Lääkis ilman ruumiinavauksia?

Itse en haluaisi, että minua hoitaisi lääkäri, joka on opetellut ihmisen anatomiaa prlkästään kuvista.

Herää kysymys haetaanko lääkikseen nykyään vain rahan takia. Ennen muinoin lääkäriksi hakeuduttiin kyllä vähän epäitsekkäämmistä syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse valmistuin lääkäriksi about 15 v sitten, en tiedä miten paljon koulutuksen sisältö on muuttunut siitä. Mutta meillä ainakin erilaiset avaukset kuului niin monessa kohdassa opintoja pakollisiin läsnäolo-opetuksiin, että en tiedä miten olisi mahdollista saada ne kaikki korvattua jollain muulla. Ekana ja tokana vuonna dissekoitiin palsamoitua ruumista anatomian opinnoissa, sikiönkehityskurssin keskeytettyjen sikiöiden avaukset taisi olla vapaaehtoisia jos oikein muistan. Sit kolmosvuonna oli patologiaa ja paljon avauksia, niitähän ei siis vaan katsottu vaan oletus oli että osallistutaan, itsekin viipaloin aivoja ja kaavin paksusuolen pinnasta sisällöt pois jotta nähdään onko kasvaimia yms. Inhosin niitä ja välillä oksetti. Pahimmat vainajat oli 6. vuonna oikeuslääketieteen kurssilla, kuolinsyistä ja säilytysoloista (ollut pitkään löytymättä tms) johtuen.

Mulle pahinta oli nimenomaan fyysinen inhotus, vainajan haju on varmaan ihan evoluution sanelemana ihmiselle kammottavampi kuin vaikka paskan haju. Oli kyllä oksennus lähellä monet kerrat ja aamuisin joskus melkein väänsin itkua kun en olisi halunnut mennä.

Jälkikäteen työn kannalta olivat tarpeellisia. Esim. kun lähettelee kuolleita potilaita ruumiinavauksiin niin on joku käsitys siitä mitä siellä on mahdollista löytää, osaa lukea niitä raportteja paremmin. Ja vaikka en edes lopulta erikoistunut mihinkään akuutti/sairaala-alalle, niin jo erikoistumisjaksoilla jouduin toistuvasti mm. toteamaan kuolleita, myös jo kylmiöön vietyjä (ne isot jääkaapit joissa vainajat hyllyillä on aikamoisia), poistamaan tahdistimen paristokoteloita vainajien rinnasta ettei räjähdä krematoriossa. Ruumiinavausten iso pointti on mielestäni nostaa pöyristymiskynnystä, siis ettei mene suunniltaan kun näkee avomurtumassa luun pilkistävän tai gyn. tutkimuksessa järkyttävän syöpäkasvainmassan.

Jos puhtaasti tutkijaksi haluaa niin suosittelisin kyllä jotain muuta koulutuspolkua.

Mitä tekee lääkärillä joka ei tiedä mitä sen elävän ihmisen avomurtuman ympärillä on ihon alla tai mitä murtuneen luun sisällä on.

Joo, samaa mieltä että kyllä niissä avauksissa myös oppi paljon anatomiasta jne. Mutta tuo henkisen kantin kasvaminen oli mielestäni ehkä tärkein sellainen asia mitä ei voisi korvata jollain virtuaaliavauksilla/ kuvamateriaalilla tai keinotekoisilla anatomisilla mallinukeilla/ pelkillä elävien ihmisten leikkausten seuraamisella jne. T. Sama lääkäri

Vierailija kirjoitti:

Itse valmistuin lääkäriksi about 15 v sitten, en tiedä miten paljon koulutuksen sisältö on muuttunut siitä. Mutta meillä ainakin erilaiset avaukset kuului niin monessa kohdassa opintoja pakollisiin läsnäolo-opetuksiin, että en tiedä miten olisi mahdollista saada ne kaikki korvattua jollain muulla. Ekana ja tokana vuonna dissekoitiin palsamoitua ruumista anatomian opinnoissa, sikiönkehityskurssin keskeytettyjen sikiöiden avaukset taisi olla vapaaehtoisia jos oikein muistan. Sit kolmosvuonna oli patologiaa ja paljon avauksia, niitähän ei siis vaan katsottu vaan oletus oli että osallistutaan, itsekin viipaloin aivoja ja kaavin paksusuolen pinnasta sisällöt pois jotta nähdään onko kasvaimia yms. Inhosin niitä ja välillä oksetti. Pahimmat vainajat oli 6. vuonna oikeuslääketieteen kurssilla, kuolinsyistä ja säilytysoloista (ollut pitkään löytymättä tms) johtuen.

Mulle pahinta oli nimenomaan fyysinen inhotus, vainajan haju on varmaan ihan evoluution sanelemana ihmiselle kammottavampi kuin vaikka paskan haju. Oli kyllä oksennus lähellä monet kerrat ja aamuisin joskus melkein väänsin itkua kun en olisi halunnut mennä.

Jälkikäteen työn kannalta olivat tarpeellisia. Esim. kun lähettelee kuolleita potilaita ruumiinavauksiin niin on joku käsitys siitä mitä siellä on mahdollista löytää, osaa lukea niitä raportteja paremmin. Ja vaikka en edes lopulta erikoistunut mihinkään akuutti/sairaala-alalle, niin jo erikoistumisjaksoilla jouduin toistuvasti mm. toteamaan kuolleita, myös jo kylmiöön vietyjä (ne isot jääkaapit joissa vainajat hyllyillä on aikamoisia), poistamaan tahdistimen paristokoteloita vainajien rinnasta ettei räjähdä krematoriossa. Ruumiinavausten iso pointti on mielestäni nostaa pöyristymiskynnystä, siis ettei mene suunniltaan kun näkee avomurtumassa luun pilkistävän tai gyn. tutkimuksessa järkyttävän syöpäkasvainmassan.

Jos puhtaasti tutkijaksi haluaa niin suosittelisin kyllä jotain muuta koulutuspolkua.

Vainajan hajuhan ei ole muuta kuin mätänevän lihan haju. Eroaako se vaikka tien varressa kesällä olevasta auton alle jääneen kauriin raadosta. Tai teurastujätteiden hajusta jäteastiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse valmistuin lääkäriksi about 15 v sitten, en tiedä miten paljon koulutuksen sisältö on muuttunut siitä. Mutta meillä ainakin erilaiset avaukset kuului niin monessa kohdassa opintoja pakollisiin läsnäolo-opetuksiin, että en tiedä miten olisi mahdollista saada ne kaikki korvattua jollain muulla. Ekana ja tokana vuonna dissekoitiin palsamoitua ruumista anatomian opinnoissa, sikiönkehityskurssin keskeytettyjen sikiöiden avaukset taisi olla vapaaehtoisia jos oikein muistan. Sit kolmosvuonna oli patologiaa ja paljon avauksia, niitähän ei siis vaan katsottu vaan oletus oli että osallistutaan, itsekin viipaloin aivoja ja kaavin paksusuolen pinnasta sisällöt pois jotta nähdään onko kasvaimia yms. Inhosin niitä ja välillä oksetti. Pahimmat vainajat oli 6. vuonna oikeuslääketieteen kurssilla, kuolinsyistä ja säilytysoloista (ollut pitkään löytymättä tms) johtuen.

Mulle pahinta oli nimenomaan fyysinen inhotus, vainajan haju on varmaan ihan evoluution sanelemana ihmiselle kammottavampi kuin vaikka paskan haju. Oli kyllä oksennus lähellä monet kerrat ja aamuisin joskus melkein väänsin itkua kun en olisi halunnut mennä.

Jälkikäteen työn kannalta olivat tarpeellisia. Esim. kun lähettelee kuolleita potilaita ruumiinavauksiin niin on joku käsitys siitä mitä siellä on mahdollista löytää, osaa lukea niitä raportteja paremmin. Ja vaikka en edes lopulta erikoistunut mihinkään akuutti/sairaala-alalle, niin jo erikoistumisjaksoilla jouduin toistuvasti mm. toteamaan kuolleita, myös jo kylmiöön vietyjä (ne isot jääkaapit joissa vainajat hyllyillä on aikamoisia), poistamaan tahdistimen paristokoteloita vainajien rinnasta ettei räjähdä krematoriossa. Ruumiinavausten iso pointti on mielestäni nostaa pöyristymiskynnystä, siis ettei mene suunniltaan kun näkee avomurtumassa luun pilkistävän tai gyn. tutkimuksessa järkyttävän syöpäkasvainmassan.

Jos puhtaasti tutkijaksi haluaa niin suosittelisin kyllä jotain muuta koulutuspolkua.

Vainajan hajuhan ei ole muuta kuin mätänevän lihan haju. Eroaako se vaikka tien varressa kesällä olevasta auton alle jääneen kauriin raadosta. Tai teurastujätteiden hajusta jäteastiassa.

Nyt täytyy sanoa etten ole haistellut raatoja tai teurasjätteitä niin paljon että voisin kunnolla verrata. Ei kuitenkaan ihan samanlainen kuin pelkkä mätänevä liha mun mielestä. Mutta varmasti oot siinä oikeassa että iso osa kammottavuudesta tulee olosuhteista. Onhan niitäkin tapauksia joissa naapurit vain ihmettelee kummaa pahaa hajua ja syyksi paljastuu joku asuntoonsa kuollut, inhotus/kammotus varmasti nouseee kymmeniin potensseihin siinä vaiheessa kun tajuaa mikä oli hajun lähde.

Itse en pysty enää syömään katkarapuja koska ruumiinavauksen haju toi mieleeni sulaneet pakastekatkaravut :x

Vierailija kirjoitti:

Ei olikein ole mahdollisuutta valmistua lääkäriksi kohtaamatta kuolemaa. Harkitse vaikka fyysikon uraa.

Tietääkseni myös fyysikot kohtaavat kuoleman. Pitäisi ruveta Elvikseksi jos haluaisi jättää khtaamatta kuoleman. Jopa popin ikoni Michael Jackson kohtasi kuoleman.

En ainakaan tiedä puheistä, että Isaac Newton tai esimerkiksi Albert Einstein olisi hengissä. Ja eikö se Stephen Hawkingkin aika vasa kohdannut kuoleman.