Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen perheen vanhemmista on työssäkäyvä alkoholisti
29.07.2021 |
Kysyn teiltä, jotka elätte tai olette eläneet perheessä, jossa toinen vanhemmista on työssäkäyvä alkoholisti. Eli vanhempi käy töissä ja näennäisesti pärjää elämässä hyvin, mutta korkki on auki viikonloppuisin ja lomalla. Alkoholin käyttö voi näyttää ns asialliselta (vanhempi ei siis juo rähinäviinaa), mutta määrät ovat suuria ja ylittävät riskirajat. Vapaa-ajan juomisen vuoksi perhe-elämän pyöritys jää toiselle vanhemmalle ja kuormittaa tätä. Arjen jakaminen ei toteudu, vaikka alkoholisti niin luuleekin.
Olen varma, että joku tunnistaa kuvailemani tilanteen. Erityisen kiinnostunut olen siitä, miten tällainen tilanne vaikuttaa lapsiin. Riittääkö, että toinen vanhempi kannattelee perhettä ja huolehtii toisenkin vanhemman puolesta lapsista?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Myötä- ja vastamäessä. Vihkivala.
Vihkivakasta viis, jos perheessä on lapsia. Lapsen paikka ei ole alkoholisti- eikä muussakaan huumeperheessä.
Lasten takia pitää erota, jos toinen vanhemmista lutraa liikaa viinan kanssa, eikä jaksa huolehtia lapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sinua pitää tuossa liitossa? Miehesi ei muutu. Lapset oppivat että tuollainen on normaalia. Vaikka se on kaukana normaalista. Minä erosin. Se pelasti minut ja lapset.
Meillä me molemmat ollaan vähän semmoisia, että kyllä olut maistuu viikonloppuisin, oli niitä lapsia paikalla tai ei. Onneksi eivät enää ihan pieniä ole. Vanhimmat osaavat jo itsekin juoda. Liekö sitten psykoterapioidaan joskus, no elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Meillä me molemmat ollaan vähän semmoisia, että kyllä olut maistuu viikonloppuisin, oli niitä lapsia paikalla tai ei. Onneksi eivät enää ihan pieniä ole. Vanhimmat osaavat jo itsekin juoda. Liekö sitten psykoterapioidaan joskus, no elämä on.
Jatkan vielä, että meillä kotona isä joi aika paljon, veljensä myös ja heidän isänsä. Itselle ei jäänyt traumoja, mutta pään sekoitus tuntuu hyvältä minustakin. Asiat kuitenkin hoidetaan.
Meillä isä riitti kasvattamaan lapset. Äidin alkoholismi on julkinen salaisuus ja vaikka hän ei väkivaltainen ollutkaan, niin hän tuntui aina jotenkin pelottavalta. Yhtenä hetkenä poissaoleva eikä edes katsetta tarkenna, toisena hetkenä tungetteleva ja päiväkirjoja lukeva yli-innokas hössöttäjä ja kolmantena hetkenä oksenteleva, riitaa haastava ja itsesäälissä vellova ihmispolo. Pelkään äitiäni edelleen, hän oli varmaan yhtä hyvä äiti kuin lääkitsemätön epävakaa tmv. Karttelen ihmisiä muutenkin ja välttelen ihmissuhteita. Sen kerran kun olen sitoutunut, olen luiskahtanut isäni kaltaiseksi paskaämpäriksi hyväksikäyttösuhteeseen. Ei kiitos ikinä enää, valitsen mieluummin totaaliyksinäisyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka yksi vanhemmista juo, se ei tarkoita että se toinenkaan huolehtisi lapsistaan. Meidän lapsuudenperheessä isä joi eli oli aina "rullaluistelemassa" tai "koiran kanssa lenkillä" eli siis jossain metsässä tai ryyppykaverien luona vetämässä viinaa. Kotona löytyi ulko-oven vierestä ikkunalaudalta puoliksi imeskeltyjä suupastilleja. Vapaa-päivinään joi kotona, piilotteli pulloja ja oli aina saavuttamattomissa. Ei puhunut, kommunikoinut tai kysellyt mitään lapsiltaan. Muistan joskus 6- tai 7-vuotiaana kysyneeni mitä se tekisi jos voittaisi lotossa, ja sain vastaukseksi että jättäisi miljoonan toiselle vanhemmalle ja jättäisi meidät lapset äidille. Kuka ihme sanoo omalle lapselleen noin? Joskus katosi ryyppyreissuilleen viikonlopun yli, eli jätti perheen kertomatta minne meni tai milloin tulee takaisin.
Teini-ikään tullessa isän alkoholismi oli jo pidemmällä eikä se jaksanut enää piilotella paljoa. Oli näkyvästi pöhnässä, paino nousi, maha sekaisin aamuisin. Aivot alkoivat haurastua, muisti-ongelmat alkoi, alkoi rikkoa lupauksia kuten ei tullut hakemaan harrastuksista, tai ajoi humalassa hakemaan. Lopulta joutui haimatulehduksineen sairaalaan. Tuosta alle vuoden ja oli kuollut. Ei taidettu puhua vikana vuonna yhtään kokonaista keskustelua, siis isä ja lukioikäinen tytär.
Äidin panostus perheeseen oli pelotella ja uhkailla lapset hiljaisiksi, kaiken itse hoitaviksi ja alistuneiksi yksilöiksi. Itse keskittyi huutamaan aviomiehensä kanssa, riitelemään, ja vajoamaan sohvakoomaan suklaan ja telkkarin kanssa. Meidän perheessa aikuisilla ei ollut harrastuksia tai ystäviä. Vieraat kutsuttiin vain kun kaikki jäljet meidän oikeasta perhe-elämästä oli piilotettu ja lapsille vannotettu ettei kodin asioista saa puhua ulkopuolisille.
Tajusin itse vasta aikuisena että useimmilla ihmisillä on kai ollut normaalimpi lapsuus eli vanhemmat jotka oikeasti halusivat lastensa parasta ja halusivat viettää aikaa niiden kanssa. Meidän perhe olisi periaatteessa voinut olla vaikka ryhmä toisilleen tuntemattomia ja toisiaan vältteleviä tuntemattomia. Itse asiassa tuntemattomatkin kohtelee toisiaan huomaavaisemmin ja kohteliaammin kuin meidän lapsuudenperhe. Lämpimät välit ei todellakaan kasva itsestään. Meillä jäätiin kyllä tuntemattomiksi toistemme kanssa, enkä vuosien huudon, alistamisen ja tunnekylmän kohtelun jälkeen edes pidä äitini seurasta tai hänestä ihmisenä. En ole esim. ikinä soittanut äitini kanssa kotoa muutettuani, enkä vieraile edes vuosittain.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen keski-ikäinen, alkoholistiperheen lapsi. Nyt olen aloittamassa psykoterapiaa. Koko elämä ollut taistelua. Olen menestynyt ihan hyvin, on hyvä työ ja palkka, ihanat lapset jne, mutta kyllä on ollut vaikka mitä elämässä. Vääristä syistä solmittu avioliitto, syömishäiriötä, masennusta, avioero. Ei riittänyt toinen vanhempi, lapsuus oli ahdistava, samoin teini-ikä. Vihasin äitiäni, kun ei eronnut alkoholistista. Vihaan edelleen. Mielestäni tämä kaikki oli äitini syytä. Isä oli sairas. Äiti vain idiootti.
Toivottavasti työstätte siellä terapiassa sitten tuo sinun naisvihaasikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisi hoitaa se juominen niin, että lapset eivät koskaan näe sinua humalassa. Mahdotonta alkoholisteille, mutta hyvä neuvo kerran tai kaksi vuodessa ottaville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen keski-ikäinen, alkoholistiperheen lapsi. Nyt olen aloittamassa psykoterapiaa. Koko elämä ollut taistelua. Olen menestynyt ihan hyvin, on hyvä työ ja palkka, ihanat lapset jne, mutta kyllä on ollut vaikka mitä elämässä. Vääristä syistä solmittu avioliitto, syömishäiriötä, masennusta, avioero. Ei riittänyt toinen vanhempi, lapsuus oli ahdistava, samoin teini-ikä. Vihasin äitiäni, kun ei eronnut alkoholistista. Vihaan edelleen. Mielestäni tämä kaikki oli äitini syytä. Isä oli sairas. Äiti vain idiootti.
Myös äitisi oli sairas. Hän sairasti läheisriippuvuutta ja se on melko yleistä alkoholisti perheessä. Alkoholisti, eli tässä tapauksessa isäsi sairastutti koko perheen ja hän on ihan yhtä syyllinen kuin äitisikin tilanteeseesi. Kyllä alkoholistikin pystyy parantumaan sairaudestaan jos vain haluaa. Ei äitisi ollut idiootti, mutta isäsi oli. Hänen ansioistaan teidän perhe on sairastunut.
Kumpikaan ei ollut idiootti, vaan sairaita, ja kyvyttömiä hoitamaan itseään. Eikä yksikäään alkoholisti pysty parantumaan, sitä sairautta ei paranna mikään, MUTTA siitä voi toipua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyh. Me juodaan yhdessä jo lähes aikuisten lasten kanssa ja kukaan ei ole katkero vaan meillä nauretaan ja iloitaan.
Varmasti jättää jälkensä lapsiin, mutta millaiset, riippuu yksityiskohdista.
Itselläni on alkoholistivanhempien asteikolla yksi parhaita mahdollisia kokemuksia: yksinhuoltajaäitini oli kovapalkkaisessa työssä, rakasti valtavasti meitä lapsia, oli hyvät ja lämpimät välit -- mutta ollessamme teini-ikäisiä alkoi käyttämään alkoholia liikaa, myös toisinaan arki-iltoina. Olemme puhuneet asiasta veljeni kanssa ja jälkikäteen on hyvin vaikea sanoa, tapahtuiko sitä usein vai vain esim. kerran kuussa, mutta silti se periodi on jättänyt jälkensä. Emme kestäneet äitiä humalassa, hiprakassakaan, muistan miten tulimme siitä äidin humalasta aina vihaiseksi (selkeästi tukahdutettua ahdistusta). Illat, joina äiti ei tullutkaan töistä kotiin tai oli viikonloppuna aamuyöhön asti jossain baarissa, ahdistivat ja aiheuttivat huolta. Molemmat jouduimme kantamaan aivan liikaa vastuuta ikäiseksemme ja etenkin itse vanhempana sisaruksena koin osani raskaana, kun huolehdin pikkuveljen kotiintuloajoista ja samalla olin ahdistunut ja vihainen, koska pikkuveljen perjantai-illan känniseikkailuista huolehtiminen ei mielestäni kuulunut minulle vaan äidilleni -- joka oli omilla teillään tahoillaan.
Myöhemmin äidin alkoholinkäyttö rauhoittui. Hän oli kuitenkin vielä vuosikymmeniä tämän jälkeen alkoholisti siinä mielessä, että ei pystynyt olemaan yli viikkoa juomatta. Kaikki puhumattomat tunteet ajoivat aina tarttumaan viinipulloon. Suhde meihin lapsiin oli kuitenkin tosi hyvä, kun aikuistuimme, vietimme aikaa yhdessä ja aina oli mukavaa. Tunteista ei kuitenkaan puhuttu, ei lapsena eikä aikuisena.
Tästä verrattain todella kevytversio alkoholivanhemmuudesta on silti jättänyt jälkensä. Olen selvästi itse jollain tasolla läheisriippuvainen ja molemmat veljen kanssa valitsimme puolisoiksemme melkoiset ongelmakimput. Riittämättömyyden tunnetta, ahdistusta, syömishäiriötä yms. on riittänyt. Terapiassa on käyty, eikä riittänyt vielä, pitää mennä uudestaan.
Kuvittelen siis, että vaikka kuinka toinen vanhempi yrittäisi aurinkoisena pyörittää koko palettia, vaikuttaa kyllä lapsiin tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin käytöksestä jäi traumat. Molemmat kävivät töissä, isä joi. Silti isä oli se joka kannusti ja tsemppasi lapsia. Äiti lähinnä arvioi ja kritisoi sekä huusi isälle loputtomasti. Lisäksi hän ihan tyynesti selitti minulle miten hän ei ole isää koskaan rakastanutkaan. Jouduin ikävästi heidän riitojensa väliin. Äiti jaksanut ja purki sitä ympäriinsä.
Onko siinä eroa jos toinen ei juo mutta ei tee kotona mitään eikä jaa vastuuta? Siis kun molemmat ovat työssäkäyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni joi viikonloppuisin ja pakoilimme äidin kanssa kun oli lapsi. Nykyään olen itse alkoholisti. Ja todennäköisesti myös nuorempi tyttäreni tulee olemaan myös merkeistä päätellen. Geeneissä menee, ei voi mitään. Itse sain ns esimerkin vuosien varrella vaikka en sitä silloin tajunnut. Vuosia jo olen juonut
Itse en tuota jaksanut muutamaa vuotta kauempaa ja erottiin . Kahden lapsen kanssa muutettiin omaan kotiin. Exä joi viikollakin jonkin verran. Lapset on ihan tasapainoisia toinen jo aikuinen. Pienempi käy isällään säännöllisesti. On onnistunut kohtuu hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Isäni joi viikonloppuisin ja pakoilimme äidin kanssa kun oli lapsi. Nykyään olen itse alkoholisti. Ja todennäköisesti myös nuorempi tyttäreni tulee olemaan myös merkeistä päätellen. Geeneissä menee, ei voi mitään. Itse sain ns esimerkin vuosien varrella vaikka en sitä silloin tajunnut. Vuosia jo olen juonut
Ps. Ei olla edelleenkään väleissä isäni kanssa. Ainoastaan näennäisesti. Minkä voi katkeruudelle, niin monet joulut yms juhlat piloilla kännisen isän takia. Itse en ole juonut lasten aikana
Totta kai vaikuttaa lapsiin. Jos on töissä selvinpäin ja vapaalla kännissä niin mitä se lapsia hyödyttää että isä on työpaikalla selvä, muuten kuin taloudellisesti? Tai vaikka arki-iltaisin olisikin skarppi, niin silti suuren osan siitä ajasta kun olisi lasten käytettävissä, juo.
Voi aiheuttaa lapsille monenlaisia tunne-elämän ja itsetunnon ongelmia joilla voi olla kauaskantoisia seurauksia.
Minusta on ikävää, että täällä vieraat ihmiset kertoo, millainen äitini tai isäni oli. Halusin kertoa oman kokemukseni, kun ap kysyi nimenomaan niitä. Että miltä siitä lapsesta tuntui. Tämä lapsi koki, että tilanne oli äidin syytä: hän olisi voinut jättää alkoholistin ja antaa meille turvallisen lapsuuden. Minä en saanut häneltä sitä. Isää kohtaan en tuntenut juuri mitään enkä tunne edelleen. Joten on täysin turhaa, että sivusta huutelette, että älä syytä äitiäsi, hän oli läheisriippuvainen ja kyllä alkoholistikin voi lopettaa juomisen, että kyllä tuo isäsi syytä oli.
Ei lapsen mieli toimi niin. Ja minä olen tuon lapsuuden jälkeen turvaton lapsi edelleen. Ahdistunut, yritän päteä ja tehdä enemmän kuin pystyn, koska yritän kelvata ja saada huomiota ja rakkautta, jota ilman olen jäänyt. Sorrun ihmissuhteissani virheisiin, koska ei ole mallia.
Jne. En tarvi ketään kertomaan, miten minun pitäisi tuntea. Tunnen mitä tunnen, kokemustani jälkeen. Terapiaa olen aloittamassa itseni vuoksi, en siksi, että osaisin sen jälkeen osoittaa oikean syyllisen.
Terv se, joka aloittamassa psykoterapiaa
On se nähty että sitä keskikaljaa voi lipittää iltakaudet, käydä töissä ja saada kunnollisia lapsia.
Myös äitisi oli sairas. Hän sairasti läheisriippuvuutta ja se on melko yleistä alkoholisti perheessä. Alkoholisti, eli tässä tapauksessa isäsi sairastutti koko perheen ja hän on ihan yhtä syyllinen kuin äitisikin tilanteeseesi. Kyllä alkoholistikin pystyy parantumaan sairaudestaan jos vain haluaa. Ei äitisi ollut idiootti, mutta isäsi oli. Hänen ansioistaan teidän perhe on sairastunut.