Deittipalstojen 45+ miehet, jotka haluaa lapsia 'ehkä joskus'

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja tämä oli sinulle joku ongelma. koska ________________________________________? 

Minulla parisuhde yhden miehen kanssa olisi kelvannut, olin olin hänelle liian vanha tuon perhehaaveen takia.

Ap

eli olet katkera ulinainen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

Nelikymppisissä vapaissa miehissä on jäljellä ne sitoutumiskyvyttömät, muille kelpaamattomat ja toiselle/kolmannelle kierrokselle lähtijät. 25-vuotias mies on sitoutumisen suhteenkin varmempi valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus sitä vaan jää ne omat haaveet päivittämättä kun ei vaan ymmärrä/sisäistä sitä omaa ikääntymistään.

Mulla noin ei käynyt lastenteon suhteen, koska naiselle sen junan menon jo kertoo viimeistään se että menkat loppuu mutta monen muun asian suhteen olen ollut "sokea" omalle iälleni ja sille ettei enää ole samanlaisia mahdollisuuksia eikä aikaa kuten oli 20-vuotiaana.

Enkä tosiaan ymmärtänyt tätä nuorempana että kuinka sitä muka ei huomaisi. Ei sitä silloin tajunnut yhtään kuinka nopeaan aika todellisuudessa kuluukin ja mitä enemmän tulee ikää niin sitä ripeämmin se vaan menee.

Hyvää alkuiltaa hetkeksi. Mielenkiintoinen keskustelu..

"Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi."

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

mies53v

Propagandaa ja alentavaa holhousta. Miksi naisen pitäisi valita kun mies kyllä saa (selviönä) molemmat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

Totta, sitoutumiskyky on taattu, kun pappa ei pääse rollaattorilla pakenemaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

Nelikymppisissä vapaissa miehissä on jäljellä ne sitoutumiskyvyttömät, muille kelpaamattomat ja toiselle/kolmannelle kierrokselle lähtijät. 25-vuotias mies on sitoutumisen suhteenkin varmempi valinta.

"Outs" - olen noin 40 vuotias mies, enkä ole ollut eläessäni parisuhteessa. En tätä asiaa tapaa eritysesti mainostaa mutta en toisaalta kieltääkään, jos joku asiaa suoraan kysyisi. - En siis valehtelisi vaikka jo iedän kokemuksesta, että joillekin rehellinen vastaukseni on aiheuttanut sekä epäluuloisuutta että vaivautuneisuutta. Siis ikäänkuin olisi pudotanut pommin, jonka jälkeen kuulija olisi tehnyt välittömän päätelmän tuo (tässä minä) en voi enää olla kykenevä tasapainoiseen elämään ja vasavuoroiseen parisuhteeseen tai ylipääään elämään luontevala ja enimmäkseen mutkatona arkea ilman erityisiä rajoitteita ja vaikeuksia.

On hämmentävää, että noin 40 vuotias ikisinkku (heteromies) joka huolehtii niin itsesään (henkises ja fyysisesti) kuin ympäristöstään (piää mm. koinsa ja utonsa siistinä) ja  läheisistään e. omat hyvät tai tavanomaiset sosiaaliset taidot e. tulee yleisesti toimeen erilaisissa sosiaalisssa tilanteissa, eikä ole sen paremmin erityisen intro kuin eksovvertti. Ei ole sen paremmin rikas kuin köyhäkään vaan tulee uloillaan toimeen, ehkä saa säästöökin osiinaan jotain. Ja on vielä kiinnostunut yleisemminkin maailman menosa ja sen eri ilmiöistä. on hämmenävän monelle satu tai muu fiktio hahmo.     

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

Nelikymppisissä vapaissa miehissä on jäljellä ne sitoutumiskyvyttömät, muille kelpaamattomat ja toiselle/kolmannelle kierrokselle lähtijät. 25-vuotias mies on sitoutumisen suhteenkin varmempi valinta.

Miehet haluavat ryypätä joka viikonloppu 40-kymppiseksi asti ja tuoda aina eri naisia yökerhoista jatkoille kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

Löysin maltilliset neljä vuotta vanhemman nuoren miehen, jonka kanssa lapset tein. Tästä on nyt yhdeksän vuotta ja oikein onnellisia olemme yhä.

Uuden miehen löytäminen ei ole siis mulla päiväjärjestyksessä, mutta sen verran vielä sanon, että toisella kierroksella oleviahan on vaikka kuinka, lapset jo tahoillaan hankkineita seurustelevia aikuisia. Höpöpuhetta siis tuokin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus sitä vaan jää ne omat haaveet päivittämättä kun ei vaan ymmärrä/sisäistä sitä omaa ikääntymistään.

Mulla noin ei käynyt lastenteon suhteen, koska naiselle sen junan menon jo kertoo viimeistään se että menkat loppuu mutta monen muun asian suhteen olen ollut "sokea" omalle iälleni ja sille ettei enää ole samanlaisia mahdollisuuksia eikä aikaa kuten oli 20-vuotiaana.

Enkä tosiaan ymmärtänyt tätä nuorempana että kuinka sitä muka ei huomaisi. Ei sitä silloin tajunnut yhtään kuinka nopeaan aika todellisuudessa kuluukin ja mitä enemmän tulee ikää niin sitä ripeämmin se vaan menee.

Hyvää alkuiltaa hetkeksi. Mielenkiintoinen keskustelu..

"Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi."

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

mies53v

Propagandaa ja alentavaa holhousta. Miksi naisen pitäisi valita kun mies kyllä saa (selviönä) molemmat?

Naisen ei ole pakko ja ei ole miehenkään. Molemmat tehkööt kuten haluavat.

mies53v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

Nelikymppisissä vapaissa miehissä on jäljellä ne sitoutumiskyvyttömät, muille kelpaamattomat ja toiselle/kolmannelle kierrokselle lähtijät. 25-vuotias mies on sitoutumisen suhteenkin varmempi valinta.

"Outs" - olen noin 40 vuotias mies, enkä ole ollut eläessäni parisuhteessa. En tätä asiaa tapaa eritysesti mainostaa mutta en toisaalta kieltääkään, jos joku asiaa suoraan kysyisi. - En siis valehtelisi vaikka jo iedän kokemuksesta, että joillekin rehellinen vastaukseni on aiheuttanut sekä epäluuloisuutta että vaivautuneisuutta. Siis ikäänkuin olisi pudotanut pommin, jonka jälkeen kuulija olisi tehnyt välittömän päätelmän tuo (tässä minä) en voi enää olla kykenevä tasapainoiseen elämään ja vasavuoroiseen parisuhteeseen tai ylipääään elämään luontevala ja enimmäkseen mutkatona arkea ilman erityisiä rajoitteita ja vaikeuksia.

On hämmentävää, että noin 40 vuotias ikisinkku (heteromies) joka huolehtii niin itsesään (henkises ja fyysisesti) kuin ympäristöstään (piää mm. koinsa ja utonsa siistinä) ja  läheisistään e. omat hyvät tai tavanomaiset sosiaaliset taidot e. tulee yleisesti toimeen erilaisissa sosiaalisssa tilanteissa, eikä ole sen paremmin erityisen intro kuin eksovvertti. Ei ole sen paremmin rikas kuin köyhäkään vaan tulee uloillaan toimeen, ehkä saa säästöökin osiinaan jotain. Ja on vielä kiinnostunut yleisemminkin maailman menosa ja sen eri ilmiöistä. on hämmenävän monelle satu tai muu fiktio hahmo.     

Mistä itse luulet että ikisinkkuutesi johtuu? Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja tämä oli sinulle joku ongelma. koska ________________________________________? 

Minulla parisuhde yhden miehen kanssa olisi kelvannut, olin olin hänelle liian vanha tuon perhehaaveen takia.

Ap

Ja?

Voi v i t t u että oot yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten on näitä, kuten entinen työkaveri, jolla ikää on mittarissa jo reippaasti päälle 50-vuotta, ja etsivät alle 30-vuotiasta naista, koska haluavat ehdottomasti perheen. Voi setää...

Sitten miehet ihmettelevät, miksi flamingo ei nettideoteillä käy......olen itse +50, ja saippuan miehet, joiden ikähaitari lähtee 30-vuotiasta.

No, mutta, turha on miesten itkeä, kun ei naista löydy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

Eri, mutta mä löysin minun kanssani sitoutumishaluisen miespuolisen kumppanin jo 17-vuotiaana ja lapsia alettiin saada 20-vuotiaina (sitä mukaa on myös kouluttauduttu ja elätetty perhettämme, huoli pois). Edellewn melko nuorena naisena sanoisin, että ihmetyttää kovin voimakas "sitoutumishalu" ihmisessä. Jos haluaa sitoutua vaikkei vielä edes tiedä mihin ja mitä olisi edessä. Ei kai sellaista kovin nuorilla ole, sellaisilla, joilla vaihtoehtoja ja aikaa on? Lisäksi nuorena lapsen saamisessa raskasta on ollut vanhemmuuden erottavuus omasta ikäluokasta. Onhan se iso asia. Nuori nainen, joka tekee lapsen selvästi vanhemman miehen kanssa, hän se vasta yksinäinen on... Tai riski lienee suuri? Jos ei ole paljoa yhteistä edes puolisonsa kanssa eikä suurimman osan ikäisistään. En lähtisi taivuttelemaan ketään tuohon valintaan... eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

Harva nainenkaan haluaa 25- vuotiaana vielä sitoutua. Kolmekymppinen sen sijaan molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Isäksi tulleista miehistä alle prosentti on saanut esikoisensa yli 45-vuotiaana. Se on äärimmäisen harvinaista. Keskimääräinen ikäero lapsen yhdessä saavilla pariskunnilla on kolme vuotta. Jos et ole tasavallan presidentti, formulamoguli tai maailmankuulu rokkitähti, se juna toden totta meni jo.

Päättelyssä on nyt vedetty mutkat suoriksi. Yleensä lapsia haluavat miehet haluavat hankkia niitä alle 45-vuotiaana, joten todella harva saa esikoisen yli 45-vuotiaana. Ei liity mitenkään formulamoguleihin tai rokkitähtiin.

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Siis tämä!! Haluan vanheta kumppanin kanssa yhdessä, enkä vain tuskailla kumppanin vanhenemista. Ja sille joka väitti että yli 40v miehestä saa 100% varmasti sitoutuneen miehen, höpöhöpö. Tuttavissa on riittävästi niitä liian kauan poikamiehinä eläneitä, jotka vanhoilla päivillä perheet perustettuaan ovat olleetkin jo liian laiskoja ja väsyneitä lapsenhoitoon. Kaikkien suhteet on kaatuneet perhearkeen.

Viimeisimmällä tapauksella oli nuori kiltti aasialaisvaimo, jonka piti olla suomimiehelle takuuvarma tie ikionneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäksi tulleista miehistä alle prosentti on saanut esikoisensa yli 45-vuotiaana. Se on äärimmäisen harvinaista. Keskimääräinen ikäero lapsen yhdessä saavilla pariskunnilla on kolme vuotta. Jos et ole tasavallan presidentti, formulamoguli tai maailmankuulu rokkitähti, se juna toden totta meni jo.

Päättelyssä on nyt vedetty mutkat suoriksi. Yleensä lapsia haluavat miehet haluavat hankkia niitä alle 45-vuotiaana, joten todella harva saa esikoisen yli 45-vuotiaana. Ei liity mitenkään formulamoguleihin tai rokkitähtiin.

Tapojensa mukaan lankojen kanssa värkkäävät. Lapsensaaminen on helppoa, mutta se haluaako tuonikäisenä onkin eri juttu. Jos sopiva sattuu kohdalle, niin miksei ei?

Tinderissä liikkuu eräskin 47 v mies joka kertoo haluavansa lapsia. Minua hän kuitenkin lähestyi (olen 48 v) koska voisi harrastaa se ksiä kanssasi kunnes löytää sen tulevan äidin. Kun nauroin hänelle, hän suuttui ja alkoi uhkailla ennen kuin ehdin blokata.

Kaikenlaista!

Siellä se pyörii vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

25-vuotias nainen voi hyvinkin löytää sitoutumishalusisen miehen joka on 25-30v. Tai ikävälillä 30-35. Nelikymppistä ei tarvitse etsiä. Löysin itse 28-vuotiaana ikäiseni miehen, jonka kanssa on hyvä parisuhde.

Vaikka 25-vuotiaana haluaa sitoutua niin se ei muuten tarkoita, että lapsia haluaa heti. Eihän tuossa aloituksessa kirjoittaja sanonut heti lapsia haluavansa vaan häntä lähestyi yli 40v miehet, jotka halusivat lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tämän sanan ilmiön kun deittailin n. 25-vuotiaana. Vanhat patut ihan tosissaan kuvittelivat, että ryhtyisin onnesta soikeana heidän lastensa äidiksi nyt kun HEILLE vihdoinkin sopii. Perustelivat, että korkea elintaso olisi taattu kun varallisuuttakin on ollut aikaa kerryttää.

Totesin, että hieno homma, mutta taidanpa kuitenkin perustaa perheen energisen ja terveen nuoren miehen kanssa, jolla on vielä kovat piipussa ja jonka kanssa voidaan sitten lasten lennettyä pesästä yhdessä pitää hauskaa, sen sijaan että lapset kasvatettuani ryhtyisinkin sitten suoraan papalle omaishoitajaksi.

Raha on kiva juttu, mutta nuoruutta ja terveyttä sillä ei saa :)

Et löydä mistään 25-vuotiasta sitoutumiskykyistä miestä. Jos teet lapsen tuossa iässä, niin jäät täysin varmasti yksinhuoltajaksi eikä kukaan mies enää halua sinua. Sen sijaan, jos otat yli 40-vuotiaan miehen, niin sitoutumiskyky on varmaa.

Nelikymppisissä vapaissa miehissä on jäljellä ne sitoutumiskyvyttömät, muille kelpaamattomat ja toiselle/kolmannelle kierrokselle lähtijät. 25-vuotias mies on sitoutumisen suhteenkin varmempi valinta.

"Outs" - olen noin 40 vuotias mies, enkä ole ollut eläessäni parisuhteessa. En tätä asiaa tapaa eritysesti mainostaa mutta en toisaalta kieltääkään, jos joku asiaa suoraan kysyisi. - En siis valehtelisi vaikka jo iedän kokemuksesta, että joillekin rehellinen vastaukseni on aiheuttanut sekä epäluuloisuutta että vaivautuneisuutta. Siis ikäänkuin olisi pudotanut pommin, jonka jälkeen kuulija olisi tehnyt välittömän päätelmän tuo (tässä minä) en voi enää olla kykenevä tasapainoiseen elämään ja vasavuoroiseen parisuhteeseen tai ylipääään elämään luontevala ja enimmäkseen mutkatona arkea ilman erityisiä rajoitteita ja vaikeuksia.

On hämmentävää, että noin 40 vuotias ikisinkku (heteromies) joka huolehtii niin itsesään (henkises ja fyysisesti) kuin ympäristöstään (piää mm. koinsa ja utonsa siistinä) ja  läheisistään e. omat hyvät tai tavanomaiset sosiaaliset taidot e. tulee yleisesti toimeen erilaisissa sosiaalisssa tilanteissa, eikä ole sen paremmin erityisen intro kuin eksovvertti. Ei ole sen paremmin rikas kuin köyhäkään vaan tulee uloillaan toimeen, ehkä saa säästöökin osiinaan jotain. Ja on vielä kiinnostunut yleisemminkin maailman menosa ja sen eri ilmiöistä. on hämmenävän monelle satu tai muu fiktio hahmo.     

Mistä itse luulet että ikisinkkuutesi johtuu? Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Varmaan siitä, että minulla on yksinkertaisesti käynyt vain huonopi tuuri. - Toisaalta vaikka en ole introvertti, enkä myöskään eksovertti, vaan enempi jotain näiden ääripäiden väliltä, niin kuin kai useimmat meistä, niin en ole varmaan ikinä oikein kunnolla panostanut pelkästään siihen, että saisin parisuhteen. Olen ollut onnekas, erinomaisen onnekas siinä, että minulla on aina ja tai niin kauan kuin jaksan muistaa ollut sekä miehiä että naisia kavereina ja ystävinä, että muina läheisinä.

Ehkä hieman sinisilmäisesti olen kuvitellu ja uskonut, että "Se" oikea, jonka kanssa asettusin parisuhteeseenkin tulisi kohdalleni sitten kun oikea paikka ja aika on. Toki vuosien saatossa olen käynyt apaillut naisia ja käynyt treffeillä. Joitain kertoja ihastunut (Tiettävästi, joku on joskus ihastunut minuunkin). 

Mutta aina tai toistaiseksi on aina puuttunut "se" jokin. Kyllähän sitä joskus ollu aika vahvojakin itse syytöksiä ja peilin eteen olen saanu kerran jos toisenkin kysyen itseltäni, että mikä minussa on "vialla" kun aina pääsen korkeintaan ystäväksi tai "vain" kaveriksi. Ei siinä mitään arvosan ja kunnioitan ysävyyttä ja kaveruutta kyllä. Paljonkin. (Olen -koputtaa puuta- ajunnut senään olla syyttämättä keään toista osastani) 

Hetkittäin kuitenkin toivoisin kohtaavansa ja löytävänsä Sen yhden ja erityisen. Olen kuitenkin sen verran konservatiivi vai naivi ja tai sinisilmäinen romantikko, joka haluaa uskoa, että Sen Yhden ja erityisen kanssa olisi myös jotain aivan erityistä; jotain sellaista eritavalla äärimmäsien merkittävää, jota en usko saavani läheisimmältäkään ystävältä.  (Enkä nyt tarkoita, että kaikki, aivan kaikki tulsi olla parisuhteessani fifti -fifi jaettua. - Ymmärrän, että kumppanillani voi ja myös saa olla omia juttujaan ja hänelle uskottuja salaisuuksia, jotka eivät kuulu lainkaan minulle.             

Huomaan vuosien vieriessä pikkuhiljaa oppimaan arvostamaan ja kunnioitamaan omaa sinkkuelämäänikin. (Siski edellä kirjoitin hetkittäisistä toiveista löytää...  En siis koe aktiivisesti eläväni puolinaista elämää siksi, että minulla ei ole, eikä ole ollut rinnallani parisuhdekumppania.

Mutta totta kai, jos mahdollisuus tulisi, niin haluaisin myös vielä joskus kokea sen tunteen, jonka saattaisi jakaa toisen kanssa niin, etä tuntisi, että toinen haluaisi olla ainakin suunnilleen yhä paljon minun kanssani parisuheessa kuin minä hänen ja näin yhdessä olemalla saattaisimme olla enemmän kuin kumpikaan yksin.    

Toki olen joskus myös ajatellut,  mitä oikeastaan menetän, jos elän loppuikänikin sinkkuna. - Kyllä, kyllä tiedostan, että minusta on saattanut tulla hieman itseriittoinen. Ehkä ajoittain jopa itsekäs. Mutta en edelleenkään halua ajaella tai tuntea että elämäni yksin -luojan kiios ei yksinäisenä- olisi tällaisenä, jotenkin suoraviivaisesti arvottomampaa, kuin elo parisuhteessa.

Kaiken huipuski uskottelen olevani mahdollsiesti jopa ihan kohtuulinen kumppani ehdokas siksikin, että tiedän löytäväni elämäsä ilonaiheita ja mielihyvää ilman, että niiden tuominen olisi "vain" kumppanini tehtävä. Samoin se on myös ikävien asioiden ja murheiden kanssa; ei kumppanini tehtävä olisi olla myöskään lika-astia johon oksentiasin huonon oloni.

Rinnalla kulkijan, jonka kanssa edetä suunnilleen samaan tahtiin ja samaan suuntaan minä haluaisin löytää ja kohdata.  Sellaisen, jonka kanssa saattaisi yhdessä moninkertaistaa ilon ja onnen tunteet. Ja vastaavasti murentaa  ikävät ja harmilliset asiat. - Näitä molempia kun riittänee meillä kaikilla.   

Kaikkea voi haluta.