Lue keskustelun säännöt.
Se tunne kun tuntuu että ei elä ollenkaan omannäköistä elämää
30.07.2021 |
Onko jollakin muilla samanlaisia tuntemuksia? Minulla periaatteessa jonkun mielestä kaikki hyvin. On mies, lapset, työ ja omistusasunto. Ystäviäkin on muutama hyvä. Mutta silti. En voi olla vertailematta elämääni jonkun toisen elämään, esim joidenkin vanhojen kavereiden. Kuinka he elävät paljon vaihtoehtoisempaa ja mielenkiintoisemmalta vaikuttavaa elämää. Osalla on lapsiakin, joten ei ole siitä kiinni.
Koen että mieheni on siinä mielessä ”tylsä” että hänelle ei tulisi kuuloonkaan asua esim vuokralla tai muuttaa jonnekin maaseudulle. Asumme hänen vanhempiensa lähellä, tylsässä mutta lasten kanssa turvallisessa lähiössä. Jotenkin vuosi vuodelta tuntuu enemmän siltä, että elämä muuttuu enemmän ja enemmän harmaaksi. Toki koronakin on tähän vaikuttanut, mutta kuinka yritän olla kiitollinen ja tyytyväinen siihen mitä minulla on, niin silti tuntuu siltä että esitän vain onnellista. En edes ole aikoihin uskaltanut kysyä itseltäni mitä itse haluan, kun ei sillä ole mitään merkitystä, koska elämämme on nyt tässä. Sitten koen myös syyllisyyttä näistä ajatuksista, pitäisi ajatella lapsia, heillä on hyvät koulu tässä vieressä, kaverit jne. Silti itselläni sellainen olo, että olen aivan pystyynkuollut. Mies ei tosiaan ymmärrä ollenkaan kun yritän avata ajatuksiani, tai sitten ei halua ymmärtää, en rehellisesti osaa sanoa.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
Tää on just ydinpointti. Monet meistä, minäkään, ei osaa visualisoida sitä, mitä se hyvä elämä on. Tietää vain sen, mitä ei halua tai missä on tällä hetkellä tyytymätön. Jos pystyisi tietämään, mitä tosiaan haluaa, pystyisi menemään sitä kohti ja ehkä jopa sitten sen saisi.
Tää ei liity ap:n tilanteeseen vaan enemmän omaani köyhänä: rikkaat elää täyttä elämää, paljon täydempää kuin kertovat julkisuuteen. Me köyhät ei osata mennä sitä kohti, koska me ei edes konkreettisesti tiedetä mitä se on, on vain epämääräisiä aavistuksia ja haaveita. Jos olisi konkretiaa, pystyisimme mekin määrätietoisesti tai ainakin paremmilla, perustellummilla keinolla edetä itsekin sinne, minne etuoikeutetut. Mutta kaikki ei mahdu pyramidin kärkeen. Joten etuoikeutetuille on iso onni, että muut tuntevat olonsa korkeintaan epämääräisen tyytymättömiksi mutta eivät osaa oikein edes itselleen perustella, mitä kohti täsmälleen pitäisi edetä.
Ei onni ole rahasta kiinni. Onni on pään sisäinen asia eikä liity mitenkään rahaan ja materiaan. Jos luulet näin olet henkisesti köyhä. Minä olen aina elänyt omannäköistä elämää joten muusta en tiedä. Se vaatii rohkeutta , olen ollut köyhä ja olen ollut hyvin toimeentuleva , silti olen ollut onnellinen. Se onnen tunne tulee pienistä asioista , se pitää löytää.
Onni ei ole rahasta kiinni, mutta silloin kun rahaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, elämä pyörii ihan liikaa sen puuttuvan rahan ympärillä.
Vasta sitten, kun rahaa on riittävästi kaikkeen ja jää vähän ylikin, on varaa tajuta, että onni ei ole rahasta kiinni.
Useimpien meistä on tosi vaikea olla onnellisia, jos olo on turvaton.
-eri
Turvallinen olo on pelkkää utopiaa. Elämä ei ole turvallista. Kuka tahansa voi esimerkiksi kuolla koska hyvänsä; jäädä auton alle tai lapsesta saakka aivoissa tai aortassa ollut valtimonpullistuma poksahtaa ja se oli sitten siinä.
Niin, tarkoitin ehkä vähän erilaista turvattomuutta. En pelkää, että maksamattomista laskuista katkeaa verisuoni päästä, mutta silti aiheuttaa murhetta, kun ei voi olla varma, saako kaikki laskut aina maksettua. Noin esimerkkinä. Toki tunnen myös ihmisiä, jotka eivät tuollaisista asioista piittaa - oma sukulaiseni eli niin, että antoi kaiken mennä ulosottoon. Kyllä hänenkin viimeiset vuotensa olivat sitten kurjia, kun sairastui syöpään. M.m. sähköt katkaistiin asunnosta ennen kuin meni saattokotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa lähinnä siltä, että sinulla on yksinkertaisesti huono avioliitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Mistä ihmeestä tähän nyt vedettiin se, että lapset ovat estäneet ap:n unelmat? Lasten kanssa voi hyvin muuttaa ulkomaille ja myös boheemimpi elämä onnistuu mainiosti (tässä oletan, että boheemi ei ole synonyymi huumeluolalle tms). Ja ap:hän itsekin sanoi, että mies ei halunnut ulkomaille.
Etkö voi ap hakeutua esim matkatöihin? Tai muuttaa yksin ulkomaille vaikka vuodeksi? Hanki boheemi kesämökki tai värikäs ystäväpiiri. Jos siis ihan oikeasti noita haluat.
Reilusti alaikäisten lasten äiti muuttaa yksin ulkomaille vuodeksi ja jättää lapset isälle vai? Nyt vähän jotain realiteettia näihin kirjoituksiin, please.
Ilmeisesti kouluikäisistä oli kyse. Ja jos muuttaa riittävän lähelle, ei ole ongelmaa tulla esim. kerran kuukaudessa käymään kotona. Ja jos ajankohta juuri nyt on väärä ja ulkomaille muutto on ollut ap:n haave jo pitkään, niin ehkä hän jaksaisi odottaa vielä muutaman vuoden.
Ja olihan tuossa muitakin vaihtoehtoja haaveiden toteuttamiselle.
Oikeasti ongelma taitaa olla se, että ap kokee ettei tule kuulluksi perheessään.
Tunsin oloni petetyksi, kun olin mennyt suuren nuoruudenrakkauteni kanssa naimisiin ja perustanut perheen. Hankimme ihanan kodin, meillä oli työpaikat ja mukavia harrastuksia. Kaiken piti olla hyvin, mutta mies alkoholisoitui. Mies eli omaa erillistä elämää omaan tahtiinsa ja omine menoineen ja minä elin saman katon alla elämää yhdessä lasten kanssa. Se ei ollut todellakaan sitä, mitä olin odottanut suhteeltamme. Suuri rakkaus alkoi muuttumaan vihaksi ja katkeruudeksi.
Nyt olen viimeiset vuodet elänyt ihan oikeasti yksin lasteni kanssa ja tehnyt elämästäni juuri sellaista kuin sen haluan olevan. Tai ei ihan, sillä työelämästä minulla ei ole varaa irrottautua. Muuten en enää kysele tai mieti muiden mielipiteitä, vaan aion toteuttaa kaikki haaveet, joista olen unelmoinut. Moni onkin jo toteutunut.
Minun piti odottaa noin 20 vuotta, että sain kaksi nuorena yksin saamaani lasta täysikäiseksi.
Vasta sen jälkeen olen voinut alkaa elämään kunnolla ”minun elämääni”!
Lohduttaako?
Olen jo yli 40v. Minulla on ollut paljon vastoinkäymisiä elämässäni. Mutta jostain syystä olen säilynyt niin nuorekkaana kaikin puolin, että kun kerron totuuden iästäni, aikuisista lapsistani ja kokemuksistani, niin kuulijat lentävät selälleen.
Rehellisesti ihmettelen itsekin, miten kova elämä ei näy minussa enempää. Syy voi olla, että en kanna yhtään kaunaa, syytä olisi vaan en semmoiseen jaksa tuhlata voimia enkä aikaani. Kaikki todella järjestyy! Ap:lle sanoisin, että aloita heti elokuussa uusia harrastuksia. Jotain uutta ja erilaista. Jotain, jotain mitä vaikka hieman pelkäätkin! Mitä vaan, vaikka taidetta, tanssia, ammuntaa, balettia, kieliä, vaikka tankotanssia jos tykkäät tai vaikka et tykkäisi, voit alkaaa tykkäämään, kun saat lisää kehonhallintaa ja aivot rakastavat sitä että hallitset kehoasi!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pelkästään lapset sitä jumittumista tee. Minulla mies on niin paikalleen juurtunut, että sen vuoksi ahdistaa. Ero ei ole vaihtoehto minulle, joten pitää vain koittaa keksiä jotain omaa. Yleensä olen opetellut uusia taitoja ja harrastanut ja nähnyt ihmisiä, mutta koronan vuoksi en ole noita tehnyt ja sen vuoksi tämä paikallaan jumitus tuntuu pahemmalle kuin koskaan.
En usko, että eroamalla olisin yhtään onnellisempi, päinvastoin. Tämä on minun oma sisäinen kriisi ja minä voin sen myös selvittää kunhan keksin vain mikä/mitkä ne minun näköiset asiat oikein olisi tässä elämän vaiheessa.
Lapsia, miestä tai rahaa en voi syyttää. Enkä edes omia valintojani. Oli tilanne mikä vaan, niin samaan tyhjyyteen olisin törmännyt kuitenkin. Ehkä liittyy ikään myös, kun pohtii, että onko tämä elämä sitä mitä haluan. Siitä sitä uutta suuntaa sitten haetaan kun hetken on hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa lähinnä siltä, että sinulla on yksinkertaisesti huono avioliitto.
Ap on tyytymätön siihen elämään, josta moni nainen oikeasti unelmoi. Olisi kannattanut ajoissa miettiä paremmin omia haaveita ja tarpeita ja tehdä valinnat sen mukaisesti. Joku muu osaisi enemmän arvostaa aloittajan miestä ja nykyistä elämäntyyliä. Samoin aloittaja voisi nyt elää parhaillaan unelmiensa elämää. Tai sitten hän olisi tyytymätön siihenkin. Kukapa tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Niinpä, eikä olisi ollut myöskään pakko suostua miehen ehdottomuuteen. Siinäkin vaiheessa kun tuli raskaaksi olisi voinut esim. jättää lapsen isälle ja muuttaa ulkomaille, tai jättää miehen ja lähteä lapsen kanssa ja asua missä huvittaa. Vähän ristiriitaista sanoa, että SUURIN haave oli ulkomaille muutto, kun on kumminkin tehnyt ne valinnat, joista seuraa että elämästä tulee tasaista ja turvallista ja tylsää. Olisiko niin, että haaveminä on eri persoona kuin AP:n todellinen minä.
Juuri tuota ajattelua en ymmärrä, jota miehenikin edustaa. Miksi nämä asiat poissulkevat toisensa? Tiedän paljon ihmisiä jotka asuvat ulkomailla ja ovat joko saaneet siellä lapsia tai ovat muuttaneet lastensa kanssa sinne. Tiedän jopa perhen joka asuu veneessä. Kyllähän eri kulttuureihin tutustuminen, niiden näkeminen on lapsellekin suuri rikkaus. Miksi elämä lasten kanssa on automaattisesti tylsää? T. Ap
Niin siis itsehän olet valinnut tulla tuolle miehelle raskaaksi JA jäädä hänen kanssaan elämään perhe-elämää? Minkä takia se ulkoistetaan miehen syyksi, että elämäsi on tylsää? Olisit voinut
- jättää lapset tekemättä
- valita seikkailullisen miehen, joka haluaa värikästä elämää lastenkin kanssa (tosin tässäkin on omat ongelmansa, jos sellasen kumppanin valitsee)
- tai, jättää taakse sen tylsän perhe-elämän heti kun huomasit, että väärä mies ja elämäntapa tuli valittua.
Pointtini oli että et USKALTANUT valita epävarmaa elämää varman sijaan, mutta nyt valitat, että kyllähän sinä olet mielenkiintoinen persoona, mutta toiset ovat jotenkin painostaneet tähän sinulle epätyypilliseen elämään. Todellisuudessa ihminen, joka on todella vapaudenkaipuinen, on valmis uhraamaan aika paljon sen vapauden takia, toisin kuin sinä. Et suostu hyväksymään, että olet tehnyt nämä valinnat mukavuudenhalusi takia omien todellisten arvojesi pohjalta, ja nyt projisoit syyn muualle.
Entä sitten jos näin onkin? Entä jos olen vaikka valinnut väärin? Tehnyt virheen? Silloin nuorena kun rakastuin mieheeni. Ehkä tiedostankin että asia on näin. Sehän vasta ahdistavaa onkin.
Silti asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Olisinhan voinut rakastua myös ”vapaaseen sieluun” joka olisi paljastunut alkoholistiksi tai narsistiksi. Mistäs sen tietää miten elämä olisi vaihtoehtoisesti mennyt.
Kun on monta kertaa valinnut ”väärin”, tehnyt kompromisseja, niin on entistä vaikeampaa valita täysin eri tavalla. Ei edes uskalla miettiä niitä omia toiveita, koska ne ovat vaan niin erilaisia kuin se elämä jota elää. Se elämä joka ei tunnu omalta. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap voisi tehdä yksin lomamatkan ulkomaille tai perheen kanssa yhdessä, korona aikaan vaihtoehdot kyllä rajotetut. jos he suostuvat lähtemään. ap voisi aloittaa esim.kansanopistossa harrastuksen ,joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. self help kirjat ja esim.hengelliset kirjat vois auttaa pohdiskelussa.
kokeile ensin vaihtelua ja sit vois miettiä esim,pientä kesämökkiä, jos maalla oleminen kiinnostaa.
lapset ja mieskin voi virkistyä vaihtelusta. mut voit kokeilla uutta yksinkin. ei kannata ehkä tehdä mitään rajua juttua heti vaan pienin askelin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa lähinnä siltä, että sinulla on yksinkertaisesti huono avioliitto.
Ap on tyytymätön siihen elämään, josta moni nainen oikeasti unelmoi. Olisi kannattanut ajoissa miettiä paremmin omia haaveita ja tarpeita ja tehdä valinnat sen mukaisesti. Joku muu osaisi enemmän arvostaa aloittajan miestä ja nykyistä elämäntyyliä. Samoin aloittaja voisi nyt elää parhaillaan unelmiensa elämää. Tai sitten hän olisi tyytymätön siihenkin. Kukapa tietää.
Unelmat usein on sellaisia, että kun ne saavuttaa, niin se ei olekkaan niin hienoa kuin kuvitteli. Lottovoittajallekkin voi tulla kriisi siitä, että olo ei olekkaan parempi. Joku voi säästää silkonirintoihin ja sitten kun ne saa niin masentuu. Joku haaveilee naimisiin menosta ja kun se vihdoin tapahtuu, onkin se erilaista mistä unelmoi.
Ei voi syyllistää tai mitätöidä toisen oloa sen vuoksi, että hänen pitäisi olla onnellinen mutta ei olekkaan.
Ehkä se onnettomana oleminen on sitä, että puuttuu ne unelmat mitä kohti mennä. Ehkä ne unelmat ovat vain kadonneet arjen huminaan, mutta niitä voi kaivaa esiin. Tai niitä voi löytää jos saavuttaa vähän sitä kadonneen minän olemusta.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan elämäni lähti menemään pieleen jo alunperin opiskelupaikkaa valitessani. Opiskelin alan joka ei tuntunut omalta. Osittain vanhempien painostuksesta. Vaikka minulla oli tosi ristiriitaisia ajatuksia noina vuosina ja masennuinkin pahasti tuolloin, niin kävin kuitenkin koulun loppuun ja olen pysynyt samalla alalla. Haaveilin harrastuksen pohjalta paljon epävarmemmasta alasta aikoinaan, mutta koska en sitä hakeutunut opiskelemaan niin olen sysännyt koko harrastuksen sivuun, yrittänyt unohtaa että joskus edes nautin tällaisesta harrastuksesta.
Jotenkin tuntuu siltä että vuosien varrella olen koittanut vaan tukahduttaa niitä todellisia minut onnelliseksi tekeviä asioita, ja nyt en vaan jaksa sitä enää. Elämä on vain puurtamista päivästä toiseen. Taas lomakin meni siinä kun toteutettiin miehen ja lasten toiveita, mitäpä minä edes voisin toivia tai onko sillä jotain väliä jos jotain toivoisimkin? Toiveet ovat kuitenkin vääränlaisia eikä niitä ole mahdollista toteuttaa. T. Ap
Todellakin alat toteuttaa omiakin toiveitasi! Kyllähän tossa näivettyy, jos ei ikinä vastaa oman sydämensä kutsuun. Miksi miehelläsi ja lapsillasi olisi suurempi oikeus unelmiensa täyttymiseen kuin sinulla?
Jos miehesi kanssa haluatte ihan erilaiset elämäntyylit, ei siinä suuret muutokset varmaan ole eroamatta mahdollisia. Jos et erota halua, sitten sinuna koittaisin, mitä moni täällä on ehdottanut, että alat ujuttaa elämääsi asioita, joita oikeasti haluat, siinä määrin kuin se nykyisissä raameissa on mahdollista. Vaihtoehtoja on monia, täytyy itse kokeilemalla etsiä, mistä saisi elämään sitä kaipaamaansa väriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päädyin opiskelemaan alaa, joka ei ollut ykkösvaihtoehtoni. Tarvitsin töitä ja päädyin alani töihin, vaikka ne eivät kiinnosta. Nyt olen "jumissa" tällä alalla. Asun keskellä kaupunkia pienessä vuokrayksiössä vaikka rakastan luontoa ja haluaisin elää avarassa omistusasunnossa pienessä kylässä tai maaseudulla. Joku aika sitten seurustelin miehen kanssa, joka ei minua hirveästi edes kiinnostanut. Rakas lapsuuden ajan harrastus on jäänyt ja tilalle on tullut vain puuduttavan tylsä salitreeni.
Minä olen juuri tällainen, joka vaan päätyy elämässään paikkoihin. Menen vain virran mukana....;(
Lähtekää yhdessä miehen kanssa vaikka pienille kotimaan reissuille ja lapset hoitoon siksi aikaan. Jos parisuhde voi huonosti niin se heijastuu koko perheeseen. Lopulta ne lapset lähtee kotoa ja käsiisi jää se mies. Ja jos mies on väärä niin vaihtoon. Ja oikeasti onni löytyy sinusta itsestäsi, sisältäsi. Kukaan tai mikään ulkopuolinen ei ole onnesi tuoja. Ja usein onnensa tajuaa, vasta kun sen on menettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Ap on kiittämätön!
Eikä ole vaan ihan normaali keski-ikäisen keskiluokkaisen arkeen jämähtänyt. On ihan normaalia, että ihminen kaipaa elämäänsä uusiakin asioita. Vaihtelua. Jotain, mikä auttaa jaksamaan arjen rutiineja. Varsinkin just tuossa iässä, kun keskimäärin puolet elämästä on takana ja puolet edessä.
Olikohan se Inka instassa (koomikko) joka kirjoitti kerran jotain että "elän terveellisesti ja pidän kiitollisuuspäiväkirjaa, mutta haluan silti alkon halvinta kyykkyviiniä!"
Mulla on kaksi ehdotusta: some kiinni ja itsetutkiskelun paikka. Iloton elämä ei sillä happane että yrität saada kiinni mitä haet tai haluat oikeasti. Jos mies ei ymmärrä, hän ei sitten vain ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Minun piti odottaa noin 20 vuotta, että sain kaksi nuorena yksin saamaani lasta täysikäiseksi.
Vasta sen jälkeen olen voinut alkaa elämään kunnolla ”minun elämääni”!
Lohduttaako?
Olen jo yli 40v. Minulla on ollut paljon vastoinkäymisiä elämässäni. Mutta jostain syystä olen säilynyt niin nuorekkaana kaikin puolin, että kun kerron totuuden iästäni, aikuisista lapsistani ja kokemuksistani, niin kuulijat lentävät selälleen.
Rehellisesti ihmettelen itsekin, miten kova elämä ei näy minussa enempää. Syy voi olla, että en kanna yhtään kaunaa, syytä olisi vaan en semmoiseen jaksa tuhlata voimia enkä aikaani. Kaikki todella järjestyy! Ap:lle sanoisin, että aloita heti elokuussa uusia harrastuksia. Jotain uutta ja erilaista. Jotain, jotain mitä vaikka hieman pelkäätkin! Mitä vaan, vaikka taidetta, tanssia, ammuntaa, balettia, kieliä, vaikka tankotanssia jos tykkäät tai vaikka et tykkäisi, voit alkaaa tykkäämään, kun saat lisää kehonhallintaa ja aivot rakastavat sitä että hallitset kehoasi!!!!!
Eihän kaikilla kaikki järjesty, olet vaan ollut onnekas. Itse sain myös yksin lapsen nuorena ja moni unelma jäi kesken siinä, mutta ajattelin, että olen onneksi aika nuori sittenkin vielä kun lapsi on aikuinen ja pystyn toteuttamaan asioita. Sairastuinkin alle kolmekymppisenä jo, enkä pysty normaalia ja vapaata elämää elämään sairauden takia, vaikka perheen puolesta voisinkin. En esimerkiksi fyysisesti pysty harrastamaan tankotanssia tai kuntosalia, jotka olisi minulle mieluisia. Näin jälkikäteen olisi ollut paljon helpompi esimerkiksi matkustaa pikkulapsen kuin sairauden kanssa. Aina ei ole kaikkein toimivin taktiikka odottaa, kunnes olosuhteet ovat otolliset, koska ne voi muuttua myös huonompaan suuntaan ilman että pystyi vaikuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa lähinnä siltä, että sinulla on yksinkertaisesti huono avioliitto.
Ap on tyytymätön siihen elämään, josta moni nainen oikeasti unelmoi. Olisi kannattanut ajoissa miettiä paremmin omia haaveita ja tarpeita ja tehdä valinnat sen mukaisesti. Joku muu osaisi enemmän arvostaa aloittajan miestä ja nykyistä elämäntyyliä. Samoin aloittaja voisi nyt elää parhaillaan unelmiensa elämää. Tai sitten hän olisi tyytymätön siihenkin. Kukapa tietää.
Unelmat usein on sellaisia, että kun ne saavuttaa, niin se ei olekkaan niin hienoa kuin kuvitteli. Lottovoittajallekkin voi tulla kriisi siitä, että olo ei olekkaan parempi. Joku voi säästää silkonirintoihin ja sitten kun ne saa niin masentuu. Joku haaveilee naimisiin menosta ja kun se vihdoin tapahtuu, onkin se erilaista mistä unelmoi.
Ei voi syyllistää tai mitätöidä toisen oloa sen vuoksi, että hänen pitäisi olla onnellinen mutta ei olekkaan.
Ehkä se onnettomana oleminen on sitä, että puuttuu ne unelmat mitä kohti mennä. Ehkä ne unelmat ovat vain kadonneet arjen huminaan, mutta niitä voi kaivaa esiin. Tai niitä voi löytää jos saavuttaa vähän sitä kadonneen minän olemusta.
Mulla aloittajalle on ollut alusta asti selvää, että haluaisi asua kerrostalossa ja matkustella ulkomailla. Silti hän itse valitsi ihan muunlaisen elämän.
Niin. Mistäpä voisin tietää? Väittää kuitenkin olevansa ja syytä olisi ainakin sinä mielessä olla, että hän on elämässään saanut ainakin kaikki isoimmat unelmansa saavutettua. Eroa olen itse joskus aiemmin ääneenkin pohtinut, mutta hän ei halua erota. Jos hän olisi ollut halukas, niin todennäköisesti olisimme eronneetkin.
Ja tosiaan kun olen yrittänyt avata tätä omaa tyhjyyden tunnetta, niin hän ei vaikuta ymmärtävän minua alkuunkaan. Kuittaa koko asian höpöpuheina ja sellaisena ohimenevänä tunteiluna tms, jota ei tarvitse ottaa kovin vakavasti.
Kun se keskustelu hänen kanssaan on sellaista että kun esimerkiksi etsimme asuntoa aikoinaan, niin ehdotin että oltaisiin ostettu kerrostaloasunto, koska se olisi halvempi ja siten olisi jäänyt enemmän rahaa esim matkustella ym elämyksiin, niin hän vastasi ”eihän kerrostalossa voi asua”. Niin. Siellä ei voi asua. Joten emme asu kerrostalossa. T. Ap