Lue keskustelun säännöt.
Mikä yllätti lapsiperhearjessa eniten?
Olen ensimmäistä odottava ja jännittää niin kamalasti!
Mikä lapsiperhearjessa on yllättänyt eniten - negatiivisesti tai positiivisesti? Kakkavaippojen määrä, yöunien vähyys, työnteko, lapsen hoitoon laittaminen, useamman lapsen isot luonne-erot, teini-iän helppous?
Kommentit (420)
Vierailija kirjoitti:
Se yllätti itsessäni, että tajusin vasta lapset (2kpl 2 vuodessa) tehtyäni etten oikeasti ole mikään perinteinen äiti-ihminen. Olisin pärjännyt elämässä ilman lapsiakin.
Toinen asia joka yllätti oli järkyttävä meteli ja se ettei ennen 7 vuotta itsellänole hetken rauhaa muutakun yöllä.
Mikä on perinteinen äiti-ihminen? Sellainen, joka ei hylkää tai kohtele lapsiaan kaltoin? Vai pitääkö pitää lapset kotohoidossa 6-vuotiaiksi ilman, että itsellä on ollenkaan ystäviä tai harrastuksia tai romanttista suhdetta/suhteita? Voisko joku selittää mikä tää perinteinen äityli on, mihin niin harva äiti samaistuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti sairastelu! Etenkin nyt korona-aikana, kun jokaisesta pikkunuhasta pitää olla pois hoidosta. Jatkuvasti pitää soittaa töihin, ettei pääse tulemaan. Olen ihan loppu tähän :(
Sama! Silloin kun lapsi on vauva/vastasyntynyt, kaikki ymmärtävät että ei oikein liikene energiaa muuhun. Kuitenkin nyt kun lapset on 2-4, tuntuu että ympärillä odotukset on vielä kovemmat kuin ennen lapsia! Ja tosiaankin jatkuvan sairastelun takia valvon edelleen yöt, olen joka toinen päivä kotona hoitamassa kipeitä lapsia ja kaikki kasaantuu, työt, kotityöt ja pihatyöt. Ja samaan aikaan ympäriltä tulee koko ajan kyselyjä, että milloin voi tulla käymään ja etkö voisi sitä ja tätä ja tuota.
Ja koska kipeänä ei kelpaa kuin äidin lohdutus, lasten isä saa kuitenkin nukkua, levätä ja käydä töissä, ja senkin kanssa saa vääntää siitä että pitääkö lupailla ympäriinsä että tullaan heti jonnekin kyläilemään jos on päiväkin vapaata.
Yllätti että vaippaikäisiä kun on niin käsi haisee lähes 24/7 paskalta vaikka kuinka sitä hinkuttais saippualla.
Yllätyin miten paljon käsiteltävää nousee esiin omasta lapsuudesta, kun omat lapset syntyivät. Asioita tulee esiin kuin sipulia kuorisi. Tekee kipeää, mutta samalla myös eheydyn ihmisenä ja voin tarjota lapsille parempaa mitä itse sain. Miehellä sama prosessi menossa, kasvamme yhdessä <3
Olemme meinanneet erota monesti mutta onneksi olemme pysyneet yhdessä! Nyt menee hyvin. Lapset 2 ja 4.
Yllättää miten poikki sitä voi olla koko ajan, jopa 18 vuoden ajan, ihan tavallisen lapsen kanssa ja sinänsä hyvässä parisuhteessa.
Kaikkia ei vain ole suunniteltu perhe-elämään. Mutta mistäs sen olisi etukäteen tiennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuva härdelli. Koko aika jotain tapahtuu jossain. Huokaista voi iltaisin, kun tilanne rauhoittuu ja saa vihdoin hoidettua juoksevat asiat keskeytyksettä.
Miten paljon vauvavuosi maksaa.
5000 € säästöjä oli helposti sileänä äitiysrahojen lisäksi, jos/ kun ei löydä käytettynä tavaraa ja joutuu esim. käyttämään enemmän valmisruokia tai siivoojaa väsymyksen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kuinka kusipääksi mieheni muuttui kolmantena vauvavuonna.
Se yllätti kun vauvan syntymän jälkeen mulla olikin kaksi lasta kotona. Mies muuttui vaativaksi ja sen tarpeet muuttuivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllätyin miten sitä voikin tuntea itsensä riittämättömäksi ja surkeaksi koko ajan. Tai en tiedä, kun oli vain yksi lapsi niin homma pysyi jotenkin hanskassa. Nyt kun toinenkin (kahden vuoden ikäerolla) niin ei kyllä rahkeet meinaa riittää. Eniten oon pettynyt itsessäni siihen että hermot on niin kireällä koko ajan ja äksyilen liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naurun määrä.
Lapsi tuottaa niin paljon iloa, ja lapsen kasvussa ja omassa vanhemmuudessa tulee vastaan niin lukemattomia koomisia tilanteita.
Kuten esimerkiksi kun kuulee omasta suustaan "Ninni kulta, älä pyörittele sitä näkkileipää siellä kylppärin lattialla".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kuinka lapsen/lasten isä oli mustasukkainen lapsista, heittäytyi lapseksi itsekin, kuinka hänen "lapsuustraumat" aktivoituivat (sellaisten olemassaolon kielsi kauan, mutta selkä seinäävasten jouduttuaan niitä yhtäkkiä olikin). Se, ettei perhe-elämä ollutkaan yhteinen juttu. Se, että "puuttuva lapsi" kaivertaa yhä.
Lapsissa itsessään yllätti arjen ja olemisen helppous ja käsittämättömän suuri rakkaus. Se, että kaikki olikin niin luontevaa (jotenkin sellaiseksi sen ajattelinkin, mutta silti vähän yllättävää ihmiselle, jolle monet asiat olleet vääntöä ja vaikean kautta 😀)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yöunien menettäminen oli vaikeinta.
Eikö raskausaika valmenna tähän? Ainakin itse olen herännyt jo rv 12 lähtien pelkästään pissalle 1-3 kertaa yössä plus jokaiseen kyljen kääntöön.
Tämä. Miehet oppivat yöväijyihin ja valvomiseen armeijassa, mutta suurin osa naisista tuntuu elävän jotain prinsessaelämää kolmevitoseksi asti jossa ei tarvitse heräillä öisin. Poikkeuksena yötöitä tekevät hoitsut ja muut vastaavat ammatit. Niissäkin tosin taitaa suurimman osan öistä tehdä vanhemmat naiset.
Minut yllätti se miten ex-vaimo kärsi pienestä unenpuutteessa dramaattisen liioitellusti vaikka heräilin itse myös öisin hoitamaan vauvoja töissäkäyvänä. Ei ollut koskaan joutunut aiemmin elämässään heräämään kesken (yö)unien niin ilmeisesti se aiheutti traumat. Siis suojattua prinsessaelämää.
Aiai, vähän liikaa kyllä yleistät. Meillä se olin minä kuka heräisin, nainen olen. 3 vuoroa, 5 vuoroakin tullut tehtyä ihan vielä lasten ollessa pieniäkin. Ehkä noi prinsessat ovat eri yhteiskuntaluokkaa ku tämä duunarimuija.
Loputon ruoan laittaminen. Enne perhettä söin mitä sun sattuu, ruoka saattoi olla vaikka raejuustoa ja riisiä/vihannespussi ketsupilla. Söin myös paljon ulkona ja käytin pakasteita.
Lasten myötä oli alkuun suuria vaikeuksia tottua siihen, että arki on yhtä ruoan laittoa. Onneksi pienempikin on kohta jo 5v, joten ulkona syöminenkin on välillä mahdollista. Mäkkäreitä tai muutoinkaan suola-rasva noutoruokaa en halua antaa lapsille lainkaan ennen kouluikää.
Minut yllätti se, miten luontevaa oli sujahtaa "lapsen maailmaan", keksiä leikkejä ja luovia hankalista tilanteista leikin varjolla. Olen elänyt ainoana lapsena (minulla on puolisisaruksia mutta emme ole asuneet koskaan saman katon alla), ja olen luonteeltani ollut aina vähän ujo ja varautunut. Mutta olen yllättänyt itseni sillä, että olen hyvä lasten kanssa. Olen jämpti mutta mukava.
Jopa epävirallisen muskarin pitäminen on sujunut :D
Omien lasten myötä olen kuitenkin myös käynyt syvissä vesissä, kun olen palannut omaan traumaattiseen lapsuuteen ja joutunut myöntämään itselleni että minua kohdeltiin julmasti. Olen myös joutunut painimaan todella syvälle menevien kateuden tunteiden kanssa. Se on ollut iso yllätys. En jaksa avata asiaa sen enempää, kun on sen verran arka aihe etten jaksa vastata mitätöiviin kommentteihin.
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Miten paljon vauvavuosi maksaa.
5000 € säästöjä oli helposti sileänä äitiysrahojen lisäksi, jos/ kun ei löydä käytettynä tavaraa ja joutuu esim. käyttämään enemmän valmisruokia tai siivoojaa väsymyksen takia.
Vauvat ei kyllä paljon tarvitse, eiköhän ne ole äidit jotka sitä tavaraa haalii.
Se, että lasten kasvatuksesta tulee niin paljon vääntöä, että lopulta seurasi ero. Ihan sama mitä puhuttiin ennen lapsia. Käytäntö on osottautunut erilaiseksi. Varsinkin nyt kun lapset on isoja. Teinejä. Elämä on jatkuvaa riitelyä. Miehen kanssa siis ero tulossa. Teinit uhmaa vanhempia ja tappelevat keskenään. Kirosanat raikaa. Koulu ei kiinnosta. Olisi pitänyt olla tosi paljon tiukempi, kun olivat pieniä. Niin etteivät uskaltaisi aikuosen kuullen kirota ja uskoisivat sääntöjä. Olisi pitänyt jotenkin kasvattaa niistä niin kuuliaisia, että tekisivät hommansa mukisematta, ettei niistä tarvitsisi aina vääntää. Olisi pitänyt osata motivoida paremmin, että oliso kunnianhimoa koulua kohtaan. Nyt tämä on jatkuvaa patistamista lukemaan ja tekemään läksyjä. Koulussa mennään rimaa hipoen, vaikka pienellä vaivalla rahkeet olisi enempään. Olisi ihana jos lapsista olisi tullut empaattisia, ja olisivat toisilleen ystävällisiä ja keskenään hyvää pataa. Mutta ei.
Eli. Tee vaan yksi lapsi. Ja kasvata se kurilla ja rakkaudella. Opeta tunnejuttuja. Kehu aina hyvästä. Lukekaa ja lukekaa. Ole parempi äiti kun minä.
Pienten kanssa oli rankkaa, mutta helpompaa. Teinien kanssa saa jo nukkua ja on omaakin aikaa, mutta henkisesti rankkaa. Ja se treenikuskaamisen määrä...
Olis pitäny opettaa lapsista nörttejä, jotka harrastais vaan kotona lukemista ja opiskelua.