Uusi mies ja seksi joka aamu
Ollaan ns. toisella kierroksella ja asutaan omissa asunnoissa. Kun nukutaan vierekkäin niin mies haluaa aina seksiä aamuisin ennen sängystä nousua. Olen tähän suostunut vaikka uninen olenkin silloin kun mies nousee töihin. Välillä innostun itsekin, mutta välillä nukun ja annan miehen purkaa paineensa. Lisäksi pari kertaa viikossa mennään "pidemmän kaavan kautta".
Nyt olen alkanut elätellä toiveita yhteen muutosta, mutta tämä asia vähän mietityttää, että jos en jossakin kohdassa enää olisi valmis joka aamuiseen seksiin. Mies sanoo, että jos yhdessä asutaan, niin sitten pitää paineet purkaa aamuisin, on kuulemma rennompi olo päivällä. Miehelle kyllä sopii sekin että asutaan omillaan ja vietetään yhteistä aikaa ja yhteisiä öitä satunnaisesti, kuten nytkin.
Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Tämä on ainoa asia joka minua mietityttää yhteenmuutossa, muuten asia olisikin itselleni aika selvä. Ja kummankin lapset jo pois kotoa, joten ei tarvitse niitä miettiä.
N38
Kommentit (346)
Herää kysymys, miten mies vapauttaa paineensa nyt niinä aamuina, kun ap ei ole vieressä? Miten se yhteenmuutto muuttaa tilanteen niin, että ap on joka aamuinen paineenpurkuastia, kun nytkin mies pärjää joinakin päivinä ilman? Näkeekö tämä mies naista muuna kuin seksileluna, jonka velvollisuus on tyydyttää mies silloin kun sattuu heräämään tämän vierestä?
Oksetus.
38v ja molemmat lapset jo sen ikäisiä, etteivät asu luonasi? Aika nuorena olet lapsia tehtaillut. Taitaa olla maan tapa Porvoossa.
"Aamurentoutus hoidetaan" ja sitten jatkat nukkumista? no, ehkäpä tosiaan on parempi, että hän laukeaa aina sisällesi, ettei tarvi spedet ripsissä jatkaa nukkumista. Mutta vakavasti, ap, mietippä jaksatko tuota oikeasti joka yö? Ja mitäpä jos ne "pidemmän kaavan kautta" muuttuvatkin pelkästään aamun kassien tyhjennykseksi, jos joka yö vierekkäin nukutte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas tänne tullut ristiriitaista viestiä.
Joku kyseli mikä se minun ongelmani onkaan. Eli tämän hetkinen käytäntö on ihan ok ja minulle sopii aikaisen aamun seksi. Sen lisäksi saan kuitenkin viikossa pari kertaa oikein kunnollakin. Mietin vaan että jos muutan miehen taloon, niin sitten se on totaalisesti joka aamuista, että olisiko muilla ollut kokemusta että jaksaako sitä? Kun sitten kuitenkin olisi jaksettava jos omaa asuntoa ei enää ole.
Mikään kosteus ei ole ongelma, olen kostea jo luonnostaan ja mies osaa kyllä laittaa rasvaa tarvittaessa.
Ap
Oikeastiko sulle ei ole ongelma se, että mies asettelee ehtoja yhdessä ololle ja asumiselle?
Ei jos ehdot sopii minulle. Mutta kun minula ei ole pitkäaikaista kokemusta tästä aikaisen aamun seksistä ja se taas tuntuu olevan toiselle tärkeää, niin olisi kaivannut kokemusperäistä tietoa muilta. Vahvoja mielipiteitä kyllä löytyy, mutta kokemusta ilmeisesti vähän.
Ap
Kuinkahan nuori sä olet, jos et tiedä, mitä se kropalle ja mielelle tekee, jos herää joka yö kesken unien, etkä osaa edes kuvitella sitä?
Ja kuinkahan vanha sinä jo olet, kun et vieläkään ymmärrä, mitä seksittömyys tekee liitolle ja terveydelle (miesten ja naisten)?
Tutkitusti myös yhteiset kävelylenkit ovat hyväksi liitolle ja terveydellisesti niistä hyötyvät erityisesti keski-ikäiset miehet. Mitäs tykkäisit, jos puolisosi herättäisi sut joka aamu lenkille klo 4-5?

Oletko yhtään miettinyt sitä, että onko mieheltä normaalia vaatia aamuseksiä joka aamu tai usein ja vielä siksi, että jaksaisi töissä paremmin? Ainakin minulle toi on iso häläri. Töissä pitää kyllä jaksaa ilman seksiäkin eikä seksi voi olla rentoutumiskeino ja paineiden purkua. Minulle tulisi tuollaisesta olo, että olen vain patja. Parisuhteessa seksi on nimenomaan kummankin iloksi molempien ehdoilla, ei vain toisen ehdoilla. No tämä on nyt vain minun näkemykseni ja suhteenne todellisuus voi olla erilainen. Toivottavasti kuitenkin olet ajatellut tätä näkökulmaa ja tiedät harrastavasi seksiä omilla ehdoillasi.
Jaa, minä en kyllä naisena ymmärrä miksei stressi saisi olla rentoutumiskeino tai paineiden purkua ja miksei se saisi auttaa jaksamaan töissä/kotona/opinnoissa/tms. Minulla se ainakin tekee noita kaikkia eikä puoliso ole kokenut siitä tarpeelliseksi valittaa. Päinvastoin.
No ei se saa olla sitä toisen ihmisen hyvinvoinnin ehdoilla. Meillä ei kyllä ole koskaan ollut seksiä siksi, että toista stressaa ja pitää saada paineet purettua vaan meillä on seksiä kun kumpikin sitä halutaan ja nautitaan siitä.
Ai, meillä kyllä on. Eikä se sitä haluamista tai nauttimista kyllä mitenkään poissulje. Pikemminkin on mennyt niin päin, että toinen reagoi stressin tai ahdistuksen tunteisiin kasvattamalla libidoa ja toinenkin innostuu mukaan.
Ja lähtökohtaisesti, jos toisen ihmisen hyvinvointi kärsii seksistä minun kanssani, niin ei ole kyllä minulle oikea puoliso. Sikäli vaikea täysin sisäistää tuota ajatusta seksistä hyvinvoinnin kustannuksella. Kyllähän se hyvässä suhteessa lisää sitä hyvinvointia.
Tätä keskustelua käydään ap:n aloituksen kontekstissa. Jos toinen haluaa nukkua ja toinen haluaa joka aamu aikaisin seksiä purkaakseen paineet niin ei voi vaatia toista keskeyttämään unensa, jotta toinen saa paineet purettua. Ei seksi ole sitä varten. Ihmisellä pitää olla oikeus nukkua. On epäterveellistä olla univelassa. Ei seksiä voi tällä tavoin harrastaa toisen terveyden kustannuksella.
Seksiä saa jokainen kyllä vaatia ihan niin paljon kuin huvittaa. Ap:nkin mies on antanut vaihtoehdoksi asua erillään, jos se aamuseksi ei nappaa.
Sitäpaitsi eikös Ap nimenomaan sanonut, ettei hän aina keskeytä unia vaan antaa miehen panna häntä nukkuvana? Mistä hän silloin se univelan kehittää jos ei edes herää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on totta, niin ite aina mietin tämänkaltaisissa avauksessa sitä, että mitäs jos tuo k.o. mies käu myös silloin tällöin vauva palstalla ja tunnistaa tuosta itsensä, nii olisiko siis kuitenkin järkevämpää ihan vain keskustella kahden kesken näistä asioista.
Ja jotain outoa juuri tuollaisessa aamuseksissä on. Jos miehellä on siis aamuerektio kun hän herää, ja hän vaan työntyy sisääsi tyhjentyyn ? Jo se olisi hieman eri asia, että jos sinä aiheuttaisit miehelle tuon erektion, esim kädelläsi, miehen hyväillessä samalla rintojasi. Voisitko joskus runkata miehesi loppuun asti ? Toki näin voit tietenkin jo tehdäkin.
En voi hoidella miestä kädellä, koska nukun kun tämä alkaa ja toisekseen mies tykkää ennemmin tulla sisälleni.
Mies tekee muutenkin pitkää päivää työssä ja on iltaisin väsyneempi. Aamuisin hänellä on eniten virtaa, siksi kai tuo aamuseksi on tärkeää hänelle.
Nukun, kun tämä alkaa?
Tämä! Nukun kun tämä alkaa? Mies tykkää tulla sisälleni? Hän myös tykkää näemmä työntää kovan kalunsa nukkuvan naisen kuivaan pi lluun.
Mä oon kyllä aina kostea, ei kaikilla ole kuiva
Harvalla se koskaan kirjaimellisesti kuiva on. Kyllä seksin kivuttomuus vaatii ainakin minulla sen, että alapää on kiihotuskostunut eli normitilaa paljon kosteampi.
Okei no minulla se kostuu lisää jo siitä, kun keho havahtuu unen läpi siihen, että penis hieroo vakoa.
Eihän sitä ole mikään pakko suoraan sisään työntää, mies voi räpeltää/hieroa hetken ennen sitä.Näin me olemme erilaisia; itse olen hyvin seksuaalinen ja minulla on korkea libido, enkä voi samaistua tuollaiseen ajatusmaailmaan jossa seksi on vaiva, tai vain tosi tietoisen jonkun viritelmän ja tunnelmoinnin tulos.
Sama täällä. Ja jotenkin tuntuu vieraalta myös ajatus, että se oma mies (aviossa, yhteiset lapset ja asuntolaina, aina tukena milloin missäkin ja rakas) jotenkin "hyötyisi", alistaisi tai haluaisi minulle muuten pahaa. En pysty samaistumaan näihin naisiin, joilla seksi on aina kauhea draaman aihe ja velvollisuus, joka edellyttää sen viidelle mutkalle menemistä mieheltä. Olen kyllä huomannut olevani vähemmistössä kun kaveripiirissä seksi käytännössä loppuu näköjään 40-kympin tienoilla ja osa kiristää miehiään seksillä jne.
Sä varmaan nautit syvästi myös lasten kanssa heräämisestä, ihanaa saada aamuyöstä kahden nukutun tunnin jälkeen vauva rinnalle, lisäksi teinien kanssa on ollut ihan kivan jänskää valvoskella öitä, oot sä niin not like other girls!
En nyt ihan ymmärtänyt, oliko tarkoitus vihjata, että olen jonkin sortin masokisti, joka saa outoa tyydytystä siitä, että joutuu heräilemään kesken unien? Harmi, että sulle unesta ja nukkumisesta on muodostunut tollainen ongelma. Toivottavasti löydät siihen jonkun ratkaisun. Mikä tuo not like other girls -vihjaus on? Monet naiset pitävät seksistä vaikka sinä et pitäisikään, ei se minua mitenkään erilaiseksi tee.
Kyllä, olen joutunut monesta syystä kärsimään liian vähästä unesta, joten pidän aika itsestään selvänä, että rakas puolisoni ymmärtää minun tarvitsevan unta yhtä paljon kuin hän paineen purkua, joten hän antaa minun nukkua.
Pidän suunnattomasti seksistä, harrastan sitä usein, mutta vedän rajan siihen, että olen hereillä ja tajuissani.
Itsehän sinä itseäsi vertailit toisiin naisiin, niihin moniin, joilla seksi loppuu nelissä kympissä, jne. Your own words lady, not mine.
En usko, että juurikaan pidät seksistä, sen verran agressiivisesti olet kirkunut näitä nukkumisjuttuja. Jokuhan tuossa aloituksessa sai sinut vetämään herneen nenään heti ja nyt esität että pidät siitä "suunnattomasti", just joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas tänne tullut ristiriitaista viestiä.
Joku kyseli mikä se minun ongelmani onkaan. Eli tämän hetkinen käytäntö on ihan ok ja minulle sopii aikaisen aamun seksi. Sen lisäksi saan kuitenkin viikossa pari kertaa oikein kunnollakin. Mietin vaan että jos muutan miehen taloon, niin sitten se on totaalisesti joka aamuista, että olisiko muilla ollut kokemusta että jaksaako sitä? Kun sitten kuitenkin olisi jaksettava jos omaa asuntoa ei enää ole.
Mikään kosteus ei ole ongelma, olen kostea jo luonnostaan ja mies osaa kyllä laittaa rasvaa tarvittaessa.
Ap
Oikeastiko sulle ei ole ongelma se, että mies asettelee ehtoja yhdessä ololle ja asumiselle?
Ei jos ehdot sopii minulle. Mutta kun minula ei ole pitkäaikaista kokemusta tästä aikaisen aamun seksistä ja se taas tuntuu olevan toiselle tärkeää, niin olisi kaivannut kokemusperäistä tietoa muilta. Vahvoja mielipiteitä kyllä löytyy, mutta kokemusta ilmeisesti vähän.
Ap
Kuinkahan nuori sä olet, jos et tiedä, mitä se kropalle ja mielelle tekee, jos herää joka yö kesken unien, etkä osaa edes kuvitella sitä?
Ja kuinkahan vanha sinä jo olet, kun et vieläkään ymmärrä, mitä seksittömyys tekee liitolle ja terveydelle (miesten ja naisten)?
Tutkitusti myös yhteiset kävelylenkit ovat hyväksi liitolle ja terveydellisesti niistä hyötyvät erityisesti keski-ikäiset miehet. Mitäs tykkäisit, jos puolisosi herättäisi sut joka aamu lenkille klo 4-5?
En osaa sanoa, ei ole vielä tapahtunut. Luulen kuitenkin, että se yhteinen seksi on vielä tärkeämpää liitolle. Se on kuitenkin se asia, mikä erottaa parisuhteen kämppäkaveruudesta. En tiedä, onko verrattu tutkimuksissa sitä, että kumpi parempi, yhteinen kävelylenkki vai seksiä, mutta veikkaan jälkimmäistä. Sitä paitsi, miksi on niin tärkeää todistaa vääräksi, että seksi tekee pariskunnille hyvää ja sitä soisi olevan joillakin paljon useammin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, olen antanut luvan tähän. Mies kysyi asiasta jo ennen kuin yhtään yötä oltiin yhdessä nukuttu. Pitää sitä tärkeänä. En koe asiaa siis raiskauksena. Pari kertaa viikossa innostun itsekin.
Erona on vaan että mies nousee noin kaksi tuntia aiemmin kuin minä työnsä vuoksi, joten jään vielä nukkumaan sitten.
Toistaiseksi tämä on siis ollut ok, kun ei asuta jatkuvasti yhdessä. Mutta mietinkin että käykö se rasittavaksi jos asutaan 24/7/12 saman katon alla. Miehellä on kuitenkin vahva mielipide tähän. Toisaalta on sanonut, että voidaan asua erilläänkin, se on kuulemma ihan ok.
Ap
Annoit luvan paukuttaa sinua omasta kiinnostuksestasi huolimatta hamaan tappiin asti jo ennen ensimmäistä seksikertaa? Oikea unelmarakastaja, kun hänelle merkitsee vain oma halu. Miten luulet miehen selviävän niinä aamuina, kun et ole vieressä?
Annoin luvan toistaiseksi. Yksin herätessään hän käyttää kättään. Mutta kun olen vieressä, niin sanoo että ei ala ajamaan Toyotalla kun Mersuakin on tarjolla.
Ap
Mies pitää AP:tä täysin omana hyödykkeenä aamuisin. Referoikin häntä autoon. Mietippä AP jos tämä aamuseksipakko jatkuu kunnes mies ei enää pysty, mahdollisesti seuraavat 20-30v. Vieläkö meinaat olla miehelle reikänä joka aamu?
Ja sitten kun mies ei pysty, AP tuo toisen miehen sänkyyn, sillä kultaseni, meillä on seksiä klo 4-5 osallistuit sinä siihen tai et. Kas vain niin voi alkaa hyvä työpäivä!
Tosiaankin, voisihan myös AP haluta seksiä joka päivä klo 17 tai no ollaan reiluja, heti töistä tullessa. Muna pystyyn tai jonkun muun muna nousee!
Vakavasti puhuen, seksiä jos mitä ei pitäisi minään muuna kuin seksinä, ei paineen purkuna, ei kiristysvälineenä, eikä etenkään suhteen ehtona tai pakkona. Siinä rikkoo molemmat itsensä, toinen tuntee arvottomuutta, kun kohdellaan esineenä ja toinen tuntee arvottomuutta, kun häntä ei haluta itsenään, vaan ainoastaan pakon vuoksi.

Tämä. Yhtä hyvin voisi todeta toisinpäin, että minäkin tykkään suunnattomasti nukkumisesta mutta seksistä vielä enemmän. Vaikea kuvitella, että ihminen joka vertaa kirkuvan lapsen kanssa heräämistä aamuseksiin tykkäisi ihan hirveästi siitä seksistä.
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä nukut ja mies "harrastaa seksiä" kanssasi. Se on raiskaus, ei seksiä.
Höpö höpö, jos ap suostuu siihen se ei ole raiskaus. Lopettakaa tuo feministihysteria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on totta, niin ite aina mietin tämänkaltaisissa avauksessa sitä, että mitäs jos tuo k.o. mies käu myös silloin tällöin vauva palstalla ja tunnistaa tuosta itsensä, nii olisiko siis kuitenkin järkevämpää ihan vain keskustella kahden kesken näistä asioista.
Ja jotain outoa juuri tuollaisessa aamuseksissä on. Jos miehellä on siis aamuerektio kun hän herää, ja hän vaan työntyy sisääsi tyhjentyyn ? Jo se olisi hieman eri asia, että jos sinä aiheuttaisit miehelle tuon erektion, esim kädelläsi, miehen hyväillessä samalla rintojasi. Voisitko joskus runkata miehesi loppuun asti ? Toki näin voit tietenkin jo tehdäkin.
En voi hoidella miestä kädellä, koska nukun kun tämä alkaa ja toisekseen mies tykkää ennemmin tulla sisälleni.
Mies tekee muutenkin pitkää päivää työssä ja on iltaisin väsyneempi. Aamuisin hänellä on eniten virtaa, siksi kai tuo aamuseksi on tärkeää hänelle.
Nukun, kun tämä alkaa?
Tämä! Nukun kun tämä alkaa? Mies tykkää tulla sisälleni? Hän myös tykkää näemmä työntää kovan kalunsa nukkuvan naisen kuivaan pi lluun.
Mä oon kyllä aina kostea, ei kaikilla ole kuiva
Harvalla se koskaan kirjaimellisesti kuiva on. Kyllä seksin kivuttomuus vaatii ainakin minulla sen, että alapää on kiihotuskostunut eli normitilaa paljon kosteampi.
Okei no minulla se kostuu lisää jo siitä, kun keho havahtuu unen läpi siihen, että penis hieroo vakoa.
Eihän sitä ole mikään pakko suoraan sisään työntää, mies voi räpeltää/hieroa hetken ennen sitä.Näin me olemme erilaisia; itse olen hyvin seksuaalinen ja minulla on korkea libido, enkä voi samaistua tuollaiseen ajatusmaailmaan jossa seksi on vaiva, tai vain tosi tietoisen jonkun viritelmän ja tunnelmoinnin tulos.
Sama täällä. Ja jotenkin tuntuu vieraalta myös ajatus, että se oma mies (aviossa, yhteiset lapset ja asuntolaina, aina tukena milloin missäkin ja rakas) jotenkin "hyötyisi", alistaisi tai haluaisi minulle muuten pahaa. En pysty samaistumaan näihin naisiin, joilla seksi on aina kauhea draaman aihe ja velvollisuus, joka edellyttää sen viidelle mutkalle menemistä mieheltä. Olen kyllä huomannut olevani vähemmistössä kun kaveripiirissä seksi käytännössä loppuu näköjään 40-kympin tienoilla ja osa kiristää miehiään seksillä jne.
Sä varmaan nautit syvästi myös lasten kanssa heräämisestä, ihanaa saada aamuyöstä kahden nukutun tunnin jälkeen vauva rinnalle, lisäksi teinien kanssa on ollut ihan kivan jänskää valvoskella öitä, oot sä niin not like other girls!
En nyt ihan ymmärtänyt, oliko tarkoitus vihjata, että olen jonkin sortin masokisti, joka saa outoa tyydytystä siitä, että joutuu heräilemään kesken unien? Harmi, että sulle unesta ja nukkumisesta on muodostunut tollainen ongelma. Toivottavasti löydät siihen jonkun ratkaisun. Mikä tuo not like other girls -vihjaus on? Monet naiset pitävät seksistä vaikka sinä et pitäisikään, ei se minua mitenkään erilaiseksi tee.
Kyllä, olen joutunut monesta syystä kärsimään liian vähästä unesta, joten pidän aika itsestään selvänä, että rakas puolisoni ymmärtää minun tarvitsevan unta yhtä paljon kuin hän paineen purkua, joten hän antaa minun nukkua.
Pidän suunnattomasti seksistä, harrastan sitä usein, mutta vedän rajan siihen, että olen hereillä ja tajuissani.
Itsehän sinä itseäsi vertailit toisiin naisiin, niihin moniin, joilla seksi loppuu nelissä kympissä, jne. Your own words lady, not mine.
En usko, että juurikaan pidät seksistä, sen verran agressiivisesti olet kirkunut näitä nukkumisjuttuja. Jokuhan tuossa aloituksessa sai sinut vetämään herneen nenään heti ja nyt esität että pidät siitä "suunnattomasti", just joo.
Tuota, tiedätkö, että täällä kirjoittaa useita eri nimimerkkejä? Nämä ovat ensimmäiset minun kirjoittamani, vaikkakin kyllä olen samaa mieltä edeltävien kirjoittajien kanssa siitä, että riittävä uni on erittäin tärkeää. Ikävä kyllä minulla kun on kokemusta siitä, mitä sen puute tekee.
Pick me-tytteli, ota iisisti: kyllä me muut uskotaan, että sä olet rennompi ja ihanampi ja sua ei haittaa, vaikka et enää ikinä nukkuisi, antaa toisten vaan kirkua, sä otat vaan parrua pesään!
Purkaa paineita? Hyi hitto.
Purkkiin paineensa muualla, en suostuisi tuollaiseen.
Miehen tulee rakastella naistaan, ei purkaa paineita!
Nukkuvan paneminen on muuten raiskaus, tiedoksi.
Hienoa että teillä menee hyvin.
Jatkakaa samoin niin onnenne on taattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas tänne tullut ristiriitaista viestiä.
Joku kyseli mikä se minun ongelmani onkaan. Eli tämän hetkinen käytäntö on ihan ok ja minulle sopii aikaisen aamun seksi. Sen lisäksi saan kuitenkin viikossa pari kertaa oikein kunnollakin. Mietin vaan että jos muutan miehen taloon, niin sitten se on totaalisesti joka aamuista, että olisiko muilla ollut kokemusta että jaksaako sitä? Kun sitten kuitenkin olisi jaksettava jos omaa asuntoa ei enää ole.
Mikään kosteus ei ole ongelma, olen kostea jo luonnostaan ja mies osaa kyllä laittaa rasvaa tarvittaessa.
Ap
Oikeastiko sulle ei ole ongelma se, että mies asettelee ehtoja yhdessä ololle ja asumiselle?
Ei jos ehdot sopii minulle. Mutta kun minula ei ole pitkäaikaista kokemusta tästä aikaisen aamun seksistä ja se taas tuntuu olevan toiselle tärkeää, niin olisi kaivannut kokemusperäistä tietoa muilta. Vahvoja mielipiteitä kyllä löytyy, mutta kokemusta ilmeisesti vähän.
Ap
Kuinkahan nuori sä olet, jos et tiedä, mitä se kropalle ja mielelle tekee, jos herää joka yö kesken unien, etkä osaa edes kuvitella sitä?
Ja kuinkahan vanha sinä jo olet, kun et vieläkään ymmärrä, mitä seksittömyys tekee liitolle ja terveydelle (miesten ja naisten)?
Tutkitusti myös yhteiset kävelylenkit ovat hyväksi liitolle ja terveydellisesti niistä hyötyvät erityisesti keski-ikäiset miehet. Mitäs tykkäisit, jos puolisosi herättäisi sut joka aamu lenkille klo 4-5?
En osaa sanoa, ei ole vielä tapahtunut. Luulen kuitenkin, että se yhteinen seksi on vielä tärkeämpää liitolle. Se on kuitenkin se asia, mikä erottaa parisuhteen kämppäkaveruudesta. En tiedä, onko verrattu tutkimuksissa sitä, että kumpi parempi, yhteinen kävelylenkki vai seksiä, mutta veikkaan jälkimmäistä. Sitä paitsi, miksi on niin tärkeää todistaa vääräksi, että seksi tekee pariskunnille hyvää ja sitä soisi olevan joillakin paljon useammin?
Niin että sekstaat öisin mieluummin kuin lenkkeliet. Mä sitten taas mieluummin nukun öisin, että jaksan päiväsaikaan ja iltaisin sekä lenkkeillä että sekstailla. Kukin tavallaan.
Kenelle muille soisit useammin seksiä? Mulle riittää mun omat seksit, enkä juurikaan pohdi, kenen muun sitä pitäisi enemmän harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, olen antanut luvan tähän. Mies kysyi asiasta jo ennen kuin yhtään yötä oltiin yhdessä nukuttu. Pitää sitä tärkeänä. En koe asiaa siis raiskauksena. Pari kertaa viikossa innostun itsekin.
Erona on vaan että mies nousee noin kaksi tuntia aiemmin kuin minä työnsä vuoksi, joten jään vielä nukkumaan sitten.
Toistaiseksi tämä on siis ollut ok, kun ei asuta jatkuvasti yhdessä. Mutta mietinkin että käykö se rasittavaksi jos asutaan 24/7/12 saman katon alla. Miehellä on kuitenkin vahva mielipide tähän. Toisaalta on sanonut, että voidaan asua erilläänkin, se on kuulemma ihan ok.
Ap
Annoit luvan paukuttaa sinua omasta kiinnostuksestasi huolimatta hamaan tappiin asti jo ennen ensimmäistä seksikertaa? Oikea unelmarakastaja, kun hänelle merkitsee vain oma halu. Miten luulet miehen selviävän niinä aamuina, kun et ole vieressä?
Annoin luvan toistaiseksi. Yksin herätessään hän käyttää kättään. Mutta kun olen vieressä, niin sanoo että ei ala ajamaan Toyotalla kun Mersuakin on tarjolla.
Ap
Mies pitää AP:tä täysin omana hyödykkeenä aamuisin. Referoikin häntä autoon. Mietippä AP jos tämä aamuseksipakko jatkuu kunnes mies ei enää pysty, mahdollisesti seuraavat 20-30v. Vieläkö meinaat olla miehelle reikänä joka aamu?
Ja sitten kun mies ei pysty, AP tuo toisen miehen sänkyyn, sillä kultaseni, meillä on seksiä klo 4-5 osallistuit sinä siihen tai et. Kas vain niin voi alkaa hyvä työpäivä!
Tosiaankin, voisihan myös AP haluta seksiä joka päivä klo 17 tai no ollaan reiluja, heti töistä tullessa. Muna pystyyn tai jonkun muun muna nousee!
Vakavasti puhuen, seksiä jos mitä ei pitäisi minään muuna kuin seksinä, ei paineen purkuna, ei kiristysvälineenä, eikä etenkään suhteen ehtona tai pakkona. Siinä rikkoo molemmat itsensä, toinen tuntee arvottomuutta, kun kohdellaan esineenä ja toinen tuntee arvottomuutta, kun häntä ei haluta itsenään, vaan ainoastaan pakon vuoksi.
Olen eri mieltä. Minusta aikuisen on hyvä tietää mitä hän seksielämältään haluaa ja millaisia kompromisseja hän voi sen kanssa tehdä. Jos se kello viiden seksi on tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta, niin ei kannata olla yhdessä ihmisen kanssa jolle se kello viiden seksi aiheuttaa pahaa mieltä ja ahdistusta. Se on ihan okei lopettaa suhde jossa ei ole tyytyväinen.
Nythän tuntuu kyllä siltä, että osa kirjoittajista heijastaa omia tunteitaan ap:lle. Ei ap ole minusta sanonut kokevansa esineellistämistä ja arvottomuutta. Tässä ketjussa on moni hyökännyt ap:n kimppuun ja huutanut että siltä hänestä pitäisi tuntua, mutta oikeasti ap on sanonut että tämän hetkinen tilanne on hänelle ihan okei ja hän vaan pohtii jaksaako tällä tyylillä joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille suhteessa tärkeintä on seksi. Jos mies ei sitä saa mielestään tarpeeksi ei hänen kannata ainakaan yhteen muuttaa. Kerro miehellesi mielipiteesi, niin asia ratkeaa itsestään.
Älkää levittäkö tätä valetta enää. Moni mies on haluton ja monessa liitossa se on nainen, joka kärsii puutteesta.
Meillä on esimerkiksi seksiä ehkä 5 kertaa vuodessa nykyään. Eilen oli viimeinen lomapäivä ja lapsikin oli rippileirillä vikaa päivää, joten ehdotin seksiä miehelle, kun olisi saanut puuhata rauhassa. Ei suostunut.
Annoin itselleni luvan alkaa katsella sivusuhdetta, kun viimeiset ns hyvät vuoteni joudun olemaan ilman seksiä, kun vielä luultavasti kelpaisin jollekin miehelle.
Mies ei ole kysymyksistä huolimatta kertonut, miksi haluaa olla yhdessä kanssani, ainakaan seksi se syy ei todellakaan ole.
Laihduta
Aikamoinen seksiaddikti. Suosittelen hänelle apua :D
Vierailija kirjoitti:
Purkaa paineita? Hyi hitto.
Purkkiin paineensa muualla, en suostuisi tuollaiseen.Miehen tulee rakastella naistaan, ei purkaa paineita!
Nukkuvan paneminen on muuten raiskaus, tiedoksi.
Huoh. Ei ole, jos siihen on kumppanin lupa.