Mies, miksi et lähesty naista, josta olet kiinnostunut
Ja tässä ei tarkoiteta nyt parisuhteessa olevia, silloin ei ole tarkotuskaan lähestyä romanttisessa mielessä muita, vaan sinkkua, joka on kiinnostunut jostakusta, mutta ei kuitenkaan tätä lähesty.
Nykyään harvempi taitaa halutakaan löytää elämänkumppanin-itse haluaisin, mutta en toki huutele siitä ympäriinsä. Ihan olisi mukava ensi alkuun treffata niitä, joista kiinnostuu (aika harvassa tosin ovat), mutta nämä eivät sitten ole innostuneita minusta, hankalahkoa on.
Kommentit (302)
MieZ kirjoitti:
Olen monta kertaa osoittanut suoraan kiinnostukseni naiselle ihan vain sanomalla, että vaikutat kivalta ja tutustuisin mielelläni sinuun lisää. Jos nainen on kieltäytynyt, olen jättänyt naisen rauhaan, koska pidän tungettelua epäkohteliaana.
Kummasti monet naiset kuitenkin kieltäytymisen jälkeen alkavat tehdä uudestaan tuttavuutta. Kun sitten kysyn naista uudestaan treffeille, on vastaus taas kieltävä, mutta silti jonkin ajan päästä nainen alkaa taas pyrkiä seuraan.
Tätä voi kestää vuosia, enkä oikein ymmärrä, mikä tässä on taustalla. Jokin sellainen kai, että nainen ei tahdo miestä mutta tahtoo miehen huomion.
Olen alkanut ajatella, että jos nainen ei pysty antamaan suoraan kysymykseen suoraa vastausta vaan käyttäytyy ristiriitaisesti, niin olkoon omillaan. Mitään pelejä en jaksa pelailla tai arvailla ristiriitaisia viestejä.
Jep, juuri näin. Vaikka nykyään kaikki yritetäänkin tehdä naisten ehdoilla ja aina vaan naisia ajatellen kaikkii NAISELLE mahdollisimman helpoksi siten ettei vaan meidän Henrieetalle tule tippa linssiin NIIN miehen ei tarvitse kuitenkaan jatkuvasti, loputtomalla loopilla sitä itsensäalistamiskaulapantaa tunkea omaan kaulaansa
miksi en?
en ole kiinostunut kuin "hänestä" enkä kaikista enkeleistä, jotka pöörräävät.
Eräs mies tuijottelee pitkään ja intensiivisesti, mutta ei uskalla selvinpäin lähestyä. Kyseinen mies käy baareissa lähes joka viikonloppu kaverin kanssa. Kännissä sitten yöllä laittaa viestiä ja kyselee kuulumisia. En tiedä onko varattu, kun ei lähesty selvinpäin. Jos kysyisi selvinpäin treffeille, niin lähtisin mutta kun ei edes lähesty selvinpäin, niin en naisena itse uskalla lähestyä, koska pelkään pakkeja tai sitä, että on varattu. En tajua miehiä, mutta loogisinta on, että kyseinen mies on varattu, en muuten hänen käytöstä ymmärrä, mutta ihmettelen, kun varattuna käy lähes joka viikonloppu baarissa. Todella ristiriitainen mies.
Vierailija kirjoitti:
Nainen, miksi et lähesty miestä, josta olet kiinnostunut
Siksi, koska olen saanut joka ainoa kerta märkää rättiä kasvoilleni siitä syystä koska olen vastenmielinen. Olen muutenkin luonteeltani aika arka ja epävarma, joten nuo ei vahvista itsetuntoa.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 20:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 20:32"]
Ja näyttää koira älähtävän kun kalikka kalahtaa. Ei siinä mitään jos semmosen valitsee mutta tarviiko sitä toitottaa haluavansa jotaki ihan muuta kuin näitä kahta tyyppiä. Ja sitten itkeä jälkeenpäin ku tuli Taas valittua väärin. Naurattaa, ja tuo on ihan hemmetin yleistä :D
Et näytä tuntevan kivoja ja tasapainoisia naisia jos noi on sun päällimmäiset mielikuvat parinvalinnasta, ikävä kyllä.
Pirun harvassa tuntuu nykyään olevan. Jonkun sortin ongelmia tuntuu hyvin monella olevan, ei varmasti kaikilla.
Jep, meillä naisilla on ongelmia vaikka muille jakaa, jos tulee ero nykyisestä niin asun yksin, teen käsitöitä, hyvää ruokaa ja ostan dildoja kaupasta.
Tyhjän saa pyytämättäkin, tai tässä skenaariossa kysymättäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 20:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 20:32"]
Ja näyttää koira älähtävän kun kalikka kalahtaa. Ei siinä mitään jos semmosen valitsee mutta tarviiko sitä toitottaa haluavansa jotaki ihan muuta kuin näitä kahta tyyppiä. Ja sitten itkeä jälkeenpäin ku tuli Taas valittua väärin. Naurattaa, ja tuo on ihan hemmetin yleistä :DEt näytä tuntevan kivoja ja tasapainoisia naisia jos noi on sun päällimmäiset mielikuvat parinvalinnasta, ikävä kyllä.
Pirun harvassa tuntuu nykyään olevan. Jonkun sortin ongelmia tuntuu hyvin monella olevan, ei varmasti kaikilla.
Jep, meillä naisilla on ongelmia vaikka muille jakaa, jos tulee ero nykyisestä niin asun yksin, teen käsitöitä, hyvää ruokaa ja ostan dildoja kaupasta.
Unelmani olisi päästä työkyvyttömyyseläkkeelle ja muuttaa sellaiseen kaupunkiin, missä ruoat saa tilattua kaupasta kotiin. En haluaisi enää poistua kotoa mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen, miksi et lähesty miestä, josta olet kiinnostunut
Siksi, koska olen saanut joka ainoa kerta märkää rättiä kasvoilleni siitä syystä koska olen vastenmielinen. Olen muutenkin luonteeltani aika arka ja epävarma, joten nuo ei vahvista itsetuntoa.
Tuo on monen miehen normaalia elämää, eikö naiset olekaan niin vahvoja kuin miehet vaikka näin väittävät?
silakka parvessa kutu järjestys jos jollekkin sanoo että on kiinnostunut alkavat parven rumat mahot silakat häntä yrmeksimään.
En halua tulla torjutuksi. Nyt olen salaa ihaillut YouTube tyttöä. Posket punaisena katson häntä. En tiedä mitä sanoisin. Ei saa olla kai liian suora, ei saa ehkäpä puhua liian tuhmia, ei saa olla liian tylsä..
Nuorempana olin ujo vässykkä joka katseli vierestä kun muut vei naiset.
Nykyään ei seiso ylipainon, kaljottelun ja tupakoinnin takia kunnolla joten miksi yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen, miksi et lähesty miestä, josta olet kiinnostunut
Siksi, koska olen saanut joka ainoa kerta märkää rättiä kasvoilleni siitä syystä koska olen vastenmielinen. Olen muutenkin luonteeltani aika arka ja epävarma, joten nuo ei vahvista itsetuntoa.
Tuo on monen miehen normaalia elämää, eikö naiset olekaan niin vahvoja kuin miehet vaikka näin väittävät?
En ole koskaan väittänyt. Ja se voi olla "monen miehen" normaalia elämää ihan yhtälailla kuin se on monen naisen normaalia elämää. Minä vastasin kysymykseen mikä naisilta kysyttiin, en ymmärtänyt että siinä olisi pitänyt alkaa sääliä sinun miehuuttasi.
Miehet tietää jo kokemuksesta, että naiset menee itse juttelemaan niille miehille joista pitävät. Naiset antavat "vihreää valoa" miehille jos haluavat vain huomiota, mutta eivät ole kiinnostuneita mistään muusta. Komealle miehelle ne menee suoraan juttelemaan ja kysymään numeroa. Jos nainen ei ole koskaan suoraan lähestynyt sua, niin olet todennäköisesti vaan ruma. Komeat miehet saavat jatkuvasti häätää naisia pois.
Nykyisin olen naimisissa, mutta poikamies aikoina, en edes yrittänyt vihjaista naisille seurustelusta, koska aikoinaan seurustelu ei voinut vähempää kiinnostaa, vaikka olinkin ihastunut muutamaan naiseen.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 20:18"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 20:06"]Onpas täällä palstalla paljon katkeria miesvässyköitä, tästä keskustelusta huomaa...
Onneksi ketjuun saapui nainen kertomaan millainen miehen tulee olla. Ja miesten syyllistäminen voi taas alkaa...
Miehet voi ihan itse lopettaa ensin sen naisten syyllistämisen naisen omista valinnoista. Jos itkette, että rentut ja ulkomaalaiset vie naiset, niin sillon täytyy katsoa peiliin ja miettiä miten voi itse parantaa, eikä syyllistää naisia valinnoista.
Piilokorot vois auttaa, mutta jossain vaiheessa kengät täytyy riisua.
Pituusleikkaus on myös niin tuskallinen että harva sellaiseen lähtee.
Oliko joku muu tapa joka on minulta jäänyt huomaamatta?
Miksi baarissa humalassa lähestyminen on niin negatiivista? Alkoholi laskee kynnystä mennä juttelemaan eivätkä pakitkaan tunnu niin pahalta kun voi pistää syyn alkoholin piikkiin. Jos parisuhde syntyy niin sillä ensimmäisen päivän humalalla ei ole enää mitään merkitystä. Itse olen kaikki iskuyritykseni tehnyt baarissa ja pari lastakin on siunaantunut.
Selvinpäin jos menee jossain prismassa iskemään niin vartijathan siinä saa kimppuunsa, baareissa ollaan vähän niinkuin sillä asialla.
Vierailija kirjoitti:
Miehet tietää jo kokemuksesta, että naiset menee itse juttelemaan niille miehille joista pitävät. Naiset antavat "vihreää valoa" miehille jos haluavat vain huomiota, mutta eivät ole kiinnostuneita mistään muusta. Komealle miehelle ne menee suoraan juttelemaan ja kysymään numeroa. Jos nainen ei ole koskaan suoraan lähestynyt sua, niin olet todennäköisesti vaan ruma. Komeat miehet saavat jatkuvasti häätää naisia pois.
Tuossa oli hieman kärjistetty, mutta vain hieman. On tutkittu juttu että parinmuodostuksessa, tai tutustumisessa, nainen on se liikkeellepaneva voima. Nainen bongaa ensiksi miehen, ja jos mieltyy näkemäänsä, niin toimii. Nuorempana yritin juosta naisten perässä erittäin niukoin tuloksin. Viimein ymmärsin vaihtaa taktiikkaa. Ei suksee sittenkään mikään erityisen hyvä ollut, mutta kuitenkin huomattavasti parempi kuin vanhalla taktiikalla. Olin muutaman kerran saada p-skahalvauksen kun varsin sievä tyttö tuli juttelemaan baarissa kun luin lehteä tai olin tiskillä. Kyllä he silloin tulevat iholle kun sen katsovat aiheelliseksi. Jos eivät katso aiheelliseksi, niin heitä on aivan turha lähestyä koska pakit tulee.
Naiset ovat kuin busseja, heidän jäljessään on turhaa juosta.
yksi nainen ei selvästi pidä siitä ajatuksesta ettei kirjoittaja suostu matelemaan