Jotkut ne ovat AINA myöhässä. Mikä siinä on, ettei voi olla koskaan ajoissa?
Kommentit (1183)
Ainiin ja todellakin olen ihminen, joka voi hukata ajantajunsa. Maalaan hyvin suuren osan vapaa-ajastani ja jos olen flowtilassa niin todellakin saattaa hukkua vaikka 2-8h päivästä vain tehdessä taidehömppää. Että eipä sekään ole mikään tekosyy kohdallani.
Joskus olen suihkussa 5min, mutta olen niin uppoutunut ajatuksiini että äkisti hätkähdän aikaa kuluneen varmasti ainakin 30min. Mutta ei, tulen suihkusta ja viisi minuuttia meni. Sisäinen kelloni on kai säpäleinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala ketju. Vaikuttaa vahvasti siltä, kuin jotkut keskustelijat olisivat verisesti loukkaantuneita jonkun tuntemansa myöhästelijän takia ja siksi pauhaavat ehdotonta mantraansa, miten myöhästely on AINA toisen epäkunnioittamista ja AINA johtuu vain tekosyistä. Huh.
Itse olen äärimmäisen tunnollinen ja muita kunnioittava ihminen, mutta koska minulla on ADD, olen hyvin hajamielinen ja paljon omissa maailmoissani. Ns oikean maailman käytännön asiat ovat aina olleet minulle hyvin hankalia. En vain osaa hahmottaa realistisesti sitä, miten paljon aikaa kuluu johonkin asiaan, vaikka olisin tehnyt samaa asiaa jo vuosikausia (esim töihin lähtö). Tavallaan joka kerta se tilanne on uusi, vaikka se toistuisi joka päivä. Ajantaju muutenkin on erilainen, kun elää hetkissä ja uppoutuu asioihin pitkiksikin ajoiksi.
Varaan aina runsaasti aikaa ennen lähtöä ja siirtymiseen. Silti aina lähdön hetkellä tulee mieleen 10 asiaa, jotka pitikin vielä tehdä/muistaa. Olen teorisoinut sitä niin, että koska lähdön hetkellä keskittymiseni ja ajatukseni ovat nimenomaan siinä lähdössä, alan muistaa siihen liittyviä muistettavia asioita (kaikenlaisia muistitekniikoita ja rutiineja on kokeiltu, että saisin etukäteen nämä hoidettua, mutta mikään ei ole toiminut). Asiat jollain tapaa konkretisoituvat vasta sillä hetkellä, kun tapahtuma on oikeasti käsillä. Tätä on varmaan hirveän hankala ymmärtää, jos ei oma ajattelu toimi näin. Asia ei korjaudu niskasta kiinni ottamalla, koska kyse on synnynnäisestä ominaisuudesta. Se, mikä sinulle on helppoa, voi olla toiselle todella vaikeaa tai mahdotonta.
Vaikka lähdön hetki on aina sähläystä ja myöhästyn todella usein, myöhästymiset ovat ajallisesti hyvin pieniä (~5min). Ilmoitan aina myöhästymisestä ja se tuntuu aina pahalta. Ystäväni onneksi tuntevat minut ja ymmärtävät, etten tee tätä tahallaan ja aina pyrin olemaan ajoissa. Virallisista jutuista vähän vähemmän myöhästyn, sillä stressaan niitä etukäteen niin paljon että ajatukset on paljon niissä ja on helpompaa alkaa tehdä lähtöä (monesti liiankin) ajoissa. Olen silti myöhästynyt esim. työhaastattelusta.
Ei ole mahdollista. Ihan sama, vaikka näyttäisit mitkä lääkärintodistukset. Jos sinulla on jokin sellainen vika, joka saa sinut myöhästelemään, niin miten ihmeessä tämä sisäinen kellosi on aina saman verran myöhässä? Että olet aina noin 5 minuuttia myöhässä? Kai tajuat itsekin, ettei tuossa ole mitään järkeä. Sinulla voi olla ADD, mutta sen takia et myöhästy joka kerta noin viittä minuuttia. Myöhästelyyn on jokin muu syy, eli se, ettei kiinnosta. Jos osaisit kunnioittaa toisten aikaa, ottaisit apuneuvot käyttöön (kännykän muistutukset, joiden avulla pääsisit keskittymään lähdön hetkeen aikaisemmin, jolloin ne viimehetken touhut tulisivat myös mieleen aikaisemmin, minkä seurauksena olisit aina sovitusti paikalla). Apuneuvot auttavat, mutta niitä pitää käyttää. Miksi et käytä apuneuvoja?
Onnittelen sinua hyvin käytetystä ajasta. :D

Kiitos! Minusta on mukava kirjoitella tälle palstalle, ja vapaa-ajallani kun olen, niin sehän passaa. Ketään en kuitenkaan koskaan odotuta, en vapaa-ajalla enkä työn puitteissa. Ei ole ikinä joutunut kukaan odottamaan siksi, että olisin jäänyt palstailemaan lähdön hetkellä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kuuluu hyviin tapoihin mennä kylään vähän myöhässä. Eli jos on luvannut mennä kolmelta, niin voi hyvin soittaa ovikelloa vasta vartin yli kolme. Aina nimittäin isäntäväelläkin voi sattua kaikenlaista, armonaika voi kelvata heillekin. Itse tykkään myös, jos vieras tulee hieman myöhemmin kun on sovittu, ehtii sitten itse vielä vetämään hetken henkeä.
Myöhästyminen ei todellakaan kuulu hyviin tapoihin. Jos isäntäväki kutsuu sinut kolmeksi, he ovat tehneet sen ihan tietoisesti ja tarkoittaneet sitä. Entäpä jos siellä on esim. ruoka jo valmiina, saattavat olla itsekin nälissään, mutta haluavat odottaa vierasta? Ja sinä tulet tarkoituksella myöhässä, koska se on SINUN mielestäsi kohteliasta?
Kaikenlaista selittelijää sitä kuuleekin.
No onneksi mulla ei ole tuollaista nipottavaa tai syyllistävää tuttavapiiriä. Osaavat kyllä syödä, jos on nälkä, eikä ole illanistujaiset vartista tai puolestakaan tunnista kiinni. Ei kylään meno mitään ajanvaraustasoista hommaa tarkkuudeltaan ole. Ja varsinkin jos tulijoita on paljon, ei kaikki millään mahdu muutenkaan samaan aikaan eteiseen. Hyvä vaan että tullaan tipotellen.
Yleensäkin tapaamisia on erilaisia. Hammaslääkärissä käynti on ymmärrettävästi aikatarkkuudeltaan eri sarjaa kuin jokin "nähdään seiskalta pubissa" -tapaaminen. Tässä ketjussa nyt on vaan neuroottisia ihmisiä, joille kaikki asiat on samanarvoisia. Joustamattomat ihmiset ovat ikäviä. Meillä on tuttujen kanssa normaalia suurpiirteistä meininkiä.
Se ei ole neuroottista, jos sovit johonkin parkkipaikalle tapaamisen ja toinen on puolituntia myöhässä ja odottava ei pidä siitä. Ehkä jotkut 100 ihmisen bileissä ei haittaa vaikka joku ei edes saavu paikalle. Mutta kyllä toisia ja heidänkin aikaansa voisi kunnioittaa. Sinulle tekisi hyvää seisottaa sinua 45 minuuttia pakkasessa odottamassa kyytiä, sillä aikaa kun toinen on käynyt suihkussa, mopannut lattiat ja silittänyt vaatteitaan. Tai oikeasti, vaikka 1 h ja 45 minuuttia. Ei viitsitä nipottaa sen ajan kanssa.
No enhän minä tietenkään pakkasessa odottaisi 45 minuuttia. Kyllä myöhästelijät yleensä ilmoittavat ennen myöhästymistään viestillä, että myöhästyvät. Niin minäkin: ilmoitan, että myöhästyn niin ja niin paljon sovitusta ajasta. Toisella on sitten mahdollisuus ilmoittaa, että hän ei odota. Ihan oma valinta.
Aina voi sattua kaikenlaista. Minäkin kuljen junalla ja julkisilla, metrokin on aina silloin tällöin seisauksissa "henkilövahingon vuoksi" ja sitten pitää mennä bussilla pidemmän kautta. En todellakaan kaikkiin tapaamisiin varaa tunnin puskuria siltä varalta että satun myöhästymään, vaan luotan aikatauluihin. Jos ne ei pidä, niin sitten myöhästyn. Tai sitten joskus pitää palata kotiin hakemaan jokin juttu, jota kyläpaikassa pyydetäänkin tuomaan jne.
Myöhästyminen on inhimillistä, nipottaminen tosikkomaista. Ihminen luulee aikansa olevan niin tärkeää, että kaiken pitää tapahtua minuutilleen. Sellaisille ihmisille koronakaranteeni tai -eristys on sopiva hengähdystauko.
Ilman muuta maailmassa sattuu kaikenlaista. Olen jopa joutunut lentokentälle mentäessä seisomaan onnettomuuden takia jonossa ja vaarassa myöhästyä lennolta, mutta emme me puhu tässä ketjussa näistä, jotka ovat aina ajoissa ja sitten joskus todella harvoin tapahtuu odottamatonta tyyliin housut repeävät ja on pakko palata kotiin ne vaihtamaan.
Kyllä, vaikka sinusta tuntuu vaikealta uskoa, niin kyllä jopa näitä jopa pakkasessa odotuttajia on. Ensin ollaan vartin myöhässä, heille soittaa ja he sanovat, että ovat melkein perillä ja sitten siihen menee vielä toiset 20 minuuttia ennenkuin ovat lopulta paikalla.
Ei se aina ole oma valinta jääkö vai ei odottamaan. Joskus sinä olet sopinut joidenkin muiden kanssa tapaamisen ja sovitte menevänsä yhdessä, mutta sitten tämä sopija, joka ehkä on itse sekä määrännyt ajan, että paikan tuleekin reilusti myöhässä. Jos olisit tiennyt etukäteen olisit järjestänyt vaikka toisen kuljetuksen, mutta siinä odotellessa mitä ikinä teet, tulet sen toisen takia itsekin olemaan myöhässä.
Kyllä näitä ”elokuvateatterin” ulkopuolella odottavia näkee usein. Haluttaisiin mennä yhdessä kaverin kanssa, molemmat maksaa omat lippunsa ja toista ei vaan kuulu, vaikka filmin mainokset pyörivät jo. Et voi ostaa omaa lippua, koska sitten ette ehkä saa viereisiä ja sinulla ei ole varaa ostaa molempia lippua jne.
Jos sinun aikasi ei ole tärkeää, niin mikset mene sinne jo tunteja etukäteen seisomaan? Mitä sinä sillä ajalla teet? Voit hyvin käyttää sen siinä seisomalla odottelemassa muita. Sen sijaan heille, joille se aika on tärkeää tulevat sitten tehokkaasti sovittuun aikaan, kun sinä olet ensin siellä seissyt ja ajatellut.Miksi et ihan vaan sovi varttia myöhemmäksi, jos haluat tulla vartin myöhemmin? Miksi kaverisi pitää odotella siellä sinua, jotta sinä saat tehtyä juttujasi? Hänkin voisi käyttää ne minuutit ja tunnit siellä kotona siivoamiseen. Sen sijaan, että sinun mieleksesi saapuu ajoissa ja on paikalla kun sinä saavut.
Minua ei häiritse jos joku myöhästyy 5 minuuttia. Saatan joskus itsekin "myöhästyä" saman. Jos sovitaan tapaaminen viiden aikaan niin mielestäni se ei ole tasan 17 vaan hieman molemmin puolin. Elokuvissa en ole koskaan ymmärtänyt noita mainoksia, mielelläni menen sisään vasta niiden loppuessa. Olen nimittäin allerginen mainoksille. En koskaan kyttää kelloa että nyt se kaveri on 30 sekuntia myöhässä.
Jos on elämänsä rakentanut niin että 30 sek romahduttaa mielenterveyden niin ei kannata olla kuin harvojen ja valittujen kanssa tekemisissä.
Onneksi nyt korona-aikana saa ihan luvan kanssa vetäytyä eikä tarvitse antaa muiden aikatauluttaa elämäänsä.
Mistä sinä tämän 30 sekuntia keksit? Ei kukaan kyttää sekunteja. Ei edes muutamia minuutteja. Eikä edes tunteja, jos katastrofi on kohdannut ja estää saapumisen.
Toivon sinulle tuttavuuksia jotka aina odotuttavat sinua. Ei vaan, että saavutte mainosten aikaan, vaan 10 minsaa filmin alkamisen jälkeen. Sellaisen, jonka kanssa teidän pitäisi lähteä yhdessä festareille, mutta kolme ensimmäistä bändiä on jo settinsä soittanut kun saavutte sinne.
Vai miten on, kun tilaat auton ja haet sen mutta edellinen vuokraaja ei ole palauttanut sitä ajoissa, joten odottelet sitä autoa pari tuntia? Hänelle katsos tulo muuttujia ja piti mopata lattiat ja pestä hiukset.
Minulla on ystävä joka tulee mainosten aikaan elokuviin. Hän on itse se joka tykkää elokuvista ja pyytää minua mukaan. Joskus lähden. Ei ole minulle ongelma ollut jos hän on ollut myöhässä. Jos sovimme tapaamisen uimahalliin niin sovimme että jos toinen myöhästyy niin toinen voi mennä edeltä vaikka saunomaan. Keikkoja menen yksin katsomaan jos ne on tärkeitä, en halua siihen häiriköimään kavereita. Jos menen taas festareille seuran vuoksi niin silloin mennään joustavasti yhdessä.
Itselleni ei ole hirveä ongelma odotella paria minuuttia jos toinen on myöhässä. Sellaiseen olen katkaissut välit joka sekunteja kyttää.
Minulle ystävyydessä on muut asiat tärkeämpiä kuin ajoissa olo, kuten luotettavuus ja se ettei puhuta pahaa selän takana.
Ei olla sinun kanssa ystäviä ja hyvä niin.
Minä deittailin kerran tällaisen pöntön kanssa. Olisi pitänyt jo heti ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen tajuta, että tästä ei tule mitään, myöhästely ei ollut ainoa syy. Jo ensimmäisen tapaamisen sopiminen, jonka piti tapahtua kuuden aikaan illalla, meni tällaisissa merkeissä: "nyt mä keitän perunoita, soitan sitten. nyt mä meen suihkuun soitan sitten. nyt mä laitan pyykit vielä koneeseen soitan sitten. nyt mä sain vaatteet päälle, lähden kohta sinne" Koko tähän säätämiseen meni monta tuntia aikaa. Oli jotenkin niin absurdia, etten edes osannut reagoida, ja sama meininki jatkui eli joka tapaaminen oli vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muut syyt myöhästyä paitsi onnettomuus ovat tekosyitä.
Paskahätä ja lorahtaneet veret pikkareissa on ihan hyvä syy.
Pääsääntöisesti krooninen myöhästely on nimenomaan itsekyyttä, toisten (odottajan) väheksyntää ja vallankäyttöä. Pieni vähemmistö myöhästelijöistä ovat neurologisesti epätyypillisiä - siis esim. ADHD tai vaikka dementia - tai kärsivät jostain MT-häiriöstä (masennus, ahdistuneisuus tjsp) mikä saa aikaan poikkeavia toiminta- ja ajatusmalleja jotka voivat johtaa mm. ajantajun tai aloitekyvyn ongelmiin. Ja sitten on vielä se ryhmä, jolla pitkittynyt stressi ja/tai burnout voi aiheuttaa samanlaisia oireita väliaikaisesti. Mutta suurin osa kroonisista myöhästelijöistä on tosiaan tätä itsekeskeistä ja välinpitämätöntä porukkaa, jotka vain eivät viitsi ottaa muita huomioon.
En usko, että he tekevät sen ärsyttääkseen sinua. Joillakin on huono organisointikyky eivätkä osaa arvioida, kuinka monta tuntia lähtövalmisteluihin oikeasti menee.
Pahimpia mielestäni eivät ole myöhästelijät vaan sellaiset ihmiset, jotka eivät koskaan tule sovittuihin tapaamisiin ollenkaan. Eivät ainakaan samana päivänä, vaan ehdottavat että jos nähtäisiinkin vasta huomenna. Tällaistenkin kanssa pärjää, kun ei edes lähde treffipaikalle ensimmäisenä sovittuna päivänä, vaan odottaa suoraan sitä seuraavan päivän tapaamista, joka ehkä saattaa toteutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset henkilöt, jotka varautuvat aina kaikkeen mahdolliseen ja ovat joka paikassa puoli tuntia etuajassa, kokevat että toinen on myöhässä, jos ei ole saapunut vähintään 5 min. ennen sovittua aikaa. Itse pyrin olemaan täsmällinen ja olen lähes aina sovittuun aikaan paikalla +/- 2 min. Poikkeuksena ovat lentokenttä ja lääkäri, joissa pyrin aina olemaan ns. hyvissä ajoin.
Koska olet muka oikeasti saanut moitteita siitä, että et ole tullut etuajsssa?
Mä olen ainakin kuullut monta kertaa tällaisen "hyvissä ajoin" -ihmisen suusta kommentin 'tulittehan te vihdoin, oon ootellu täällä jo kohta puol tuntia'..
T. Eri
Samoin! Pahin oli kerran, kun olin Helsingissä työmatkalla ja sovin erään sukulaisen kanssa, että mennään töiden jälkeen syömään. Sanoin, että pääsen töistä n. 16, mutta en tiedä ihan tarkasti aikaa ja vien sen jälkeen laukun hotelliin ja lähden sitten keskustaan. Että laitan viestiä, kun pääsen lähtemään hotellilta. Tasan klo 16 kilahti puhelimeen viesti, että sukulainen oottaa keskustassa. Hän asuu aivan ydinkeskustan kupeessa. Soitin ihmeissäni, että mulla menee lähemmäs tunti, koska työpaikka ja hotelli eivät ole ydinkeskustassa. Että munhan piti ilmoittaa kun pääsen lähtemään keskustaa kohti. ”Kuvittelin, että toimistonne ja hotelli on tässä keskustassa. Halusin olla ajoissa.” Tästä puhelusta huolimatta oli mennyt sitten jo samantien sopimaamme ravintolaan ja tilannut. Lopetteli syömistä, kun tulin paikalle.
Eli yhden kerran käynyt näin tämän yhden sukulaisen kanssa, ja halusit tulla tänne jakamaan? Miksi? Anna kun arvaan: koska olet itse krooninen myöhästelijä ja yrität takertua jokaiseen mahdolliseen oljenkorteen, ettei sinun toimintaasi arvosteltaisi niin kovasti. Täällä oli puhe kroonisesti myöhästelevistä ihmisistä, ja siihen on asiallista laittaa vastine kroonisesti liian ajoissa olevista ihmisistä, jotka haittaavat elämääsi sillä liian ajoissa olemisella, mutta kun ei sellaisia oikein taida olla. P.S. Itse olisin laittanut sukulaiselle viestiksi, että pääsen töistä n. klo 16.00, mutta aikataulu ei ole vielä selvillä, joten sovitaanko, että nähdään keskustassa 18.00, niin varmasti ehdin.
En ole krooninen myöhästelijä. Olen krooninen juuri tasalta paikalla olija. Olen kuullut monesti niiltä 30-10 min etuajassa olevilta, että oon myöhässä. Sitten kun näyttää kellosta, että en muuten ole, tuhahtelevat. Mua oikeesti ärsyttää se. Kommenttini oli vain ääriesimerkki siitä, kun toinen on paikalla liian aikaisin ja sitten tulee lunta tupaan, että on myöhässä, vaikka ei oikeasti ole. Toinen ääriesimerkki on ex-mieheni. Kerran, kun olimme menossa juhliin, exän tapaan vähintään puoli tuntia liian aikaisin, emäntä oli vielä puolipukeissa. Nolotti. Toisen kerran olemme olleet autossa juhlapaikan edessä reilu puoli tuntia ja kirjaimellisesti jouduin pitämään exään kädestä aloillaan, ettei mene sisään etuajassa. Kyllä exän krooninen ajoissa oleminen haittasi elämääni.
Olisi tosiaan pitänyt viestitellä sukulaiselle kuten sanoit. Tapaaminen harmi kyllä sovittiin suullisesti enkä tajunnut olla ilmaisussa tarpeeksi tarkka.
Okei, selvä homma! Pahoittelut edellisestä keulimisestani. Kiitos näistä esimerkeistä ja siitä, että ne liittyivät varmemmin käsiteltävään asiaan. Ymmärrän tuskasi. Itse olen kroonisesti ajoissa oleva, mutta vielä en ole tarvinnut kädestä pitäjää :D Lähinnä olen vartin ajoissa odottelemassa palaverin alkua tai keskustaan kahville mennessä. Juhliin en tuppaa liian ajoissa, vaikka olisinkin periaatteessa liian ajoissa. Käyn sit vaikka pienellä kävelyllä alueella. Kiva, että olit exälle tukena, mutta raskastahan tuo varmasti oli.
Exähän oli vakaasti sitä mieltä, että hänen tapansa olla todella hyvissä ajoin on se oikea tapa. Ei kokenut kiinni pitämistä tukena vaan rajoittamisena, mitä se kyllä tietysti olikin :D
Myöhis kirjoitti:
Ainiin ja todellakin olen ihminen, joka voi hukata ajantajunsa. Maalaan hyvin suuren osan vapaa-ajastani ja jos olen flowtilassa niin todellakin saattaa hukkua vaikka 2-8h päivästä vain tehdessä taidehömppää. Että eipä sekään ole mikään tekosyy kohdallani.
Joskus olen suihkussa 5min, mutta olen niin uppoutunut ajatuksiini että äkisti hätkähdän aikaa kuluneen varmasti ainakin 30min. Mutta ei, tulen suihkusta ja viisi minuuttia meni. Sisäinen kelloni on kai säpäleinä.
Minulla meni kerran 6 tuntia erään asian tekemiseen, vaikka itsestäni tuntui, että tein sen puolessa tunnissa. Hämmästyin kun katsoin kelloon.
No minä myöhästyn yleensä silloin, jos pitää mennä jonnekin aamulla, mutta iltapäivisin ja iltaisin olen lähes aina ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle sanoi yksi ihminen, miksi hän on myöhässä aina, niin ei halua tuhlata omaa aikaansa, että sen vuoksi tulee myöhässä aina? Mutta entä se toinen, joka tulee ajoissa ja odottelee aina, sehän ei ole ajan tuhlausta? Ja jostain blogista luin, että heitä pitää ymmärtää, etteivät osaa järjestää omaa aikaansa? Mutta ihmettelen, että miksi töihin valuvat sitten ajoissa, eivät silloin myöhästele? Ja jotkut nämä myöhästelijät suuttuvat, jos et itse ole ajoissa? En siis ymmärrä lainkaan, ja minun mielestäni täysin itsekästä toimintaa.
Mutta eikö odotellessa voi tehdä jotain, esim. lukea kirjaa? Silloin odotusaika ei mene hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kuuluu hyviin tapoihin mennä kylään vähän myöhässä. Eli jos on luvannut mennä kolmelta, niin voi hyvin soittaa ovikelloa vasta vartin yli kolme. Aina nimittäin isäntäväelläkin voi sattua kaikenlaista, armonaika voi kelvata heillekin. Itse tykkään myös, jos vieras tulee hieman myöhemmin kun on sovittu, ehtii sitten itse vielä vetämään hetken henkeä.
Myöhästyminen ei todellakaan kuulu hyviin tapoihin. Jos isäntäväki kutsuu sinut kolmeksi, he ovat tehneet sen ihan tietoisesti ja tarkoittaneet sitä. Entäpä jos siellä on esim. ruoka jo valmiina, saattavat olla itsekin nälissään, mutta haluavat odottaa vierasta? Ja sinä tulet tarkoituksella myöhässä, koska se on SINUN mielestäsi kohteliasta?
Kaikenlaista selittelijää sitä kuuleekin.
No onneksi mulla ei ole tuollaista nipottavaa tai syyllistävää tuttavapiiriä. Osaavat kyllä syödä, jos on nälkä, eikä ole illanistujaiset vartista tai puolestakaan tunnista kiinni. Ei kylään meno mitään ajanvaraustasoista hommaa tarkkuudeltaan ole. Ja varsinkin jos tulijoita on paljon, ei kaikki millään mahdu muutenkaan samaan aikaan eteiseen. Hyvä vaan että tullaan tipotellen.
Yleensäkin tapaamisia on erilaisia. Hammaslääkärissä käynti on ymmärrettävästi aikatarkkuudeltaan eri sarjaa kuin jokin "nähdään seiskalta pubissa" -tapaaminen. Tässä ketjussa nyt on vaan neuroottisia ihmisiä, joille kaikki asiat on samanarvoisia. Joustamattomat ihmiset ovat ikäviä. Meillä on tuttujen kanssa normaalia suurpiirteistä meininkiä.
Se ei ole neuroottista, jos sovit johonkin parkkipaikalle tapaamisen ja toinen on puolituntia myöhässä ja odottava ei pidä siitä. Ehkä jotkut 100 ihmisen bileissä ei haittaa vaikka joku ei edes saavu paikalle. Mutta kyllä toisia ja heidänkin aikaansa voisi kunnioittaa. Sinulle tekisi hyvää seisottaa sinua 45 minuuttia pakkasessa odottamassa kyytiä, sillä aikaa kun toinen on käynyt suihkussa, mopannut lattiat ja silittänyt vaatteitaan. Tai oikeasti, vaikka 1 h ja 45 minuuttia. Ei viitsitä nipottaa sen ajan kanssa.
No enhän minä tietenkään pakkasessa odottaisi 45 minuuttia. Kyllä myöhästelijät yleensä ilmoittavat ennen myöhästymistään viestillä, että myöhästyvät. Niin minäkin: ilmoitan, että myöhästyn niin ja niin paljon sovitusta ajasta. Toisella on sitten mahdollisuus ilmoittaa, että hän ei odota. Ihan oma valinta.
Aina voi sattua kaikenlaista. Minäkin kuljen junalla ja julkisilla, metrokin on aina silloin tällöin seisauksissa "henkilövahingon vuoksi" ja sitten pitää mennä bussilla pidemmän kautta. En todellakaan kaikkiin tapaamisiin varaa tunnin puskuria siltä varalta että satun myöhästymään, vaan luotan aikatauluihin. Jos ne ei pidä, niin sitten myöhästyn. Tai sitten joskus pitää palata kotiin hakemaan jokin juttu, jota kyläpaikassa pyydetäänkin tuomaan jne.
Myöhästyminen on inhimillistä, nipottaminen tosikkomaista. Ihminen luulee aikansa olevan niin tärkeää, että kaiken pitää tapahtua minuutilleen. Sellaisille ihmisille koronakaranteeni tai -eristys on sopiva hengähdystauko.
Ilman muuta maailmassa sattuu kaikenlaista. Olen jopa joutunut lentokentälle mentäessä seisomaan onnettomuuden takia jonossa ja vaarassa myöhästyä lennolta, mutta emme me puhu tässä ketjussa näistä, jotka ovat aina ajoissa ja sitten joskus todella harvoin tapahtuu odottamatonta tyyliin housut repeävät ja on pakko palata kotiin ne vaihtamaan.
Kyllä, vaikka sinusta tuntuu vaikealta uskoa, niin kyllä jopa näitä jopa pakkasessa odotuttajia on. Ensin ollaan vartin myöhässä, heille soittaa ja he sanovat, että ovat melkein perillä ja sitten siihen menee vielä toiset 20 minuuttia ennenkuin ovat lopulta paikalla.
Ei se aina ole oma valinta jääkö vai ei odottamaan. Joskus sinä olet sopinut joidenkin muiden kanssa tapaamisen ja sovitte menevänsä yhdessä, mutta sitten tämä sopija, joka ehkä on itse sekä määrännyt ajan, että paikan tuleekin reilusti myöhässä. Jos olisit tiennyt etukäteen olisit järjestänyt vaikka toisen kuljetuksen, mutta siinä odotellessa mitä ikinä teet, tulet sen toisen takia itsekin olemaan myöhässä.
Kyllä näitä ”elokuvateatterin” ulkopuolella odottavia näkee usein. Haluttaisiin mennä yhdessä kaverin kanssa, molemmat maksaa omat lippunsa ja toista ei vaan kuulu, vaikka filmin mainokset pyörivät jo. Et voi ostaa omaa lippua, koska sitten ette ehkä saa viereisiä ja sinulla ei ole varaa ostaa molempia lippua jne.
Jos sinun aikasi ei ole tärkeää, niin mikset mene sinne jo tunteja etukäteen seisomaan? Mitä sinä sillä ajalla teet? Voit hyvin käyttää sen siinä seisomalla odottelemassa muita. Sen sijaan heille, joille se aika on tärkeää tulevat sitten tehokkaasti sovittuun aikaan, kun sinä olet ensin siellä seissyt ja ajatellut.Miksi et ihan vaan sovi varttia myöhemmäksi, jos haluat tulla vartin myöhemmin? Miksi kaverisi pitää odotella siellä sinua, jotta sinä saat tehtyä juttujasi? Hänkin voisi käyttää ne minuutit ja tunnit siellä kotona siivoamiseen. Sen sijaan, että sinun mieleksesi saapuu ajoissa ja on paikalla kun sinä saavut.
Minua ei häiritse jos joku myöhästyy 5 minuuttia. Saatan joskus itsekin "myöhästyä" saman. Jos sovitaan tapaaminen viiden aikaan niin mielestäni se ei ole tasan 17 vaan hieman molemmin puolin. Elokuvissa en ole koskaan ymmärtänyt noita mainoksia, mielelläni menen sisään vasta niiden loppuessa. Olen nimittäin allerginen mainoksille. En koskaan kyttää kelloa että nyt se kaveri on 30 sekuntia myöhässä.
Jos on elämänsä rakentanut niin että 30 sek romahduttaa mielenterveyden niin ei kannata olla kuin harvojen ja valittujen kanssa tekemisissä.
Onneksi nyt korona-aikana saa ihan luvan kanssa vetäytyä eikä tarvitse antaa muiden aikatauluttaa elämäänsä.
Mistä sinä tämän 30 sekuntia keksit? Ei kukaan kyttää sekunteja. Ei edes muutamia minuutteja. Eikä edes tunteja, jos katastrofi on kohdannut ja estää saapumisen.
Toivon sinulle tuttavuuksia jotka aina odotuttavat sinua. Ei vaan, että saavutte mainosten aikaan, vaan 10 minsaa filmin alkamisen jälkeen. Sellaisen, jonka kanssa teidän pitäisi lähteä yhdessä festareille, mutta kolme ensimmäistä bändiä on jo settinsä soittanut kun saavutte sinne.
Vai miten on, kun tilaat auton ja haet sen mutta edellinen vuokraaja ei ole palauttanut sitä ajoissa, joten odottelet sitä autoa pari tuntia? Hänelle katsos tulo muuttujia ja piti mopata lattiat ja pestä hiukset.Minulla on ystävä joka tulee mainosten aikaan elokuviin. Hän on itse se joka tykkää elokuvista ja pyytää minua mukaan. Joskus lähden. Ei ole minulle ongelma ollut jos hän on ollut myöhässä. Jos sovimme tapaamisen uimahalliin niin sovimme että jos toinen myöhästyy niin toinen voi mennä edeltä vaikka saunomaan. Keikkoja menen yksin katsomaan jos ne on tärkeitä, en halua siihen häiriköimään kavereita. Jos menen taas festareille seuran vuoksi niin silloin mennään joustavasti yhdessä.
Itselleni ei ole hirveä ongelma odotella paria minuuttia jos toinen on myöhässä. Sellaiseen olen katkaissut välit joka sekunteja kyttää.
Minulle ystävyydessä on muut asiat tärkeämpiä kuin ajoissa olo, kuten luotettavuus ja se ettei puhuta pahaa selän takana.
Ei olla sinun kanssa ystäviä ja hyvä niin.
Yritäpä vastata argumenttiin sen sijaan että olkiukkoilet. Vai onko luetun ymmärtämisessä todellakin noin pahoja ongelmia? Lainaus henkilöltä jolle vastasit: "Mistä sinä tämän 30 sekuntia keksit? Ei kukaan kyttää sekunteja. Ei edes muutamia minuutteja. Eikä edes tunteja, jos katastrofi on kohdannut ja estää saapumisen." Ja sinä ääliö länkytät taas minuuteista. Todellakin ansaitset kavereita, jotka odotuttavat sinua jossain kadunkulmassa toista tuntia, ja sitten vielä kehtaavat valittaa kun et enää roikkunut siellä parin tunnin päästä kun viitsivät vihdoin ilmaantua paikalle. Mutta taidat oikeasti olla itse yksi näistä kavereitaan halveksivista myöhästelijöistä kun sinulla on niitä kavereita joiden kanssa välit ovat menneet poikki kun ovat valittaneet "sekuntien" (eli luultavasti oikeasti parinkymmenen minuutin) myöhästelystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kuuluu hyviin tapoihin mennä kylään vähän myöhässä. Eli jos on luvannut mennä kolmelta, niin voi hyvin soittaa ovikelloa vasta vartin yli kolme. Aina nimittäin isäntäväelläkin voi sattua kaikenlaista, armonaika voi kelvata heillekin. Itse tykkään myös, jos vieras tulee hieman myöhemmin kun on sovittu, ehtii sitten itse vielä vetämään hetken henkeä.
Myöhästyminen ei todellakaan kuulu hyviin tapoihin. Jos isäntäväki kutsuu sinut kolmeksi, he ovat tehneet sen ihan tietoisesti ja tarkoittaneet sitä. Entäpä jos siellä on esim. ruoka jo valmiina, saattavat olla itsekin nälissään, mutta haluavat odottaa vierasta? Ja sinä tulet tarkoituksella myöhässä, koska se on SINUN mielestäsi kohteliasta?
Kaikenlaista selittelijää sitä kuuleekin.
No onneksi mulla ei ole tuollaista nipottavaa tai syyllistävää tuttavapiiriä. Osaavat kyllä syödä, jos on nälkä, eikä ole illanistujaiset vartista tai puolestakaan tunnista kiinni. Ei kylään meno mitään ajanvaraustasoista hommaa tarkkuudeltaan ole. Ja varsinkin jos tulijoita on paljon, ei kaikki millään mahdu muutenkaan samaan aikaan eteiseen. Hyvä vaan että tullaan tipotellen.
Yleensäkin tapaamisia on erilaisia. Hammaslääkärissä käynti on ymmärrettävästi aikatarkkuudeltaan eri sarjaa kuin jokin "nähdään seiskalta pubissa" -tapaaminen. Tässä ketjussa nyt on vaan neuroottisia ihmisiä, joille kaikki asiat on samanarvoisia. Joustamattomat ihmiset ovat ikäviä. Meillä on tuttujen kanssa normaalia suurpiirteistä meininkiä.
Se ei ole neuroottista, jos sovit johonkin parkkipaikalle tapaamisen ja toinen on puolituntia myöhässä ja odottava ei pidä siitä. Ehkä jotkut 100 ihmisen bileissä ei haittaa vaikka joku ei edes saavu paikalle. Mutta kyllä toisia ja heidänkin aikaansa voisi kunnioittaa. Sinulle tekisi hyvää seisottaa sinua 45 minuuttia pakkasessa odottamassa kyytiä, sillä aikaa kun toinen on käynyt suihkussa, mopannut lattiat ja silittänyt vaatteitaan. Tai oikeasti, vaikka 1 h ja 45 minuuttia. Ei viitsitä nipottaa sen ajan kanssa.
No enhän minä tietenkään pakkasessa odottaisi 45 minuuttia. Kyllä myöhästelijät yleensä ilmoittavat ennen myöhästymistään viestillä, että myöhästyvät. Niin minäkin: ilmoitan, että myöhästyn niin ja niin paljon sovitusta ajasta. Toisella on sitten mahdollisuus ilmoittaa, että hän ei odota. Ihan oma valinta.
Aina voi sattua kaikenlaista. Minäkin kuljen junalla ja julkisilla, metrokin on aina silloin tällöin seisauksissa "henkilövahingon vuoksi" ja sitten pitää mennä bussilla pidemmän kautta. En todellakaan kaikkiin tapaamisiin varaa tunnin puskuria siltä varalta että satun myöhästymään, vaan luotan aikatauluihin. Jos ne ei pidä, niin sitten myöhästyn. Tai sitten joskus pitää palata kotiin hakemaan jokin juttu, jota kyläpaikassa pyydetäänkin tuomaan jne.
Myöhästyminen on inhimillistä, nipottaminen tosikkomaista. Ihminen luulee aikansa olevan niin tärkeää, että kaiken pitää tapahtua minuutilleen. Sellaisille ihmisille koronakaranteeni tai -eristys on sopiva hengähdystauko.
Ilman muuta maailmassa sattuu kaikenlaista. Olen jopa joutunut lentokentälle mentäessä seisomaan onnettomuuden takia jonossa ja vaarassa myöhästyä lennolta, mutta emme me puhu tässä ketjussa näistä, jotka ovat aina ajoissa ja sitten joskus todella harvoin tapahtuu odottamatonta tyyliin housut repeävät ja on pakko palata kotiin ne vaihtamaan.
Kyllä, vaikka sinusta tuntuu vaikealta uskoa, niin kyllä jopa näitä jopa pakkasessa odotuttajia on. Ensin ollaan vartin myöhässä, heille soittaa ja he sanovat, että ovat melkein perillä ja sitten siihen menee vielä toiset 20 minuuttia ennenkuin ovat lopulta paikalla.
Ei se aina ole oma valinta jääkö vai ei odottamaan. Joskus sinä olet sopinut joidenkin muiden kanssa tapaamisen ja sovitte menevänsä yhdessä, mutta sitten tämä sopija, joka ehkä on itse sekä määrännyt ajan, että paikan tuleekin reilusti myöhässä. Jos olisit tiennyt etukäteen olisit järjestänyt vaikka toisen kuljetuksen, mutta siinä odotellessa mitä ikinä teet, tulet sen toisen takia itsekin olemaan myöhässä.
Kyllä näitä ”elokuvateatterin” ulkopuolella odottavia näkee usein. Haluttaisiin mennä yhdessä kaverin kanssa, molemmat maksaa omat lippunsa ja toista ei vaan kuulu, vaikka filmin mainokset pyörivät jo. Et voi ostaa omaa lippua, koska sitten ette ehkä saa viereisiä ja sinulla ei ole varaa ostaa molempia lippua jne.
Jos sinun aikasi ei ole tärkeää, niin mikset mene sinne jo tunteja etukäteen seisomaan? Mitä sinä sillä ajalla teet? Voit hyvin käyttää sen siinä seisomalla odottelemassa muita. Sen sijaan heille, joille se aika on tärkeää tulevat sitten tehokkaasti sovittuun aikaan, kun sinä olet ensin siellä seissyt ja ajatellut.Miksi et ihan vaan sovi varttia myöhemmäksi, jos haluat tulla vartin myöhemmin? Miksi kaverisi pitää odotella siellä sinua, jotta sinä saat tehtyä juttujasi? Hänkin voisi käyttää ne minuutit ja tunnit siellä kotona siivoamiseen. Sen sijaan, että sinun mieleksesi saapuu ajoissa ja on paikalla kun sinä saavut.
Minua ei häiritse jos joku myöhästyy 5 minuuttia. Saatan joskus itsekin "myöhästyä" saman. Jos sovitaan tapaaminen viiden aikaan niin mielestäni se ei ole tasan 17 vaan hieman molemmin puolin. Elokuvissa en ole koskaan ymmärtänyt noita mainoksia, mielelläni menen sisään vasta niiden loppuessa. Olen nimittäin allerginen mainoksille. En koskaan kyttää kelloa että nyt se kaveri on 30 sekuntia myöhässä.
Jos on elämänsä rakentanut niin että 30 sek romahduttaa mielenterveyden niin ei kannata olla kuin harvojen ja valittujen kanssa tekemisissä.
Onneksi nyt korona-aikana saa ihan luvan kanssa vetäytyä eikä tarvitse antaa muiden aikatauluttaa elämäänsä.
Mistä sinä tämän 30 sekuntia keksit? Ei kukaan kyttää sekunteja. Ei edes muutamia minuutteja. Eikä edes tunteja, jos katastrofi on kohdannut ja estää saapumisen.
Toivon sinulle tuttavuuksia jotka aina odotuttavat sinua. Ei vaan, että saavutte mainosten aikaan, vaan 10 minsaa filmin alkamisen jälkeen. Sellaisen, jonka kanssa teidän pitäisi lähteä yhdessä festareille, mutta kolme ensimmäistä bändiä on jo settinsä soittanut kun saavutte sinne.
Vai miten on, kun tilaat auton ja haet sen mutta edellinen vuokraaja ei ole palauttanut sitä ajoissa, joten odottelet sitä autoa pari tuntia? Hänelle katsos tulo muuttujia ja piti mopata lattiat ja pestä hiukset.
Nämä itsekkäät myöhästelijät aina mielellään vähättelevät myöhästelyään ja syyttelevät odotteluun hermostuvaa "sekunteihin" tarttumisesta, koska tietävät ihan hyvin itsekin että harrastamansa odotuttaminen on vain vallankäyttöä ja ilkeää välinpitämättömyyttä. Samat nilkit myös märisevät hirvittävästi, jos joku ei heidän kuninkaallista korkeuttaan odotakaan hamaan maailman tappiin jossain tapaamispaikassa, koska heille se oma napa on maailman keskipiste ja muut ihmiset vain siinä ympäri pyöriviä satelliitteja joiden ainoa funktio on ilahduttaa ja viihdyttää näitä maailman napoja. Muiden ihmisten ajalla ja vaivalla ei ole heille mitään väliä, mutta narsissin elämässä on tärkeintä näyttää hyvältä joten siksi pitää muita syytellä sekuntien kyttäämisestä ja muutenkin nipottamisesta, koska totuus omasta käytöksestä on kuulijoiden mielestä liian ruma.
Suosittelen näiden kanssa tiukkoja rajoja tyyliin: "odotan vain vartin, ja sitten lähden pois" tai loppupeleissä välien katkaisemista. Eivät yleensä ole niin arvokkaita tuttavia että olisi ainaisen odottelun ja oharien arvoista.
Vierailija kirjoitti:
No minä myöhästyn yleensä silloin, jos pitää mennä jonnekin aamulla, mutta iltapäivisin ja iltaisin olen lähes aina ajoissa.
Taidat omistaa ns. työntekijän kellon. Se oli aina aamulla jäljessä ja illalla edellä.
Myöhis kirjoitti:
Olen itse monesti myöhässä, mutta en silloin, kun on kyse jostain aikataulutetusta aktiviteetista esim. Elokuviin meneminen, on varattu keilarata tms. Muutoin en jaksa vapaa-ajallani stressata ajasta 🤷♀️ jos ystäväni ilmoittaa, että voidaan nähdä aikavälillä tämä, koska hänellä on muutakin menoa, niin toki olen ajallani paikalla. Jos vain löyhästi höpötellään että voitaisiin mennä puolenpäivän jälkeen lauantaina lenkille niin en todellakaan oleta, että on pakko olla tasan klo 12 paikalla. Laitan aiemmin samana päivänä viestiä, että onko aikataulussa tarkennusta. Vartti sinne tai tänne ei pitäisi kaataa kenenkään vapaa-ajan höpöhöpösuunnitelmia.
Teen työtä, jossa ollaan aina deadlinen perässä kiireessä jne. En vain ymmärrä miksi vapaa-ajalla ja lomallakin pitäisi olla minuuttiaikataulu. Elämää voi ihan elää rennomminkin.
Niin. Et siis ole koskaan myöhässä asioista joilla on sinulle merkitystä, kuten elokuviin ehtimisestä, mutta kaverit voi ihan rauhassa odotella koska he eivät sinulle merkitse yhtä paljoa kuin elokuvan alkaminen. Tyypillinen kroonisen myöhästelijän piirre - ajoissa osataan kyllä olla jos tarpeeksi kiinnostaa.
Olen lähes aina myöhässä. Myöhästymisiin on kaksi täysin erilaista syytä. Ensimmäinen ja harvinaisempi liittyy motivaatioon eli ei kiinnosta. Toinen ja todennäköisempi on se, että hermoilen lähtöä, varmistelen ja viimeistelen asioita, viilaan ja viimeistelen, jotta tekisin hyvän ensivaikutelman, en olisi unohtanut mitään, olisin valmistautunut asianmukaisella tavalla, käyn asioita läpi mielessäni, muistutan puheenaiheista ja mietin niihin näkökulmia, muistelen olisiko kohteliasta muistaa jotain toisista ihmisistä... ja sitten olen jo myöhässä. Taas. Jotkut vain ilmestyy paikalle vähän ennakkoon eikä stressaa ollenkaan miten olla ja elää ja ottaa toiset huomioon. Ovat sitten niin paljon parempia kun tulivat paikallekin ajoissa.
Minulla on pahoja keskittymisvaikeuksia ja ajantaju hukassa. Mutta tiedostan nämä piirteet itsessäni ja alan valmistautua lähtöön aina niin hyvissä ajoin, että olen yleensä etuajassa paikalla. Tämä häiritsee itseäni, kun iso osa elämästäni kuluu turhaan odottamiseen, mutta enpähän odotuta muita. En ala puuhata mitään ylimääräistä lähdön hetkellä, aamulla se on banaani naamaan, vaatteet päälle ja ulos. Ei mitään muuta. Tiedän, että jos alan siinä häärätä jotain en tule koskaan pääsemään oven tuolle puolen. Kaikki tavarat on nimetyillä paikoilla eikä niitä kotiintullessa lasketa käsistä mihinkään satunnaisiin paikkoihin. Näin ne eivät ole koskaan hukassa.
Tämän valossa en ymmärrä kroonisia myöhästelijöitä, jos itse olisin leväperäisempi olisin varmasti aina myöhässä kaikkialta. Sen sijaan olen saanut itseni käännettyä siihen toiseen suuntaan, eli olen aina etuajassa. Arvostan muiden aikaa enkä halua, että joutuvat odottamaan minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kuuluu hyviin tapoihin mennä kylään vähän myöhässä. Eli jos on luvannut mennä kolmelta, niin voi hyvin soittaa ovikelloa vasta vartin yli kolme. Aina nimittäin isäntäväelläkin voi sattua kaikenlaista, armonaika voi kelvata heillekin. Itse tykkään myös, jos vieras tulee hieman myöhemmin kun on sovittu, ehtii sitten itse vielä vetämään hetken henkeä.
Myöhästyminen ei todellakaan kuulu hyviin tapoihin. Jos isäntäväki kutsuu sinut kolmeksi, he ovat tehneet sen ihan tietoisesti ja tarkoittaneet sitä. Entäpä jos siellä on esim. ruoka jo valmiina, saattavat olla itsekin nälissään, mutta haluavat odottaa vierasta? Ja sinä tulet tarkoituksella myöhässä, koska se on SINUN mielestäsi kohteliasta?
Kaikenlaista selittelijää sitä kuuleekin.
No onneksi mulla ei ole tuollaista nipottavaa tai syyllistävää tuttavapiiriä. Osaavat kyllä syödä, jos on nälkä, eikä ole illanistujaiset vartista tai puolestakaan tunnista kiinni. Ei kylään meno mitään ajanvaraustasoista hommaa tarkkuudeltaan ole. Ja varsinkin jos tulijoita on paljon, ei kaikki millään mahdu muutenkaan samaan aikaan eteiseen. Hyvä vaan että tullaan tipotellen.
Yleensäkin tapaamisia on erilaisia. Hammaslääkärissä käynti on ymmärrettävästi aikatarkkuudeltaan eri sarjaa kuin jokin "nähdään seiskalta pubissa" -tapaaminen. Tässä ketjussa nyt on vaan neuroottisia ihmisiä, joille kaikki asiat on samanarvoisia. Joustamattomat ihmiset ovat ikäviä. Meillä on tuttujen kanssa normaalia suurpiirteistä meininkiä.
Se ei ole neuroottista, jos sovit johonkin parkkipaikalle tapaamisen ja toinen on puolituntia myöhässä ja odottava ei pidä siitä. Ehkä jotkut 100 ihmisen bileissä ei haittaa vaikka joku ei edes saavu paikalle. Mutta kyllä toisia ja heidänkin aikaansa voisi kunnioittaa. Sinulle tekisi hyvää seisottaa sinua 45 minuuttia pakkasessa odottamassa kyytiä, sillä aikaa kun toinen on käynyt suihkussa, mopannut lattiat ja silittänyt vaatteitaan. Tai oikeasti, vaikka 1 h ja 45 minuuttia. Ei viitsitä nipottaa sen ajan kanssa.
No enhän minä tietenkään pakkasessa odottaisi 45 minuuttia. Kyllä myöhästelijät yleensä ilmoittavat ennen myöhästymistään viestillä, että myöhästyvät. Niin minäkin: ilmoitan, että myöhästyn niin ja niin paljon sovitusta ajasta. Toisella on sitten mahdollisuus ilmoittaa, että hän ei odota. Ihan oma valinta.
Aina voi sattua kaikenlaista. Minäkin kuljen junalla ja julkisilla, metrokin on aina silloin tällöin seisauksissa "henkilövahingon vuoksi" ja sitten pitää mennä bussilla pidemmän kautta. En todellakaan kaikkiin tapaamisiin varaa tunnin puskuria siltä varalta että satun myöhästymään, vaan luotan aikatauluihin. Jos ne ei pidä, niin sitten myöhästyn. Tai sitten joskus pitää palata kotiin hakemaan jokin juttu, jota kyläpaikassa pyydetäänkin tuomaan jne.
Myöhästyminen on inhimillistä, nipottaminen tosikkomaista. Ihminen luulee aikansa olevan niin tärkeää, että kaiken pitää tapahtua minuutilleen. Sellaisille ihmisille koronakaranteeni tai -eristys on sopiva hengähdystauko.
Eli et oikeasti ole koskaan ollut kroonisen myöhästelijän kanssa tekemisissä, mutta viisastelet kuitenkin asiasta tietämättä siitä mitään.
45 minuuttia pakkasessa ilman mitään ilmoitusta on todellakin jotain mitä tapahtuu tiettyjen ihmisten kanssa jatkuvasti. Kerran odottelin reilun tunnin huhtikuisena varhaisaamuna kaupungin keskustassa kyytiä kuoroleirille. Lopulta luovutin ja menin juuri auenneeseen kahvilaan sulattelemaan varpaitani ja lähdin sitten kotiin. 1,5h sovitusta ajasta tuli sitten pahantuulinen puhelu, miksen ollutkaan sovitulla paikalla enää odottamassa.
Toisella kerralla odotin lähes 4h kotona "ihan just" tulevaa kyytiä kaverin häihin - kun kyyti lopulta ilmaantui paikalle, kävi ilmi että edellisenä päivänä oli ollut juhlat ja emäntä nyt ei vaan kyennyt lähtemään kotoa siivoamatta ja tiskaamatta.
Nämä muuten eri kaverit - kumpaankin sittemmin mennyt välit poikki, pitkälti juuri tuon pohjattoman itsekyyden johdosta, joka kyllä ilmeni myös monin muinkin tavoin. Ja molemmista kyydeistä oli muuten sovittu kyytiä "tarjoavien" halusta, koska halusivat jonkun jakamaan bensan hintaa ym. Itse olisin voinut järjestää matkani muinkin tavoin.
Juu ihan selkeältä pakko-oireiselta häiriöltä tuo kuulostaa. Kannattaa käydä hakemassa apua, tuo tuottaa varmasti paljon ahdistusta. Terveyskirjastosta löytyy paljon tietoa, kun hakee "pakko-oireinen häiriö".
Olen itsekin kärsinyt pakkotoiminnoista, joskin paljon lievemmässä mittakaavassa. Pahimpina aikoina täytyi tehdä kaikki asiat jotenkin symmetrisesti ja tasalukuisesti (esim. jos tein toisella kädellä jotain kaksi kertaa ja toisella vain kerran, piti tehdä toisella ylimääräinen kerta) ja tarkastin lähtiessä kahvinkeittimet, ovet yms aina moneen kertaan ja usein palasin takaisinkin vielä tarkistamaan. Minulla tämä on oire ahdistuneisuushäiriön lisukkeena, ja lieventyy aina kun elämässä on vähemmän stressiä ja ahdistusta. Kannattaa käydä selvittämässä mitä sinulla on siellä taustalla.