Lue keskustelun säännöt.
Mitä läheisen syöpä opetti
Kommentit (127)
Se opetti sen, etten enää tuudittaudu ajatukseen siitä, ettei mitään pahaa voi tapahtua. Ennen ne pahat asiat tapahtuivat muille.
Opetti myös sen, että on parempi mennä lääkäriin ennemmin kuin myöhemmin, kun kropassa huomaa epäilyttäviä muutoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen se opetti, että rintasyöpäänkin voi kuolla. Vaikka sen hoito nykyään kuinka hyvää on, ei sekän aina kuitenkaan ole riitä.
Ystäväni miestä joku lohduttikin, että senhän saa hoidettua nykyään...puoliso kuoli kolmen viikon päästä.
Rintasyöpään sairastuu noin 5000 ihmistä ja kuolee noin 800 vuosittain. Harva kuolee kolmessa viikossa, useimmat elävät vuosia tai jopa yli 10 vuotta ja useimmat syöpä vie vasta uusintakierroksella. Silti rintasyöpädiagnoosi on kuin pelaisit venäläistä rulettia niin, että jos luoti osuu se vie hengen joskus myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen se opetti, että rintasyöpäänkin voi kuolla. Vaikka sen hoito nykyään kuinka hyvää on, ei sekän aina kuitenkaan ole riitä.
Ystäväni miestä joku lohduttikin, että senhän saa hoidettua nykyään...puoliso kuoli kolmen viikon päästä.
Rintasyöpään sairastuu noin 5000 ihmistä ja kuolee noin 800 vuosittain. Harva kuolee kolmessa viikossa, useimmat elävät vuosia tai jopa yli 10 vuotta ja useimmat syöpä vie vasta uusintakierroksella. Silti rintasyöpädiagnoosi on kuin pelaisit venäläistä rulettia niin, että jos luoti osuu se vie hengen joskus myöhemmin.
Tämä fakta Ei lohduta sitä jolta rintasyöpä vei läheisen.
Se opetti sen, että elämää kannattaa elää tässä ja nyt. Ei "sit kun", koska sitä ei välttämättä koskaan tule.
Toteutetaan niitä haaveita ja unelmia nyt. Eletään arkea, joka on mieluista. Nautitaan elämästä ja valinnoista nyt, kun vielä pystytään.
Vierailija kirjoitti:
Sen, miten tärkeää on, että sinkulla on sinkkuystäviä. Yksin elävä enoni sairastui ja soitti tutuilleen ja pyysi pitämään yhteyttä ja soittamaan hänelle. No, tuttavaperheen miespuolinen oli sitten alkanut nälviä enoa siitä että "hänellä ei ole ketään". Pisti kyllä miettimään, kenen kanssa kannattaa yksinelävän viettää aikaa.
Ja lisäys että haluaisin näpäyttää tätä idioottia, pitää vaan odottaa sopiva tilaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se opetti sen, etten enää tuudittaudu ajatukseen siitä, ettei mitään pahaa voi tapahtua. Ennen ne pahat asiat tapahtuivat muille.
Opetti myös sen, että on parempi mennä lääkäriin ennemmin kuin myöhemmin, kun kropassa huomaa epäilyttäviä muutoksia.
Tämä! Aina koki myötätuntoa, kun kuuli jonkun sairastuneen syöpään tuttavapiirissä tmv. Mutta koskaan en tullut ajatelleeksi että rakas läheinen siihen sairastuisi ja kuolisi. Kyllä pudotus oli kova, kun tieto pahasta syövästä läheisellä tuli.
Ja tämä minunkin läheinen meni liian myöhään lääkäriin, vaikka oireita oli ollut jo jonkin aikaakin.
Sen että en jää katselemaan kun omalle kohdalle osuu. Joku ajattelisi että sehän menee sun kaikkien muiden perussairauksien ohessa mutta ei mene ja alkaa olla tässä iässä mitta muutenkin täynnä koko iän jatkunutta sairastamista. Jossain vaiheessa elämänlaatu on tärkeämpää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että kannattaa olla kiitollinen joka sekunnista, jonka saa viettää terveenä vailla syöpähuolia.
Kannattaa mennä, tehdä, nähdä ja kokea niin kauan kun se on mahdollista.
Itselleni jäi myös syövänpelko, enkä sairastuessani haluaisi hoitoa. Typerää, mutta en uskalla mennä tutkituttamaan vaivojani, vaan koetan elää kuin viimeistä päivää.
Paljonkin. Ehkä tärkeimpänä sen, että mene lääkäriin; mene näyttämään sitä pientä mutta hassua luomea äläkä sivuuta outoa uutta oiretta.
Toisena se, että hiukset on vaan karvaa päässä - ihan sama jos hiukset värjäytyy vihertäviksi tai leikkaus on huono
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se opetti sen, etten enää tuudittaudu ajatukseen siitä, ettei mitään pahaa voi tapahtua. Ennen ne pahat asiat tapahtuivat muille.
Opetti myös sen, että on parempi mennä lääkäriin ennemmin kuin myöhemmin, kun kropassa huomaa epäilyttäviä muutoksia.
Tämä! Aina koki myötätuntoa, kun kuuli jonkun sairastuneen syöpään tuttavapiirissä tmv. Mutta koskaan en tullut ajatelleeksi että rakas läheinen siihen sairastuisi ja kuolisi. Kyllä pudotus oli kova, kun tieto pahasta syövästä läheisellä tuli.
Ja tämä minunkin läheinen meni liian myöhään lääkäriin, vaikka oireita oli ollut jo jonkin aikaakin.
Oma äitini kuoli syöpään 54 vuotiaana. Siitä kun syöpä löytyi niin eli alle puolivuotta. Siihen asti terve äitini kävi lääkärillä parin kuukauden aikana 3 kertaa. Ensimmäisellä kerralla sai närästyslääkettä, toisella kerralla ei mitään ja kolmas lääkäri mittasi äitini verenpaineen ja määräsi äitini käymään terveydenhoitajan luona mittaamassa verenpainetta. Terveydenhoitaja huomasi äitistäni heti ettei kaikki kunnossa ja järjesti perusverikokeisiin lähetteen samalle päivälle. Sitten se olikin menoa, verikokeissa yksikään tulos ei ollut normi ja samana päivänä sairaalaan sisään. Kiitos terveydenhoitajalle, mutta olisi kyllä ensimmäinen lääkäri voinut määrätä verikokeita henkilölle joka oli työttömänä ja viimeisimmästä lääkärinkäynnistä n. 10 vuotta. Äidilläni siis vatsa-alueen pitkälle levinnyt syöpä.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli syöpä. Opin että yksin pitää ihmisen pärjätä ja ihmiset ovat pahoja ja itsekkäitä.
Mullakin oli syöpä, ja ihmiset hylkäsivät. Kaksi ihmistä oli, jotka jäivät ja auttoivat.
Omat oivalluksen olivat seuraavat:
1. Vietä paljon aikaa ystävien kanssa (olen hankkinut uusia, kun ne vanhat hylkäsivät).
2. Tee rohkeasti asioita elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissä on myös ihmisiä, jotka ovat terminaaliseksi syöväksi luokitellusta syövästä selviytyneet elämään ja elävät sen kuoleman mahdollisuuden kanssa päivittäin eivätkä he siitä syövästä papata jatkuvasti vaan keskittyvät elämään.
Vai sinun lähipiiriisi on sattunut useita tapauksia, joissa on terminaalivaiheesta selviydytty takaisin elämään? Höpöhöpö. Terminaalivaihe on aivan loppuaika, jolloin kyseessä enää päiviä, korkeintaan viikkoja ja voi olla esim. tajunnan tason laskua ja osa täysin vuodepotilaana.
Levinnyttä syöpää taas nykyään voi sairastaa vuosiakin kehittyneiden hoitojen ansiosta, tarkoitat varmaan tällaista tapausta.
Vierailija kirjoitti:
Tuntemillani syövästä parantuneilla ihmisillä on paras asenne elämään. Olen yrittänyt ottaa siitä oppia ja jakaa elämäniloa ja myönteistä suhtautumista asioihin myös eteenpäin.
Minä tunnen taas yhden, joka odottaa vaan kuolemaa eikä tee(ehkä jaksa) mitään. Tullut ilkeemmäksi, ennen ihana ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisen syöpä opetti sen, että Suomen terveydenhuollossa ei todellakaan ajatella potilaan parasta tai hoideta kaikkia tasapuolisesti, vaan potilaita hoidetaan raha edellä. Kaikille ei siis anneta mahdollisuutta selvitä, koska se maksaa.
Ja samaan aikaan toisaalla resursseja hukataan plastiikkakirurgiaan.
Useiden lähiomaisten syövät ovat opettaneet minulle seuraavat asiat:
- potilaan kannattaa ottaa läheinen mukaan lääkäriin. Potilaan tukihenkilö muistaa potilasta paremmin mitä lääkäri on sanonut
- edellä mainitun tukihenkilön pitää vaatia hoitoa ja tutkimuksia silloin kun potilas ei jaksa ja joutuu heitellyksi lääkäriltä toiselle ilman mitään tulosta
- potilaan tai tukihenkilön pitää seurata otettavia kontrolliverikokeita, lääkitystä ja lääkärikäyntejä. Sairaala ei huomaa kaikkea
- potilaan kanssa toimitaan potilaan jaksamisen mukaan, ei annettujen ohjeiden mukaan. Jos potilas ei jaksa jumpata jätetään jumppa väliin
- potilas saa syödä mitä vain milloin vain missä vain eikä ruoka-ajoista tai ravintoympyrästä kannata välittää kunhan potilas esim. kasvaa tasaisesti. Potilas itse tietää mikä ruoka tai juoma on hänellä sopivaa. Myös lapsi.
- omaisen pitää pysyä rauhallisena ja tyynenä
- katastrofin hetkellä on tärkeää olla potilaan tukena potilaan omin ehdoin
- Älä ikinä kerro kellekään syöpään menehtyneen omaiselle: ikävää että omaisesi menehtyi x-syöpään. Minun omaiseni sairasti samaa syöpää mutta hän parani ja voi nyt hyvin
- Älä ikinä mene menehtyneen henkilön kotiin ja sqno tulin tänne lohduttamaan itseäni
Suomeen on saatava eutanasian mahdollista laki heti. Yhdenkään ihmisen kiduttamista elämänsä loppumetreillä ei tule sallia. Epäinhimillistä, julmaa ja sadistista. Jostain syystä juuri uskovaiset tätä piinaa haluavat jatkaa loppuun asti. Miten he voivat ollaa niin mieleltään pahoja ja sairaita? Eikö kristinuskon yksi kantava elementti tulisi olla laupeus? Mikä näitä fundamentalistiikristittyja riivaa? Ovatko he hulluja vai pahoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen se opetti, että rintasyöpäänkin voi kuolla. Vaikka sen hoito nykyään kuinka hyvää on, ei sekän aina kuitenkaan ole riitä.
Ystäväni miestä joku lohduttikin, että senhän saa hoidettua nykyään...puoliso kuoli kolmen viikon päästä.
Rintasyöpään sairastuu noin 5000 ihmistä ja kuolee noin 800 vuosittain. Harva kuolee kolmessa viikossa, useimmat elävät vuosia tai jopa yli 10 vuotta ja useimmat syöpä vie vasta uusintakierroksella. Silti rintasyöpädiagnoosi on kuin pelaisit venäläistä rulettia niin, että jos luoti osuu se vie hengen joskus myöhemmin.
Tämä fakta Ei lohduta sitä jolta rintasyöpä vei läheisen.
En minä sitä lohdutukseksi tarkoittanutkaan vaan kuvaamaan sitä epävarmuutta, jonka kanssa rintasyöpädiagnoosin jälkeen joutuu elämään. Ja puhun omasta kokemuksestani.
Jos on elänyt itsekkäästi, niin voi myös kuolla itsekkäästi jättämättä lapsilleen/läheisilleen jäähyväiskirjeitä, salaamalla asioita, joista läheisille koituu ongelmia, kun joutuvat asioita selvittelemään kuoleman jälkeen, eikä voinut selvittää keskustelemalla parisuhdetta kaihertaneita asioita.
Toiseksi selvisi, ettei käsitys Suomen korkeatasoisesta syöpä hoidosta pidä paikkaansa. Täällä ei saa edes kuolevat kunnollista kivunlievitystä ja hoito on järkyttävän huonoa. Oireisiin määrätään Buranaa, eikä syytä tutkita ennen kuin on jo liian myöhäista, jolloin syöpä on ehtinyt levitä. Lääkärit vaihtuvat jatkuvasti, potilasta ripotellaan, eikä kuunnella.
Oman äidin syöpää on tullut puntaroitua monelta kantilta. Hän kuoli jo kun olin kouluikäinen. Jos jotain parannettavaa haluaa keksiä niin olisin toivonut, että hän olisi romauttanut viime töikseen meidän perheen kulissit alas ja sanonut sossuille että tuon väkivaltaisen alkoholistimiehen huostaan ei yhteisiä lapsia kannata antaa. Ilmeisesti tällainen toiminta on kuitenkin vaikeaa kuolinvuoteellakin. Niin ehkä itse sitten voisin tarvittaessa tehdä tuollaisenkin jos olisin kuolemassa syöpään. Mutta toistaiseksi ei ole lapsia eikä alkkismiestä onneksi.
Kannattaa nauttia joka ikisestä päivästä.