Lue keskustelun säännöt.
Voiko olla epäonnistuneempaa laihduttajaa, kuin minä?
25.08.2014 |
Siis, olen 35-vuotias nainen. Ihannepainoon verrattuna minulla on ylipainoa vähän yli 20 kg. BMI-taulukon ylärajaan n. 10 kg.
Olen yrittänyt laihduttaa ensimmäisen kerran 13-vuotiaana.
Laihdutuskertoja on tähän mennessä kertynyt niin paljon, että en millään ole pysynyt enää laskuissa, mutta sanotaanko että ajatus "mun pitäisi laihtua" on esiintynyt mietteissäni miltei joka päivä viimeisten 20 vuoden aikana. Joinain päivinä pakonomaisesti, joskus vain ohimennen.
Laihdutuskuureja/elämäntaparemontteja olen aloittanut keskimäärin 80 kertaa elämäni aikana (siis vakavia elämäntaparemonttialoituksien yrityksiä keskimäärin 4 x vuodessa viimeisten 20 vuoden ajan). Sitten näitä kevyemmin otettuja "nyt alan syömään vähemmän" varmasti tuhat/tuhansia kertoja (tyyliin joka maanantai).
Kuusi kertaa olen onnistunutkin, olen saanut painoa pois 10 - 20 kg. Kolme kertaa sen 20 kg ja kolme kertaa vähän vähemmän mutta kuitenkin enemmän kuin 10 kiloa. Muuten paino on jojoillut 1-5 kiloa suuntaan ja toiseen monta kertaa vuodessa aikuisikäni ajan.
En ymmärrä missä on vika, mutta vika on jossain niin syvällä, että sitä ei ole pystynyt ratkaisemaan tavallisten kaalisoppakuurien/karppauksen/paaston/nutrauksen/vehnättömän ruokavalion/lisäaineettoman ruokavalion/kasvisruokailun/virallisterveellisen ruokavalion/"rennon painonhallinnan ruokavalion"/jutta-dieetin/proteiinidieetin/nälän tuntemusten mukaan syömisen/tunnepäiväkirjojen/syömishäiriöisille tarkoitettujen ohjeiden/vertaistuen avulla. Kaikkea näitä (ja muitakin) olen kokeillut.
Olen myöskin lukenut kaikki syömishäiriöistä, syömiseen, laihduttamiseen jne liittyvät kirjat kirjastosta. Myöskin ravitsemusoppaita. Tiedän kaiken hiilihydraateista, rasvoista, proteiineista, ruokien energia/ravintosisällöistä ja siitä mitä keho tarvitsee toimiakseen ja miten ruoansulatus yms. toimii.
Eli yli 20 vuotta tässä nyt on taisteltu ja koitettu kaikkea mahdollista ja mahdotonta. En ole silti onnistunut pysyvästi, vaikka olenkin siis onnistunut kiloni karistamaan jo useammankin kerran.
Olenko epäonnistunein? Tiedättekö ketään muuta/onko täällä ketään muuta, jolla olisi kurjempi tai edes samanlainen laihdutushistoria?
Toki siis tiedän naisia, jotka ovat laihduttaneet, mutta useimmat ovat laihduttaneet vain kerran tai pari, useat ovat yrittäneet laihduttaa mutta eivät ole koskaan laihtuneet yhtään (eivätkä siten myös lihoneet kilojaan takaisin, varsinkaan kaikkia).
Kommentit (90)
Olet laihduttamisillasi saanut kehosi hormonitason ihan sekaisin. Et pysty laihtumaan ennenkuin kroppasi on kunnossa.
Sun kannattaisi nyt laittaa syömisesi kuntoon. Minä suosittelen vhh-ruokavaliota, mutta päätös on sinun.
Kehon kuntoon saattamiseen menee varmaan vuoden verran. Sinä aikana ei pidä miettiä laihdutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, en ehdi lukea koko ketjua, mutta voin kertoa oman onnistumiseni keinot. Jätin sokerit ja jauhot pois (ensin tiukempaa linjaa, sitten jatko ns. hyväkarppauksella), ja paino putosi puolen vuoden aikana 20kg. Tästä on nyt muutama vuosi. Lisäsin liikuntaa pikkuhiljaa, ja terveellinen ruokavalio ja aktiiviliikkuminen saivat aikaan sen, että olen nyt elämäni kunnossa. Entiseen en palaa, en koskaan. Tsemppiä, onnistut kyllä!
"Jos joku osaisi kertoa miten saada syöminen/ruoka ja siitä itselleni aiheutuva suuri nautinnontunne pois, niin sitten varmaan ongelmani olisi korjattu. Tai, jos voisi valita että sulkisi kaikki ruokaa/syömistä koskevat ajatukset pois aivoista/mielestä... ei taida olla vielä keksitty ratkaisua tähänkään ongelmaan."
Edelleen, eft, meditaatio, itsehypnoosi.
-26 muistaakseni
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 10:24"]
Olet laihduttamisillasi saanut kehosi hormonitason ihan sekaisin. Et pysty laihtumaan ennenkuin kroppasi on kunnossa.
Sun kannattaisi nyt laittaa syömisesi kuntoon. Minä suosittelen vhh-ruokavaliota, mutta päätös on sinun.
Kehon kuntoon saattamiseen menee varmaan vuoden verran. Sinä aikana ei pidä miettiä laihdutusta.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 21:47"]
Sulta puuttuu se motivaatio, siitä se on kiinni. Olet niin kiinni syömisissäsi ettet oikeasti edes halua laihtua, haluat antaa periksi ja syödä.
[/quote]
Niinpä. Täällä yksi toinen ikuinen laihduttaja, paino putoaa aina hyvin kun olen motivoitunut mutta muuten ei ja kaikki yritykset syödä hyvin ovat epäonnistuneet. Ylipainoa tosin vain vajaa 6 kg, mutta sama ongelma oli kiloja paljon tai vähän.
Keskustelu ja vertaistuki taitaa olla paras vinkkini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et sallisi itsellesi näitä ruoka ajatuksia ja nautiskelua ruuasta? syöt tasaisesti sen 5 kertaa päivässä mieluista ruokaa,kuitenkin järki kädessä. jos negatiivisuus värittää ajatuksiasi,"en saisi ajatella,miksi tää on liian hyvää, mä en onnistu, en saisi..." niin kehokin reagoi negatiivisesti ja kielteiset ajatukset vain lisää syömishimoa. Oletko kokeillut positiivistä,sallivaa asennetta? syö säännöllisesti,juuri niitä ruokia mitä haluat (kuitenkin esim lautasmalli mielessä pitäen)...olet ehkä patrik borgista lukenut? olettaen,kun kerroit että olet paljon lukenut.Lue hänen blogiaan,itse löysin avaimet sieltä..lopetin laihdutus ajatuksen ja keskityin vain hyvään syömiseen joka ateria kerralla,sen kummempia murehtimatta. nimimerkillä samoista ongelmista kärsivä 40kg ylipainoinen (alunperin 50kg ylipainoinen).
Mäkin suosittelen ammattiauttajaa, ei tässä enää av-palsta osaa auttaa, kun selvästikään ongelma ei ratkea sellaisilla kikoilla kuin "juo paljon vettä ja pureskele purkkaa" tmv.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi, joka syö mielitekoihinsa. Olen kärsinyt joskus myös syömishäiriöstä ja olen vieläkin hoikka (tosin minulla on myös nopea aineenvaihdunta). Ongelmana on se, että minun on hankalaa syödä terveellisesti ja käytän mieluummin vaaditut kalorit niiden herkkujen syömiseen. Minulla ei ole mitään tiettyä mielialaa/tunnetilaa jolloin söisin enemmän tai vähemmän, vaan pidän yksinkertaisesti syömisestä ja sen aiheuttamasta mielihyvästä. Rakastan myös muita samantapaisia asioita, kuten shoppailua ja sitä, että saa irrottaa hintalapun jostain ihanasta uudesta vaatteesta. Luulen, että minulla on sellainen addiktioihin taipuvainen luonne. Olisiko sinulla sama juttu? Mielihyvät vetävät sinua puoleensa niin voimakkaasti, että muut asiat jäävät kakkoseksi, eikä painonpudotus aiheuta sinulle yhtä suurta mielihyvää kuin välitön, syömisestä saatava mielihyvä?
Itselläni avaintekijä ahmimisen estämisenä on pitkät yöunet. Nyt kesällä kun olen saanut nukkua niin pitkään kuin haluan, jää syöminen vähemmälle, koska en yksinkertaisesti ehdi syödä yhtä paljon. Jos herää klo 7 töihin, tulee pakosti syötyä enemmän kuin jos herää klo 11. Tämä siis oma keinoni. Toinen on lenkkeily. En omista autoa. Hyötyliikunta auttaa paljon, vaikka sitä ei heti konkreettisesti huomaakaan. Rannalle tai markettialueelle kävely autoilun sijaan kuluttaa kyllä kaloreita. Oma keinoni on lisäksi se, etten KOSKAAN laske kalorimääriä. Jos alan ajattelemaan kaloreita, ajattelen ruokaa jatkuvasti. Meni kauan päästä eroon tällaisesta ajattelutavasta. Kaikki Jutta-dietit ym. keskittyvät kaloreiden laskemiseen ja ruuan punnitsemiseen, mikä mielestäni vain aiheuttaa enemmän mielitekoja.. Parempi yrittää olla keskittymättä ruokaan niin paljon, ja keskittyä päivässä enemmän muihin asioihin.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 10:24"]
Olet laihduttamisillasi saanut kehosi hormonitason ihan sekaisin. Et pysty laihtumaan ennenkuin kroppasi on kunnossa.
Sun kannattaisi nyt laittaa syömisesi kuntoon. Minä suosittelen vhh-ruokavaliota, mutta päätös on sinun.
Kehon kuntoon saattamiseen menee varmaan vuoden verran. Sinä aikana ei pidä miettiä laihdutusta.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap,
tekstissäsi on paljon sellaista, joista tunnistan itseni. Pakonomainen laihduttaminen, elämän pyöriminen ruoan ympärillä, epäonnistumisen tunne. Been there, done that. Tässä keskustelussa nousee sana "motivaatio". Kerron oman versioni motivaatiosta:
Minun motivaationi oli parhaimmillaan sitä, että menin joka ikinen päivä sekä lenkille että vähintään 5 kertaa viikossa harrastamaan itselleni rakasta kamppailulajiharrastustani. Elämäni pyöri liikunnan ympärillä, mutta samalla tappoi rakkauttani siihen. Vihaan yli kaiken hölkkäämistä ja juoksemista, mutta menin silti hölkkälenkille vaikka kuinka oli vastenmielistä. Harrastukseni vuorostaan sai minut ahdistumaan: olin koko ajan omasta mielestäni liian iso, liian kömpelö, liian taitamaton, liian huono. Joitakin tekniikoita oli vaikea tehdä puhtaasti siksi, kun mielessä pyöri mielikuva huonokuntoisesta, kömpelöstä valaasta.
Ruokapuolella elin hyvin askeettista elämää. Söin pieniä annoksia, skippasin aterioita ja esimerkiksi laskin painonvartijapisteitä periaatteella, että alittaisin ne. Virallisen pistemäärän täyttyminen oli epäonnistuminen. Tämän lisäksi liioittelin syömiäni annoksia ylöspäin. Punnituspäivää edeltävän päivän paastosin lähes kokonaan. Toki tulosta tuli: viikossa laihduin keskimäärin puolitoista kiloa. Viikkoina, jolloin en laihtunut, olin täysin lyöty. Tämän lisäksi mittasin itseäni joka viikko myös mittanauhalla ja kuvasin muuttuvaa kehoani.
Väitän, että vaikka minulla ei ollut mitään tietoa oikeasti terveellisestä elämämästä, motivaatiota oli enemmän kuin kenelläkään. Mutta kuka tuollaista aliravittua, fanaattista elämää oikeasti jaksaa? Väitän ja toivon, ettei kukaan.
Painoni on nykyään korkeampi kuin ennen, mutta se on lähtenyt vihdoinkin laskuun, vain eri säännöillä kuin ennen. Hylkäsin hölkkälenkit ja vaihdoin sen pitkiin kävelylenkkeihin musiikin tahdissa, josta nautin suuresti. Suhtaudun lajiini ihan uudella tavalla: pääasia että treenaan minulle rakkaiden ihmisten parissa, viis siitä vaikka en osaisikaan. Ja taitoni ovat yllättäen kehittyneet, vaikka tahtini on entistä armollisempi. Ja ennen kaikkea: jos joskus tulee muuta menoa tai en vain kertakaikkisesti jaksa mennä salille, en mene. Niitä päiviä on harvoin, mutta niillekin on paikkansa.
Enää en mittaa itseäni, en osta tavoitevaatteita enkä edes punnitse. Syömisestäni en osaa sanoa, mikä on se isoin muutos. Kenties se, että ruoka ei enää määrittele päivääni. Se on siinä osana, joskus tankkausaineena ja joskus puhtaasti hemmottelun ilosta, mutta joskus se vain unohtuu. Elämässä on paljon muutakin kuin ruoka ja laihuuden tavoittelu. Toki pidän säännöllistä ruokarytmiä, mutta se on vain osana muuta elämäni muutosta: liikun enemmän kävellen kuin autolla säästääkseni, teen kevyttä ja ravitsevaa ruokaa taloudellisemmin ja yritän tehdä muutakin kuin istua tietokoneella tai television ääressä. Ruokavalio on vain osa tätä muutosta. Ja kun on säännöllinen päivärytmi, ruokakin istuu siihen aika vaivattomasti.
Olen laihtunut, mutta sen huomaa lähinnä juuri ostetuista uusista farkuistani. Ne roikkuvat päälläni... mistä saan hyvän syyn ostaa itselleni uudet ja hemmotella itseäni, nauttia omasta kauneudestani ilman itseni ruotimista ja inhoamista.
En voi neuvoa sinua itsekin omiin toimintatapoihini kompastuneena, mutta toivon, että oma tarinani antaisi jonkinlaisen lähestymistavan. Toivottavasti joskus löydät sen itsellesi toimivimman tien hyvään ja terveeseen elämään. :)
Tää on niin tavallinen harha, että ollaan koitettu ihan kaikki ja tehty ihan kaikki.
Mitäpä jos ihan rauhassa alkaisit tehdä niitä edistäviä muutoksia koko loppu elämää varten? Jos kilot tulee takasin, olet
a) laihduttanut väärin
b) tietämätön siitä, miten ylläpidetään saavutettu paino
Kerrot että olet vastustellut syömishimoasi 2 vuotta. Eikö tullut missään vaiheessa mieleen, että yrittäisit tehdä sille jotain, ettei olisi sitä syömishimoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruoka on sinulle selvästi suuri (suurin?) mielihyvän lähde, joten minusta ei ole mikään ihmekään, etteivät pudotetut kilot pysy poissa. Sinulta kun on tuolloin viety pois nautintoa ja hyvää oloa tuottava asia, jota kaipaat luonnollisesti takaisin. Olet onnistunut itsekurin avulla pitämään ylimääräisiä kiloja poissa pitkäänkin, mutta lopulta tunteet voittavat. En usko, että itsekuri on tässä se avain onneen. Sinun tulisi paremminkin löytää elämääsi muita nautintoa tuovia asioita, jotka voisivat korvata syömisen tuottaman mielihyvän. Pelkkää syömistä rajoittamalla sinulle tulee tunnevaje, jäät vaille hyvän olon tunteita, eikä kukaan jaksa ilotonta elämää loputtomiin.
Olen itsekin kokenut oman osani painon jojoilusta, ja syöminen on myös minulle yksi elämän suurista nautinnoista. Ensimmäisen kerran eläissäni laihduin spontaanisti ja laihduttamatta silloin, kun kohtasin kliseisesti Sen Oikean. Olen ajatellut, että tuolloin rakastuminen aiheutti minussa niin suuria hyvän olon tunteita, että se ikään kuin korvasi syömisestä aiheutuvan mielihyvän. Alkuhuuman tasaannuttua ruoka alkoi luonnollisesti maistua taas hyvältä, mutta laihtumisen myötä olen opetellut saamaan nautintoa myös muista asioista kuin ruoasta. Silti, aina kun elämä stressaa tai väsyttää tai on muuten huono päivä, minun tekee mieli painua sohvalle viltin alle herkkukulho kainalossa. Joskus annan mieliteolle periksi, mutta aina välillä onnistun valitsemaan sen herkkukulhon sijaan jonkin hyvän kirjan - lukeminen kun on minulle yksi mieluisimpia asioita syömisen ohella.
Sulla on yksinkerrtaisesti addiktio ruokaan. Aivan samalla tavalla jokainen addikti tekee: ajattelee sitä addiktion kohdetta koko ajan, taistelee mielitekoa vastaan, mistä himo vain kasvaa. Sitä on vain saatava, lisää ja lisää, ja se tuottaa suurimman nautinnon elämässä. Olet addikti.
Jollakin se on alkoholi, toisella tupakka, kolmannella seksi, neljännellä työ, viidennellä kuntoilu (fitness). Aivan yhtä tuhoisia kaikki äärimmilleen vietyinä. Tarvitset ammattilaisen apua. Käänny lääkärin puoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 10:24"]
Olet laihduttamisillasi saanut kehosi hormonitason ihan sekaisin. Et pysty laihtumaan ennenkuin kroppasi on kunnossa.
Sun kannattaisi nyt laittaa syömisesi kuntoon. Minä suosittelen vhh-ruokavaliota, mutta päätös on sinun.
Kehon kuntoon saattamiseen menee varmaan vuoden verran. Sinä aikana ei pidä miettiä laihdutusta.
[/quote]
Ruokariippuvuus voi olla ihan itse aiheutettua väärällä syömisellä.
Jos on jokin puutostila, tekee mieli joitain tiettyjä asioita. Kun tekee mieli lihaa, voi olla raudanpuutetta tai jos haluaa suklaata, voi olla magnesiuminpuutosta. Liian vähän kun syö, tekee mieli usein jotain, mistä saa helposti ja nopeasti energiaa. Jos syö paljon makeaa, verensokerinheittely ajaa syömään sitä lisää. Lista on loputon.
"Syön paljon, vaikka söisin hitaasti ja nautiskellen. Ja ihan jopa porkkanat ja kurkku ja rahka ja perunat ja kastike ja mäkkärin hampurilainen ja kaikki muukin on ihanaa. Kohtuus ja kohtuudessa pysyminen on ongelmani"
No syö sitten hyvä ihminen niitä salaatteja, kurkkuja ja porkkanoita. Siis sä et _mitenkään_ voi syödä niitä niin paljon että kaloreita tulisi esim se 4000, mitä sanoit helposti päivässä syöväsi.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:25"]
Hei ap,
tekstissäsi on paljon sellaista, joista tunnistan itseni. Pakonomainen laihduttaminen, elämän pyöriminen ruoan ympärillä, epäonnistumisen tunne. Been there, done that. Tässä keskustelussa nousee sana "motivaatio". Kerron oman versioni motivaatiosta:
Minun motivaationi oli parhaimmillaan sitä, että menin joka ikinen päivä sekä lenkille että vähintään 5 kertaa viikossa harrastamaan itselleni rakasta kamppailulajiharrastustani. Elämäni pyöri liikunnan ympärillä, mutta samalla tappoi rakkauttani siihen. Vihaan yli kaiken hölkkäämistä ja juoksemista, mutta menin silti hölkkälenkille vaikka kuinka oli vastenmielistä. Harrastukseni vuorostaan sai minut ahdistumaan: olin koko ajan omasta mielestäni liian iso, liian kömpelö, liian taitamaton, liian huono. Joitakin tekniikoita oli vaikea tehdä puhtaasti siksi, kun mielessä pyöri mielikuva huonokuntoisesta, kömpelöstä valaasta.
Ruokapuolella elin hyvin askeettista elämää. Söin pieniä annoksia, skippasin aterioita ja esimerkiksi laskin painonvartijapisteitä periaatteella, että alittaisin ne. Virallisen pistemäärän täyttyminen oli epäonnistuminen. Tämän lisäksi liioittelin syömiäni annoksia ylöspäin. Punnituspäivää edeltävän päivän paastosin lähes kokonaan. Toki tulosta tuli: viikossa laihduin keskimäärin puolitoista kiloa. Viikkoina, jolloin en laihtunut, olin täysin lyöty. Tämän lisäksi mittasin itseäni joka viikko myös mittanauhalla ja kuvasin muuttuvaa kehoani.
Väitän, että vaikka minulla ei ollut mitään tietoa oikeasti terveellisestä elämämästä, motivaatiota oli enemmän kuin kenelläkään. Mutta kuka tuollaista aliravittua, fanaattista elämää oikeasti jaksaa? Väitän ja toivon, ettei kukaan.
Painoni on nykyään korkeampi kuin ennen, mutta se on lähtenyt vihdoinkin laskuun, vain eri säännöillä kuin ennen. Hylkäsin hölkkälenkit ja vaihdoin sen pitkiin kävelylenkkeihin musiikin tahdissa, josta nautin suuresti. Suhtaudun lajiini ihan uudella tavalla: pääasia että treenaan minulle rakkaiden ihmisten parissa, viis siitä vaikka en osaisikaan. Ja taitoni ovat yllättäen kehittyneet, vaikka tahtini on entistä armollisempi. Ja ennen kaikkea: jos joskus tulee muuta menoa tai en vain kertakaikkisesti jaksa mennä salille, en mene. Niitä päiviä on harvoin, mutta niillekin on paikkansa.
Enää en mittaa itseäni, en osta tavoitevaatteita enkä edes punnitse. Syömisestäni en osaa sanoa, mikä on se isoin muutos. Kenties se, että ruoka ei enää määrittele päivääni. Se on siinä osana, joskus tankkausaineena ja joskus puhtaasti hemmottelun ilosta, mutta joskus se vain unohtuu. Elämässä on paljon muutakin kuin ruoka ja laihuuden tavoittelu. Toki pidän säännöllistä ruokarytmiä, mutta se on vain osana muuta elämäni muutosta: liikun enemmän kävellen kuin autolla säästääkseni, teen kevyttä ja ravitsevaa ruokaa taloudellisemmin ja yritän tehdä muutakin kuin istua tietokoneella tai television ääressä. Ruokavalio on vain osa tätä muutosta. Ja kun on säännöllinen päivärytmi, ruokakin istuu siihen aika vaivattomasti.
Olen laihtunut, mutta sen huomaa lähinnä juuri ostetuista uusista farkuistani. Ne roikkuvat päälläni... mistä saan hyvän syyn ostaa itselleni uudet ja hemmotella itseäni, nauttia omasta kauneudestani ilman itseni ruotimista ja inhoamista.
En voi neuvoa sinua itsekin omiin toimintatapoihini kompastuneena, mutta toivon, että oma tarinani antaisi jonkinlaisen lähestymistavan. Toivottavasti joskus löydät sen itsellesi toimivimman tien hyvään ja terveeseen elämään. :)
[/quote]
Motivaatio ei ole sama kui raivokas jumppaaminen tai kitkuttelu jollain dieetillä. Se on sitä että haluaa voida paremmin ja olla hoikka, päästä liikakiloista eroon. Silloin kun on tällainen motivaatio, että juuri tätä minä haluan, ei olekaan hommassa enää esteenä se, että haluaakin syödä kaksin käsin. Minä syön fiksusti hyvää ruokaa, liikun ja nautin elämästä ja olen saanut painon pois ja pysymään poissa. Minulla on motivaatio kohdallaan, ap:lla ei. Ap haluaa syödä, sen hän kertoo itsekin
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 10:24"]
Olet laihduttamisillasi saanut kehosi hormonitason ihan sekaisin. Et pysty laihtumaan ennenkuin kroppasi on kunnossa.
Sun kannattaisi nyt laittaa syömisesi kuntoon. Minä suosittelen vhh-ruokavaliota, mutta päätös on sinun.
Kehon kuntoon saattamiseen menee varmaan vuoden verran. Sinä aikana ei pidä miettiä laihdutusta.
[/quote]
[/quote]
59 lisää vielä, että kaikki lähtee itsestä. Ap haluaa aivan selvästi, että hänelle todettaisiin, ettei hän vaan voi syömiselleen mitään. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ihminen pystyy vaikka mihin JOS itse niin haluaa ja päättää.
Mulla on myös yli 15 vuoden laihdutushistoria, jojoilua, ahmimista, kaikkea. Juuri tuollaista mitä kerroit, se syömisen vastustaminen vei suunnilleen elämänilon, ja edes hoikkuus (jonka välillä onnistuin saavuttamaan) ei vienyt sitä, kuten moni täällä on kertonut. En ollut onnellinen hoikkana ja urheilevana, vaan aina vaan ruokahimot velloivat ja joka päivä oli taistelua. Olin pitkään vakuuttunut, että mulla on syömishäiriö ja vika on päässäni. Kunnes löysin karppaamisen. (Ala)karppaaminen vei vuosikausien syömishimot kokonaan pois, ja nyt olen vihdoin oppinut vain syömään hyvää ruokaa ilman jatkuvaa tappelua, syyllisyyttä, lihomisenpelkoa jne. Myös paino laski itsestään normaalipainoon, terveys on kunnossa. Ja kaikki tämä vain jättämällä viljat, sokerin, perunan ja riisin.
Kerroit kokeilleesi karppausta ja jäin pohtimaan, millä tyylillä karppasit? Veditkö hiilarit ihan oikeasti tosi alas, luovuit kaikesta viljasta jne? Olen tullut siihen tulokseen, että ns virallisterveellinen ruokavalio ei yksinkertaisesti sovi kaikkien fysiikalle. "Normaali" hiilarimäärä eli viljojen ja sokerin käyttö saa joillain aikaan jatkuvan syömiskierteen paino-ongelmineen. Miten muuten selittyisi se, että niin moni on saanut karppauksesta avun juuri kuvailemasi kaltaisiin syömisongelmiin. Toki tästä on paljon uutta tutkimustakin, mutta nyt en halua lähteä tässä yleisempään karppikeksusteluun.