Lue keskustelun säännöt.
Se tunne kun tuntuu että ei elä ollenkaan omannäköistä elämää
30.07.2021 |
Onko jollakin muilla samanlaisia tuntemuksia? Minulla periaatteessa jonkun mielestä kaikki hyvin. On mies, lapset, työ ja omistusasunto. Ystäviäkin on muutama hyvä. Mutta silti. En voi olla vertailematta elämääni jonkun toisen elämään, esim joidenkin vanhojen kavereiden. Kuinka he elävät paljon vaihtoehtoisempaa ja mielenkiintoisemmalta vaikuttavaa elämää. Osalla on lapsiakin, joten ei ole siitä kiinni.
Koen että mieheni on siinä mielessä ”tylsä” että hänelle ei tulisi kuuloonkaan asua esim vuokralla tai muuttaa jonnekin maaseudulle. Asumme hänen vanhempiensa lähellä, tylsässä mutta lasten kanssa turvallisessa lähiössä. Jotenkin vuosi vuodelta tuntuu enemmän siltä, että elämä muuttuu enemmän ja enemmän harmaaksi. Toki koronakin on tähän vaikuttanut, mutta kuinka yritän olla kiitollinen ja tyytyväinen siihen mitä minulla on, niin silti tuntuu siltä että esitän vain onnellista. En edes ole aikoihin uskaltanut kysyä itseltäni mitä itse haluan, kun ei sillä ole mitään merkitystä, koska elämämme on nyt tässä. Sitten koen myös syyllisyyttä näistä ajatuksista, pitäisi ajatella lapsia, heillä on hyvät koulu tässä vieressä, kaverit jne. Silti itselläni sellainen olo, että olen aivan pystyynkuollut. Mies ei tosiaan ymmärrä ollenkaan kun yritän avata ajatuksiani, tai sitten ei halua ymmärtää, en rehellisesti osaa sanoa.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Niinpä, eikä olisi ollut myöskään pakko suostua miehen ehdottomuuteen. Siinäkin vaiheessa kun tuli raskaaksi olisi voinut esim. jättää lapsen isälle ja muuttaa ulkomaille, tai jättää miehen ja lähteä lapsen kanssa ja asua missä huvittaa. Vähän ristiriitaista sanoa, että SUURIN haave oli ulkomaille muutto, kun on kumminkin tehnyt ne valinnat, joista seuraa että elämästä tulee tasaista ja turvallista ja tylsää. Olisiko niin, että haaveminä on eri persoona kuin AP:n todellinen minä.
Juuri tuota ajattelua en ymmärrä, jota miehenikin edustaa. Miksi nämä asiat poissulkevat toisensa? Tiedän paljon ihmisiä jotka asuvat ulkomailla ja ovat joko saaneet siellä lapsia tai ovat muuttaneet lastensa kanssa sinne. Tiedän jopa perhen joka asuu veneessä. Kyllähän eri kulttuureihin tutustuminen, niiden näkeminen on lapsellekin suuri rikkaus. Miksi elämä lasten kanssa on automaattisesti tylsää? T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen ap. Haluaisin myydä omaisuutemme, muuttaa asuntoautoon ainakin vuodeksi ja kiertää pohjoisen Euroopan maisemia. Siinä mielessä toivoa on, että mieheni alkaa innostua myös ajatuksesta ja kotona asuu enää yksi lapsi ja hänkin jo täysi-ikäinen. Riski on tietysti saammeko mitään järkeviä työpaikkoja enää myöhemmin, mutta en jaksaisi surra sitä tällä hetkellä kun olemme vielä terveitä ja aina ahkerina saaneet itsemme työllistettyä. Tällä haaveella jaksan nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Jos ap kuitenkin halusi ne lapsetkin? Joskus on vaikea päättää. Ei lapsista ole niin helppo luopua jos on aina ajatellut, että joskus saa lapsia.
Niin kai, mutta juurihan ap kirjoitti, että myös lapsettomaksi jääminen olisi ollut vaihtoehto ja että miehensä halusi lapsia enemmän kuin hän itse.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en elä oman näköistä elämää. Ennen miestä ja lapsia olin menevä ja tulevaisuus oli iloisesti avoinna kaikelle. Olin valmis muuttamaan minne vain, vaikka Ruotsiin, Englantiin tai Japaniin. Mutta sitten rakastuin mieheeni ja sain lapsen ja toisen ja kolmannen. Miehellä on vakaa työ, jota ei halua muuttaa tai vaihtaa mihinkään. Missään nimessä ulkomaille muuttaminen ei tule kysymykseen. Itse teen freelancerinä työtä joka on suht vapaa, eikä siinä ole sinänsä vikaa. Meillä on iso koti ja tullaan hyvin toimeen. Kaikki on ulkoisesti ok.
Mutta. Tuntuu, että olen jumissa ja elän jonkun toisen elämää. Asun jonkun toisen kodissa ja käytän jonkun toisen vaatteita. Mieskään ei tunnu enää omalta. En enää edes tiedä mistä tykkään, vihreistä vai punaisista omenista. Liian monta kompromissia kaiken suhteen on vienyt minulta oman elämän.
Haluaisin elää yksin ja olla vain hiljaa jossain japanilaisessa pienessä talossa. Tehdä työtä ja elää vaatimattomasti. Haluaisin tarttua kaikkiin niihin tilaisuuksiin mitä elämä tarjoaa, mutta nyt vain katson kun kaikki lipuu ohi.
Rakastan lapsiani ja perhettäni, enkä oikeasti halua vaihtaa tätä mihinkään. Mutta miten voisi löytää oman itsensä taas, riittäisikö jos kävisi olemassa jossain kaukana ja palaisi takaisin, vai auttaako tähän tyhjyyteen mikään?
Kiteytit olennaisen. Jos koskaan ei saa sitä, mitä itse olisi halunnut, vaan vain jonkun kompromissin, oma elämä katoaa. Koska se kompromissi on jonkun toisen elämää. Elämään pitää hankkia jotain ihan ikiomaakin. Edes vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Mistä ihmeestä tähän nyt vedettiin se, että lapset ovat estäneet ap:n unelmat? Lasten kanssa voi hyvin muuttaa ulkomaille ja myös boheemimpi elämä onnistuu mainiosti (tässä oletan, että boheemi ei ole synonyymi huumeluolalle tms). Ja ap:hän itsekin sanoi, että mies ei halunnut ulkomaille.
Etkö voi ap hakeutua esim matkatöihin? Tai muuttaa yksin ulkomaille vaikka vuodeksi? Hanki boheemi kesämökki tai värikäs ystäväpiiri. Jos siis ihan oikeasti noita haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
Tää on just ydinpointti. Monet meistä, minäkään, ei osaa visualisoida sitä, mitä se hyvä elämä on. Tietää vain sen, mitä ei halua tai missä on tällä hetkellä tyytymätön. Jos pystyisi tietämään, mitä tosiaan haluaa, pystyisi menemään sitä kohti ja ehkä jopa sitten sen saisi.
Tää ei liity ap:n tilanteeseen vaan enemmän omaani köyhänä: rikkaat elää täyttä elämää, paljon täydempää kuin kertovat julkisuuteen. Me köyhät ei osata mennä sitä kohti, koska me ei edes konkreettisesti tiedetä mitä se on, on vain epämääräisiä aavistuksia ja haaveita. Jos olisi konkretiaa, pystyisimme mekin määrätietoisesti tai ainakin paremmilla, perustellummilla keinolla edetä itsekin sinne, minne etuoikeutetut. Mutta kaikki ei mahdu pyramidin kärkeen. Joten etuoikeutetuille on iso onni, että muut tuntevat olonsa korkeintaan epämääräisen tyytymättömiksi mutta eivät osaa oikein edes itselleen perustella, mitä kohti täsmälleen pitäisi edetä.
En usko että raha tekee onnelliseksi. Olen nähnyt sen tosi läheltä miten yksinäistä ja tyhjää rikkaan ihmisen elämä voi myös olla. Ei ole oikeita ystäviä, kaikki yrittävät vaan hyötyä, ei voi luottaa kehenkään. Rahalla ei voi ostaa ystäviä tai rakastavaa puolisoa. Rahaa rakastavia on kyllä jonossa.
Mutta noin muuten hyviä pointteja kyllä, kun eihän sitä voi tietää jos ei ole kokeillut, tietää sen vaan ettei tämänhetkinen tilanne tee onnelliseksi. T. Ap
Aina otetaan tuo näkökulma että jos olisi se rikas jolta muut kärkkyvät rahaa, mutta entä jos olisitkin se kärkkyjä, esim. miehesi olisi rikas niin eikö se toisi paremmin onnellisuutta.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Mun piti tavallaan aloittaa oma elämä mutta tuli korona ja sotki suunnitelmat. Nyt on vaikea palata siihen mitä meinasin vuonna 2019. Tänä kesänä yritin palata mutta helle vei voimat enkä jaksanut. Nyt kun viilenee, niin yritän uudelleen. Mutta voi olla, että korona sotkee edelleen kaiken, sillä monet toiveeni liittyvät ihmisten kanssa olemiseen.
Millainen se sinun oma elämä on minkä aiot aloittaa? Kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eiko kelpaa? mene venajalle tai usaan myymaan sielusi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaipaat oman näköistä elämää, tietämättä millaista se olisi? Ilmeisesti joku kriisi menossa? Koetko, että nuoruus jäänyt elämättä? Joku vienyt nuoruuden, mahdollisesti jopa kultaisen nuoruuden.
Ehdin elää nuoruuttani, vaikka reilusti alle 30-vuotiaana sainkin ensimmäisen lapseni ja menimme naimisiin. Ehdin matkustella paljon, oli poikaystäviä, elämä oli värikästä ja mielenkiintoista. Mutta elämä muuttui pienen ajan sisällä tosi paljon. Ja nyt se on ollut pitkään jo todella jumiutunutta, tylsää, enkä koe iloa oikeastaan enää juuri mistään. En ainakaan sellaista todellista iloa. ”Ihan kivaa” on jotkut jutut, mutta kuitenkin kaikki tuntuu sellaiselta esittämiseltä. Mies on tyytyväinen kun saa työpäivän jälkeen jumittua tietokoneella leffan parissa ja juoda pari olutta. Eli siis todella tylsää. T. Ap
Mistä tiedät, että mies on oikeasti tyytyväinen? Ehkä hänkin salaa haaveilee ihan toisenlaisesta elämästä. Hän saattaa jopa elää tietokoneensa parissa ihan toisenlaista elämää kuin villeimmissä kuvitelmissa osaat ajatellakaan. Olen näitä perheellisiä keskiluokkaisia perheenisia tavannut jonkin verran salaisten hetkien parissa. Oma tylsä vaimo ei jaksa enää kiinnostaa ja kiksejä haetaan muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Noin käy vain ns. tavallisille ihmisille.
Todelliset vapaasielut ja ne _oikeasti_ boheemit ihmiset elää oman näköistä elämää lastenkin kanssa.
Tuolla on veneessä eläviä perheitä, perheitä joiden elämäntapa on kulkea, tosi nuorena lapsen saaneita muusikko- ja näyttelijä-äitejä, taitelijoita jne.
Itsellänikin on kaveri, joka sai lapsen yksin 20-vuotiaana, ja sen jälkeen hän on mm. kiertänyt Afrikat ja Aasiat, kirjoittanut kirjan, asunut kommuuneissa ym.
On perhetuttuja, jotka ovat pitäneet sapattivuosia purjeveneessä lapsilauman kanssa jne.
Tuo ”lapset typistää elämän työn, kodin ja päiväkodin välille” kertoo vain siitä, että ihminen on todellinen tavis, ja joku vapaasielun boheemielämä on ollut vain joku nuoruuden larppi, eikä sen ihmisen todellinen luonne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Mistä ihmeestä tähän nyt vedettiin se, että lapset ovat estäneet ap:n unelmat? Lasten kanssa voi hyvin muuttaa ulkomaille ja myös boheemimpi elämä onnistuu mainiosti (tässä oletan, että boheemi ei ole synonyymi huumeluolalle tms). Ja ap:hän itsekin sanoi, että mies ei halunnut ulkomaille.
Etkö voi ap hakeutua esim matkatöihin? Tai muuttaa yksin ulkomaille vaikka vuodeksi? Hanki boheemi kesämökki tai värikäs ystäväpiiri. Jos siis ihan oikeasti noita haluat.
Reilusti alaikäisten lasten äiti muuttaa yksin ulkomaille vuodeksi ja jättää lapset isälle vai? Nyt vähän jotain realiteettia näihin kirjoituksiin, please.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kukaan ei voi saada kaikkea. Ne jotka lähtee seikkailemaan ulkomaille, riskeeraa sen, että ei ole missään juuria eikä omia pysyviä piirejä, ja ettei välttämättä saa perhettä eikä saavuta taloudellista vapautta, jos ei sitoudu uraan tai ala yrittää raskauksia tarpeeksi aikaisin. On lukuisia ihmisiä, jotka katuu, että huitelivat maailmalla vuosikaudet parikymppisenä ja nyt ~37v ei rahaa, omaa taloa, parisuhdetta tai lapsia. Kokemuksia takana, mutta muuta ei jäänytkään käteen.
En nähnyt siinä huitelussa mitään kiinnostavaa, kunnes potkin itseäni niin kauan perseelle että lensin vihdoin pois mukavuusalueeltani oppimaan. Tähän astisen elämäni paras päätös ja ihanin ajanjakso :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en elä omaa elämääni. Pääasiassa yritän unohtaa sen, vaikka välillä iskee suoranainen pakokauhu ja ahdistus. Käyn ehkä kerran vuodessa yksin pidemmän reissun pohjoisessa ja joka ikinen kerta minun tekee vain mieli jatkaa sitä ajamista, olo on sellainen, etten enää milloinkaan tahdo palata kotiin. Takaisin lähtö on hirveää, vaikka kotona odottaa ihanat lapset. Tosin tiedän myös, että tämä tunne on siksi, että kotiin voi ja täytyykin palata. En ikipäivänä hylkäisi lapsiani. Mutta silti se tunne on tunahduttava, kun ahdistaa ja haluaa vain pois omasta elämästä. Ja tästä tuntee myös syyllisyyttä. Toisinaan olen miettinyt myös eroa, mutta koska sekään ei takaisi sitä oman näköistä elämää (vaikka ehkä edes enemmän oman näköistä), niin en ainakaan vielä ole siihen lähtenyt.
Inhoan sittenkun-elämää, mutta siitä huolimatta toistan mielessäni kuin mantraa, sitten kun lapset ovat isoja, minä myyn omaisuuteni ja lähden pois, elämään sitä minun elämää.
Kuulostaa tutulta. Ihanaa kuitenkin kun sinulla on mahdollisuus ja jaksamista tehdä tuollainen reissu.
En itsekään voisi ikinä hylätä omia lapsiani. Minun täytyy kantaa vastuu siitä että olen saattanut heidät tähän maailmaan, vaikka välillä tuntuu siltä että he ansaitsisivat parempaa. Aidosti onnellisen äidin.
Ja miten pitkään kenenkään mielenterveys voi kestää tällaista esittämistä. Varsinkin kun tajuaa että siinä se elämä sitten menikin.
T. Ap
Nuo reissut ovat toisaalta henkireikä ja toisaalta taas ne muistuttavat siitä, mitä oikeasti haluaisin. Nuorempana en osannut kuvitella, että ahdistuisin tällä tavalla. Oikeastaan jopa pyrin juuri tähän, opiskelin saadakseni hyvän työn, löysin puolison, jolla on myös hyvä työ, ostimme talon arvostetulta ja rauhalliselta alueelta, jotta lapsilla olisi mahdollisimman hyvät eväät elämään. Ja kun tämä kaikki nyt on, inhoan sitä. En tiennyt mitä tällainen totaalisen keskiluokkainen elämä on, koska en ollut sellaista elänyt esimerkiksi omassa lapsuudessani. Olin luonut mielikuvan, jonka mukaan tämä olisi parasta, mitä lapsille voi tarjota; turvallisuutta ja vakautta. Jostain syystä en vain osaa tästä nauttia.
Pystyn täysin samaistumaan syyllisyyden tunteeseen siitä, ettei ole onnellinen. Toivoisin pystyväni tekemään itseni kanssa jonkin sisäisen rauhan tämän asian kanssa, jotta en olisi jatkuvasti onneton ja toistuvasti hyvin ahdistunut. Se ehkä vaatisi vain rohkeutta ottaa askeleita oman näköistä elämää kohti, mutta kun toisella puolella vaakakupissa painaa myöskin isot asiat, kuten lasten hyvinvointi, on todella vaikea arvioida, mikä on minun oikeuteni onnellisuuteen ja mikä oikeasti aiheuttaa vähiten haittaa lapsille.
AP:lle toivotan kovasti myöskin jotain sisäistä rauhaa tai mitä se ikinä onkaan, joka toisi helpotuksen ahdistukseen ja toivon, että löydät keinoja tehdä elämästäsi edes enemmän itsesi näköistä, esimerkiksi sen vanhan harrastuksen tai jonkin muun asian kautta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsilla selittely kertoo vain siitä, ettette ole vapaasieluja.
Mielenne toimii lokeroiden asiat ja elämänvaiheet johonkin keskiluokkaiseen, tylsään lokeroon jossa tietyt asiat tapahtuu tiettyinä aikoina ja muulloin ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Niinpä, eikä olisi ollut myöskään pakko suostua miehen ehdottomuuteen. Siinäkin vaiheessa kun tuli raskaaksi olisi voinut esim. jättää lapsen isälle ja muuttaa ulkomaille, tai jättää miehen ja lähteä lapsen kanssa ja asua missä huvittaa. Vähän ristiriitaista sanoa, että SUURIN haave oli ulkomaille muutto, kun on kumminkin tehnyt ne valinnat, joista seuraa että elämästä tulee tasaista ja turvallista ja tylsää. Olisiko niin, että haaveminä on eri persoona kuin AP:n todellinen minä.
Juuri tuota ajattelua en ymmärrä, jota miehenikin edustaa. Miksi nämä asiat poissulkevat toisensa? Tiedän paljon ihmisiä jotka asuvat ulkomailla ja ovat joko saaneet siellä lapsia tai ovat muuttaneet lastensa kanssa sinne. Tiedän jopa perhen joka asuu veneessä. Kyllähän eri kulttuureihin tutustuminen, niiden näkeminen on lapsellekin suuri rikkaus. Miksi elämä lasten kanssa on automaattisesti tylsää? T. Ap
Minun elämäni ei ole missään vaiheessa ollut tylsää, vaikka ei ole koskaan ollut mitään hinkua muuttaa ulkomaille. Sinun olisi pitänyt valita itsellesi kumppani, jota haaveilee samoista asioista kuin itsekin haaveilit, jotta olisitte voineet yhdessä toteuttaa ne. Helposti katkeroituu, jos joutuu tekemään liian isoja kompromisseja elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Olennaisempi kysymys on, miksi valitsi kumppanin joka ei halua samoja asioita elämältä. Asumme lapsiperheenä ulkomailla supisuomalaisen puolisoni kanssa, suurkaupungissa. Haaveilen vähän paluuta suomalaisen pikkukaupungin lähiön rauhaan :D Kuulostaa siltä, että tässä ketjussa haaveillaan aika pienistäkin, täysin toteutettavissa olevista asioista, tapahtumissa käymisestä ynnä muusta. Alkakaa toteuttaa edes noita pieniä mielihaluja. Tapahtumiin, ihmisten ilmoille, ehkä pieni reissukin yksin olisi mahdollinen. Ymmärrän, että olisi kiva jakaa näitä kumppanin kanssa, mutta yksinkin voi tehdä kaikkea. Mainittakoon vielä, että ainakaan minulla ulkomailla olo ei todellakaan ole mikään autuaaksi tekevä asia. Samanlaista arkea täällä eletään. No toki ekat kuukaudet tai vuosi oli vähän jännempää tutustuta uuteen paikkaan jne mutta eipä sitten oikeastaan pidemmän. Arvostus pitkäaikaisia ihmissuhteita kohtaan kotisuomessa on kasvanut hurjasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Niinpä, eikä olisi ollut myöskään pakko suostua miehen ehdottomuuteen. Siinäkin vaiheessa kun tuli raskaaksi olisi voinut esim. jättää lapsen isälle ja muuttaa ulkomaille, tai jättää miehen ja lähteä lapsen kanssa ja asua missä huvittaa. Vähän ristiriitaista sanoa, että SUURIN haave oli ulkomaille muutto, kun on kumminkin tehnyt ne valinnat, joista seuraa että elämästä tulee tasaista ja turvallista ja tylsää. Olisiko niin, että haaveminä on eri persoona kuin AP:n todellinen minä.
Juuri tuota ajattelua en ymmärrä, jota miehenikin edustaa. Miksi nämä asiat poissulkevat toisensa? Tiedän paljon ihmisiä jotka asuvat ulkomailla ja ovat joko saaneet siellä lapsia tai ovat muuttaneet lastensa kanssa sinne. Tiedän jopa perhen joka asuu veneessä. Kyllähän eri kulttuureihin tutustuminen, niiden näkeminen on lapsellekin suuri rikkaus. Miksi elämä lasten kanssa on automaattisesti tylsää? T. Ap
Niin siis itsehän olet valinnut tulla tuolle miehelle raskaaksi JA jäädä hänen kanssaan elämään perhe-elämää? Minkä takia se ulkoistetaan miehen syyksi, että elämäsi on tylsää? Olisit voinut
- jättää lapset tekemättä
- valita seikkailullisen miehen, joka haluaa värikästä elämää lastenkin kanssa (tosin tässäkin on omat ongelmansa, jos sellasen kumppanin valitsee)
- tai, jättää taakse sen tylsän perhe-elämän heti kun huomasit, että väärä mies ja elämäntapa tuli valittua.
Pointtini oli että et USKALTANUT valita epävarmaa elämää varman sijaan, mutta nyt valitat, että kyllähän sinä olet mielenkiintoinen persoona, mutta toiset ovat jotenkin painostaneet tähän sinulle epätyypilliseen elämään. Todellisuudessa ihminen, joka on todella vapaudenkaipuinen, on valmis uhraamaan aika paljon sen vapauden takia, toisin kuin sinä. Et suostu hyväksymään, että olet tehnyt nämä valinnat mukavuudenhalusi takia omien todellisten arvojesi pohjalta, ja nyt projisoit syyn muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkänäköinen elämäsi sitten oikeasti olisi?
En tiedä.. Todennäköisesti olisin muuttanut ulkomaille jo kauan aikaa sitten. Se oli suurin haaveeni nuorena, mutta sitten tulin raskaaksi, ja mieheni on aina ollut ehdoton sen suhteen ettei ulkomaille halua muuttaa. Tai olisi hän saattanut lähteä väkisin kanssani, jos olisin tehnyt kaiken suunnittelun itse, mukaanlukien hankkinut hänelle työpaikan jne. Aika suoralta kädeltä hän on ajatuksen tyrmännyt jo aikoinaan.
Jos en asuisi ulkomailla, niin voisin hyvin kuvitella asuvani jossain kommuunissa, vaikka maaseudulla tai vuokralla jossain vähän ”värikkäämmässä” paikassa, jossa olisi enemmän elämää ympärillä. Vaikea selittää... Jotenkin vaan en ole onnellinen nykyisessä asuinpaikassani, joka on mielestäni yksinkertaisesti tylsä. En jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Mutta sitten taas koen huonoa omatuntoa kun en ”tyydy” näihin puitteisiin (ei siis mitään rikkaita olla) tai sopeudu joukkoon. Mietin et mikä minussa on vikana.
Miksi teit lapsia? Lapsettomana kaikki tuo olisi helposti toteutettavissa, mutta valitsit toisin.
Tätä minäkin ihmettelen. Jos ap on halunnut ulkomaille ja elää värikkäämpää, ehkä boheemimpaa elämää niin miksi hän teki lapsia? Lasten kanssa kaikki on vsikeampaa ja elämä yleensä kutistuu siihen työhön, lapsiin ja kotiin.
Mistä ihmeestä tähän nyt vedettiin se, että lapset ovat estäneet ap:n unelmat? Lasten kanssa voi hyvin muuttaa ulkomaille ja myös boheemimpi elämä onnistuu mainiosti (tässä oletan, että boheemi ei ole synonyymi huumeluolalle tms). Ja ap:hän itsekin sanoi, että mies ei halunnut ulkomaille.
Etkö voi ap hakeutua esim matkatöihin? Tai muuttaa yksin ulkomaille vaikka vuodeksi? Hanki boheemi kesämökki tai värikäs ystäväpiiri. Jos siis ihan oikeasti noita haluat.
Reilusti alaikäisten lasten äiti muuttaa yksin ulkomaille vuodeksi ja jättää lapset isälle vai? Nyt vähän jotain realiteettia näihin kirjoituksiin, please.
Eiköhän isä ole ihan yhtä kykenevä huolehtimaan lapsista. Moni leski-isäkin suoriutuu siitä tehtävästä. Samoin on ammatteja, joissa ollaan suurin osa ajasta poissa kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun piti tavallaan aloittaa oma elämä mutta tuli korona ja sotki suunnitelmat. Nyt on vaikea palata siihen mitä meinasin vuonna 2019. Tänä kesänä yritin palata mutta helle vei voimat enkä jaksanut. Nyt kun viilenee, niin yritän uudelleen. Mutta voi olla, että korona sotkee edelleen kaiken, sillä monet toiveeni liittyvät ihmisten kanssa olemiseen.
Millainen se sinun oma elämä on minkä aiot aloittaa? Kiinnostaa.
En tiedä viitsinkö siitä täällä avautua. Kerron joskus jos olen sillä tuulella. Ei mitään erityisen tajunnan räjäyttävää. Lähinnä merkityksellistä vain minulle itselleni.
No kukaan ei voi saada kaikkea. Ne jotka lähtee seikkailemaan ulkomaille, riskeeraa sen, että ei ole missään juuria eikä omia pysyviä piirejä, ja ettei välttämättä saa perhettä eikä saavuta taloudellista vapautta, jos ei sitoudu uraan tai ala yrittää raskauksia tarpeeksi aikaisin. On lukuisia ihmisiä, jotka katuu, että huitelivat maailmalla vuosikaudet parikymppisenä ja nyt ~37v ei rahaa, omaa taloa, parisuhdetta tai lapsia. Kokemuksia takana, mutta muuta ei jäänytkään käteen.