ala-asteen liikuntatunnilla taas nöyryytetty lapsia

Olen tässä sivusta seurannut liikunnanohjaajaksi opiskelevia nuoria ihmisiä, ja lievästi ihmeissäni siitä, miten empatia ja tietty henkinen kypsyys näyttää olevan heidän kohdallaan vähän ikätasoa jäljessä. Se oma kilpailuvietti on niin suuri, että katse on tiukasti omassa navassa, siinä vaiheessa kun ikätoverit alkavat jo miettiä vähän laajemmin tätä maailmaa. On aika hullua, että vielä 20-vuotiaiden keskuudessa, jossa siis kaikki ovat tässä koulutusohjelmassa kovssa kunnossa, on ihan perinteistä koulukiusaamista ja toisen ulkonäöstä ja kunnosta nälvimistä. Olen aina ihmetellyt, miten seuratoiminnassa korostetaan niin näkyvästi reiluutta ja toisen kunnioittamista, ja nyt alan ymmärtää.  Sille tosiaan on tarvetta, jos niin moni intohimoinen liikkuja on kiivas ja itsekeskeinen eikä osaa ajatella toisten tunteita tai hillitä omaa käytöstään.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:12"]Pojalla oli aina huonoin numero käytöksessa ja liikunnassa eli 8. Sentään kumpikin nousi ysiin ysillä. Poikaa ei vaan kiinnostanut liikunta.

[/quote]

Mulla ei noussut numero vaikka olin tunnilla aktiivinen, asianmukaiset liikuntavaatteet, olin myös kannustava ja yritin parhaani. Sen sijaan ne jotka urheilu vapaa-ajallaan saivat automaattisesti 10 todistukseen liikunnasta vaikka eivät tehneet tunneilla mitään ja olivat ilkeitä.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 17:09"]

Olen tässä sivusta seurannut liikunnanohjaajaksi opiskelevia nuoria ihmisiä, ja lievästi ihmeissäni siitä, miten empatia ja tietty henkinen kypsyys näyttää olevan heidän kohdallaan vähän ikätasoa jäljessä. Se oma kilpailuvietti on niin suuri, että katse on tiukasti omassa navassa, siinä vaiheessa kun ikätoverit alkavat jo miettiä vähän laajemmin tätä maailmaa. On aika hullua, että vielä 20-vuotiaiden keskuudessa, jossa siis kaikki ovat tässä koulutusohjelmassa kovssa kunnossa, on ihan perinteistä koulukiusaamista ja toisen ulkonäöstä ja kunnosta nälvimistä. Olen aina ihmetellyt, miten seuratoiminnassa korostetaan niin näkyvästi reiluutta ja toisen kunnioittamista, ja nyt alan ymmärtää.  Sille tosiaan on tarvetta, jos niin moni intohimoinen liikkuja on kiivas ja itsekeskeinen eikä osaa ajatella toisten tunteita tai hillitä omaa käytöstään.

[/quote]  Itse kyllästyin juuri tuohon ja kilpaurheiluni loppui juuri tuon selkäänpuukottamisen ja juoruilun ja toisista paskan puhumisen takia. Jotenkin joukkoon tulee aina paljon sellaisia, joilla voitontahto on niin kova, että ei riitä oma reilu urheilu, vaan yritetään listiä kaikin keinoin muut pois tieltä, että itse voi loistaa.

Joskus on ikävä kilpailun tuomaa jännitystä, mutta ne lieveilmöt olivat niin paskoja, että ei ole tehnyt mieli palata.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 17:09"]

Olen tässä sivusta seurannut liikunnanohjaajaksi opiskelevia nuoria ihmisiä, ja lievästi ihmeissäni siitä, miten empatia ja tietty henkinen kypsyys näyttää olevan heidän kohdallaan vähän ikätasoa jäljessä. Se oma kilpailuvietti on niin suuri, että katse on tiukasti omassa navassa, siinä vaiheessa kun ikätoverit alkavat jo miettiä vähän laajemmin tätä maailmaa. On aika hullua, että vielä 20-vuotiaiden keskuudessa, jossa siis kaikki ovat tässä koulutusohjelmassa kovssa kunnossa, on ihan perinteistä koulukiusaamista ja toisen ulkonäöstä ja kunnosta nälvimistä. Olen aina ihmetellyt, miten seuratoiminnassa korostetaan niin näkyvästi reiluutta ja toisen kunnioittamista, ja nyt alan ymmärtää.  Sille tosiaan on tarvetta, jos niin moni intohimoinen liikkuja on kiivas ja itsekeskeinen eikä osaa ajatella toisten tunteita tai hillitä omaa käytöstään.

[/quote]

Onko ihme, kun liikuntaharrastus muuttuu viimeistään yläasteiässä kilpaurheiluksi? Ei enää huvin ja urheilun, vaan tuloksen ja sijoituksen vuoksi, koska keskiverto on yhtä kuin nolla.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:11"]Onko kukaan ollut tällaisessa tilanteessa liikunnanopettajaan tai rehtoriin yhteydessä? Onko yhteydenotosta mitään hyötyä, vai joutuuko lapsi entistä pahemmaksi silmätikuksi?

[/quote]

Olen ainakin lähipiirin ja tuttujen tilanteista sen kuvan saanut, että opettajat ja rehtori pitää yhtä näissä asioissa. Arvostukseni opettajia kohtaan on tippunut nollaan.

Eipä nuo omat tulokseni olleet koulussa kuin parhaimmillaan keskivertoa. Enimmäkseen siellä häntäpäässä. Siltikään opettaja ei ainakaan ääneen koskaan moittinut. Kuitenkin kun yhdessä lajissa kun tuli tehtyä luokan top-3 tulos, tuo kuulosti niin yllättyneeltä että meinasin sanoa sille että suksii kuuseen :)

Hyi helvetti. Koululiikunta.

Tuli tämän ketjun myötä taas mieleen kaikki hirveät muistot. Aivan kuten täällä on jo todettu, liikunnanopettajiksi hakeutuvat ne fanaattisimmat liikuntahullut, jotka eivät pärjää ammattilaisurheilijoina, mutta voivat pärjätä lasten ja nuorten "valmentajina".

Liikuntatunneilla ei opeteta yhtään mitään, ei tekniikkaa, ei sääntöjä. Sekaan vaan! Joskus esimerkkiä voidaan pyytää joltakin 5-vuotiaasta asti sulkapalloa harrastaneelta Jeminalta, mutta opettaja itse keskittyy puhaltamaan pilliin ja merkkaamaan kuntotestin tuloksia vihkoonsa.

Ja mitkä hiton kuntotestit? Siksikö ne ovat olemassa, että todistukseen voidaan edes jollakin mittarilla heittää liikunnannumero oppilaalle? Eiköhän suoritusmerkintä riittäisi. Mutta entäs ne, jotka "ovat hyviä liikunnassa"? Who gives a fuck?! Liikunta, samoin kuin kuvataide ja musiikki, pitäisi jättää numeroarvostelun ulkopuolelle. Taideaineet ovat kiinni ennen kaikkea lahjakkuudesta ja synnynnäisistä ominaisuuksista, ei pänttäämisestä. Eikä sillä, että ketään oikeasti edes kiinnostaisi opetella telinevoimistelua.

Ettei tämä olisi aivan hysteerinen viesti, mainittakoon että lukioaikainen liikunnanopettajani oli sympaattinen ja ymmärtäväinen. Terveisiä Jaanalle.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:45"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:40"]

Lapselle korostin aina että ne lukuaineet on tärkeimmät . Liikunna numerolla loppupeleissä ei tee mitään kun haetaan kouluihin. Eriasia joka on kiinnostunut menemään johonkin sellaiseen ammattiin. Eikä silläkään numerolla tee mitään peruskoulusta päästessään. Pääasia että oppii liikkumaan, onko se sitten uintia, pesäpalloa, lentopalloa jne

[/quote]

En tiedä onko muuttunut, mutta vielä 2007 taito- ja taideaineiden merkitys oli tosi suuri yhteisvalinnassa, vaikka olisi hakenut sähköasentajaksi. Oma poika nimittäin oi jäädä vaille amispaikkaa, matikka ja kielet hyviä 9-10, muut lukuaineet seiskan luokkaa, muutama kasi ja sairauden vuoksi kotitalous, käsityöt 6 ja liikunta 7. Varasijalta pääsi ja painotus oli tosiaan noissaan käytönnön aineissa. 

[/quote]  oliSI Kannattanut mennä lukioon jos luonnontieteet 9-10.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 17:20"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:45"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:40"]

Lapselle korostin aina että ne lukuaineet on tärkeimmät . Liikunna numerolla loppupeleissä ei tee mitään kun haetaan kouluihin. Eriasia joka on kiinnostunut menemään johonkin sellaiseen ammattiin. Eikä silläkään numerolla tee mitään peruskoulusta päästessään. Pääasia että oppii liikkumaan, onko se sitten uintia, pesäpalloa, lentopalloa jne

[/quote]

En tiedä onko muuttunut, mutta vielä 2007 taito- ja taideaineiden merkitys oli tosi suuri yhteisvalinnassa, vaikka olisi hakenut sähköasentajaksi. Oma poika nimittäin oi jäädä vaille amispaikkaa, matikka ja kielet hyviä 9-10, muut lukuaineet seiskan luokkaa, muutama kasi ja sairauden vuoksi kotitalous, käsityöt 6 ja liikunta 7. Varasijalta pääsi ja painotus oli tosiaan noissaan käytönnön aineissa. 

[/quote]  oliSI Kannattanut mennä lukioon jos luonnontieteet 9-10.

[/quote]

Miksi ihmeessä, jos amiksessa on tarjolla ala, joka kiinnostaa?

Liikunta, käsityöt, kuvis jne pitäis arvostella sen mukaan onko valmis yrittämään ja miten osallistuu, ei onnistumisen tai taitojen perusteella.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 17:25"]Liikunta, käsityöt, kuvis jne pitäis arvostella sen mukaan onko valmis yrittämään ja miten osallistuu, ei onnistumisen tai taitojen perusteella.

[/quote]

Mun mielestä S -merkintä näissä riittäisi.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:01"]

Onko tästä kovaan ääneen sättimisestä joku objektiivinen havainto, vai uskotko aina kaiken mitä tyttö kertoo?

[/quote]

Tässä tapauksessa ei tarvitse olla objektiivista havaintoa. Olennaista on, että lapsi on kokenut opettajan syyllistävän ja pitävän häntä huonona. Asiallista palautetta nyt wilmassa opettajalle!

Lapselle on nyt kuitenkin oiva paikka oppia ettei aina ja kaikessa voi eikä tarvitse olla parhaiden joukossa. Yhdet on hyviä yhdessä asiasas, toiset toisessa. Riittää, kun yrittää parhaansa. Siihen kuuluu, että liikkatunnilla noudattaa sääntöjä ja on aktiivinen. Toivottavasti lapsi on vain ymmärtänyt väärin. Voisko olla, että opettaja on kertonut parhaiden tulokset ja kehunut näitä. Ja muita sanonut olevan parantamisen varaa?

Jos hieman kärjistetään asioita koululiikunta meinasi tappaa minut. Olin hieman kömpelö joissain asioissa lapsena mutta kuitenkin luonnostaan liikkuvainen ja hyvä mm. kiipeilemään, uimaan, laskettelemaan. Kouluun menin innokkain mielin mutta liikunnanopetus oli aina suorastaan helvetillistä. Ala-asteella en saanut palloa menemään koriin jolloin opettaja totesi minun olevan surkea. Nöyryytys jatkui vuosikaudet, seisoin aina viimeisenä joukkueita valittaessa, kerran opettaja pysäytti koripallopelin kun en saanut palloa kiinni vaikka parhaani yritin ja nöyryytti minut luokan edessä sanomalla: "ja nyt sitten kaikki pysähtyy hetkeksi ja annetaan Maijan koskea palloon". Opettaja ivasi minua kun en pystynyt tekemään punnerruksia ja kun en pärjännyt cooperin testissä.

Ja millä tavalla meinasi tappaa minut? Itsetuntoni mureni, koululiikunnasta jäi vuosikausiksi inho omaa kehoa kohtaan ja sittenhän kävi niin että sairastuin vakavaan syömishäiriöön joka meinasi henkeni viedä. Tietenkin asiaan oli muitakin vaikuttavia tekijöitä mutta koululiikunnasta jäänyt huono itsetunto ja omaan kroppaan kohdistuva viha olivat oleellisia asioita. Nykyäänkään 30-vuotiaana en osaa nauttia ohjatusta liikunnasta, itsekseni kyllä liikun.

Mä inhosin koululiikuntaa yli kaiken. Yksi pahimmista oli 1500 testijuoksu. Nopeimmat juoksi sen n. 6 minuuttiin samalla, kun mä juoksin sen varmaan 15 minuuttiin. Viimeinen kierros meni aina yksin juostessa (kävellessä), kun muut oli jo tullut maaliin... Siitäpä ne koulukiusaajat sai taas lisää aihetta kiusata. 7. luokalla yritin = opettaja haukkui, 8. luokalla vielä vähän yritin ja 9. luokalla lopetin edes yrittämisen. Mä en edes ollut muuten hirveän huono koululiikunnassa, mutta juoksu ei todellakaan ollut mun juttu. Silti joka ikinen vuosi mun liikunta numero oli 6 vaan, koska mä olin niin paska siinä juoksutestissa, vaikka olin osallistunut joka ikiselle tunnille ja ennen kaikkea yrittänyt parhaani. En tajua miksi noita juoksutestejä enää järjestetään... Yksi nöyryyttävimmistä muistoistani. 

Lukioon mennessä luulin pääseväni niistä eroon, mutta ei... Vielä lukiossa se piti kahteen kertaan juosta. Itse toivoin aina, että juostais mieluummin cooper, koska siinä kaikki on sentään samanajan siinä radalla. 

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 17:38"]

Jos hieman kärjistetään asioita koululiikunta meinasi tappaa minut. Olin hieman kömpelö joissain asioissa lapsena mutta kuitenkin luonnostaan liikkuvainen ja hyvä mm. kiipeilemään, uimaan, laskettelemaan. Kouluun menin innokkain mielin mutta liikunnanopetus oli aina suorastaan helvetillistä. Ala-asteella en saanut palloa menemään koriin jolloin opettaja totesi minun olevan surkea. Nöyryytys jatkui vuosikaudet, seisoin aina viimeisenä joukkueita valittaessa, kerran opettaja pysäytti koripallopelin kun en saanut palloa kiinni vaikka parhaani yritin ja nöyryytti minut luokan edessä sanomalla: "ja nyt sitten kaikki pysähtyy hetkeksi ja annetaan Maijan koskea palloon". Opettaja ivasi minua kun en pystynyt tekemään punnerruksia ja kun en pärjännyt cooperin testissä.

Ja millä tavalla meinasi tappaa minut? Itsetuntoni mureni, koululiikunnasta jäi vuosikausiksi inho omaa kehoa kohtaan ja sittenhän kävi niin että sairastuin vakavaan syömishäiriöön joka meinasi henkeni viedä. Tietenkin asiaan oli muitakin vaikuttavia tekijöitä mutta koululiikunnasta jäänyt huono itsetunto ja omaan kroppaan kohdistuva viha olivat oleellisia asioita. Nykyäänkään 30-vuotiaana en osaa nauttia ohjatusta liikunnasta, itsekseni kyllä liikun.

[/quote]

Surullinen kertomus. Mitenköhän liikuntatieteellisessä käydään läpi näitä asioita? Miten opiskelijoita opetetaan suhtautumaan oppilaisiin erilaisina liikkujina ja muutenkin huomioimaan asioita, jotka voivat liikuntatunneissa ahdistaa ja pelottaa?

Ei mitenkään, joskus tuntuu. Ehkä nuorempi liikunnanopettajasukupolvi on kuitenkin toisenlainen? Liikuntatunneilla harrastetaan nykyään varmaan Zumbaa, kahvakuulaa, pilatesta ja spinningiä (sopii se kuulkaa pojat teillekin!). Tietyt rakenteet eivät kuitenkaan välttämättä ole muuttuneet. Oppilaat suhtautuvat myös toisiinsa kuten ennenkin; on lahjakkaampia ja kömpelömpiä, ja väistämättä joskus joku tirskuu jollekin tai kiusaa pukuhuoneessa.

Koko koululiikuntajärjestelmä pitäisi murskata lekalla ja uudistaa. Suoritusmerkinnät olisivat ensimmäinen askel järkevämpään suuntaan.

Minä kerron luokanopettajana oman kantani. OKL:ssä jo huomasin, että liikuntaan erikoistuu himoliikkujia ja intoilijoita. Niitä, joiden mielestä 10km:n juoksulenkki on "hyvä treeni" ja siitähän jokaisen kuuluukin nauttia. Oikeasti inhosin itse okl:n pakollista liikuntaa (en siis erikoistunut), koska siellä oikeasti oli se sama idioottimeininki, joka pahimmillaan on koulussa ja osa porukasta hehkui innosta, kun puhuttiin, miten lasten tuloksia pitäisi mitata ja "kannustaa" antamalla palautetta huonokuntoisellekin. Sen sijaan matikassa ja äidinkielessä, musiikissakin, oltiin kovin sensitiivisiä, pyrittiin luomaan tuleville opettajille positiivisia kokemuksia ja korostettiin, ettei ketään ikinä saa lytätä, vertailla tmv. Tuntui oudolta, kun koko opetus oli muuten sellaista ylipositiivista pehmoilua ja koko ajan korostettiin lasten yksilöllisyyttä, mutta liikunnassa opit oli jostain 60-luvulta. Yritin joskus nostaa esille keskusteluissa sitä, että liikunta aineena on kansantaloudellisesti merkittävä ja ongelma ei ole osaavat lapset vaan ne, jotka on huonokuntoisia ja taitamattomia. Miten saisi niillekin tsemppiä päälle? Liikunnan juuri pitäisi olla sellainen ylipositiivinen aine, koska sen olisi suotavaa olla jossain muodossa jokaisen harrastus aikuisiällä.

Itse olin okl:ssä guru juuri noissa lukuaineissa ja kyllä kalloon taottiin sata kertaa, kuinka on riskinä, etten itse osaavana osaa eläytyä oppimisvaikeuksista kärsivän rooliin. Miksei sama koske liikuntaa, kun se koskee musiikkiakin?

Väittäisin, että se on tämä "se on itsekurista kiinni" asenne. Se pitää opettaa lapsille heti alusta alkaen. Tuollainen sättiminen ei ole mistään kotoisin, mutta toivottavasti liikuntaakin arvostetaan.

Meillä pelattiin pallopelejä ja olin niissä huono. Myöhemmin aikuisena on todettu hahmotushäiriö, mikä vaikutti näihin pallopeleihin. Mutta se siitä. Olin myös aina se haukuttu ja ivattu. Viimeisenä joukkueeseen valittu.

Kuvittelin aina, että olen surkea liikunnassa ja välttelin liikuntaa kaikin keinoin. Vasta keski-iän kynnyksellä aloin olla huolissani kunnostani ja painostani. Aloitin hölkkäämiseen ja kas, oli aivan uskomaton kokemus huomata, että olin juoksijana lahjakas. Kestävyysjuoksu oli lajini ja hyvin nopeaa treenasin itseni maratonkuntoon ja en ole niitä edes juossut huonoilla ajoilla, vaan vielä 50v sarjassa juoksen ne alle 4 tuntiin. Mutta uskon, että edelleenkään en osu pesäpalloon mailalla, joten liikuntanumeroni oli 6

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 17:53"]

Meillä pelattiin pallopelejä ja olin niissä huono. Myöhemmin aikuisena on todettu hahmotushäiriö, mikä vaikutti näihin pallopeleihin. Mutta se siitä. Olin myös aina se haukuttu ja ivattu. Viimeisenä joukkueeseen valittu.

Kuvittelin aina, että olen surkea liikunnassa ja välttelin liikuntaa kaikin keinoin. Vasta keski-iän kynnyksellä aloin olla huolissani kunnostani ja painostani. Aloitin hölkkäämiseen ja kas, oli aivan uskomaton kokemus huomata, että olin juoksijana lahjakas. Kestävyysjuoksu oli lajini ja hyvin nopeaa treenasin itseni maratonkuntoon ja en ole niitä edes juossut huonoilla ajoilla, vaan vielä 50v sarjassa juoksen ne alle 4 tuntiin. Mutta uskon, että edelleenkään en osu pesäpalloon mailalla, joten liikuntanumeroni oli 6

[/quote] Ja joskus olen ajatellut, että mihin olisin päässytkään tuloksissani, jos opettajat olisivat olleet ammattitaitoisia ja huomanneet, että en olekaan surkea liikkuja, vaikka en osannut pelata pesäpalloa ja lentopalloa ja en saanut spaghaattia. Silloin ei kestävyysjuoksua edes tunneilla harrastettu. Kylmiltään cooperntestiin. Ja siinäkään ei kukaan kannustanut tai kehunut, kun juoksin kylmiltään melkein luokan parhaan tuloksen. Hehkutettiin vain näitä pallon pelaajia, jotka jäivät testissä jälkeeni. Jos olisi ollut ammattitaitoinen opettaja, hän olisi ehkä huomannut, että miten cooperin tulos voi olla näin hyvä, kenties juoksu olisikin minun lajini ja kannustanut lajiin ja kehunut.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 17:48"]

Minä kerron luokanopettajana oman kantani. OKL:ssä jo huomasin, että liikuntaan erikoistuu himoliikkujia ja intoilijoita. Niitä, joiden mielestä 10km:n juoksulenkki on "hyvä treeni" ja siitähän jokaisen kuuluukin nauttia. Oikeasti inhosin itse okl:n pakollista liikuntaa (en siis erikoistunut), koska siellä oikeasti oli se sama idioottimeininki, joka pahimmillaan on koulussa ja osa porukasta hehkui innosta, kun puhuttiin, miten lasten tuloksia pitäisi mitata ja "kannustaa" antamalla palautetta huonokuntoisellekin. Sen sijaan matikassa ja äidinkielessä, musiikissakin, oltiin kovin sensitiivisiä, pyrittiin luomaan tuleville opettajille positiivisia kokemuksia ja korostettiin, ettei ketään ikinä saa lytätä, vertailla tmv. Tuntui oudolta, kun koko opetus oli muuten sellaista ylipositiivista pehmoilua ja koko ajan korostettiin lasten yksilöllisyyttä, mutta liikunnassa opit oli jostain 60-luvulta. Yritin joskus nostaa esille keskusteluissa sitä, että liikunta aineena on kansantaloudellisesti merkittävä ja ongelma ei ole osaavat lapset vaan ne, jotka on huonokuntoisia ja taitamattomia. Miten saisi niillekin tsemppiä päälle? Liikunnan juuri pitäisi olla sellainen ylipositiivinen aine, koska sen olisi suotavaa olla jossain muodossa jokaisen harrastus aikuisiällä.

Itse olin okl:ssä guru juuri noissa lukuaineissa ja kyllä kalloon taottiin sata kertaa, kuinka on riskinä, etten itse osaavana osaa eläytyä oppimisvaikeuksista kärsivän rooliin. Miksei sama koske liikuntaa, kun se koskee musiikkiakin?

[/quote]

Kiitos näkökulmastasi. Opeopinnoissa korostetaan juuri yksilöllisyyttä ja sitä kuinka jokainen oppii tavallaan. Miksei se ulotu liikuntaan? En muista, että kuviksen opettaja olisi koskaan haukkunut työtäni ja sanonut että on kuule ihan paska, piirrä näitä vielä kymmenen lisää niin opit. Eivätkä muut oppilaat arvostelleet töitä. Sama juttu musiikissa, opettajalle piti laulaa (yksityisesti), mutta ei lytätty eikä käsketty treenata ääntä kotimatkalla.

Liikuntatunneilla sen sijaan on arvosteltu, käsketty jatkaa vielä x kierrosta, kävellä kotiin tms. korvatakseen liikuntatunnin... Puhumattakaan muiden oppilaiden ilkkumisesta. Jos tuo OKL:n kertomus pitää paikkansa, ei sieltä taida olla tulossa yhtään empaattisempia liikunnanopeja.

We're doomed. :( Tai lapseni, jos joskus sellaisia saan.