Mikä yllätti lapsiperhearjessa eniten?

Uppp

Nukkumisesta tai nukkumattomuudesta päättää joku muu kauan. Eikä tämä rajoitu vain vauvavuoteen. Tässä sitä ollaan parivuotiaan taaperon kanssa hereillä. Kieltämättä olis maistunut nukkua vaikka kymppiin saakka. Näenköhän sitä päivää enää koskaan...

Sain kaksi erityislasta (erityisyyttä ei voinut esikoisesta vielä silloin diagnosoida/kunnolla erottaa kun toista tehtiin). 

 

Rankkaa on ollut. Suurin yllätys, suorastaan järkytys oli se, kuinka huonosti suomen koulu- sekä terveydenhuollon järjestelmät pystyi vastaamaan erityislapsiperheen tarpeisiin. Jäätiin käytännössä yksin moneksi vuodeksi ongelmiemme kanssa. Oltiin niminä kirjoilla siellä täällä, sossua myöden, mutta mitään konkreettista apua ei osattu antaa. Lapsi ja koko perhe haluttiin aina vain siirtää seuraavan tahon ongelmaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Nukkumisesta tai nukkumattomuudesta päättää joku muu kauan. Eikä tämä rajoitu vain vauvavuoteen. Tässä sitä ollaan parivuotiaan taaperon kanssa hereillä. Kieltämättä olis maistunut nukkua vaikka kymppiin saakka. Näenköhän sitä päivää enää koskaan...

Tai kolmevuotiaan. Ja ne aamut voivat alkaa vaikka kuudelta ja yöt olla (edelleen) rikkonaisia. 

Se miten raskasta se on.

Työelämässä ei tule olemaan joustoja luvassa, vaikka olisi pienen lapsen vanhempi. Esimerkiksi kokoukset järjestetään usein niin, että on vaikea päästä viemään tai hakemaan lasta hoidosta säännöllisesti samaan aikaan.

Jos lapsi on erityistarpeinen, on todella vaikeaa, jos rutiineista joudutaan poikkeamaan. Voit yrittää saada lapsen hoitoon tavallista aiemmin aamulla, mutta välttämättä se ei vain yrityksistä huolimatta onnistu.

Pääset kokoukseen myöhässä, vaikka olet käyttänyt aamukuudesta aikaa siihen, että lapsen kanssa muutokset  tavanomaiseen aikatauluun onnistuisivat. Töissä sitten muut paheksuvat mikset onnistu sopeutumaan organisaation aikatauluihin, vaikka olisit tilanteesta työpaikalla kertonut.

Vierailija kirjoitti:

Työelämässä ei tule olemaan joustoja luvassa, vaikka olisi pienen lapsen vanhempi. Esimerkiksi kokoukset järjestetään usein niin, että on vaikea päästä viemään tai hakemaan lasta hoidosta säännöllisesti samaan aikaan.

Jos lapsi on erityistarpeinen, on todella vaikeaa, jos rutiineista joudutaan poikkeamaan. Voit yrittää saada lapsen hoitoon tavallista aiemmin aamulla, mutta välttämättä se ei vain yrityksistä huolimatta onnistu.

Pääset kokoukseen myöhässä, vaikka olet käyttänyt aamukuudesta aikaa siihen, että lapsen kanssa muutokset  tavanomaiseen aikatauluun onnistuisivat. Töissä sitten muut paheksuvat mikset onnistu sopeutumaan organisaation aikatauluihin, vaikka olisit tilanteesta työpaikalla kertonut.

Sama juttu myöhään järjestettyjen kokousten kanssa. Lapsi on koko illan aivan ylikierroksilla eikä nukahda kotona moneen tuntiin, jos isovanhempi joutuu hakemaan hoidosta ja lasta on sieltä haettava myöhemmin. Jos ehdotat kokousten järjestämistä aiemmin päivällä, saat taas kuulla, ettet vain ole tarpeeksi joustava työnantajan mielestä.

Hoitoajat pitää ilmoittaa edellisen viikon alussa, mutta työnantaja saattaa edellisenä päivänä ilmoittaa, että pidetään palaveri huomattavasti tavallista aiemmin tai myöhemmin. Eikä suhtaudu myönteisesti, jos ehdit osallistua siihen vain osan ajasta.

Ei mikään.

Vierailija kirjoitti:

Hoitoajat pitää ilmoittaa edellisen viikon alussa, mutta työnantaja saattaa edellisenä päivänä ilmoittaa, että pidetään palaveri huomattavasti tavallista aiemmin tai myöhemmin. Eikä suhtaudu myönteisesti, jos ehdit osallistua siihen vain osan ajasta.

Näin tapahtuu siis toistuvasti julkisesti perheystävällisyydellään ja joustavuudellaan mainostavilla työpaikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Sain kaksi erityislasta (erityisyyttä ei voinut esikoisesta vielä silloin diagnosoida/kunnolla erottaa kun toista tehtiin). 

 

Rankkaa on ollut. Suurin yllätys, suorastaan järkytys oli se, kuinka huonosti suomen koulu- sekä terveydenhuollon järjestelmät pystyi vastaamaan erityislapsiperheen tarpeisiin. Jäätiin käytännössä yksin moneksi vuodeksi ongelmiemme kanssa. Oltiin niminä kirjoilla siellä täällä, sossua myöden, mutta mitään konkreettista apua ei osattu antaa. Lapsi ja koko perhe haluttiin aina vain siirtää seuraavan tahon ongelmaksi. 

Allekirjoitan tämän. Apua ja tietoa saa todella tipoittain. Työelämässä toimimista vaikeuttaa paljon, kun arki on sovitettava erityislapsen tarpeiden mukaan, mm. hoitokäynnit joutuvat vanhemmat järjestämään. Vuosien ajan arkeen tulee huomattava lisäkuormitus, kun järjestämistä on paljon ja apua vähän.

Metelin määrä. Meillä on kaksi äänekästä lasta ja nyt vanhemman ollessa 10-vuotias, alkaa hänen osaltaan mökä vähenemään. Onneksi vihdoinkin. Asiaan on kyllä puututtu ja yritetty joka ikinen päivä ohjata oikeaan suuntaan, mutta ei noilla ole ollut mitään muuta äänenvoimakkuudetta kuin täysillä huutaminen.

Siskolle syntyi lapsi keväällä ja on hiljainen ja rauhallinen. Etsittiin vanhoja videoita omista lapsista n. vuoden iältä, niin jäätävä meno ja mökä jo silloinkin. Meidän 3v juoksi taaperokärryn, jonka kärryosassa istui alle vuoden ikäinen veljensä, kanssa taloa ympäri ja suoraa seinää päin. Kummatkin huusivat, nauroivat ja kirkuivat. Serkkunsa istuu ja tuijottaa lelua hiljaisuudessa tunnin. Epäreilua 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kaksi erityislasta (erityisyyttä ei voinut esikoisesta vielä silloin diagnosoida/kunnolla erottaa kun toista tehtiin). 

 

Rankkaa on ollut. Suurin yllätys, suorastaan järkytys oli se, kuinka huonosti suomen koulu- sekä terveydenhuollon järjestelmät pystyi vastaamaan erityislapsiperheen tarpeisiin. Jäätiin käytännössä yksin moneksi vuodeksi ongelmiemme kanssa. Oltiin niminä kirjoilla siellä täällä, sossua myöden, mutta mitään konkreettista apua ei osattu antaa. Lapsi ja koko perhe haluttiin aina vain siirtää seuraavan tahon ongelmaksi. 

Allekirjoitan tämän. Apua ja tietoa saa todella tipoittain. Työelämässä toimimista vaikeuttaa paljon, kun arki on sovitettava erityislapsen tarpeiden mukaan, mm. hoitokäynnit joutuvat vanhemmat järjestämään. Vuosien ajan arkeen tulee huomattava lisäkuormitus, kun järjestämistä on paljon ja apua vähän

Raskainta henkisesti on kuunnella työnantajan valitusta miten Minna tai Petteri ovat paljon joustavampia kuin sinä, vaikka heilläkin on pieniä lapsia (erona tosin on ettei kyseisellä henkilöllä ole ei erityislapsia, puoliso kotona, molemmilla vanhemmilla toimistotyöaika, työpaikka lähellä kotia, isovanhempi asuu naapurissa jne. jne.). Erityislapsen vanhempana saat kokea jatkuvaa riittämättömyyttä sekä työnantajan että hoidosta vastaavien tahojen suhteen (no, onko saatu otettua nyt tällainen tai tuollainen uusi viikkorutiini, kun olisi niin hyvä?). Vähemmästäkin alkaa ihminen uupua.

Jep.. jos normilapsen kanssa arki tuntuu joskus suorittamiselta, niin erityislapsen kanssa se tuntui siltä joka saakelin päivä, monta vuotta. Pahimmat oli ikävuoden 6-8v eskareineen ja kouluineen, silloin jouduin jopa vuodeksi jäämään työelämästä pois, koska lasten haasteet oli niin isot.  

 

Nykyään jo vähän helpompaa, kun lapsi on teini-ikäinen ja on tullut joustavuutta ym lisää kehityksen myötä. Onneksi. Mutta en tiedä missä oltais, jos esim. en olis töistä jäänyt pois omaa lastani tukemaan ja kuntouttamaan. 

Se miten hienoa se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yöunien menettäminen oli vaikeinta.

Eikö raskausaika valmenna tähän? Ainakin itse olen herännyt jo rv 12 lähtien pelkästään pissalle 1-3 kertaa yössä plus jokaiseen kyljen kääntöön.

 

Tämä. Miehet oppivat yöväijyihin ja valvomiseen armeijassa, mutta suurin osa naisista tuntuu elävän jotain prinsessaelämää kolmevitoseksi asti jossa ei tarvitse heräillä öisin. Poikkeuksena yötöitä tekevät hoitsut ja muut vastaavat ammatit. Niissäkin tosin taitaa suurimman osan öistä tehdä vanhemmat naiset.

Minut yllätti se miten ex-vaimo kärsi pienestä unenpuutteessa dramaattisen liioitellusti vaikka heräilin itse myös öisin hoitamaan vauvoja töissäkäyvänä. Ei ollut koskaan joutunut aiemmin elämässään heräämään kesken (yö)unien niin

Ehkäpä tämä on selitys miksi puolisoni, lapsen isä otti niin huonosti yöheräilyt. Hän oli nimittäin käynyt sivarin eikä ylennyt tuollaisista herätyshommista mitään. Järkyttyi kun kerran joutui töihin väsyneenä kun piti valvoa yöllä. Ihan rikki että miten nyt pystyy tärkeitä asioitaan tekemään kun ei olekaan aivot skarppina ja levännyt.

Sen sujuvuus 

Ex sairastui vakavasti lasten ollessa 10- ja 8- vuotiaita. Minusta tuli yhdessä illassa käytännössä  yksinhuoltaja. Oikeastaan en asiaa edes ajatellut siltä kannalta, en mieltänyt itseäni edes yksinhuoltajaksi, puksutin vain menemään, mutta olihan se sellaista tulipalojen sammuttelua. Lapset ovat kirjolla molemmat.

Vasta jälkeenpäin olen tajunnut koko asian, että olihan se aika rajua. Selvittiin, mutta ei ole helppoa ollut ja jälkensä ovat tilanteet jättäneet. 

Juurikin univaje. Ja se, miten paljon pienet lapset sairastaa. Sekä ongelmat päivähoitopaikan saamisessa.

Yöunien vähyys ei varsinaisesti yllättänyt, mutta oli tiukkaa vetää 2h sykleissä ensimmäiset viikot, kun nälkä oli kahen tunnin välein, ruokintaan meni puoli tuntia ja toiset puoli tuntia seurusteluun ja nukuttamiseen. Hyvässä tapauksessa. Sitten sama uusiksi.

Eniten yllätti puklaaminen. Sitä on tosi paljon.