Olipa kiva tulla leikellyillä housuilla kotiin.
Nilkkani murtui ja jouduin menemään kesken päivän taksilla päivystykseen. Jalassani oli "normaalit" farkut, ei mitenkään erityisemmän tiukat lahkeista. Ensihoidon miehet kipsasivat nilkkani. Mitään sen kummemmin kyselemättä he leikkasivat farkkuni polven yläpuolelle asti auki, jotta saivat tehtyä kipsin. En valita siitä, että sain apua, mutta oliko tuo menetelmä muka asiallinen? Minulta ei kysytty mitään, farkkuni vain leikattiin rikki. Eikö minulta olisi pitänyt kysyä lupa, kun kyse ei kuitenkaan ollut hengenlähdöstä? Kun kokeilin ehjällä lahkeella, sain käärittyä sen polven yli. Nytpä ollaankin ainakin kuusi viikkoa sairauslomalla ja lähdetään etsimään kaupasta uusia housuja.
Kommentit (24)
Pohjola::
Korvataanko esimerkiksi tapaturman yhteydessä rikkoontuneet silmälasit, vaatteet tai kello?
Silmälasit voidaan korvata. Uudet silmälasit on hankittava 2 kuukauden kuluessa tapaturman sattumisesta. Jos korvausta haetaan Mittaturvavakuutuksen tai Urheiluvakuutuksen perusteella, korvattavuus edellyttää vammaa joka on vaatinut lääkärinhoitoa. Rikkoontuneita vaatteita ja kelloja ei vakuutusehtojen mukaan korvata.
Mittaturvavakuutuksesta korvataan myös tapaturman yhteydessä käytössä rikkoutuneiden kuulokojeen, hammasproteesin tai turvakypärän korjaus- tai jälleenhankintakustannukset.
Esinevahinkoja vakuutus korvaa vain hoidon vuoksi rikotut vaatteet ja esineet, mutta ei muuta.
Kyllä pitäisi kysyä ensin saako farkut leikata, kun ei ole hengenvaarasta tms. kyse. Itsekään en haluaisi parhaita farkkujani tuhottavan tuosta vain, jos ne voisi ottaa poiskin. Itsellä on niin vaikea löytää hyvin istuvia farkkuja. Eri asia sitten jos joku valtimo auki, niin siinähän ei sitten tietenkään kysellä.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 17:20"]
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 17:18"]Vähänkö suuttuisin jos minun farkkuni revittäisi riekaleiksi :@ Jos olisi henki lähtemässä niin sitten ihan sama mutta noin muuten. Tosin en älyä että miksi hengenvaarassakaan farkut pitäisi tuhota. [/quote] Siksi ne tuhotaan koska ei ole aikaa alkaa nappi kerrallaan riisumaan vaatteita. Murtunut raaja turpoaa kuin hiivataikina, varsinkin avomurtumat. Se on myös potilaalle kivuttomampi tilanne kun ei tarvitse vaatteita alkaa nyhräämään päältä pois. Kumpi on kalliimpi, henkikulta vai vaatteet?
[/quote]
Kauanko sulla menee siihen, että otat farkut pois jalastasi? Mieti sitten kuinka kauan joudut ea:ssa odottamaan, ennenkuin sut edes otetaan tutkittavaksi?!
Kyllä ne ihan varmasti kerkaa pois ottamaan. Jos ne farkut on tosi tiukat ja luu katki poikki, niiden ottaminen sattuu ja ei ole hyvä homma heilutella sitä "irtonaista " jalkaa, eikä niin edes aa tehdä, mutta ajasta se ei ole kyse.