Mies, miksi et lähesty naista, josta olet kiinnostunut
Ja tässä ei tarkoiteta nyt parisuhteessa olevia, silloin ei ole tarkotuskaan lähestyä romanttisessa mielessä muita, vaan sinkkua, joka on kiinnostunut jostakusta, mutta ei kuitenkaan tätä lähesty.
Nykyään harvempi taitaa halutakaan löytää elämänkumppanin-itse haluaisin, mutta en toki huutele siitä ympäriinsä. Ihan olisi mukava ensi alkuun treffata niitä, joista kiinnostuu (aika harvassa tosin ovat), mutta nämä eivät sitten ole innostuneita minusta, hankalahkoa on.
Kommentit (302)
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 21:20"]
Paljon on muitakin kokeneet saman kuin minäkin ja mikä tavallaan yllättävää, että naisetkin. Jatkuva pakkien saaminen syö ihmistä, vaikka olisi miten vahva itsetunto, se torjutuksi tuleminen kerta kerran jälkeen rapauttaa ja lopulta romahduttaa vahvankin itsetunnon.
Olen ollut viimeisen 5 vuotta sinkkuna ja tosissani yritin ensimmäisen kolme vuotta saada edes keskusteluyhteyttä luoduksi, mutta vastaukset ovat olleet lähes poikkeuksetta, niin kuin moni jo on maininnut, mitäs tässä, ihan jees, blaa blaa ja siihen se jää. Mitä teille pitäisi tämän kaltaisen vastauksenne jälkeen sanoa, sitä en ole todellakaan ymmärtänyt? Sellaisessa tilanteessa ei voi edes ajatella jatkavansa keskusteluyhteyden luontia kun ei ole mitään sanottavaa, pitäisikö siihen jäädä monttu auki hämmästelemän, josko sieltä tulisi jotain ymmärrettävääkin?
Toinen mikä vetää maton alta, menet tekemään aloituksen, saat tuskin vilkaisua itseäsi kohti kun lähestyttävä kaivaa sen saatanan puhelimensa esille ja uppoutuu siihen lumoutuneena. Ainoa mikä katkaisee tämän aktiviteetin on mahdollinen ystävätär, muuten on kuin kamoissa sen puhelimensa kanssa, tee siinä sitten aloitetta. Tiedättekö mille se tuntuu, aivan helvetin idioottimaiselle jäädä siihen odottamaan, herääkö se kohde tähän aikaan ja paikkaan vai pysytteleekö siellä virtuaalimaailmassaan.
Itse ainakin, jos joku tulee juttelemaan, yritän, siis yritän edes olla läsnä, tiedättekö naiset mitä tarkoittaa olla läsnä? Vaikka lähestyjä olisi miten itselle vastenmielinen, niin siitäkin huolimatta yritän vastata ja olla mahdollisimman kohtelia, miksi ihmessä vetäytyisin kuoreeni ja alkaisin surffaamaan kapula kädessä silmät kiiluen, se ei ole ihmismäistä käytöstä.
Viimeksi lähestyin kaksi viikkoa sitten ja jälleen sama juttu, ei minkäänlaista vastakaikua, ei edes katsonut päin, oli kuin en olsii siinä ollutkaan, mitä vittua siinä sitten teet muuta kuin lähdet pois. Tuossa tilanteessa jokin raja täyttyi ja päätin, että en enää allenna itseäni tuollaiseen paskaan, en lähesty enää.
Kiitos naiset!
[/quote]
Aika "aseeton" olohahan tuosta tulee väkisinkin. Saa olla melkoinen supliikkimies, jos meinaa saada jutun jatkumaan. :(
M40
Ja syy miksei nainen voisi lähestyä miestä josta on kiinnostunut varsinkin jos huomaa ettei mies lähesty ? Senkö takia että omistaa tissit ja kauniimman alapään ??

Kieltämättä, menee sanattomaksi!
Kyllä pakit saaneet naiset olisitte ihmeissänne pitkän aikaa kun kokeilisitte vähän aikaa sitä pakkien määrää mitä miehet saa. Nainenhan saa aina odottamalla ennen pitkää jonkun kiinnostuksen vaan eipä mieheltä onnistu
Voisko se nainen jumalauta edes joskus lähestyä kun mikään ei kelpaa....
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 00:14"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 20:12"]Miksei nainen lähestyisi edes kerran valovuodessa? ei voi tajuta yhtälöä kun se vihreä valokin on helpompi huomata miehestä sen lisäksi että pakit tulee kerran sadasta lähestymiskerrasta?
[/quote]
MIESTEN OLISI AIKA LASKEA RIMAA! Aina valitetaan että lässynlässynlää vaan ja sitten kun minä yritän aina jutella kaikenlaisille kivannäköisille miehille niin lähdetään karkuun ja aletaan nauraa.
t. nätti nuori nainen
[/quote]
Itse puhut juuri naisista etkä miehistä vai onko sulla vaikeuksia erottaa kumpi on kumpi ?
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 20:02"]
Koska esim baarissa ollessasi näytät kireältä ja ylimieliseltä. Väistät katsekontaktin. Näpräät puhelintasi. Puhut taukoamatta ystävättäresi kanssa ja yhdessä valitatte kuinka ällöttäviä sinua katselevat miehet ovat.
Siinä muutama syy...
t. sinkkumies
[/quote]
Tämä on niin suoraan miesten sydämmestä varmaan kaikkien kohdalla. Eron huomaa täysin kun käy ulkomailla juttelemassa naisille. Monesti juttelevat ja ottavat täysin huumorilla senkin jos ei osaa edes kieltä ja saattavat flirttailla päälle :D
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 19:48"]
Miksi ei voisi lähestyä naista, jos hänellä on kaveri tai kavereita seurassa? Minua on monet miehet lähestyneet silloin, useimmat itse asiassa (viihteellä).
Toinen mikä ihmetyttää on se, että mies luovuttaa, kun ei esimurrosikäisenä tai murkkuna ole saanut "naisia". Vain pieni osa seurustelee silloin. En minäkään olis ihmeenkään avulla saanut poikaystävää silloin, koska olin ujo ja epäviehättävän näköinen. Mutta ei sillä ole mitään merkitystä, mitä kakarana tekee. Yleensä ihminen muuttuu elämänsä aikaba aika paljon siitä, mitä on ollut 14-vuotiaana....
[/quote]
Niimpä niin alas mennä siis puhumaan niille miehille itsevarmana muuttuneena
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 19:21"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 10:28"]
Hei sori miehet, olen vararattu ja käyn harvoin baarissa ja silloin menen kavereiden kanssa tanssimaan ja hengailemaan. Siksi välttelen katsekontakteja ja yksin jäädessä näprään puhelinta. Mua ei kiinnosta mölyisessä baarissa small talkki oudoille miehille. Varsinkin kun en voi ensimmäisenä tokaista että "oon varattu älä tuhlaa aikaas" niin tiedän juttelun olevan ohitse siinä hetkessä kun voi kohteliaasti livauttaa keskusteluun että mulla on mies. Kavereitani näen harvoin kaikkia kerralla niin jos olemme jossain pöydässä juttelemassa niin mies joka tulee kyseleen et "mitäs tytöt" niin keskeyttää kyllä paremmat jutut.. Lähestykää niitä jotka hymyilee takas jo kauempaa.
[/quote]
Tässä on koko ketjun ehdottomasti paras vinkki. Jos kukaan ei hymyile takaisin (edes ujosti) ei kannata lähestyä jos ei halua pakkeja. Simple as that.
[/quote]
Vaan kun kukaan naishirviöistä hymyile edes takas saati katso ketään muuta ihmistä hetkeäkään kun tuijottaa puhelintansa. Tätä jatkuu niin kauan että naiskaverit tulevat tupakalta tai vessasta takaisin jolloin köörillä on taas juorut kesken eikä pöytään ole menemistä. Olen 24- vuotias mies ja seksikumppaneita on ollut n 60 kappaletta eli tiuhaakin on ollut. Silti kylmä totuus on että alle 10 kertaa näistä on nainen tullut tekemään aloitteen oli se sitten juttelu tai lähestyminen tanssilattialla. Kaikkina muina kertoina pitänyt itse vetää köyttä lähestulkoon kokonaan ja tuo lukujen suhde on aika surullinen
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 22:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 20:02"]
Koska esim baarissa ollessasi näytät kireältä ja ylimieliseltä. Väistät katsekontaktin. Näpräät puhelintasi. Puhut taukoamatta ystävättäresi kanssa ja yhdessä valitatte kuinka ällöttäviä sinua katselevat miehet ovat.
Siinä muutama syy...
t. sinkkumies
[/quote]
Tämä on niin suoraan miesten sydämmestä varmaan kaikkien kohdalla. Eron huomaa täysin kun käy ulkomailla juttelemassa naisille. Monesti juttelevat ja ottavat täysin huumorilla senkin jos ei osaa edes kieltä ja saattavat flirttailla päälle :D
[/quote]
Tässä on se huima ero suomalaisten ja ulkomaalaisten naisten välillä, suomalainen nainen on niin itseään täynnä, että siihen ei saa kontaktia millään, kun taas ulkomaalaisten kanssa se syntyy kuin itsellään.
Itse en todellakaan enää vaivaudu suomalaisia naisia lähestymään, se on pelkkää ajan hukkaa ja nöyryytystä. Tästä lähin lähestyn vain muualta tulleita, heidän kanssaan syntyy keskustelua, on avointa ja ne puhelimet eivät ilmesty missään vaiheessa esille. Ulkomaalaiset naiset omaavat ilmeisesti niin paljon paremmat vuorovaikutustaidot kuin suomalaiset ja haluavat ihan toisella tavalla olla tekemisissä.
Ja niin kuin jo sanottiin, vaikka ei olisi edes kunnolla yhteistä kieltä, edes se ei estä juttelua, vaan se tahto ja taito joka heillä on, korvaa jopa kieliongelman.
163
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 15:09"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:11"]
Miksi miehille ottaa niin pahasti pakkien saaminen? Mä naisena olen aina toipunut nopeista pakeista parhaiten - sen sijaan pitkien tapailusuhteiden/oikeiden suhteiden loppuminen on ollut järkyttävää.
Ettehän te edes tunne kunnolla sitä naista, jota yritätte iskeä. Miksi pakkien saamisella olisi mitään väliä, silloin tulee torjutuksi vain ensivaikutelman perusteella, ei sen mitä olet ihmisenä (toisinkuin tapailussa).
[/quote]
Mitäpä sinä luulisit? Uskoisin, että itsetuntoon vaikuttaa jos kokee jatkuvaa hylkäämistä ja riittämättömyyttä. Päätee muuhunkin kuin ihmissuhteisiin.
[/quote]
Jos isket 100 naista joista kukaan ei lämpene alenna tasoasi. Mutta niin, ei pakit ole koskaan niin pahoja mitä oikeiden suhteiden ongelmat.
Kenties ihan luonnollista, että jos ei kestä edes pienintäkään torjumista ei kestäisi suhteenkaan vaatimuksia tai ongelmia.
[/quote]
Unohtui mainita, että esim. tuo sata epäonnistumista ei minusta mene tuon pienintäkään torjumista -alle :)
[/quote]
Niin, siis katsos jos kestää 100 torjumista ja pääsee suhteeseen: ok. Ne joita ei suhteeseen ole luotu ei tule tuota(kaan) kestämään.
Ihmissuhteet on kovaa peliä jos ei aio tyytyä. Osa joutuu etsimään kiven ja kannon alta edes sellaisia jotka sietäisi omaa puutteellista olemusta ja sisältöä :D
[/quote]
No en ole samaa mieltä. Ei kukaan kestä 1% onnistumissuhdetta, et sinäkään.
[/quote]
Kyllä mulla on ollut niitäkin aikoja, kun 10 miehestä kukaan ei kiinnostunut. Ja huom, kaikki tapailuvaiheessa eli en kelvannut niille herroille suhteeseen mikä on vielä pahempi. Silti olen jatkanut ja päässyt yli niistä.
[/quote]
10 miehestä :D oletko pahastikkin järkyttynt? Itse olen kokenut ainakin 100 kertaa kylmät pakit ja enää ei kiinnosta juuri yrittää edes. Ennemmin odottelee sitä 1 prosentin sadasosa mahdollisuutta että joku nainen tulee itse juttelemaan
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 15:09"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:11"]
Miksi miehille ottaa niin pahasti pakkien saaminen? Mä naisena olen aina toipunut nopeista pakeista parhaiten - sen sijaan pitkien tapailusuhteiden/oikeiden suhteiden loppuminen on ollut järkyttävää.
Ettehän te edes tunne kunnolla sitä naista, jota yritätte iskeä. Miksi pakkien saamisella olisi mitään väliä, silloin tulee torjutuksi vain ensivaikutelman perusteella, ei sen mitä olet ihmisenä (toisinkuin tapailussa).
[/quote]
Mitäpä sinä luulisit? Uskoisin, että itsetuntoon vaikuttaa jos kokee jatkuvaa hylkäämistä ja riittämättömyyttä. Päätee muuhunkin kuin ihmissuhteisiin.
[/quote]
Jos isket 100 naista joista kukaan ei lämpene alenna tasoasi. Mutta niin, ei pakit ole koskaan niin pahoja mitä oikeiden suhteiden ongelmat.
Kenties ihan luonnollista, että jos ei kestä edes pienintäkään torjumista ei kestäisi suhteenkaan vaatimuksia tai ongelmia.
[/quote]
Unohtui mainita, että esim. tuo sata epäonnistumista ei minusta mene tuon pienintäkään torjumista -alle :)
[/quote]
Niin, siis katsos jos kestää 100 torjumista ja pääsee suhteeseen: ok. Ne joita ei suhteeseen ole luotu ei tule tuota(kaan) kestämään.
Ihmissuhteet on kovaa peliä jos ei aio tyytyä. Osa joutuu etsimään kiven ja kannon alta edes sellaisia jotka sietäisi omaa puutteellista olemusta ja sisältöä :D
[/quote]
No en ole samaa mieltä. Ei kukaan kestä 1% onnistumissuhdetta, et sinäkään.
[/quote]
Kyllä mulla on ollut niitäkin aikoja, kun 10 miehestä kukaan ei kiinnostunut. Ja huom, kaikki tapailuvaiheessa eli en kelvannut niille herroille suhteeseen mikä on vielä pahempi. Silti olen jatkanut ja päässyt yli niistä.
[/quote]
kymmenet pakit vain ? Kannattaisi pitää turpa kiinni tuolla määrällä
M37
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 22:45"]
Ja syy miksei nainen voisi lähestyä miestä josta on kiinnostunut varsinkin jos huomaa ettei mies lähesty ? Senkö takia että omistaa tissit ja kauniimman alapään ??
[/quote]
Eipä tuolle taida olla mitään varsinaista estettä. Toki ujous/arkuus vaikuttaa, mutta siinäkin kaverit voisivat auttaa rohkaisemalla, tai "tuuppaamalla" selästä kohti miestä. :)
M40
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 09:48"]
Havainto "miesten aloitteiden tekemättömyydestä / lannistuneisuudesta" on netin harha.
Oikeassa elämässä miehet tekee suuren osan aloitteista ja hyvin näyttävät päättyvän. Itse vaan kuulun niihin naisiin, joille niitä ei tehdä kun kännissä baarissa :/ Niin sääli. Oma usko ulkokuoreenkin horjuu, kun kukaan ei koskaan kiinnostu arjessa.
[/quote]
Tekevät, kun on "pakko". Ei se silti poista sitä tosiasiaa, etteikö luovuttaneita/lannistuneita löytyisi.
M40
On toki kännissä joskus, mutta "pää pöytään-känni" silti ehkä hieman liikaa, jos meinaa naisten kanssa hempeillä. :)
M40
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 21:20"]
Paljon on muitakin kokeneet saman kuin minäkin ja mikä tavallaan yllättävää, että naisetkin. Jatkuva pakkien saaminen syö ihmistä, vaikka olisi miten vahva itsetunto, se torjutuksi tuleminen kerta kerran jälkeen rapauttaa ja lopulta romahduttaa vahvankin itsetunnon.
Olen ollut viimeisen 5 vuotta sinkkuna ja tosissani yritin ensimmäisen kolme vuotta saada edes keskusteluyhteyttä luoduksi, mutta vastaukset ovat olleet lähes poikkeuksetta, niin kuin moni jo on maininnut, mitäs tässä, ihan jees, blaa blaa ja siihen se jää. Mitä teille pitäisi tämän kaltaisen vastauksenne jälkeen sanoa, sitä en ole todellakaan ymmärtänyt? Sellaisessa tilanteessa ei voi edes ajatella jatkavansa keskusteluyhteyden luontia kun ei ole mitään sanottavaa, pitäisikö siihen jäädä monttu auki hämmästelemän, josko sieltä tulisi jotain ymmärrettävääkin?
Toinen mikä vetää maton alta, menet tekemään aloituksen, saat tuskin vilkaisua itseäsi kohti kun lähestyttävä kaivaa sen saatanan puhelimensa esille ja uppoutuu siihen lumoutuneena. Ainoa mikä katkaisee tämän aktiviteetin on mahdollinen ystävätär, muuten on kuin kamoissa sen puhelimensa kanssa, tee siinä sitten aloitetta. Tiedättekö mille se tuntuu, aivan helvetin idioottimaiselle jäädä siihen odottamaan, herääkö se kohde tähän aikaan ja paikkaan vai pysytteleekö siellä virtuaalimaailmassaan.
Itse ainakin, jos joku tulee juttelemaan, yritän, siis yritän edes olla läsnä, tiedättekö naiset mitä tarkoittaa olla läsnä? Vaikka lähestyjä olisi miten itselle vastenmielinen, niin siitäkin huolimatta yritän vastata ja olla mahdollisimman kohtelia, miksi ihmessä vetäytyisin kuoreeni ja alkaisin surffaamaan kapula kädessä silmät kiiluen, se ei ole ihmismäistä käytöstä.
Viimeksi lähestyin kaksi viikkoa sitten ja jälleen sama juttu, ei minkäänlaista vastakaikua, ei edes katsonut päin, oli kuin en olsii siinä ollutkaan, mitä vittua siinä sitten teet muuta kuin lähdet pois. Tuossa tilanteessa jokin raja täyttyi ja päätin, että en enää allenna itseäni tuollaiseen paskaan, en lähesty enää.
Kiitos naiset!
[/quote]
HOX ! Tämä teksti pitäisi jokaisen naisen lukea ajatuksen kanssa ja moneen kertaan!
En uskalla, pelkään etten saa vastakaikua. p16
Näissä jutuissa on aina ongelmana se tavisvässykkänaisten lätinä siitä kuinka Minun, erittäin komean, varakkaan ja fiksun, eli menestyneen miehen pitäisi "tyytyä" johonkin. Olettamuksia tehdään, ja ne näyttävät olevan aina se että suomalainen mies on joku mitäänsanomaton tavis, jolla ei olisi varaa vaatia. Noh, kohdallani tuollainen olettamus menee metsään. Juuri tästä vittuuntuneena olen tullut siihen tulokseen että helpommalla pääsee kun ei lähesty naisia.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 12:27"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 09:48"]
Havainto "miesten aloitteiden tekemättömyydestä / lannistuneisuudesta" on netin harha.
Oikeassa elämässä miehet tekee suuren osan aloitteista ja hyvin näyttävät päättyvän. Itse vaan kuulun niihin naisiin, joille niitä ei tehdä kun kännissä baarissa :/ Niin sääli. Oma usko ulkokuoreenkin horjuu, kun kukaan ei koskaan kiinnostu arjessa.
[/quote]
Tekevät, kun on "pakko". Ei se silti poista sitä tosiasiaa, etteikö luovuttaneita/lannistuneita löytyisi.
M40
[/quote]
Mä olen tehnyt miehille osan aloitteista eikä siitä mitään tullut. Ei ihme, että sinkkujen määrä nousee kun kummallekaan osapuolelle ei kumpikaan kelpaa...