Lue keskustelun säännöt.
Se tunne kun tuntuu että ei elä ollenkaan omannäköistä elämää
30.07.2021 |
Onko jollakin muilla samanlaisia tuntemuksia? Minulla periaatteessa jonkun mielestä kaikki hyvin. On mies, lapset, työ ja omistusasunto. Ystäviäkin on muutama hyvä. Mutta silti. En voi olla vertailematta elämääni jonkun toisen elämään, esim joidenkin vanhojen kavereiden. Kuinka he elävät paljon vaihtoehtoisempaa ja mielenkiintoisemmalta vaikuttavaa elämää. Osalla on lapsiakin, joten ei ole siitä kiinni.
Koen että mieheni on siinä mielessä ”tylsä” että hänelle ei tulisi kuuloonkaan asua esim vuokralla tai muuttaa jonnekin maaseudulle. Asumme hänen vanhempiensa lähellä, tylsässä mutta lasten kanssa turvallisessa lähiössä. Jotenkin vuosi vuodelta tuntuu enemmän siltä, että elämä muuttuu enemmän ja enemmän harmaaksi. Toki koronakin on tähän vaikuttanut, mutta kuinka yritän olla kiitollinen ja tyytyväinen siihen mitä minulla on, niin silti tuntuu siltä että esitän vain onnellista. En edes ole aikoihin uskaltanut kysyä itseltäni mitä itse haluan, kun ei sillä ole mitään merkitystä, koska elämämme on nyt tässä. Sitten koen myös syyllisyyttä näistä ajatuksista, pitäisi ajatella lapsia, heillä on hyvät koulu tässä vieressä, kaverit jne. Silti itselläni sellainen olo, että olen aivan pystyynkuollut. Mies ei tosiaan ymmärrä ollenkaan kun yritän avata ajatuksiani, tai sitten ei halua ymmärtää, en rehellisesti osaa sanoa.
Kommentit (210)
elämän pulmis auttanu cassandra mack youtube videot, eri aiheista sopii myös empaattisil erilaista ihmissuhde juttua englanniks, myös työelämä ongelmat.
vinkkinä, voisi jokainen tehdä listan asioista joita haluaa, unelmat ym. sit tekee jotain niiden hyväksi.jos unelmasi on kirjoittaa kirja ,niin pitää kirjoittaa muutama sivu viikos ,et saa edes lyhyen kirjan valmiiksi. ei auta se pelkkä toivominen ,vaan on otettava myös askelia siihen suuntaan,esim kirjan kirjoittaminen, voi olla vaikeeta ja tylsääkin puuhaa, mut ainakin voi yrittää jos se on unelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
Tää on just ydinpointti. Monet meistä, minäkään, ei osaa visualisoida sitä, mitä se hyvä elämä on. Tietää vain sen, mitä ei halua tai missä on tällä hetkellä tyytymätön. Jos pystyisi tietämään, mitä tosiaan haluaa, pystyisi menemään sitä kohti ja ehkä jopa sitten sen saisi.
Tää ei liity ap:n tilanteeseen vaan enemmän omaani köyhänä: rikkaat elää täyttä elämää, paljon täydempää kuin kertovat julkisuuteen. Me köyhät ei osata mennä sitä kohti, koska me ei edes konkreettisesti tiedetä mitä se on, on vain epämääräisiä aavistuksia ja haaveita. Jos olisi konkretiaa, pystyisimme mekin määrätietoisesti tai ainakin paremmilla, perustellummilla keinolla edetä itsekin sinne, minne etuoikeutetut. Mutta kaikki ei mahdu pyramidin kärkeen. Joten etuoikeutetuille on iso onni, että muut tuntevat olonsa korkeintaan epämääräisen tyytymättömiksi mutta eivät osaa oikein edes itselleen perustella, mitä kohti täsmälleen pitäisi edetä.
Itsekkään ja epäkypsän ihmisen tunnepohjalta tehtyjä impulssijossittelua. Me ihmiset olemme predispositioituneet olemaan tyytymättömiä valinnanvapauden alati kasvaessa; jos sinulla ei olisi mahdollisuutta - edes teoreettista - saada unelmiesi asioita, et haikailisi horisonttiin. Yksi tärkein elämänoppi on oman tunneravurinsa kesytys, jotta se ei laukkaisi sinut mukanaan teille tietämättömille, vaan toimii kuten sinä haluat tunteittesi toimivan - työkalujen lailla. Opi kontrolloimaan impulssejasi ja ymmärrät, että tyytymättömyys elämääsi on itseaiheutettua ja täysin korjattavissa omalla skeemamuokkauksella sekä metriopatialla ( tunneruumiin impulssien kohtuullistaminen, antiikin stoalaisten käsite). M22, samoja juttuja teininä pohtinut
Vierailija kirjoitti:
No kukaan ei voi saada kaikkea. Ne jotka lähtee seikkailemaan ulkomaille, riskeeraa sen, että ei ole missään juuria eikä omia pysyviä piirejä, ja ettei välttämättä saa perhettä eikä saavuta taloudellista vapautta, jos ei sitoudu uraan tai ala yrittää raskauksia tarpeeksi aikaisin. On lukuisia ihmisiä, jotka katuu, että huitelivat maailmalla vuosikaudet parikymppisenä ja nyt ~37v ei rahaa, omaa taloa, parisuhdetta tai lapsia. Kokemuksia takana, mutta muuta ei jäänytkään käteen.
Mikä autuus se oma talo on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Mistä ihmeestä tähän nyt vedettiin se, että lapset ovat estäneet ap:n unelmat? Lasten kanssa voi hyvin muuttaa ulkomaille ja myös boheemimpi elämä onnistuu mainiosti (tässä oletan, että boheemi ei ole synonyymi huumeluolalle tms). Ja ap:hän itsekin sanoi, että mies ei halunnut ulkomaille.
Etkö voi ap hakeutua esim matkatöihin? Tai muuttaa yksin ulkomaille vaikka vuodeksi? Hanki boheemi kesämökki tai värikäs ystäväpiiri. Jos siis ihan oikeasti noita haluat.
Reilusti alaikäisten lasten äiti muuttaa yksin ulkomaille vuodeksi ja jättää lapset isälle vai? Nyt vähän jotain realiteettia näihin kirjoituksiin, please.
Miksei lapsia voi jättää isälle?! Ongan isätkin matkatöissä.
Taas tämä outo äitimyytti, että lapset tarttee äitiä enemmän kuin isää? Äiti huolehtii kaikesta?
Paljon mielenkiintoista pohdintaa täällä! Huomaan että en ole ainoa jolla on tämäntyyppisiä ajatuksia.
Varmasti yksi syy miksi elämäni on ajautunut tähän pisteeseen on se, että olen vaan yksinkertaisesti ollut tosi kuormittunut jo vuosia. Viikot, kuukaudet ja vuodet ovat menneet vaan selviytymiseen ilman että on edes hirveästi ehtinyt miettiä mitä sitä itse oikeastaan haluaa. Lapset, työ joka ei täysin tunnu omalta, parisuhdeongelmat, kaikkea muutakin mitä nyt vaan elämässä voi tulla..
Pakko kuitenkin vähän puolustaa miestä, että vaikka hyvin itsekeskeinen onkin, niin ehkä vähän yksipuolisen kuvan saa hänestä näitä juttujani lukiessa. Mutta kyllä minustakin on monesti tuntunut siltä että olen ihan vääränlaisen ihmisen kanssa naimisissa ja miettinyt että varmaan jonkin toisenlaisen kanssa elämä vaan yksinkertaisesti olisi paljon helpompaa. Mutta tulisko sitten jotain muita juttuja vastaan, en tiedä.
Täytyy sanoa että tämä ketju on kuitenkin avannut jonkin verran silmiäni. Kiitos siitä! Ensinnäkin tuntuu pitkästä aikaa siltä, että elämässä voi sittenkin olla jotain järkeä ja toivoa jostain muusta kuin tästä puuduttavasta päivien toistosta.
Aloitin tämän uudenlaisen itsetutkiskelun eilen illalla lähtemällä ajelulle kaupungille yksin lasten mentyä nukkumaan. Oli ihanaa kävellä satamassa yksin, ihailla kaupungin valoja.. Mies vähän ihmetteli, mutta siinäpä sitten ihmetteli! Sai rauhassa istua koneellaan koko illan, kuten olisi istunut muutenkin. Kuuntelin lempimusiikkiani täysillä (jota mies muuten inhoaa, eikä voi olla samassa huoneessa jos sitä kuuntelen, enkä siis tietenkään ole hänen kuullensa sitä enää vuosiin kuunnellut), lauloin, myös itkin vapautuneesti… Toivottavasti en ole ihan hulluksi tulossa, mutta ajattelin että voisin lähteä useamminkin yksin ajelulle joihinkin mieluisiin paikkoihin. Miten ei ole aiemmin edes tullut mieleen? T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Mistä ihmeestä tähän nyt vedettiin se, että lapset ovat estäneet ap:n unelmat? Lasten kanssa voi hyvin muuttaa ulkomaille ja myös boheemimpi elämä onnistuu mainiosti (tässä oletan, että boheemi ei ole synonyymi huumeluolalle tms). Ja ap:hän itsekin sanoi, että mies ei halunnut ulkomaille.
Etkö voi ap hakeutua esim matkatöihin? Tai muuttaa yksin ulkomaille vaikka vuodeksi? Hanki boheemi kesämökki tai värikäs ystäväpiiri. Jos siis ihan oikeasti noita haluat.
Reilusti alaikäisten lasten äiti muuttaa yksin ulkomaille vuodeksi ja jättää lapset isälle vai? Nyt vähän jotain realiteettia näihin kirjoituksiin, please.
Miksei lapsia voi jättää isälle?! Ongan isätkin matkatöissä.
Taas tämä outo äitimyytti, että lapset tarttee äitiä enemmän kuin isää? Äiti huolehtii kaikesta?
Niin miksipäs ei, jos se on molemmille hyvä ja ennen kaikkea lapsille paras vaihtoehto. Itse en vaan voisi jättää lapsiani isälle ja lähteä jonnekin ulkomaille yksin. Se ei vaan ole minulle vaihtoehto. T. Ap
Hmmm.. tommoseen vois auttaa reissu, joko ulkomaille koronatilanne huomioiden tai kotimaassa. Ja nimenomaan siis itsekseen reissuun. Tämä nyt vaan on yksi ehdotus mikä tuli mieleen. Saisi hetkeksi lomaa siitä omasta arjesta ja oravanpyörästä, toisaalta saattaisi alkaa nopeastikin taas kaipaamaan sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n suorittama itsetutkiskelu on mahtavaa! On hienoa, että pystyt laittamaan omia ajatuksiasi sanoiksi ja pohdiskelemaan tilannettasi. Ihan jo pelkästään tuo itsetutkiskelu saattaa paljonkin ratkoa ongelmia ja helpottaa oloa. Ja nuo yksin ajelut, miksipä ei. On tärkeää, että sinulla on nimenomaan myös sitä OMAA aikaa!
Vierailija kirjoitti:
Todellakin tuntuu siltä! Elämä on varsinkin nyt koronan myötä pelkkää työtä ja perhe - elämää. Viikon ohjelma on käydä Ruokakaupassa ja lasten harrastukset. Omia ystäviä näen todella harvoin. Tunnen itseni aivan pystyyn kuolleeksi. Vanhat, rakkaat harrastukset ovat jääneet, ei ole enää aikaa ja tarmoa niille.
Allekirjoitan tuon,viikon kohokohta todellakin on ollut jo pitkään perjantain kaupassakäynti, lapset aikuisia.
^ Unohdin, että Anita Moorjanilla on Youtube-kanava, jossa samoihin asioihin pääsee käsiksi heti: https://www.youtube.com/channel/UCZFZhK0AsBDKityXXm4PZxQ