Mitä läheisen syöpä opetti

Vierailija kirjoitti:

Jos on elänyt itsekkäästi, niin voi myös kuolla itsekkäästi jättämättä lapsilleen/läheisilleen jäähyväiskirjeitä, salaamalla asioita, joista läheisille koituu ongelmia, kun joutuvat asioita selvittelemään kuoleman jälkeen, eikä voinut selvittää keskustelemalla parisuhdetta kaihertaneita asioita.

Toiseksi selvisi, ettei käsitys Suomen korkeatasoisesta syöpä hoidosta pidä paikkaansa. Täällä ei saa edes kuolevat kunnollista kivunlievitystä ja hoito on järkyttävän huonoa. Oireisiin määrätään Buranaa, eikä syytä tutkita ennen kuin on jo liian myöhäista, jolloin syöpä on ehtinyt levitä. Lääkärit vaihtuvat jatkuvasti, potilasta ripotellaan, eikä kuunnella.

Tämä luonnehdinta terveydenhuollon tasosta on kuvaava ja tälle tulisi tehdä jotain ja mahdollisimman pian. Koulutukseen olisi myös satsattava enemmän, jotta tällaisen kokemuksen tuleminen ei olisi mahdollista.

Kivun hoito Suomessa on kehitysmaatasolla. Täydellinen kivunhoidon kehitysmaa.

Muutti elämää niin, että menetin yhdellä kerralla pomoni (eli työpaikkani, olin ainoa työntekijä pomoni lisäksi), rakkaan ystäväni ja anoppini. Ikävä ei hellitä, ei millään. En vieläkään pysty sisäistämään, etten tässä elämässä enää häntä näe.

Odotan mieheni kanssa esikoistamme, anoppini olisi elänyt tätä odotusaikaa niin täysillä meidän kanssamme ja ollut taatusti mummuna ihana.

Paska sairaus, vie levinneenä nopeasti hautaan. Ja että syöpäsairas voi myös peitellä sairautensa vakavuutta / levinneisyyttä läheisiltään.

Isoäitini sairastui syöpään joka lähetti etäpesäkkeitä ympäri elimiä. Loppuvaiheessa isoäitini kivut olivat niin kovat, että hän valvoi 24h ja kertoi toivovansa vain ja ainoastaan kuolemaa. Kipulääkkeitä ei voitu lisätä ettei hänestä tule riippuvaista niistä.

Aloin kannattamaan eutanasiaa jotta ihminen saa hyvän kuoleman.

Opetti sen, että ihminen, joka ei ole melkeinpä syntymänsä jälkeen joutunut lääkäreitä näkemään, saattaa silti menehtyä yllättävän nopeasti diagnoosin jälkeen.

Aikaisemmin mainittiin mielenkintoisessa kommentissa, että läheisen syöpä toi omaan elämään tietynlaisen melankolisen pohjavireen. Itselläni on myös käynyt näin, jollain tavalla kuolema on jäänyt taustavaikuttajaksi ajatusmaailmaan. Kaiken kuolevaisuus, mortaliteetti, on totta tosiaan jotain, mitä en nuorempana ajatellut syvällisesti.

Kiitos hyvästä ketjusta.

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini sairastui syöpään joka lähetti etäpesäkkeitä ympäri elimiä. Loppuvaiheessa isoäitini kivut olivat niin kovat, että hän valvoi 24h ja kertoi toivovansa vain ja ainoastaan kuolemaa. Kipulääkkeitä ei voitu lisätä ettei hänestä tule riippuvaista niistä.

Aloin kannattamaan eutanasiaa jotta ihminen saa hyvän kuoleman.

En oikein käsitä tuota, että loppuvaiheessa ei muka annettu lisää kipulääkettä ettei hänestä tule riippuvaista niistä? Jos loppu on jo lähellä, mitä väliä?

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini sairastui syöpään joka lähetti etäpesäkkeitä ympäri elimiä. Loppuvaiheessa isoäitini kivut olivat niin kovat, että hän valvoi 24h ja kertoi toivovansa vain ja ainoastaan kuolemaa. Kipulääkkeitä ei voitu lisätä ettei hänestä tule riippuvaista niistä.

Aloin kannattamaan eutanasiaa jotta ihminen saa hyvän kuoleman.

Tämä on uskomatonta, ettei parantumattomasti sairaat ihmiset, edes lapset, saa riittävästi kipulääkkeitä kun pelätään riippuvuutta. Mitä ihmeen väliä sillä riippuvuudesta enää siinä vaiheessa on, kun elämää on jäljellä enää maksimissaan viikkoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini sairastui syöpään joka lähetti etäpesäkkeitä ympäri elimiä. Loppuvaiheessa isoäitini kivut olivat niin kovat, että hän valvoi 24h ja kertoi toivovansa vain ja ainoastaan kuolemaa. Kipulääkkeitä ei voitu lisätä ettei hänestä tule riippuvaista niistä.

Aloin kannattamaan eutanasiaa jotta ihminen saa hyvän kuoleman.

En oikein käsitä tuota, että loppuvaiheessa ei muka annettu lisää kipulääkettä ettei hänestä tule riippuvaista niistä? Jos loppu on jo lähellä, mitä väliä?

Nimenomaan, ei mitään väliä, mutta noin se silti usein menee.

Hirveä tapa lähteä täältä. Tuskaisaa.

Up

Vierailija kirjoitti:

Opin läheiseni syövästä ja kuolemasta monta asiaa. Valitettavasti useimmat opetukset olivat aika karuja.

- Elämä on lyhyt ja loppu voi tulla koska tahansa. Älä jätä unelmia toteuttamatta toisten takia. Älä elä sitku-elämää.

- Sairaanhoito voi olla hyvää, mutta se voi olla myös täysin luokatonta ja jopa julmaa. Sairaanhoitajat eivät todellakaan ole kaikki mukavia tai hienotunteisia ihmisiä. Pidä aina varalla keino lopettaa omat kärsimyksesi.

- Suurin osa ihmisistä, jotka kuvittelet ystäviksesi tai läheisiksesi, eivät todellisuudessa välitä sinusta juurikaan. Ihminen, jota pidit parhaana ystävänäsi, voi hylätä sinut silmää räpäyttämättä. Sukulaiset, jotka vannovat auttavansa ja lupailevat lapsillesi kuuta taivaalta hautajaisissa, katoavat todellisuudessa kuin tuhka tuuleen. En ole varma mitä tästä kokemuksesta pitäisi oppia, mutta ainakin koen itse vapautuneeni kaikesta avunantovelvollisuudesta tulevaisuudessa.

- Ihmisillä on kummallinen tarve päästä pällistelemään kuolinvuoteen äärelle. Jos et tahdo osaksi tätä makaaberia näytelmää, varaudu valmiiksi torjumaan innokkaat puolitutut hyvästelijät ja kiellä henkilökuntaa/perhettä päästämästä ketään sisälle.

- Ihmisillä on myös tarve päästä juoruilemaan ja säätämään, välittämättä lainkaan siitä, miltä omaisista tuntuu. Me mm. puimme läheisemme itse hautausvaatteisiin, ja sain jälkikäteen tietää, että eräs kaukainen sukulainen oli vaihdattanut minun kutomani ja valitsemani villasukat hänen itsensä kutomiin "taivassukkiin". Kuulostaa ehkä pikkujutulta, mutta tuntui aivan pohjattoman loukkaavalta ja törkeältä kuulla tästä jälkikäteen. Älä ikinä mene päsmäröimään toisten ihmisten elämään. Kunnioita surevia. Tukea voi muuten kuin säätämällä omiaan tai tuputtamalla ajatuksiaan. Hyvä tarkoitus ei pyhitä keinoja.

- Alkoholistit, riippuvaiset, narsistit ym. ihmiset käyttävät täysin silmittömästi hyväkseen kaikki mahdollisuudet hyötyä lähestyvästä kuolemasta; teetetään salassa testamentteja, vaaditaan surusta sekaisin olevia omaisia kirjoittamaan sopimuksia, joissa luovutaan lakiosuudesta, annetaan perintökoruja omille suosikeille, heitetään yhden sisaruksen tärkeät muistot roskiin ja vaikka mitä. Ihmiset ovat törkeitä. Älä luota kehenkään. Älä allekirjoita mitään, jos et ole 100% skarppi. Jos mahdollista, kerää kaikki tärkeät muistot jo läheisen eläessä, sillä kuoleman jälkeen voi olla kyse tunneista, kun omaisuus on käyty läpi.

Näiden lisäksi minulle jäi luultavasti lopun ikääni kestävä voimakas kuolemanpelko.

Tiivistit raadollisimmissa kommenteissasi osan kokemuksistani: järkyttävä pettymys ihmisten ilkeään ja ahnaaseen juoruilun nälkään, vääriin puheisiin, toisten yksityisasioiden sorkkimiseen ja yksityisyyden loukkauksiin. Petyin siihen sontaan, joka kumpuaa sorkkijan, juoruilijan ja puhujan omista psykologisista intresseistä. Opin myös, ettei hoito oikeasti ole aina hyvää ja kaikki hoitohenkilökunnasta eivät kuuluisi kyseiseen ammattiin. Opin, että narsistiset, psykopaattiset ja ilkeät ihmiset pyrkivät hyötymään kuolevasta tai hyppimään ruumiiden ympärillä, jos vain tilaisuus tulee. Ja itse asiassa juuri silloin, sillä onhan heikoilla oleva ihminen helppo uhri. Säädyllisyys tai kunniallisuus ei monelle ole sanan kirjainlukumäärää painavampi asia.

Opin myös, miten tärkeitä ne läheiset sairastuneet tai menehtyneet ihmiset o(li)vat. Toki sen tiesin ennenkin, mutta kuolema asettaa asioille vielä selkeämmän perspektiivin. Kuolema opettaa elämän merkityksestä, ja korottaa hyvän ja hyvin tekemisen vielä korkeammas heille, joilla on sydän. Kuolema osoittaa myös, kuinka brutaali, sadistinen ja ilkeä ihminen voi olla toiselle. Itse en anna anteeksi ihmisille, jotka tulivat lyömään, kun minulla oli kaikkein vaikeinta. Mutta entistäkin varmemmin tiedän, etten halua elää kuten he, ja silloin kun heillä on vaikeaa, en tee heille, kuten he tekivät minulle.

Elämä on lyhyt, arvaamaton ja hauras. Samalla vahva ja kestävä. Mikään materiaalinen tekomme ei jää kovin pitkäksi jälkeen, mutta rakkaus jatkaa kulkuaan ihmisestä ihmiseen iäti. Samoin viha. Suurinta rakkautta onkin pysäyttää vihan nuoli itseensä ja estää sen kulku, vaikkei aina rakkauteen kykenisikään.

Vierailija kirjoitti:

Sen, että  se muuttaa elämän lopullisesti! Jos pikkulapsi kuolee syöpään 5-vuotiaana, mikä sen tarkoitus voi olla.

Jää vain kysymys: miksi, miksi miksi..........

Ei sillä ole mitään tarkoitusta, se on vain huonointa mahdollista tuuria. Elämä on hemmetin epäreilua: moni ihana pieni viaton lapsi kuolee ennen kuin elämä kunnolla alkaakaan ja toisaalla joku pirullinen ilkeä ihmisriiviö sinnittelee satavuotiaaksi, juopotellen ja tupakoiden, rasvaa mättäen,ihan vain toisten kiusaksi.

Se opetti sen, että häijyys, ilkeys ja narsismi ei häviä edes syövän edessä. Ihmisen luonne ei kukistu eikä pehmene, vaikka ruumis alkaa lahoamaan ja kuolema hiipii luo. Kauheaa, kauheaa, kauhuelokuviakin kauheampaa! Suorastaan hirvittävää seurata tällaista ihmistä, antakaa tällaisen kuolla YKSIN.

Onhan tuo käsittämätöntä, miten ihmiset käyttäytyy, mutta niin monella on samansuuntaisia kokemuksia, että kaikki joutuu tuollaisen uhriksi joskus.

Opetti senkin, että kannattaa huolehtia siitä, että omaiset tietävät toiveesi esim. hautapaikasta ja muista tärkeistä asioista. Yhden lähiomaisen hautaustoive löytyi hänen jäämistöstään, kun hautajaisista oli kulunut monta kuukautta.

Ihmisten uteliaisuus asian suhteen on älytöntä. Osastolla vieraili jos jotakin tuttavaa, silloin kun ihminen oli heikoimmillaan. Ja nyt en puhu läheisten vierailusta.

asdiklönasd

Ainakin sen, että kärsimys ei jalosta veemäistä luonnetta. "Mulla on syöpä, mä saan sanoa mitä mä tykkään!" Hän parani täysin jo yli 10 vuotta sitten, mutta odottaa, että kaikki kohtelevat häntä silkkihansikkain, koska elämä kohteli häntä niin epäreilusti että antoi syövän.

Molempien isovanhempieni syöpään kuoleminen opetti minut kannattamaan eutanasiaa. Kun mitään toivoa ei enää ole parantumisesta ja kivut ovat niin hurjia, että morfiini on yhtä hyödyllinen kivunhoidossa ketunleivän kanssa, ja väkisin vaan pitää olla hengissä, kun ei voi itseltään niin sairaana enää henkeäkään riistää. Täydellisesti muiden hoidettavana kaikki, eikä edes koe muuta kuin kärsimystä.

Muita syöpään sairastuneita en tunne. Minulla ei ole antaa kokemuksia parantumisesta valitettavasti.

Onnellisia ovat ne, joiden syöpä havaitaan ajoissa vaikkapa työterveydenhuollon tai parisuhteen solmimisen vuoksi.