Uusioperhe tuottaa vain tuskaa lapsille

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voi vain seurustella ja muuttaa yhteen sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa? Kukaan ei tähän vastaa.

Miehen lapsi on 5 ja olemme vielä suht nuoria. On hänen ja meidän yhteiset lapset, minulla ei aiempaa perhettä. Isänkö pitäisi meitäkin vain tapailla, kunnes oma esikoinen on 18?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälittää kyllä miehen in 14 v lapsi, jonka äiti pakottaa meille joka toinen viikonloppu. Kaikki vetää jotain roolia. Mies menee omia menojaan, lapsi huoneessa kuulokkeet korvilla ja minä en oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Siis mitä???? Kyllä lapsen äidillä on oikeus kuukauden 30 päivästä omistaa 4 itselleen kun kerran isäkin on. Vai voiko ukkoasi edes isäksi sanoa? „Menee omia menojaan” kun lapsi tulee isä-viikonloppua viettämään? Turjakkeen otit ukoksesi! Ja sinä et tiedä mitä pitäisi tehdä? Se on kuule ihan simppeliä: Järjestät itsellesi (ja jos sinulla/teillä on lapsia, heillekin) ihan muuta menoa niin että ukon on pakko pitää isä-viikonloppua sen teinin kanssa ja omat menot saa jäädä! Johan on markkinat!!

Ylläoleva voi hyvin poistua paikalta. Sen jälkeen mies yhä menee omia menojaan ja teini istuu huoneessaan.

Eli ylläoleva poistuu aivan turhaan paikalta. Mikään ei muutu. Miksi hänen pitäisi siis tehdä irselleen muuta menoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voi vain seurustella ja muuttaa yhteen sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa? Kukaan ei tähän vastaa.

Jos tahtovat yhteisiä lapsia? Pitääkö odottaa yli 40-vuotiaaksi ja tehdä uusia lapsia kun edelliset on aikuisia?

Miksi jokaisen kanssa pitää tehdä lapsia?

Miten niin jokaisen? Jos löytää itselleen uuden puolison, jonka kanssa voisi perhettä ajatella.

Itselläni on yksi lapsi, ja minulle muistetaan kertoa, miten lapsella pitäisi olla sisaruksia. Mutta sitten toisaalta niitä ei saa hankkia, koska lapsen isän kanssa erottu.

Ja minä en saisi haluta yhtään lasta, kerta tuli avioero mm. syistä, että eksä ei halunnutkaan lapsia eikä hänestä olisi ollutkaan isäksi, koska mielenterveys romahti vuosien saatossa? Tästä syystä minun pitäisi 35 vuotiaana haudata haave äitiydestä, koska vapaana ei ole täysjärkistä, lapsetonta miestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä yritti pakottaa uusperhe-tyyppiseen kuvioon kun olin jo 17 v. Eihän se tietenkään onnistunut. Nainen oli ihan ok mutta isän tapa sännätä uuteen suhteeseen heti avioeron jälkeen (alkoi puhumaan uudesta naisesta meille lapsille vain viikko sen jälkeen, kun olivat äidin kanssa kertoneet erosta!), ostaa 6kk sisällä tämän kanssa talo jne olivat suoraan sanottuna ällöttävää katsottavaa. Isä keskitti kaiken energiansa uuteen naiseen, meidän lasten kustannuksella. Valitti siitä, että kokee olonsa ulkopuoliseksi mutta sitten kun häntä pyydettiin erilaisiin aktiviteetteihin niin ehkä 1/10 suostui mukaan, yleensä nihkeästi. Ainut aktiviteetti mikä häntä olisi lasten kanssa kiinnostanut, oli perheen leikkiminen uuden naisen kanssa esim yhteisellä lounaalla. 

Olin niin vihainen, kun parikin kertaa huijasi minut viettämään aikaa kyseisen (tai seuraavan) naisen kanssa. Vietettiin isä-tytär aikaa ja sitten kun esim palataan sienestämästä, niin isän kämpillä on tämä nainen, joka ilmeisesti on kutsuttu kokkaamaan niitä sieniä... Isä TIESI etten halua viettää aikaa sen kanssa. 

Kerran sanoin tietoisen törkeästi kun nainen (ei tämä minkä kanssa osti talon vaan myöhempi) oli ihan juovuksissa ennen kuin yhteinen joululounas piti alkaa. Naisen lapset olivat myöhässä ja nainen soitti niille, sopertaen jotain siihen puhelimeen. Kun lopetti puhelun ja hän jotain pyysi anteeksi sitä, että etteivät lapset ole vielä tulleet, sanoin jotain tyyliin "No on niillä varmaan ihan hyvä syy miksi eivät halua tulla." 

En tiedä tajusiko nainen kun oli pahnassa mutta isän ilme oli kauhistunut. Sen jälkeen ei tarvinnut enää kitua näissä isän järjestämissä "perhetapaamisissa" hänen (vaihtuvan) uuden onnen kanssa. 

Niin, eli teilläkin ongelmana oli isäsi kykenemättömyys vanhemmuuteen. Isäsi oli itsekäs ja malttamaton, hän olisi ollut sitä joka tapauksessa kaikissa muissakin asioissa. Ei hän olisi osannut teidän parastanne ajatella huolimatta siitä, että kuvioissa ei olisi ollut uusia kumppaneita. Itsekkyys ja vaihtuvat kuviot olisivat näkyneet jollakin toisella tavalla.

Toisaalta, nämä tulivat esiin vasta avioeron jälkeen 🤷‍♀️ Oma kokemukseni vain sattuu olemaan, ja olen nähnyt monesti sivusta, että kun mies löytää uuden naisen niin lapset unohtuu. Uusi nainen menee edelle. Isäni oli tosi hyvä isä lapsuudessani ja olin varsinainen 'isän tyttö'. Kaikki tuo on kuitenkin huuhtoutunut vessanpöntöstä alas sen jälkeen kun isä alkoi luomaan perhettä uusien naisten kanssa. Olisin voinut kaikki nämä uudet suhteet hyväksyä jos isäni olisi hyväksynyt sen, etten halua mitään osaa enkä arpaa niihin. Se, että yritti pakottaa minut niihin kuvioihin mukaan, on anteeksiantamatonta. 

Jos lapset ihan oikeasti ovat tärkeitä isälle, niin ei uusi kumppani menisi koskaan lasten edelle. Mies jolle lapset todella 100% ovat kaikista tärkeimmät pitää huolen siitä, että näin todella on. Vaikka tulisi avioero ja uusia kumppaneita. Voi olla, että äitisi on myötävaikuttanut isänne suhtautumista lapsiin ja mahdollistanut suhteen syntymisen alkuun läheiseksi ja lämpimäksi. Näin se monissa perheissä menee, kuten myös omassa lapsuudenperheessäni. Isälläni oli läheisemmät välit lapsiinsa vain niin pitkään, kun äitimme oli kaikkien suhteiden ylläpitävä liima. Kun se hävisi, hävisi myös isän tunteet lapsia kohtaan.

Omalle miehelleni lapset ovat aidosti maailman tärkeimmät. Teki sen alusta lähtien hyvin selväksi. Ei ole koskaan laittanut minua lapsien edelle. Tämä on myös syy, miksi arvostan ja rakastan miestäni paljon. Hän on todellinen mies, joka aidosti välittää ja huolehtii jälkikasvustaan.

On todella helppoa syytellä naisia ja uusia suhteita, kuin tarkastella raatorehellisesti omia vanhempiaan ja uskaltaa kohdata heidän virheensä.

Minä väitän, että vain murto-osalle omat lapset ovat aidosti tärkeimmät. Ehkä vain 5 prosentille miehiä.

Naisetkaan eivät saa täysiä pisteitä, mutta heistä väitän, että 50 %.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä yritti pakottaa uusperhe-tyyppiseen kuvioon kun olin jo 17 v. Eihän se tietenkään onnistunut. Nainen oli ihan ok mutta isän tapa sännätä uuteen suhteeseen heti avioeron jälkeen (alkoi puhumaan uudesta naisesta meille lapsille vain viikko sen jälkeen, kun olivat äidin kanssa kertoneet erosta!), ostaa 6kk sisällä tämän kanssa talo jne olivat suoraan sanottuna ällöttävää katsottavaa. Isä keskitti kaiken energiansa uuteen naiseen, meidän lasten kustannuksella. Valitti siitä, että kokee olonsa ulkopuoliseksi mutta sitten kun häntä pyydettiin erilaisiin aktiviteetteihin niin ehkä 1/10 suostui mukaan, yleensä nihkeästi. Ainut aktiviteetti mikä häntä olisi lasten kanssa kiinnostanut, oli perheen leikkiminen uuden naisen kanssa esim yhteisellä lounaalla. 

Olin niin vihainen, kun parikin kertaa huijasi minut viettämään aikaa kyseisen (tai seuraavan) naisen kanssa. Vietettiin isä-tytär aikaa ja sitten kun esim palataan sienestämästä, niin isän kämpillä on tämä nainen, joka ilmeisesti on kutsuttu kokkaamaan niitä sieniä... Isä TIESI etten halua viettää aikaa sen kanssa. 

Kerran sanoin tietoisen törkeästi kun nainen (ei tämä minkä kanssa osti talon vaan myöhempi) oli ihan juovuksissa ennen kuin yhteinen joululounas piti alkaa. Naisen lapset olivat myöhässä ja nainen soitti niille, sopertaen jotain siihen puhelimeen. Kun lopetti puhelun ja hän jotain pyysi anteeksi sitä, että etteivät lapset ole vielä tulleet, sanoin jotain tyyliin "No on niillä varmaan ihan hyvä syy miksi eivät halua tulla." 

En tiedä tajusiko nainen kun oli pahnassa mutta isän ilme oli kauhistunut. Sen jälkeen ei tarvinnut enää kitua näissä isän järjestämissä "perhetapaamisissa" hänen (vaihtuvan) uuden onnen kanssa. 

Niin, eli teilläkin ongelmana oli isäsi kykenemättömyys vanhemmuuteen. Isäsi oli itsekäs ja malttamaton, hän olisi ollut sitä joka tapauksessa kaikissa muissakin asioissa. Ei hän olisi osannut teidän parastanne ajatella huolimatta siitä, että kuvioissa ei olisi ollut uusia kumppaneita. Itsekkyys ja vaihtuvat kuviot olisivat näkyneet jollakin toisella tavalla.

Toisaalta, nämä tulivat esiin vasta avioeron jälkeen 🤷‍♀️ Oma kokemukseni vain sattuu olemaan, ja olen nähnyt monesti sivusta, että kun mies löytää uuden naisen niin lapset unohtuu. Uusi nainen menee edelle. Isäni oli tosi hyvä isä lapsuudessani ja olin varsinainen 'isän tyttö'. Kaikki tuo on kuitenkin huuhtoutunut vessanpöntöstä alas sen jälkeen kun isä alkoi luomaan perhettä uusien naisten kanssa. Olisin voinut kaikki nämä uudet suhteet hyväksyä jos isäni olisi hyväksynyt sen, etten halua mitään osaa enkä arpaa niihin. Se, että yritti pakottaa minut niihin kuvioihin mukaan, on anteeksiantamatonta. 

Jos lapset ihan oikeasti ovat tärkeitä isälle, niin ei uusi kumppani menisi koskaan lasten edelle. Mies jolle lapset todella 100% ovat kaikista tärkeimmät pitää huolen siitä, että näin todella on. Vaikka tulisi avioero ja uusia kumppaneita. Voi olla, että äitisi on myötävaikuttanut isänne suhtautumista lapsiin ja mahdollistanut suhteen syntymisen alkuun läheiseksi ja lämpimäksi. Näin se monissa perheissä menee, kuten myös omassa lapsuudenperheessäni. Isälläni oli läheisemmät välit lapsiinsa vain niin pitkään, kun äitimme oli kaikkien suhteiden ylläpitävä liima. Kun se hävisi, hävisi myös isän tunteet lapsia kohtaan.

Omalle miehelleni lapset ovat aidosti maailman tärkeimmät. Teki sen alusta lähtien hyvin selväksi. Ei ole koskaan laittanut minua lapsien edelle. Tämä on myös syy, miksi arvostan ja rakastan miestäni paljon. Hän on todellinen mies, joka aidosti välittää ja huolehtii jälkikasvustaan.

On todella helppoa syytellä naisia ja uusia suhteita, kuin tarkastella raatorehellisesti omia vanhempiaan ja uskaltaa kohdata heidän virheensä.

Minä väitän, että vain murto-osalle omat lapset ovat aidosti tärkeimmät. Ehkä vain 5 prosentille miehiä.

Naisetkaan eivät saa täysiä pisteitä, mutta heistä väitän, että 50 %.

Ohis

Näin minäkin väitän. Ja tämä pätee ihan perheasetelmasta huolimatta.

Niin aivan. Kun se onkin niin helvetin helppoa ja kivaa asua sen köyhän ja uupuneen yh-vanhemman kanssa, joka on unohtanut itsensä kokonaan, koska kyllä lapset pitää laittaa kaikessa etusijalle 20 vuotta. 

Ja ei, mulla ei ole uusperhettä. Mutta lasten isällä on. Ja kyllä he näyttää voivan paljon paremmin yhdessä kuin minä yksin. Ja lapsetkin siellä viihtyy, ihan omasta tahdostaan sinne menevät. 

Lopettakaa jo se uusperheiden sorsiminen. Ihmisillä on muutenkin raskasta tässä elämässä, etenkin eronneilla. 

Hassu tämä mustavalkoinen maailmankatsomus. Nähdään vain musta ja valkoinen. Harmaan sävyjä ei ole olemassakaan. Uusperheketjuissa tämä näkyy selkeimmin. Mikä palikka päästä puuttuu, jos ei näe sävyjä?

Meillä myös miehen teinit itse halusivat muuttaa pysyvästi meille. Ymmärrän hyvin että halusivat tänne. Meillä on tilaa, rentoa menoa ja kotieläimiä. Se näyttää olevan teinien mieleen, tykkäävät puuhata ulkona elukoiden kanssa.

Ei kaikilla ole kamalaa.

Äidillänsä on taapero uuden miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä yritti pakottaa uusperhe-tyyppiseen kuvioon kun olin jo 17 v. Eihän se tietenkään onnistunut. Nainen oli ihan ok mutta isän tapa sännätä uuteen suhteeseen heti avioeron jälkeen (alkoi puhumaan uudesta naisesta meille lapsille vain viikko sen jälkeen, kun olivat äidin kanssa kertoneet erosta!), ostaa 6kk sisällä tämän kanssa talo jne olivat suoraan sanottuna ällöttävää katsottavaa. Isä keskitti kaiken energiansa uuteen naiseen, meidän lasten kustannuksella. Valitti siitä, että kokee olonsa ulkopuoliseksi mutta sitten kun häntä pyydettiin erilaisiin aktiviteetteihin niin ehkä 1/10 suostui mukaan, yleensä nihkeästi. Ainut aktiviteetti mikä häntä olisi lasten kanssa kiinnostanut, oli perheen leikkiminen uuden naisen kanssa esim yhteisellä lounaalla. 

Olin niin vihainen, kun parikin kertaa huijasi minut viettämään aikaa kyseisen (tai seuraavan) naisen kanssa. Vietettiin isä-tytär aikaa ja sitten kun esim palataan sienestämästä, niin isän kämpillä on tämä nainen, joka ilmeisesti on kutsuttu kokkaamaan niitä sieniä... Isä TIESI etten halua viettää aikaa sen kanssa. 

Kerran sanoin tietoisen törkeästi kun nainen (ei tämä minkä kanssa osti talon vaan myöhempi) oli ihan juovuksissa ennen kuin yhteinen joululounas piti alkaa. Naisen lapset olivat myöhässä ja nainen soitti niille, sopertaen jotain siihen puhelimeen. Kun lopetti puhelun ja hän jotain pyysi anteeksi sitä, että etteivät lapset ole vielä tulleet, sanoin jotain tyyliin "No on niillä varmaan ihan hyvä syy miksi eivät halua tulla." 

En tiedä tajusiko nainen kun oli pahnassa mutta isän ilme oli kauhistunut. Sen jälkeen ei tarvinnut enää kitua näissä isän järjestämissä "perhetapaamisissa" hänen (vaihtuvan) uuden onnen kanssa. 

Niin, eli teilläkin ongelmana oli isäsi kykenemättömyys vanhemmuuteen. Isäsi oli itsekäs ja malttamaton, hän olisi ollut sitä joka tapauksessa kaikissa muissakin asioissa. Ei hän olisi osannut teidän parastanne ajatella huolimatta siitä, että kuvioissa ei olisi ollut uusia kumppaneita. Itsekkyys ja vaihtuvat kuviot olisivat näkyneet jollakin toisella tavalla.

Toisaalta, nämä tulivat esiin vasta avioeron jälkeen 🤷‍♀️ Oma kokemukseni vain sattuu olemaan, ja olen nähnyt monesti sivusta, että kun mies löytää uuden naisen niin lapset unohtuu. Uusi nainen menee edelle. Isäni oli tosi hyvä isä lapsuudessani ja olin varsinainen 'isän tyttö'. Kaikki tuo on kuitenkin huuhtoutunut vessanpöntöstä alas sen jälkeen kun isä alkoi luomaan perhettä uusien naisten kanssa. Olisin voinut kaikki nämä uudet suhteet hyväksyä jos isäni olisi hyväksynyt sen, etten halua mitään osaa enkä arpaa niihin. Se, että yritti pakottaa minut niihin kuvioihin mukaan, on anteeksiantamatonta. 

Jos lapset ihan oikeasti ovat tärkeitä isälle, niin ei uusi kumppani menisi koskaan lasten edelle. Mies jolle lapset todella 100% ovat kaikista tärkeimmät pitää huolen siitä, että näin todella on. Vaikka tulisi avioero ja uusia kumppaneita. Voi olla, että äitisi on myötävaikuttanut isänne suhtautumista lapsiin ja mahdollistanut suhteen syntymisen alkuun läheiseksi ja lämpimäksi. Näin se monissa perheissä menee, kuten myös omassa lapsuudenperheessäni. Isälläni oli läheisemmät välit lapsiinsa vain niin pitkään, kun äitimme oli kaikkien suhteiden ylläpitävä liima. Kun se hävisi, hävisi myös isän tunteet lapsia kohtaan.

Omalle miehelleni lapset ovat aidosti maailman tärkeimmät. Teki sen alusta lähtien hyvin selväksi. Ei ole koskaan laittanut minua lapsien edelle. Tämä on myös syy, miksi arvostan ja rakastan miestäni paljon. Hän on todellinen mies, joka aidosti välittää ja huolehtii jälkikasvustaan.

On todella helppoa syytellä naisia ja uusia suhteita, kuin tarkastella raatorehellisesti omia vanhempiaan ja uskaltaa kohdata heidän virheensä.

Minä väitän, että vain murto-osalle omat lapset ovat aidosti tärkeimmät. Ehkä vain 5 prosentille miehiä.

Naisetkaan eivät saa täysiä pisteitä, mutta heistä väitän, että 50 %.

Ohis

Näin minäkin väitän. Ja tämä pätee ihan perheasetelmasta huolimatta.

Jep. Ydinperheen aikana se ei välttämättä näkynyt, koska isää ei kiinnostanut muutenkaan viettää aikaa äidin kanssa. Oli aika olla lasten kanssa. Osa on aina tehnyt omiaan.

Lähtökohtaisesti kannatta aina eroa miettiessä varautua siihen, että isää ei sitten omat lapset kiinnosta.

Mustavalkoinen on monen maailmankuva. Tulee mieleen, että monet tässä ketjussa uusperheitä haukkuvat ovat katkeroituneet entisen puolisonsa löytäessä uuden kumppanin. Tai sitten on traumaattisia kokemuksia lapsuudesta, jotka on helppo yleistää kaikkiin perheisiin kuin asettaa se oma vanhempi niistä vastuuseen. 

Vierailija kirjoitti:

Mustavalkoinen on monen maailmankuva. Tulee mieleen, että monet tässä ketjussa uusperheitä haukkuvat ovat katkeroituneet entisen puolisonsa löytäessä uuden kumppanin. Tai sitten on traumaattisia kokemuksia lapsuudesta, jotka on helppo yleistää kaikkiin perheisiin kuin asettaa se oma vanhempi niistä vastuuseen. 

Juurikin näin. On kaikkien kannalta järkevää käydä purkamassa traumojaan terapiassa, jos lapsuudessa on ollut kaltoinkohtelua muodossa taikka toisessa. Kun kohtaa tapahtuneet ammattilaisen kanssa ja pääsee luvan kanssa alkuun vihaamaan omia vanhempiaan, oppii kanavoimaan vihaansa oikealla tavalla ja päästämään siitä irti. Niin että se ei koteloidu ja jää koko loppuelämää ohjaavaksi sokeaksi pisteeksi. Ettei jää vihaamaan tuntemattomia, omaan elämään liittymättömiä ihmisiä tai tapahtumia. Näin minäkin tein, muuten elämä olisi ollut aika kamalaa.

Onko ap:n mies jättänyt hänet ja onnellinen uudessa suhteessa vai mikä tarve mollata uusperheitä? Ei meillä kukaan ainakaan ollut vieras toiselle, kun viiden vuoden seurustelun jälkeen muutimme mieheni kanssa yhteen. Lapset puhuvat toisistaan sisaruksina, vaikkei heitä todellakaan ole siihen kannustettu ja ovat yhteydessä keskenään myös silloin, kun ovat toisilla vanhemmillaan. Eivät tunnu kauheasti kärsivän. Tietenkin uusperhe vaatii ihan eri tavalla ymmärrystä, joustavuutta ja kypsyyttä kuin ydinperhe, mutta tärkeintä lienee keskinäinen kunnioitus ja rakkaus, ei se, kuka on kenellekin verisukua.

Vierailija kirjoitti:

Onko ap:n mies jättänyt hänet ja onnellinen uudessa suhteessa vai mikä tarve mollata uusperheitä? Ei meillä kukaan ainakaan ollut vieras toiselle, kun viiden vuoden seurustelun jälkeen muutimme mieheni kanssa yhteen. Lapset puhuvat toisistaan sisaruksina, vaikkei heitä todellakaan ole siihen kannustettu ja ovat yhteydessä keskenään myös silloin, kun ovat toisilla vanhemmillaan. Eivät tunnu kauheasti kärsivän. Tietenkin uusperhe vaatii ihan eri tavalla ymmärrystä, joustavuutta ja kypsyyttä kuin ydinperhe, mutta tärkeintä lienee keskinäinen kunnioitus ja rakkaus, ei se, kuka on kenellekin verisukua.

Uusperhe vaatii toki noita, mutta ne eivät riitä, ellei biologinen vanhempi kanna vastuuta omasta lapsestaan.

Kun minusta tuli alakoululaisten yksinhuoltaja lähes 24/7 vuoden ympäri pyysi lapseni minua etsimään uuden miehen. Löysinkin parin vuoden päästä ja kaikki on nyt hyvin, myös lasten mielestä ja useampi vuosi mennyt jo. Tehtävä ei ollut helppo ja palstan mukaan ikäni ja se että nainen olisi tehnyt tehtävästä mahdottoman. Päätin että en luovuta.

Vierailija kirjoitti:

Säälittää kyllä miehen 14 v lapsi, jonka äiti pakottaa meille joka toinen viikonloppu. Kaikki vetää jotain roolia. Mies menee omia menojaan, lapsi huoneessa kuulokkeet korvilla ja minä en oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Jospa juttelisit molempien kanssa. Sekä isän että teinin kannalta olisi parempi, jos he yrittäisivät kohdata toisensa edes sen verran, että voisivat yhdessä todeta että on harmi että suhteet ovat etäiset. Tuskin he siinä kumpikaan valehtelisivat, eivät kai he toisiaan varsinaisesti vihaa sentään?

Juttele miehen kanssa ja kysy miksi hän pakoilee vastuutaan lapsestaan ja pilaa näin tämän mahdollisuuksia olla onnellinen. Jos hänestä ei ole kunnon isäksi, niin olisi edes senverran rehellinen että tunnustaisi sinulle, mikä estää. Lapsi voi olla rasittava ja etäinen mutta miehen kuitenkin pitäisi myöntää itselleen, että hän ei nyt ole tehtäviensä tasalla, ja jotenkin on syytä korjata tilannetta edes vähän. 

Aika usein siellä piittaamattomuuden takana voi olla isälläkin ihan syviäkin tunteita, joita vain ei ole varaa kokea. Ei ole keinoja käsitellä asiaa joten hautaa ne ja uskoo vain silmiään, ettei toista kiinnostaisikaan. 

Jos pääsisitte edes siihen tilanteeseen, että teini kävisi edelleen myöhemminkin vaikka sitten harvemmin mutta kuitenkin kävisi. Ja mies ottaisi hänet juhlallisesti vastaan ne harvat kerrat, jotta he eivät täysin vieraannu toisistaan. Vaikka lapsi miten muistuttaisi äitiään se ei ole hänen vikansa, että mies on isäksi painostettu. Mies rankaisee nyt lasta omasta heikkoudestaan ja se on törkeää. 

Sinun tehtäväsi on tehdä miehelle selväksi, että arvostat häntä entistä enemmän jos hän kantaa vastuuta teinistään, ettei hän ainakaan kuvittele tekevänsä nyt sinulle mieliksi kun ei ole liian läheinen lapsensa kanssa. Ja osoita teinille arvostusta siitä, että hän jaksaa käydä vaikka välit ovat mitä ovat, kiinnostu hänestä ja hanki hänelle jotain mitä hän haluaa jos et muuten pääse liki. Ei tarvitse mielistellä eikä säälitellä, ole vain myötätuntoinen ja osoita pitäväsi hänestä. Jos et pidä, niin pidä edes ajatuksesta että saattaisit oppia hänestä jonain päivänä pitämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap:n mies jättänyt hänet ja onnellinen uudessa suhteessa vai mikä tarve mollata uusperheitä? Ei meillä kukaan ainakaan ollut vieras toiselle, kun viiden vuoden seurustelun jälkeen muutimme mieheni kanssa yhteen. Lapset puhuvat toisistaan sisaruksina, vaikkei heitä todellakaan ole siihen kannustettu ja ovat yhteydessä keskenään myös silloin, kun ovat toisilla vanhemmillaan. Eivät tunnu kauheasti kärsivän. Tietenkin uusperhe vaatii ihan eri tavalla ymmärrystä, joustavuutta ja kypsyyttä kuin ydinperhe, mutta tärkeintä lienee keskinäinen kunnioitus ja rakkaus, ei se, kuka on kenellekin verisukua.

Uusperhe vaatii toki noita, mutta ne eivät riitä, ellei biologinen vanhempi kanna vastuuta omasta lapsestaan.

Eivät tietenkään riitä. Vastuun kantaminen omista lapsista on meillä niin itsestäänselvää, etten tullut edes ajatelleeksi mainita sitä.

92

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap:n mies jättänyt hänet ja onnellinen uudessa suhteessa vai mikä tarve mollata uusperheitä? Ei meillä kukaan ainakaan ollut vieras toiselle, kun viiden vuoden seurustelun jälkeen muutimme mieheni kanssa yhteen. Lapset puhuvat toisistaan sisaruksina, vaikkei heitä todellakaan ole siihen kannustettu ja ovat yhteydessä keskenään myös silloin, kun ovat toisilla vanhemmillaan. Eivät tunnu kauheasti kärsivän. Tietenkin uusperhe vaatii ihan eri tavalla ymmärrystä, joustavuutta ja kypsyyttä kuin ydinperhe, mutta tärkeintä lienee keskinäinen kunnioitus ja rakkaus, ei se, kuka on kenellekin verisukua.

Uusperhe vaatii toki noita, mutta ne eivät riitä, ellei biologinen vanhempi kanna vastuuta omasta lapsestaan.

Eivät tietenkään riitä. Vastuun kantaminen omista lapsista on meillä niin itsestäänselvää, etten tullut edes ajatelleeksi mainita sitä.

92

Niinpä. Minä väitän, että uusperhe hajoaa useinmiten siihen, ettei sitä vastuuta kanneta. Äitipuoli (useinmiten näin päin) huomaa hoitavansa ja kasvattavansa lasta, kun kukaan muukaan ei sitä tee. Sitten alkaa ”sä et oo mun äiti”. Ja lopulta äitipuoli uupuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälittää kyllä miehen 14 v lapsi, jonka äiti pakottaa meille joka toinen viikonloppu. Kaikki vetää jotain roolia. Mies menee omia menojaan, lapsi huoneessa kuulokkeet korvilla ja minä en oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Eniten kyllä säälittää mies, joka ei osaa olla isä lapselleen. Miten säkin tuollaista katselet? Eikö kerro ihmisestä tarpeeksi?

Meillä ihan vastaava.. ei ole aina miehen vika, kun ei osaa olla isä. Lapsen äiti vieraannuttanut tahalleen pienestä pitäen.

Sitä ihmettelen vaan, että ensin taistellaan uutta ”äitipuolta” vastaan ja sitten koko ajan omien menojen takia lasta pompotellaan mummolan ja isän kodin väliä.

Olisipa äiti itse äiti lapselleen..

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Minä perustin uusperheen, kun lapset olivat teinejä ja vuoroviikkolapsia. Halusivat peräjälkeen lopettaa vuoroviikkoilun ja muuttaa kokonaan meidän luoksemme.

Miksi olisivat tehneet niin, jos se olisi ollut noin kamalaa? Isä asui kilometrin päässä.

Isän luona oli vielä hirveämpää? Imppasivat ja kaljoittelivat bonussisarten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Olin 8v, kun äitipuoli ja 13v tyttärensä muutti meille. Minun huoneeni annettiin tälle uusiosiskolle, minä jouduin asumaan olohuoneeseen kirjahyllyn rajaamalle alueelle. Veli menetti oman huoneensa hänkin, äitipuoli tarvitsi yritykselleen toimiston ja niin veli muutti takkahuoneeseen (jossa muuten oli 5 ovea...). Jälkeenpäin sain tietää, että talo oli siinä vaiheessa kuolinpesän eli puoliksi myös meidän lasten.

En koskaan pitänyt uusisiskoa sisaruksena, enemmänkin henkilönä, joka vei meiltä asioita pois eli isän aikaa, meidän tavaroitamme jne.

Muutin kotoa 16v iässä, en ole sen jälkeen ollut missään tekemisissä äitipuolen tai uusisiskon kanssa. Veljellä sama juttu. Isä käy luonani joskus kahvilla, äitipuolta en edes kutsu.

Olisin ollut äärettömän onnellinen, jos isä ei olisi suostunut tuohon jo muinaiseen yhteenmuuttoonvaan ajatellut ensin meitä lapsia.

Halaus pikkusinulle ja veljellesi! Inhottavasti tehty teille (oikein rauvostuttaa teidän puolestanne!) ja isää te olisitte varmasti eniten kaivanneet äidin menetyksen jälkeen. Toivottavasti saitte muualta rakkautta silloin tai myöhemmin.