Lue keskustelun säännöt.
Se tunne kun tuntuu että ei elä ollenkaan omannäköistä elämää
30.07.2021 |
Onko jollakin muilla samanlaisia tuntemuksia? Minulla periaatteessa jonkun mielestä kaikki hyvin. On mies, lapset, työ ja omistusasunto. Ystäviäkin on muutama hyvä. Mutta silti. En voi olla vertailematta elämääni jonkun toisen elämään, esim joidenkin vanhojen kavereiden. Kuinka he elävät paljon vaihtoehtoisempaa ja mielenkiintoisemmalta vaikuttavaa elämää. Osalla on lapsiakin, joten ei ole siitä kiinni.
Koen että mieheni on siinä mielessä ”tylsä” että hänelle ei tulisi kuuloonkaan asua esim vuokralla tai muuttaa jonnekin maaseudulle. Asumme hänen vanhempiensa lähellä, tylsässä mutta lasten kanssa turvallisessa lähiössä. Jotenkin vuosi vuodelta tuntuu enemmän siltä, että elämä muuttuu enemmän ja enemmän harmaaksi. Toki koronakin on tähän vaikuttanut, mutta kuinka yritän olla kiitollinen ja tyytyväinen siihen mitä minulla on, niin silti tuntuu siltä että esitän vain onnellista. En edes ole aikoihin uskaltanut kysyä itseltäni mitä itse haluan, kun ei sillä ole mitään merkitystä, koska elämämme on nyt tässä. Sitten koen myös syyllisyyttä näistä ajatuksista, pitäisi ajatella lapsia, heillä on hyvät koulu tässä vieressä, kaverit jne. Silti itselläni sellainen olo, että olen aivan pystyynkuollut. Mies ei tosiaan ymmärrä ollenkaan kun yritän avata ajatuksiani, tai sitten ei halua ymmärtää, en rehellisesti osaa sanoa.
Kommentit (210)
Eilen oli täällä elämänmakuinen viesti: Joku randon tapailumies oli jättänyt naisen tienposkeen kun piti mennä miehen mökille. Nainen suunnitteli menevänsä kytistämään miestä sen mökin kulmille ja kyseli miten suhtautua tuollaiseen autosta ulosajoon? Jatkaako suhdetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en elä omaa elämääni. Pääasiassa yritän unohtaa sen, vaikka välillä iskee suoranainen pakokauhu ja ahdistus. Käyn ehkä kerran vuodessa yksin pidemmän reissun pohjoisessa ja joka ikinen kerta minun tekee vain mieli jatkaa sitä ajamista, olo on sellainen, etten enää milloinkaan tahdo palata kotiin. Takaisin lähtö on hirveää, vaikka kotona odottaa ihanat lapset. Tosin tiedän myös, että tämä tunne on siksi, että kotiin voi ja täytyykin palata. En ikipäivänä hylkäisi lapsiani. Mutta silti se tunne on tunahduttava, kun ahdistaa ja haluaa vain pois omasta elämästä. Ja tästä tuntee myös syyllisyyttä. Toisinaan olen miettinyt myös eroa, mutta koska sekään ei takaisi sitä oman näköistä elämää (vaikka ehkä edes enemmän oman näköistä), niin en ainakaan vielä ole siihen lähtenyt.
Inhoan sittenkun-elämää, mutta siitä huolimatta toistan mielessäni kuin mantraa, sitten kun lapset ovat isoja, minä myyn omaisuuteni ja lähden pois, elämään sitä minun elämää.
Kuulostaa tutulta. Ihanaa kuitenkin kun sinulla on mahdollisuus ja jaksamista tehdä tuollainen reissu.
En itsekään voisi ikinä hylätä omia lapsiani. Minun täytyy kantaa vastuu siitä että olen saattanut heidät tähän maailmaan, vaikka välillä tuntuu siltä että he ansaitsisivat parempaa. Aidosti onnellisen äidin.
Ja miten pitkään kenenkään mielenterveys voi kestää tällaista esittämistä. Varsinkin kun tajuaa että siinä se elämä sitten menikin.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
Tää on just ydinpointti. Monet meistä, minäkään, ei osaa visualisoida sitä, mitä se hyvä elämä on. Tietää vain sen, mitä ei halua tai missä on tällä hetkellä tyytymätön. Jos pystyisi tietämään, mitä tosiaan haluaa, pystyisi menemään sitä kohti ja ehkä jopa sitten sen saisi.
Tää ei liity ap:n tilanteeseen vaan enemmän omaani köyhänä: rikkaat elää täyttä elämää, paljon täydempää kuin kertovat julkisuuteen. Me köyhät ei osata mennä sitä kohti, koska me ei edes konkreettisesti tiedetä mitä se on, on vain epämääräisiä aavistuksia ja haaveita. Jos olisi konkretiaa, pystyisimme mekin määrätietoisesti tai ainakin paremmilla, perustellummilla keinolla edetä itsekin sinne, minne etuoikeutetut. Mutta kaikki ei mahdu pyramidin kärkeen. Joten etuoikeutetuille on iso onni, että muut tuntevat olonsa korkeintaan epämääräisen tyytymättömiksi mutta eivät osaa oikein edes itselleen perustella, mitä kohti täsmälleen pitäisi edetä.
Ei onni ole rahasta kiinni. Onni on pään sisäinen asia eikä liity mitenkään rahaan ja materiaan. Jos luulet näin olet henkisesti köyhä. Minä olen aina elänyt omannäköistä elämää joten muusta en tiedä. Se vaatii rohkeutta , olen ollut köyhä ja olen ollut hyvin toimeentuleva , silti olen ollut onnellinen. Se onnen tunne tulee pienistä asioista , se pitää löytää.
Onni ei ole rahasta kiinni, mutta silloin kun rahaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, elämä pyörii ihan liikaa sen puuttuvan rahan ympärillä.
Vasta sitten, kun rahaa on riittävästi kaikkeen ja jää vähän ylikin, on varaa tajuta, että onni ei ole rahasta kiinni.
Useimpien meistä on tosi vaikea olla onnellisia, jos olo on turvaton.
-eri
Tämä. Kyllä onni on osittain varakkuudesta(kin) kiinni. Ehdottomasti. Minä esimerkiksi sairastan, ja kaikki matkustaminen ja liikkuminen on huomattavasti kalliimpaa kuin perusterveellä. Pieni eläke rajoittaa elämän hyvin pieneksi ja kotiin, ja kyllä se syö minun onnellisuuttani, elämäniloani ja syventää masennustani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
No minulla on sinänsä enemmän vapautta kuin AP:lla että on vaan yksi lapsi ja ei ole miestä tai mitään pakollisia ihmissuhteita. Mutta sitten taas on kipua ja sairautta, yksinäisyyttä ja talouden epävakautta että ei tämä mielestäni erityisen hyvää elämää ole. Hyvät puolet että voin kyllä uppoutua omiin kiinnostuksen kohteisiin, eikä kukaan häiritse tai kenenkään tarpeita tarvitse ottaa huomioon, paitsi lapsen. Mutta muuta hyvää elämässä ei sitten olekaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun piti tavallaan aloittaa oma elämä mutta tuli korona ja sotki suunnitelmat. Nyt on vaikea palata siihen mitä meinasin vuonna 2019. Tänä kesänä yritin palata mutta helle vei voimat enkä jaksanut. Nyt kun viilenee, niin yritän uudelleen. Mutta voi olla, että korona sotkee edelleen kaiken, sillä monet toiveeni liittyvät ihmisten kanssa olemiseen.
Olisit ap tyytyväinen etkä marisisi. Todella monella ei ole sitä mitä sinulla on: omistusasunto, työ, mies ja perhe sekä ilmeisesti ihan ok taloudellinen tilanne.
En kehtaisi valittaa tilanteessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Eikö tälläkin palstalla koko ajan syyllistetä, että lasten tekemistä ei pidä lykätä liian vanhaksi?
(ei ap)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Niinpä, eikä olisi ollut myöskään pakko suostua miehen ehdottomuuteen. Siinäkin vaiheessa kun tuli raskaaksi olisi voinut esim. jättää lapsen isälle ja muuttaa ulkomaille, tai jättää miehen ja lähteä lapsen kanssa ja asua missä huvittaa. Vähän ristiriitaista sanoa, että SUURIN haave oli ulkomaille muutto, kun on kumminkin tehnyt ne valinnat, joista seuraa että elämästä tulee tasaista ja turvallista ja tylsää. Olisiko niin, että haaveminä on eri persoona kuin AP:n todellinen minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
Tää on just ydinpointti. Monet meistä, minäkään, ei osaa visualisoida sitä, mitä se hyvä elämä on. Tietää vain sen, mitä ei halua tai missä on tällä hetkellä tyytymätön. Jos pystyisi tietämään, mitä tosiaan haluaa, pystyisi menemään sitä kohti ja ehkä jopa sitten sen saisi.
Tää ei liity ap:n tilanteeseen vaan enemmän omaani köyhänä: rikkaat elää täyttä elämää, paljon täydempää kuin kertovat julkisuuteen. Me köyhät ei osata mennä sitä kohti, koska me ei edes konkreettisesti tiedetä mitä se on, on vain epämääräisiä aavistuksia ja haaveita. Jos olisi konkretiaa, pystyisimme mekin määrätietoisesti tai ainakin paremmilla, perustellummilla keinolla edetä itsekin sinne, minne etuoikeutetut. Mutta kaikki ei mahdu pyramidin kärkeen. Joten etuoikeutetuille on iso onni, että muut tuntevat olonsa korkeintaan epämääräisen tyytymättömiksi mutta eivät osaa oikein edes itselleen perustella, mitä kohti täsmälleen pitäisi edetä.
Ja juuri siksi rikkailla ei esim. ole mt-ongelmia, kun elämänsä on niin täyttä.
Minä ja mieheni elämme köyhyysrajan alapuolella, koska mies on yrittäjä ja minä opiskelen (työllistävää, kiitos kysymästä) unelma-alaani. Ja voin vakuuttaa, että elämme aivan helvetin varmasti sekä oman näköistä, että täyttä elämää.
Lisäraha tekisi vain sen, että asuisimme kalliimmassa kämpässä ja ajaisimme hienommalla autolla ja minä ostaisin itselleni kolme polkupyörää lisää (harrastan pyöräilyä). Ehkä myös matkustelisimme enemmän. Mutta kaikki tuo olisi vain viihdettä, ei se siihen elämän mielekkyyteen vaikuta pätkääkään.
Tietysti olo olisi turvallisempi, jos olisi enemmän omaisuutta pahan päivän varalle. Toisaalta ihmiset harrastaa extreme-lajeja ihan vain siksi, että turvallinen elämä on kuolettavan tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Täytyy sanoa että mieheni toivoi lapsia tuossa vaiheessa enemmän. Itselleni molemmat vaihtoehdot olivat mahdollisia. Se että saisin lapsia tai että eläisin lapsettomana. Ainakin olisin voinut odottaa paljon pidempään.
Silti koen että äitiys on ollut yksi antoisampia asioita elämässäni. Toisaalta enhän olisi siitä tiennyt tai osannut kaivata jos en olisi hankkinut lapsia. Ja kyllä lapsista on paljon myös vaivaa ja murhetta, vaikka rakastankin heitä yli kaiken. T.Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
Tää on just ydinpointti. Monet meistä, minäkään, ei osaa visualisoida sitä, mitä se hyvä elämä on. Tietää vain sen, mitä ei halua tai missä on tällä hetkellä tyytymätön. Jos pystyisi tietämään, mitä tosiaan haluaa, pystyisi menemään sitä kohti ja ehkä jopa sitten sen saisi.
Tää ei liity ap:n tilanteeseen vaan enemmän omaani köyhänä: rikkaat elää täyttä elämää, paljon täydempää kuin kertovat julkisuuteen. Me köyhät ei osata mennä sitä kohti, koska me ei edes konkreettisesti tiedetä mitä se on, on vain epämääräisiä aavistuksia ja haaveita. Jos olisi konkretiaa, pystyisimme mekin määrätietoisesti tai ainakin paremmilla, perustellummilla keinolla edetä itsekin sinne, minne etuoikeutetut. Mutta kaikki ei mahdu pyramidin kärkeen. Joten etuoikeutetuille on iso onni, että muut tuntevat olonsa korkeintaan epämääräisen tyytymättömiksi mutta eivät osaa oikein edes itselleen perustella, mitä kohti täsmälleen pitäisi edetä.
Ei onni ole rahasta kiinni. Onni on pään sisäinen asia eikä liity mitenkään rahaan ja materiaan. Jos luulet näin olet henkisesti köyhä. Minä olen aina elänyt omannäköistä elämää joten muusta en tiedä. Se vaatii rohkeutta , olen ollut köyhä ja olen ollut hyvin toimeentuleva , silti olen ollut onnellinen. Se onnen tunne tulee pienistä asioista , se pitää löytää.
Onni ei ole rahasta kiinni, mutta silloin kun rahaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, elämä pyörii ihan liikaa sen puuttuvan rahan ympärillä.
Vasta sitten, kun rahaa on riittävästi kaikkeen ja jää vähän ylikin, on varaa tajuta, että onni ei ole rahasta kiinni.
Useimpien meistä on tosi vaikea olla onnellisia, jos olo on turvaton.
-eri
Turvallinen olo on pelkkää utopiaa. Elämä ei ole turvallista. Kuka tahansa voi esimerkiksi kuolla koska hyvänsä; jäädä auton alle tai lapsesta saakka aivoissa tai aortassa ollut valtimonpullistuma poksahtaa ja se oli sitten siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en elä oman näköistä elämää. Ennen miestä ja lapsia olin menevä ja tulevaisuus oli iloisesti avoinna kaikelle. Olin valmis muuttamaan minne vain, vaikka Ruotsiin, Englantiin tai Japaniin. Mutta sitten rakastuin mieheeni ja sain lapsen ja toisen ja kolmannen. Miehellä on vakaa työ, jota ei halua muuttaa tai vaihtaa mihinkään. Missään nimessä ulkomaille muuttaminen ei tule kysymykseen. Itse teen freelancerinä työtä joka on suht vapaa, eikä siinä ole sinänsä vikaa. Meillä on iso koti ja tullaan hyvin toimeen. Kaikki on ulkoisesti ok.
Mutta. Tuntuu, että olen jumissa ja elän jonkun toisen elämää. Asun jonkun toisen kodissa ja käytän jonkun toisen vaatteita. Mieskään ei tunnu enää omalta. En enää edes tiedä mistä tykkään, vihreistä vai punaisista omenista. Liian monta kompromissia kaiken suhteen on vienyt minulta oman elämän.
Haluaisin elää yksin ja olla vain hiljaa jossain japanilaisessa pienessä talossa. Tehdä työtä ja elää vaatimattomasti. Haluaisin tarttua kaikkiin niihin tilaisuuksiin mitä elämä tarjoaa, mutta nyt vain katson kun kaikki lipuu ohi.
Rakastan lapsiani ja perhettäni, enkä oikeasti halua vaihtaa tätä mihinkään. Mutta miten voisi löytää oman itsensä taas, riittäisikö jos kävisi olemassa jossain kaukana ja palaisi takaisin, vai auttaako tähän tyhjyyteen mikään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaipaat oman näköistä elämää, tietämättä millaista se olisi? Ilmeisesti joku kriisi menossa? Koetko, että nuoruus jäänyt elämättä? Joku vienyt nuoruuden, mahdollisesti jopa kultaisen nuoruuden.
Ehdin elää nuoruuttani, vaikka reilusti alle 30-vuotiaana sainkin ensimmäisen lapseni ja menimme naimisiin. Ehdin matkustella paljon, oli poikaystäviä, elämä oli värikästä ja mielenkiintoista. Mutta elämä muuttui pienen ajan sisällä tosi paljon. Ja nyt se on ollut pitkään jo todella jumiutunutta, tylsää, enkä koe iloa oikeastaan enää juuri mistään. En ainakaan sellaista todellista iloa. ”Ihan kivaa” on jotkut jutut, mutta kuitenkin kaikki tuntuu sellaiselta esittämiseltä. Mies on tyytyväinen kun saa työpäivän jälkeen jumittua tietokoneella leffan parissa ja juoda pari olutta. Eli siis todella tylsää. T. Ap
Jätä se sika
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Elämä on valintoja täynnä. Isompia ja pienempiä.
Huh, minä vasta sain ekan työpaikan, josta saan normaalia palkkaa.
Ehkä saan ekan poikaystävän jossain vaiheessa ja ehkä joskus on varaa autoon ja yksiöön.
N35
Mitäs jos alkaisit käymään retriiteillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
Tää on just ydinpointti. Monet meistä, minäkään, ei osaa visualisoida sitä, mitä se hyvä elämä on. Tietää vain sen, mitä ei halua tai missä on tällä hetkellä tyytymätön. Jos pystyisi tietämään, mitä tosiaan haluaa, pystyisi menemään sitä kohti ja ehkä jopa sitten sen saisi.
Tää ei liity ap:n tilanteeseen vaan enemmän omaani köyhänä: rikkaat elää täyttä elämää, paljon täydempää kuin kertovat julkisuuteen. Me köyhät ei osata mennä sitä kohti, koska me ei edes konkreettisesti tiedetä mitä se on, on vain epämääräisiä aavistuksia ja haaveita. Jos olisi konkretiaa, pystyisimme mekin määrätietoisesti tai ainakin paremmilla, perustellummilla keinolla edetä itsekin sinne, minne etuoikeutetut. Mutta kaikki ei mahdu pyramidin kärkeen. Joten etuoikeutetuille on iso onni, että muut tuntevat olonsa korkeintaan epämääräisen tyytymättömiksi mutta eivät osaa oikein edes itselleen perustella, mitä kohti täsmälleen pitäisi edetä.
Ei onni ole rahasta kiinni. Onni on pään sisäinen asia eikä liity mitenkään rahaan ja materiaan. Jos luulet näin olet henkisesti köyhä. Minä olen aina elänyt omannäköistä elämää joten muusta en tiedä. Se vaatii rohkeutta , olen ollut köyhä ja olen ollut hyvin toimeentuleva , silti olen ollut onnellinen. Se onnen tunne tulee pienistä asioista , se pitää löytää.
Onni ei ole rahasta kiinni, mutta silloin kun rahaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, elämä pyörii ihan liikaa sen puuttuvan rahan ympärillä.
Vasta sitten, kun rahaa on riittävästi kaikkeen ja jää vähän ylikin, on varaa tajuta, että onni ei ole rahasta kiinni.
Useimpien meistä on tosi vaikea olla onnellisia, jos olo on turvaton.
-eri
Turvallinen olo on pelkkää utopiaa. Elämä ei ole turvallista. Kuka tahansa voi esimerkiksi kuolla koska hyvänsä; jäädä auton alle tai lapsesta saakka aivoissa tai aortassa ollut valtimonpullistuma poksahtaa ja se oli sitten siinä.
Elämän hallinta on myös utopiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Jos ap kuitenkin halusi ne lapsetkin? Joskus on vaikea päättää. Ei lapsista ole niin helppo luopua jos on aina ajatellut, että joskus saa lapsia.
Onni ei ole rahasta kiinni, mutta silloin kun rahaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, elämä pyörii ihan liikaa sen puuttuvan rahan ympärillä.
Vasta sitten, kun rahaa on riittävästi kaikkeen ja jää vähän ylikin, on varaa tajuta, että onni ei ole rahasta kiinni.
Useimpien meistä on tosi vaikea olla onnellisia, jos olo on turvaton.
-eri