Lue keskustelun säännöt.
Äitini asuu luonani ja vie elämänhaluni
30.07.2021 |
Olen kolmekymppinen työtön yksinhuoltaja ja iäkäs äitini asuu luonani kun ei yksinkään pärjäisi ja ei hänestä kukaan muukaan huolehtisi. Elämä on normaalista kaukana.
En saa kasvattaa 10-vuotiasta tytärtäni niin kuin haluan. Mummi antaa lapselle kaiken periksi eikä anna lapsen osallistua kotitöihin kun lapsi tekisi ne kuitenkin väärin vaikka haluaisin hänen oppivan niitä.
Kun ostan lapselle vaatteita on mummilla aina niistä valittamista ja muutenkin hän arvostelee minua (ja yleensäkin ihmisiä) hyvin paljon.
Äitini on AINA kotona eikä käy ikinä missään. Nyt kun olen työtön ja on korona-aika joudun siis kököttämään kotona hänen kanssaan.
Olen ihan loppu ja väsynyt. Lapsi pärjäilee melko hyvin, on kavereita yms.
Palvelutaloa yritettiin muutama vuosi sitten. Ehdotettiin paikkaa joka olisi ollut äidille huonosti soveltuva, ja kun hän sanoi ettei halua sinne niin en raskinut häntä sinne laittaa. Enää en jaksa yrittää mitään.
Tämä tilanne on epäreilu, se kun saa minut inhoamaan itseäni ja äitiäni.
Kommentit (544)
Vierailija kirjoitti:
nyt äitisi sinne palvelutaloon. perustele vaikka sillä, että kun luonasi aina valittaa eikä mikään ole hyvin, niin siellä palvelutalossa on sit paremmin.
ETsi kuntasi sivuilta huoli-ilmoitus!
Perustele myös sillä että tyttäresi ei voi olla sen myrkyllisyyden ilmapiirissä joka nyt kotona vallistee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä pystyn ymmärtämään. Jos on inhimillinen ja omatunto soimaa herkästi, läheisten on helppo käyttää hyväksi. Vie paljon voimia toimia omaa luonnetta vastaan, ei käy käden käänteessä muuttaa omaa minuuttaan. Apua ei ole helppo saada, ja se ei auta kun syyllistetään ap:tä, asenne ja asetelma on aika outo minusta, kun auttaa lähiomaistaan ja uupuu, todetaan että oma vika mitäs suostuit, no mitä muita vaihtoehtoja silloin muka oli käytössä?
Äidille oma asunto ja kotihoitaja käymään sinne joka päivä. Äitisi saattaisi saada kaupungilta edullisen vuokra-asunnon nopeasti, koska hän on käytännössä asunnoton.
Kannattaa kysyä sosiaaliviranomaisilta, järjestyisikö äidillesi asunto jostakin läheltä. Ei kukaan odota, että olisit omaishoitaja samalla kun kasvatat lasta. Äidillesi järjestyisi silloin myös ateriapalvelu eli valmiit ruuat kotiin kannettuna ja kaikki olisi muutenkin helpompaa. Sossu neuvoo tukien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KIITOS VIESTEISTÄ, ja kiitos että keskustelu on ollut enimmäkseen asiallista.
Tiedän, että minua vaivaa väsymys, uupumus, aloitekyvyttömyys ja muutoksen pelko.
Ne ohjeet joissa kehotetaan tekemään jotain pala palalta tuntuvat siksi kivemmilta kuin ne, joissa kerrotaan hankkimaan uusi kämppä ja pistämään kaikki kerralla uusiksi. ;) Vaikka molemmat näistä ohjeista ovat yhtä hyviä.
Keskusteluapu voisi pahentaa oloani, tai ehkä auttaa, siitä olen samaa mieltä että mikään lääkitys ei hyvä idea olisi.
Tänne kirjoittaminen oli ensimmäinen askel. Seuraava voisi ehkä olla se, että otan taas yhteyttä vanhustyön palveluohjaajaan, jos pian koittavasta geriatrikäynnistä ei ole apua.
Ap.
No ei helvetti ole. Taaaaashan siinäkin on kyse vain siitä, että kuerrät satelliittina äitiäsi etkä elä omaa elämääsi.
Ja siitä että eipustaudut johonkin ulkopuoliseen jonka tapaamista odottaessa ainun ei tarvitse _itse_ tehdä mitään.
Jeeeesus.
Ole nyt ihan hiljaa, kun sosiaaliset taitosi ovat nolla. Ehkä lahjasi viittaavat enemmän mekaniikkaan kuin ihmisten kanssa toimimiseen.
Mistä sinä tuon tiedät. Minusta tuo kirjoittaja on ehkä tilanteen tasalla enemmän kuin moni muu tässä keskustelussa. Miksi - koska ap on äitinsä tytär. Hän osaa myös heittäytyä avuttomaksi ja manipuloida muita. Hän lypsää kommentteja niin taitavasti, että keskustelu on pysynyt uskomattoman kilttinä vaikka siinä on provosoivia seikkoja. Ihmiseksi, joka on omasta ja lähes kaikkien keskustelijoiden mielestä ihan liian kiltti, hän tosiasiassa ei ole lainkaan sellainen hätääntynyt selittelijä tai myöskään ärtyvä kuin voisi olettaa. Silloin yleensä puhutaan ihmisestä, jolla on agenda, ja se on piilossa. Valitettavasti se agenda on itsetuhoinen ja ennen kaikkea, se toistaa kenties miten monta sukupolvea jatkunutta ketjua, jossa seuraavan polven tarpeet uhrataan.
Summa summarum, aapeen ja hänen lapsensa tarpeet ovat ristiriidassa, ja ensinmainitut jyräävät. Mummu on viime kädessä sumuverho ja ase, johon vedoten aapee hylkää lapsensa tarpeet.
Mistä tiedän? Koska olen itse aika vastaavassa tilanteessa kuin hän. Minun itsekkyydestäni tässä on kysymys, ei äitini, joka on mitä on. Minä haluan tuntea itseni tärkeäksi ja hyväksi ihmiseksi ja teen sen talloen lapseni yli. Nykyisin teen sitä vähemmän koska tilanne on alkanut helpottaa, mutta meilläkin kuvio olisi voinut johtaa paljon ikävämpään lopputulemaan, jos meillä ei olisi ollut suhteellisen hyvä tuuri. Jos asiat olisivat menneet hiukan ikävämmin, lapseni olisi kärsinyt vaikka ja kuinka.
Kiitos viestistäsi. Olen sanonut ketjussa että en ole täydellinen enkä aina helppo ihminen. Ehkäpä otin äidin tänne alun perin osittain koska halusin tuntea itseni hyväksi ihmiseksi, osittain koska koin olevani kiitollisuudenvelassa äidille koska hän oli hyvä äiti minulle kun olin lapsi. Nyt kuitenkin sekä minä että tyttäreni tarvitsisimme normaalia elämää kahdestaan, mutta olen liian uupunut tekemään isoa muutosta yhtäkkiä. Hienoa, että sinun tilanteesi on helpottanut, ja kaikkea hyvää sinulle!
Ap.
Ai se ”hankala ihminen joka on aina ollut hankala ja ystävätön” jonka ”poika ei halunnut asua hönen luonaan” jne.?
Etkö ennemminkin ottanut äitiäsi sinne koska halusit lastenhoitoapua ja jonkin tekosyyn jumittaa itse sinne kotiin työttömänä?
Mitä nämä työttömyyspuheet ovat? Eikös ap sanonut että aiemmin jaksoi paremmin kun opiskeli ja oli töissä mutta koronan takia tilanne muuttui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa käyttää sitä äitiään tekosyynä sille ettei hän tee mitään. Ei hae töitä, ei liiku, ei ulkoile. Ja lapsi pakotetaan kököttämään kotona tanttojen kanssa. Kaunis hellekesä ja nämä kököttää kotona. Huh huh!
Lapsi on kyllä ulkoillut tänä kesänä. Tuntuu siltä että nyt on sopiva hetki lopettaa tämän ketjun seuraaminen tältä päivältä. ;)
Ap.
Yllättävän taitavaa rajanpitoa ihmiseltä, joka väittää ettei pysty vastustamaan rajatonta äitiään. Voisiko ap miettiä ihan vakavissaan sitä vaihtoehtoa, että hänen omat intressinsä eivät ole samansuuntaiset lapsen tarpeiden kanssa.
Entä onko hän miettinyt sitä, että voimattomuus ei välttämättä helpota ollenkaan vähittäisillä toimenpiteillä, vaan toimenpiteet vain auttavat kestämään kestämätöntä pidempään. Jolloin siis voimattomuus syvenee tuostakin.
Muuhun en kommentoi kuin siihen että nimenomaan sitä omaa äitiä on vaikea vastustaa vaikka muuten pystyisikin rajoja vetämään. Elämän alusta alkanut ihmissuhde jota alkuvuosina äiti on hallinnut ja jos suhde ei ole ns normaali tilanne jatkuu loputtomiin, lapsi on alistettu/manipuloitu/tms vielä aikuisenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KIITOS VIESTEISTÄ, ja kiitos että keskustelu on ollut enimmäkseen asiallista.
Tiedän, että minua vaivaa väsymys, uupumus, aloitekyvyttömyys ja muutoksen pelko.
Ne ohjeet joissa kehotetaan tekemään jotain pala palalta tuntuvat siksi kivemmilta kuin ne, joissa kerrotaan hankkimaan uusi kämppä ja pistämään kaikki kerralla uusiksi. ;) Vaikka molemmat näistä ohjeista ovat yhtä hyviä.
Keskusteluapu voisi pahentaa oloani, tai ehkä auttaa, siitä olen samaa mieltä että mikään lääkitys ei hyvä idea olisi.
Tänne kirjoittaminen oli ensimmäinen askel. Seuraava voisi ehkä olla se, että otan taas yhteyttä vanhustyön palveluohjaajaan, jos pian koittavasta geriatrikäynnistä ei ole apua.
Ap.
No ei helvetti ole. Taaaaashan siinäkin on kyse vain siitä, että kuerrät satelliittina äitiäsi etkä elä omaa elämääsi.
Ja siitä että eipustaudut johonkin ulkopuoliseen jonka tapaamista odottaessa ainun ei tarvitse _itse_ tehdä mitään.
Jeeeesus.
Ole nyt ihan hiljaa, kun sosiaaliset taitosi ovat nolla. Ehkä lahjasi viittaavat enemmän mekaniikkaan kuin ihmisten kanssa toimimiseen.
Mistä sinä tuon tiedät. Minusta tuo kirjoittaja on ehkä tilanteen tasalla enemmän kuin moni muu tässä keskustelussa. Miksi - koska ap on äitinsä tytär. Hän osaa myös heittäytyä avuttomaksi ja manipuloida muita. Hän lypsää kommentteja niin taitavasti, että keskustelu on pysynyt uskomattoman kilttinä vaikka siinä on provosoivia seikkoja. Ihmiseksi, joka on omasta ja lähes kaikkien keskustelijoiden mielestä ihan liian kiltti, hän tosiasiassa ei ole lainkaan sellainen hätääntynyt selittelijä tai myöskään ärtyvä kuin voisi olettaa. Silloin yleensä puhutaan ihmisestä, jolla on agenda, ja se on piilossa. Valitettavasti se agenda on itsetuhoinen ja ennen kaikkea, se toistaa kenties miten monta sukupolvea jatkunutta ketjua, jossa seuraavan polven tarpeet uhrataan.
Summa summarum, aapeen ja hänen lapsensa tarpeet ovat ristiriidassa, ja ensinmainitut jyräävät. Mummu on viime kädessä sumuverho ja ase, johon vedoten aapee hylkää lapsensa tarpeet.
Mistä tiedän? Koska olen itse aika vastaavassa tilanteessa kuin hän. Minun itsekkyydestäni tässä on kysymys, ei äitini, joka on mitä on. Minä haluan tuntea itseni tärkeäksi ja hyväksi ihmiseksi ja teen sen talloen lapseni yli. Nykyisin teen sitä vähemmän koska tilanne on alkanut helpottaa, mutta meilläkin kuvio olisi voinut johtaa paljon ikävämpään lopputulemaan, jos meillä ei olisi ollut suhteellisen hyvä tuuri. Jos asiat olisivat menneet hiukan ikävämmin, lapseni olisi kärsinyt vaikka ja kuinka.
Kiitos viestistäsi. Olen sanonut ketjussa että en ole täydellinen enkä aina helppo ihminen. Ehkäpä otin äidin tänne alun perin osittain koska halusin tuntea itseni hyväksi ihmiseksi, osittain koska koin olevani kiitollisuudenvelassa äidille koska hän oli hyvä äiti minulle kun olin lapsi. Nyt kuitenkin sekä minä että tyttäreni tarvitsisimme normaalia elämää kahdestaan, mutta olen liian uupunut tekemään isoa muutosta yhtäkkiä. Hienoa, että sinun tilanteesi on helpottanut, ja kaikkea hyvää sinulle!
Ap.
Ai se ”hankala ihminen joka on aina ollut hankala ja ystävätön” jonka ”poika ei halunnut asua hönen luonaan” jne.?
Etkö ennemminkin ottanut äitiäsi sinne koska halusit lastenhoitoapua ja jonkin tekosyyn jumittaa itse sinne kotiin työttömänä?
Mitä nämä työttömyyspuheet ovat? Eikös ap sanonut että aiemmin jaksoi paremmin kun opiskeli ja oli töissä mutta koronan takia tilanne muuttui?
Hän väittää ettei voi mennä töihin koska ei voi jättää kymmenvuotiasta sinne mummon kanssa. Ja vatkuti vatkuti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nyt äitisi sinne palvelutaloon. perustele vaikka sillä, että kun luonasi aina valittaa eikä mikään ole hyvin, niin siellä palvelutalossa on sit paremmin.
ETsi kuntasi sivuilta huoli-ilmoitus!
Perustele myös sillä että tyttäresi ei voi olla sen myrkyllisyyden ilmapiirissä joka nyt kotona vallistee!
Sillä saa lastensuojelun avukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa käyttää sitä äitiään tekosyynä sille ettei hän tee mitään. Ei hae töitä, ei liiku, ei ulkoile. Ja lapsi pakotetaan kököttämään kotona tanttojen kanssa. Kaunis hellekesä ja nämä kököttää kotona. Huh huh!
Lapsi on kyllä ulkoillut tänä kesänä. Tuntuu siltä että nyt on sopiva hetki lopettaa tämän ketjun seuraaminen tältä päivältä. ;)
Ap.
Yllättävän taitavaa rajanpitoa ihmiseltä, joka väittää ettei pysty vastustamaan rajatonta äitiään. Voisiko ap miettiä ihan vakavissaan sitä vaihtoehtoa, että hänen omat intressinsä eivät ole samansuuntaiset lapsen tarpeiden kanssa.
Entä onko hän miettinyt sitä, että voimattomuus ei välttämättä helpota ollenkaan vähittäisillä toimenpiteillä, vaan toimenpiteet vain auttavat kestämään kestämätöntä pidempään. Jolloin siis voimattomuus syvenee tuostakin.
Muuhun en kommentoi kuin siihen että nimenomaan sitä omaa äitiä on vaikea vastustaa vaikka muuten pystyisikin rajoja vetämään. Elämän alusta alkanut ihmissuhde jota alkuvuosina äiti on hallinnut ja jos suhde ei ole ns normaali tilanne jatkuu loputtomiin, lapsi on alistettu/manipuloitu/tms vielä aikuisenakin.
Ap taitaa olla rajaton aina kun siitä on hänelle itselleen hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä uskomatonta millaista liioiteltua tekstiä sivukaupalla. Vaikka aplla olisikin ongelma suhteessa äitiinsä, ymmärrän hyvin minulla sama tilanne, ei sitä nyt silti tarvitse vääntää kauheaa draamaa sossusta lähtien tänne kuinka nyt lapsen elämän mummi tuhoaa. Tämän ajan ihmiset on niin vieraantuneet elämästä ja niin itsekkäitä omaan napaan tuijottajia että heittäisitte ojaan vaikka äitinne.
Muissa maissa on täysin normaalia että isovanhemmat asuu samassa talossa.Talossa, niin. Kerrostalokämpässä, joka on alunperin hommattu äidille ja lapselle, ei.
Toisekseen eivät ne isovanhemmat sielläkään lastensa luona asu, jos lapset masentuvat ja ahdistuvat toisen mahdottomuuden takia.
KYLLÄ ASUVAT!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäsi saat syyttää, kun et osaa rajoja laittaa. Sinä mahdollistat mummon käytöksen alistumalla hänelle. Älä ole tossukka. Liika kiltteys on jo tyhmyyttä. Eikä liiallisessa kiltteydessä ole mitään ihailtavaa. Mutta, jos itse nautit uhriutumisesta, niin jatka toki samaan malliin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pystyn ymmärtämään. Jos on inhimillinen ja omatunto soimaa herkästi, läheisten on helppo käyttää hyväksi. Vie paljon voimia toimia omaa luonnetta vastaan, ei käy käden käänteessä muuttaa omaa minuuttaan. Apua ei ole helppo saada, ja se ei auta kun syyllistetään ap:tä, asenne ja asetelma on aika outo minusta, kun auttaa lähiomaistaan ja uupuu, todetaan että oma vika mitäs suostuit, no mitä muita vaihtoehtoja silloin muka oli käytössä?
Ihmettelen tätä myös. Ihmettelen erityisesti sitä, että se on oman äitinikin yleinen taktiikka: "kannustetaan" sättimällä. "Tough love" tyyliin "olet täysin p*ska ihminen ollut aina, patalaiska epäonnistuja, mutta yrittäisit edes". Voin sanoa, että se ei auta. Yhtään. Tai ehkä joihinkin auttaa. Itselleni se saa aikaan sellaisen hetkellisen piikin "Näytän vielä kaikille!!" ja sen jälkeen vain lannistuu.
Olin se, joka kirjoitti aiemmin ketjussa uupuneensa henkisesti ihan täysin vaikean äidin hoitamiseen (se, joka sanoo tekevänsä itsem*rhan, jos joutuu mihinkään hoivakotiin). Eihän se nyt hyvänen aika sentään ollut alussa tällaista. Aluksi kaikki sujui ihan ok, vuosien varrella siitä on vain tullut sitä vaikeampaa ja toksisempaa, mitä huonommaksi äitini terveydentila on mennyt. En ole myöskään normaalisti mikään tossu, vaan osaan kyllä näpäyttää takaisinkin, jos minua närpitään. Ongelma on vain siinä, että tilanne on mennyt sellaiseksi, että minkäänlainen vastaansanominen saa aikaan ihan kohtuuttoman tulvan raivonsekaista uhkailua ja uhriutumista. On ollut yksinkertaisesti helpompaa ja vähemmän traumaattista olla sanomatta vastaan, joten tilanne on kehittynyt pikkuhiljaa niin sairaaksi, että minun ei kannata sanoa ollenkaan vastaan.
Ei tämä todellakaan ole oikein, mutta ei tämä ole myöskään sitä, mihin suostuin vuosia sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pystyn ymmärtämään. Jos on inhimillinen ja omatunto soimaa herkästi, läheisten on helppo käyttää hyväksi. Vie paljon voimia toimia omaa luonnetta vastaan, ei käy käden käänteessä muuttaa omaa minuuttaan. Apua ei ole helppo saada, ja se ei auta kun syyllistetään ap:tä, asenne ja asetelma on aika outo minusta, kun auttaa lähiomaistaan ja uupuu, todetaan että oma vika mitäs suostuit, no mitä muita vaihtoehtoja silloin muka oli käytössä?
Ihmettelen tätä myös. Ihmettelen erityisesti sitä, että se on oman äitinikin yleinen taktiikka: "kannustetaan" sättimällä. "Tough love" tyyliin "olet täysin p*ska ihminen ollut aina, patalaiska epäonnistuja, mutta yrittäisit edes". Voin sanoa, että se ei auta. Yhtään. Tai ehkä joihinkin auttaa. Itselleni se saa aikaan sellaisen hetkellisen piikin "Näytän vielä kaikille!!" ja sen jälkeen vain lannistuu.
Olin se, joka kirjoitti aiemmin ketjussa uupuneensa henkisesti ihan täysin vaikean äidin hoitamiseen (se, joka sanoo tekevänsä itsem*rhan, jos joutuu mihinkään hoivakotiin). Eihän se nyt hyvänen aika sentään ollut alussa tällaista. Aluksi kaikki sujui ihan ok, vuosien varrella siitä on vain tullut sitä vaikeampaa ja toksisempaa, mitä huonommaksi äitini terveydentila on mennyt. En ole myöskään normaalisti mikään tossu, vaan osaan kyllä näpäyttää takaisinkin, jos minua närpitään. Ongelma on vain siinä, että tilanne on mennyt sellaiseksi, että minkäänlainen vastaansanominen saa aikaan ihan kohtuuttoman tulvan raivonsekaista uhkailua ja uhriutumista. On ollut yksinkertaisesti helpompaa ja vähemmän traumaattista olla sanomatta vastaan, joten tilanne on kehittynyt pikkuhiljaa niin sairaaksi, että minun ei kannata sanoa ollenkaan vastaan.
Ei tämä todellakaan ole oikein, mutta ei tämä ole myöskään sitä, mihin suostuin vuosia sitten.
Tyypillinen narsistinen äiti. Venyttää ja venyttää.
Sinunhan ei tarivtse sanoa vastaan. Tehdä vaan mitä haluat.
Meillä narsisti ei tajua ettei minun tarvitse perustella lasten kasvattamista tms hänelle. Voin vain tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltti ja hyvä ihminen sinä olet ainakin. Sen huomaa tekstistäsi. Joskus vielä tämä teidän asumismuotonne on muisto vain. Koita kestää.
Kiitos. Onhan tätä jatkunut jo yli viisi vuotta. Jaksoin tätä paremmin kun olin opiskelemassa/töissä. Nyt en jaksa enää edes hakea töitä, ja niitä on vaikea löytää kun en lapsen takia voi vuorotöitä ottaa.
Ap
Siis mitä helvettiä? Siellähän se mummo on lapsen turvana, ihan selittelyn makua ettei vuorotyötä muka voisi ottaa. Miksi et yritä hyötyä siitä mummosta sen sijaan että koet sen vaan elämääsi huonontavana tekijänä? Sulla on siellä palkaton lapsenvahti käytettävissä 24/7 ja teet sen tietenkin mummollekin selväksi, että lapsen perään katsominen on se vuokra, jonka hän teillä asumisesta saa maksaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äidinäiti asui kanssamme kun olin lapsi. Syynä se, ettei hänen kanssaan yksinkertaisesti kukaan pärjännyt ja äitini kyvyttömyys sanoa vastaan.
Mummoni otti minusta silmätikun ja aina kun kukaan ei ollut näkemässä lyttäsi ja pahoinpiteli fyysisestikin. Mulle kehittyi vuosien saatossa traumaperäinen dissosiaatiohäiriö sivupersoonineen. Vuosikaudet kävin terapiassa, että voin elää edes näennäisen normaalia elämää, vaikka työkyvytön olenkin.
Ap:lla ei tilanne ihan noin paha taida olla, mutta mieti oikeasti tilannetta lapsen näkökulmasta!
Äitini on samantyyppinen rajaton. Muuttaisi todella mielellään mun luo ja eläisi mun elämää muutenkin. Mun kommunikaatio äidin kanssa on yksinomaan rajojen vetämistä. "Ei, tuohon en suostu, nyt lopeta." "Ei, tämä ei käy, et voi käyttäytyä näin." Jokainen lause, jonka olen äidilleni viimeiseen 15 sanonut, on jompikumpi noista. Rajaton ihminen voi olla todella raskas ja masennuttaa koko lähipiirinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pystyn ymmärtämään. Jos on inhimillinen ja omatunto soimaa herkästi, läheisten on helppo käyttää hyväksi. Vie paljon voimia toimia omaa luonnetta vastaan, ei käy käden käänteessä muuttaa omaa minuuttaan. Apua ei ole helppo saada, ja se ei auta kun syyllistetään ap:tä, asenne ja asetelma on aika outo minusta, kun auttaa lähiomaistaan ja uupuu, todetaan että oma vika mitäs suostuit, no mitä muita vaihtoehtoja silloin muka oli käytössä?
Ihmettelen tätä myös. Ihmettelen erityisesti sitä, että se on oman äitinikin yleinen taktiikka: "kannustetaan" sättimällä. "Tough love" tyyliin "olet täysin p*ska ihminen ollut aina, patalaiska epäonnistuja, mutta yrittäisit edes". Voin sanoa, että se ei auta. Yhtään. Tai ehkä joihinkin auttaa. Itselleni se saa aikaan sellaisen hetkellisen piikin "Näytän vielä kaikille!!" ja sen jälkeen vain lannistuu.
Olin se, joka kirjoitti aiemmin ketjussa uupuneensa henkisesti ihan täysin vaikean äidin hoitamiseen (se, joka sanoo tekevänsä itsem*rhan, jos joutuu mihinkään hoivakotiin). Eihän se nyt hyvänen aika sentään ollut alussa tällaista. Aluksi kaikki sujui ihan ok, vuosien varrella siitä on vain tullut sitä vaikeampaa ja toksisempaa, mitä huonommaksi äitini terveydentila on mennyt. En ole myöskään normaalisti mikään tossu, vaan osaan kyllä näpäyttää takaisinkin, jos minua närpitään. Ongelma on vain siinä, että tilanne on mennyt sellaiseksi, että minkäänlainen vastaansanominen saa aikaan ihan kohtuuttoman tulvan raivonsekaista uhkailua ja uhriutumista. On ollut yksinkertaisesti helpompaa ja vähemmän traumaattista olla sanomatta vastaan, joten tilanne on kehittynyt pikkuhiljaa niin sairaaksi, että minun ei kannata sanoa ollenkaan vastaan.
Ei tämä todellakaan ole oikein, mutta ei tämä ole myöskään sitä, mihin suostuin vuosia sitten.
Nyt on tullut aika päivittää tilanne ja siirtää äitisi muiden hoidettavaksi. Ei hän itsemurhaa tee ja vaikka tekisikin, niin se ei ole sinun syytäsi. Nyt hän tuhoaa sinun elämäsi. Onko se sitten parempi vaihtoehto?
Et tule millään keinolla pääsemään ulos tilanteestasi tuntematta syyllisyyttä tai pahoittamatta äitisi mieltä. Silti sun on repäistävä itsesi ja tyttäresi irti tuosta vanhuksesta ja käyttäytymismalleistasi.
Varaudu siihen, että edessä on henkisesti raskaita vuosia ja mummo tulee syyllistämään sinua lopun ikäänsä. Joka tapauksessa ainoa oikea ratkaisu sinun ja lapsesi henkisen terveyden kannalta on vetää omat rajat ja aloittaa uudenlainen elämä. Paraneminen voi alkaa vasta, kun pääset irti.
Olen itse menettänyt välit ennen niin rakkaaseen siskooni sekä isääni, jotka passaavat kontrolloivaa tyranniäitiä kuin pyhimystä. Terapiasta ei ollut mulle mitään hyötyä. Piti vaan tajuta, että noiden ihmisten vaikutuspiirissä on aina paha olla, ja lähteä rakentamaan tervettä omaa itseä turvallisen välimatkan päähän. Älä ap hukkaa yhtään enempää aikaa elämästäsi.
Itsemurhalla uhkailu taitaa olla aika perussetti näiden hankalien ihmisten taktiikoissa.
Olen tuo, joka kirjoitti äsken äidinäidistää ja äidistään ja traumaperäisestä dissosta.
Molemmat uhkailivat itsemurhalla jatkuvasti. Tein kuten halusin, kumpikaan ei tehnyt itsemurhaa.
Vierailija kirjoitti:
Itsemurhalla uhkailu taitaa olla aika perussetti näiden hankalien ihmisten taktiikoissa.
Olen tuo, joka kirjoitti äsken äidinäidistää ja äidistään ja traumaperäisestä dissosta.
Molemmat uhkailivat itsemurhalla jatkuvasti. Tein kuten halusin, kumpikaan ei tehnyt itsemurhaa.
Minun narsistini on uhkaillut sillä vuosikymmeniä. Täyttää nyt 90…
Yllättävän taitavaa rajanpitoa ihmiseltä, joka väittää ettei pysty vastustamaan rajatonta äitiään. Voisiko ap miettiä ihan vakavissaan sitä vaihtoehtoa, että hänen omat intressinsä eivät ole samansuuntaiset lapsen tarpeiden kanssa.
Entä onko hän miettinyt sitä, että voimattomuus ei välttämättä helpota ollenkaan vähittäisillä toimenpiteillä, vaan toimenpiteet vain auttavat kestämään kestämätöntä pidempään. Jolloin siis voimattomuus syvenee tuostakin.