juttu. Tai en tiedä yhtäkään tarkoituksella lapsen trhnyttä paria (n.20v) jonka lapsi olisi sitten jäänyt isättömäksi! :D Mikä tarve teillä on aina löytää niin paljon pahaa nuorista äideistä? Minä sain 21-vuotiaana esikoiseni enkä ikinä vaihtaisi sitä kolmekymppisenä saaduksi, hirveä ajatus. Välillä tuntuu kuin olisin joidenkin mielestä tehnyt jotain ihan hirveän väärin, vaikka olen ollut mielettömän hyvä äiti lapsilleni, en ansaitsisi lukea tällaista paskaa yhtään. 

Mielestäni mitään ei pitäisi yleistää kun puhutaan vanhemmuudesta ja oikeasta iästä hankkia lapsia. Mä olen 21 vuotias, avioliitossa miehen 22v kanssa (yhteistä taivalta 4,5 vuotta), molemmilla vakiotyö, itsellä vielä korkeakouluopintoja puoli vuotta jää lapsen syntymän jälkeen. Asumme omistusasunnossa ja odotamme esikoistamme. Enkä näe mitään syytä miksi olisimme jotenkin liian nuoria tai jollain tapaa epäkypsiä vanhemmiksi. Koko elämämme on hyvin vakaalla pohjalla. Osa ihmisistä vain "aikuistuu" nopeammin kuin toiset, eikä kaikkia kiinnosta muutenkaan nuorena samat asiat esim biletys ja irtosuhteet.

no minä en ainakaan ole. olen 18-vuotias, enkä todellakaan aio hankkia lapsia vielä ainakaan 10 vuoteen. minulla on vielä omia unelmia ja asioita jotka haluan kokea yksin, olen siis itsekäs, enkä ole valmis laittamaan jatkuvasti kenenkään muun tarpeita omieni edelle. haluan asua yksin, opiskella, matkustaa, tehdä juttuja ilman mitään suunnitelmia, työskennellä kiinnostavissa hommissa, asua ulkomailla... en halua vielä olla vastuussa tekemisistäni kenellekään muulle kuin itselleni, en miehelle enkä lapselle.

toki muilla ikäisilläni voi olla eri prioriteetit, mutta en usko kenenkään olevan valmis äidiksi alle 20-vuotiaana. yksi kaveri minulla lukiossa on, joka haluaisi jo lapsen, mutta suoraan sanottuna mielestäni hän on aivan liian sinisilmäinen ja luottaa liikaa tukiin ja perheensä apuun... jos lapsen hankkii, niin kyllä täytyisi olla sellaisessa tilanteessa elämässä, että sen pystyy kunnolla tarvittaessa yksin hoitamaankin

[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 13:19"]Mielestäni mitään ei pitäisi yleistää kun puhutaan vanhemmuudesta ja oikeasta iästä hankkia lapsia. Mä olen 21 vuotias, avioliitossa miehen 22v kanssa (yhteistä taivalta 4,5 vuotta), molemmilla vakiotyö, itsellä vielä korkeakouluopintoja puoli vuotta jää lapsen syntymän jälkeen. Asumme omistusasunnossa ja odotamme esikoistamme. Enkä näe mitään syytä miksi olisimme jotenkin liian nuoria tai jollain tapaa epäkypsiä vanhemmiksi. Koko elämämme on hyvin vakaalla pohjalla. Osa ihmisistä vain "aikuistuu" nopeammin kuin toiset, eikä kaikkia kiinnosta muutenkaan nuorena samat asiat esim biletys ja irtosuhteet.
[/quote]

Tuo biletys ja irtosuhteet kortti on niin kulunut. No, lapsesi tuosta tulee vain kärsimään :)

[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 09:18"]

Minun vanhempani saivat minut 22v ja molemmilla oli tuossa vaiheessa vakituinen työpaikka, opinnot opiskeltu ja yhteistä elämää takana 6 vuotta. Pdiänkin ikää tärkeämpänä muutamia perusjuttuja kuten

- säännölliset tulot, jotta lapsen pystyy elättämään

- vankka parisuhde, ,jonka perustaa on luotu jo pitkään eikä mitään hetken innostusta ruveta suhteeseen ja samantien perheelliseksi

- henkinen kypsyys, joka näkyy mm. siinä, että ne kaverit eivät ole tärkeämpiä kuin parisuhde, kosteita viikonloppuja ei ole jatkuvalla syötöllä ja oma aika ei ole ylikorostettua. Tässä näkyy myös se, ettei lasta ole pakko saada vain, koska haluan olla nuori äiti tai koska haluan olla kaveripiirin ensimmäinen tms. Lapsi hankitaan siihen omaan parisuhteeseen täydentäväksi tekijäksi eikä miksikään meriitiksi muille.

Omat vanhempani olivat kaikin puolin kelpoisia vanhemmuuteen, mutta olen aina toivonut, että olisivat odottaneet vielä muutaman vuoden, ennen lastentekoa tai ainakin tehneet meitä vähän isommilla ikäeroilla. Rahasta oli pulaa koko lapsuuteni aina 15-vuotiaaksi asti. Äiti kävi lasten välillä töissä ja olen ollut aivan pienestä asti päiväkodissa, mutta kyllähän nyt kasvavaan perheeseen menee rahaa eikä mitään jäänyt säästöön. Minulla oli ihan hyvä lapsuus mutta en saanut harrastaa, en saanut muotivaatteita, en päässyt leireille eikä minulla ollut koskaan viikkorahaa, kun siihen ei ollut varaa. Jos vanhempani olisivat odottaneet pari vuotta ja keränneet pienen pesämunan lapsia varten, olisi minulla ehkä ollut piirun verran monipuolisempi lapsuus. Ne, jotka väittävät, että lapset eivät tarvitse rahaa, ovat niitä, joilla sitä on ollut aina. Kyllä minua vähän kadehdituttaa nuorin sisarukseni, joka on saanut elää hyvin toisenlaisen lapsuuden kuin minä.

Olen monesti miettinyt, miksi on tarve hankkia se lapsi kesken opiskelujen tai heti vastavalmistuneena, kun useimmiten sitä lapsentekoikää on edessä vielä melkein 20 vuotta. Mikä kiire sillä on? Haluaako niin moni olla sukunsa tai kaveripiirinsä ensimmäinen? Vai eikö osata yhtään miettiä, miten paljon rahaa se lapsi vie? Jos vanhempani olisivat esim. odottaneet pari vuotta, he olisivat saaneet säästöön jo melkoisen summan rahaa ja olisivat edelleen olleet 24-vuotiaita eli varsin nuoria vanhempia. Meillä olisi elämä ollut vähemmän kituuttamista (en välttämättä silti olisi saanut harrastaa mutta ainakaan ei olisi ollut pulaa aina kaikesta).

Minä itse hankin sitten lapset vasta kolmenkympin kieppeillä (vähän ennen ja vähän jälkeen), kun olin ollut työelämässäkin muutamia vuosia. Ei ole ollut pelkoa irtisanomisista (mies oli puoli vuotta työttömänä mutta se ei näkynyt arjessamme millään tavalla säästöjen takia) ja lapset ovat saaneet harrastaa mieluisiaan harrastuksia. En osta heille kaikkea uutena eikä tavara ole muutenkaan meille tärkeää (esim. synttärilahjaksi saavat aina haluamansa elämyksen esim. kylpyläpäivän tai Hoplop-päivän) mutta raha ei ole ongelma eikä meidän tarvitse miettiä, mistä saamme seuraavan aterian tai milloin voimme ostaa lapselle kumisaappaat vuotavien tilalle.

En tajua, mitä lisäarvoa on sillä, että on saanut lapset nuorena. Edelleen (nyt 39-vuotias) voisin harkita lapsentekoa, joten mikään pakko ei ole ollut tehdä kiireellä ne lapset, jotka halusin. Olen työelämässä vielä seuraavat 26 vuotta ainakin, joten kiire ei ole lapsenlapsillakaan. Nuorinkin lapsistani on täysi-ikäinen, kun täytän 50. Ehdin tehdä ja puuhata mieheni kanssa vielä senkin jälkeen lähes 40 vuotta yhdessä (olemme molemmat pitkäikäisestä suvusta).

Mikä kiire ihmisillä on perheen perustamisen kanssa?

[/quote]

Minusta 10 vuoden menetys lasten kanssa elosta on hirveän paljon. Kerro minulle, mitä tein väärin halutessani lapsen 21-vuotiaana? Siis miksi olisin odottanut, pieni lapsi ei tarvitse hirveästi rahaa, isomman kanssa toki meneekin enemmän, mutta suunnittelinkin valmistumiseni kun olen 26v ja mieheni oli jo valmistunut.

Miksi, oi miksi ihmeessä kaikkien pitäisi mennä lammasmaisesti ja luonnon uhalla odottelemaan, eikö jo riittävän moni lampaile tämän asian kanssa? Meidän lapsilla on varmaan tosi kurja elämä kun saavat pitää vanhempansa pidempään ja nuoremmat isovanhemmat mahdollisille lapsilleen. Kaikenlisäksi lapsia tehdessä huomattiin ongelmia, jotka olisivat voineet viedä meidät lapsettomiksi täysin jos 10 vuotta olisimme odotelleet. En tajua miksi ihmeessä pitäisi lykkäämällä lykätä ohi hedelmällisimmän iän (naisella 20-25v miehellä 25-30v) jos haluaa lapsia nuorempana? Mitä lisäarvoa se olisi tuonut meille, selitäpäs? Rahaa olisi ollut enemmän ostaa leluja alle 3-vuotiaalle? :D Nyt sitten matkustelemme lasten kanssa kuten haaveilimmekin. :)

Jotenkin outo kysymys tuo mikä kiire, no miksi ylipäätään kukaan koskaan haluaa tehdä mitään aikaisemmin kuin "joku toinen"? :D Miksi jollain on niin kiire, että tekee 30-vuotiaana lapsia? Sillonhan voisi vielä tehdä sitä tätä tuota ja sellaista. ENNEN lapsia. ;)

Lapsen kaipuu on todella luonnollinen halu, enkä siksi yhtään kyseenalaista nuoren naisen ja miehen halua perheenperustamiseen jos nyt jonkinlaiset järkevät suunnitelmat on opintojen jne suhteen eikä lasta tehdä korjailemaan mitään surkeaa suhdetta.

Eli vastaapas tähän nyt, mitä lisäarvoa olisi tuonut lykätä lapsihaaveita vielä pitkään vaikka palavasti halusin äidiksi ja tarkkaan tehtiin suunnitelmat, jotta siitä tulisi hyväkin idea. Kerro? 

Mä sain ensimmäisen 17 vuotiaana ja olihan se vähän kuin ois pommi pudonnut kun tuntui ettei mikään riitä ja elämä on pelkkää vauvaa. En olis selvinnyt ilman apuja ja mua yritti valvoa myös lasu. Ei lapsi ollut suunniteltua ja mua painostettiin aborttiin mutta onneksi pidin pääni. Kaikkein kamalinta oli painostaminen ja myöhemmin mun haukkuminen. Oon saanut paljon paskaa niskaan ihan tuntemattomiltakin. Mun mielestä jos tulee 1 niin kannattaa tehdä pari lisää koska se on tavallaan helpompaa ja ne on seuraa toisilleen ja hoitoapua. Pahintahan on aina se alkuvaihe.