Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta ohjattua harrastusta on sopiva määrä alakouluikäiselle lapselle?
Vaimon kanssa tuli melkein riitaa siitä, mitä ja kuinka paljon lapsemme pitäisi käydä ohjatuissa harrastuksissa. Hän on sellaisesta maasta, jossa lasten toiminta on ohjattua ja säänneltyä pikkulapsesta saakka, koska heidän yhteiskuntansa on hyvin kilpailuhenkinen ja perheet jopa muuttavat sen mukaan että lapsi pääsisi haluttuun kouluun jo ensimmäisellä luokalla.
Lapsemme aloitti nyt 1. luokan ja hän jatkaa mieluista fyysistä harrastusta (ennen 1h/viikko) ja nyt tämä määrä on 2x 1,5h /viikko, eli määrä kolminkertaistuu viime talveen verrattuna. Hän haluaisi lapsemme vielä 1-2 muuhun ohjattuun toimintaan, mutta olen sitä vastaan, sillä en halua että lapsen elämä on pelkkää suorittamista ja oma leikki, kaverit ja muu elämä jäisivät näiden suoritusten ja koulun jalkoihin kokonaan. Lisäksi koulu on jo itsessään väsyttävää (3-5h/päivä) ja iltapäiväkerho siihen päälle. Eli lapsen päivä on jo nyt 7-8 tuntia/päivä kodin ulkopuolella ilman harrastuksiakin ohjatussa toiminnassa.
Ymmärrän syyn vaimoni mielipiteille, hän tulee sellaisesta kulttuurista joka on äärimmäisen kilpailuhenkinen. Meillä Suomessa (tai ainakin minulla) taas tärkeintä on lapsen onnellisuus ja hyvinvointi kokonaisuutena, ei mitattava suorittaminen 10 eri asiassa, jolla sitten loppuelämän suunta ratkaistaan. Hän taas ei ymmärrä minua ja syyttää etten halua lapsemme parasta ja että meillä elämä on vain sellaista epämääräistä oleilua. Itse en mittaa elämän laatua ulkoisilla meriiteillä niinkään, vaan sisäisellä hyvinvoinnilla ja siitä että itsellä on hyvä ja turvallinen olla. Sama tähtäin minulla on lapsen kanssa. Vaadin lapselta kyllä asioita, kuten lelujen siivoamista, läksyjen teko ennen kavereille menoa, hammaspesut, suihkut ja lautaset tiskikoneeseen ruokailun jälkeen, jne. Mutta hänen mukaansa olen liian löysä. Ennen koronaa kävimme yhdessä paljon mm. uimahalleissa ja leikkikenteillä. Nyt vähemmän, koska korona ja lapsi on alkanut isenäistymään ja viettää kavereiden kanssa paljon vapaa-aikaa.
Niinpä kysyn teiltä, AV palstalaiset, montako ohjattua harrastusta teilän alakouluikäisillä lapsilla on? Onko lapsen aika joka päivä kuinka ohjattua? Vaadinko lapselta liian vähän ja onko 2 ohjattu harrastusta (yht. 4h/arkiviikko, kolmena eri päivänä ma-pe akselilla) liikaa?
Kommentit (280)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Eikä tarvitse ollakaan! Eihän ole tarkoitus että siitä lapsestakaan harrastusten myötä tulee tällainen! Harrastuksen ei kuulu edes olla mikään ”koulu” jonka tähtäimessä on tulla hyväksi uimahyppääjäksi, taiteijijaksi tai muuksikaan. Harrastus on mieluista vapaa-ajan puuhaa josta saa iloa arkeen. Jos siitä tulee tiettyyn tasoon suuntaavaa systemaattista harjoittelua, ollaan PAHASTI hakoteillä.
Asian hallitseva osaa opettaa paremmin, minkä jälkeen sitä voi harrastaa myös kotona ja kaverien kanssa.
Katsos kun viikossa on 168 tuntia ja jos niistä menee 4 TUNTIA ohjattuun harrastukseen, jää vielä 164 tuntia.
Ja ainakaan minä en edes luistele koska kaaduin aikoinani pahasti ja koska olen vasenkätinen, en edes osaa opettaa neulomaan tai virkkaamaan, vaikka molempia sitten kyllä harrastan lasteni kanssa.
Tämähän se idea myös koulussakin on. Kai? Että osaava opettaa ja sitten lapsi jatkaa siitä. Miksei sulla ole lapset kotikoulussa, kun kerran kuka vaan voi opettaa kersoillesi mitä vaan?
Mitä jankkaat tuosta 4 tunnista jatkuvasti? Kukaan ei ole täällä mitään tuntimääriä määrittelemässä, vaan ylipäätään puhe on harrastusten tarpeellisuudesta ja siitä paljonko on sopiva määrä. Sinä olet jostain syystä täysin fiksoitunut tuohon ajatukseen että juuri 4 tuntia on se optimaali, ja niin pitäisi kaikilla olla! Ja edelleenkin: harrastus EI ole koulu! Kun siihen oopimiseen ja opettamiseenkin tunnut olevan jumiutunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä kommenttina tuohon iltapäiväkerhoon lapsen säilömisenä. Oma lapseni on iltiksessä. Neljältä saa lähteä kotiin. Siellä tehdään läksyt, syödään terveellinen välipala ja LEIKITÄÄN. Itse olen kotona etätöissä. Minusta iltapäiväkerho on todella arvokas juuri sen takia, että lapsi leikkii siellä perinteisiä leikkejä, ei pelaa tai istu tv:n äärellä. Sen jälkeen voi sitten tehdä muuta. Itse tykkään myös kun paikalla on touhuja valvova aikuinen.
Harkat on yleensä max 1h pituisia, eli kyllä ohjatun harrastustoiminnan lisäksi jää yhteistä aikaa myös perheelle.
Vierailija kirjoitti:
Hei iltapäiväkerhon sijaan voi olla kotona jankkaaja. Onneksi suurin osa vanhemmista valitsee tehdä töitä. Y
On paljon töitä, jossa on mahdotonta vaatia päästä kotiin ennen puolta päivää hakemaan lasta koulusta. Ja paljon työtä, joka jäisi tekemättä sen takia, että yksi aikuinen viihdyttää yhtä lasta. Lasta, joka tod.näk. mieluiten joka tapauksessa iltapäivisin leikkii kavereiden kanssa.
No se lapselle sopimaton ammatti ja työpaikkakin on ihan oma valinta. Olisi valinnut viisaammin!
Persaukisuus on oma valinta. Olisi valinnut fiksummin.
Ja juurihan se todettiin, että lapsen kanssa pitää olla. Miksei ap ole? Vaan tuuppaa lapsensa säilöön. Hyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on epäonnistunut kasvatuksessa kun lapsi ei pysty itsenäiseen toimintaan vaan tarvitsee jatkuvaa ohjausta - hävetkää jos osaatte.
Aikuisten ohjaama toiminta tahtoo kahlita lasten luovuutta ja mielikuvitusta. Parhaiten leikkivät keskenään, kun se tapahtuu sulassa sovussa.
Lähde tälle väitteelle? Oma mutu?
Kyllä ne lapset ihan eri tavalla esimerkiksi arkkitehtuuria oppii arkkitehdin kanssa kuin keskenään.
Miksi vitussa lapsen pitäisi opetella arkkitehtuuria?
TÄMÄ!
Tämä on kuin jokin kultti. Tämä harrastusten paheksuminen. Mun lapset oli kotihoidossa ja kävivät seurakunnan kerhossa 3 tuntia päivässä aamupäivisin. Sen lisäksi kävivät naapurin tytön kanssa satubaletissa 45 minuuttia viikossa ja muskarissa 45 minuuttia viikossa. Kaikki harrastukset ja kerho ihan kodin vieressä. Siskoni teki meidän lapsista lastensuojeluilmoituksen, koska hänen mielestään heitä painostettiin suorittamaan liikaa. En kyllä tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Eikä tarvitse ollakaan! Eihän ole tarkoitus että siitä lapsestakaan harrastusten myötä tulee tällainen! Harrastuksen ei kuulu edes olla mikään ”koulu” jonka tähtäimessä on tulla hyväksi uimahyppääjäksi, taiteijijaksi tai muuksikaan. Harrastus on mieluista vapaa-ajan puuhaa josta saa iloa arkeen. Jos siitä tulee tiettyyn tasoon suuntaavaa systemaattista harjoittelua, ollaan PAHASTI hakoteillä.
Asian hallitseva osaa opettaa paremmin, minkä jälkeen sitä voi harrastaa myös kotona ja kaverien kanssa.
Katsos kun viikossa on 168 tuntia ja jos niistä menee 4 TUNTIA ohjattuun harrastukseen, jää vielä 164 tuntia.
Ja ainakaan minä en edes luistele koska kaaduin aikoinani pahasti ja koska olen vasenkätinen, en edes osaa opettaa neulomaan tai virkkaamaan, vaikka molempia sitten kyllä harrastan lasteni kanssa.
Tämähän se idea myös koulussakin on. Kai? Että osaava opettaa ja sitten lapsi jatkaa siitä. Miksei sulla ole lapset kotikoulussa, kun kerran kuka vaan voi opettaa kersoillesi mitä vaan?
Mitä jankkaat tuosta 4 tunnista jatkuvasti? Kukaan ei ole täällä mitään tuntimääriä määrittelemässä, vaan ylipäätään puhe on harrastusten tarpeellisuudesta ja siitä paljonko on sopiva määrä. Sinä olet jostain syystä täysin fiksoitunut tuohon ajatukseen että juuri 4 tuntia on se optimaali, ja niin pitäisi kaikilla olla! Ja edelleenkin: harrastus EI ole koulu! Kun siihen oopimiseen ja opettamiseenkin tunnut olevan jumiutunut.
Koska ap sanoi että kyse on neljästä tunnista.
Mitä lapsi itse haluaa?
Meillä on kaksi lasta, joista toinen haluaa vain olla kotona tai kavereiden kanssa. Ongelmana vain on kun niillä kavereilla on niin paljon harrastuksia ettei iltoihin jää leikkiaikaa.
Toinen lapsista (ekaluokkalainen) sitten taas haluaisi harrastaa aivan kaikkea ja hänen harrastuksiaan on jouduttu rajoittamaan jotta aikaa jäisi myös oleiluun ja leikkiin. Onneksi on iltapäiväkerho, jossa saa vapaasti leikkiä kavereiden kanssa.
Sanoisin siis ettei asiaan ole mitään oikeaa vastausta. Riippuu täysin lapsen ja perheen resursseista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se yksi harrastus riittää. Täytyy antaa lapsen vain olla välillä. Pitäähän sitä ehtiä olemaan kavereiden kanssa ja viettää kotonakin aikaa. Vaimo voi itse mennä päivittäin 8h työpäivän jälkeen harrastamaan, jos haluaa, mutta lapselle se ei ole ok määrä.
Alakoululainen ei ole koulussa kahdeksaa tuntia, vaan 4-5 tuntia.
Paitsi ekaluokkalainen, joka on usein koulupäivän jälkeen iltapäivähoidossa koululla. Osa tokaluokkalaisistakin käy vielä iltapäivähoidossa.
Se iltis ei ole koulua.
Ja tuohan on oma valinta. Vanhemmathan voi valita myös lyhentää työpäiviään, jolloin lapsi ei joudu olemaan siellä iltiksessä.
Miksei ap panosta yhdessäoloon?
Ap:han nimenomaan panostaa siihen yhdessäoloon ja VASTUSTAA liian suurta määrää ohjelmoituja harrastuksia! Ap:n vaimohan se oli joka yrittää kellottaa lapsen elämän eri harrastuksiin.
Eihän ap ole yhtään lapsensa kanssa, vaan lapsi on koulussa plus iltiksessä 8 tuntia ja päälle matkat.
Niin, työpäivän ja lapsen koulupäivän ja ip-kerhon pituudet vastaavat toisiaan. Illat voi sitten rauhoittaa perheelle ja kavereille, sen sijaan että illat menisi harrastuksissa. Tosin nykyään näyttää siltä, että lasten illat on valmiiksi ohjelmoituja.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kuin jokin kultti. Tämä harrastusten paheksuminen. Mun lapset oli kotihoidossa ja kävivät seurakunnan kerhossa 3 tuntia päivässä aamupäivisin. Sen lisäksi kävivät naapurin tytön kanssa satubaletissa 45 minuuttia viikossa ja muskarissa 45 minuuttia viikossa. Kaikki harrastukset ja kerho ihan kodin vieressä. Siskoni teki meidän lapsista lastensuojeluilmoituksen, koska hänen mielestään heitä painostettiin suorittamaan liikaa. En kyllä tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Et ilmeisesti ole huomannut, että harrastuksista on tullut kultti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kuin jokin kultti. Tämä harrastusten paheksuminen. Mun lapset oli kotihoidossa ja kävivät seurakunnan kerhossa 3 tuntia päivässä aamupäivisin. Sen lisäksi kävivät naapurin tytön kanssa satubaletissa 45 minuuttia viikossa ja muskarissa 45 minuuttia viikossa. Kaikki harrastukset ja kerho ihan kodin vieressä. Siskoni teki meidän lapsista lastensuojeluilmoituksen, koska hänen mielestään heitä painostettiin suorittamaan liikaa. En kyllä tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Et ilmeisesti ole huomannut, että harrastuksista on tullut kultti.
En ole, koska näinhän ei ole tapahtunut. Millä lailla sinusta se 45 minuutin muskari leikki-ikäisille on kultti? Tai se että 3- ja 5-vuotiaat tytöt käy pyörähtelemässä ja leikkimässä 45 minuuttia satubaletissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jari Sinkkonen on oikeassa. Lasten arkea ei kuulu täyttää ulkoaohjattavilla harrastuksilla. Elämä ei saa olla pelkkää aikataulutettua puurtamista ja suorittamista. Kouluikäisen Lasen tärkein tehtävä koulunkäynnin ohella on edelleen se vapaa leikki. Jotkut vanhemmat ovat lapsiaan kohtaan kuin vaativia valmentajia jotka vaativat suorittamaan elämää ja olemaan hyviä kaikessa. Kaiken on oltava tavoitteellista ja kehittävää. Mitään ei voi tehdä ihan vaan siksi että se on hauskaa. Se on tosi surullista. Lapsilta varastetaan lapsuus. Varmaan ihan hyvää tarkoittaen, mutta silti. Aikuisten elämä on nykyään hyvin hektistä ja suorituskeskeistä, mutta antaisitte nyt edes lapsille armoa tästä oravanpyörästä.
Joo, aivan. Mutta sitä vapaata leikkiä nykyään on pelaaminen. On todella työn ja tuskan takana saada joku kaveri ulos leikkimään, ja pian nekin vähät häipyvät sen luo jossa saa pelata. Sellaiseksi on mennyt, vien lapset mielellään harrastuksiin koska siellä ei kukaan pelaa.
Minusta nykyajan lapset ovat pääsääntöisesti suoraan sanottuna pilattu älypuhelimilla. Sitä vapaata leikkiä ei enää ole olemassa.
Meidän taloyhtiössä nuo vähän vanhemmat lapset (meillä vauva) on kyllä koko kesän juosseet/pyöräilleet/lautailleet joka päivä ympäri pihapiiriä ja leikkikenttää tuossa vieressä, keinumatin olen ainakin puuhista tunnistanut leikkinä. Kyllä niillä varmasti joka päivä jotain ruutuaikaakin on, mutta vapaata leikkiä on olemassa.
Alakoululaiselle katsoisin hyväksi, jos siis lapsi itse tahtoo harrastaa, pari harrastusta viikossa. Jos on jo pienenä hurahtanut johonkin lajiin ja itse tahtoo siihen enemmän panostaa, niin sitten saisi puolestani niin tehdä (tähän saattaisi tulla vastaan perheen taloudelliset realiteetit, riippuen lajista).
Itse en ennen viidettä luokkaa harrastanut ohjatusti yhtään mitään. Näin kavereita suurin piirtein joka päivä, leikittiin paljon ulkona ja toisaalta oltiin usein jonkun luona pelaamassa nintendolla/pleikalla. Kotona vapaa-ajalla luin, tavalla jota voisi itsessään kuvailla omaehtoiseksi harrastamiseksi. Viidennellä aloitin sekä ratsastuksen että kuvataidekoulun, joissa ei kyllä ollut mitään kuormittavaa ja molemmista sai lisää kavereita. Pitää mennä lapsen tahto ja jaksaminen edellä. Vaimo kuulostaa siltä että haluaa keksimällä keksiä jonkun harrastuksen vaikkei sellaiselle vaikuta nyt olevan kysyntää, se ei ole kovin hyvä lähtökohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se yksi harrastus riittää. Täytyy antaa lapsen vain olla välillä. Pitäähän sitä ehtiä olemaan kavereiden kanssa ja viettää kotonakin aikaa. Vaimo voi itse mennä päivittäin 8h työpäivän jälkeen harrastamaan, jos haluaa, mutta lapselle se ei ole ok määrä.
Alakoululainen ei ole koulussa kahdeksaa tuntia, vaan 4-5 tuntia.
Paitsi ekaluokkalainen, joka on usein koulupäivän jälkeen iltapäivähoidossa koululla. Osa tokaluokkalaisistakin käy vielä iltapäivähoidossa.
Se iltis ei ole koulua.
Ja tuohan on oma valinta. Vanhemmathan voi valita myös lyhentää työpäiviään, jolloin lapsi ei joudu olemaan siellä iltiksessä.
Miksei ap panosta yhdessäoloon?
Ap:han nimenomaan panostaa siihen yhdessäoloon ja VASTUSTAA liian suurta määrää ohjelmoituja harrastuksia! Ap:n vaimohan se oli joka yrittää kellottaa lapsen elämän eri harrastuksiin.
Eihän ap ole yhtään lapsensa kanssa, vaan lapsi on koulussa plus iltiksessä 8 tuntia ja päälle matkat.
Niin, työpäivän ja lapsen koulupäivän ja ip-kerhon pituudet vastaavat toisiaan. Illat voi sitten rauhoittaa perheelle ja kavereille, sen sijaan että illat menisi harrastuksissa. Tosin nykyään näyttää siltä, että lasten illat on valmiiksi ohjelmoituja.
Jos lapsi harrastaa 4 tuntia, se ei todellakaan vie kaikkia iltoja.
Ja miksi sen lapsen vielä illallakin pitäisi olla kaverien kanssa kun se on jo pitkän päivän ollut erossa vanhemmistaan?
Ja miksei ap vain valitse lastaan, käytä harrastuksessa iltapäivällä, ole kahden siinä vaiheessa virkeän lapsen kanssa ja illaksi hae tälle sitten kaveriseuraa? Miksei ap panosta yhtään? Vaan ulkoistaa lapsensa kokonaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jari Sinkkonen on oikeassa. Lasten arkea ei kuulu täyttää ulkoaohjattavilla harrastuksilla. Elämä ei saa olla pelkkää aikataulutettua puurtamista ja suorittamista. Kouluikäisen Lasen tärkein tehtävä koulunkäynnin ohella on edelleen se vapaa leikki. Jotkut vanhemmat ovat lapsiaan kohtaan kuin vaativia valmentajia jotka vaativat suorittamaan elämää ja olemaan hyviä kaikessa. Kaiken on oltava tavoitteellista ja kehittävää. Mitään ei voi tehdä ihan vaan siksi että se on hauskaa. Se on tosi surullista. Lapsilta varastetaan lapsuus. Varmaan ihan hyvää tarkoittaen, mutta silti. Aikuisten elämä on nykyään hyvin hektistä ja suorituskeskeistä, mutta antaisitte nyt edes lapsille armoa tästä oravanpyörästä.
Joo, aivan. Mutta sitä vapaata leikkiä nykyään on pelaaminen. On todella työn ja tuskan takana saada joku kaveri ulos leikkimään, ja pian nekin vähät häipyvät sen luo jossa saa pelata. Sellaiseksi on mennyt, vien lapset mielellään harrastuksiin koska siellä ei kukaan pelaa.
Minusta nykyajan lapset ovat pääsääntöisesti suoraan sanottuna pilattu älypuhelimilla. Sitä vapaata leikkiä ei enää ole olemassa.
En tiedä onko kyse eroista asuinalueissa vai jossain muussa, mutta kyllä meidän keskiluokkaisessa lähiössä penskat viettävät illalla aikaa tuntikausia pihalla.
Minkä ikäiset penskat? Ilman puhelinta? En usko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä ainoa tapa päästä edes luistelemaan oli mennä sinne luistelukouluun. Ei ollut ulkojäitä. Eikä sisäjäillä vuoroja.
Mökkipaikkakunnalla oli vapaa vuoro sunnuntaisin kello 9-10, millä kävimmekin. Järvi oli monena talvena liian heikolla jäällä.
Mun mielestä melkein joka hallissa pääkaupunkiseudulla on yleisöluisteluvuoro aina viikonloppuisin, yleensä kumpanakin päivänä. Kannattaa vähän kysellä vaikka kavereiden vanhemmilta, jos ei muuten löydy. Meillä opeteltiin ensin yksi talvi yleisvuorolla (vanhemmatkin oppivat silloin uudelleen luistelemaan). Sitten huomasimme, ettemme osanneet innostaa lapsia, joten laitoimme heidät luistelukouluun seuraavaksi vuodeksi. sille tielle jäätiin.... eli luistelusta joukkueessa tuli mieluinen harrastus.
Meillä ne ovat ne lapset jotka haluaa harrastaa.... Ihmettelen puheita täällä, että se olisi aikuisten painostusta. Itse suren omaa lapsuuttani - surin jo silloin -että en oppinut soittamaan mitään soitinta vaikka kovasti itse kotona yritin (ja olen yrittänyt aikuisenakin) ja liikuntaharrastuksistakin pääsin vain siihen halvimpaan ja epätrendikkäinpään. Nykyisin osaan soittaa joitakin yksittäisiä kappaleita ja harrastan tyypillisiä yksilölajeja, mihinkään joukkueeseen en sitten ikinä tullut menneeksi.
Itse säälin lapsia, joilla ei ole ohjattuja harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Onhan se nyt saatana tuhoontuomittu elämä, ellei osaa luistella hyvin tai maalata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä ainoa tapa päästä edes luistelemaan oli mennä sinne luistelukouluun. Ei ollut ulkojäitä. Eikä sisäjäillä vuoroja.
Mökkipaikkakunnalla oli vapaa vuoro sunnuntaisin kello 9-10, millä kävimmekin. Järvi oli monena talvena liian heikolla jäällä.
Mun mielestä melkein joka hallissa pääkaupunkiseudulla on yleisöluisteluvuoro aina viikonloppuisin, yleensä kumpanakin päivänä. Kannattaa vähän kysellä vaikka kavereiden vanhemmilta, jos ei muuten löydy. Meillä opeteltiin ensin yksi talvi yleisvuorolla (vanhemmatkin oppivat silloin uudelleen luistelemaan). Sitten huomasimme, ettemme osanneet innostaa lapsia, joten laitoimme heidät luistelukouluun seuraavaksi vuodeksi. sille tielle jäätiin.... eli luistelusta joukkueessa tuli mieluinen harrastus.
Meillä ne ovat ne lapset jotka haluaa harrastaa.... Ihmettelen puheita täällä, että se olisi aikuisten painostusta. Itse suren omaa lapsuuttani - surin jo silloin -että en oppinut soittamaan mitään soitinta vaikka kovasti itse kotona yritin (ja olen yrittänyt aikuisenakin) ja liikuntaharrastuksistakin pääsin vain siihen halvimpaan ja epätrendikkäinpään. Nykyisin osaan soittaa joitakin yksittäisiä kappaleita ja harrastan tyypillisiä yksilölajeja, mihinkään joukkueeseen en sitten ikinä tullut menneeksi.
Itse säälin lapsia, joilla ei ole ohjattuja harrastuksia.
Me ei olla viikonloppuisin Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Onhan se nyt saatana tuhoontuomittu elämä, ellei osaa luistella hyvin tai maalata.
On se aika turha elämä, jos taitoaan ei saa kehittää, vaan olennaista on istua vapaana luolassa vailla taitoja ja sivistystä.
Sitäpaitsi jos itse olisit sivistänyt itseäsi, tietäisit että esim kuvataide kehittää aivoja. Huomaa kenellä on jäänyt kehittymättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Onhan se nyt saatana tuhoontuomittu elämä, ellei osaa luistella hyvin tai maalata.
On se aika turha elämä, jos taitoaan ei saa kehittää, vaan olennaista on istua vapaana luolassa vailla taitoja ja sivistystä.
Sitäpaitsi jos itse olisit sivistänyt itseäsi, tietäisit että esim kuvataide kehittää aivoja. Huomaa kenellä on jäänyt kehittymättä.
Mitä sitä turhia jättää lapselle aikaa olla lapsi.
On paljon tärkeämpää, että ylisuorittavan vanhemman lapsi on miljoonassa harrastuksessa yhtä aikaa. Vanhempi voi sitten ylvästellä somessa sillä, kuinka hänen neuroottinen palleronsa niin paljon parempi kuin muiden lapset yhteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä ainoa tapa päästä edes luistelemaan oli mennä sinne luistelukouluun. Ei ollut ulkojäitä. Eikä sisäjäillä vuoroja.
Mökkipaikkakunnalla oli vapaa vuoro sunnuntaisin kello 9-10, millä kävimmekin. Järvi oli monena talvena liian heikolla jäällä.
Mun mielestä melkein joka hallissa pääkaupunkiseudulla on yleisöluisteluvuoro aina viikonloppuisin, yleensä kumpanakin päivänä. Kannattaa vähän kysellä vaikka kavereiden vanhemmilta, jos ei muuten löydy. Meillä opeteltiin ensin yksi talvi yleisvuorolla (vanhemmatkin oppivat silloin uudelleen luistelemaan). Sitten huomasimme, ettemme osanneet innostaa lapsia, joten laitoimme heidät luistelukouluun seuraavaksi vuodeksi. sille tielle jäätiin.... eli luistelusta joukkueessa tuli mieluinen harrastus.
Meillä ne ovat ne lapset jotka haluaa harrastaa.... Ihmettelen puheita täällä, että se olisi aikuisten painostusta. Itse suren omaa lapsuuttani - surin jo silloin -että en oppinut soittamaan mitään soitinta vaikka kovasti itse kotona yritin (ja olen yrittänyt aikuisenakin) ja liikuntaharrastuksistakin pääsin vain siihen halvimpaan ja epätrendikkäinpään. Nykyisin osaan soittaa joitakin yksittäisiä kappaleita ja harrastan tyypillisiä yksilölajeja, mihinkään joukkueeseen en sitten ikinä tullut menneeksi.
Itse säälin lapsia, joilla ei ole ohjattuja harrastuksia.
Me ei olla viikonloppuisin Helsingissä.
Tuo mun kommentti oli sille, joka valitti, ettei olisi helsingissä vapaita jäävuoroja. On niitä yleisöluosteluvuoroja myös arkisin ja myös muilla paikkakunnilla. Katso vaikka lähimmän jäähallin sivuilta.
Maalla asuva sukulaiseni ei viitsi ajella jäähallille viemään lapsia luistelemaan. Ainakin viime talvena hän jäädytti omaan pihaan luisteluradan.
Hei iltapäiväkerhon sijaan voi olla kotona jankkaaja. Onneksi suurin osa vanhemmista valitsee tehdä töitä. Y
On paljon töitä, jossa on mahdotonta vaatia päästä kotiin ennen puolta päivää hakemaan lasta koulusta. Ja paljon työtä, joka jäisi tekemättä sen takia, että yksi aikuinen viihdyttää yhtä lasta. Lasta, joka tod.näk. mieluiten joka tapauksessa iltapäivisin leikkii kavereiden kanssa.