Lue keskustelun säännöt.
Se tunne kun tuntuu että ei elä ollenkaan omannäköistä elämää
30.07.2021 |
Onko jollakin muilla samanlaisia tuntemuksia? Minulla periaatteessa jonkun mielestä kaikki hyvin. On mies, lapset, työ ja omistusasunto. Ystäviäkin on muutama hyvä. Mutta silti. En voi olla vertailematta elämääni jonkun toisen elämään, esim joidenkin vanhojen kavereiden. Kuinka he elävät paljon vaihtoehtoisempaa ja mielenkiintoisemmalta vaikuttavaa elämää. Osalla on lapsiakin, joten ei ole siitä kiinni.
Koen että mieheni on siinä mielessä ”tylsä” että hänelle ei tulisi kuuloonkaan asua esim vuokralla tai muuttaa jonnekin maaseudulle. Asumme hänen vanhempiensa lähellä, tylsässä mutta lasten kanssa turvallisessa lähiössä. Jotenkin vuosi vuodelta tuntuu enemmän siltä, että elämä muuttuu enemmän ja enemmän harmaaksi. Toki koronakin on tähän vaikuttanut, mutta kuinka yritän olla kiitollinen ja tyytyväinen siihen mitä minulla on, niin silti tuntuu siltä että esitän vain onnellista. En edes ole aikoihin uskaltanut kysyä itseltäni mitä itse haluan, kun ei sillä ole mitään merkitystä, koska elämämme on nyt tässä. Sitten koen myös syyllisyyttä näistä ajatuksista, pitäisi ajatella lapsia, heillä on hyvät koulu tässä vieressä, kaverit jne. Silti itselläni sellainen olo, että olen aivan pystyynkuollut. Mies ei tosiaan ymmärrä ollenkaan kun yritän avata ajatuksiani, tai sitten ei halua ymmärtää, en rehellisesti osaa sanoa.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että raha tekee onnelliseksi. Olen nähnyt sen tosi läheltä miten yksinäistä ja tyhjää rikkaan ihmisen elämä voi myös olla. Ei ole oikeita ystäviä, kaikki yrittävät vaan hyötyä, ei voi luottaa kehenkään. Rahalla ei voi ostaa ystäviä tai rakastavaa puolisoa. Rahaa rakastavia on kyllä jonossa.
Mutta noin muuten hyviä pointteja kyllä, kun eihän sitä voi tietää jos ei ole kokeillut, tietää sen vaan ettei tämänhetkinen tilanne tee onnelliseksi. T. Ap
Mä taas en usko, että sä tiedät, mistä puhut. Sun aloitus on niin keskiluokkainen. Ei pahalla, se oli tosi hyvä aloitus, mutta sulla ei selvästikään ole aavistustakaan siitä, miten hirveää oikeasti köyhän elämä on. Se on vähän eri asia kuin se, että keskiluokkainen ajattelee, että kaikkihan me ollaan köyhiä, koska oikeasti rikkaitakin on.
Oikeasti köyhän elämään liittyy järkyttävä määrä hätää ja turvattomuudentunnetta ja arvottomuudentunnetta.
Ei raha tee elämästä täydellistä, mutta sen totaalinen puuttumattomuus tekee siitä absoluuttisen hirveää. Ei paljon siinä lohduta ajatus siitä, että no, rikkaillakin on ongelmansa. Tällähän meitä yritetään pitää aisoissa. ETtä älkää nyt vaan ainakaan barrikadeille lähtekö, kaikilla kun on ongelmansa. Me sitten ollaan, että niin joo. Anteeksi nyt tosiaan tämä. Anteeksi kun köyhänä leipäjonossa tuntea mielensä pahaksi. Kun tosiaan onhan rikkaillakin kurjaa.
Ongelma on sekin, että köyhyys kytkeytyy sosiaaliseen asemaan. Olet ihmisenä kaikin puolin kiinnostavampi ja hyväksytympi ihan vaan jo keskiluokkaisena: sulla on yhteiskunnallinen asema ja sut hyväksytään eri tavalla. Köyhänä et ole ihan sama asia. Asiaa voi testata hakemalla pankista lainaa esimerkiksi. Ok, on vapaaehtoisesti köyhiä akateemisia jne. mutta se on eri asia. Köyhä, kouluttamaton ihminen... et voi tosissasi väittää, että tämä lähtökohta on sama kuin mikä tahansa muu ja että rahalla ei saa onnea. Tosta lähtökohdasta sä todellakin saat jo edes vähän isommalla rahalla onnea elämään.
Pakko vastata tähän, että en ole itse ollenkaan keskiluokkaisesta perheestä, ja siksi ehkä tämä elämä osittain ahdistaakin niin paljon, eikä tunnu omalta. En tiedä.
Päinvastoin olen todella köyhästä perheestä. Vuosia molemmat vanhempani olivat työttömiä, lapsuuden perheessäni oli paljon sairautta ja puutetta. Muistan kun äitini joskus toivoi että joku tuttava kutsuisi meidän syömään, koska meillä ei ollut muuta ruokaa kuin kauraryynejä. Elimme vuosia lahjoitusten varassa. Eivätkä vanhempi todellakaan saaneet mitään asuntolainaa, vaan kaupungin vuokrakämpässä asuttiin.
Nuorena ostin vaatteeni kirpputorilta, eikä se todellakaan ollut silloin muotia. En koskaan opiskeluaikana saanut vanhemmiltani mitään tukea, vaan jouduin (pääsin) tekemään työtä viikonloput ja loma-ajat ihan 15-vuotiaasta lähtien. Mutta todella tiedän minkälaista on myös elää köyhänä. Silti valitsisin mielummin köyhänä elämisen, perheen, läheiset, terveyden, kuin että eläisin yksin miljoonieni kanssa sairaana. Tarkoitan vaan että moni muu asia tekee onnellisemmaksi. Esim
juuri läheiset ja terveys, sekä se että elämässä on muutakin sisältöä kuin raha ja omaisuuden haaliminen.T. Ap
Tämä tausta tavallaan selittää sinulla sen, että olet tottunut, että siihen kannattaa tyytyä mitä saa.
Ihmettelen, miksi vaihtoehdot on köyhä + läheiset, terveys, ja miljoonat + sairaus. Paljon yleisempää on, että köyhyys johtaa sairauteen ja yksinäisyyteen, ja että vauraus johtaa myös hyvään terveyteen ja sosiaaliseen vaurauteen, kuin päinvastoin.
Ehkä sinulla on lapsuudesta sellainen muisto, että vaatimattomuus on hyvä asia, kun teidän oli pakko olla vaatimattomia ja mielesi haluaa assosioida sen johonkin hyvään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän siinä yleensä käy ihmisille (etenkin naisille) kun tekee lapsia. Ei voi/ei uskalla enää miettiä sitä mitä itse haluaa vaan pitää aina miettiä lapsien kannalta mikä on parasta. Otan osaa!
Vierailija kirjoitti:
Näinhän siinä yleensä käy ihmisille (etenkin naisille) kun tekee lapsia. Ei voi/ei uskalla enää miettiä sitä mitä itse haluaa vaan pitää aina miettiä lapsien kannalta mikä on parasta. Otan osaa!
Tämän takia vakavat parisuhteet, lasten hankkiminen ja omistusasuminen kannattaa aloittaa niin myöhäisessä vaiheessa kuin vain mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on just samanlainen tunne. Että en elä ollenkaan omannäköistä elämää. Ei mun elämästä tällaista pitänyt tulla. Tilanteeni vaan on täysin päinvastainen kuin sulla. En haaveillut suuria, juurikin perussetti; oma perhe ja omakotitalo. Mutta mitään en saanut. Työpaikka mulla on, mutta ei sillä rikastumaan pääse kun sinkkuna täytyy kaikki maksaa yksin. Jotenkin koko ajan odotan, että mun elämä alkaa, mutta olen tässä juuri havahtumassa, että näin neljänkympin jälkeen niin ei enää käy. Mulla kaikki kulminoituu tuohon puolison löytämiseen. Olisi niin ihanaa kun olisi seuraa kotona ja kaikkiin mahdollisiin aktiviteetteihin, menemisiin ja reissuihin. Mä olen niin kyllästymiseen asti käynyt yksin tapahtumissa ja tekemään aivan kaiken aina yksin, viettämään kaikki juhlat ja pyhät yksin jne. En halua vähätellä aloittajan tuntemuksia, mutta itse olisin näistä lähtökohdista katsottuna ikionnellinen jos mulla ois noi kaikki peruspalikat koossa. Jotenkin välillä ihmettelen ihmisten epäkiitollisuutta. Itse en tiedä mistä olisin kiitollinen, siitä, että jaksoin opiskella tutkinnon, jolla sain työpaikan vai? Rakkautta kun ei voi suorittaa niin sitä en saanut. Mä olen oikeesti varmaan jo masentunut, mutta yritän vielä sinnitellä jäljellä olevilla mielenterveyden rippeillä. Pelkään kyllä koko ajan, koska seinä tulee vastaan ja romahdan täysin tähän yksinäisyyteen ja toivottomuuteen. Mutta näin kai tää menee, harvoin kukaan on tyytyväinen omaan tilanteeseensa.
Mutta mitä se auttaa jos oma puoliso ei ole halukas tekemään niitä sinulle mieluisia asioita sinun kanssasi? Se on ehkä sinkun vaikea ymmärtää, että monissa parisuhteissa asia on näin. Jos haluat jonnekin lähteä, kokea jotain itselle mukavia asioita, niin joudut ne tekemään yksin/kavereiden kanssa, VAIKKA sinulla olisi se puoliso olemassa. Se puoliso voi myös olla itselleen epämieluisa. Ihmiset muuttuvat vuosien varrella, toiset vain tyytyvät siihen mitä saavat. Varmaan sinäkin jonkun ihan ok puolison löytäisit itsellesi, mutta valitset kuitenkin yksinolon. Ehkä ei kannata kauheasti ihmetellä muiden kiittämättömyyttä, kun et tiedä miten asiat on, tai halua edes ymmärtää vaikka ne sinulle kerrotaan.
Johan täälläkin moni on neuvonut yksin käymään tapahtumissa tai aloittamaan joku kiva harrastus, on jopa neuvottu muuttamaan ulkomaille yksin. Miten se käytännössä eroaa sinun tilanteestasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Noin käy vain ns. tavallisille ihmisille.
Todelliset vapaasielut ja ne _oikeasti_ boheemit ihmiset elää oman näköistä elämää lastenkin kanssa.
Tuolla on veneessä eläviä perheitä, perheitä joiden elämäntapa on kulkea, tosi nuorena lapsen saaneita muusikko- ja näyttelijä-äitejä, taitelijoita jne.Itsellänikin on kaveri, joka sai lapsen yksin 20-vuotiaana, ja sen jälkeen hän on mm. kiertänyt Afrikat ja Aasiat, kirjoittanut kirjan, asunut kommuuneissa ym.
On perhetuttuja, jotka ovat pitäneet sapattivuosia purjeveneessä lapsilauman kanssa jne.Tuo ”lapset typistää elämän työn, kodin ja päiväkodin välille” kertoo vain siitä, että ihminen on todellinen tavis, ja joku vapaasielun boheemielämä on ollut vain joku nuoruuden larppi, eikä sen ihmisen todellinen luonne.
Juuri näin! Hyvin kiteytetty.
Eräs vapaasielu ja äiti (lapset kuitenkin yliopistoon asti koulutettu)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän siinä yleensä käy ihmisille (etenkin naisille) kun tekee lapsia. Ei voi/ei uskalla enää miettiä sitä mitä itse haluaa vaan pitää aina miettiä lapsien kannalta mikä on parasta. Otan osaa!
Tämän takia vakavat parisuhteet, lasten hankkiminen ja omistusasuminen kannattaa aloittaa niin myöhäisessä vaiheessa kuin vain mahdollista.
Tai jättää hankkimatta kokonaan, itse olen ollut mieheni kanssa hyvin pitkään mutta en koe sitä rajoittavaksi, emme aio tehdä lapsia ja asumme vuokralla. Elämä on ihanaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos voisin päättää niin olisin 19-vuotiaana lähtenyt ulkomaille, kouluttautunut mahdollisimman pitkälle, edennyt uralla, matkaillut ja pitänyt hauskaa. Sitten 30-35-vuotiaana olisin palannut Suomeen jos olisin sen kokenut tarpeelliseksi.
Noh mitään noita ei tapahtunut. En lähtenyt ulkomaille enkä koskaan päässyt korkeakouluun sisään. Vuorotyö kaupassa alkaa taas kohta....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että raha tekee onnelliseksi. Olen nähnyt sen tosi läheltä miten yksinäistä ja tyhjää rikkaan ihmisen elämä voi myös olla. Ei ole oikeita ystäviä, kaikki yrittävät vaan hyötyä, ei voi luottaa kehenkään. Rahalla ei voi ostaa ystäviä tai rakastavaa puolisoa. Rahaa rakastavia on kyllä jonossa.
Mutta noin muuten hyviä pointteja kyllä, kun eihän sitä voi tietää jos ei ole kokeillut, tietää sen vaan ettei tämänhetkinen tilanne tee onnelliseksi. T. Ap
Mä taas en usko, että sä tiedät, mistä puhut. Sun aloitus on niin keskiluokkainen. Ei pahalla, se oli tosi hyvä aloitus, mutta sulla ei selvästikään ole aavistustakaan siitä, miten hirveää oikeasti köyhän elämä on. Se on vähän eri asia kuin se, että keskiluokkainen ajattelee, että kaikkihan me ollaan köyhiä, koska oikeasti rikkaitakin on.
Oikeasti köyhän elämään liittyy järkyttävä määrä hätää ja turvattomuudentunnetta ja arvottomuudentunnetta.
Ei raha tee elämästä täydellistä, mutta sen totaalinen puuttumattomuus tekee siitä absoluuttisen hirveää. Ei paljon siinä lohduta ajatus siitä, että no, rikkaillakin on ongelmansa. Tällähän meitä yritetään pitää aisoissa. ETtä älkää nyt vaan ainakaan barrikadeille lähtekö, kaikilla kun on ongelmansa. Me sitten ollaan, että niin joo. Anteeksi nyt tosiaan tämä. Anteeksi kun köyhänä leipäjonossa tuntea mielensä pahaksi. Kun tosiaan onhan rikkaillakin kurjaa.
Ongelma on sekin, että köyhyys kytkeytyy sosiaaliseen asemaan. Olet ihmisenä kaikin puolin kiinnostavampi ja hyväksytympi ihan vaan jo keskiluokkaisena: sulla on yhteiskunnallinen asema ja sut hyväksytään eri tavalla. Köyhänä et ole ihan sama asia. Asiaa voi testata hakemalla pankista lainaa esimerkiksi. Ok, on vapaaehtoisesti köyhiä akateemisia jne. mutta se on eri asia. Köyhä, kouluttamaton ihminen... et voi tosissasi väittää, että tämä lähtökohta on sama kuin mikä tahansa muu ja että rahalla ei saa onnea. Tosta lähtökohdasta sä todellakin saat jo edes vähän isommalla rahalla onnea elämään.
Pakko vastata tähän, että en ole itse ollenkaan keskiluokkaisesta perheestä, ja siksi ehkä tämä elämä osittain ahdistaakin niin paljon, eikä tunnu omalta. En tiedä.
Päinvastoin olen todella köyhästä perheestä. Vuosia molemmat vanhempani olivat työttömiä, lapsuuden perheessäni oli paljon sairautta ja puutetta. Muistan kun äitini joskus toivoi että joku tuttava kutsuisi meidän syömään, koska meillä ei ollut muuta ruokaa kuin kauraryynejä. Elimme vuosia lahjoitusten varassa. Eivätkä vanhempi todellakaan saaneet mitään asuntolainaa, vaan kaupungin vuokrakämpässä asuttiin.
Nuorena ostin vaatteeni kirpputorilta, eikä se todellakaan ollut silloin muotia. En koskaan opiskeluaikana saanut vanhemmiltani mitään tukea, vaan jouduin (pääsin) tekemään työtä viikonloput ja loma-ajat ihan 15-vuotiaasta lähtien. Mutta todella tiedän minkälaista on myös elää köyhänä. Silti valitsisin mielummin köyhänä elämisen, perheen, läheiset, terveyden, kuin että eläisin yksin miljoonieni kanssa sairaana. Tarkoitan vaan että moni muu asia tekee onnellisemmaksi. Esim
juuri läheiset ja terveys, sekä se että elämässä on muutakin sisältöä kuin raha ja omaisuuden haaliminen.T. Ap
Tämä tausta tavallaan selittää sinulla sen, että olet tottunut, että siihen kannattaa tyytyä mitä saa.
Ihmettelen, miksi vaihtoehdot on köyhä + läheiset, terveys, ja miljoonat + sairaus. Paljon yleisempää on, että köyhyys johtaa sairauteen ja yksinäisyyteen, ja että vauraus johtaa myös hyvään terveyteen ja sosiaaliseen vaurauteen, kuin päinvastoin.
Ehkä sinulla on lapsuudesta sellainen muisto, että vaatimattomuus on hyvä asia, kun teidän oli pakko olla vaatimattomia ja mielesi haluaa assosioida sen johonkin hyvään.
Eivät nuo välttämättä ole vaihtoehdot, tarkoitin vaan sitä että raha on vain yksi asia, se ei ole kaikki kaikessa. Vaikka olisi rahaa, voi silti olla yksinäinen (moni onkin) ja sairaskin. Ja oikeasti elämä voi olla tosi tyhjää jos elämän tarkoitus on vaan mahdollisimman suuren omaisuuden haaliminen. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle on annettu jo paljon hyviä neuvoja. Poimi niistä mieluisia.
On vain yksi elämä. Paljon itsestä, mutta hyvin paljon myös tuurista kiinni miten menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin tuntuu siltä! Elämä on varsinkin nyt koronan myötä pelkkää työtä ja perhe - elämää. Viikon ohjelma on käydä Ruokakaupassa ja lasten harrastukset. Omia ystäviä näen todella harvoin. Tunnen itseni aivan pystyyn kuolleeksi. Vanhat, rakkaat harrastukset ovat jääneet, ei ole enää aikaa ja tarmoa niille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän siinä yleensä käy ihmisille (etenkin naisille) kun tekee lapsia. Ei voi/ei uskalla enää miettiä sitä mitä itse haluaa vaan pitää aina miettiä lapsien kannalta mikä on parasta. Otan osaa!
Tämän takia vakavat parisuhteet, lasten hankkiminen ja omistusasuminen kannattaa aloittaa niin myöhäisessä vaiheessa kuin vain mahdollista.
Kyllä. On hyvä oikein kyllästyä siihen vapauteen ensin! Mutta sitten kun asettuu, ei saa silti hukata itseään. Helpommin sanottu kuin tehty. Riippuu aika pitkälle lasten luonteestakin, ja tietenkin puolisosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on just samanlainen tunne. Että en elä ollenkaan omannäköistä elämää. Ei mun elämästä tällaista pitänyt tulla. Tilanteeni vaan on täysin päinvastainen kuin sulla. En haaveillut suuria, juurikin perussetti; oma perhe ja omakotitalo. Mutta mitään en saanut. Työpaikka mulla on, mutta ei sillä rikastumaan pääse kun sinkkuna täytyy kaikki maksaa yksin. Jotenkin koko ajan odotan, että mun elämä alkaa, mutta olen tässä juuri havahtumassa, että näin neljänkympin jälkeen niin ei enää käy. Mulla kaikki kulminoituu tuohon puolison löytämiseen. Olisi niin ihanaa kun olisi seuraa kotona ja kaikkiin mahdollisiin aktiviteetteihin, menemisiin ja reissuihin. Mä olen niin kyllästymiseen asti käynyt yksin tapahtumissa ja tekemään aivan kaiken aina yksin, viettämään kaikki juhlat ja pyhät yksin jne. En halua vähätellä aloittajan tuntemuksia, mutta itse olisin näistä lähtökohdista katsottuna ikionnellinen jos mulla ois noi kaikki peruspalikat koossa. Jotenkin välillä ihmettelen ihmisten epäkiitollisuutta. Itse en tiedä mistä olisin kiitollinen, siitä, että jaksoin opiskella tutkinnon, jolla sain työpaikan vai? Rakkautta kun ei voi suorittaa niin sitä en saanut. Mä olen oikeesti varmaan jo masentunut, mutta yritän vielä sinnitellä jäljellä olevilla mielenterveyden rippeillä. Pelkään kyllä koko ajan, koska seinä tulee vastaan ja romahdan täysin tähän yksinäisyyteen ja toivottomuuteen. Mutta näin kai tää menee, harvoin kukaan on tyytyväinen omaan tilanteeseensa.
Mutta mitä se auttaa jos oma puoliso ei ole halukas tekemään niitä sinulle mieluisia asioita sinun kanssasi? Se on ehkä sinkun vaikea ymmärtää, että monissa parisuhteissa asia on näin. Jos haluat jonnekin lähteä, kokea jotain itselle mukavia asioita, niin joudut ne tekemään yksin/kavereiden kanssa, VAIKKA sinulla olisi se puoliso olemassa. Se puoliso voi myös olla itselleen epämieluisa. Ihmiset muuttuvat vuosien varrella, toiset vain tyytyvät siihen mitä saavat. Varmaan sinäkin jonkun ihan ok puolison löytäisit itsellesi, mutta valitset kuitenkin yksinolon. Ehkä ei kannata kauheasti ihmetellä muiden kiittämättömyyttä, kun et tiedä miten asiat on, tai halua edes ymmärtää vaikka ne sinulle kerrotaan.
Johan täälläkin moni on neuvonut yksin käymään tapahtumissa tai aloittamaan joku kiva harrastus, on jopa neuvottu muuttamaan ulkomaille yksin. Miten se käytännössä eroaa sinun tilanteestasi?
Joo se on totta että mun haaveissa mulla ois mulle hyvin sopiva puoliso, joka haluaisin viettää samalla lailla elämäänsä. En tarkoita, että kaikkea tarvitsisi aina tehdä yhdessä, mutta edes jotain. Ja kyllähän toi eroaa mun tilanteesta siten, että en haaveile ulkomaille muutosta tai mistään harrastusten aloittamisista, vaan haaveilin puolisosta ja perheestä. Mun haaveissa puoliso lähtis mun kaa keikoille ja luontoretkille tai vaikka esim. tänä kesänä ois ollu ihan päästä kiertämään Suomea ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Yksin noi on huomattavasti ankeempia toteuttaa. Tämä siis tuon lainatun tekstin kirjoittajalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että raha tekee onnelliseksi. Olen nähnyt sen tosi läheltä miten yksinäistä ja tyhjää rikkaan ihmisen elämä voi myös olla. Ei ole oikeita ystäviä, kaikki yrittävät vaan hyötyä, ei voi luottaa kehenkään. Rahalla ei voi ostaa ystäviä tai rakastavaa puolisoa. Rahaa rakastavia on kyllä jonossa.
Mutta noin muuten hyviä pointteja kyllä, kun eihän sitä voi tietää jos ei ole kokeillut, tietää sen vaan ettei tämänhetkinen tilanne tee onnelliseksi. T. Ap
Mä taas en usko, että sä tiedät, mistä puhut. Sun aloitus on niin keskiluokkainen. Ei pahalla, se oli tosi hyvä aloitus, mutta sulla ei selvästikään ole aavistustakaan siitä, miten hirveää oikeasti köyhän elämä on. Se on vähän eri asia kuin se, että keskiluokkainen ajattelee, että kaikkihan me ollaan köyhiä, koska oikeasti rikkaitakin on.
Oikeasti köyhän elämään liittyy järkyttävä määrä hätää ja turvattomuudentunnetta ja arvottomuudentunnetta.
Ei raha tee elämästä täydellistä, mutta sen totaalinen puuttumattomuus tekee siitä absoluuttisen hirveää. Ei paljon siinä lohduta ajatus siitä, että no, rikkaillakin on ongelmansa. Tällähän meitä yritetään pitää aisoissa. ETtä älkää nyt vaan ainakaan barrikadeille lähtekö, kaikilla kun on ongelmansa. Me sitten ollaan, että niin joo. Anteeksi nyt tosiaan tämä. Anteeksi kun köyhänä leipäjonossa tuntea mielensä pahaksi. Kun tosiaan onhan rikkaillakin kurjaa.
Ongelma on sekin, että köyhyys kytkeytyy sosiaaliseen asemaan. Olet ihmisenä kaikin puolin kiinnostavampi ja hyväksytympi ihan vaan jo keskiluokkaisena: sulla on yhteiskunnallinen asema ja sut hyväksytään eri tavalla. Köyhänä et ole ihan sama asia. Asiaa voi testata hakemalla pankista lainaa esimerkiksi. Ok, on vapaaehtoisesti köyhiä akateemisia jne. mutta se on eri asia. Köyhä, kouluttamaton ihminen... et voi tosissasi väittää, että tämä lähtökohta on sama kuin mikä tahansa muu ja että rahalla ei saa onnea. Tosta lähtökohdasta sä todellakin saat jo edes vähän isommalla rahalla onnea elämään.
Pakko vastata tähän, että en ole itse ollenkaan keskiluokkaisesta perheestä, ja siksi ehkä tämä elämä osittain ahdistaakin niin paljon, eikä tunnu omalta. En tiedä.
Päinvastoin olen todella köyhästä perheestä. Vuosia molemmat vanhempani olivat työttömiä, lapsuuden perheessäni oli paljon sairautta ja puutetta. Muistan kun äitini joskus toivoi että joku tuttava kutsuisi meidän syömään, koska meillä ei ollut muuta ruokaa kuin kauraryynejä. Elimme vuosia lahjoitusten varassa. Eivätkä vanhempi todellakaan saaneet mitään asuntolainaa, vaan kaupungin vuokrakämpässä asuttiin.
Nuorena ostin vaatteeni kirpputorilta, eikä se todellakaan ollut silloin muotia. En koskaan opiskeluaikana saanut vanhemmiltani mitään tukea, vaan jouduin (pääsin) tekemään työtä viikonloput ja loma-ajat ihan 15-vuotiaasta lähtien. Mutta todella tiedän minkälaista on myös elää köyhänä. Silti valitsisin mielummin köyhänä elämisen, perheen, läheiset, terveyden, kuin että eläisin yksin miljoonieni kanssa sairaana. Tarkoitan vaan että moni muu asia tekee onnellisemmaksi. Esim
juuri läheiset ja terveys, sekä se että elämässä on muutakin sisältöä kuin raha ja omaisuuden haaliminen.T. Ap
Tämä tausta tavallaan selittää sinulla sen, että olet tottunut, että siihen kannattaa tyytyä mitä saa.
Ihmettelen, miksi vaihtoehdot on köyhä + läheiset, terveys, ja miljoonat + sairaus. Paljon yleisempää on, että köyhyys johtaa sairauteen ja yksinäisyyteen, ja että vauraus johtaa myös hyvään terveyteen ja sosiaaliseen vaurauteen, kuin päinvastoin.
Ehkä sinulla on lapsuudesta sellainen muisto, että vaatimattomuus on hyvä asia, kun teidän oli pakko olla vaatimattomia ja mielesi haluaa assosioida sen johonkin hyvään.Eivät nuo välttämättä ole vaihtoehdot, tarkoitin vaan sitä että raha on vain yksi asia, se ei ole kaikki kaikessa. Vaikka olisi rahaa, voi silti olla yksinäinen (moni onkin) ja sairaskin. Ja oikeasti elämä voi olla tosi tyhjää jos elämän tarkoitus on vaan mahdollisimman suuren omaisuuden haaliminen. T. Ap
Tietenkin, ei raha yksin tuo onnea, se vain helpottaa elämää.
Sun täytyy nyt ap tehdä joku suunnitelma, asettaa jotain kilometripylväitä tulevaisuuteen.
Ap on valittajaämmä kellä kaikki aina huonosi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kukaan ei voi saada kaikkea. Ne jotka lähtee seikkailemaan ulkomaille, riskeeraa sen, että ei ole missään juuria eikä omia pysyviä piirejä, ja ettei välttämättä saa perhettä eikä saavuta taloudellista vapautta, jos ei sitoudu uraan tai ala yrittää raskauksia tarpeeksi aikaisin. On lukuisia ihmisiä, jotka katuu, että huitelivat maailmalla vuosikaudet parikymppisenä ja nyt ~37v ei rahaa, omaa taloa, parisuhdetta tai lapsia. Kokemuksia takana, mutta muuta ei jäänytkään käteen.
Minä en kadu. Asunut puolet elämästäni (nyt 46v.) Suomen ulkopuolella. Muuttanut sinne töiden ja opintojen perässä. Olleet valintoja silloin ja rikastuttaneet valtavasti omaa elämääni ja avartaneet. Arki se tulee ulkomaillakin vastaan, ihan samanlaista parisuhde- ja perhe-elämää sielläkin voi perustaa ja viettää. Tämän vuoksi ei ole omaa asuntoa kun elämä vienyt minne milloinkin. Ei ole edelleenkään, en halua velkaa enkä taakkaa omaisuudesta enkä sitoutua yhteen paikkaan. Elän omannäköistäni elämää, sinä elät erilaista ja se ok. Etenemismahdollisuudet uralla on monesti kyllä isommat ulkomailla kuin täällä Suomessa. Lapsia eivät kaikki halua, eikä niiden saaminen ole mikään itsestäänselvyys vaikka haluaisinkin. Puhut taloudellisesta vapaudesta mutta samalla pitäisi haalia omaisuutta. Harva siinä onnistuu ilman velkaa. Mielummin sijoitan osakesalkkuihin kuin neljään seinään ja kattoon mutta sekin on valinta.
Niin, eivät kaikki kadu, varsinkaan ne joille on ollut selvää että eivät lapsia halua. Joillekin tulee tyhjyys ja kriisi sen jälkeen, kun on vähän ikää tullut enemmän eikä halua enää seikkailla. Haluaisi vakautta, mutta ei ole mitään pohjaa, jolle rakentaa.
Mitä ihmettä? Miksi ei ole samanlaista pohjaa ja vakauttan, mille rakentaa kuin lapsellisillakin, eli työ, asunto, ehkä kesämökki...eiköhän tavallisesti haluta se vakaus ja pohja ensin ja lapset vasta sitten.
Itse kolmenkympin kriisissä pohdin todella tarkkaan, haluanko lapsia ja totesin, että en. Otin työpaikan (paremman) toisesta kaupungista ja sieltä ostin pienen asunnon.
Elin kahden kaupungin elämää n 15 ja nyt olen palannut takaisin pikkukaupunkiin, josta aikanaan vain halusin pois. Nautin jokaisesta ihanasta, rauhallisesta päivästä, luonnosta, siitä, että joku, eli aviomies, on lähes joka päivä seurana. Ihanaa, kun voi rupatella jonkun kanssa päivän mittaan.
Elämä on ollut hyvää ja vaihtelevaa, mutta nyt tämä keskiluokkaisuus on juuri sitä, mitä tarvitsen.
Mua on aina auttanut että olen mennyt jollekin vaikeahkolle kurssille. Ihan vaan iltakouluun, tai joskus jollekin viikon tai parin kestävälle vähän kauemmas. Semmonen "terve stressi" on hyväksi.
Tämä tausta tavallaan selittää sinulla sen, että olet tottunut, että siihen kannattaa tyytyä mitä saa.
Ihmettelen, miksi vaihtoehdot on köyhä + läheiset, terveys, ja miljoonat + sairaus. Paljon yleisempää on, että köyhyys johtaa sairauteen ja yksinäisyyteen, ja että vauraus johtaa myös hyvään terveyteen ja sosiaaliseen vaurauteen, kuin päinvastoin.
Ehkä sinulla on lapsuudesta sellainen muisto, että vaatimattomuus on hyvä asia, kun teidän oli pakko olla vaatimattomia ja mielesi haluaa assosioida sen johonkin hyvään.