Lue keskustelun säännöt.
Introvertti, mikä ihmisissä väsyttää/ärsyttää?
28.07.2021 |
Mikä ihmisissä ja heidän tapaamisessaan vie voimat pois? Ilkeät ihmiset? Energiset puhua pulputtajat? Valittajat? Ihmisten kertomukset elämästään ja läheisistään? Mikä ihmisissä on niin kauheaa?
Kommentit (157)
Mä kyllä pidän yleisesti ihmisistä (tuntuu että hienoimmat muistot kuitenkin elämässä on niitä jaettuja), mutta täytyy olla tarpeeksi energiaa sosialisointiin. On ihanaa jos varsinkin väsyneempänä saa olla itsekseen; lenkillä koiran kanssa luonnossa saa niin paljon voimaa. Inhoan puhelinsoittoja, mutta töiden kautta pitää olla jatkuvasti saatavilla. Tuntuu että työtehtävä keskeytyy ikävästi kun joku soittaa ja yleensä haluaa jaaritella myös turhia. Itse ydinasian voisi kertoa viestilläkin/sähköpostilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen koska se on ihminen. Ihmisen seurassa pitää pinnistellä oman olemisensa kanssa. Ei voi rentoutua, koska se toinen ihminen on siinä.
Tätä ketjua lukiessa huomaa, kuinka monitahoinen ilmiö intro-/ekstroverttiys on. Eli ei kaikki introvertit ole samanlaisia, eikä rasitu samanlaisista sosiaalisista tilanteista.
Samoin kuin ekstroverteille ei kaikenlaiset sosiaaliset tilanteet ole kivoja ja "voimaannuttavia", ei myöskään introvertit väsy kaikenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa. On todella yksilöllistä se, millaisista sosiaalisista tilanteista kukakin nauttii, ja millaiset tuntuvat kenestäkin raskailta. Ja hyvä niin.
Puhelin on tosiaan pahin, siinä joutuu keskittymään koko ajan. Vihaan puhelimessa puhumista. Onneksi muut ei enää oikeastaan soita mulle kuin äiti ja yksi toinen vanhempi sukulainen. Hekin onnistuu soittamaan aina just silloin, kun mulla olisi jotain tärkeää ja mielenkiintoista puuhaa kesken :-/
Ihmiset on yleensä ihan mukavia, mutta kaikista ihaninta on vaan olla yksin. En jaksa keskustella ihmisten kanssa kuin hetken, koska joudun koko ajan tavallaan esittämään kiinnostunutta. Se on tosi raskasta.
Joskus on mukava jutella jonkun todella hyvän tyypin kanssa pidempään vaikka viinilasillisen äärellä. Mutta tosiaan joskus, ei ainakaan useammin kuin kerran kuussa.
Kyllä puheliaidenkin ihmisten kanssa on mukava seurustella, jos ovat mukavia ja hyväntahtoisia ihmisiä. Ja osaavat myös kuunnella ja olla vuorovaikutuksessa, ei pitää yksinpuhelutulvaa. Aina jonkin aikaa kerrallaan, mutta ei liian isoa annosta, esim. monta päivää läheisessä tekemisessä koko ajan.
Mikä on ärsyttävää, on se, jos joku ei tätä ymmärrä eikä anna sitä tilaa ja rauhaa, kun niin pyytää tai haluaa. Tai että painostaa ja päivittelee sitä kovaan ääneen, kun joskus ei jaksa olla hypersosiaalinen. Sellaisen kanssa ei pystyisi esim. elämään samassa asunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ekstrovertti ei aina ehkä muista tai edes ymmärrä, että introvertti ihan oikeasti kuuntelee, mitä hänelle sanotaan ja miettii, miten siihen vastaisi.
Tämä!
Esim. yksi tuttu pyytää mua usein ”hänen seuraksi”, kuten itse siis sitä kutsuu.
Ja sitähän se on: hän pölöttää tuntikausia aivan putkeen itsestään ja kaikesta mikä liittyy häneen. Oikeasti olisin halunnut keskustella hänen kanssaan. Mietin ja kuuntelen, olen vastaamassa milloin mitäkin hänen työmurheisiin, ruokaideoihin, koirajuttuihin, sisustusjuttuihin niinkuin keskustelussa, vuorovaikutuksessa yleensä tehdään.
Mutta jo vaihtuu aihe ja päläpäläpälä.
Yritän taas pysyä kärryillä, yritän taas keskustella mutta turhaan.
En jaksa käydä enää hänen luona enkä edes vastata hänen puheluihin.
Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee toisteisuus. Toistetaan äännettä, sanaa, lausetta tai ajatusta, kun saman asian saisi sanottua todella tehokkaasti.
Siinä sitten odotat kun toinen selittää "siis niinku mä aamulla, aamulla, lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä.." kun tarkoitus on kertoa, että osti kengät iltapäivällä. Aarrgghhh!
TÄMÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekstrovertti ei aina ehkä muista tai edes ymmärrä, että introvertti ihan oikeasti kuuntelee, mitä hänelle sanotaan ja miettii, miten siihen vastaisi.
Tämä!
Esim. yksi tuttu pyytää mua usein ”hänen seuraksi”, kuten itse siis sitä kutsuu.
Ja sitähän se on: hän pölöttää tuntikausia aivan putkeen itsestään ja kaikesta mikä liittyy häneen. Oikeasti olisin halunnut keskustella hänen kanssaan. Mietin ja kuuntelen, olen vastaamassa milloin mitäkin hänen työmurheisiin, ruokaideoihin, koirajuttuihin, sisustusjuttuihin niinkuin keskustelussa, vuorovaikutuksessa yleensä tehdään.
Mutta jo vaihtuu aihe ja päläpäläpälä.
Yritän taas pysyä kärryillä, yritän taas keskustella mutta turhaan.
En jaksa käydä enää hänen luona enkä edes vastata hänen puheluihin.
Tämä.
Jos tuohon väliin heittää kommentin niin vastausta ei saa vaan puhe jatkuu! Kyseessä lienee tauti!
Vierailija kirjoitti:
Puhelin on tosiaan pahin, siinä joutuu keskittymään koko ajan. Vihaan puhelimessa puhumista.
Vähintään olisi kohteliasta ja paikallaan kysyä etukäteen vaikka tekstiviestillä, että sopiiko soittaa ja milloin sopii. Jos puhelu sovitaan ennalta, niin siihen voi varautua ja järjestää tilanteen sen mukaan. Silloin puhelukaan ei ota ihan niin pahasti hermoille. Mutta äkkiarvaamatta tulevat puhelut ovat todella syvältä. Töiden takia on pakko pitää puhelinta päällä ja vastattavakin siihen. Muuten pitäisin aina äänettömällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viesteillä pommittaminen. Jos en jaksa vastata, pahenee vaan: ”miksi et vastaa?? Haloo?” NO SIKSI KOSKA EN JAKSA KOKOJAN VIESTITELLÄ. Näille en myöskään vastaa koskaan puhelimeen, ei kiinnosta jutella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhelin on tosiaan pahin, siinä joutuu keskittymään koko ajan. Vihaan puhelimessa puhumista.
Vähintään olisi kohteliasta ja paikallaan kysyä etukäteen vaikka tekstiviestillä, että sopiiko soittaa ja milloin sopii. Jos puhelu sovitaan ennalta, niin siihen voi varautua ja järjestää tilanteen sen mukaan. Silloin puhelukaan ei ota ihan niin pahasti hermoille. Mutta äkkiarvaamatta tulevat puhelut ovat todella syvältä. Töiden takia on pakko pitää puhelinta päällä ja vastattavakin siihen. Muuten pitäisin aina äänettömällä.
Mä pidän aina äänettömällä. Puhun puhelimessa enää äärimmäisen harvoin. Töissä tosin Teams-palaverit. Viestit on niin paljon parempia, kun saa vastata silloin kun itselle sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekstrovertti ei aina ehkä muista tai edes ymmärrä, että introvertti ihan oikeasti kuuntelee, mitä hänelle sanotaan ja miettii, miten siihen vastaisi.
Tämä!
Esim. yksi tuttu pyytää mua usein ”hänen seuraksi”, kuten itse siis sitä kutsuu.
Ja sitähän se on: hän pölöttää tuntikausia aivan putkeen itsestään ja kaikesta mikä liittyy häneen. Oikeasti olisin halunnut keskustella hänen kanssaan. Mietin ja kuuntelen, olen vastaamassa milloin mitäkin hänen työmurheisiin, ruokaideoihin, koirajuttuihin, sisustusjuttuihin niinkuin keskustelussa, vuorovaikutuksessa yleensä tehdään.
Mutta jo vaihtuu aihe ja päläpäläpälä.
Yritän taas pysyä kärryillä, yritän taas keskustella mutta turhaan.
En jaksa käydä enää hänen luona enkä edes vastata hänen puheluihin.
Tämä ihmistyyppi, jep! :D Normaali vuorovaikutus on jees, mutta juuri tällainen tosi ekstrovertti on hirvittävän raskas kun kyse ei ole oikeasta vuorovaikutuksesta vaan jonkinlaisesta yhdensuuntaisesta omien asioiden kippaamisesta. Tuollaisen ihmistyypin kanssa ei voi kuin joko tyytyä kuuntelemaan tai sitten vaan aina runnoa väkisin päälle puhumalla aina jotain väliin. Ja lähtökohtaisesti en pidä päälle puhumisesta, joten en haluaisi sitä harrastaa. Äärimmäisen uuvuttava ihmistyyppi siis jota introverttina en jaksa yhtään.
Minua kai voisi luonnehtia introvertiksi. Ei minua mikään ihmisissä yksilötasolla rasita tai väsytä, mutta joukkotapahtumista en pidä lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun puolestani muut saavat hölöttää ja valittaa juuri niin paljon kuin haluavat kunhan minun ei tarvitse.
Hölmöläissadut on tehty varmaan ekstoverteista. Painopiste on mukavassa yhdessä puuhaamisessa, tai siis yhdessäolossa joka koetaan aina mukavammaksi kuin johonkin asiaan keskittyminen. ( Ei kaikki ekstovertit ole hölmöjä tietenkään.)
Se jatkuva tyhjänjauhaminen. Päläpäläpäläpäläpälä. Ja vielä enemmän, kun juoruillaan toisten ihmisten asioista.
Ei jaksa nostaa energiatasoja samalle tasolle puheliaan ihmisen kanssa. Vertaan tilannetta kävelyyn/juoksuun.
Sellainen vähentää myös intoa, kun toinen ei kuuntele eikä muista aikaisemmin juteltuja merkittäviä tapahtumia. Joko tyypillä on dementia tai hän ei silloinkaan kuunnellut ja on keskittynyt omiin juttuihinsa.
Sori nyt vaan introvertit, mutta lueskelin tätä ketjua läpi ja yleinen viesti mikä tuntuu puskevan suuresta osaa "introverttien" kommenteista läpi on seuraava: Ainoa ihminen jonka kanssa introvertit haluaisivat olla tekemisissä vaikuttaa olevan introvertti itse. Siis minä itse. MINÄ!
Jos joutuu vastaamaan viestiin (jonka joku on lähettänyt koska on ajatellut sinua), se on vastemielistä. Jos joutuu juttelemaan tuntemattoman kanssa (vaikkapa vain välttääkseen kiusallisen hiljaisuuden), se on vastenmielistä. Jos joutuu juttelemaan tutun kanssa, sekin on jostain syystä vastenmielistä. Vaikuttaa hirveältä käyttäytymismallilta - sellaiselta, josta tulisi jotenkin yrittää päästä eroon, eikä ainakaan olla ylpeä (viittaan siis lähinnä tähän "minä en jaksa kuunnella mitä toinen ihminen haluaa minulle sanoa").
Itse en ole kumpikaan, introvertti tai ekstrovertti. Mutta täytyy kyllä sanoa, että kuoreensa vetäytyvä sivusta tarkkailija on kyllä sellaista "sosiaalista" seuraa, että ei paljon huonommasta väliä.
Ja juu, ei ollut tarkoitus olla loukkaava, kunhan vain kirjoittelin omia havaintojani näistä viesteistä. Korjatkaa jos olen väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa nostaa energiatasoja samalle tasolle puheliaan ihmisen kanssa. Vertaan tilannetta kävelyyn/juoksuun.
Sellainen vähentää myös intoa, kun toinen ei kuuntele eikä muista aikaisemmin juteltuja merkittäviä tapahtumia. Joko tyypillä on dementia tai hän ei silloinkaan kuunnellut ja on keskittynyt omiin juttuihinsa.
"Ei jaksa nostaa energiatasoja samalle tasolle puheliaan ihmisen kanssa." Ei tarvitsekaan, keskutella voi monin eri tavoin. Puheenvuoron ottamisessa pälätyksen keskellä on kysymys pitkälti oikeasta ajoituksesta, kyllä hiljaisempaakin varmasti kuunnellaan kunhan tämä asia on kunnossa.
Ei niissä mikään ärsytä silloin kun sosiaalinen patteri on ladattuna, mutta sitten kun se patteri tyhjenee niin ihanatkin ihmiset alkaa ärsyttää. Siis se vuorovaikutus, ei vaan jaksa enää. Niinkun väsyneenä yleensäkin saattaa olla pinna kireällä, introvertilla se väsymys on vaan sosiaalista.
Ekstrovertti ei aina ehkä muista tai edes ymmärrä, että introvertti ihan oikeasti kuuntelee, mitä hänelle sanotaan ja miettii, miten siihen vastaisi.