Kuukautishäiriöilmoja nyt Suomessakin
Kommentit (466)
Itselläni on ollut PMS oireilua jo lähes siitä alkaen, kun kuukautiset alkoivat. Nyt sitten oireet ovat muuttuneet PMDD: häiriöksi asti.
Oireinani kuukautisten myöhästymiset, mielialan vaihtelut ja heittelyt, ajoittainen aggressiivisuus, masennuksen paheneminen, jatkuva migreeni, keskittymisvaikeudet ja muistin pätkiminen.
Joudun menemään lääkäriin oireilujeni takia.
Elämästä tuli täyttä helvettiä.
Olen valmis menemään vaikka kirurgiseen leikkaukseen, jotta kierto saadaan lopetettua kokonaan.
Olen jo sen verran "vanha", enkä aio enää tehdä koskaan lapsia. Joten lisääntymiselimet saa ihan hyvin leikata pois.
Näitä ilmoituksia alkoi tulla, kun asia mainittiin lehdessä.
I do not run kirjoitti:

No just tää. Jos olisi juttu että rokote aiheuttaa päänsärkyä, alkaisi yhtäkkiä sadella niitä ilmoituksia vaikka ihmisellä olisi ollut pää kipeä viikoittain koko ikänsä. Mutta yhtäkkiä siitä sitten tuleekin rokotteen aiheuttamaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä tuohon nyt sanoisi, mutta rokotteen jälkeen tulleet toiset kuukautiseni pari viikkoa sitten olivat yhtenä iltana n.3h ajan aivan järkyttävät, siis vuodon määrän suhteen, tein siitä aloituksenkin tänne, koska oli niin erilaista kuin koskaan aiemmin, vaikka ensimmäiset 2 vuotopäivää saattaa ollakin runsaampaa se vuotoni.
Mutta siis tuo ilta oli outo, plussakoon tamponia sai vaihtaa koko ajan, lue lähes samantien kun ed otin pois, ja veri vain hulahteli minusta ulos valuen reisille ja yksi mattokin sai osumaa.
Ja keskenmeno tmv se ei ollut.
Rokote vaikuttaa vereen...veritulppia, kuukautishäiriöitä..
I do not run kirjoitti:
Näitä ilmoituksia alkoi tulla, kun asia mainittiin lehdessä.
Mainittiin lehdessä ilman yhtäkään tapausta tai ilmoitusta? Erikoista uutisointia…
Vierailija kirjoitti:
I do not run kirjoitti:
Näitä ilmoituksia alkoi tulla, kun asia mainittiin lehdessä.
No just tää. Jos olisi juttu että rokote aiheuttaa päänsärkyä, alkaisi yhtäkkiä sadella niitä ilmoituksia vaikka ihmisellä olisi ollut pää kipeä viikoittain koko ikänsä. Mutta yhtäkkiä siitä sitten tuleekin rokotteen aiheuttamaa.
Minä en tajunnut yhdistää kuukauden kestävää verenvuotoa rokotteeseen. Kun aloin guuglata vuotohäiriöistä, onneksi osumien joukossa oli juttu rokotteen aiheuttamista vastaavista ongelmista. Kärsin myös viikon verran kauheasta päänsärystä rokotteen jälkeen, mutta en raportoinut siitäkään, koska ihan turhaahan se on. Mitään korvauksia on turha odottaa, eikä rokotetta saa peruttuakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut tarkat ja säännölliset menkat, kunnes kävin rokotuksen ottamassa. Mitään häiriöitä ei ole vielä kuukautiskierrossa, vaikka olen jo 46-vuotias. Ei ole minkäänlaista stressiä tai muutakaan ongelmaa elämässä. Päinvastoin.
Ekan rokotuksen otin 22.6. ja silloin olivat menkat just päällä ja lopulta kestivät 12 päivää (normaalisti n. 5-7). Nyt on menkat 12 päivää myöhässä, syystä että...? En tiedä. Muita menkkoihin liittyviä oireita on ollut, mutta itse vuoto on kadoksissa.
Raskaana en voi olla, koska olen harrastanut seksiä viimeksi 10 vuotta sitten. Mitään tulehduksia ja sen sellaisia ei ole, vaan kaikki ok.
Oot jo vaihdevuosi-iässä.
46-vuotias on normaalisti vielä hedelmällisessä iässä. -eri
Eikä ole, vaan esivaihdevuodet ellei jo ihan vaihdevuodet on jo käsillä noin iäkkäällä. Kuukautiset alkaa tulla epäsäännöllisesti, ja pian hiipuu kokonaan.
Tuon ikäisellä naisella kuukautiset voivat tulla aivan normaalisti vielä kymmenen vuotta. "Noin iäkkäällä", "pian hiipuu", ja pah.
Kyllä, mutta kuukautisten tuleminen ja hedelmöitysmahdollisuus eivät kulje käsi kädessä. Ja 46v naisella on jo vaihdevuodet suuressa vauhdissa!
_
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sari Ahonkallio Terveystalo:
"vaihdevuosiin kuuluva siirtymävaihe on usein 45-vuotiaalla jo hyvässä vauhdissa"
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/terveys/naistentautie…
_
"”Hedelmällisyys jatkuu niin kauan kuin kuukautiset jatkuvat” ja 5 muuta väärinkäsitystä, jotka lapsettomuuslääkäri oikaisee"
https://www.is.fi/terveys/art-2000005899682.html
_
Kuukautiset tulee, mutta 46v naisen raskaaksitulomahdillisuus on luokkaa 0.5 %!
_
"Turun Felicitas Mehiläisen asiantuntijalääkäri Anna-Kaisa Poranen kohtaa vastaanotollaan yhä useammin 40-vuotiaita naisia, jotka ovat päättäneet sittenkin haluta lapsen. Turussa noin 20 prosenttia naisista ovat täyttäneet 40, kun he tulevat lapsettomuusklinikalle. Hedelmällisyysasioissa ikä on kuitenkin armoton. 40-vuotiaana raskauden mahdollisuus on enää 6 prosenttia.
– 25-vuotiaana raskauden mahdollisuus on 25 prosenttia yhden kierron aikana. 35-vuotiaana se laskee 12 prosenttiin. 40-vuotiaana mahdollisuus on enää 6 prosenttia ja 45-vuotiaana 0,5 prosenttia, Poranen täsmentää.
Mediassa esiin nostetut, yli 40- tai jopa 50-vuotiaat tuoreet äidit antavat vääristyneen kuvan siitä, miten helppoa raskaaksi on tulla ”vanhemmalla iällä”. Usein näissä jutuissa jää kertomatta, että raskaus ei välttämättä ole onnistunut ilman apua, kuten ilman luovutettuja munasoluja.
– Osa yli 40-vuotiaista pitää hedelmällisyyttään yhtä hyvänä kuin yleistä terveydentilaansa."
https://aamuset.fi/artikkeli/4745605/Ika+ei+tunne+armoa+yha+useampi+40v…
_
"Vaikka olo olisi nuorekas ja kasvot rypyttömät, alkaa naisen hedelmällisyys laskea radikaalisti 35-vuotispäivän jälkeen. Jos lapsesta haaveilee, on 35-vuotiaalla jo kova kiire. Moni ei sitä ymmärrä."
"– Monella on se harhakuva, että yli nelikymppinen tulee raskaaksi tuosta vaan. Se on täyttä puppua! Varila huokaisee.
– Yksi syy tähän väärään mielikuvaan on mediassa esiin nostetut tarinat naisista, jotka ovat tulleet raskaaksi yli 40- ja jopa yli 50-vuotiaina. Jutuissa on unohdettu mainita, että suurin osa näistä raskauksista on saatu aikaan luovutetuilla munasoluilla. Se on monelle vanhemmuudesta haaveilevalle suuri yllätys."
"Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Eero Varilan mukaan biologisesti paras ikä tulla äidiksi olisi noin 20–30 vuoden iässä. Tällöin hedelmällisyys on vielä suhteellisen hyvä. Sen jälkeen kello alkaa tikittää kovaa vauhtia.
– Raskausmahdollisuudet huononevat jo 30–32 ikävuoden jälkeen. 35 vuoden iässä munasolut alkavat hiipua jyrkemmin ja jossain vaiheessa munasolut loppuvat kokonaan. Sen jälkeen lasta ei ole mahdollista saada omilla munasoluilla, ellei niitä ole jostain syystä pakastettuna, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Eero Varila kertoo."
"Toinen vieläkin merkittävämpi hedelmällisyyteen vaikuttava asia on munasolujen laatu. Mitä enemmän ikää tulee, sitä useampi munasolu on poikkeava.
35 ikävuoteen asti poikkeavia munasoluja on noin yksi kolmesta. Sen jälkeen tilanne muuttuu. 38–40-vuotiaiden munasoluista poikkeavia on jo puolet.
– Poikkeavalla munasolulla ei yksinkertaisesti tee yhtään mitään. Vaikka tällainen munasolu hedelmöittyisikin, ei se kehity raskaudeksi, Varila selittää.
Tämä selittää iän vaikutusta aikaan, mikä raskaaksi tulemiseen kuluu.
– Ovulaatio ei tapahdu iän myötä enää joka kuukausi, ja jos munasoluista vain joka toinen on käyttökelpoinen, tarvitaan raskaaksi tulemiseen melkoinen määrä sattumaa ja onnea. Voi mennä jopa kymmenen kuukautiskiertoa peräkkäin, ettei yksikään munasolu ole normaali. Siinä sitä aikaa kuluu, Varila täsmentää."
"Raskausmahdollisuus heikkenee iän myötä ja tämä pätee sekä luomuraskauksiin että lapsettomuushoitoihin.
– Lapsettomuushoidoillakaan ei pystytä loputtomiin ihmeisiin, Eero Varila muistuttaa.
Alle 37-vuotiaista lapsettomuushoidoilla tulee raskaaksi noin 80–90 prosenttia, yli 40-vuotiaista noin 50–70 prosenttia. 42 vuoden ikäisistä onnistutaan saamaan raskaaksi vain joka neljännes. Samat lukemat koskevat myös luomumenetelmiä."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/26/moni-heraa-lapsitoiveeseen-lii…
_
"Yleinen ja väärä luulo on, että naisen mahdollisuudet saada lapsia vielä 35-40-vuotiaana ovat hyvät. Näin ei ole, vaikka nainen olisi hyvin terve, hyväkuntoinen ja ikäistään nuoremman oloinen. Hedelmällisyys ei ole kiinni näistä asioista."
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201804102200851996
_
"Vaikka muuten pysyisi nuorekkaana ja vetreänä, munasarjojen vanhenemista ei voi estää. Tytöllä on syntyessään noin miljoona alkumunarakkulaa. Niiden määrä vähenee syntymästä lähtien ja hedelmällisyys alkaa laskea 30 ikävuoden jälkeen. Miehillä hedelmällisyys ei romahda, mutta heilläkin siittiöiden laatu alkaa heiketä 40-vuotiaana."
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/saisinko_vihdoinkin_vauvan
_
"Lääkäri: ”Yli 40-vuotiaiden julkkisten raskaudet ovat alkaneet useimmiten luovutetuilla munasoluilla, ei omilla munasoluilla”
https://www.iltalehti.fi/elamanvoima/a/ba5bbfd1-362c-4281-86f0-70e95ae5…
_
"Yli 35-vuotiailla miehillä alkoi näkyä vaikeuksia saada lapsia. Jos miehen ikä oli puolestaan yli 40-vuotta, olivat miehestä johtuvat hedelmöitysongelmat jo merkittäviä.
Ongelmat johtuvat sperman laadusta. Miesten ikääntyessä sperman DNA heikkenee. Tästä seuraa hedelmöitysvaikeuksia. Myös keskenmenoriski on korkeampi, jos mies on yli 35-vuotta."
https://www.vau.fi/raskauden-yrittaminen/miehen-hedelmallisyys/viimeine…
_
Eri
Otsikko on harhaanjohtava. Pohdin tovin mitenkä jotkut sääolosuhteet liittyvät siihen että menkat menevät solmuun. Ilmoja? Säätiloja.
Ilmoituksia olisi ollut selkeämpi ilmaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut tarkat ja säännölliset menkat, kunnes kävin rokotuksen ottamassa. Mitään häiriöitä ei ole vielä kuukautiskierrossa, vaikka olen jo 46-vuotias. Ei ole minkäänlaista stressiä tai muutakaan ongelmaa elämässä. Päinvastoin.
Ekan rokotuksen otin 22.6. ja silloin olivat menkat just päällä ja lopulta kestivät 12 päivää (normaalisti n. 5-7). Nyt on menkat 12 päivää myöhässä, syystä että...? En tiedä. Muita menkkoihin liittyviä oireita on ollut, mutta itse vuoto on kadoksissa.
Raskaana en voi olla, koska olen harrastanut seksiä viimeksi 10 vuotta sitten. Mitään tulehduksia ja sen sellaisia ei ole, vaan kaikki ok.
Oot jo vaihdevuosi-iässä.
46-vuotias on normaalisti vielä hedelmällisessä iässä. -eri
Eikä ole, vaan esivaihdevuodet ellei jo ihan vaihdevuodet on jo käsillä noin iäkkäällä. Kuukautiset alkaa tulla epäsäännöllisesti, ja pian hiipuu kokonaan.
Tuon ikäisellä naisella kuukautiset voivat tulla aivan normaalisti vielä kymmenen vuotta. "Noin iäkkäällä", "pian hiipuu", ja pah.
Kyllä, mutta kuukautisten tuleminen ja hedelmöitysmahdollisuus eivät kulje käsi kädessä. Ja 46v naisella on jo vaihdevuodet suuressa vauhdissa!
_
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sari Ahonkallio Terveystalo:
"vaihdevuosiin kuuluva siirtymävaihe on usein 45-vuotiaalla jo hyvässä vauhdissa"
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/terveys/naistentautie…
_
"”Hedelmällisyys jatkuu niin kauan kuin kuukautiset jatkuvat” ja 5 muuta väärinkäsitystä, jotka lapsettomuuslääkäri oikaisee"
https://www.is.fi/terveys/art-2000005899682.html
_
Kuukautiset tulee, mutta 46v naisen raskaaksitulomahdillisuus on luokkaa 0.5 %!
_
"Turun Felicitas Mehiläisen asiantuntijalääkäri Anna-Kaisa Poranen kohtaa vastaanotollaan yhä useammin 40-vuotiaita naisia, jotka ovat päättäneet sittenkin haluta lapsen. Turussa noin 20 prosenttia naisista ovat täyttäneet 40, kun he tulevat lapsettomuusklinikalle. Hedelmällisyysasioissa ikä on kuitenkin armoton. 40-vuotiaana raskauden mahdollisuus on enää 6 prosenttia.
– 25-vuotiaana raskauden mahdollisuus on 25 prosenttia yhden kierron aikana. 35-vuotiaana se laskee 12 prosenttiin. 40-vuotiaana mahdollisuus on enää 6 prosenttia ja 45-vuotiaana 0,5 prosenttia, Poranen täsmentää.
Mediassa esiin nostetut, yli 40- tai jopa 50-vuotiaat tuoreet äidit antavat vääristyneen kuvan siitä, miten helppoa raskaaksi on tulla ”vanhemmalla iällä”. Usein näissä jutuissa jää kertomatta, että raskaus ei välttämättä ole onnistunut ilman apua, kuten ilman luovutettuja munasoluja.
– Osa yli 40-vuotiaista pitää hedelmällisyyttään yhtä hyvänä kuin yleistä terveydentilaansa."
https://aamuset.fi/artikkeli/4745605/Ika+ei+tunne+armoa+yha+useampi+40v…
No onpa minulla sitten kovin onnekkaita tuttavia, kun niin moni on saanut lapsia - esikoisiakin - yli 40-vuotiaina.
Pitänee kysellä heiltä lottonumeroita.

No EI OLE.
46v raskaaksi tulo on enää 0.5% luokkaa niin luomuna kuin helmöityshoidoilla!
Missä olet ollut biologian tunnilla?
Ohis

Sinuunhan ja sun tuttuihinhan me täällä luotetaan ENNEMMIN kuin noihin linkattuihin asiantuntijalääkäreiden kommentteihin ja tieteellisten tutkimusten tuloksiin!
Eiks niin.
Osa naista rokoteUSKOVAISISTA on todella niin sekaisin, ettei lääkrinkään sana paina mitään! Ei tutkimusfakta eikä mikään!
T. KORONArokotevastainen - EI rokotevastainen (olenkin saanut KAIKKI kansallisen rokoteohjelman rokotteet ja enemmänkin)

Juuri näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I do not run kirjoitti:
Näitä ilmoituksia alkoi tulla, kun asia mainittiin lehdessä.
No just tää. Jos olisi juttu että rokote aiheuttaa päänsärkyä, alkaisi yhtäkkiä sadella niitä ilmoituksia vaikka ihmisellä olisi ollut pää kipeä viikoittain koko ikänsä. Mutta yhtäkkiä siitä sitten tuleekin rokotteen aiheuttamaa.
Minä en tajunnut yhdistää kuukauden kestävää verenvuotoa rokotteeseen. Kun aloin guuglata vuotohäiriöistä, onneksi osumien joukossa oli juttu rokotteen aiheuttamista vastaavista ongelmista. Kärsin myös viikon verran kauheasta päänsärystä rokotteen jälkeen, mutta en raportoinut siitäkään, koska ihan turhaahan se on. Mitään korvauksia on turha odottaa, eikä rokotetta saa peruttuakaan.
Ei niitä ilmoituksia korvauksen takia tehdävaan siksi, että saadaan selville haittavaikutukset, joita ilmenee, kun lääkettä/rokotetta aletaan käyttää laajamittaisesti. Erityisesti kiinnostavat haittavaikutukset, jotka eivät ole ennalta tiedossa, esim. sellaiset, jotka ovat niin harvinaisia, etteivät tule esiin tutkimuksissa.
Luin että kuukautishäiriökalmoja. Ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut tarkat ja säännölliset menkat, kunnes kävin rokotuksen ottamassa. Mitään häiriöitä ei ole vielä kuukautiskierrossa, vaikka olen jo 46-vuotias. Ei ole minkäänlaista stressiä tai muutakaan ongelmaa elämässä. Päinvastoin.
Ekan rokotuksen otin 22.6. ja silloin olivat menkat just päällä ja lopulta kestivät 12 päivää (normaalisti n. 5-7). Nyt on menkat 12 päivää myöhässä, syystä että...? En tiedä. Muita menkkoihin liittyviä oireita on ollut, mutta itse vuoto on kadoksissa.
Raskaana en voi olla, koska olen harrastanut seksiä viimeksi 10 vuotta sitten. Mitään tulehduksia ja sen sellaisia ei ole, vaan kaikki ok.
Oot jo vaihdevuosi-iässä.
46-vuotias on normaalisti vielä hedelmällisessä iässä. -eri
Eikä ole, vaan esivaihdevuodet ellei jo ihan vaihdevuodet on jo käsillä noin iäkkäällä. Kuukautiset alkaa tulla epäsäännöllisesti, ja pian hiipuu kokonaan.
Tuon ikäisellä naisella kuukautiset voivat tulla aivan normaalisti vielä kymmenen vuotta. "Noin iäkkäällä", "pian hiipuu", ja pah.
Kyllä, mutta kuukautisten tuleminen ja hedelmöitysmahdollisuus eivät kulje käsi kädessä. Ja 46v naisella on jo vaihdevuodet suuressa vauhdissa!
_
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sari Ahonkallio Terveystalo:
"vaihdevuosiin kuuluva siirtymävaihe on usein 45-vuotiaalla jo hyvässä vauhdissa"
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/terveys/naistentautie…
_
"”Hedelmällisyys jatkuu niin kauan kuin kuukautiset jatkuvat” ja 5 muuta väärinkäsitystä, jotka lapsettomuuslääkäri oikaisee"
https://www.is.fi/terveys/art-2000005899682.html
_
Kuukautiset tulee, mutta 46v naisen raskaaksitulomahdillisuus on luokkaa 0.5 %!
_
"Turun Felicitas Mehiläisen asiantuntijalääkäri Anna-Kaisa Poranen kohtaa vastaanotollaan yhä useammin 40-vuotiaita naisia, jotka ovat päättäneet sittenkin haluta lapsen. Turussa noin 20 prosenttia naisista ovat täyttäneet 40, kun he tulevat lapsettomuusklinikalle. Hedelmällisyysasioissa ikä on kuitenkin armoton. 40-vuotiaana raskauden mahdollisuus on enää 6 prosenttia.
– 25-vuotiaana raskauden mahdollisuus on 25 prosenttia yhden kierron aikana. 35-vuotiaana se laskee 12 prosenttiin. 40-vuotiaana mahdollisuus on enää 6 prosenttia ja 45-vuotiaana 0,5 prosenttia, Poranen täsmentää.
Mediassa esiin nostetut, yli 40- tai jopa 50-vuotiaat tuoreet äidit antavat vääristyneen kuvan siitä, miten helppoa raskaaksi on tulla ”vanhemmalla iällä”. Usein näissä jutuissa jää kertomatta, että raskaus ei välttämättä ole onnistunut ilman apua, kuten ilman luovutettuja munasoluja.
– Osa yli 40-vuotiaista pitää hedelmällisyyttään yhtä hyvänä kuin yleistä terveydentilaansa."
https://aamuset.fi/artikkeli/4745605/Ika+ei+tunne+armoa+yha+useampi+40v…
No onpa minulla sitten kovin onnekkaita tuttavia, kun niin moni on saanut lapsia - esikoisiakin - yli 40-vuotiaina.
Pitänee kysellä heiltä lottonumeroita.
Sinuunhan ja sun tuttuihinhan me täällä luotetaan ENNEMMIN kuin noihin linkattuihin asiantuntijalääkäreiden kommentteihin ja tieteellisten tutkimusten tuloksiin!
Eiks niin.
Osa naista rokoteUSKOVAISISTA on todella niin sekaisin, ettei lääkrinkään sana paina mitään! Ei tutkimusfakta eikä mikään!
T. KORONArokotevastainen - EI rokotevastainen (olenkin saanut KAIKKI kansallisen rokoteohjelman rokotteet ja enemmänkin)
Ei tarvi luottaa minuun tai minun tuttaviini, kunhan huomautin, että minulla on kovin onnekkaita tuttavia.
Vierailija kirjoitti:
Mua vähän pelottaa, että aiheuttaa pitkässä juoksussa lapsettomuutta ja keskenmenoja kun vaikuttaa kuukautiskiertoon.
Niitähän ei vielä ole havaittavissa.Itse en ota ennenkuin on tietoa kuinka vaikuttaa.
12 kertaa kun ottaa piikin, on vuosikellokin hukassa?
Itsekin jo luulin että nytkö ne vaihdevuodet alkaa, mutta saattoikin olla rokote? Olen vasta 39, eli sikäli enempi epäilen muuta kuin vauhdevuosia. Vuosin kaksi kertaa todella runsaasti 2vk välein, kuukuppi täyttyi yli äyräiden parissa tunnissa pahimmillaan.
Täällä moni onkin jo kirjoittanut immuunireaktiosta limakalvoilla, ihan todennäköistä. En epäile salaliittoa, hörhöt.
Kumpaa se rokote nyt aiheuttaa, ylimääräistä vuotoa vai kuukautisten poisjäämistä? Molempia rokotteen vaikutuksia nyt olen kuullut, mutta eihän sama rokote voi aiheuttaa kahta, päinvastaista vaikutusta. Ylimääräisen vuodon ymmärrän, koska kohdun limakalvo on osa immuunipuolustusta, ja ihan biologisestikin järkevää olisi, että keho estää mahdollisen raskauden, kun immuunijärjestelmä joutuu koville. Toki taas ennen ovulaatiota otettu rokote voisi estää ovulaatiota tapahtumasta, mistä johtuisi kuukautisten poisjääminen/myöhästyminen.
Mutta sitä en ymmärrä, että miten rokotteella voisi olla pitkäaikaisia vaikutuksia kuukautisiin ja kumpi se vaikutus sitten pidemmässä juoksussa olisi, anovulaatio vai pitkittyneet kuukautiset?