Mikä yllätti lapsiperhearjessa eniten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miten yksin sitä loppupelissä onkaan. Yksin maksat kaiken, viet lääkäriin, hoidat vaatteet, kouluasiat, kaike. Vuoden isästä tulikin isä uuden perheensä lapsille :D

Porsimista hinkuvia muijia on paljon enemmän kuin äijiä.

Sinun kommentteja lukiessa olen äärettömän onnellinen, että olet lapseton ja sellaisena pysytkin.

Meillä on hieman yli vuoden ikäinen lapsi. Eniten yllättäneitä asioita:

- Rahaa on mennyt paljon vähemmän kuin kuvittelin. Lapsille saa todella hyvin hyväkuntoista tavaraa käytettynä ja äitiys- ja vanhempainpäiväraha olivat ihan ok. Lisäksi korona-aikana ei tullut istuskeltua kahviloissa yms.

- Raskausajan nälkä ja jäätävä painonnousu. Todella hidas palautuminen. Ilmeisesti tämä on perinnöllistä, sillä äidilläni kävi ihan samoin. Toisaalta palautumisen eteen ei ole tarvinnut tehdä mitään mitä en olisi muutenkin tehnyt, vaan se on tapahtunut itsestään. Nyt olen raskautta edeltävässä painossa, mutta vatsalihakset ja lantionpohjalihakset ovat selvästi heikommassa kunnossa kuin ennen raskautta.

- Vauvan luonne/temperamentti on ihan erilainen kuin kuvittelin. Meille kahdelle hiljaiselle ja rauhalliselle vanhemmalle syntyi todella touhukas ja temperamenttinen lapsi, joka ei millään mm. malta syödä/istua rattaissa ruokakaupassa/matkustaa autossa jne. ja joka ilmoittaa selvästi ja kovaan ääneen jos ei pidä jostain.

- Paljastui, että äitini ja siskoni ovat järkyttäviä vauvahulluja. Sinänsä ihan kiva että pitävät lapsestani, mutta äitini esittelee lapseni kuvia kaikille jotka suostuvat katsomaan ja välillä kertoo innoissaan lapsen asioista kuin lapsi olisi hänen.

- Paljastui, että anoppini ei ole kovin kiinnostunut lapsestamme, vaikka toivoi että hankimme lapsia ja on jo vihjaillut että toinen pitäisi saada. Hän itse on ollut elämänsä kotiäitinä, joten kuvittelin että hän pitäisi enemmän lapsista. (Oma äitini on ollut töissä)

- En koe muuttuneeni ihmisenä. Luulen että se johtuu siitä, että olin keskimääräistä vanhempi lapsen saadessani ja odotukset olivat realistiset.

- Miehen hoitovapaasta huolimatta olen lapselle ykkösvanhempi.

- Vauva nukkui hyvin yöllä.

- Vauva nukkui päiväunia hyvin vain silloin kun häntä työnnettiin vaunuissa/rattaissa.

Että mies ei sitä jaksanut, vaikka yhdessä oli perhe-elämää suunniteltu ja neljästä lapsesta unelmoitu. Kolmannen jälkeen luovutti, kun ei jaksanut enää esittää, että olisi hänen elämäänsä.

Nyt on vapaa omiin menoihinsa ja "uuteen elämään jonkun uuden kanssa". Jonkun, josta saa "perhosia vatsanpohjaan".

Minä kannan yksin vastuun yhteisistä valinnoista. Lapsille isi on se kiva tyyppi, joka vie aina pitsalle ja ostaa karkkia kun näkevät.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.

Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.

Kannattaa muistaa, että niillä lapsettomilla on myös työt, harrastukset ja mahdolliset muut omat velvollisuudet. Ja ainakin omalla kohdallani mietin myös sitä, että kuinka pienen lapsen kanssa osaisin edes olla yksin. Mitä jos jotain sattuu? On aika raskas taakka kantaa, jos tuttavan lapselle tapahtuu jotain omalla vahtivuorolla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä vauva vasta 4 kk. Olin varautunut etukäteen, että jotain haastetta voi osua kohdalle esim. imetyshaasteita, uniongelmia jne ja olin tähän varautunutkin. En ajatellut, että kohdalle voisi osua todella monta vaikeaa asiaa yhä aikaa. Ekat 3,5 kk oli vauvan kanssa suoraan sanottuna helvettiä. Vauva kärsi koliikista, refluksista, maitoallergiasta ja erään hoitovirheen takia imetystä ei saatu käynnistymään heti ja vauva on alusta asti joutunut olemaan osittain korvikkeen varassa. Ekaan 3,5 kk vauva ei nukkunut päiväunia käytännössä lainkaan, mikä myös verotti jaksamista. Välillä on itketty kipeitä ikeniä ja kärsitty rintaraivareista. Olen kuukausia ollut tiukalla imetysdieetillä ja vauva saa erityiskorviketta. Vauva on myös hyvin seurankipeä, tarvitsee paljon syliä/pystyasentoa refluksin takia ja viihdyttämistä. Ei todellakaan ole kaveri, joka hymyillen jokeltelisi itsekseen leikkimatolla tyytyväisenä pitkiä aikoja. Huutavan koliikkivauvan kanssa tuli aika tiiviisti linnoittauduttua kotiin, kun hävetti mennä mihinkään naama punaisena karjuvan vauvan kanssa. Onneksi nyt alkaa hiljalleen helpottaa. Mutta tosiaan, en osannut varautua siihen, että kohdalle voi osua kerralla todella monta vaikeaa asiaa. Tämä vauva-aika on saanut miettimään, jääkö lapsiluku yhteen vaikka tottakai oma lapsi on tosi rakas.

Tämä!! Teki mieli motata jokaista "nauti, tuo on elämäsi ihaninta aikaa!!" - fraasin käyttäjää. Inhosin myös "kaikki vauvat itkee" - fraasia. Voin sanoo, että sellainen pieni nälkäitku tai ikäväitku oli ihan toista kuin koliikkikarjunta.

Se että palvelee miestä ja lapsia. Kohtukuolemat ja keskenmenot..

Millään mitään väliä kunhan arki rullaa.

Tai sossut ovella jotta kämppä paskanen ja äippä väsyny.

Mitään apua vaan 8 kertaa akat kämppää kattomassa.

Pyysin siivousapua- naurettiin.

Positiivisesti yllätti se miten mukavaa, turvallista ja terveellistä on itsellekin kun on säännöllinen päivärytmi ja rutiinit. Ja ylipäätään se miten hauskaa ja elämäntäyteistä arki on, kun kaikki on lapselle elämys, vaikka uimahallireissu tai jopa Prisma-reissu. :D Negatiivisesti yllätti ehkä se, miten puuduttavaa leikkiminen voikin olla aikuiselle. Ei olla hirveästi panostettu siihen että lapsi viihtyisi omissa puuhissaan, koska pääosin on niin mukavaa puuhailla hänen kanssaan yhdessä. Mutta nyt kun lapsi on tullut leikki-ikään, hän haluaisi koko ajan että leikkisimme hänen kanssaan, ja eihän aikuinen nyt vaan jaksa koko ajan leikkiä. Mutta mitä isommaksi lapsi tulee, sitä paremmin hän tietysti jaksaa leikkiä myös yksin ja kavereiden kanssa. 

Mut yllätti kuinka saamaton vaimo oli perheen päänä. Oli päiväkodissa töissä ja oletin että on kokemusta lapsista. Mutta tuli yllätyksenä se että mikä mulle 8 lapsen perheessä kasvaneena on normaalia, vaimolle se on aivan jäätävää. Ruokahuolto, vaimo ei tiedä mitä syödään ja kun mä teen ruoan ja itse ja lapset syö niin vaimolla on jarrut päällä ja kiukuttelee, lasten tavalliset kiukuttelu, ne että on normaalia kun lapset tappelee tai huutaa, pitää meteliä, vaimo ei sitäkään kestä. Se että vaikka on lapset niin myös omaa aikaa pitää olla eikä niihin lapsiin olla sidottuna 24/7 molempien vanhempien voimin...

Vierailija kirjoitti:

Yllätti miten lapsen isä pesi kätensä koko touhusta. Kaikki ne suuret puheet huippuisyydestä loppui synnytykseen. Olimme vielä vuosia esikoisen syntymän jälkeen yhdessä, mutta eron siemenet kylvettiin jo vauvavuotena.

Just näin, ja tämän lisäksi mies tuli vielä kateelliseksi vauvalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllätti miten lapsen isä pesi kätensä koko touhusta. Kaikki ne suuret puheet huippuisyydestä loppui synnytykseen. Olimme vielä vuosia esikoisen syntymän jälkeen yhdessä, mutta eron siemenet kylvettiin jo vauvavuotena.

Just näin, ja tämän lisäksi mies tuli vielä kateelliseksi vauvalle.

Onhan se ikävää joutua kakkoseksi vauvan jälkeen, moni mies ei kestä sitä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Eniten yllätti ekan lapsen tulon jälkeen roolin muutos aviomiehestä täydellisen roolittomaksi puotipuksuksi, siivoojaksi ja keittiöpiiaksi. Toiseksi yllätti lohdun saamisen vaivattomuus ja helppous jummitilanteessa, kun oli kuppi täydellisen nurin tilanteesta ja keskusteluyrityksille naurettiin ja pilkattiin päin naamaa.

Vierailija kirjoitti:

Että mies ei sitä jaksanut, vaikka yhdessä oli perhe-elämää suunniteltu ja neljästä lapsesta unelmoitu. Kolmannen jälkeen luovutti, kun ei jaksanut enää esittää, että olisi hänen elämäänsä.

Nyt on vapaa omiin menoihinsa ja "uuteen elämään jonkun uuden kanssa". Jonkun, josta saa "perhosia vatsanpohjaan".

Minä kannan yksin vastuun yhteisistä valinnoista. Lapsille isi on se kiva tyyppi, joka vie aina pitsalle ja ostaa karkkia kun näkevät.

Ja sitten kaikki kiittävät ja kehuvat sitä isukkia kun huomioi noin kivasti niitä lapsiaan!

Se, että lapset kasvaa liian nopeasti. Omat jo kohta aikuisia ja kaipaan sitä kun olivat vielä pieniä ja puuhailuun kaikenlaista. Muistelen heidän kanssaan usein mitä tehtiin kun olivat pieniä, aloittivat koulun jne.

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisesti yllätti yöunien vähyys. Oli virhe mennä töihin heti äitiysloman jälkeen. Nukahdin työpöydän ääreen joka iltapäivä klo 13. (Onneksi työ oli itsenäistä ja palkka tulospohjaista, eikä kukaan ollut ”kyttäämässä”.)

Positiivisesti yllätti se, miten usein ja paljon oli oikeasti aikaa itselle ja aikaa harrastaa seksiä. Kunhan oppi ajoittamaan sen siihen lapsen nukahtamisen ja ensimmäisen heräämisen väliin, eli klo 22-00. Joo, olisi sen ajan voinut käyttää nukkumiseen, mutta sitten olisi ärsyttänyt herätä kesken unien ja koemme hyvinvoinnin kannalta tärkeäksi harrastaa seksiä riittävän usein.

Negativisesti yllätti myös se, miten vaikeaa oli imettää. Vauva ei oppinut oikeaa imuotetta, eikä maitoa tullut. Se oli mulle todella kova paikka. Sitten kun sen hyväksyin, se oli tavallaan helpotuskin, koska olemme miehen kanssa alusta saakka olleet tasavertaisia kasvattajia ja lapsen pystyi jättämään isänsä kanssa kahdestaan jo 2 viikon ikäisestä lähtien.

Hyvä kirjoitus. Yllättävää, miten paljon alapeukkuja tämä on saanut. Miksiköhän..? Harmittaakohan joitain kovasti se, että tässä perheessä hommat on saatu mainiosti rullaamaan, toinen toisensa huomioiden. Hyvä te!!!

Käsittämätön paskan määrä.

Se yllätti, että niille pitää antaa joka päivä ruokaa. Eikä ne kestä oikein paikallaan, kun otan selfieitä.

Se, kuinka nopeasti elämä helpottui hankalan vauva-ajan jälkeen. Lapsemme on nyt 4v ja elämä on tosi helppoa! Ensimmäinen vuosi oli raskas, toka jo helpompi ja siitä eteenpäin onkin ollut tosi leppoisaa :).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.

Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.

Kannattaa muistaa, että niillä lapsettomilla on myös työt, harrastukset ja mahdolliset muut omat velvollisuudet. Ja ainakin omalla kohdallani mietin myös sitä, että kuinka pienen lapsen kanssa osaisin edes olla yksin. Mitä jos jotain sattuu? On aika raskas taakka kantaa, jos tuttavan lapselle tapahtuu jotain omalla vahtivuorolla.

Ei kannata lupailla, että auttaa, jos ei ole aikomustakaan tehdä niin. Totta kai toisilla on oma elämä, mutta kyllä minua on satuttanut se, että sanottu, että autetaan ja oikeasti mitään ei silti tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.

Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.

Kannattaa muistaa, että niillä lapsettomilla on myös työt, harrastukset ja mahdolliset muut omat velvollisuudet. Ja ainakin omalla kohdallani mietin myös sitä, että kuinka pienen lapsen kanssa osaisin edes olla yksin. Mitä jos jotain sattuu? On aika raskas taakka kantaa, jos tuttavan lapselle tapahtuu jotain omalla vahtivuorolla.

Ei kannata lupailla, että auttaa, jos ei ole aikomustakaan tehdä niin. Totta kai toisilla on oma elämä, mutta kyllä minua on satuttanut se, että sanottu, että autetaan ja oikeasti mitään ei silti tehdä.

En tiedä sinun tilanteesta, mutta itse autan siten kun minä voin, joka ei aina ole sitä mitä toinen tarvitsisi. En esimerkiksi ala pienen lapsen lapsenvahdiksi yksin juuri edellä mainitusta syystä, mutta lähden seuraksi leikkipuistoon ja leikin lasten kanssa, kutsun syömään yms. jossa minulla ei ole päävastuuta itse lapsesta.

- se, miten nopeasti ne vauva-ajan vaikeudet unohtuu

- rakkauden tunteen määrä. Mä kuvittelin ennen lasta tietäväni, miltä elämääsuurempi rakkaus tuntuu. Paskat tiennyt, pelkkä kalpea aavistus siitä, miten paljon toista lopulta voikaan rakastaa.

Negatiivinen yllätys on ollut se, että lapsi tuo mukanaan joukon ihmisiä, joiden kanssa et muuten olisi missään tekemisissä. Ja nyt siis tarkoitan kavereita ja heidän vanhempiaan. Ihan hyviä ja fiksuja ihmisiä, mutta sellaisia, joiden kanssa ei ole tippaakaan samalla aallonpituudella, mutta joiden kanssa on jollain lailla luovittava, koska lapset.