Teenkö moraalisesti väärin (testamentti ja suvun muistoesine)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten on voinut testamentata omaisuuden jollekin järjestölle? Puolesta puolet kuuluu rinta9wrillisille( vanhemmat, lapset, sisarukset, niiden lapset)?

Rintaperillinen on perittävän jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Tässä tapauksessa perittävällä ei niitä jälkeläisiä ollut.

Perintökaari 2pykälä:

Jollei perittävältä ole jäänyt rintaperillistä, saavat hänen vanhempansa kumpikin puolet perinnöstä.

Jos jompikumpi vanhemmista on kuollut, jakavat perittävän veljet ja sisaret hänen osansa. Kuolleen veljen tai sisaren sijaan tulevat hänen jälkeläisensä, ja joka haara saa yhtä suuren osan. Jollei veljiä tai sisaria taikka heidän jälkeläisiään ole, mutta jompikumpi perittävän vanhemmista elää, saa tämä koko perinnön.

Jos perittävältä on jäänyt veli- tai sisarpuolia, saavat he yhdessä täysiveljien ja -sisarien kanssa osansa siitä, mikä olisi tullut heidän vanhemmalleen. Jollei täysiveljiä tai -sisaria tahi heidän jälkeläisiään ole ja molemmat vanhemmat ovat kuolleet, saavat veli- ja sisarpuolet koko perinnön. Kuolleen veli- tai sisarpuolen sijaan tulevat hänen jälkeläisensä.

Niin jos ei ole testamenttia. Tässä tapauksessa ei ollut rintaperillisiä ja on testamentti jolla ohitetaan muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän olisi antanut sen korun teille, jos oikeasti olisi halunnut antaa. 

Näinhän se asia pitää ajatella. Jos joku olisi ollut vainajan tahto, niin hän olisi järjestänyt sen niin.

Isä mainitsi usein eläessään ja viimeisen kerran vielä viikko ennen kuolemaansa, että kaikki vuosien mittaan veljelleni annetut lahjoitukset on kirjoitettu muistiin ja ne huomioidaan viimeistään hänen perintöä jaettaessa ja hyvitetään minulle.

Eipä sellaista paperia mistään löytynyt eikä sitä ollut mainittu testamentissa, joka oli juristin hallussa ja tehty äitini hyväksi. Isän juttujen perusteella oletan että kirjaa on pidetty äidin kanssa ja se olisi ollut äidin tehtävä tuoda asia esille perunkirjoituksessa ja laskea veljen saamat lahjoitukset ennakkoperinnöksi. Sen sijaan äidillä oli kova kiire ostaa paperisilppuri isän kuoltua kun pitää hävittää isän papereta, joita ei enää tarvita, sinne se ennakkoperintölistakin varmaan meni. Äiti on aina pitänyt veljeni puolta.

Mutta kun ei olle todisteita, niin pakko ajatella, että ei se sitten niin tärkeä asia ollutkaan isälle, tai että äiti on puolueellisempi ja röyhkeämpi kuin isä osasi kuvitella.

Kyseinen sukulainen kärsi muistisairaudesta, ja oli pitkään hoitokodissa. Hän myös sairastui vakavammin hieman ennen hoitokotiin joutumistaan, joten voi hyvinkin olla niin, että asia on vain jäänyt käsittelemättä. Kyseisessä testamentissa ei muutenkaan tietääkseni eritellä irtaimistoa mitenkään. Kyseisen henkilön tunteneena minun on vaikea uskoa, että hän ei olisi halunnut korun siirtyvän suvussa eteenpäin.

Ap

Alotuksessa sanot että irtaimistoa ei oltu eritelty. Nyt ei tieteääksesi ole eritelty? Eli et oikeastaan tiedä mitä testamentissa on?

Taitaa olla niin tuore tapaus että testamenttiä ei vielä ole esitelty. Perunkirjoituksessahan se vasta esitellään ja sitä ennen täytyy selvittää perän varat. Onkohan ruumiskaan vielä ehtinyt jäähtyä? Toivottavasti ap:ta ahneine sukulaisineen ei edes päästetä pesää ryöstämään, eihän heillä ole mitään asiaa mennä sinne "siivoilemaan".

Jos vanhus on asunut hoivakodissa, niin tavarat pitäå ottaa välittömästi, viimeistään kuluvan kuukauden lopussa, sillä uusia tulijoita hoivakoteihin on pilvin pimein. Huomennahan on jo 30pv.

Jos se koru on ollut muistisairaalla mukana hoivakodissa vuosikausia tuskin se on enää tallella. Oikeasti niitä arvoesineitä tai "arvo"esineitä ei kannata viedä johonkin hoivakotiin jossa joko muistisairas itse voi sen kadottaa tai sitten sen ottaa mukaansa toinen muistisairas asukas ja hukkaa jonnekin.

Henkilökuntakin voi nyysiä arvoesineitä.

Kun mummoni oli hoivakodissa, siellä "katosi" järkyttävä määrä tavaraa. Paremmat vaatteet, uudet äitini tekemät villasukat, laadukkaat uudet pussilakanat, kristallimaljakko, koruja...

Muistisairas ei voi niitä "kadottaa" mihinkään pienellä osastolla, ei myöskään ne muut 6-7 hoidokkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten on voinut testamentata omaisuuden jollekin järjestölle? Puolesta puolet kuuluu rinta9wrillisille( vanhemmat, lapset, sisarukset, niiden lapset)?

Rintaperillinen on perittävän jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Tässä tapauksessa perittävällä ei niitä jälkeläisiä ollut.

Perintökaari 2pykälä:

Jollei perittävältä ole jäänyt rintaperillistä, saavat hänen vanhempansa kumpikin puolet perinnöstä.

Jos jompikumpi vanhemmista on kuollut, jakavat perittävän veljet ja sisaret hänen osansa. Kuolleen veljen tai sisaren sijaan tulevat hänen jälkeläisensä, ja joka haara saa yhtä suuren osan. Jollei veljiä tai sisaria taikka heidän jälkeläisiään ole, mutta jompikumpi perittävän vanhemmista elää, saa tämä koko perinnön.

Jos perittävältä on jäänyt veli- tai sisarpuolia, saavat he yhdessä täysiveljien ja -sisarien kanssa osansa siitä, mikä olisi tullut heidän vanhemmalleen. Jollei täysiveljiä tai -sisaria tahi heidän jälkeläisiään ole ja molemmat vanhemmat ovat kuolleet, saavat veli- ja sisarpuolet koko perinnön. Kuolleen veli- tai sisarpuolen sijaan tulevat hänen jälkeläisensä.

Vaikka perättävä määräisi omaisuudestaan testamentilla tarkkaan ja haluaisi tyystin ohittaa rintaperillisensä, nämä voivat halutessaan vaatia perinnöstä lakiosaansa. Lakiosa on puolet perittävän koko omaisuudesta jaettuna rintaperillisten eli lasten tai lastenlasten määrällä.

Kyllä, mutta ap kertoi, että on kyse vainajasta, jolla ei ole rintaperillisiä ja joka testamenttasi onaisuutensa muulle taholle. Sukulausille ei mene mitään, eivät ole oikeutettu lakiosiin.

Huolella laadittu provo, ikään kuin moraalista neuvoa kannattaisi kysyä av.ltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten on voinut testamentata omaisuuden jollekin järjestölle? Puolesta puolet kuuluu rinta9wrillisille( vanhemmat, lapset, sisarukset, niiden lapset)?

Rintaperillinen on perittävän jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Tässä tapauksessa perittävällä ei niitä jälkeläisiä ollut.

Perintökaari 2pykälä:

Jollei perittävältä ole jäänyt rintaperillistä, saavat hänen vanhempansa kumpikin puolet perinnöstä.

Jos jompikumpi vanhemmista on kuollut, jakavat perittävän veljet ja sisaret hänen osansa. Kuolleen veljen tai sisaren sijaan tulevat hänen jälkeläisensä, ja joka haara saa yhtä suuren osan. Jollei veljiä tai sisaria taikka heidän jälkeläisiään ole, mutta jompikumpi perittävän vanhemmista elää, saa tämä koko perinnön.

Jos perittävältä on jäänyt veli- tai sisarpuolia, saavat he yhdessä täysiveljien ja -sisarien kanssa osansa siitä, mikä olisi tullut heidän vanhemmalleen. Jollei täysiveljiä tai -sisaria tahi heidän jälkeläisiään ole ja molemmat vanhemmat ovat kuolleet, saavat veli- ja sisarpuolet koko perinnön. Kuolleen veli- tai sisarpuolen sijaan tulevat hänen jälkeläisensä.

Vaan testamentilla voi ohittaa nämä kaikki, koska he eivät ole rintaperillisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän olisi antanut sen korun teille, jos oikeasti olisi halunnut antaa. 

Näinhän se asia pitää ajatella. Jos joku olisi ollut vainajan tahto, niin hän olisi järjestänyt sen niin.

Isä mainitsi usein eläessään ja viimeisen kerran vielä viikko ennen kuolemaansa, että kaikki vuosien mittaan veljelleni annetut lahjoitukset on kirjoitettu muistiin ja ne huomioidaan viimeistään hänen perintöä jaettaessa ja hyvitetään minulle.

Eipä sellaista paperia mistään löytynyt eikä sitä ollut mainittu testamentissa, joka oli juristin hallussa ja tehty äitini hyväksi. Isän juttujen perusteella oletan että kirjaa on pidetty äidin kanssa ja se olisi ollut äidin tehtävä tuoda asia esille perunkirjoituksessa ja laskea veljen saamat lahjoitukset ennakkoperinnöksi. Sen sijaan äidillä oli kova kiire ostaa paperisilppuri isän kuoltua kun pitää hävittää isän papereta, joita ei enää tarvita, sinne se ennakkoperintölistakin varmaan meni. Äiti on aina pitänyt veljeni puolta.

Mutta kun ei olle todisteita, niin pakko ajatella, että ei se sitten niin tärkeä asia ollutkaan isälle, tai että äiti on puolueellisempi ja röyhkeämpi kuin isä osasi kuvitella.

Kyseinen sukulainen kärsi muistisairaudesta, ja oli pitkään hoitokodissa. Hän myös sairastui vakavammin hieman ennen hoitokotiin joutumistaan, joten voi hyvinkin olla niin, että asia on vain jäänyt käsittelemättä. Kyseisessä testamentissa ei muutenkaan tietääkseni eritellä irtaimistoa mitenkään. Kyseisen henkilön tunteneena minun on vaikea uskoa, että hän ei olisi halunnut korun siirtyvän suvussa eteenpäin.

Ap

Alotuksessa sanot että irtaimistoa ei oltu eritelty. Nyt ei tieteääksesi ole eritelty? Eli et oikeastaan tiedä mitä testamentissa on?

Taitaa olla niin tuore tapaus että testamenttiä ei vielä ole esitelty. Perunkirjoituksessahan se vasta esitellään ja sitä ennen täytyy selvittää perän varat. Onkohan ruumiskaan vielä ehtinyt jäähtyä? Toivottavasti ap:ta ahneine sukulaisineen ei edes päästetä pesää ryöstämään, eihän heillä ole mitään asiaa mennä sinne "siivoilemaan".

Jos vanhus on asunut hoivakodissa, niin tavarat pitäå ottaa välittömästi, viimeistään kuluvan kuukauden lopussa, sillä uusia tulijoita hoivakoteihin on pilvin pimein. Huomennahan on jo 30pv.

Jos se koru on ollut muistisairaalla mukana hoivakodissa vuosikausia tuskin se on enää tallella. Oikeasti niitä arvoesineitä tai "arvo"esineitä ei kannata viedä johonkin hoivakotiin jossa joko muistisairas itse voi sen kadottaa tai sitten sen ottaa mukaansa toinen muistisairas asukas ja hukkaa jonnekin.

Henkilökuntakin voi nyysiä arvoesineitä.

Kun mummoni oli hoivakodissa, siellä "katosi" järkyttävä määrä tavaraa. Paremmat vaatteet, uudet äitini tekemät villasukat, laadukkaat uudet pussilakanat, kristallimaljakko, koruja...

Muistisairas ei voi niitä "kadottaa" mihinkään pienellä osastolla, ei myöskään ne muut 6-7 hoidokkia.

Eipä noita jälkikäteen kukaan voi selvittää joten parempi että esineitä jotka on arvokkaita ja joilla on tunnearvoa ei sinne hoivakotiin viedä. Ne voi vaurioitua tai kadota pesussa (usein käytetään pesulapalveluita eikä siellä pystytä selvittämään mikä koru missäkin taskussa on ollut) Sen vuoksi yleensä niissä "säännöissäkin" on että hoivakoti ei vastaa kadonneesta omaisuudesta.

Neuvottelee sen oikean saajan kanssa olisiko mahdollista saada / ostaa esine itselle.

Suvun esineet eivät kuulu sinulle jos ne ovat testamentilla annettu muualle. Oliko välit poikki kun et mennyt sitä korua pyytämään itsellesi. Tunnen tapauksia jossa välit eläessään ovat poikki ja sitten sukulaiset menevät ryöstämään sitä pesää. Joku sukulainen on saanut perinnönjaossa jotain toisten himoitsemaa tavaraa joka mielestään kuuluu suvulle eikä sille joka sen on perintönä saanut. 

Minä pelkään myös sukulaisiani sillä mitä olen perintönä saanut ja kun testamenttaan sen miehelleni ja jos kuolen niin ne tulevat väkisin vaatimaan sitä häneltä. Kaikki muut ovat myyneet kaikki suvun esineet ja juoneet kurkusta alas ja sitten vielä vietäisiin loputkin myytäväksi. Kaksi esinettä on vielä jäljellä ja pitäisiköhän ne myydä hyvissä ajoin etteivät ne joudu tappelun aiheeksi mutta kun mieheni ei anna niitä myydä vaikka tietää että ahne sukuni voi alkaa tappelemaan niistä että koittaa saada myytäväksi ne kun ne ovat ihan perseaukisia rahattomia niin että rahaa pitää saada. Olen tehnyt paperit niistä ja myynyt ne miehelleni eikä koko retku sukuni tiedä mitään. Testamenttiin en luota niin että myin ne. Tiedän kuinka sukulaiseni ovat kuolinpesiä rosvonneet välittämättä yhtään mitään sen vainajan tahdosta. Valehdelleet kaikille kuinka vainaja oli eläessään luvannut ihan kaikki näille kuolinpesän rosvoille. Kaikkia vähänkin tyhmiä ihmisiä ne huijaavat niin paljon kuin pystyvät. Ikinä en ole nähnyt niin paljon valehtelevia ihmisiä. 

Osa sukulaisista ovat rohmuamassa ihan kaikki muka perintökalleudet. Ne ovat saaneet eläessään jo eniten ja ovat viemässä kaikki tuhkatkin pesästä. Jos joko on halunnut tehdä testamentin muualle kuin suvulleen niin siinä on syy ahneus. Ne ovat saaneet jo ihan kaiken eikä mikään riitä. Meidän suvussa on ihan sama että lapsiperheelliset haluavat ihan kaiken eivätkä ne mitään arvosta vaan myyvät ihan kaiken. Kunhan vain esittää muka jonkin suku kalleuksien säilyttämisestä. Huijaa ihmisiä minkä ehtii ja puolisoni kyllä tietää jos kuolen. En halua suvulleni jättävän mitään sillä se on ihan kelvotonta enkä arvosta sellaisia ihmisiä. 

Ehkäpä alkuperäisessä jutussa on ihan sama tilanne. 

Välit eivät olleet poikki, paremminkin päinvastoin. Vaikka asuimme kauempana, meidän perheemme oli sukulaisista todennäköisesti eniten tämän sukulaisen kanssa tekemisissä. Oma äitini oli tämän sukulaisen edunvalvoja. Rintaperillisiä ei ole. 

Minulla, kuten ei kenelläkään muullakaan sukulaisella, ole mitään tarvetta ottaa kuolinpesästä yhtään mitään taloudellisista syistä. Tahtoisimme kuitenkin vanhat valokuvat sekä tämän korun. 

Minä en ole nähnyt testamenttia, mutta äidilleni on edunvalvojana tiedotettu sen sisällöstä, ja hänen puheistaan sain sen käsityksen, että siellä ei mainita irtaimistosta mitään. Minulla on siis asiasta vain toisen käden tietoa. 

Testamenttia ei ole tehty silloin kun sukulaiseni oli jo sairastunut, vaan ennen sitä. 

Minusta tuntuu hieman hullulta, että joutuisin yhtäkkiä maksamaan esineestä joka on ollut suvussamme hyvin kauan, siis ts. ostamaan sen suvulle takaisin. Etenkin kun kyseessä olisi todennäköisesti vain pisara meressä tälle yhdistykselle. Mutta olen valmis sen tekemään, jos on pakko. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Välit eivät olleet poikki, paremminkin päinvastoin. Vaikka asuimme kauempana, meidän perheemme oli sukulaisista todennäköisesti eniten tämän sukulaisen kanssa tekemisissä. Oma äitini oli tämän sukulaisen edunvalvoja. Rintaperillisiä ei ole. 

Minulla, kuten ei kenelläkään muullakaan sukulaisella, ole mitään tarvetta ottaa kuolinpesästä yhtään mitään taloudellisista syistä. Tahtoisimme kuitenkin vanhat valokuvat sekä tämän korun. 

Minä en ole nähnyt testamenttia, mutta äidilleni on edunvalvojana tiedotettu sen sisällöstä, ja hänen puheistaan sain sen käsityksen, että siellä ei mainita irtaimistosta mitään. Minulla on siis asiasta vain toisen käden tietoa. 

Testamenttia ei ole tehty silloin kun sukulaiseni oli jo sairastunut, vaan ennen sitä. 

Minusta tuntuu hieman hullulta, että joutuisin yhtäkkiä maksamaan esineestä joka on ollut suvussamme hyvin kauan, siis ts. ostamaan sen suvulle takaisin. Etenkin kun kyseessä olisi todennäköisesti vain pisara meressä tälle yhdistykselle. Mutta olen valmis sen tekemään, jos on pakko. 

Ap

Jos testamentti on tehty yhdistykselle, ei ne mitään irtaimistoa halua, vaan ne menevät kaatopaikalle, ellei vainajan suku tai ystävät niitä halua, ellei sitten ole kysymys tonnien ja kymppitonnien arvotavarasta esim. tauluista.

Jos äitisi on ollut vainajan edunvalvoja, lienee hänelläkin asiaan sanottavansa ihan jo juridinen oikeus, miten menetellään irtaimiston kanssa esim. valokuvien ja tuon korun, edunvalvoja kun edustaa vainajaa.

Minusta korun kohtalo on edunvalvojan/äitisi käsissä.

Ja kyllähän tuo on itsestään selvää, että koru pysyy suvussa ja kuuluu suvulle.

Jos testamentin yhteydessä ei ole omaisuuden luettelointia, voit ottaa korun.

Törmäsin tähän samaan asiaan lähiomaisen kuolinpesän yhteydessä. Mietin aivan samaa teenkö väärin, jos ohjaan sieltä osan irtaimistosta vainajan suvulle. 

Juristi katsoi asian olevan ok. Kyse oli arvoltaan niin mitättömistä esineistä, ettei sen katsota vähentävän kuolinpesän rahallista arvoja ja niillä ei ole siksimerkitystä taholle, joka vain realisoi vainajan kiinteistöt omaan käyttöönsä..

On eri asia, jos sukulaisellasi olisi Gallen-Kallelan taulu seinällään ja jonka arvo olisi korkea. Sen vieminen tunnesyistä olisi väärin. 

Aina voit omaatuntoasi helpottaaksesi ottaa yhteyttä testamenttia valvovaan tahoon ja tehdä tarjouksen korusta. Koska se ei ole arvokas ja voit sen arvioituttaa kultasepällä, niin todennäköisesti romukultana kyse on muutamista kympeistä korkeintaan. Tosin, jos sinä siivoa vainajan asunnon olisi kohtuullista myös maksaa siitä sinulle palkkio, Periaatteessa sinun ei sitä tarvitsisi edes tehdä muuta kuin laskuttamalla omaisuuden perivää tahoa. Koru on silloin yksi hyvä palkkio?

Teet väärin, jos otat ilman lupaa, mutta ilmoita testamentin saaneelle, että haluatte sen sukuun nimenomaan siksi, että sillä on suuri tunnearvo, mutta vähäinen rahallinen arvo. Luultavasti testamentin saanut taho ei muutenkaan halua ristikseen kaikkea arvotonta irtaimistoa, käytettyjä vaatteita ym. Ehdota heille, että saat ottaa korun ikään kuin siivouspalkaksi vai maksavatko he siitä sinulle muuten?

Kummallista, jos hän ei ole jo eläessään antanut sitä edelleen jollekin sukulaiselle, kun arvo on ollut tiedossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit eivät olleet poikki, paremminkin päinvastoin. Vaikka asuimme kauempana, meidän perheemme oli sukulaisista todennäköisesti eniten tämän sukulaisen kanssa tekemisissä. Oma äitini oli tämän sukulaisen edunvalvoja. Rintaperillisiä ei ole. 

Minulla, kuten ei kenelläkään muullakaan sukulaisella, ole mitään tarvetta ottaa kuolinpesästä yhtään mitään taloudellisista syistä. Tahtoisimme kuitenkin vanhat valokuvat sekä tämän korun. 

Minä en ole nähnyt testamenttia, mutta äidilleni on edunvalvojana tiedotettu sen sisällöstä, ja hänen puheistaan sain sen käsityksen, että siellä ei mainita irtaimistosta mitään. Minulla on siis asiasta vain toisen käden tietoa. 

Testamenttia ei ole tehty silloin kun sukulaiseni oli jo sairastunut, vaan ennen sitä. 

Minusta tuntuu hieman hullulta, että joutuisin yhtäkkiä maksamaan esineestä joka on ollut suvussamme hyvin kauan, siis ts. ostamaan sen suvulle takaisin. Etenkin kun kyseessä olisi todennäköisesti vain pisara meressä tälle yhdistykselle. Mutta olen valmis sen tekemään, jos on pakko. 

Ap

Jos testamentti on tehty yhdistykselle, ei ne mitään irtaimistoa halua, vaan ne menevät kaatopaikalle, ellei vainajan suku tai ystävät niitä halua, ellei sitten ole kysymys tonnien ja kymppitonnien arvotavarasta esim. tauluista.

Jos äitisi on ollut vainajan edunvalvoja, lienee hänelläkin asiaan sanottavansa ihan jo juridinen oikeus, miten menetellään irtaimiston kanssa esim. valokuvien ja tuon korun, edunvalvoja kun edustaa vainajaa.

Minusta korun kohtalo on edunvalvojan/äitisi käsissä.

Ja kyllähän tuo on itsestään selvää, että koru pysyy suvussa ja kuuluu suvulle.

Ei edusta edunvalvoja enää vainajaa vaan määräys päättyy kuolemaan. Joku toimii kuitenkin perunkirjoituksessa pesänilmoittajana. Hän voi ilmoittaa siinä vaiheessa, että kyseinen esine on suvulle kuuluva eikä sisälly testamenttavaan perintöön. Edunvalvoja voi myös ilmoittaa, että vainaa olisi voinut antaa korun eläessään jollekin sukulaiselle, mutta sairastumisen vuoksi ei enää ollut oikeustoimikelpoinen.  Sitä siksi ole erikseen testamentissa mainittu, kuten ei muutkaan irtainta omaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

No en menisi varastamaan, jos testamentti on tehty toiselle taholle. 

Kyselikö toi Stalin paljon Karjalasta kun sen varasti? Totta kai moraalisesti on oikein ottaa ainoa muistoesine, joka menetetystä Karjalasta on muistona.

Asemassasi kysyisin tuolta testamentin saajataholta, olisivatko halukkaat myymään korun teille käypään hintaan. Arvelet että se päätyisi kuitenkin romukullaksi, niin ehkä voisitte maksaa.

Toinen asia, mistä tulee varmaan kinaa yleishyödyllisen tahon kanssa, on "kohtuulliset hautauskustannukset". Luulen, että sukulaisilla on kuitenkin jonkinlainen oikeus hoitaa hautajaisjärjestelyt, ja niiden kustannukset menevät kuolinpesälle. Mutta... mikä on sitten se "kohtuullinen kustannus" tässä tapauksessa? Yleishyödyllinen taho varmaan määrittelee sen mahdollisimman pieneksi, kun taas sukulaiset eivät ehkä halua pihistellä ihan niin paljon.

Mutta voihan olla, ettei siitä edes mitään riitaa tule.

Vierailija kirjoitti:

Törmäsin tähän samaan asiaan lähiomaisen kuolinpesän yhteydessä. Mietin aivan samaa teenkö väärin, jos ohjaan sieltä osan irtaimistosta vainajan suvulle. 

Juristi katsoi asian olevan ok. Kyse oli arvoltaan niin mitättömistä esineistä, ettei sen katsota vähentävän kuolinpesän rahallista arvoja ja niillä ei ole siksimerkitystä taholle, joka vain realisoi vainajan kiinteistöt omaan käyttöönsä..

On eri asia, jos sukulaisellasi olisi Gallen-Kallelan taulu seinällään ja jonka arvo olisi korkea. Sen vieminen tunnesyistä olisi väärin. 

Aina voit omaatuntoasi helpottaaksesi ottaa yhteyttä testamenttia valvovaan tahoon ja tehdä tarjouksen korusta. Koska se ei ole arvokas ja voit sen arvioituttaa kultasepällä, niin todennäköisesti romukultana kyse on muutamista kympeistä korkeintaan. Tosin, jos sinä siivoa vainajan asunnon olisi kohtuullista myös maksaa siitä sinulle palkkio, Periaatteessa sinun ei sitä tarvitsisi edes tehdä muuta kuin laskuttamalla omaisuuden perivää tahoa. Koru on silloin yksi hyvä palkkio?

Kuolinpäivän ja perunkirjoituksen välillä syntyneet laskut kuuluu kuolinpesän maksettavaksi.