Kuukautishäiriöilmoja nyt Suomessakin
Kommentit (466)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 1970-luvun lopulla syntynyt nainen, enkä syö e-pillereitä. Kiertoni on tähän asti ollut tasainen. Kuukautiset ovat tämän lähes 30-vuotisen rupeaman aikana jääneet pois (tai tuolloinkin oikeastaan vain hyvin niukoiksi) ainoastaan kerran muuttaessani kotoa. Muutaman päivän heittoja on saattanut tulla, jos alan oikein "odottaa" kuukautisia. Iän puolesta osaan muutoksia toki jo odottaakin. Itse en ole ottanut rokotusta.
Joka tapauksessa kiitos tiedoistasi. Oli kiinnostavaa lukea. Itse olen luullut, että muidenkin naisten kierto on jokseenkin tasainen. Sekin oli aikanani yllätys itselleni, miten vähäistä osan naisia vuoto on. Sellaista kuivaa töhnää. Itselläni kun "veri lentää".
Kuukautiset ovat kuitenkin keskeinen osa naisen elämää, joten ymmärrän hyvin naisten huolet täällä.
Esivaihdevuosi iässä.
Jos minulle vastasit, todellakin! Ei tällaista asiaa yli 40-vuotiaalle naiselle tarvitse selittää... 😂 Itselläni kuukautisissa ei tosin vielä ole ollut muutoksia muutaman päivän heittoja lukuun ottamatta, joita niitäkin on sattunut koko elämäni silloin tällöin. Esimerkiksi kierto on voinut vähän synkronoitua muiden naisten mukaan, joiden kanssa on läheisissä tekemisissä. Ja olen myös huomannut eräänlaisen joka toisen kierron periaatteen eli joka toiset kuukautiset muistuttavat toisiaan ja näillä kuukautiskierroilla on myös hieman eri väli. Voisiko tämä johtua siitä, että kypsyttävä munasarja vaihtelee? En tiedä asiasta mitään, joten saattaa mennä metsään...
Mulla menkat alkoivat nuorena, ja ovat sen jälkeen tosiaan tulleet joka kuukausi säännöllisesti, joten en edes odota, että munasoluja riittäisi reilusti päälle 50 vuoden...😂
Mutta ainoa varma asia omalla kohdallani elämän rankimmissa ja stressaavimmissa tilanteissakin on kuitenkin ollut menkkojen tulo, joten sinällään on huolestuttavaa, jos jonkun aiemmin säännölliset menkat ovat rokotteen jälkeen muuttuneet.
Minkälaisia ilmoja ne ovat? Lämmintä, sateista, tuulista?
Kuukautis ilmoja täältä p-karjalasta! Vielä huomisen pitäis kestää menkat että ois se perus 4pvä vuodon kesto ja vettä tulee kun esterin per....stä! Semmosia ilmoja täältä suunnalta !
Nuorena naisena olisin huolissani, enkä ehkä ottaisi rokotetta. Ei noista vielä tiedetä. Entä jos onkin niin, että vaikuttaa hedelmällisyyteen? Sitä kun ei enää poiskaan saa jos on rokote laitettu. Itselläni ei ole niin väliksi vaikka kuukautiset tulisi miten päin kun ikää on jo 45v.
Olen saanut ekan rokotteen, sen jälkeen ollut kahdet menkat, molemmat täysin normaaleja kaikin tavoin. Kattoo sitte tokan rokotteen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia ilmoja ne ovat? Lämmintä, sateista, tuulista?
Hyvin epävakaita ja sadealueet vaihtelevat tihkusateesta kolmen pisaran rankkasateisiin. Keskimäärin sademäärät pysyttelevät kuitenkin noin 50 ml tuntumassa, paikoitellen saatetaan kuitenkin yltää yli 80 millilitraan viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa taas, lyhyt on muisti tai sitten ootte tynnyrissä eläneitä urpoja. Ennen kun yksikään rokotus oli valmis, uutisoitiin jo siitä kuinka koronapandemia on sekoittanut kuukautisia stressin yms.takia. ELI EI OLE UUSI ASIA EIKÄ LIITY ROKOTTEESEEN, case closed.
Koronapandemia ei ole sekoittanut mun kuukautisia vaikka välillä olen ollut äärimmäisen ahdistunut. Rokotetta en ole ottanut, enkä ihan heti aio ottaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia ilmoja ne ovat? Lämmintä, sateista, tuulista?
Hyvin epävakaita ja sadealueet vaihtelevat tihkusateesta kolmen pisaran rankkasateisiin. Keskimäärin sademäärät pysyttelevät kuitenkin noin 50 ml tuntumassa, paikoitellen saatetaan kuitenkin yltää yli 80 millilitraan viikossa.
Noinko paljon häiritsee totuus siitä, että rokote vaikuttaa naisten lisääntymiselimiin, että pitää ihan muusta alkaa puhumaan?
Vierailija kirjoitti:
Sori nyt vaan kirjoitti:
Minä en halua rokotteesta mitään vammaa. Mielummin nuha kuin elinikäinen rokotehaitta.
Minun työkaverini sairasti koronan keväällä 2020. Ennen koronaa juoksi vuodessa useita puolimaratoneja yms. juoksukilpailuja, nyt kesällä 2021 sanoi, että vieläkin tekee kympin juokseminen tiukkaa. Ei toki voi vielä elinikäisestä haitasta puhua, mutta ainakaan vuodessa eivät ole urheilullisen ihmisen keuhkot parantuneet entiselleen. Aika voimakas jälkioire pikkunuhasta...
Semmoista se joskus on. Nimimerkillä kokemusta löytyy.
Olen saanut flunssan jälkiseurauksena keuhkokuumeen, joka ei tahtonut millään lähteä pois ja tauti jylläsi 2,5kk. Jälkimeiningit kesti sen 6kk ja tämä tapahtui ollessani nippanappa täysi-ikäinen.
Tämän jälkeen on tullut vastaan parit muutkin kerrat, jossa kausilentsu on lyönyt pitkäaikaisia oireita tiskiin mutta näistä on parannuttu huomattavasti nopeammin.
Koko turhanpäiväiseen jaarittelun pointti onkin siinä, että nyt ihmisten keskuudessa pyörivä tauti ei todellakaan ole ainoa asia maan päällä, joka voi ja myös tulee aiheuttamaan jälkioireita.
Oleellista on se. Miten todenäköistä mikäkin on. Koronan osalta kaikki on toistaiseksi pelkkää musta tuntuu teoriaa ja asiantuntija toisensa perään heittelee iltapäivälehdille omia veikkauksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Naisten hömppää ja hysterisointia. Tuossahan luki, että johtuu todennäköisesti stressistä.
Aivan totta. Lisäksi siinä sanottiin, ettei tiedetä edes, onko niillä mitään tekemistä rokotteen kanssa.
Siis aivan yhdentekevä uutinen ennen kuin on tarkistettu mistä itseasiassa häiriö johtuu. Paljon mahdollinen tuo stressi, jota ihmiset eivät tajua. Se ei liity rokotuksiin, vaan tähän poikkeusaikaan. Moni lievästi masentunut, vaikkei sitäkään tajua, mutta body kyllä tajuaa.
Eiköhän tämäkin yliinnostunut aloituksen tekijä ole taas yksi näistä koronamyönteisistä ja rokotevastaisista äijistä, jotka naisvihasta sekoina nyt käyttävät jopa naisia hyväkseen saadakseen omia höpinöitään edes jotenkin esille ja ihmiset pelkäämään samalla tavalla kuin ukkoparat pelkäävät.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut tarkat ja säännölliset menkat, kunnes kävin rokotuksen ottamassa. Mitään häiriöitä ei ole vielä kuukautiskierrossa, vaikka olen jo 46-vuotias. Ei ole minkäänlaista stressiä tai muutakaan ongelmaa elämässä. Päinvastoin.
Ekan rokotuksen otin 22.6. ja silloin olivat menkat just päällä ja lopulta kestivät 12 päivää (normaalisti n. 5-7). Nyt on menkat 12 päivää myöhässä, syystä että...? En tiedä. Muita menkkoihin liittyviä oireita on ollut, mutta itse vuoto on kadoksissa.
Raskaana en voi olla, koska olen harrastanut seksiä viimeksi 10 vuotta sitten. Mitään tulehduksia ja sen sellaisia ei ole, vaan kaikki ok.
Jos sulla oli parhaillaan menkat kun otit rokotteen, ei niiden jatkuminen tavanomaista kauemmin mitenkään voi johtua rokotuksesta. Seuraaviin kuukautisiin vaikutusta voi olla, jos rokote jotenkin olisi saanut aikaan sen, että ovulaatiota ei tapahdu tai se siirtyy. Ovulaation jälkeen tai menkkojen aikana stressi tai mikään muukaan ei enää voi vaikuttaa. Kysykää gyneltä, jos (kun) ette minua usko :)
Vierailija kirjoitti:
Eikö kuukautishäiriöt ole aika lievä sivuoire ?
Miksi tästä nyt on noussut niin suuri haloo ? Eihän kaikki, joilla on epäsäännölliset kuukautiset rokotteesta johtuen, ole pyrkimässä raskaaksi, joten mikä ongelma tässä nyt edes on ? Ne jotka ovat suunnitelleet raskautta ovat asiasta varmaan lääkärinsä kanssa keskustelleet ja tietävät riskit paremmin. Ja ovat tietojen varassa sitten päätöksiä rokotteesta tehneet. Lääkäri ei voi sanoa, että mitään riskiä ei ole, koska asiaa ei ole tutkittu, eikä rokotteita ole ollut tarjolla kuin reilun vuoden ajan, niin dataa ei kertakaikkiaan ole, miten rokotus vaikuttaa raskautumiseen, raskauden kestoon, vauvaan tai keskeytymisiin saati imetykseen. Tietoa ei ole.
Tätä haloota minäkin ihmettelen, kun kaikki nuo Suomessa tehdyt haittailmoitukset on kirjattu lievinä, eli ovat sitä ilmoittajien itsensäkin mielestä. Lisäksi, kuukautishäiriöiden syy on aika yksinkertaista selvittää ja tarvittaessa hoitaa lääkityksellä kuntoon. Tätähän gynet tekevät päivittäin.

Just näin. Usein joku sanoo, "menkat on pitäis alkaa, mutta mulla on ollut tässä pari päivää niin stressiä että siks varmaan myöhässä". Oikeasti sitä stressiä olisi pitänyt olla jo parisen viikkoa aikaisemmin, että se voisi siirtää menkkoja.
Nimenomaan oireet pitää ilmoittaa, koska jos ilmoituksia tulee monilta voidaan jokin oire todistaa rokotteesta johtuvaksi, ja sitä voidaan tutkia tarkemmin. mRNA:lla on paljon potentiaalia sen oletetun riskittömyyden vuoksi, ja mitä paremmin sivuoireet ymmärretään sen paremmin tekniikkaa voidaan käyttää jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kuukautishäiriöt ole aika lievä sivuoire ?
Miksi tästä nyt on noussut niin suuri haloo ? Eihän kaikki, joilla on epäsäännölliset kuukautiset rokotteesta johtuen, ole pyrkimässä raskaaksi, joten mikä ongelma tässä nyt edes on ? Ne jotka ovat suunnitelleet raskautta ovat asiasta varmaan lääkärinsä kanssa keskustelleet ja tietävät riskit paremmin. Ja ovat tietojen varassa sitten päätöksiä rokotteesta tehneet. Lääkäri ei voi sanoa, että mitään riskiä ei ole, koska asiaa ei ole tutkittu, eikä rokotteita ole ollut tarjolla kuin reilun vuoden ajan, niin dataa ei kertakaikkiaan ole, miten rokotus vaikuttaa raskautumiseen, raskauden kestoon, vauvaan tai keskeytymisiin saati imetykseen. Tietoa ei ole.
Tätä haloota minäkin ihmettelen, kun kaikki nuo Suomessa tehdyt haittailmoitukset on kirjattu lievinä, eli ovat sitä ilmoittajien itsensäkin mielestä. Lisäksi, kuukautishäiriöiden syy on aika yksinkertaista selvittää ja tarvittaessa hoitaa lääkityksellä kuntoon. Tätähän gynet tekevät päivittäin.
Oireena on asianomaisella todellakin lievä, ei se paljoa elämää vaivaa jos kuukautiset tulevat eri aikaan kuin normaalisti. Sen sijaan hormonaalisesti tämä voi olla hyvinkin merkittävä asia, ei välttämättä lainkaan lievä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten hömppää ja hysterisointia. Tuossahan luki, että johtuu todennäköisesti stressistä.
Aivan totta. Lisäksi siinä sanottiin, ettei tiedetä edes, onko niillä mitään tekemistä rokotteen kanssa.
Siis aivan yhdentekevä uutinen ennen kuin on tarkistettu mistä itseasiassa häiriö johtuu. Paljon mahdollinen tuo stressi, jota ihmiset eivät tajua. Se ei liity rokotuksiin, vaan tähän poikkeusaikaan. Moni lievästi masentunut, vaikkei sitäkään tajua, mutta body kyllä tajuaa.
Eiköhän tämäkin yliinnostunut aloituksen tekijä ole taas yksi näistä koronamyönteisistä ja rokotevastaisista äijistä, jotka naisvihasta sekoina nyt käyttävät jopa naisia hyväkseen saadakseen omia höpinöitään edes jotenkin esille ja ihmiset pelkäämään samalla tavalla kuin ukkoparat pelkäävät.
Eli ei missään tapauksessa voi johtua rokotteesta. Niinkö? Mulla ei koskaan ole ollut kuukautta kestäviä menkkoja vaikka stressiä on ollut ihan riittävästi elämän varrella. Nyt kaksi viikkoa rokotuksesta ne alkoi ja jatkuu edelleen. (Oli muuten kesäloma ja mentiin ja elettiin ihan normaalisti. On käyty ravintolassa, huvipuistossa, hotellissa jne. Mulla ei tällä hetkellä ole minkäänlaista stressiä. Päin vastoin on ollut ihana loma (viime talvena oli sekä stressiä että masennusta juurikin koronasta johtuen, mutta menkat pyöri ihan normisti). Tai sitten tämä johtuu jostain lääkkeestä, jota en ole syönyt. Lapset on onneksi tehty, joten en pelkää pitkäaikaisia vaikutuksia, mutta kyllä tämä jatkuva vuotaminen hermoille käy.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kuukautishäiriöt ole aika lievä sivuoire ?
Miksi tästä nyt on noussut niin suuri haloo ? Eihän kaikki, joilla on epäsäännölliset kuukautiset rokotteesta johtuen, ole pyrkimässä raskaaksi, joten mikä ongelma tässä nyt edes on ? Ne jotka ovat suunnitelleet raskautta ovat asiasta varmaan lääkärinsä kanssa keskustelleet ja tietävät riskit paremmin. Ja ovat tietojen varassa sitten päätöksiä rokotteesta tehneet. Lääkäri ei voi sanoa, että mitään riskiä ei ole, koska asiaa ei ole tutkittu, eikä rokotteita ole ollut tarjolla kuin reilun vuoden ajan, niin dataa ei kertakaikkiaan ole, miten rokotus vaikuttaa raskautumiseen, raskauden kestoon, vauvaan tai keskeytymisiin saati imetykseen. Tietoa ei ole.
Tästä on varmaankin sen takia noussut "haloota", koska kuukautiset on ehkä niitä suurimpia yksittäisiä tekijöitä, jonka perusteella nainen arvio omaa terveyttään ja menee tarvittaessa lääkäriin.
Eli onko kuukautiskierto "ajallaan". Entä kuukautisvuodon kesto, koostumus ja väri. Onko tiputteluvuotoa, onko ovulaatiovuotoa.
Kaikki poikkeamat "normaalista", kertoo jotain naisen terveydestä.
Toki nainen huolestuu jos äkkiä esim. tulee poikkeavan runsaat ja pitkäkestoiset kuukautiset massiivisilla verihyytymillä niin kuin monelle on covid- rokotuksen jälkeen käynyt.
Minulla on normaalistikin hirviömäisen runsaat menkat, johon joudun syömään lääkkeitä ja olen anemisoitunut sen johdosta. En uskalla ottaa rokotetta, koska elimistöni ei kestäisi viikkokausien runsasta vuotoa. Ja nyt sitten töissä ja tuttavapiirissä olen tikunnokassa rokottamattomuuteni takia. Ja eipä tee mieli tuttaville alkaa syitä erittelemään. Inhottava tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kuukautishäiriöt ole aika lievä sivuoire ?
Miksi tästä nyt on noussut niin suuri haloo ? Eihän kaikki, joilla on epäsäännölliset kuukautiset rokotteesta johtuen, ole pyrkimässä raskaaksi, joten mikä ongelma tässä nyt edes on ? Ne jotka ovat suunnitelleet raskautta ovat asiasta varmaan lääkärinsä kanssa keskustelleet ja tietävät riskit paremmin. Ja ovat tietojen varassa sitten päätöksiä rokotteesta tehneet. Lääkäri ei voi sanoa, että mitään riskiä ei ole, koska asiaa ei ole tutkittu, eikä rokotteita ole ollut tarjolla kuin reilun vuoden ajan, niin dataa ei kertakaikkiaan ole, miten rokotus vaikuttaa raskautumiseen, raskauden kestoon, vauvaan tai keskeytymisiin saati imetykseen. Tietoa ei ole.
Tätä haloota minäkin ihmettelen, kun kaikki nuo Suomessa tehdyt haittailmoitukset on kirjattu lievinä, eli ovat sitä ilmoittajien itsensäkin mielestä.
No oisko pitäny kirjata, että henkeä uhkaava oire? Siellä ei kauheasti ole vaihtoehtoja, raksia ruutuun vaan. Tuo ei tarkoita mitään, eikä vielä voi tietää onko vaikutusta esim. lisääntymiskykyyn.