Lue keskustelun säännöt.
Äitini asuu luonani ja vie elämänhaluni
30.07.2021 |
Olen kolmekymppinen työtön yksinhuoltaja ja iäkäs äitini asuu luonani kun ei yksinkään pärjäisi ja ei hänestä kukaan muukaan huolehtisi. Elämä on normaalista kaukana.
En saa kasvattaa 10-vuotiasta tytärtäni niin kuin haluan. Mummi antaa lapselle kaiken periksi eikä anna lapsen osallistua kotitöihin kun lapsi tekisi ne kuitenkin väärin vaikka haluaisin hänen oppivan niitä.
Kun ostan lapselle vaatteita on mummilla aina niistä valittamista ja muutenkin hän arvostelee minua (ja yleensäkin ihmisiä) hyvin paljon.
Äitini on AINA kotona eikä käy ikinä missään. Nyt kun olen työtön ja on korona-aika joudun siis kököttämään kotona hänen kanssaan.
Olen ihan loppu ja väsynyt. Lapsi pärjäilee melko hyvin, on kavereita yms.
Palvelutaloa yritettiin muutama vuosi sitten. Ehdotettiin paikkaa joka olisi ollut äidille huonosti soveltuva, ja kun hän sanoi ettei halua sinne niin en raskinut häntä sinne laittaa. Enää en jaksa yrittää mitään.
Tämä tilanne on epäreilu, se kun saa minut inhoamaan itseäni ja äitiäni.
Kommentit (544)
Kirjoita äidillesi kirje. Kerro siinä asia näin kun täällä kerroit. Ehdota siinä sääntöjä mm. lapsen kasvatusta koskevia yms.
Pitäkää kerran viikossa perhepalaveri, jossa te kolme käytte näitä läpi. Jos ei onnistu, äitisi pitää muutta pois.
Kumpa voisin vielä edes hetken asua äitini kanssa, silloin kun hän ei vielä ollut dementoitunut, paljon olisi kysyttävää. Dementoituneena ihmisen sitä vasta kauhea on, mutta onneksi sen ymmärtää, eikä muistele niitä ikäviä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Nyt kun tätä mietin, niin eniten tarvitsisin sitä, että joku veisi edes kerran viikossa äitini edes muutamaksi tunniksi johonkin ja saisimme olla lapseni kanssa ihan kahdestaan.
Ap.
En tiedä, missä asut, mutta useammassakin kaupungissa on vanhusten päivätoimintaa.
Googlaa vaikka "Helsingin vanhusten päivätoiminta". Se voisi olla oikea ratkaisu. Parin tuttavani (omassa asunnosaan asuvat) äidit käyvät tuolla. Auto noutaa tiettynä päivänä/päivinä (tämä sovitaan asiakkaan tarpeeen mukaan), vie "kerhopaikkaan", jossa tarjotaan ruoka (vanhusten mielestä hyvää, pääruoka ja jälkiruoka ym) ja päiväkahvit, ja jokainen voi valita haluaako jutella muiden kanssa tai osallistua aktiviteetteihin, paikalla on pätevää henkilökuntaa. Päivän päätteeksi kuljetus kotiin. Jo pelkkä kuljetus on monelle ihan fantsuhomma, kun käydään noutamassa kyytiin jokunen muukin ja samalla näkee vähän muutakin kuin kodin ikkunasta näkyvät maisemat. Halpaa hommaa, Helsingissä 17,90 per kerta kaikkine noine palveluineen. Ystävättäreni äiti, joka on poikkeuksellisen vaikea ihminen, yllättäin on vastoin kaikkia odotuksia aivan innostunut hommasta. - Korona on tässäkin tietysti oma lukunsa, mutta ...
Jos et ole Helsingistä, niin kysy kuitenkin omasta kunnastasi jotain tämän suuntaista, jos pidät konseptia hyvänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko virallisesti äitisi omaishoitaja? Silloin sinulla voisi olla mahdollisuus omaishoitajan vapaisiin, ja äiti olisi välillä toisaalla vuorohoidossa.
En ole jaksanut virallista omaishoitajuutta hakea, kun tuntuu olevan se hakuprosessi aika työläs. Ja sitten kuitenkin, äitini niin hyväkuntoinen että tuskin kovin paljoa omaishoidon tukea saisin.
Ap.
Mikään ei kelpaa. Ei palveluasunto, ei kotiapu, ei omaishoitajan edut.
Ruikuti, ruikuti, ruikuti.
Ja kaiken aikaa mummo ei edes ole huonokuntoinen eli liioitellaan vaan kaikki.
[/quote]
Kiitos viestistäsi taas. ;)
Juuri tämä on se mitä pitää tehdä: Asia kerrallaan. En nyt jaksaisi yhtäkkiä suurta muutosta aloittaa kerralla kuten asunnon vaihto yms.
Ei ole todellista syytä epäillä etten pärjäisi lapseni kanssa kahdestaan. Olen vaan niin väsynyt etten luota enää itseeni yhtään.
Lapsi on älykäs ja ymmärtää paljon. Ymmärtää toki senkin, että jos äiti sanoo ei, niin mummi sanoo kyllä. Tiukkana saan olla ja tarkkana sen kanssa.
Ap.[/quote]
Siinäpä tapauksessa ehdotan, että älä enää murehdi sitä, ettet pärjäisi lapsen kanssa kaksin. Pärjäät kyllä.
Lapset helposti toimii vähän oma etu edellä, ja pikavoittoja tavoitellen. Luulen kuitenkin, että saisit häntä hyvän keskustelun kautta ottamaan myös itse vastuuta omista tekemisistään. Älykäs ja empaattinen lapsi kyllä ymmärtää, ja haluaakin toimia oikein ja vastuullisesti. Ja taas voit ajatella, että tuskinpa tällaisesta keskustelusta haittaakaan olisi.
Suosittelen kyllä sitä, että teet pieniä muutoksia ja yhden kerrallaan. Ne on sikälikin kivoja, että pääset nauttimaan onnistumisista aika pian. Siitä sitten voimaa seuraavaan, ja sitä seuraavaan.
Siinä on lapsen elämästä kulunut jo puolet kahden masentuneen möllöttäjän kanssa. Koko se aika, mistä lapsella mitään muistikuvia edes on. Ja seuraavat viisi vuotta eli teini-ikä menee samalla lailla, kun äiti saamattomana mietiskelee, mistä sitä aloittaisi vai pitäisikö ensin mennä kumminkin puhumaan jonnekin ennen kuin uskaltaa tehdä mitään.
Muuttaminen ei ole vaikeaa. Useimmat muuttavat jo alle 20-vuotiaana omaan kämppään eivätkä taatusti huoli äityliä mukaan. Nyt niitä asuntoilmoituksia syynäämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KIITOS VIESTEISTÄ, ja kiitos että keskustelu on ollut enimmäkseen asiallista.
Tiedän, että minua vaivaa väsymys, uupumus, aloitekyvyttömyys ja muutoksen pelko.
Ne ohjeet joissa kehotetaan tekemään jotain pala palalta tuntuvat siksi kivemmilta kuin ne, joissa kerrotaan hankkimaan uusi kämppä ja pistämään kaikki kerralla uusiksi. ;) Vaikka molemmat näistä ohjeista ovat yhtä hyviä.
Keskusteluapu voisi pahentaa oloani, tai ehkä auttaa, siitä olen samaa mieltä että mikään lääkitys ei hyvä idea olisi.
Tänne kirjoittaminen oli ensimmäinen askel. Seuraava voisi ehkä olla se, että otan taas yhteyttä vanhustyön palveluohjaajaan, jos pian koittavasta geriatrikäynnistä ei ole apua.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
KIITOS VIESTEISTÄ, ja kiitos että keskustelu on ollut enimmäkseen asiallista.
Tiedän, että minua vaivaa väsymys, uupumus, aloitekyvyttömyys ja muutoksen pelko.
Ne ohjeet joissa kehotetaan tekemään jotain pala palalta tuntuvat siksi kivemmilta kuin ne, joissa kerrotaan hankkimaan uusi kämppä ja pistämään kaikki kerralla uusiksi. ;) Vaikka molemmat näistä ohjeista ovat yhtä hyviä.
Keskusteluapu voisi pahentaa oloani, tai ehkä auttaa, siitä olen samaa mieltä että mikään lääkitys ei hyvä idea olisi.
Tänne kirjoittaminen oli ensimmäinen askel. Seuraava voisi ehkä olla se, että otan taas yhteyttä vanhustyön palveluohjaajaan, jos pian koittavasta geriatrikäynnistä ei ole apua.
Ap.
No ei helvetti ole. Taaaaashan siinäkin on kyse vain siitä, että kuerrät satelliittina äitiäsi etkä elä omaa elämääsi.
Ja siitä että eipustaudut johonkin ulkopuoliseen jonka tapaamista odottaessa ainun ei tarvitse _itse_ tehdä mitään.
Jeeeesus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Nyt kun tätä mietin, niin eniten tarvitsisin sitä, että joku veisi edes kerran viikossa äitini edes muutamaksi tunniksi johonkin ja saisimme olla lapseni kanssa ihan kahdestaan.
Ap.
En tiedä, missä asut, mutta useammassakin kaupungissa on vanhusten päivätoimintaa.
Googlaa vaikka "Helsingin vanhusten päivätoiminta". Se voisi olla oikea ratkaisu. Parin tuttavani (omassa asunnosaan asuvat) äidit käyvät tuolla. Auto noutaa tiettynä päivänä/päivinä (tämä sovitaan asiakkaan tarpeeen mukaan), vie "kerhopaikkaan", jossa tarjotaan ruoka (vanhusten mielestä hyvää, pääruoka ja jälkiruoka ym) ja päiväkahvit, ja jokainen voi valita haluaako jutella muiden kanssa tai osallistua aktiviteetteihin, paikalla on pätevää henkilökuntaa. Päivän päätteeksi kuljetus kotiin. Jo pelkkä kuljetus on monelle ihan fantsuhomma, kun käydään noutamassa kyytiin jokunen muukin ja samalla näkee vähän muutakin kuin kodin ikkunasta näkyvät maisemat. Halpaa hommaa, Helsingissä 17,90 per kerta kaikkine noine palveluineen. Ystävättäreni äiti, joka on poikkeuksellisen vaikea ihminen, yllättäin on vastoin kaikkia odotuksia aivan innostunut hommasta. - Korona on tässäkin tietysti oma lukunsa, mutta ...
Jos et ole Helsingistä, niin kysy kuitenkin omasta kunnastasi jotain tämän suuntaista, jos pidät konseptia hyvänä.
Wau, tässäpä olisi loistava arjen apu. Toivottavasti meidän kunnassamme on tätä, selvitän pian!
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sanot että olet masentunut ja väsynyt. Enkä kyllä ihmettele. Aloita siitä, että varaat terveyskeskuksen lääkäriltä ajan masennuksen hoidon aloittamiseksi. Nyt ei kannata istua vatuloimassa, että osaiskohan psykiatrinen sh auttaa ja onkohan aika miten vaikea saada. Älä nyt käytä viikkokausia tollaisen pohtimiseen. Soitat terkkarin ajanvaraukseen heti maanantaina. Ne tekee masennustestin ja määrää hoidon. Siitä se lähtee.
Ei lähde. Se vain auttaa aapeetä kuvittelemaan, että hänen pitää yrittää entistäkin enemmän koska vikahan on selvästi hänessä. Sitten hän alkaa keskittyä omaan oloonsa ja hakee syytä siitä, että lääkkeet eivät ihan sovi, hoito on viallista jne. Hän on tottunut ulkoistamaan ongelmansa, omaan oloon keskittyminen tarjoaa hänelle pitkäaikaisen pakokeinon ja tyttären kasvuvuodet menevät haaskuun. Älä nyt lyö löylyä aapeen kiukaalleen ja yllytä häntä syvemmälle siihen suohon.
Minäkin olin voimaton ja masentunut. Sen lopetti ympäristönvaihdos. Tässä tilanteessa olisi ensimmäiseksi kokeiltava sitä, aloittajan resurssit eivät riitä kaikkeen yhtaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on älykäs ja ymmärtää paljon. Ymmärtää toki senkin, että jos äiti sanoo ei, niin mummi sanoo kyllä. Tiukkana saan olla ja tarkkana sen kanssa.
Ap.
Koitapa seuraavan kerran sanoa äidillesi: Tämä on minun kotini, minä päätän täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko virallisesti äitisi omaishoitaja? Silloin sinulla voisi olla mahdollisuus omaishoitajan vapaisiin, ja äiti olisi välillä toisaalla vuorohoidossa.
En ole jaksanut virallista omaishoitajuutta hakea, kun tuntuu olevan se hakuprosessi aika työläs. Ja sitten kuitenkin, äitini niin hyväkuntoinen että tuskin kovin paljoa omaishoidon tukea saisin.
Ap.
No ainakin saisit tuon vapaapäivän silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viestistäsi taas. ;)
Juuri tämä on se mitä pitää tehdä: Asia kerrallaan. En nyt jaksaisi yhtäkkiä suurta muutosta aloittaa kerralla kuten asunnon vaihto yms.
Ei ole todellista syytä epäillä etten pärjäisi lapseni kanssa kahdestaan. Olen vaan niin väsynyt etten luota enää itseeni yhtään.
Lapsi on älykäs ja ymmärtää paljon. Ymmärtää toki senkin, että jos äiti sanoo ei, niin mummi sanoo kyllä. Tiukkana saan olla ja tarkkana sen kanssa.
Ap.
Siinäpä tapauksessa ehdotan, että älä enää murehdi sitä, ettet pärjäisi lapsen kanssa kaksin. Pärjäät kyllä.
Lapset helposti toimii vähän oma etu edellä, ja pikavoittoja tavoitellen. Luulen kuitenkin, että saisit häntä hyvän keskustelun kautta ottamaan myös itse vastuuta omista tekemisistään. Älykäs ja empaattinen lapsi kyllä ymmärtää, ja haluaakin toimia oikein ja vastuullisesti. Ja taas voit ajatella, että tuskinpa tällaisesta keskustelusta haittaakaan olisi.
Suosittelen kyllä sitä, että teet pieniä muutoksia ja yhden kerrallaan. Ne on sikälikin kivoja, että pääset nauttimaan onnistumisista aika pian. Siitä sitten voimaa seuraavaan, ja sitä seuraavaan.
Kiitos!
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko virallisesti äitisi omaishoitaja? Silloin sinulla voisi olla mahdollisuus omaishoitajan vapaisiin, ja äiti olisi välillä toisaalla vuorohoidossa.
En ole jaksanut virallista omaishoitajuutta hakea, kun tuntuu olevan se hakuprosessi aika työläs. Ja sitten kuitenkin, äitini niin hyväkuntoinen että tuskin kovin paljoa omaishoidon tukea saisin.
Ap.
Saisit kuitenkin ne vuorohoitoviikot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Nyt kun tätä mietin, niin eniten tarvitsisin sitä, että joku veisi edes kerran viikossa äitini edes muutamaksi tunniksi johonkin ja saisimme olla lapseni kanssa ihan kahdestaan.
Ap.
En tiedä, missä asut, mutta useammassakin kaupungissa on vanhusten päivätoimintaa.
Googlaa vaikka "Helsingin vanhusten päivätoiminta". Se voisi olla oikea ratkaisu. Parin tuttavani (omassa asunnosaan asuvat) äidit käyvät tuolla. Auto noutaa tiettynä päivänä/päivinä (tämä sovitaan asiakkaan tarpeeen mukaan), vie "kerhopaikkaan", jossa tarjotaan ruoka (vanhusten mielestä hyvää, pääruoka ja jälkiruoka ym) ja päiväkahvit, ja jokainen voi valita haluaako jutella muiden kanssa tai osallistua aktiviteetteihin, paikalla on pätevää henkilökuntaa. Päivän päätteeksi kuljetus kotiin. Jo pelkkä kuljetus on monelle ihan fantsuhomma, kun käydään noutamassa kyytiin jokunen muukin ja samalla näkee vähän muutakin kuin kodin ikkunasta näkyvät maisemat. Halpaa hommaa, Helsingissä 17,90 per kerta kaikkine noine palveluineen. Ystävättäreni äiti, joka on poikkeuksellisen vaikea ihminen, yllättäin on vastoin kaikkia odotuksia aivan innostunut hommasta. - Korona on tässäkin tietysti oma lukunsa, mutta ...
Jos et ole Helsingistä, niin kysy kuitenkin omasta kunnastasi jotain tämän suuntaista, jos pidät konseptia hyvänä.
Voin kuvitella että ap:n äiti ja myös ap vastustaisivat tällaista kokeilua koska he ovat nykytilassaan pelokkaita ja arkoja, mutta heidän kannattaisi kyllä kokeilla ihan ehdottomasti. Tuollainen päiväretki jossa muut huolehtivat kaikista käytännön asioista ja jossa voi nähdä ja kuulla ja kukaties vaikka jutella vertaistensa kanssa, on innostavaa. Jos on arka osallistumaan voi vaikka kuunnella muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Nyt kun tätä mietin, niin eniten tarvitsisin sitä, että joku veisi edes kerran viikossa äitini edes muutamaksi tunniksi johonkin ja saisimme olla lapseni kanssa ihan kahdestaan.
Ap.
En tiedä, missä asut, mutta useammassakin kaupungissa on vanhusten päivätoimintaa.
Googlaa vaikka "Helsingin vanhusten päivätoiminta". Se voisi olla oikea ratkaisu. Parin tuttavani (omassa asunnosaan asuvat) äidit käyvät tuolla. Auto noutaa tiettynä päivänä/päivinä (tämä sovitaan asiakkaan tarpeeen mukaan), vie "kerhopaikkaan", jossa tarjotaan ruoka (vanhusten mielestä hyvää, pääruoka ja jälkiruoka ym) ja päiväkahvit, ja jokainen voi valita haluaako jutella muiden kanssa tai osallistua aktiviteetteihin, paikalla on pätevää henkilökuntaa. Päivän päätteeksi kuljetus kotiin. Jo pelkkä kuljetus on monelle ihan fantsuhomma, kun käydään noutamassa kyytiin jokunen muukin ja samalla näkee vähän muutakin kuin kodin ikkunasta näkyvät maisemat. Halpaa hommaa, Helsingissä 17,90 per kerta kaikkine noine palveluineen. Ystävättäreni äiti, joka on poikkeuksellisen vaikea ihminen, yllättäin on vastoin kaikkia odotuksia aivan innostunut hommasta. - Korona on tässäkin tietysti oma lukunsa, mutta ...
Jos et ole Helsingistä, niin kysy kuitenkin omasta kunnastasi jotain tämän suuntaista, jos pidät konseptia hyvänä.
Voin kuvitella että ap:n äiti ja myös ap vastustaisivat tällaista kokeilua koska he ovat nykytilassaan pelokkaita ja arkoja, mutta heidän kannattaisi kyllä kokeilla ihan ehdottomasti. Tuollainen päiväretki jossa muut huolehtivat kaikista käytännön asioista ja jossa voi nähdä ja kuulla ja kukaties vaikka jutella vertaistensa kanssa, on innostavaa. Jos on arka osallistumaan voi vaikka kuunnella muita.
Tuo ei auta tipan tippaa siihen että ap:n pitää päästä töihin ja tyttären saada terve kasvuympäristö.
Vierailija kirjoitti:
KIITOS VIESTEISTÄ, ja kiitos että keskustelu on ollut enimmäkseen asiallista.
Tiedän, että minua vaivaa väsymys, uupumus, aloitekyvyttömyys ja muutoksen pelko.
Ne ohjeet joissa kehotetaan tekemään jotain pala palalta tuntuvat siksi kivemmilta kuin ne, joissa kerrotaan hankkimaan uusi kämppä ja pistämään kaikki kerralla uusiksi. ;) Vaikka molemmat näistä ohjeista ovat yhtä hyviä.
Keskusteluapu voisi pahentaa oloani, tai ehkä auttaa, siitä olen samaa mieltä että mikään lääkitys ei hyvä idea olisi.
Tänne kirjoittaminen oli ensimmäinen askel. Seuraava voisi ehkä olla se, että otan taas yhteyttä vanhustyön palveluohjaajaan, jos pian koittavasta geriatrikäynnistä ei ole apua.
Ap.
Hienoa, että otit tämän ensimmäisen askeleen, se on usein vaikein ja nyt se on tehty! <3
Hyvä, jos nyt löytyisi ensin jokin ratkaisu, että saisit edes päiväksi viikossa välimatkaa äitiisi, silloin olisi mahdollisuus haukata happea ja miettiä seuraavia askelia. Varmasti oma asumus sinulle ja tyttärellesi ja erillinen oma äidillesi olisivat paras ratkaisu, mutta ymmärrän hyvin, että se tuntuu nyt liian isolta ponnistukselta, kun olet uupunut. Kerää siis voimia, suunnittele, hanki apua ja tee rohkeita, tarpeellisia ratkaisuja omaksi ja lapsesi parhaaksi, tästä se lähtee! : )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KIITOS VIESTEISTÄ, ja kiitos että keskustelu on ollut enimmäkseen asiallista.
Tiedän, että minua vaivaa väsymys, uupumus, aloitekyvyttömyys ja muutoksen pelko.
Ne ohjeet joissa kehotetaan tekemään jotain pala palalta tuntuvat siksi kivemmilta kuin ne, joissa kerrotaan hankkimaan uusi kämppä ja pistämään kaikki kerralla uusiksi. ;) Vaikka molemmat näistä ohjeista ovat yhtä hyviä.
Keskusteluapu voisi pahentaa oloani, tai ehkä auttaa, siitä olen samaa mieltä että mikään lääkitys ei hyvä idea olisi.
Tänne kirjoittaminen oli ensimmäinen askel. Seuraava voisi ehkä olla se, että otan taas yhteyttä vanhustyön palveluohjaajaan, jos pian koittavasta geriatrikäynnistä ei ole apua.
Ap.
No ei helvetti ole. Taaaaashan siinäkin on kyse vain siitä, että kuerrät satelliittina äitiäsi etkä elä omaa elämääsi.
Ja siitä että eipustaudut johonkin ulkopuoliseen jonka tapaamista odottaessa ainun ei tarvitse _itse_ tehdä mitään.
Jeeeesus.
Ole nyt ihan hiljaa, kun sosiaaliset taitosi ovat nolla. Ehkä lahjasi viittaavat enemmän mekaniikkaan kuin ihmisten kanssa toimimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KIITOS VIESTEISTÄ, ja kiitos että keskustelu on ollut enimmäkseen asiallista.
Tiedän, että minua vaivaa väsymys, uupumus, aloitekyvyttömyys ja muutoksen pelko.
Ne ohjeet joissa kehotetaan tekemään jotain pala palalta tuntuvat siksi kivemmilta kuin ne, joissa kerrotaan hankkimaan uusi kämppä ja pistämään kaikki kerralla uusiksi. ;) Vaikka molemmat näistä ohjeista ovat yhtä hyviä.
Keskusteluapu voisi pahentaa oloani, tai ehkä auttaa, siitä olen samaa mieltä että mikään lääkitys ei hyvä idea olisi.
Tänne kirjoittaminen oli ensimmäinen askel. Seuraava voisi ehkä olla se, että otan taas yhteyttä vanhustyön palveluohjaajaan, jos pian koittavasta geriatrikäynnistä ei ole apua.
Ap.
Hienoa, että otit tämän ensimmäisen askeleen, se on usein vaikein ja nyt se on tehty! <3
Hyvä, jos nyt löytyisi ensin jokin ratkaisu, että saisit edes päiväksi viikossa välimatkaa äitiisi, silloin olisi mahdollisuus haukata happea ja miettiä seuraavia askelia. Varmasti oma asumus sinulle ja tyttärellesi ja erillinen oma äidillesi olisivat paras ratkaisu, mutta ymmärrän hyvin, että se tuntuu nyt liian isolta ponnistukselta, kun olet uupunut. Kerää siis voimia, suunnittele, hanki apua ja tee rohkeita, tarpeellisia ratkaisuja omaksi ja lapsesi parhaaksi, tästä se lähtee! : )
Kiitos! :)
Ap.
Omaishoitajaksu ap:n ei ainakaan kannata missään nimessä virallisesti ryhtyä. Siitä sopimuksesta on lähes mahdotonta päästä irti.
En ole jaksanut virallista omaishoitajuutta hakea, kun tuntuu olevan se hakuprosessi aika työläs. Ja sitten kuitenkin, äitini niin hyväkuntoinen että tuskin kovin paljoa omaishoidon tukea saisin.
Ap.