Esikoinen 10 kk - nyt raskaana taas, ristiriitaiset fiilikset

Esikoinen oli 1 v 3 kk kun saimme kaksoset. En sano että olisi ollut ruusuista, mutta selvitty on. Nyt meillä on 3 v 4 kk ja 2 x 2 v 1 kk, ja nyt ikäero tuntuu just hyvältä

Meillä lasten ikäero on 1 v 7 kk ja komppaan muita: alku oli rankkaa, mutta myöhemmin ikäero on oikein kiva. Itselläni kovimmalle otti alkuraskaus, sillä minulla oli kova pahoinvointi monta viikkoa. Kuopus oli huono nukkuja ja sen takia ensimmäisen vuoden olin tosi väsynyt. Tämä olisi varmaan helpompaa jos olisi ajoittain apua lastenhoitoon esim. isovanhemmilta.

Meillä ekan ja tokan väli 1 v 8 kk. Olen tosi iloinen tuosta ikäerosta, nähnyt läheltä myös 1,5 vuoden ikäerolla olevia ja hyvin menee.

Pari VINKKIÄ tuohon mahdolliseen "SUMUSSA elämiseen": 1) ota paljon valokuvia. Kirjoita kalenteriin siihen kuvaan liittyvä juttu, muisto. Valokuviin automaattinen päiväys, ei tarvitse arpoa, milloin otettu.

2) Pidä keittiössä tai erittäin saatavilla vihko, johon voi kirjoittaa lasten suusta- juttuja.

Nämä edellä mainitut esimerkit kantaneet minua, kun muistaa kuvien kautta loppujen lopuksi aika paljon, vaikka äkkiseltään ei tule juuri mitään mieleen...

Jäin miettimään, millainen suhde sinulla ja miehelläsi oikein on? Minusta on omituista, että teit testin aamulla eikä illalla seitsemältäkään miehesi vielä tiedä asiasta.

Meillä ikäeroa lapsilla 1v 2kk. Minusta pieni ikäero on ollut tosi hyvä juttu. Kumpikin on ns. yhtä aikaa tosi pieniä, sitten yhtä aikaa taaperoita ja nyt yhtä aikaa leikki-ikäisiä. Ensimmäiset pari vuotta oli raskasta, mutta nyt tosi helppoa. Lapsista on seuraa toisilleen ja vaate ym. hankinnoissa säästää kun ostaa unisexia esim. kengissä, housuissa tms. (jos siis lapset oavt tyttö ja poika niinkuin meillä). Eli älä surkuttele vaan nauti uudesta raskaudestasi. Pärjäätte kyllä!

Pakko todeta tähän, että ihan kaikilla se ei ole näin ruusuista, ja joskus sitä voisi miettiä sen lapsen kannalta asiaa. Lähipiiriä seuratessa se esikoinen jää syrjään ja elää koko vauvavuoden aivan toisarvoisena lapsena. Vanhempi ei jaksa, liikkuu kuin sumussa, työntää ruokaa pöytään ja vie puistoon, jossa voi koomassa heilutella vaunuja. Esikoisen pitää olla iso, vaaditaan vaipattomuutta, tutittomuutta, itsenäisyyttä, isoutta. Pitää osata pukea itse, puhua hyvin, olla omatoiminen, kun vahemman ajan vie se vauva, imetys, vaipanvaihto ja kaikki kotityöt.

Yllättäen kaikki tuntemani esikoiset (minä mukaanlukien) ovat suorittajia. Tunnollisia puurtajia, jotka sillä suorittamisellaan yrittävät saada positiivista huomiota. Se nuorempi sisarus sen sijaan on hellitty ja lellitty, sylivauva ja kullannuppu, hymysuu, joka saa nauttia kaikkien huomiosta ja olla aina sopivasti se vauva, jos on sellainen fiilis, ja iso lapsi, jos on sellainen fiilis. Esikoiset on revitty itsenäisiksi ja omatoimisiksi ja opetettu varhain, että sitä huomiota voi saada vain olemalla erityisen hyvä. Se nuorempi sisarus on saanut olla oma itsensä.

On surullista, miten näissä ketjuissa aina vain heijastuu se vanhemman näkemys siitä, miten kerranhan se sumuvaihe rykäistään ja sen jälkeen on niin seesteistä ja ihanaa, kun lapset leikkivät yhdessä. Suomennettuna se tarkoittaa, että esikoinen pärjäilee sumuvaiheen omillaan ja sen jälkeen toimii sen pikkusisaruksen leikittäjänä, viihdyttäjänä ja lastenvahtina.

1v3kk. Hyvin meni, tosin ovat kilttejä ja hyvin nukkuvia. Voi siis varmaan olla kaaostakin. Vähän isompana on kivasti yhteiset leikit, vaikka tietysti tappelujakin on. Onnea!

23:lle, minäkin olen esikoinen ja tunnollinen suorittaja, mutta en kyllä näe lapsuusvuosiani noin ankeina. Piti toki kasvaa isoksi äkkiä, kun ensimmäinen pikkusisarus syntyi ollessani tasan 2v. Mutta muistan, miten kivaa oli leikkiä pikkusisarusten kanssa ja kun olin pikkuisen vanhempi, sain olla heidän edessään osaava ja taitava. En koe joutuneeni olemaan mikään viihdyttäjä tai lapsenvahti.

Ap:lle, minulla oli sama kuin sinulla eli esikoisen saaminen vei monta vuotta ja siksi emme olleet kovin tarkkoja ehkäisyssä, esikoinen kun tuli vieläpä vasta hoitojen avulla. Ikäeroksi tuli vähän alle 2v ja kaksi ensimmäistä vuotta oli suoraan sanottuna hyvin kamalia. Helppoa alkoi olla kun kuopus täytti kolme ja sen jälkeen on ollut hyvin helppoa. Lapset viihtyvät hyvin keskenään, leikkivät kahdestaan ja leikki sujuu hyvin, kun ovat kiinnostuneita suurinpiirtein samoista jutuista eikä kehitysvaihe-ero ole kovin iso.

Muistan kun tuijotin sitä plussaa kauhusta kankeana kun tulin uudelleen raskaaksi, seuraavan yön itkeskelin hysteerisenä. Joo, oli kyllä tarkoitus lisääntyä, muttei niin nopeasti, olin jo valmiiksi ihan uupelossa, esikko ei nukkunut paljoa vauvana. Pelkäsin että ihana pikkupoikani jää uuden tulokkaan varjoon jos kakkonen on yhtä vaativa. No niinhän siinä sitten kävi, ettei tämäkään ollut kuullut sellaista juttua että esim vastasyntyneet nukkuu 20 h \vrk.. on siis vähäuninen. Ekat 4 kk hää karjui päivisin mutta nukku edes jotenkin yöllä, sitten päivät parani ja yöt meni ihan hurjiksi. Ja niin, 23 sydäntä on riipinyt kovin kun olen seurannut esikoisen leikkiä yksin rauhoitellessani karjuvaa pikkuveljeä. Nyt alkaa helpottaa, ja kun seuraan poikien keskinäistä kemiaa, olen kuitenkin tosi onnellinen , vielä joskus saa varmaan vielä nukkuakin. Tenavat on 2 ja 0,5 v. Kaikenlaisia tunteita on siis koettu, mutta ap:kin nauttii varmasti kunhan toivut alkujärkytyksestä.