Epävarmojen miesten yksinäisyyden tragedia
Usein puhutaan siitä, että miesten on vaikea saada seksiä ja parisuhdetta. Pieni joukko alfauroksia saa suuren osan naisista kiinnostumaan ja isolle osalle miehiä on saavutus, jos pari naista vuodessa kiinnostuu hänestä vakavasti. Pelkän seksiseuran saaminen on toki vielä vaikeampaa, jos ei ole niitä alfan (etenkin henkisiä) ominaisuuksia. Tämä ilmiö on täysin turha siinä mielessä, että se ei ole mikään välttämättömyys. Toki naiset tulevat aina suosimaan jotain julkkismiehiä yli muiden, mutta sen jälkeen kenttä on avoinna kaikille ja ulkonäöllä saavutetut edut ovat loppupeleissä aika marginaalisia.
Iso ongelma on se, että suomalaisen miehen itsetunto on pahasti pielessä. Miehen nyt vain on oltava jotain muuta kuin nössö, joka juuri ja juuri taitaa peruskommunikoinnin läheisten ihmisten kanssa ja uskaltaa vastata jos tuntematon ihminen kysyy jotain. Sellaista miestä ei kukaan kaunis nainen halua. Täällä Suomessa kasvatus perustuu usein häpeään, sosiaalisten pelkojen luomiseen ja pakoon juoksemiseen. Kukaan ei opeta poikia pitämään puolia normaalielämässä ja ottamaan omaa paikkaansa. Kukaan ei opeta, että mitään paskaa ei tarvitse hyväksyä toisilta. "Älä välitä kiusaajista" on ehkä huonoin ohje ikinä, koska ei se saa lasta mitenkään ajattelemaan kiusaajia luusereina ja itseään hyvänä tyyppinä. Pitäisi opettaa lasta käyttäytymään sillä tavalla, miten itseään loistavana tyyppinä pitävä käyttäytyisi.
Niillä pojilla, jotka pärjäävät miesten seurassa, on usein kuitenkin ongelmana alisteinen suhtautuminen naisiin. Pojalle on opetettu tällaisia neronleimauksia:
- parempi tossun alla kuin taivasalla
- nainen tykkää sinusta kun teet hänelle palveluksia
- nainen tykkää kun piirität häntä pakkomielteisesti
- nainen kiinnostuu sinusta ja dumppaa sen koviksen kunhan osoitat hänelle miten syvällinen tyyppi olet ja kuinka te kaksi olette sielunkumppaneita
- naisille pitää olla mukavampi ja kiltimpi kuin miehille
Osan näistä miehet kuulevat suoraan, osa on sellaista mitä ovat hollywood-leffat, piirretyt sun muut täynnä (mies lepyttelemässä oikuttelevaa naista jne.) Seurauksena on, että vain kourallinen miehiä, jotka syystä tai toisesta (luultavasti taustalla ainakin terve itsetunto ja äitisuhde) ovat nähneet etteivät naiset ole mitenkään erilaisia tai miestä parempia olentoja, joita pitäisi jotenkin hurmata tai joihin pitäisi tehdä nöyristellen vaikutus, saavat naiset laajasti kiinnostumaan itsestään. Sitten poikaporukalla ihmetellään, että mikä siinä jätkässä on kun ei se ole edes niin komean näköinen? Sen jälkeen taas porukalla suunnitellaan, miten kaverin x kannattaa piirittää naista ja olla hänen "kaverinsa" että saa hänet ihastumaan. Tällaista ei-seksuaalista, kuohittua lähestymistapaa pidetään sitten kovinkin fiksuna, vaikka se tekee miehestä lähinnä naisen tyttökaverin.
Suurin syy, miksi puhutaan alfauroksista, joista suuri osa naisista kiinnostuu ja sitten muista miehistä, jotka eivät osaa naista hurmata ja jotka saavat naisia kiinnostumaan vain silloin kun mies on naisen "tyyppiä", on se että miehille ei opeteta nuorena juuri mitään asioita, joista olisi hyötyä naisten kanssa. Itsetunto päin vittua, ymmärrys siitä miten naiset miehistä kiinnostuvat ihan päin vittua (mies luulee että epätoivoinen käytös on seksikästä) ja siihen vielä päälle madonna-huora-kompleksi epävakaan äitisuhteen tuloksena.
Kaikki tämä on ihan turhaa. Naisten kiinnostuminen ei ole mikään mystinen juttu. Se voi syntyä todella nopeasti ja usein myös mieheen, joka ei ole mitenkään itsestäänselvästi "se puuttuva palanen", vaan usein jopa täysin päinvastainen kuin nainen itse. Naiset kiinnostuvat miehistä aika usein, niistä tietyistä miehistä. Sitten taas naiset kiinnostuvat niistä toisenlaisista miehistä aniharvoin, toki tässä on eri asteita ja perussosiaalinen, ei täysin pompoteltavissa oleva hauska mies saa enemmän kiinnostusta kuin joku pelokas nörtti. Kuitenkin tapahtuu selvä hyppäys siinä kohtaa, kun mies tietää miten toimia naisten kanssa ja ei tunne kovinkaan usein kovinkaan voimakasta tarvetta tehdä vaikutusta naisiin. Kaksi miestä voivat olla muuten lähes identtisiä, mutta toinen tuntee että hänen on aina sanottava/tehtävä jotain hauskaa/kiinnostavaa saadakseen naisen kiinnostumaan ja toinen vain luottaa siihen, että riittää sellaisena kuin on. Toinen kaveri voi olla jopa fiksumpi, hauskempi ja komeampi, mutta koska hän on aina hermostuneesti tekemässä vaikutusta, vie toinen naiset hänen nenänsä edestä.
Tämä on se täysin typerä ja turha, yksinäisyyttä, pakkoselibaattia ja itsetunnon heikkenemistä aiheuttava ilmiö. Naisilla on naisten halut ja ne eivät muuksi muutu. Miesten tulee muuttua, mutta miehet eivät itse tiedä millaiseksi ja naisia asia ei juuri kosketa tai sitten äidit eivät tiedä miten kasvattaa pojista oikeanlaisia. Kommentteja? Lassukkaksi haukkumista? Antaa tulla.
Kommentit (249)
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 18:25"]Vähempään en suostu tyytymään. Minusta miehillä pitäisi olla ihan yhtä korkeat kriteerit.
Kriteereitään ja mieltymyksiään ei voi valita. Joku luonne vaatii täydellisyyttä ja joku toinen tekee isojakin kompromissejä. Minä olen sitä mieltä, että kohtuullisuus toimii parhaiten. Jotain kompromissejä on tehtävä, esimerkiksi juuri haluttavuuden, halukkuuden ja mukavuuden suhteen, mutta missään tapauksessa ne eivät saa olla liiallisia ja epätoivoisia. Niin useimmat tekevätkin, ja erot ovat lähinnä siinä, että naiset vaativat keskimäärin vähän enemmän ja jättäytyvät keskimäärin vähän helpommin yksinäisiksi, koska eivät löydä kelpaavaa. Ne ääripäät vain kirvoittaavt eniten väittelyjä.
Torjumisen voisi tietysti tehdä ystävällisemmin, mutta kyllä mielummin otan vastaan sadat pakit kuin yhtäkään "jos nyt vähän kattellaan tota muijaa tossa pari vuotta ja sitte vaihetaan" jätkää.
Niin kuin täällä joku sanoi, rakkaus syntyy miesten aivoissa eri tavalla. Varmaan harkitsevia hyväksikäyttäjiäkin on, mutta useimmilla se ajatuskulku menee niin, että "kattellaan tuota pari vuotta, josko tästä jotain tulisi". Miehillä ei ole (niin usein ja niin herkässä) sitä "kemiaa", vaan suhteeseen lähdetään kokeilemaan. Selvät epäsopivuudet näkee nopeasti, mutta ne pienet jutut, jotka määräävät lähteekö arki rullaamaan ja onko toisen kanssa hyvä olla, tulevat ilmi vasta myöhemmin, kun suhde vakiintuu ja ihastumisen huuma helpottaa.
Ja täytyy sanoa, että se naistenkin "kemia" on kovin erehtyväistä. Kuinka moini säntääkään suin päin suhteisiin totaalisen varmana siitä, että tämä kestää ikuisesti, koska kemia toimii. Vaan annas olla, kun muutama kuukausi kuluu ja alkuhuuma haihtuu, mies alkaa ärsyttää ja vituttaa. Tiedän, että tuskin nainen voi oikeasti vaihtaa asennetta, mutta yhtä lailla sekin toimisi, jos naiset voisivat lähteä suhteisiin rennommin kokeilemaan, syttyykö rakkaus vai ei.
Mies kai skippaa oikeastaan kaiken muun paitsi ulkonäön ja yrittää ketä vaan, ja sillä päädytään pelkkään suruun ja itkuun pidemmän päälle. Eihän sillä menetelmällä saa mitään kestävää.
Noin tekevät vain epätoivisimmat. Tavalliset miehet tekevät kompromissejä, mutta yrittävät kyllä vaatia tärkeissä asioissa haluamaansa. Ulkonäköä arvostetaan puheissa paljon enemmän kuin miehet tekevät todellisuudesssa. Keskivertomies valitsee kumppaninsa 90 %:sesti luonteen perusteella. Kyllä "rumat", "lihavat" jne. kelpaavat, kunhan ovat perusmukavia, eivät tee ulkonäköasiasta kompleksia ja kelpuuttavat keskivertojantterin, joka ei itsekään sliippaa ulkonäköään. Ja jos katsot pariskuntia kadulla, on turha väittää, että suomalaiset vaatisivat keskimäärin kovin ihmeellistä ulkonäköä. Eivät miehet, naiset, eivätkä itseltään eivätkä muilta. Jos nyt pitäisi omasta tuttavapiiristä sanoa, melkeinpä ulkonäöllisesti alemmalla keskiluokalla on helpompaa kuin ylemmällä. Erityisesti suhteiden ylläpito, mutta myös luominen, jos jätetään pelkät panot pois.
Keskivertomies ei valitse yhtään mitään, vaan tyytyy siihen naiseen minkä sattuu saamaan. Oli sitten minkä näköinen tai -luonteinen tahansa.

Mielenkiintoinen näkökulma. Itse en mitenkään salamarakastu mutta jossain vaiheessa seurustelua teen mielessäni päätöksen että sitoudun, ja se pitää. Olen muutenkin uskollista tyyppiä enkä usko ailahteluihin ja alkuhuuman jälkeiseen kyllästymiseen. Jos on päättänyt olla jonkun kanssa, silloin ollaan. Enemmänkin kanssani olleet miehet ovat näyttäytyneet mielessäni ailahtelevaisina. Kun huuma, jos sitä on juuri edes ollut, on ohi, alkaa itsestäänselvyytenä pitäminen ja muu tyly käytös. Eli mies muuttaakin mielensä ja sen sijaan että selvään sanoisi haluavansa eron, alkaa vaan temppuilla ja etsiä samalla parempaa. Missään vaiheessa heillä ei ole ollut tällaista sitoutumisen aietta. Mielestäni ilmaus "tahdon asia" kuvastaa rakkautta parhaiten. Tuntemillani miehillä ei oikein ole ollut tahtoa mihinkään. Kaikki menee tyyliin "kattellaan vähäsen.." ja tartutaan jokaiseen tilaisuuteen saada nainen. Mokomat opportunistit. Edes jonkinlaisilla kriteereillä saisi vähemmällä toisten satuttamisella nopeammin itselleen sopivamman kumppanin. Kyllä lupa on muuttaa mielensä jos ei ihmisestä alkaa paljastua asioita joista ei pidäkään, mutta minulla on kyllä vahva tunne etteivät miehet yleensäkään katso naista niin tarkasti alkuvaiheessa. Kun kuka vaan melkein kelpaa, ei nähdä niitä vihjeitä että tämä ihminen ei sovi minulle. Ja jotkut haluavat pitää kaikki vaihtoehdot auki samalla aikaa kun kotona odottaa vakipillu. Näin se vaan on. Se on minusta väärin, ja vaikka itse olen tarkka noista asioista että miehen pitää olla ok näköinen (minun makuuni), hyvä ystävä, kumppani, potentiaalinen isä potentiaalisille lapsille, niin sen tarkempia kriteerejä ei oikeastaan ole. Riippuu ihan henkilöstä miten nämä toteutuu. Ei ole siis sellaista että pitää olla tasan 186 senttiä pitkä ja olla joko juristi tai journalisti. Ne on niitä aivan turhanpäiväisiä kriteerejä jotka vaan rajoittaa turhaan.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 18:35"]
Voi lollero :D
Ap ei taida tajuta, että tuo vinkuminen ja uhriutuminen ei vaan ole hottia.
Itse olen niitä naisia, joilla "on kaikki": ulkonäkö, äly, huumorintaju jnejne. Käytännössä voin siis jokseenkin hyvin valita kumppanini/lähestymiseni kohteen ilman pelkoa välittömästä torjunnasta, joskin älykkyys+ura karsii osan miehistä pois. Ja yleensä olen valinnut niitä huonoitsetuntoisia ja ujoja, joskin muuten ihania ja hyviä miehiä. Ulkonäöllisesti osa noista miehistä on ollut jopa rumia, mutta sydämellisyys ja äly korvaavat tuollaiset asiat mennen tullen. Mutta en ikinä katsoisi kahdesti miestä, joka valittaa "osaansa" ja syyttää siitä muita. Ihan vain tiedoksi ap:lle.
Eli terkkuja naiselta, jonka puolisoa katsotaan kadulla varmaankin ajatuksin "kuinkakohan paksu lomapakko tuolla miehellä on, kun saa tuollaisen naisen". (Ei muuten ole paksu, mutta yhdessä toimeen tullaan).
[/quote]
Naisen on aivan eri asia elää ruman kumppanin kanssa. Miehen tarvitsee saada erektio kyetäkseen seksiin ja ruman kanssa se ei kaikilla onnistu. Nainen sen sijaa voi maata aivan kenen kanssa tahansa, jos ei muuten niin liukuvoiteen avustuksella.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:27"]

Onko tämä käsitykseksi naisen nautinnosta seksistä :D hahaha
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 18:15"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 17:34"]Tai se että pari miestä kelpuutti mut suhteeseen sen jälkeen kun rohkaistuin ja tein itse heitä kohtaan aloitteen. Niillä miehillä kun ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi mitään tunteita mua kohtaan - mut on aina jätetty ja nyt oon taas yksin. Sun mielestä mun pitäisi siis olla tyytyväinen tällaisesta?[/Quote]
Joo, mieheksi olisit kovan luokan alfajätkä, jos saisit kaksi suhdetta alulle kahdella aloitteella. Keskivertokaveri joutuu käsittelemään 100 pakin ja 10 kännipanoa katuvaa ja jollain tavalla kostavan naisen pettymykset onnistumista kohti - vaikka onnistumiseen lasketaan panot. Parisuhteet ovat vielä paljon vaikeampia. Elämänkokemus auttaa vähän, mutta keski-iässäkin miesten prosentit ovat kalpea aavistus naisten vastaavista.
[/quote]
Mutta luitko miten mulle kävi niissä suhteissa? Ne miehet halusi vaan jonkun, vähän pillua ja lämpöä kunnes kyllästyivät. Ilman minun aloitettaan olisivat varmaan yhä epävarmoja neitsyitä. Ja mitä minä sain? En yhtään mitään mitä halusin. En rakkautta, en sitoutumista, en yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia. Minä halusin elämänkumppanin.
Nyt kun tiedän vähän enemmän miehistä, en jaksa edes yrittää näitä nettideittailuja. Niistä n.80% on varmaan ainakin ihan samalla asenteella liikenteessä. Minä en halua olla enää jollekin mikään statussymboli, haluan jotain aitoa ja sitä että joku kiinnostuu nimenomaan MINUSTA. Ei siitä että olen nainen ja "tyttöystävä".
Ja muuten, olen minä muulloinkin lähestynyt miehiä. Muistan ikuisesti kun yläasteella eräs poika sanoi suoraan vasten naamaani "hyi vittu". Vai oliko se hyi helvetti, vai vitun ruma? Jälkimmäistä sain kuulla päivittäin muutenkin. Ja itseasiassa, tätä asennetta ilmeni jo ala-asteella poikien suunnalta minua kohtaan. Enkä ole ylipainoinen tai ihan kauheista kauhein tapaus. Olin vaan ujo ja epävarma enkä mikään erityisen nätti. Tämä ei todellakaan ole ainoa vastaava kommentti miehiltä minua kohtaan.
Jos te miehet saatte noita kommentteja jatkuvasti niin onhan se ikävää. Kyllä se lannistaa. Itse olen nyt päättänyt että elän vaan elämääni rauhassa ja jos hyvin käy, joku mies joskus tekee aloitteen ja vastaan siihen jos tuntuu että hän tosissaan on kiinnostunut minusta elämänkumppanina ja luonteeni vuoksi.
[/quote]
Nämä miehet antoivat sinulle seksiä. Hikosivat ja väsyttivät itsensä jörniessään päälläsi. Miksi vähättelet sitä etkä anna sille mitään arvoa? Tässä taas oli hyvä esimerkki siitä, kuinka miehen seksuaalisuus on täysin arvotonta. Kuulostat kauhean kiittämättömältä muutenkin. Sellaiselta, jolle mikään elämänkumppanuus ei ole koskaan tarpeeksi, vaan miehen on koko ajan suoritettava ja hankittava kaikkea lisää, jotta vaimo olisi edes hetken tyytyväinen. Vaikka mikään ei koskaan ole tarpeeksi. Sanoisit suoraan, että ne yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat tarkoittavat sinun suunnitelmiasi.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:37"][quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 18:15"]

Suosittelen että menet esim. seksuaaliterapeutille juttelemaan näistä tuntemuksistasi. En usko että palstalla osataan auttaa.
#110 jatkaa : Rehellisesti sanottuna nuo sun jutut kuulostaa aika pimeältä, etkä oikeasti keskustele muiden kanssa. Moni on hyvin vastaillut sinulle, mutta et saa mitään irti.
Onko sinulla äitiä, siskoja tai naispuolisia ystäviä? Kuvittele vaikka avuksi, että vastaava nainen onkin mies joka kertoo kokemuksistaan naisten kanssa, jos et muuten kykene näkemään vastausten asiasisältöä.
Esimerkiksi: koulukiusattu mies kertookin siitä, kuinka naisystävät eivät halunneet häntä, vaan odottelivat parempaa ja jättivät miehen ja käyttäytyivät paskamaisesti. Ymmärrätkö asiaa tältä näkökulmalta paremmin?
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:37"][quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 18:15"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 17:34"]Tai se että pari miestä kelpuutti mut suhteeseen sen jälkeen kun rohkaistuin ja tein itse heitä kohtaan aloitteen. Niillä miehillä kun ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi mitään tunteita mua kohtaan - mut on aina jätetty ja nyt oon taas yksin. Sun mielestä mun pitäisi siis olla tyytyväinen tällaisesta?[/Quote]
Joo, mieheksi olisit kovan luokan alfajätkä, jos saisit kaksi suhdetta alulle kahdella aloitteella. Keskivertokaveri joutuu käsittelemään 100 pakin ja 10 kännipanoa katuvaa ja jollain tavalla kostavan naisen pettymykset onnistumista kohti - vaikka onnistumiseen lasketaan panot. Parisuhteet ovat vielä paljon vaikeampia. Elämänkokemus auttaa vähän, mutta keski-iässäkin miesten prosentit ovat kalpea aavistus naisten vastaavista.
[/quote]
Mutta luitko miten mulle kävi niissä suhteissa? Ne miehet halusi vaan jonkun, vähän pillua ja lämpöä kunnes kyllästyivät. Ilman minun aloitettaan olisivat varmaan yhä epävarmoja neitsyitä. Ja mitä minä sain? En yhtään mitään mitä halusin. En rakkautta, en sitoutumista, en yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia. Minä halusin elämänkumppanin.
Nyt kun tiedän vähän enemmän miehistä, en jaksa edes yrittää näitä nettideittailuja. Niistä n.80% on varmaan ainakin ihan samalla asenteella liikenteessä. Minä en halua olla enää jollekin mikään statussymboli, haluan jotain aitoa ja sitä että joku kiinnostuu nimenomaan MINUSTA. Ei siitä että olen nainen ja "tyttöystävä".
Ja muuten, olen minä muulloinkin lähestynyt miehiä. Muistan ikuisesti kun yläasteella eräs poika sanoi suoraan vasten naamaani "hyi vittu". Vai oliko se hyi helvetti, vai vitun ruma? Jälkimmäistä sain kuulla päivittäin muutenkin. Ja itseasiassa, tätä asennetta ilmeni jo ala-asteella poikien suunnalta minua kohtaan. Enkä ole ylipainoinen tai ihan kauheista kauhein tapaus. Olin vaan ujo ja epävarma enkä mikään erityisen nätti. Tämä ei todellakaan ole ainoa vastaava kommentti miehiltä minua kohtaan.
Jos te miehet saatte noita kommentteja jatkuvasti niin onhan se ikävää. Kyllä se lannistaa. Itse olen nyt päättänyt että elän vaan elämääni rauhassa ja jos hyvin käy, joku mies joskus tekee aloitteen ja vastaan siihen jos tuntuu että hän tosissaan on kiinnostunut minusta elämänkumppanina ja luonteeni vuoksi.
[/quote]
Nämä miehet antoivat sinulle seksiä. Hikosivat ja väsyttivät itsensä jörniessään päälläsi. Miksi vähättelet sitä etkä anna sille mitään arvoa? Tässä taas oli hyvä esimerkki siitä, kuinka miehen seksuaalisuus on täysin arvotonta. Kuulostat kauhean kiittämättömältä muutenkin. Sellaiselta, jolle mikään elämänkumppanuus ei ole koskaan tarpeeksi, vaan miehen on koko ajan suoritettava ja hankittava kaikkea lisää, jotta vaimo olisi edes hetken tyytyväinen. Vaikka mikään ei koskaan ole tarpeeksi. Sanoisit suoraan, että ne yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat tarkoittavat sinun suunnitelmiasi.
[/quote]
Suosittelen että menet esim. seksuaaliterapeutille juttelemaan näistä tuntemuksistasi. En usko että palstalla osataan auttaa.
[/quote]
Miksi? Mitä arvokkaampaa mies voi antaa naiselle kuin erektionsa?
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:37"]

Öh. Miehen tulevaisuudensuunnitelmiin minä en nimenomaan kuulunut. Se oli ongelma. Yhdessähän niitä olisi pitänyt luoda. Ja mitä miehen pitää koko ajan suorittaa ja antaa? Materiaa? Rahaa? Statusta? En ole niiden perään.
Tässä on mitä haluan: lämpöä, ystävyyttä, tukemista, molemminpuolista huomioimista seksissä, arvostusta, hauskanpitoa, kivaa tekemistä yhdessä ja erikseen, joku yhteinen suunnitelma yhteisestä elämästä. Mitä sain: kylmyyttä, etäisyyttä, loukkaamista, itsekkyyttä seksissä, hauskanpitoa kyllä välillä, mutta ei mitään implikaatiota että minä olisin kuulunut hänen elämäänsä ja tulevaisuuteen. Olo on vaan aika turtunut tuollaisen kokemuksen jälkeen, kaikki ne tunteet mitä tunsin ja mies antaa lähinnä luuria ja kylmää kylkeä. "Kun on nyt se tyttöystävä saatu niin eikö se perkele riitä".
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:50"]

I rest my case, meillä on niin erilaiset näkemykset ettei tästä jaksa enää keskustella.
Vähän mulla on kyllä toivoa silti miesten suhteen, moni tälläkin palstalla on löytänyt kivan miehen rinnalleen joka myös kohtelee kivasti. Eli ehkä tosiaan joskus itsekin löydän sellaisen vaikka onkin huonoja kokemuksia ja surkeat kouluajat. Ehkä jossain on mies, josta minä pidän ja joka pitää minusta, aidosti. Seksi kuuluu siihen pakettiin ainakin minun tapauksessani. Irtosuhteista pitäviä naisiakin kyllä on ja irtosuhteista kiinnostuvien miesten tulee siirtää huomionsa puhtaasti heihin.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:37"]
Nämä miehet antoivat sinulle seksiä. Hikosivat ja väsyttivät itsensä jörniessään päälläsi. Miksi vähättelet sitä etkä anna sille mitään arvoa? Tässä taas oli hyvä esimerkki siitä, kuinka miehen seksuaalisuus on täysin arvotonta. Kuulostat kauhean kiittämättömältä muutenkin. Sellaiselta, jolle mikään elämänkumppanuus ei ole koskaan tarpeeksi, vaan miehen on koko ajan suoritettava ja hankittava kaikkea lisää, jotta vaimo olisi edes hetken tyytyväinen. Vaikka mikään ei koskaan ole tarpeeksi. Sanoisit suoraan, että ne yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat tarkoittavat sinun suunnitelmiasi.
[/quote]
Öh. Miehen tulevaisuudensuunnitelmiin minä en nimenomaan kuulunut. Se oli ongelma. Yhdessähän niitä olisi pitänyt luoda. Ja mitä miehen pitää koko ajan suorittaa ja antaa? Materiaa? Rahaa? Statusta? En ole niiden perään.
Tässä on mitä haluan: lämpöä, ystävyyttä, tukemista, molemminpuolista huomioimista seksissä, arvostusta, hauskanpitoa, kivaa tekemistä yhdessä ja erikseen, joku yhteinen suunnitelma yhteisestä elämästä. Mitä sain: kylmyyttä, etäisyyttä, loukkaamista, itsekkyyttä seksissä, hauskanpitoa kyllä välillä, mutta ei mitään implikaatiota että minä olisin kuulunut hänen elämäänsä ja tulevaisuuteen. Olo on vaan aika turtunut tuollaisen kokemuksen jälkeen, kaikki ne tunteet mitä tunsin ja mies antaa lähinnä luuria ja kylmää kylkeä. "Kun on nyt se tyttöystävä saatu niin eikö se perkele riitä".
[/quote]
Eli odotit miehen tassivan sinun pillisi mukaan. Jos miestä ei kiinnostanut samatt jutut kuin sinua, niin miksi hänen olisi pitänyt taipua kaikkeen luettelemaasi vain sinua miellyttääksesi? Missä sinä tulit vastaan miehen toiveiden suhteen? Et ilmeisesti missään. Tyypillistä prinsessakäytöstä.
#110 vastaa
Minulla on kyllä sillä tavalla ihana mies että koskaan en ole häneltä tämän ketjun sisältämiä juttuja kuullut. En myöskään ulkonäön tai luonteen arvostelua.
Sanoi ettei näitä keskusteluja kannattaisi edes lueskella.
.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:06"][quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:37"]
Nämä miehet antoivat sinulle seksiä. Hikosivat ja väsyttivät itsensä jörniessään päälläsi. Miksi vähättelet sitä etkä anna sille mitään arvoa? Tässä taas oli hyvä esimerkki siitä, kuinka miehen seksuaalisuus on täysin arvotonta. Kuulostat kauhean kiittämättömältä muutenkin. Sellaiselta, jolle mikään elämänkumppanuus ei ole koskaan tarpeeksi, vaan miehen on koko ajan suoritettava ja hankittava kaikkea lisää, jotta vaimo olisi edes hetken tyytyväinen. Vaikka mikään ei koskaan ole tarpeeksi. Sanoisit suoraan, että ne yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat tarkoittavat sinun suunnitelmiasi.
[/quote]
Öh. Miehen tulevaisuudensuunnitelmiin minä en nimenomaan kuulunut. Se oli ongelma. Yhdessähän niitä olisi pitänyt luoda. Ja mitä miehen pitää koko ajan suorittaa ja antaa? Materiaa? Rahaa? Statusta? En ole niiden perään.
Tässä on mitä haluan: lämpöä, ystävyyttä, tukemista, molemminpuolista huomioimista seksissä, arvostusta, hauskanpitoa, kivaa tekemistä yhdessä ja erikseen, joku yhteinen suunnitelma yhteisestä elämästä. Mitä sain: kylmyyttä, etäisyyttä, loukkaamista, itsekkyyttä seksissä, hauskanpitoa kyllä välillä, mutta ei mitään implikaatiota että minä olisin kuulunut hänen elämäänsä ja tulevaisuuteen. Olo on vaan aika turtunut tuollaisen kokemuksen jälkeen, kaikki ne tunteet mitä tunsin ja mies antaa lähinnä luuria ja kylmää kylkeä. "Kun on nyt se tyttöystävä saatu niin eikö se perkele riitä".
[/quote]
Eli odotit miehen tassivan sinun pillisi mukaan. Jos miestä ei kiinnostanut samatt jutut kuin sinua, niin miksi hänen olisi pitänyt taipua kaikkeen luettelemaasi vain sinua miellyttääksesi? Missä sinä tulit vastaan miehen toiveiden suhteen? Et ilmeisesti missään. Tyypillistä prinsessakäytöstä.
[/quote]
110:
Eihän sen miehen tarvitse. Monessa hyvässä ja normaalissa parisuhteessa noita kuitenkin on. Miksi koet nuo toiveet prinsessakäytökseksi?

Kuvittele jälleen roolit toisinpäin. Olisiko mies prinsessa jos pahoittaisi mielensä naisen kylmyydestä ja itsekkyydestä? Mitä sinä odotat parisuhteelta jos tuo kuulostaa olevan ok?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 10:23"]
Joo, tottakai monet ongelmat on sukupuolesta riippumattomia. Kirjoitan miesten tilanteesta, koska ymmärrän siitä enemmän ja koska on hyvä pitää hommat erillään, koska erilaisia ne tilanteet kuitenkin käytännössä ovat. Miesten ei tarvitse samalla tavalla pohtia, onko se ah niin kiinnostava nainen pettävä pelinainen. Jos nainen vaikuttaa on ulkonäöltään ja luonteeltaan kiihottava, se ei mitenkään erityisesti nosta riskiä siitä, että hän kävisi pettämässä. Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä, miten eri suuntaan keskustelu menee naisten kohdalla.
Kysymys tuohon lainaamaasi liittyen (joka ei siis ole mun kirjoitus) on, että miksi sitten nainen haluaisi miehen, jonka valinnat perustuvat (yksinäisyyden) pelkoon tai aiemmista suhteista syntyneisiin traumoihin? Itse ainakin olisin mieluummin yksin kuin sellaisen naisen kanssa.
ap
[/quote]
Joo yksilökohtaista on. Aika moni mies on kilahtanut ihan kokonaan ajatuksesta, että sitä omaa, somaa, suloista ikiomaa naista joku muu polkaisee. Ihan murhiin asti on menty näissä jutuissa. Eli ehkä ei sun kannattais täysin kaikkien miesten nimissä kumminkaan kirjoitella...
Ymmärtääkseni juuri suurin osa miehistä pelkää hyvännäköisten kanssa ollessaan, että ne pettävät. Koska on koko ajan joku vonkumassa. Ja lupailemassa parempaa kuin siellä kotona. Näin vanhemmiten vihjaillaan, että minä ymmärrän sinua ja arvostan sinua toisin kuin toi sun miehes, joka taitaa ottaa noin ihanan naisen itsestäänselvyytenä, saatko kotona sitä ihailua ja arvostusta, mitä todellakin ansaitset?
Kyllä kauneus nostaa riskiä pettämisen suhteen. Yksinketaisesti sen vuoksi, että tilaisuuksia tyrkytetään koko ajan. Ja miehet, jotka ovat kovia tyrkyttämään, toki tietävät tämän.
Kysymys pelkäämisen suhteen: miksi mies ei saisi pelätä yksinäisyyttä? Näin naisena katson, että olisi todella ihanaa, jos mies myöntäisi ensinnäkin olevansa yksinäinen ja toisekseen, että pelkää aina jäävänsä yksinäiseksi. Mutta siitä tässä ei ollut kyse, vaan juuri päinvastaisesta: sinä selität, että mies jättää, koska hän pelkää. Minä vastaan, että kukut kuule, mies käyttää toista hyväkseen, koska hän on itsekäs paskiainen.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:09"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:06"][quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:37"]
Nämä miehet antoivat sinulle seksiä. Hikosivat ja väsyttivät itsensä jörniessään päälläsi. Miksi vähättelet sitä etkä anna sille mitään arvoa? Tässä taas oli hyvä esimerkki siitä, kuinka miehen seksuaalisuus on täysin arvotonta. Kuulostat kauhean kiittämättömältä muutenkin. Sellaiselta, jolle mikään elämänkumppanuus ei ole koskaan tarpeeksi, vaan miehen on koko ajan suoritettava ja hankittava kaikkea lisää, jotta vaimo olisi edes hetken tyytyväinen. Vaikka mikään ei koskaan ole tarpeeksi. Sanoisit suoraan, että ne yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat tarkoittavat sinun suunnitelmiasi.
[/quote]
Öh. Miehen tulevaisuudensuunnitelmiin minä en nimenomaan kuulunut. Se oli ongelma. Yhdessähän niitä olisi pitänyt luoda. Ja mitä miehen pitää koko ajan suorittaa ja antaa? Materiaa? Rahaa? Statusta? En ole niiden perään.
Tässä on mitä haluan: lämpöä, ystävyyttä, tukemista, molemminpuolista huomioimista seksissä, arvostusta, hauskanpitoa, kivaa tekemistä yhdessä ja erikseen, joku yhteinen suunnitelma yhteisestä elämästä. Mitä sain: kylmyyttä, etäisyyttä, loukkaamista, itsekkyyttä seksissä, hauskanpitoa kyllä välillä, mutta ei mitään implikaatiota että minä olisin kuulunut hänen elämäänsä ja tulevaisuuteen. Olo on vaan aika turtunut tuollaisen kokemuksen jälkeen, kaikki ne tunteet mitä tunsin ja mies antaa lähinnä luuria ja kylmää kylkeä. "Kun on nyt se tyttöystävä saatu niin eikö se perkele riitä".
[/quote]
Eli odotit miehen tassivan sinun pillisi mukaan. Jos miestä ei kiinnostanut samatt jutut kuin sinua, niin miksi hänen olisi pitänyt taipua kaikkeen luettelemaasi vain sinua miellyttääksesi? Missä sinä tulit vastaan miehen toiveiden suhteen? Et ilmeisesti missään. Tyypillistä prinsessakäytöstä.
[/quote]
110:
Eihän sen miehen tarvitse. Monessa hyvässä ja normaalissa parisuhteessa noita kuitenkin on. Miksi koet nuo toiveet prinsessakäytökseksi?
[/quote]
Nimenomaan se on ongelma, että naiset määrittelevät mikä on "hyvä ja normaali parisuhde." Siinä miehen osa on rahoittaa toimintaa ja pitää turpa kiinni. Jos tottelee kiltisti, voi saada seksiä max 2krt/vko. Miehen toiveilla kuinka ollaan ja eletään ei yleensä ole mitään väliä. Siitähän on tutkimuksiakin, kuinka naiset päättävätkotitalouksissa käytännössä kaikesta: missä asutaan, millaisessa asunnossa, milloin hankitaan lapset ja montako, millainen sisustus ja mitä syödään, missä lomaillaan jne. Loputon lista. Niin ja jos mies alkaa vikuroida, pannaan mies vaihtoon.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:11"]

Jos mies pahoittaa mielensä naisen kylmyydestä ja itsekkyydestä joka kerta kun sellaista ilmenee, hän ei muuta elämässään kerkiäkään kuin olla pahoillaan. Siksi miehen on pakko viitata kintaalle sellaiselle arkielämässä.
Em odota parisuhteelta mitään muuta kuin paskaa käteen ja puukkoa selkään, mikäli toinen osapuoli on suomalainen nainen.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:18"][quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:09"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:06"][quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:37"]
Nämä miehet antoivat sinulle seksiä. Hikosivat ja väsyttivät itsensä jörniessään päälläsi. Miksi vähättelet sitä etkä anna sille mitään arvoa? Tässä taas oli hyvä esimerkki siitä, kuinka miehen seksuaalisuus on täysin arvotonta. Kuulostat kauhean kiittämättömältä muutenkin. Sellaiselta, jolle mikään elämänkumppanuus ei ole koskaan tarpeeksi, vaan miehen on koko ajan suoritettava ja hankittava kaikkea lisää, jotta vaimo olisi edes hetken tyytyväinen. Vaikka mikään ei koskaan ole tarpeeksi. Sanoisit suoraan, että ne yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat tarkoittavat sinun suunnitelmiasi.
[/quote]
Öh. Miehen tulevaisuudensuunnitelmiin minä en nimenomaan kuulunut. Se oli ongelma. Yhdessähän niitä olisi pitänyt luoda. Ja mitä miehen pitää koko ajan suorittaa ja antaa? Materiaa? Rahaa? Statusta? En ole niiden perään.
Tässä on mitä haluan: lämpöä, ystävyyttä, tukemista, molemminpuolista huomioimista seksissä, arvostusta, hauskanpitoa, kivaa tekemistä yhdessä ja erikseen, joku yhteinen suunnitelma yhteisestä elämästä. Mitä sain: kylmyyttä, etäisyyttä, loukkaamista, itsekkyyttä seksissä, hauskanpitoa kyllä välillä, mutta ei mitään implikaatiota että minä olisin kuulunut hänen elämäänsä ja tulevaisuuteen. Olo on vaan aika turtunut tuollaisen kokemuksen jälkeen, kaikki ne tunteet mitä tunsin ja mies antaa lähinnä luuria ja kylmää kylkeä. "Kun on nyt se tyttöystävä saatu niin eikö se perkele riitä".
[/quote]
Eli odotit miehen tassivan sinun pillisi mukaan. Jos miestä ei kiinnostanut samatt jutut kuin sinua, niin miksi hänen olisi pitänyt taipua kaikkeen luettelemaasi vain sinua miellyttääksesi? Missä sinä tulit vastaan miehen toiveiden suhteen? Et ilmeisesti missään. Tyypillistä prinsessakäytöstä.
[/quote]
110:
Eihän sen miehen tarvitse. Monessa hyvässä ja normaalissa parisuhteessa noita kuitenkin on. Miksi koet nuo toiveet prinsessakäytökseksi?
[/quote]
Nimenomaan se on ongelma, että naiset määrittelevät mikä on "hyvä ja normaali parisuhde." Siinä miehen osa on rahoittaa toimintaa ja pitää turpa kiinni. Jos tottelee kiltisti, voi saada seksiä max 2krt/vko. Miehen toiveilla kuinka ollaan ja eletään ei yleensä ole mitään väliä. Siitähän on tutkimuksiakin, kuinka naiset päättävätkotitalouksissa käytännössä kaikesta: missä asutaan, millaisessa asunnossa, milloin hankitaan lapset ja montako, millainen sisustus ja mitä syödään, missä lomaillaan jne. Loputon lista. Niin ja jos mies alkaa vikuroida, pannaan mies vaihtoon.
[/quote]
Missä todellisuudessa sää elät? Meillä minä tienaan enemmän, mies on valinnut asuinpaikan[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:18"][quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:09"]

Missä todellisuudessa sää elät? Montako tuollaista parisuhdetta tiedät?
Omassa parisuhteessani tienaan enemmän. Mies on valinnut asuinpaikan. Touhuaa paljon ihan omia juttujaan. Itse keskityn töihin ja harrastuksiin. Seksiä on aina kun mies keksii haluta.
Onnellisuutta ei saa muista ihmisistä. Ap:n pitäisi tehdä jotain todellista soul searchingiä ennen naisen etsintää.