Uusi mies ja seksi joka aamu
Ollaan ns. toisella kierroksella ja asutaan omissa asunnoissa. Kun nukutaan vierekkäin niin mies haluaa aina seksiä aamuisin ennen sängystä nousua. Olen tähän suostunut vaikka uninen olenkin silloin kun mies nousee töihin. Välillä innostun itsekin, mutta välillä nukun ja annan miehen purkaa paineensa. Lisäksi pari kertaa viikossa mennään "pidemmän kaavan kautta".
Nyt olen alkanut elätellä toiveita yhteen muutosta, mutta tämä asia vähän mietityttää, että jos en jossakin kohdassa enää olisi valmis joka aamuiseen seksiin. Mies sanoo, että jos yhdessä asutaan, niin sitten pitää paineet purkaa aamuisin, on kuulemma rennompi olo päivällä. Miehelle kyllä sopii sekin että asutaan omillaan ja vietetään yhteistä aikaa ja yhteisiä öitä satunnaisesti, kuten nytkin.
Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Tämä on ainoa asia joka minua mietityttää yhteenmuutossa, muuten asia olisikin itselleni aika selvä. Ja kummankin lapset jo pois kotoa, joten ei tarvitse niitä miettiä.
N38
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan aikuinen ihminen oikeasti voi ajatella elävänsä ihmisen kanssa, joka asettaa yhteiselon ehdoksi joka-aamuisen seksin... Jos ap oikeasti ajattelet, suosittelen käyntiä mielenterveyden ammattilaisella.
Seksi on tärkeää, omassakin suhteessa. Meillä molemmat tarvitsevat seksiä ollakseen tyytyväisiä, sitä harrastetaan myös päänsäryssä (orgasmit toimii muuten paremmin kuin mikään särkylääke), väsyneenä, heräämällä aiemmin, että ehtii ennen töitä tai toisen mieliksi, vaikka itseä ei huvittaisi.
Koska molemmat _haluavat_ näin, ei siksi, että se olisi yhdessä elämisen ehto kumpaankaan suuntaan. Ja molemmilla on oikeus sanoa myös ei, jos ei esim. ajatukset ovat aivan muualla, eikä ns. toisen mieliksi koe pystyvänsä.
Amen.
Ja lisään vielä, että yleensä kyllä myös toinen tunnistaa tilanteen, jossa ei nyt ole seksi mielessä, vaan muut asiat, joten eipä sitä silloin tule ehdoteltuakaan.
Ja huolimatta pitkästä ketjusta, ei minulle ole selvinnyt, miksi juuri seksi on aivan ok asettaa tälläiseksi ehdoksi, mutta muut asiat ei. Kuten aiemmin viitattiin, jos nyt toinen haluaa, että keität kahvit joka päivä aamuyöstä, kai se on yhtä "kohtuullinen" vaatimus kuin seksikin heräämisen syyksi.
Koska parisuhde ainakin itselläni koostuu paitsi seksistä, myös monista, monista muista asioista, niin en ymmärrä.
Onko joku sanonut, että vain seksi on ok asettaa kynnyskysymykseksi? Minä olen ainakin monta kertaa tässä ketjussa sanonut, että ihmisellä on oikeus vaatia seksielämältään ihan mitä haluaa. Jos ei toinen suostu ja se on itselle kriittisen tärkeä kysymys niin sitten jatketaan eri suuntiin. Mutta kyllä se päätee minusta kaikkeen muuhunkin. Jos ihmisellä on joku kriittisen tärkeä tarve jonka täyttymisen hän näkee edellytyksenä sille että koko parisuhteessa on ylipäänsä hyvä olla, niin tietysti hän tuo tämän tarpeen esiin. Tuo kohtuullisuus taas on minusta ihan sivuseikka. Ei kenenkään tarvitse olla epätyydyttävässä suhteessa vain siksi, että ne omat tarpeet on jonkun ulkoisen raadin arvion mukaan "kohtuuttomia". Jos ne tarpeet on hirveän yksityiskohtaisia ja vaatii toiselta paljon, niin silloin on riskinä ettei löydy ketään niistä vastaamaan. Sitten jää yksin. Mutta kyllä ne tarpeet silti ihan oikeutettuja on. Jos sinä esimerkiksi koet, että kahvinkeitto viideltä yöllä on hyvinvoinnillesi niin kriittisen tärkeää ettet halua olla suhteessa jossa se ei toteudu, niin kyllä sinulla on siihen ihan täysin oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas tänne tullut ristiriitaista viestiä.
Joku kyseli mikä se minun ongelmani onkaan. Eli tämän hetkinen käytäntö on ihan ok ja minulle sopii aikaisen aamun seksi. Sen lisäksi saan kuitenkin viikossa pari kertaa oikein kunnollakin. Mietin vaan että jos muutan miehen taloon, niin sitten se on totaalisesti joka aamuista, että olisiko muilla ollut kokemusta että jaksaako sitä? Kun sitten kuitenkin olisi jaksettava jos omaa asuntoa ei enää ole.
Mikään kosteus ei ole ongelma, olen kostea jo luonnostaan ja mies osaa kyllä laittaa rasvaa tarvittaessa.
Ap
Hyvänen aika sentään, eikö se mies puhu, eikö teillä ole yhteistä kieltä. Kommunikoitte panemalla, kaikkea sitä kirjoitellaan. Käy katsomassa onko isokin talo, jos on useampi huone pääset pakoon.
Kyllähän me puhutaan. Mistä sait sellaisen käsityksen että ei puhuttaisi?
Ja talo on iso, huoneita kyllä riittää. Mutta jos muutan miehen taloon niin sitten nukutaan vierekkäin ja aamurentoutus hoidetaan. Näin mies on sanonut.
Mutta mies on tosiaan sanonut myös että ei voidaan hyvin asua omissa asunnoissakin. Minulla tietysti olisi isompi intressi muuttaa miehen luo, kun nyt maksan vuokraa kerrostaloasunnosta. Mieluummin asuisin omakotitalossa maalla jossa on hienot puitteet. Työmatkani ei paljon kasvaisi, se ei ole ongelma.
Ap
Niinpä. Mietipä nyt sitten tarkkaan mihin hintaan itseäsi kaupittelet. Ovatko ne puitteet tarpeeksi hienot? Riittääkö että joudut olemaan pantavana aamuöisin huvitti tai ei, vai joudutko vielä ehkä tekemään siellä puitteissa jotain muutakin, kuten siivoamaan jne.? Kannattaisiko sun vaatia mieheltä myös palvelija ja riittävät taskurahat? On toi nyt aikamoinen pesti mihin olet ryhtymässä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne miehet toiveet aamuseksistä vähitellen loppuu ja hän tottuu siihen ”kerran kuussa”-tahtiin.
Jep, nyt saa vongata että saa edes sitä.
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä nukut ja mies "harrastaa seksiä" kanssasi. Se on raiskaus, ei seksiä.
Se on raiskaus ainoastaan silloin, kun itse ei suostu vapaaehtoisesti siihen.

Ja se on seksuaalista hyväksikäyttöä, kun sanotaan että saat asua talossani jos suositut seksiin joka aamu.😠
Lääketieteellinen fakta että testosteroni on aamulla korkealla joten miehellä voi olla halutkin korkealla. Joten ap:n vaihtoehdot:
1) jatkatte erillään
2) yhteen ja sinä joustat
3) yhteen ja mies joustaa
4) yhteen ja ostat miehelle fleshlightin tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne miehet toiveet aamuseksistä vähitellen loppuu ja hän tottuu siihen ”kerran kuussa”-tahtiin.
Jep, nyt saa vongata että saa edes sitä.
Millaisessa parisuhteessa pitää vongata?
Siis sinä nukut välillä ja mies panee sinua silti? Eikö se ole raiskaus?
En ikinä suostuisi moiseen. En väkisinpanijaan enkä seksiin joka ikinen aamu.
Ei jatkoon!
Vierailija kirjoitti:
Lääketieteellinen fakta että testosteroni on aamulla korkealla joten miehellä voi olla halutkin korkealla. Joten ap:n vaihtoehdot:
1) jatkatte erillään
2) yhteen ja sinä joustat
3) yhteen ja mies joustaa
4) yhteen ja ostat miehelle fleshlightin tms.
Kun mies nukkuu yksin, niin hän purkaa paineet käsin joka aamu, joten ymmärrän että testosteroni on silloin korkealla.
3 ja 4 ei onnistu, ne ei käy miehelle. Mietin vielä näiden kahden ensimmäisen välillä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä nukut ja mies "harrastaa seksiä" kanssasi. Se on raiskaus, ei seksiä.
Se on raiskaus ainoastaan silloin, kun itse ei suostu vapaaehtoisesti siihen.
Näin sanoo vanhanajan maalaisjärki. Mutta onhan näkynyt uutisia miehen saamasta hyväksikäyttö tms. tuomiosta jossa taustana että nainen tarjosi seksiä jonkin edun saadakseen, katui myöhemmin ja teki ilmoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääketieteellinen fakta että testosteroni on aamulla korkealla joten miehellä voi olla halutkin korkealla. Joten ap:n vaihtoehdot:
1) jatkatte erillään
2) yhteen ja sinä joustat
3) yhteen ja mies joustaa
4) yhteen ja ostat miehelle fleshlightin tms.Kun mies nukkuu yksin, niin hän purkaa paineet käsin joka aamu, joten ymmärrän että testosteroni on silloin korkealla.
3 ja 4 ei onnistu, ne ei käy miehelle. Mietin vielä näiden kahden ensimmäisen välillä.
Ap
Jos se kerran omin käsin tumputtaa niin miksi flesu ei kävisi? Kyllä se, tai mikä muu tekopimpero, aina oman käden voittaa.
T. Mara33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä nukut ja mies "harrastaa seksiä" kanssasi. Se on raiskaus, ei seksiä.
Se on raiskaus ainoastaan silloin, kun itse ei suostu vapaaehtoisesti siihen.
Näin sanoo vanhanajan maalaisjärki. Mutta onhan näkynyt uutisia miehen saamasta hyväksikäyttö tms. tuomiosta jossa taustana että nainen tarjosi seksiä jonkin edun saadakseen, katui myöhemmin ja teki ilmoituksen.
MIITUU !!
💰💶💰💶
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle olisi just unelma tuollainen mies!
Rakastan penetraatiota aamuisin, eikä haittaa yhtään jos nukun vielä kun se alkaa.
Ei haittaa myöskään, jos yöllä panee.Eihän tuo vaadi minulta mitään? Eri asia, jos mies herättäisi aamulla tai yöllä ja vaatisi olemaan aktiivinen seksissä, mutta tuollainen lahnaseksi ei häiritse mitenkään.
Kerran olin miehen kanssa, joka oli seksuaalisesti muuten aivan unelmamies, mutta hänessä oli yksi iso vika: ei halunnut ikinä aamuisin.
Ja minä taas herään yleensä panetukkksen tunteeseen, ja aina kun vaan on aikaa, niin masturboin heti herätessäni ennen kuin nousen edes sängystä ylös.En kyllä oikeesti mitenkään kykene ymmärtämään, että mitä vikaa tuon miehen toiminnassa olisi, vaikka AP ei kokisikaan aamulla panetusssta?
Eihän se vaadi naiselta muuta kuin makaamista, ja sitten vaan nauttii siitä tunteesta kun penis liikkuu sisällä?Kaikkia ei huvita joka yö heräillä juuri makeimmasta unesta, joka saattaa tulla hyvinkin tarpeeseen. Sinäkin runkkailet omaan tahtiisi, et toisen herättelemänä, niin homma varmaan tuntuukin kivemmalta.
Mitäs jos mies esittäisi sulle muita pakkoja kuin seksiin heräilyn aamuyöstä, olisiko se yhtä ok? Miksi on todella niin vaikea ymmärtää, että tosiaankaan seksi ei ole mikään pyhä lehmä - olisko sulle ok, että mies vaatisi yhdessäolon ehdoksi joka aamu klo 4-5 keittämään kahvit?
Ei tuota kahvin keittämistä voi verrata siihen, että mies panee kun nukun, sillä kahvin keittäminen vaatii heräämistä ja ylös nousemista, toisin kuin seksi.
On ilmeisesti vaikea ymmärtää, ettei seksi ole kaikille mikään vaiva?
Kuten jo kirjoitin: minua EI häiritse yhtään, jos mies paneee kun nukun.
Tai jos herään siihen aamulla.Ja mieluummin minä ottaisin munaaa nukkuessani, kuin masturboisin ”omaan tahtiin” aamulla.
Masturboin vain, koska vaihtoehtoa ei ole.Joo sua ei. Mua ei häiritsisi varsinaisesti paneminen, vaan se, että olen sen verran herkkäuninen, että todellakaan en onnistuisi nukkumaan aktin läpi. Näin ollen heräisin. Ja todennäköisesti en saisi unta uudelleen kuin parin tunnin päästä. Näin ollen tuolla joka-aamuisella panolla heräisin 4-5 aikaan, saisin unta noin 6 aikaan, kelloni soittaa klo 7. Olisin koko päivän todella väsynyt ja tätä sitten joka helvetin päivä, ei kiitos.
Lisäksi minua suuresti vaivaisi se, että mieheni esittäisi minulle MITÄÄN ehtoja tai joka päiväisiä velvollisuuksia, jotta hän suostuu olemaan kanssani. Eikö sinua tämäkään vaivaisi?
Sulleko olisi siis ok, että sua uhkaillaan jättämisellä, ellet tee, kuten mies määrää?
Kiristäminen olisi tietysti turn off, mutta sinänsä en osaa samaistua ongelmaan enkä mielipiteisiinne, kun asenteeni seksiin on niin eri kuin monilla tässä ketjussa.
Heti ekalta sivulta jotain raiskausrääyntää ja muuta ihme p a s k aa, niin huhhuh…..
Montaa viestiä en siis jaksanut ketjusta lukea, kun muutaman ensimmäisen viestin lukeminen ja niiden yläpeukkujen määrä kertoi jo ihan tarpeeksi, mikä on palstalaisten konsensus asiaan.
Todella herkkäuniselta ja huonosti nukkuvalta sen voi vielä ymmärtää, että öiset panot on ongelma, mutta tuskin nää kaikki sellaisia on.
Onneksi ihmiset voi valita kenen kanssa pariutuu, eli jos ei halua seksiä öisin/aamuisin/milloin vaan, niin sitten ottaa sellaisen miehen jonka seksihalut ei ole kovin suuret.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan aikuinen ihminen oikeasti voi ajatella elävänsä ihmisen kanssa, joka asettaa yhteiselon ehdoksi joka-aamuisen seksin... Jos ap oikeasti ajattelet, suosittelen käyntiä mielenterveyden ammattilaisella.
Seksi on tärkeää, omassakin suhteessa. Meillä molemmat tarvitsevat seksiä ollakseen tyytyväisiä, sitä harrastetaan myös päänsäryssä (orgasmit toimii muuten paremmin kuin mikään särkylääke), väsyneenä, heräämällä aiemmin, että ehtii ennen töitä tai toisen mieliksi, vaikka itseä ei huvittaisi.
Koska molemmat _haluavat_ näin, ei siksi, että se olisi yhdessä elämisen ehto kumpaankaan suuntaan. Ja molemmilla on oikeus sanoa myös ei, jos ei esim. ajatukset ovat aivan muualla, eikä ns. toisen mieliksi koe pystyvänsä.
Amen.
Ja lisään vielä, että yleensä kyllä myös toinen tunnistaa tilanteen, jossa ei nyt ole seksi mielessä, vaan muut asiat, joten eipä sitä silloin tule ehdoteltuakaan.
Ja huolimatta pitkästä ketjusta, ei minulle ole selvinnyt, miksi juuri seksi on aivan ok asettaa tälläiseksi ehdoksi, mutta muut asiat ei. Kuten aiemmin viitattiin, jos nyt toinen haluaa, että keität kahvit joka päivä aamuyöstä, kai se on yhtä "kohtuullinen" vaatimus kuin seksikin heräämisen syyksi.
Koska parisuhde ainakin itselläni koostuu paitsi seksistä, myös monista, monista muista asioista, niin en ymmärrä.
Onko joku sanonut, että vain seksi on ok asettaa kynnyskysymykseksi? Minä olen ainakin monta kertaa tässä ketjussa sanonut, että ihmisellä on oikeus vaatia seksielämältään ihan mitä haluaa. Jos ei toinen suostu ja se on itselle kriittisen tärkeä kysymys niin sitten jatketaan eri suuntiin. Mutta kyllä se päätee minusta kaikkeen muuhunkin. Jos ihmisellä on joku kriittisen tärkeä tarve jonka täyttymisen hän näkee edellytyksenä sille että koko parisuhteessa on ylipäänsä hyvä olla, niin tietysti hän tuo tämän tarpeen esiin. Tuo kohtuullisuus taas on minusta ihan sivuseikka. Ei kenenkään tarvitse olla epätyydyttävässä suhteessa vain siksi, että ne omat tarpeet on jonkun ulkoisen raadin arvion mukaan "kohtuuttomia". Jos ne tarpeet on hirveän yksityiskohtaisia ja vaatii toiselta paljon, niin silloin on riskinä ettei löydy ketään niistä vastaamaan. Sitten jää yksin. Mutta kyllä ne tarpeet silti ihan oikeutettuja on. Jos sinä esimerkiksi koet, että kahvinkeitto viideltä yöllä on hyvinvoinnillesi niin kriittisen tärkeää ettet halua olla suhteessa jossa se ei toteudu, niin kyllä sinulla on siihen ihan täysin oikeus.
No ei nyt ihan näin. Ei parisuhde ole mikään tiketti kohtuuttomiin vaatimuksiin. Vaatimus, että toisen yöunet keskeytyy joka hemmetin yö vuosikausia on kohtuuton.
Ei toisen terveyden vaarantaminen omien paineiden purun takia ole mitenkään oikeutettua. Se on itsekästä ja ajattelematonta, ei oikeutettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle olisi just unelma tuollainen mies!
Rakastan penetraatiota aamuisin, eikä haittaa yhtään jos nukun vielä kun se alkaa.
Ei haittaa myöskään, jos yöllä panee.Eihän tuo vaadi minulta mitään? Eri asia, jos mies herättäisi aamulla tai yöllä ja vaatisi olemaan aktiivinen seksissä, mutta tuollainen lahnaseksi ei häiritse mitenkään.
Kerran olin miehen kanssa, joka oli seksuaalisesti muuten aivan unelmamies, mutta hänessä oli yksi iso vika: ei halunnut ikinä aamuisin.
Ja minä taas herään yleensä panetukkksen tunteeseen, ja aina kun vaan on aikaa, niin masturboin heti herätessäni ennen kuin nousen edes sängystä ylös.En kyllä oikeesti mitenkään kykene ymmärtämään, että mitä vikaa tuon miehen toiminnassa olisi, vaikka AP ei kokisikaan aamulla panetusssta?
Eihän se vaadi naiselta muuta kuin makaamista, ja sitten vaan nauttii siitä tunteesta kun penis liikkuu sisällä?Kaikkia ei huvita joka yö heräillä juuri makeimmasta unesta, joka saattaa tulla hyvinkin tarpeeseen. Sinäkin runkkailet omaan tahtiisi, et toisen herättelemänä, niin homma varmaan tuntuukin kivemmalta.
Mitäs jos mies esittäisi sulle muita pakkoja kuin seksiin heräilyn aamuyöstä, olisiko se yhtä ok? Miksi on todella niin vaikea ymmärtää, että tosiaankaan seksi ei ole mikään pyhä lehmä - olisko sulle ok, että mies vaatisi yhdessäolon ehdoksi joka aamu klo 4-5 keittämään kahvit?
Ei tuota kahvin keittämistä voi verrata siihen, että mies panee kun nukun, sillä kahvin keittäminen vaatii heräämistä ja ylös nousemista, toisin kuin seksi.
On ilmeisesti vaikea ymmärtää, ettei seksi ole kaikille mikään vaiva?
Kuten jo kirjoitin: minua EI häiritse yhtään, jos mies paneee kun nukun.
Tai jos herään siihen aamulla.Ja mieluummin minä ottaisin munaaa nukkuessani, kuin masturboisin ”omaan tahtiin” aamulla.
Masturboin vain, koska vaihtoehtoa ei ole.Joo sua ei. Mua ei häiritsisi varsinaisesti paneminen, vaan se, että olen sen verran herkkäuninen, että todellakaan en onnistuisi nukkumaan aktin läpi. Näin ollen heräisin. Ja todennäköisesti en saisi unta uudelleen kuin parin tunnin päästä. Näin ollen tuolla joka-aamuisella panolla heräisin 4-5 aikaan, saisin unta noin 6 aikaan, kelloni soittaa klo 7. Olisin koko päivän todella väsynyt ja tätä sitten joka helvetin päivä, ei kiitos.
Lisäksi minua suuresti vaivaisi se, että mieheni esittäisi minulle MITÄÄN ehtoja tai joka päiväisiä velvollisuuksia, jotta hän suostuu olemaan kanssani. Eikö sinua tämäkään vaivaisi?
Sulleko olisi siis ok, että sua uhkaillaan jättämisellä, ellet tee, kuten mies määrää?
Kiristäminen olisi tietysti turn off, mutta sinänsä en osaa samaistua ongelmaan enkä mielipiteisiinne, kun asenteeni seksiin on niin eri kuin monilla tässä ketjussa.
Heti ekalta sivulta jotain raiskausrääyntää ja muuta ihme p a s k aa, niin huhhuh…..
Montaa viestiä en siis jaksanut ketjusta lukea, kun muutaman ensimmäisen viestin lukeminen ja niiden yläpeukkujen määrä kertoi jo ihan tarpeeksi, mikä on palstalaisten konsensus asiaan.
Todella herkkäuniselta ja huonosti nukkuvalta sen voi vielä ymmärtää, että öiset panot on ongelma, mutta tuskin nää kaikki sellaisia on.Onneksi ihmiset voi valita kenen kanssa pariutuu, eli jos ei halua seksiä öisin/aamuisin/milloin vaan, niin sitten ottaa sellaisen miehen jonka seksihalut ei ole kovin suuret.
Väitätkö tosissasi, että vain 4-5 aikaan panevalla miehellä on suuret seksihalut??? Oletan, että tälläin paneva ei muulloin pystykään kuin hätäiseen aamuseisokissa, kyllä seksihaluinen ja -kykyinnen mies mieluiten panee hereillä olevaa naista monessa asennossa ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme, että niin moni liitto karille karahtaa, jos palstan asenne on vallalla.
Ikään kuin ei voisi tehdä puolison mieliksi mitään. Ei minuakaan aina seksi huvita silloin kun mies on halukas. Annan kuitenkin, ei se minulta pois ole.
Ei mieskään tykkää lähteä vaikkapa taidenäyttelyyn, tulee kuitenkin mukaan. Olemme pari ja kompromisseja tehdään puolin ja toisin. Eihän liitto voi koskaan toimia täysin "minä ja minun oikeuteni" -periaatteella.
Toi just sitä missä miehet saa säilyttää seksuaalisen ylivallan. Mihinkään ei pidä suostua jos mies haluaa. Tämän alistamisen on loputtava, sinä määräät omasta kehostasi.
Mikä h****tin miesten seksuaalinen ylivalta? Mun suhteissa tällaista ei ole ollut yhdessäkään. Olen jo nelikymppinen nainen kuitenkin ja pitkiä suhteitakin on ollut jokunen. Itse olen kyllä aina tykännyt aika runsaasta seksin määrästä parisuhteissa. Ja yleensä seksi on ollutkin hyvää. En kuitenkaan pystyisi seksiin jos en itse sitä halua. (Pari kertaa nuorena olen seksiin suostunut, vaikkei olisi sillä hetkellä haluttanut, eikä tuntunut hyvältä ollenkaan.) En siis tee mitään mitä en oikeasti halua tai haluaisi kokeilla. Hyvää molemminpuoleista seksiä on silti ja ehkäpä osaltaa myös juuri siksikin, riittänyt. (Toki joskus on jäänyt vähän laimeammaksikin.)
Kyllä joskus olen toisen ehdotuksiin suostunut, ja halunnut tehdä myös toiselle mieliksi, mutta vain jos idea on oikeasti ok mun mielestä, eikä tunnu ikävältä ja haluan kokeilla niin. Oikeasti vastentahtoisesti ja itseään vastaan ei seksuaalisissa asioissa voi oikein toimia, ilman että siitä tulee paha olla. Näin ainakin itsellä ja tätä siis olen noudattanut. Toisen mieliksi (mikä voi myös toki olla oikein kivaakin, ja kyllähän sitä tietekin haluaa että toinen nauttii) voi tehdä siis ainoastaan niin, että itselläkin siitä on hyvä olo. En ole omissa suhteissani huomannut todella mitään miesten seksuaalista ylivaltaa ollenkaan. Eikä sitä ylivaltaa ole mielestäni ollut minullakaan (naisella), vaan ihan on ollut kahden ihmisen kohtaamista, molemminpuolista antamista ja saamista.
Niin miehillä kuin naisilla voi olla erilaisia paineita seksin suhteen. Mutta sillä pääsee mielestäni jo hyvin pitkälle, ettei tee mitään mitä ei todella halua tai tuntuu pahalta, ja kunnioittaa toista ja haluaa toisellekin hyvää. Itseään on hyvä opetella kuuntelemaan seksuaaliasioissa, niin voi välttyä pahalta mieleltä eikä päädy pakottamaan itseään johonkin, mitä ei todella haluaisi. Jos yhteys toimii parin välillä ja toiseen luottaa ja on tuvallinen olo, niin silloin voi tuntua ihan hyvältä kokeilla jotain uuttakin ja tehdä vaikka toiselle mieliksi enemmän.
Mutta, taidenäyttelyyn menon vertaaminen seksiin on kuitenkin hyvin kaukana toisistaan. Seksuaalisuus on kuitenkin ihmiselle siellä ihan henkilökohtaisimmissa ja herkimmissä asioissa, ei ole sama kuin kaupassakäynti tai taidenäyttelyyn meno. Minulla ainakin näin. Joten tuntuu ihan eri mittakaavassa ja tasolla ikävältä, jos on taidenäytteyssä vähän tylsää tai että seksin jälkeen tuntuu rikotulta ja ahdistavalta kun on tehnyt jotain itseään vastaan..
Jonkun asian tekeminen toisen mieliksi ihan rakkaudesta silloin tällöin kuuluu parisuhteeseen. Mutta ei pakotettuna, eikä koko ajan, ja vastavuoroisuuden pitää säilyä, sekä rakkauden ja kunnioituksen itseä ja toista kohtaan.
Jollei tämä tilanne nyt suoranaisen rais kauksen tunnusmerkistöä ehkä täyttäisikään, hyväksikäyttöä se on, ja ehdottoman törkeä ja sanoinkuvaamattoman itsekäs vaatimus. Tämä mies tuskin ajattelee naisensa tai perheensä parasta missään muussakaan asiassa, ainoastaan omaa napaansa. Siksi vaikka tähän aamuasiaan suostuminen sinänsä olisi ap:sta joskus ok, se mitä vaatimus laajemmin kertoo tästä miehestä, on hurja varoitusmerkki ja aika iso no-no.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle olisi just unelma tuollainen mies!
Rakastan penetraatiota aamuisin, eikä haittaa yhtään jos nukun vielä kun se alkaa.
Ei haittaa myöskään, jos yöllä panee.Eihän tuo vaadi minulta mitään? Eri asia, jos mies herättäisi aamulla tai yöllä ja vaatisi olemaan aktiivinen seksissä, mutta tuollainen lahnaseksi ei häiritse mitenkään.
Kerran olin miehen kanssa, joka oli seksuaalisesti muuten aivan unelmamies, mutta hänessä oli yksi iso vika: ei halunnut ikinä aamuisin.
Ja minä taas herään yleensä panetukkksen tunteeseen, ja aina kun vaan on aikaa, niin masturboin heti herätessäni ennen kuin nousen edes sängystä ylös.En kyllä oikeesti mitenkään kykene ymmärtämään, että mitä vikaa tuon miehen toiminnassa olisi, vaikka AP ei kokisikaan aamulla panetusssta?
Eihän se vaadi naiselta muuta kuin makaamista, ja sitten vaan nauttii siitä tunteesta kun penis liikkuu sisällä?Kaikkia ei huvita joka yö heräillä juuri makeimmasta unesta, joka saattaa tulla hyvinkin tarpeeseen. Sinäkin runkkailet omaan tahtiisi, et toisen herättelemänä, niin homma varmaan tuntuukin kivemmalta.
Mitäs jos mies esittäisi sulle muita pakkoja kuin seksiin heräilyn aamuyöstä, olisiko se yhtä ok? Miksi on todella niin vaikea ymmärtää, että tosiaankaan seksi ei ole mikään pyhä lehmä - olisko sulle ok, että mies vaatisi yhdessäolon ehdoksi joka aamu klo 4-5 keittämään kahvit?
Ei tuota kahvin keittämistä voi verrata siihen, että mies panee kun nukun, sillä kahvin keittäminen vaatii heräämistä ja ylös nousemista, toisin kuin seksi.
On ilmeisesti vaikea ymmärtää, ettei seksi ole kaikille mikään vaiva?
Kuten jo kirjoitin: minua EI häiritse yhtään, jos mies paneee kun nukun.
Tai jos herään siihen aamulla.Ja mieluummin minä ottaisin munaaa nukkuessani, kuin masturboisin ”omaan tahtiin” aamulla.
Masturboin vain, koska vaihtoehtoa ei ole.Joo sua ei. Mua ei häiritsisi varsinaisesti paneminen, vaan se, että olen sen verran herkkäuninen, että todellakaan en onnistuisi nukkumaan aktin läpi. Näin ollen heräisin. Ja todennäköisesti en saisi unta uudelleen kuin parin tunnin päästä. Näin ollen tuolla joka-aamuisella panolla heräisin 4-5 aikaan, saisin unta noin 6 aikaan, kelloni soittaa klo 7. Olisin koko päivän todella väsynyt ja tätä sitten joka helvetin päivä, ei kiitos.
Lisäksi minua suuresti vaivaisi se, että mieheni esittäisi minulle MITÄÄN ehtoja tai joka päiväisiä velvollisuuksia, jotta hän suostuu olemaan kanssani. Eikö sinua tämäkään vaivaisi?
Sulleko olisi siis ok, että sua uhkaillaan jättämisellä, ellet tee, kuten mies määrää?
Kiristäminen olisi tietysti turn off, mutta sinänsä en osaa samaistua ongelmaan enkä mielipiteisiinne, kun asenteeni seksiin on niin eri kuin monilla tässä ketjussa.
Heti ekalta sivulta jotain raiskausrääyntää ja muuta ihme p a s k aa, niin huhhuh…..
Montaa viestiä en siis jaksanut ketjusta lukea, kun muutaman ensimmäisen viestin lukeminen ja niiden yläpeukkujen määrä kertoi jo ihan tarpeeksi, mikä on palstalaisten konsensus asiaan.
Todella herkkäuniselta ja huonosti nukkuvalta sen voi vielä ymmärtää, että öiset panot on ongelma, mutta tuskin nää kaikki sellaisia on.Onneksi ihmiset voi valita kenen kanssa pariutuu, eli jos ei halua seksiä öisin/aamuisin/milloin vaan, niin sitten ottaa sellaisen miehen jonka seksihalut ei ole kovin suuret.
Voisko joku selittää, miksi pitäisi unentokkurassa aamuyöstä panna, kun se on niin paljon nautittavampaa hereillä ja virkeänä?
No, on toi melko kummallista.
Joka aamu pannaan. Ihan sana onko nainen hereillä vai ei, vaikka nukkuvan naisen.
Jos teillä on sopimus, että se on sinulle aapee sopiva asia, niin sitten se sopii.
Kyllä kusilastissa seisoo.