Introvertti, mikä ihmisissä väsyttää/ärsyttää?

Olen sitä mieltä, että introverttius ja extroverttius kertovat yksilön kohdalla siitä miten hyvin hänen ajatusmaailmansa istuu valtaväestön kanssa. Mikäli joku kokee, että on olemassa hyvin vähän samanlaisesti ajattelevia, se ei erityisesti rohkaise jakamaan ajatuksia muiden kanssa, koska pettyy kuitenkin. Silti elämässä on kuitenkin hyödyllistä ainakin esittää sopeutuvansa valtavirtaan, niin luulen, että tämä esittäminen on se mikä kuormittaa.

Parasta mitä introvertille voi tapahtua on huomata esittämisleikkien tuoksinnassa keskustelevansa ihmiselle, jolla on samansuuntaisia tapoja ajatella asioista.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä puheliaidenkin ihmisten kanssa on mukava seurustella, jos ovat mukavia ja hyväntahtoisia ihmisiä. Ja osaavat myös kuunnella ja olla vuorovaikutuksessa, ei pitää yksinpuhelutulvaa. Aina jonkin aikaa kerrallaan, mutta ei liian isoa annosta, esim. monta päivää läheisessä tekemisessä koko ajan.

Mikä on ärsyttävää, on se, jos joku ei tätä ymmärrä eikä anna sitä tilaa ja rauhaa, kun niin pyytää tai haluaa. Tai että painostaa ja päivittelee sitä kovaan ääneen, kun joskus ei jaksa olla hypersosiaalinen. Sellaisen kanssa ei pystyisi esim. elämään samassa asunnossa. 

Huh, tämä!! Tuo viimeinen...kamalia ovat sellaiset ihmiset, jotka alkavat oikein inttää ja kiusoitella, että "sä olet niin hiljainen!!" No EN HITTO VIE edes ole, mutta en vain jaksa tuota sarjatulihälpätystä, missä aihe vaihtuu puolen minuutin välein ja vielä vähän ilkeillään minulle siinä sivussa. Yritä siinä sitten pysyä keskustelussa mukana, kun olen muutenkin surkea ilmaisemaan itseäni suullisesti, ainakin jos tilanne yhtään stressaa.

T. introvertti joka rakastaa hölistä ihmisten kanssa ties mitä älyttömyyksiä ja k*llihuumoria ja nauraa katketakseen, niin kauan kun molemmat/kaikki siitä nauttivat. Ei kaikki introvertit halua puhua vain "tärkeistä asioista". Ei me olla yhdestä muotista.

Vierailija kirjoitti:

Sanoitkin jo.

Aloittaja kertoi itse vastauksen 👍. Olen introvertti. Minulla on muutama läheinen. Ja lapset. Ei puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Viesteillä pommittaminen. Jos en jaksa vastata, pahenee vaan: ”miksi et vastaa?? Haloo?” NO SIKSI KOSKA EN JAKSA KOKOJAN VIESTITELLÄ. Näille en myöskään vastaa koskaan puhelimeen, ei kiinnosta jutella.

Justiinsa tämä. Yleensä jätän tällaiset viestit kokonaan avaamatta, koska jos toinen huomaa, että viesti on luettu, pommitus vain kiihtyy ja saatetaan soittaakin.

Ja sitten lopulta tulee "Oletko vihainen? Miksi olet vihainen?" NO EN VIDDO OLE VIHAINEN, KUN MUA EI VAIN KIINNOSTA IHAN YHTÄÄN, yhdentekevä urpo luulee olevansa niinkin tärkeä, että viitsisin olla vihainen.

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsee toisteisuus. Toistetaan äännettä, sanaa, lausetta tai ajatusta, kun saman asian saisi sanottua todella tehokkaasti.

Siinä sitten odotat kun toinen selittää "siis niinku mä aamulla, aamulla, lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä.." kun tarkoitus on kertoa, että osti kengät iltapäivällä. Aarrgghhh!

Tämä ilmeisesti tyypillistä ekstroverteille: samalla kun jo puhutaan, muotoillaan sitä asiaa, mitä oikeastaan oltiin sanomassa. Introvertti taas miettii ensiksi mielessään, mitä on sanomassa, mikä on se asian "pihvi".

Tosin itse olen niin kehno ilmaisemaan itseäni, että joskus asia pitää muotoilla tarkkaan ihan vaan sen takia...asiat ei oikein ikinä näyttäydy minulle sanoina, vaan joudun todella keskittymään ja näkemään vaivaa, että pystyn pukemaan ne sanoiksi ja ilmaisemaan ne.

Oon miettiny paljon sitä että oonko introvertti vai uuvunko vuorovaikutukseen muista syistä. Mutta jollain asteella oon varmaanki introvertti, en siis kaipaa välttämättä kauheesti seuraa työpäivien jälkeen tai lomilla ees. Mutta siis tuohon kysymykseen, niin mä ainakin huomaam peilaavani muita ihmisiä tosi vahvasti ja eläväni mukana heidän tunteissaan, ja luulen että se uuvuttaa. Uupuisin varmasti vähemmän, jos olisin neutraalimpi. Konkreettisesti tuo tarkottaa sitä, että kuuntelen tosi intensiivisesti, mietin ja pohdin mitä sanon ja elän tunteella mukana. Oon alkanu kiinnittää tohon huomiota, että vähempiki riittäis.

Sit on toki tätä että meteli ja hässäkkä rasittaa, mut onks se enemmän sit joku erityisherkkyyspiirre? Sitä en jaksa, ääniä, valoja, hälinää, huutoa, säpinää. Siinä aivoihin tulvii ihan liikaa informaatiota ja oon ihan kuitti.

Jokainen on jotain palvelusta vailla ja kiinnostunut vain omista tai itsensä jatkeiden, eli lastensa tai lemmikkieläintensä asioista.

 Puhuvat ihan puhumisen ilosta vaikkei ole mitään asiaa. Kuormittavaa osallistua jatkuvasti turhanpäiväisiin keskusteluihin joissa tehdään tikusta asiaa. Ääni raikaa jo ennen kuin ihmistä edes näkyy. Puhuvat koko ajan eikä oikeasti ole mitään asiaa eivätkä jälkeenpäin edes muista mitä ovat kenellekin puhuneet. Itse tykkään paneutua keskusteluihin ja muistan ne jälkeenpäin. Mutta jos tällaiselle hölösuulle puhuu jostain, mistä on  joskus aiemminkin puhuttu, niin hän ei edes muista että asiasta on aikaisemminkin puhuttu. Yleensä nämä myös kertovat samat asiat moneen kertaan, kun eivät tiedä mitä ovat kenellekin hölöttäneet! Se on raskasta.

Viesteillä pommittaminen ja tilannetajun puute, jos toiset eivät vastaa. Sitten pommitetaan vaan lisää.  Ihme on kun ei tajua silloin että kaikki eivät koko ajan jaksa jatkuvaa viestitulvaa. 

kovalla äänellä nauraminen ja kiroilu

Todella läheisten ihmisten näkeminen ei minua niinkään väsytä, kun voi olla ihan oma itsensä. Mutta puolituttujen kanssa joutuu jo vähän skarppaamaan ja silloin väsyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsee toisteisuus. Toistetaan äännettä, sanaa, lausetta tai ajatusta, kun saman asian saisi sanottua todella tehokkaasti.

Siinä sitten odotat kun toinen selittää "siis niinku mä aamulla, aamulla, lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä.." kun tarkoitus on kertoa, että osti kengät iltapäivällä. Aarrgghhh!

TÄMÄ!

Kyllä! Ja välillä mietin jotakin yhdentekevää puhetulvaa kuunnellessani, että eikö tämä ihminen yhtään tajua, mikä on olennaista ja mikä vähemmän tärkeää.

Olettaako hän ihan oikeasti, että muita kiinnostaa kuunnella pikkutarkkaa selostusta siitä, miten ”ajettiin klo 10 Corollalla Helsinki-Vantaan lentokentälle koko perhe ja syötiin karjalanpiirakat ja munavoit ja katsottiin lentokoneita.” Eikö voi vaan sanoa että käytiin lentokentällä koneita kattelemassa.

Se perusviesti ilman muuta shaibaa. Ja viestissäkin voisi miettiä, miten oleellinen tieto se toiselle oikeasti edes on.

Nämä jatkuvasti puhuvat ihmiset olettavat, että heidän juttunsa ovat toisille hirmu tärkeitä.

Pitää kertoa, mitä tehtiin eilen ja mitä tehdään nyt ja tunnin päästä ja mitä tullaan tekemään puolen vuoden sisällä.

Jatkuvaa hölinää siitä, että seuraa nyt olympialaisten jousiammuntaa (so what), lasten harrastuksista (omakehua lasten menestyksistä), koiran tempuista (mitä sitten jos osaa avata oven?), miehen työkavereista (joita en edes tunne), omista työasioista ja työkavereista (ei kuulu minulle enkä tunne näitä ihmisiä), syömisistä (miksi?), matkavarauksista ja hotelleista (mitä sitten, kertoo kuitenkin siitä matkastaan enemmän sitten kun se on tehty) jne.

Vierailija kirjoitti:

Oon miettiny paljon sitä että oonko introvertti vai uuvunko vuorovaikutukseen muista syistä. Mutta jollain asteella oon varmaanki introvertti, en siis kaipaa välttämättä kauheesti seuraa työpäivien jälkeen tai lomilla ees. Mutta siis tuohon kysymykseen, niin mä ainakin huomaam peilaavani muita ihmisiä tosi vahvasti ja eläväni mukana heidän tunteissaan, ja luulen että se uuvuttaa. Uupuisin varmasti vähemmän, jos olisin neutraalimpi. Konkreettisesti tuo tarkottaa sitä, että kuuntelen tosi intensiivisesti, mietin ja pohdin mitä sanon ja elän tunteella mukana. Oon alkanu kiinnittää tohon huomiota, että vähempiki riittäis.

Sit on toki tätä että meteli ja hässäkkä rasittaa, mut onks se enemmän sit joku erityisherkkyyspiirre? Sitä en jaksa, ääniä, valoja, hälinää, huutoa, säpinää. Siinä aivoihin tulvii ihan liikaa informaatiota ja oon ihan kuitti.

Juu, minulla on myös tätä, että eläydyn juttukaverini kokemuksiin mukaan isolla empatialla/tunteella ja saatan olla ihan loppu jonkun tutun tapaamisen jäljiltä - varsinkin jos hänellä on ikäviä asioita vatvottavanaan.

Ja joku Linnanmäki tai sukukokous on ihan hirveän rasittava kokemus, kun on sitä hulinaa ympärillä tuntikausia: eri ihmisiä, keskusteluita, valoja, hälyä, yhdet tulee ja toiset menee jne.

Entäs työpaikan "virkistyspäivä" tai ilta, jossa on kymmenittäin ihmisiä paikalla. Joka puolella tapahtuu, ihmiset ottavat alkoholia, puheäänet kovenee, naurua riittää, kaikki tuntuu pälättävän jonkun kanssa ja huutavan toistensa päälle. Itselle alkaa nousta tuskahiki otsalle ja pakokauhu, että pitää päästä pois täältä. Alkoholin avulla pystyy sinnittelemään siellä mukana.

Vierailija kirjoitti:

Entäs työpaikan "virkistyspäivä" tai ilta, jossa on kymmenittäin ihmisiä paikalla. Joka puolella tapahtuu, ihmiset ottavat alkoholia, puheäänet kovenee, naurua riittää, kaikki tuntuu pälättävän jonkun kanssa ja huutavan toistensa päälle. Itselle alkaa nousta tuskahiki otsalle ja pakokauhu, että pitää päästä pois täältä. Alkoholin avulla pystyy sinnittelemään siellä mukana.

Juu, ihan kamalaa! Joskus olen paennut tarkoituksella sitä hälinää johonkin nurkan taa tai veskiin pakoon.

Alkoakaan en hirveästi halua ottaa työpaikan väen kesken, koska tiedostan sen, etten halua viettää seuraavaa päivää ahdistuneena vatvoen, että mitä tuli sanottua ja kenelle. Pahinta näissä on joku työpaikan setien seksuaalissävytteinen vihjailu, mitä eniten pelkään. Se paluu arkeen on hirveintä ikinä, jos pitää pelätä työpaikalla, kun työkaverista paljastui humalassa joku lipevä iljetys.

Työpaikan virkistyspäivä voisi ennemminkin olla joku hiljaisuuden retriitti tai mindfulness-sessio metsässä. Sellainen virkistäisi jopa enemmän.

Minulla on joskus sellainen tunne, että minulta puuttuu joku kuori itseni ja maailman välistä, mikä muilla ihmisillä ehkä on. Kun pitää olla ihmisten keskellä tai varsinkin intensiivisessä vuorovaikutuksessa, vaikutus on vähän samanlainen kuin jos minua jatkuvasti tönittäisiin fyysisesti. Introvertti, eritysherkkä vai autismin kirjo? En ole itsekään varma.

Vierailija kirjoitti:

Ne vaatii huomiota. Niiden kanssa pitää puhua ja niitä pitää katsoa, pitää yrittää esittää että ne kiinnostaa jotenkin.

Tämä. Ei ihmisen tarvitse kaltaiselleni ääri-introlle olla mitenkään ärsyttävä että seura väsyttää. Se väsyttää jo liikojen ärsykkeiden vuoksi ja siksi kun joutuu kiinnittämään huomion epäkiinnostavaan ihmisen kanssa kommunikaatioon sen sijaan kun haluaisi olla omissa ajatuksissaan.

Vierailija kirjoitti:

Entäs työpaikan "virkistyspäivä" tai ilta, jossa on kymmenittäin ihmisiä paikalla. Joka puolella tapahtuu, ihmiset ottavat alkoholia, puheäänet kovenee, naurua riittää, kaikki tuntuu pälättävän jonkun kanssa ja huutavan toistensa päälle. Itselle alkaa nousta tuskahiki otsalle ja pakokauhu, että pitää päästä pois täältä. Alkoholin avulla pystyy sinnittelemään siellä mukana.

Itse osallistuin kerran 20 vuotta sitten, sen jälkeen en. En ole koskaan potkuja saanut, vaikka olen ihan suoraan sanontä en osallistu koska inhoan tuollaista. Teen töitä konttorilla ne päivät. Arvostavat sentään osaamistani it-asiantuntijana enemmän kuin tuollaiseen pelleilyyn osallistumista.

Ei mua mitenkään erityisesti ärsytä mikään ihmisissä introverttiyteni takia. On toki väsyttäviä ja ärsyttäviä ihmisiä, mutta ne olisivat sitä vaikka olisin ekstrovertti.

Olen hyvin mielelläni ihmisseurassa, mutta sen ihmisseuran jälkeen olen todella väsynyt ja tarvitsen aikaa palautumiseen. Se sosiaalisena oleminen on se mikä väsyttää.

En siis mitenkään kaipaa ihmisseuraa. Voin olla pitkiä aikoja yksin. Mutta sitten kun on seuraa niin se on ihan ok. Sitten voin taas vetäytyä omiin oloihin.