G: Hirvein pms-sekoilusi, minkä muistat?

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:07"]Olimme mieheni kanssa lähdössä ravintolaan illalliselle, jota olimme kauan odottaneet. Mieheni seisoi jo ovella, minä laitoin kengät jalkaani ja yht'äkkiä napsahti - mielestäni kaikki vaatteeni tuntuivat ja näyttivät pahalta, joten kirosanoja huutaen ja vihaa miestäni kohtaan julistaen (????miksi) riisuin itseni alasti, heitin kaikki vaatteet kenkiä myöten päin miestäni ja menin peiton alle itkemään. 

Ravintolareissu jäi sillä kerralla sitten väliin.
[/quote]

Kyllä tämän tason ongelmiin tarvitaan jo hoitojaksoa suljetulla

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 14:35"]

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 21:18"]

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 20:41"]

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 19:36"]

ööh.. mitä hittoa? Oisko aika hakeutua hoitoon jos noin pahaksi äityy PMS?! 

N24

[/quote]

Millaista hoitoa ehdotat?

[/quote]

Pahoja PMS-oireita voidaan hoitaa hormonaalisella ehkäisyllä, keltarauhashormonilla tai mielialalääkkeillä (vain osan aikaa kuukaudesta otettavana). 

Sinänsä kannattaa miettiä kuinka tarpeellista, sillä pahimmat oireet kestävät 1-7 päivää ja vaihtelevat kuukausittain.

Samoin kaikki PMS:tä humpuukiksi väittävät voi suksia kuuseen.

[/quote]

No kyllä pitää harkita jotain hoitoa, jos kilahdellaan siitä että muki on väärässä paikassa, haudataan itsemurhaa, raivotaan kaikesta, itketään niin pitkään etä oksennetaan ja perheen ja läheisten pitäisi vain kestää se hymyillen. Josminä olisin raivohullu ja itkisin joka asiasta joka kuukausi, 1-7päivää, hakisin ne pillerit ja pyytäisin kaikilta nöyränä anteeksi koko loppuelämäni ajan joka päivä.

[/quote]

Varmasti osasit lukea, sillä juurihan kirjoitin, että PMS-oireet vaihtelevat kuukausittain. Itse en todellakaan aloita jaksottaista mielialalääkitystä sen takia, että vuodessa on erittäin paskoja päivä n. 6-12 (n. joka toinen kuukausi PMS yltyy pahaksi 1-2 päivänä). Suhteuttamisen jalo taito on pop.

Ah mikä helpotus tämä ketju olikaan.

Olemme muuttamassa mieheni kanssa yhteen ja etsimme asuntoa. Äsken vielä omassa kodissani olin suihkussa yksin ja itkin miltei hysteerisesti etten voi muuttaa miehen kanssa yhteen. Tuntui ettei hän rakasta minua enää kun ei tänään ole laittanut mitään viestiä päästyään töistä kymmenen jälkeen.

Huh miten olo jo helpottaa :D kiitos!

Kiitos naiset. Olen ajatellut olevani ainut kerran kuussa sekoava nainen, mutta tajusin nyt etten ole edes pahemmasta päästä. Olen luullut mieheni lohduttavan vain, että pahempaakin sekoilua on olemassa mutta uskon vasta nyt.

Miten siinä sekoamisen hetkellä tajuaisi että tämä on vain pms, kaikki on hyvin? Että ei se mies ostanut väärää suklaata kaupasta, koska vihaa minua? Auta armias, jos mies muistuttaa että sulla on vaan pms, kaikki on hyvin. Ei toimi sekään ;)

Mitä hittoa? Karmeita kertomuksia. Onneksi en itse kärsi minkäänlaisista pms-oireista.

Huh miten lohduttavaa näitä onkaan ollut lukea. Haluan kertoa omista oireistani ja elämästäni psyykkisten PMS-oireiden kanssa. Oireita nimitetään nimellä PMDD eli premenstrual dysphoric disorder (lisätietoa esim. http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo11201&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_member=JPPpRX9**SdU sekä tietenkin Googlettamalla), mutta itse puhun PMS:stä, koska tuo toinen mainitsemani termi on monelle tuntematon, vaikkakin täysin oireita kuvaava.

Ennen kuin kukaan kommentoi näitä "Kannattaisko hakea apua" -kommentteja, haluan myös kertoa sen, että olen terveydenhuoltoalan ammattihenkilö, tällä hetkellä syön oireisiini luoja tietää monettako vuotta SSRI-lääkitystä kokoaikaisesti, olen käynyt terapiassa sekä sain gynekologilta oireisiini YAZ-nimiset yhdistelmäehkäisypillerit hillitsemään jokakuukausittaisia raivo/itku/itsemurha jne. -kohtauksia. Hänen mukaansa Yazeilla on tunnustettu käyttöaihe nimenomaan psyykkisten PMS-oireiden hoidossa, ei kylläkään Suomessa. Yazit toimivat kohdallani, silmittömät raivarit vaihtuivat masennukseen (enpähän ainakaan loukannut läheisiäni:D), mutta ne piti sitten lopettaa aurallisen migreenin vuoksi. Ainoa, mikä todella auttaa, on Opamox, valitettavasti! 

Mutta niin! Onneksi näitä silmittömiä PMS-raivokohtauksia ei ole tullut enää melkein vuoteen, saa nyt nähdä mitä tapahtuu kun juurit Yazit lopetin ja vaihdoin Cerazetteen. Kun saan kohtauksen, tuntuu kuin joku ulkopuolinen voima ottaisi kehoni haltuunsa, enkä ole lainkaan oma itseni. Kuin olisi riivattu. Voisin kuvata tilaa lähes psykoottiseksi. Eräs kerta oli sellainen kun ajoi autoa ja tappelin jotain turhaa silloisen poikaystäväni kanssa. Raivostuin aivan järjettömästi ja pysäytin auton muistaakseni hieman tien reunaan, jätin sen käymään ja marssin tien yli kaatamaan (omakotitaloalueella) naapurin roskiksen maahan kumoon. Oli talvi ja se oli hieman jäätynyt maahan kiinni, joten sitä piti kunnolla potkia, jotta se kaatui. Hölmistynyt poikaystäväni sammutti auton ja juoksi taluttamaan minut autoon ja ajoi meidät vanhempieni kotiin, josta olimme hetki aikaisemmin lähteneet. Ilmeisesti huusin koko muutaman minuutin matkan kurkku suoraa huutoa enkä reagoinut mihinkään, en myöskään sisälle tultaessa vanhempieni puhutteluun. Olin kuin jossain psykoosissa. Lopulta rauhoituin. 

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 19:39"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:39"]Ihanaa, niin terapeuttinen ketju! Mä en olekaan ainoa PMS-hullu! Pahimmat kilarit sain kun meidän piti mieheni kanssa lähteä siskoni 30- v. syntymäpäiville. Oikein iso porukka ja vähän fiininpää siis tiedossa. Kotona meikkasin, laitoin tukan, katsoin kivat vaatteet. Lähdön hetkellä päässä napsahti ja aloin itkemään "kun kaikki on niin perseestä ja mä olen ruma". No jotenkin mieheni kokosi minut kasaan ja lähdettiin. Koko matka meni vittuiluksi miehelle ja juhlapaikalla olinkin jo vihainen kuin ampiainen. Siihen päälle vielä kunnon kännit ja taisin tinttaistakin miestä. Myös siskoni joutui lepyttelemään minua ja varmaan koko juhlakansa mietti mistä on kyse. Häpesin tapahtumaa joka päivä varmaan vuoden ajan ja vieläkin hävettää nähdä joitakin juhlissa olleita. Tultiin sitten vielä kotiinkin eri matkaa. Kotona potkaisin vielä miehen autoon klommon. Nolottaa ihan hirveästi edelleen. Joka kuukausi yhden päivän kestävä itku/raivo. Pillerit tms. ei tee mitään. Ylensä sentään mies selviää vähemmällä ja keskityn siihen itsekseni kiroiluun ja itkemiseen. Nyt raskaana ja pelottaa ihan oikeasti mitä sitten kun kuukautiset taas alkavat. Onneksi mulla on maailman ihanin ja pitkäpinnaisin mies!  [/quote]Ja alistettu. Mikä ihme siinä on, että tälläisestäkin kertomuksesta naiset vaan tykkäilee ja peukuttaa. Kerroit, että löit miestäsi. Jos tarina kerrottaisiin toisinpäin, niin kyllä kehotettaisiin juoksemaan ja kovaa pakoon väkivaltaista miestä. Yksikin lyönti on liikaa. Kärsin itsekin pms-oireista, mutta väkivaltaisuutta ei voi perustella millään. Ei miehet eikä naiset.

[/quote]

En mä tainnut sitä itse ihan lyömiseksi kutsua... tai ehkä mä olen ainut joka näkee eroa asialla. Mutta joo niinkuin kerroin niin meni todella yli tuolloin. Ja että olin pahoillani asiasta ties miten pitkään. Tää ketju ei muutenkaan tainnut olla sitä varten, että tänne kerrotaan ne elämän huippuhetket, vai oliko?

Ei hyvää päivää. Pakko olla trollausta?

Viime viikolla huusin miehelle kuin hyeena :D Onneksi antoi anteeksi..

Yhdessä vaiheessa sain ihan hirveitä raivareita menkkojen alla joita sitten kohdistin itseeni, "suosikkini" oli reisieni hakkaaminen rautaputkella niin kovaa kuin pystyin (en onneksi kyllä pystynyt montaa kertaa lyömään koska se kipu oli niin lamauttavaa). Ikinä en ole toisia kohtaan ollut väkivaltainen, ja tuntuu aika hurjalta muistella niitä ihme kohtauksia, kun tosiaan tuntui että mun on pakko saada satuttaa itseäni samalla lailla kuin tosi nälkäisenä tuntuu että on pakko saada syödä just nyt. Muulloin en ollut itsetuhoinen.

Luin Rautavaaran tragediaa koskevia uutisia pari päivää ennen menkkojen alkua töissä. Itkua en voinut pidätellä alkuunkaan, vaikka muuten en itke lähes koskaan.

Ei se että mies auttaa vaan se kun toinen ihanasti hakee sulle nameja ja sit siitä raivoat kun haki sun lemppareita eikä niitä mitä et yleensä syö

minulla on normaalia tiettynä aikana kuusta, että pillitän miten ruma ja läski olen enkä halua lähteä ulos. saatan, kolmekymppinen perheenäiti, istua yöpuvussa & pipo päässä nyyhkimässä että "mulla on hirvee tukka eikä mitään kivaa vaatetta!" sitten syön kuin nälkää nähnyt ja itken taas lisää. varmaan esikoisen ystävätkin pitävät minua ihan pimeänä, kun vedän keittiössä kokonaisen ranskanleivän kitusiini ja pillitän sitten, ku ei ole lattekonetta " KUN HALUAISIN JUST NYT LATEN KIRSIKKASIIRAPILLA. en halua normikahvia ja olen lihavakin, yhyy."

l

[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 15:37"]

Ei se että mies auttaa vaan se kun toinen ihanasti hakee sulle nameja ja sit siitä raivoat kun haki sun lemppareita eikä niitä mitä et yleensä syö

[/quote]

mies tietää mistä on kyse, odottaa että rauhoitun ja sitten mä kiitän, että ihanaa kun toit mun lempparikarkkeja, sori noi ihme sekoilut. ystävällinen viilipyttymies, joka tuntee vaimonsa :)

Mä oon yleensä hyvin säyseä tapaus, pms ei pahemmin vaivaa. Kerran tosin tuli kilahdettua oikein kunnolla. Menin aamulla töihin, vitutti jo valmiiks ja väänsin itkua. Pomo alotti valituksen heti jostain turhasta ja asia ei edes ollut mun vastuulla enkä tiennyt asiasta mitään. Pomo jatkoi valitusta ja vitutuskäyrä nousi. Soitin miehelle kunnon itkupuhelun ja pyysin tulemaan hakemaan töistä. Siitä sitten keräsin kamari ja marssin ulos sanaakaan sanomatta enkä ole sen jälkeen taaksepäin katsonut. Liki 3v tästä on aikaa enkä todella kadu, paras päätös ikinä!

Muuten on tullut lähinnä paiskottua ovia ja vollotettua telkkarissa oleville kissanpennuille jne.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 23:47"]Miltä kuulostaisi jos:

"Pahimmillaan on tullut läheteltyä tekstarilla tappouhkauksia yksityiskohtaisten solvausten kera, naisille tietysti."

Hirvittävältä. Minä olen feministi, olen sitä mieltä että naisen keho ja sen reaktiot on otettava huomioon eikä niitä tule väheksyä. Mutta minä en KOSKAAN, EN KOSKAAN voisi vitsaillen kertoa siitä kuinka uhkasin tappaa, kuinka löin, kuinka rikoin toisen omaisuutta. Tämä ketju on kamala osoitus siitä kuinka kaksinaismoralistisia piiloseksistejä jotkut naiset ovat. Tuollaisella käyttäytymisellä ja sen "normaaliksi biologiseksi ominaisuudeksi" mieltäminen oikeuttaa myös muissa yhteyksissä naisen stereotypisointiin tunnepohjaiseksi noita-akaksi.

Hyi helvetti oikeasti.

 
[/quote]

Sama. Poikaystävä ei lyö minua, enkä mie poikaystävää, missään tilanteessa, ikinä. Tietää, että lähden ensimmäisestä lyönnistä. Minulla on pms tosi pahana, minut on mm. revitty sillan kaiteelta alas, ja olen joskus myös viiltänyt ranteeseen (molemmat joskus 15-vuotiaana), mutta en ikinä löisi poikaystävääni. Myöskään en ole koskaan uhannut tappaa tätä, tai tehdä mitään muutakaan pahaa poikaystävälle. Siinä menee raja. Fyysinen väkivalta on yksinkertaisesti ei.

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 21:12"][quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 21:06"]

www.iltalehti.fi/nainen/2012102316239320_na.shtml

PMS oireita ei ole, nämä on vaan teidän mielenterveyden ongelmia.... 

[/quote]

Höpöhöpö.

41 tutkittua naista ei minua vakuuta. Ja mitä joku fyysikkomies naisen PMS:stä mitään tietää.
[/quote]

Hohhoijaa... Psykologian perusteetkin osaava tietää, että pms-oireet ei ole kuviteltuja.

Hirvein sekoiluni: PMS päivien masennuksessa päätin väsyneenä aamuna, että ei, en pysty enää näihin töihini, liian vaatiaa, minä olen ikäloppu raahka josta ei ole koskaan oikeasti ollut näin vaativiin töihin eikä ole. Menin siis esimiehen huoneeseen ja dramaattisesti ilmoitin irtisanoutuvani. Kun pomo kysyi syytä, sanoin että epäpätevyyden ja innon loppumisen takia. Pomo käski miettiä vielä viikon kumminkin mihin onneksi suostuin. Parin päivän päästä alkoi vuoto, mieliala parani, ja kävin nolona ilmoittamassa pomolle että en minä olekaan irtisanoutumassa, oli vaan huono päivä toissapäivänä :\

No en tiedä onko tää hirvein mut eilen illalla itkin yksin töissä kun en jääkkään muutamaksi kuukaudeksi työttömäksi. Olisin halunnut pitää muutaman kuukauden lomaa. Olin jo ehtinyt suunnitella mitä teen kaikkina tyhjinä viikonloppuina kun on aikaa ja on työtön.
Oikeesti oon tosi ilone että työt jatkuu ja on varma rahanlähde :)

Olin hermo kireällä(pms) menossa tutun vanhuksen luo krstaloon. Se kun ei avannut tarpeeksi pian ovea, alkoi niin kiristämään etten kestänyt ja lähdin laukkaamaan rappusia alas.
Olin pari kerrosta alempana kun se aukaisi oven ja ihmetteli.
Tulin takaisin ylös. Sain kuulla palautetta.