Sunnuntait 1970-80-luvuilla?

Muistaakseni aika tylsiä päiviä.

Lauantai oli siivouspäivä, joten me mukulat siivottiin omat lelumme ja koulupöytämme. Sit meidät hätisteltiin pihalle, jotta äiti sai siivota rauhassa.

Jos luvattiin kaunista kesäviikonloppua, vanhempani pakkasivat Angliaan teltan, makuupussit, primuskeittimen, sapuskat kylmälaukussa ja meidät penskat. Sit suunnattiin jollekin leirintäalueelle ja tultiin sunnuntaina takaisin.

Jos telttailu ei huvittanut, lähdimme koko perhe sunnuntaiajelulle jonnekin lähikuntaan voileivät, mehu ja kahvitermari mukana.

Viikonloput olivat perheaikaa. Ei mielellään häiritty toisten rauhaa, mukulat notkuivat pihalla odotellen, et joku kavereista huomaisi ja ilmestyisi pihalle myös. Ovikelloja ei soiteltu, puhelinsoitoista puhumattakaan.

Sunnuntaisin, jos oltiin kotosalla, TV:stä katsottiin jumalanpalvelus. Isä loihti hyvät sapuskat. Äiti sai vapaapäivän keittiöstä.

Nautittiin hyvät pullakahvit, koska lauantaisin äiti oli leiponut pullaa ja/tai piirakkaa.

Hyvät muistot jäivät lapsuuden viikonlopuista 🧡

Kirkossa jos joku isompi pyhä ja hautausmaalla kävelyllä hienoja vanhoja hautoja ja sukulaiset sitten veneellä tai autolla lenkki sukulaisissa kakku kahvit ja kaikki teki silti vuorotyötä. Venettä laittamassa tai kukkia haudalla. Tai talvella kynttilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla8 pukeuduttiin sunnuntaisin hienosti, koska joku ystäväperhe saattoi tulla kylään yllättäen. Kaikilla ei ollut puhelimia, niin se oli ihan normaalia. Lauantaina siivottiin ja leivottiin, jotta koti oli puhdas ja kaapit täynnä herkkuja. Mukulat hyppeli ja hihkui innoissaan kun tuli leikkikavereita ja tunnelma oli kuin jouluna.

Mitä??? Kaikilla ei ollut muka puhelimia? Ihan roskapuhetta? Olen kirjoittanut 1974 eli siis 8 vuotta oppikoulua käytyäni ja muistan tasantarkkaan että meillä oli luokkakirjan alkukehdellä kaikkien nimet ja osoitteet ja puhelinnumerot jo alkuluokista asti!! Eikä kukaan ollut ilman puhelinnumeroa! Taidat puhua jostain muusta ajasta tai keksiä asioita!

Ei puhelinta ollut meilläkään vielä edes 80-luvulla. Se hommattiin joskus sen vuosikymmenen puolivälissä.

Joo kyllä perjantai lauantai oli sauna ja siivouspäivä mutta myös sukuloimista ja leipomista kirkkoa .

Sunnuntaiaamuna tuli klo 9 tervetuloa aamukahville ohjelma radiosta. Siinä oli aina jotain vitsin tynkää kuten Yrjön juttuja. Siis Helovirran lukemia pakinoita.

Pyhänä saattoi myös joku naapuri tai sukulainen tulla kylään. Ihan kutsumatta siis.

Vierailija kirjoitti:

Näinköhän vain. Kyllähän espanjantautikin jo 50 vuotta aikaisemmin levisi täällä inaria myöten vaikka silloin eleltiin vielä paljon enemmän eristyksissä.

1970-luvulla Suomessa oli vielä toimiva julkinen terveydenhuolto ja maata johti Kekkonen eikä lauma avuttomia pikkutyttöjä jotka eivät kykene kuukausiin sulkemaan edes pahimmista epidemiapesäkkeistä rajan yli maahan valuvaa joutosakkia joka saa vapaasti painua ilman mitään pakkokaranteenia kaupungille pyörimään.

Kun Kekkonen olisi kerran ärähtänyt niin rajat olisivat olleet iltapäivänä kiinni eivätkä edes ulos jääneet suomalaiset olisi päässeet sisään ilman armeijan valvonnassa järjestettyä telttaleiriä.

Ei kyllä ollut mitenkään toimiva julkinen terveydenhuolto! Vaikka kansanterveyslaki säädettiin 1972, ei niitä lääkäreitä riittänyt joka kuntaan niinkään hyvin mitä nyt. Lääkärikoulutuksen lisäämisen myötä, lääkäreitä saatiin syrjäkuntiin vasta joskus 80-luvulla, kun uusista lääketieteellisistä alkoi tulla lääkäreitä.

Ihmiset eivät muuten hakeutuneet -70 luvulla niin helposti lääkärille, aikasemmista vuosikymmenistä puhumattakaan. Pikkuvaivat kärsittiin kotona ja silloinhan vielä esim miehet kuolivat "saappaat jalassa" sydänkohtaukseen. Verenpainetta ja kolesterooliarvoja ei mittailtu ja tupakointia ei pidetty yleisesti niin vaarallisena. Vasta Pohjois-Karjala-projektin myötä alettiin kiinnittää huomiota elintapojen ja sairastavuuden yhteyteen.

80-luvulla sunnuntaisin oli hyvää aikaa pelailla tietokonepelejä. Jollei sitten vanhemmat päättäneet että nyt lähdetään sukulaisille kylään. Paljon tuli silloin pentuna myös esim. pyöräiltyä ihan huvikseen siellä sun täällä, jos satoi niin kotona piirreltyä, tai vhs-videoiden katselua, jos telkkarista ei tullut mitään. Ja kun asuttiin omakotitalossa, niin ainahan sitä jotain puusavottaa tms. oli jos ei muka ollut mitään tekemistä...

Vierailija kirjoitti:

Miettikää kuinka kauhea Corona virus olisi ollut tohon aikaan. Nyt sentään netti millä näkee läheisiä.

Ei siihen aikaan olisi revitty prsettä mistään tartuntataudista. Se olisi sairastettu ja elämä olisi jatkunut. Ei se olisi kyllä nykyiseen malliin alkujaankaan levinnyt, sillä ihmiset matkustelivat vähemmän ulkomaille. Mutta joka tapauksessa olisi otettu tyynesti vastaan sekin koettelemus eikä lähdetty pelkopsykooseihin.

1975 kirjoitti:

Isäni kuunteli radiosta jotain sävellahjaa tms. ohjelmaa. Televisiosta ei ennen viittä tullut mitään. Paitsi lastenohjelmia aamulla pari tuntia, ei suinkaan koko aamu eikä ennen yhdeksää.

Yleensä leikin sisareni kanssa, silloin kun se viitsi tai ei kiukutellut jostain, luin sarjakuvia ja selailin tietosanakirjoja ja kartastoja. Joskus lähdin/lähdimme metsäretkelle tai leikin ulkona joko siskon kanssa tai yksin.

Tv:sitä tuli ohjelmia ennen viittä. Toivotaan, toivotaan musiikkiohjelma tuli, usein elokuvia ja urheilua. Pieni talo preerialla ja Kahden kerroksen väkeä tulivat illalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettikää kuinka kauhea Corona virus olisi ollut tohon aikaan. Nyt sentään netti millä näkee läheisiä.

Ei siihen aikaan olisi revitty prsettä mistään tartuntataudista. Se olisi sairastettu ja elämä olisi jatkunut. Ei se olisi kyllä nykyiseen malliin alkujaankaan levinnyt, sillä ihmiset matkustelivat vähemmän ulkomaille. Mutta joka tapauksessa olisi otettu tyynesti vastaan sekin koettelemus eikä lähdetty pelkopsykooseihin.

No kyllä se polio-infektio herätti pelkoa 80-luvulla. Silloinhan toteutettiin poliorokotus sokeripalaan laitetulla elävällä viruksella. Rokotteen sai 95% suomalaisista, myös omat lapseni, jotka olivat kaikki silloin alle 10 vuotiaita.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistavinta. En tiedä ketään, joka olisi tykännyt siitä painostavasta sunnuntaifiiliksestä. Aika monelle jäi traumoja siitä, että kerran viikossa yhteiskunta oli aikalailla kiinni ja ylle laskeutui muutenkin outo epätoivo. Pikkuhiljaa tuo alkoi hellittää, kun kauppojen aukiolo vapautui ja ihmiset muuttuivat jotenkin kauttaaltaan muutenkin avoimimmiksi. Viimeinen paikka missä sitä samaa painostavaa olen kokenut oli Prahassa 1993 kun maa oli vielä henkisesti täysin neuvostovallan alla.

Tätä painostavaa sunnuntaifiilistä ei tullut edes silloin, kun korona alkoi ja ketään ei illut kaduilla. Siitä voi vähän päätellä mikä voima sillä oli.

Se koronahiljaisuushan oli ihanaa! Ei autoja, ei ihmisiä. Helsingissä on ollut niin hiljaista edellisen kerran varmaan joskus 50-luvulla. Kerrankin kaikki olivat omissa kodeissaan eikä kaduilla meluamassa.

Kiva ketju.

70-80-luvuilla olin koululainen ja muistan, että sunnuntait olivat ihanan rauhallisia ja verkkaisia. Siihen aikaan oli tapana, että perheet kyläilivät toisissaan. Useimmiten kyläilyjä ei sovittu etukäteen (paitsi, jos kyseessä oli jonkun nimi- tai syntymäpäivä). Jos ei kyläilty tai kotona ollut vieraita, niin käytiin perheen kanssa kävelyillä (tai pyöräilemässä) ja leikittiin kavareiden kanssa (useimmiten ulkona). Itse tykkäsin piirtää, lukea ja kuunnella kasettimankasta musiikkia omassa huoneessani. Äiti teki sunnuntaisin vähän parempaa ruokaa (usein hirvi- tai lintupaistia) ja aina oli myös jotain hyvää jälkiruokaa (jotain leivonnaista, marjakiisseliä, marjarahkaa tai jätskiä). TV:stä katsottiin koko perhe yhdessä mm. luontodokumentteja ja Pieni talo preerialla -sarjaa. Illalla ennen nukkumaan menoa laitoin kouluvaatteet valmiiksi. Läksyt oli tietysti tehty jo perjantaina. Ah, lapsena elämä oli ihanan selkeää ja kunnollista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla8 pukeuduttiin sunnuntaisin hienosti, koska joku ystäväperhe saattoi tulla kylään yllättäen. Kaikilla ei ollut puhelimia, niin se oli ihan normaalia. Lauantaina siivottiin ja leivottiin, jotta koti oli puhdas ja kaapit täynnä herkkuja. Mukulat hyppeli ja hihkui innoissaan kun tuli leikkikavereita ja tunnelma oli kuin jouluna.

Mitä??? Kaikilla ei ollut muka puhelimia? Ihan roskapuhetta? Olen kirjoittanut 1974 eli siis 8 vuotta oppikoulua käytyäni ja muistan tasantarkkaan että meillä oli luokkakirjan alkukehdellä kaikkien nimet ja osoitteet ja puhelinnumerot jo alkuluokista asti!! Eikä kukaan ollut ilman puhelinnumeroa! Taidat puhua jostain muusta ajasta tai keksiä asioita!

Meillä ei ollut puhelinta vielä 1985, jolloin muutin kotoa pois. Silloin asuttiin kunnan keskustassa ja käytiin soittamassa puhelinkopista. Ennen vuotta 1982 asuttiin sivukylällä, ja naapurista käytiin soittamassa välttämättömät asiat ( maksua vastaan tietenkin). Kaikki eivät olleet varakkaita.

80-luvulla tuli lauantai-iltaisin käytyä usein keikoilla. Lehdissä oli ilmoituksia, että jossain nuorisotalolla esiintyy vaikka Mamba ja Yö, seuraavana lauantaina Juice. Sunnuntaiaamuna sai sitten nukkua pitkään ja päivällä kirjoitin päiväkirjaan keikkaillan tapahtumat muistiin. Kirjoitin myös kirjekavereille sunnuntaisin. Posti kulki nopeasti. Kirje meni usein jo seuraavana päivänä perille. Sunnuntaisin tuli myös lenkkeiltyä. Nautittiin päiväkahvit ja tehtiin sanaristikoita perheen kanssa.

Telkun katsomista tai kavereiden kanssa ulkona.

Tämä ei liity nimenomaan sunnuntain viettoon mutta myös isommissa kaupungeissa joissa ihmisillä oli puhelimet oli vielä 1980-luvullakin ihan normaalia että naaupurit, tuttavat ja sukulaiset törmäsivät vapaapäivinä kuten sunnuntaina ilmoittamatta katsomaan ollaanko kotona.

Kahvithan siinä oli pakko keittää ja vaihtaa kuulumiset vaikka olisi ollut jotain remonttiakin suunniteltu sille päivälle. Korkeintaan Tampereella asuva sukulaiset soittivat ja sopivat vierailusta etukäteen.

Ei ollut puhettakaan että oltaisiin kouluikäisenä soitettu naapurin lapsille ja kysytty niitä leikkimään tai palloa potkimaan vaan käveltiin tai ajeltiin fillarilla ovelta ovelle kutsumaan kavereita mukaan.

Kasarilla pennut katsoi VHS:ltä Disneyn piirettyjä, luki, meni kaverien kanssa tai harjoittelu soittoläksyjä. Tietysti pelattiin myös Mariota elektroniikkapelinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistavinta. En tiedä ketään, joka olisi tykännyt siitä painostavasta sunnuntaifiiliksestä. Aika monelle jäi traumoja siitä, että kerran viikossa yhteiskunta oli aikalailla kiinni ja ylle laskeutui muutenkin outo epätoivo. Pikkuhiljaa tuo alkoi hellittää, kun kauppojen aukiolo vapautui ja ihmiset muuttuivat jotenkin kauttaaltaan muutenkin avoimimmiksi. Viimeinen paikka missä sitä samaa painostavaa olen kokenut oli Prahassa 1993 kun maa oli vielä henkisesti täysin neuvostovallan alla.

Tätä painostavaa sunnuntaifiilistä ei tullut edes silloin, kun korona alkoi ja ketään ei illut kaduilla. Siitä voi vähän päätellä mikä voima sillä oli.

Se koronahiljaisuushan oli ihanaa! Ei autoja, ei ihmisiä. Helsingissä on ollut niin hiljaista edellisen kerran varmaan joskus 50-luvulla. Kerrankin kaikki olivat omissa kodeissaan eikä kaduilla meluamassa.

50-luvullahan keskusta oli vilkas, kun ei vielä ollut nykyisenlaisia lähiöitä. Tai toki oli Malmit ja Meilahdet, mutta keskustassa oli liikkeitä ja palveluja. Nythän suunta on pitkään ollut ostoskeskuksiin, ja keskusta on näivettynyt.