Mikä yllätti lapsiperhearjessa eniten?

Mikään ei yllättänyt kun otimme asioista selvää etukäteen - ja päätimme olla tekemättä lapsia.

Helppous.

se kuinka hassun lapsellisia lapset nykyään on, itse silloin joskus 4 vuotiaana varmaan osasin jo lukea ja luin mm. dostojevskia

Se, etten oikeastaan saanut siitä nauttia. Mies (ex) pakotti omalla toiminnallaan minut työelämään. Perhe-elämä valui viemäriin sitä myöden. Oppi: ole rehellinen itsellesi. Tee niin kuin sinusta tuntuu hyvältä.

Se että se ksiä oli vähemmän, kuin ennen.

Se kuinka et tuntenut puolisoasi lainkaan ennen sitä. Esiin voi kuoriutua ihan toinen ihminen, hyvässä ja pahassa. Itse tajusin ex-puolisostani 10 vuoden jälkeen etten enää lainkaan ymmärrä miten hän ajattelee. Ennen lapsia kuvittelin tietenkin toista.

Se miten helppoa ja luontevaa se kaikki oli minulle, vaikka en ollut koskaan aiemmin edes pitänyt vauvaa sylissä. Yövalvomisetkin hoitui kuin itsestään; jos vauva heräsi ja valvoi tunnin tai kaksi, niin sitten valvoin minäkin, ei siinä sen kummempaa. Koko vauvavuosi oli suhteessa lapseen yksinomaan positiivinen kokemus eikä siinä ollut mitään raskasta.

Koin myös negatiivisen yllätyksen, sillä kaikista ennakkopuheistaan ja -lupauksistaan huolimatta lapsen isä irtisanoutui kaikesta vastuusta ja eli saman katon alla kuin sinkkuelämää: katseli tv:tä, tapasi kavereita ja viikonloput ja loma-ajat ryyppäsi. Juu, ero tuli.

Nämä tietysti vaihtelee paljon, miten kukakin asiat kokee ja kuinka paljon lapsi nukkuu yms. Itseäni yllätti se, miten vähän vauva voi nukkua ilman että on mitään allergioita yms. Yllätti myös se, miten parisuhde kärsi ja ero tuli, vaikka valvoin yöt kun äiti ei enää jaksanut ja kävin silti töissä. En jaksanut ehkä siinä tilanteessa ns. panostamaan parisuhteeseen. Asiat ei tietysti tarvitse mennä näin ja positiivisena asiana kaikki on nyt hyvin. Lapset ovat 12 ja 14 ja vanhemmat suunnilleen järjissään ja hyvissä väleissä :)

Lapset paljastuivat päiväkoti-iässä erityislapsiksi...

Se miten raskasta kaikki on. Luulin tietäväni mihin ryhdyn ja haaveena oli 3 lasta lyhyellä ikäerolla. Nyt lapsi on 1,5v ja uusi raskaus olisi viimeinen naula arkkuun. Ollaan oltu aivan eron partaalla ja nyt lähtee talo myyntiin, koska koetaan helpommaksi mennä takaisin vuokralle ja keskittyä vain perheeseen ja töissä käymiseen. Talon pitäminen tässä vaiheessa ei onnistu. Jos joku tulisi nyt kysymään mihin kannattaa varautua kun hankkii lapsen, niin siihen että voit menettää kaiken mitä sulla on just nyt. Eli ehkä parisuhteen/asunnon. Enkä haluaisi olla negatiivinen mutta sitä ei tiedä etukäteen kuinka raskasta juuri teillä tulee olemaan. Kaikilla on erilaiset voimavarat, hermot ja tukiverkot. Tsemppiä kaikkeen tulevaan!

Raskasta kirjoitti:

Yllätti että oma elämä meni ohi kun lapset tuli. En ymmärtänyt kuinka vähän jos yhtään omaa aikaa minulle jää. Elämä on ollut todella raskasta lasten tultua. Erokin tuli koska lapsiperhearki oli niin rankkaa. Eikä se helpota kun lapset kasvaa.

Oma elämä meni ohi????? 

Siis ne lapset kuuluu sun elämään, eikä ole jotenkin irti siitä  sun elämästä. Miten joku voi kuvitella, että kun haluaa ja saa lapsia, ne olisivat jotenkin erillistä elämää ja se oma elämä olisi jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Raskasta kirjoitti:

Yllätti että oma elämä meni ohi kun lapset tuli. En ymmärtänyt kuinka vähän jos yhtään omaa aikaa minulle jää. Elämä on ollut todella raskasta lasten tultua. Erokin tuli koska lapsiperhearki oli niin rankkaa. Eikä se helpota kun lapset kasvaa.

Oma elämä meni ohi????? 

Siis ne lapset kuuluu sun elämään, eikä ole jotenkin irti siitä  sun elämästä. Miten joku voi kuvitella, että kun haluaa ja saa lapsia, ne olisivat jotenkin erillistä elämää ja se oma elämä olisi jotain muuta.

Itsekin kuulin lapsena äitini sanovan, miten oma elämä menee pilalle, kun lapsia syntyy. Kuvittelin sen olevan totta, mutta sitten uskaltauduin hankkimaan lapsia. Ehkä se oma elämä menee osalla ihmisistä pilalle, minulla onneksi ei.

Intensiivisyys, hyvässä ja pahassa! Tietysti tämä riippuu lapsesta, mutta keskimäärin vauva ja pikkulapsikin on todella paljon kiinni äidissä/isässä/molemmissa 24/7. Kun saat vauvan nukkumaan, menet suihkuun ja kesken suihkun alkaa jäätävä itku. Sama saattaa toistua illalla kun yrität uudestaan samaa 😂

Huoli. Miten kauhea huoli voi pienestä ja myöhemmin isosta voi olla

Oma rauhallisuus pikkulapsen kanssa ja toisaalta hermojen menetys isompien kanssa. (koululaiset ja teinit)

Allergiat, korvatulehdukset, se ettei vauvat oikeasti välttämättä nuku kuin 20minuutin pätkissä ja mieluiten sylissä, saattavat inhota vaunuja ja autoilua ja vaikka mitä muuta.

Myös yllätti, että vauvan itku ärsyttää monia aikuisia ihmisiä. Itseäni ei ole koskaan häirinnyt ja tunnen enemmän sympatiaa niin vauvoja kuin uhmaikäisiäkin kohtaan.

Pyykin määrä!!

Kotihoidontuen määrä. Jää käteen 280€ /kk ja sinua syyllistetään jos viet 10kk vauvan hoitoon muualle. Joillekin kestämätön yhdistelmä (esim.pkseutu).

Osa muista vanhemmista välittää vain omasta jälkikasvustaan ja pitää heitä luomakunnan kruunuina ilman mitään kritiikkiä.

Se miten elämä avautuu aivan uudella tavalla. Se ei todellakaan lopu lasten saantiin. Tietysti oma mielipide.

Vierailija kirjoitti:

Se miten raskasta kaikki on. Luulin tietäväni mihin ryhdyn ja haaveena oli 3 lasta lyhyellä ikäerolla. Nyt lapsi on 1,5v ja uusi raskaus olisi viimeinen naula arkkuun. Ollaan oltu aivan eron partaalla ja nyt lähtee talo myyntiin, koska koetaan helpommaksi mennä takaisin vuokralle ja keskittyä vain perheeseen ja töissä käymiseen. Talon pitäminen tässä vaiheessa ei onnistu. Jos joku tulisi nyt kysymään mihin kannattaa varautua kun hankkii lapsen, niin siihen että voit menettää kaiken mitä sulla on just nyt. Eli ehkä parisuhteen/asunnon. Enkä haluaisi olla negatiivinen mutta sitä ei tiedä etukäteen kuinka raskasta juuri teillä tulee olemaan. Kaikilla on erilaiset voimavarat, hermot ja tukiverkot. Tsemppiä kaikkeen tulevaan!

Tämä tällainen ei kyllä oikeasti ole enää normaalia. Ei se yhden lapsen kanssa eläminen sentään niiiiiin raskasta ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, en kysy pahalla vaan mielenkiinnosta, lapseton kysyy, miten te käytte sitten vessassa, otatte vauvan vessaan mukaan vai? :D Mulla seuraa koira aina vessan ovelle, mutta en halua sitäkään mukaan pöntön vierelle napittamaan.  Jemmaatteko vessakäynnit vauvan nukkumisen ajaksi vai?

Ovi auki. Vauva sitteriin. Ei sitä suihkussakaan muuten käydä.

Kysyn jatkona, että eikö voisi käydä suihkussa sitten, kun puoliso palaa oletettavasti töistä? Vauva saisi viettää aikaa toisenkin vanhemman kanssa ja itselle tulisi hengähdystauko vauvasta. Kuulostaa monimutkaiselle.

Tämä on se mikä itseni yllätti eniten. Vauva sanelee säännöt, ei äiti. Yleensä kun puoliso tuli töistä niin vauva halusi tankata maitoa ja nukkua äidin sylissä koko illan. Tuttipullo ei kelvannut joten minä olin se joka tämän pystyi hoitamaan. Suihkussa käynnit oli sitä että jo siinä vaiheessa kun olin hätinä kastellut itseni niin alkoi kuulua oven takaa että vauva haluaa maitoa että tule jo pois. Ja jos en tullut niin tilanne päättyi siihen että vauva alkaa itkeä ja sitten tulee jo kiire. Ei sitä pysty kuuntelemaan yhtään.

Kolmannen kanssa kävin suihkussa aina niin että hän oli kylppärissä kantokopassa nukkumassa. Ajoitin suihkun siis sellaiseen hetkeen kun vauvalle sopi, en siihen hetkeen, joka olisi ollut itselle mieluisin. Näin sain olla rauhassa.

Kiitos tästä vastauksesta. Tämä on varmaan ensimmäinen vastaus ikinä, joka millään tapaa vastaa tähän suihku-kysymykseen, jota minäkin täälläkin kysyin ja taisin vain alapeukkuja saada, mutten vastauksia. Tämä selittää osan ja tämä on täysin ymmärrettävää, että vauva sanelee aikataulut. Edelleen silti ihmettelen, kun osa äideistä sanoo, ettei suihkuun pääse rauhassa ollenkaan. Olisiko siis kyse vain ajoittamisesta? Heidän pitäisi siis ajoittaa suihkut toisin? En minä sitä helpoksi väitä, mutta kai suurin osa vauvoista tekee edes jotain jossain määrin ennustettavasti muuten kuin äidin sylissä? Tai sitten siitä, että priorisoidaan jotain muuta: vaikkapa kun vauva nukkuu niin nukutaan itse tai tehdään jotain muuta? Enkä sano, että se olisi väärin, todennäköisesti itse priorisoisin unen ennen suihkua lähes aina, mutta silloin en sanoisi, että suihkussa käyminen on mahdotonta.

Se, ettei puheistaan huolimatta mies ottanut vastuuta arjesta, vaan taantui yhdeksi ylimääräiseksi lapseksi.

Tämä näkyy valitettavasti edelleen lasten asioiden hoitamisissa. Olemme sittemmin eronneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, en kysy pahalla vaan mielenkiinnosta, lapseton kysyy, miten te käytte sitten vessassa, otatte vauvan vessaan mukaan vai? :D Mulla seuraa koira aina vessan ovelle, mutta en halua sitäkään mukaan pöntön vierelle napittamaan.  Jemmaatteko vessakäynnit vauvan nukkumisen ajaksi vai?

Ovi auki. Vauva sitteriin. Ei sitä suihkussakaan muuten käydä.

Kysyn jatkona, että eikö voisi käydä suihkussa sitten, kun puoliso palaa oletettavasti töistä? Vauva saisi viettää aikaa toisenkin vanhemman kanssa ja itselle tulisi hengähdystauko vauvasta. Kuulostaa monimutkaiselle.

Tämä on se mikä itseni yllätti eniten. Vauva sanelee säännöt, ei äiti. Yleensä kun puoliso tuli töistä niin vauva halusi tankata maitoa ja nukkua äidin sylissä koko illan. Tuttipullo ei kelvannut joten minä olin se joka tämän pystyi hoitamaan. Suihkussa käynnit oli sitä että jo siinä vaiheessa kun olin hätinä kastellut itseni niin alkoi kuulua oven takaa että vauva haluaa maitoa että tule jo pois. Ja jos en tullut niin tilanne päättyi siihen että vauva alkaa itkeä ja sitten tulee jo kiire. Ei sitä pysty kuuntelemaan yhtään.

Kolmannen kanssa kävin suihkussa aina niin että hän oli kylppärissä kantokopassa nukkumassa. Ajoitin suihkun siis sellaiseen hetkeen kun vauvalle sopi, en siihen hetkeen, joka olisi ollut itselle mieluisin. Näin sain olla rauhassa.

Kiitos tästä vastauksesta. Tämä on varmaan ensimmäinen vastaus ikinä, joka millään tapaa vastaa tähän suihku-kysymykseen, jota minäkin täälläkin kysyin ja taisin vain alapeukkuja saada, mutten vastauksia. Tämä selittää osan ja tämä on täysin ymmärrettävää, että vauva sanelee aikataulut. Edelleen silti ihmettelen, kun osa äideistä sanoo, ettei suihkuun pääse rauhassa ollenkaan. Olisiko siis kyse vain ajoittamisesta? Heidän pitäisi siis ajoittaa suihkut toisin? En minä sitä helpoksi väitä, mutta kai suurin osa vauvoista tekee edes jotain jossain määrin ennustettavasti muuten kuin äidin sylissä? Tai sitten siitä, että priorisoidaan jotain muuta: vaikkapa kun vauva nukkuu niin nukutaan itse tai tehdään jotain muuta? Enkä sano, että se olisi väärin, todennäköisesti itse priorisoisin unen ennen suihkua lähes aina, mutta silloin en sanoisi, että suihkussa käyminen on mahdotonta.

Mikä kyselyikä sulla on? Miksei voi vain kuunnella ja kunnioittaa ilman mäyhäämistä?

Aika paljon on täällä jo mainittu. Lisäksi se miten puoliso pesi kätensä parisuhteesta ja ydinperhe-fanina joutui alistumaan palvelijan rooliin.

Vierailija kirjoitti:

Kun koko ajan piti olla saapuvilla ja koko ajan joku oli vailla jotain minulta. Vauvan kanssa ei voinut uppoutua ajatuksiin vaan toisella korvalla piti kuunnella, kuuluuko mitään. Taaperon kanssa piti olla tarkkana, jos mitään ei kuulunut, silloin oli jotain meneillään.

Näissä asioissa se, miten lyhyistä ajoista lopulta on kysymys, vaikka silloin kun valvoo kipeän lapsen kanssa tai joutuu vahtimaan tuholaistaaperoa 24/7, se tuntuu ikuisuudelta.

Omista lapsista kaksi ensimmäistä alkoi saada järkeä päähän  1v 8kk iässä, ja siinä kohtaa vahtimisen ei tarvinnut olla ihan kokoaikaista, vaan he pystyivät olemaan mukana esim. isompien serkkujen leikeissä ilman hässäkkää. Muutenkin ovat olleet ihan mielettömän kivoja pienestä asti, heidän kanssaan on aina ollut ilo olla.

Kolmannen kanssa onkin sitten aina ollut aika eri meininki, hänellä diagnosoitiin 6v iässä ADHD. En silti ole hänenkään kanssaan olemista kokenut raskaaksi tai vastenmieliseksi, hän kun on maailman iloisin ja sydämellisin tyyppi, joka nyt vaan on tosi äänekäs, liikkuvainen ja jolle sattuu ja tapahtuu koko ajan. Hänen ymmärtämistään auttaa toki omakin ADHD.

Mutta siis niin moni asia riippuu siitä, millaisia lapsia perheeseen syntyy. Onko sairauksia, ollaanko neurokirjolla. Ja silti usein tuntuu, että kun niitä haasteita on, niin niiden kanssa päädytään elämään syvempää elämää, opitaan itsestä ja muista paljon kokonaisvaltaisemmin asioita, ja suhde vanhemman ja lapsen välillä on todennäköisesti vielä paljon syvempi kuin terveen, helpon lapsen kohdalla. Mutta tämä riippuu eniten siitä, osaako vanhempi hoitaa lasta oikein. Tarkoittaen sitä, että asettuuko lasta vastaan tämän haasteiden takia, vai asettuuko lapsen kanssa yhteiseen rintamaan niitä haasteita ratkomaan.

Jotkut miehet lähtevät kun eivät jaksa perhe-elämää.Meillä vauva vierasti yhdessä vaiheessa isäänsä,kun näki tätä niin vähän hereillä ollessaan,isä oli yrittäjänä.