Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?

Olen sitä mieltä että kannattaa vain elellä loogisesti ja yrittää tehdä järkevimpiä mahdollisia päätöksiä, eikä sotkea päätään vaikeaselkoisilla syvällisyyksillä ja muulla mystiikalla mikä on tosielämästä vieraantunutta.

Ceres kirjoitti:

Ehkä siitä voisi olla apua, että antaisit itsesi hetken aikaa hengähtää asian kanssa. Tarkoitan siis sitä, että pidät pienen hetken taukoa ihmissuhteiden kehittämisestä, self-help-kirjoista ym. Joskus jos pitkään yrittää asioita niissä onnistumatta, voi tulla kova uupumus ja lannistuminen. Ehkä voisi olla hyvä pitää hetki taukoa ja jatkaa uudestaan sitten?

En ole kärsinyt yksinäisyydestä niin kovasti kuin ap, mutta minulla on jossain määrin samankaltaisia kokemuksia ja poden lievää masennusta. Terapiassa opin, että tunteiden hyväksyminen on tärkeää. Eli jos minua surettaa niin en yritä kieltää tunnetta tai korjata sitä vaan hyväksyn sen, että minusta tuntuu nyt tältä. Pikkuhiljaa tunteiden hyväksyminen alkoi helpottaa omaa oloa. Ja tunteiden hyväksyminen ei tarkoita huonossa olossa vellomista vaan sitä, että hyväksyn minulla olevan pahan olon ja jatkan silti elämää.

Tarve olla yhteydessä muihin on jokaisella ihmisellä ihan perustarve. Sosiaalisten kontaktien toivominen on siis täysin normaalia. Kehoittaisin aloittajaa pitämään ystäviinsä enemmän yhteyttä. Sanoit jossain, että kehtaat ottaa yhteyttä vain puolen vuoden välein. Se on ystävyyden ylläpitämiseen/aloittamiseen/kehittämiseen liian vähän. Tiedän kokemuksesta, että on tympeää olla aina se, joka tekee ”aloitteita”. Mutta toisaalta sinnikkyydellesi voi saada hiljalleen myös vastavuoroisuutta. Mutta jos itsekin ottaa yhteyttä vain kaksi kertaa vuodessa niin toisen aktivoituminen ei ole kovin todennäköistä.

Lisäksi vielä muiden passiivisuudesta. Jos ystävä ei pidä yhteyttä, ei vian tarvitse aloittaja olla mitenkään sinussa. Minulla on tässä samoja kokemuksia kuin sinulla. Kannustan pitämään enemmän yhteyttä ystäviin ja katsoa mitä tapahtuu. Jos alatte nähdä enemmän, mutta edelleen sinä olet aina aloitteen tekijä, voit ottaa asian puheeksi ystävän kanssa. Itse uskaltauduin pari viikkoa sitten sanomaan ystävälleni vastaavasta asiasta. Hän oli pari vuotta sitten erityisen passiivinen eikä pitänyt mitään yhteyttä. Vietti kyllä aikaa parin muun ystävän kanssa. Kerroin hänelle, että olin pahoittanut mieleni tuona aikana, koska koin, että hän oli ehkä laittanut minut ”varalle”. Ystäväni otti asian todella hyvin. Pyysi anteeksi ja kertoi henkilökohtaisesta elämästään asioita, jotka selittivät miksi hän oli ollut niin passiivinen. En ollut asioista tietoinen ja siksi tilanne oli tuntunut minulle kurjalta. Eli joskus asioista puhuminenkaan voi puhdistaa ilmaa.

Tämä asia vain on nyt hieman ajankohtainen, kun miesystävän kanssa tilanne on hieman tulehtunut, enkä tiedä lähteekö hän joka tapauksessa. Silloin ei ainakaan tarvitsisi miettiä, mutta se ei todellakaan ole sitä, mitä toivon. 

Noiden ystävien suhteen luulen, että tämä asia olisi minunkin osaltani parannettavissa ihan sillä, että otan vain enemmän yhteyttä noihin ystäviin ja nielen vain jotenkin sen faktan, että he eivät ota yhteyttä. Niin se on mennyt tähänkin asti. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä aloittajan olisi vain ns. hankittava elämä. Luovuttava ihmissuhdejahdista ja niissä roikkumisesta ja keskityttävä tekemiseen, erilaisiin harrastuksiin jne. jotka ovat juuri hänelle mielekkäitä muista riippumatta. Kun tekee itselleen mieluisia asioita, ei elämän sujuvuus ole niin paljoa kiinni muista. Samalla tulee menneeksi aktiivisesti eri aiheiden ja harrastuksen tiimoilta mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja ihmissuhteita syntyy tavallaan siinä varsinaisen elämisen ohessa. Tavallaan loppuu siis ihmissuhdekeskeisyydestä ja etsii elämän keskiöön muita kiinnostavia asioita, niin siinä ne kulkeutuu ihmissuhteetkin sitten muun ohella ilman pingotusta. Ja tärkein, jos jonkun henkilön seurassa tuntuu, että se ottaa enemmän kuin antaa, ei kyseinen henkilö enää ole ajankohtainen, vaan hänet kannattaa jättää taakse.

Kyllä. Ja tätähän tässä olen nyt noin kymmenen sivua kysynyt, mistä sen sellaisen elämän saa, johon ei liity yhtäkään muuta ihmistä. On ehdotettu yksin matkustamista ja kaikkia muutakin mahdollista tekemistä, mutta minä olen jo tehnyt niitä kauan aikaa. Joten uusia ehdotuksia otetaan vastaan. 

ap

Anteeksi nyt, mutta sun pitää ihan itse miettiä, mikä juuri sinua kiinnostaa. Ei me palstalaiset tunneta sua ja tiedetä, millaisista asioista innostuisit. Sun pitää täyttää sisäinen tyhjiösi itselläsi, omasta itsestäsi huolehtimisella , itsesi huomioimisella ja itsesi arvostamisella. Maailmassa on miljoonia asioita, joita voi tehdä ja joista innostua. Mutta ei me voida ehdottaa sulle niitä kaikkia. 

Nimenomaan, te ette tunne minua, joten minusta on hieman epäreilua myöskään tulla sanomaan, miten hiton helppoa on löytää jotain kivaa tekemistä, jota voi tehdä yksin. 

Kyllä, tiedän, että pitäisi ja ohjeinahan nämä ovat täyttä totta. Olen vain niin kelvoton, että ei tunnu löytyvän mitään. En ihan oikeasti tiedä,mitä voin tehdä. 

ap

Olen tuon aiemman kommentin kirjoittaja ja täsmennän lihavoimaani kohtaa. Ei tarkoiteta asiaa, jota tehdään täysin yksin, vaan asiaa, johon ei tarvita omaa ystävää tai kaveria mukaan. On hyväkin, jos samaa asiaa on tekemässä muitakin ihmisiä, koska juuri siten tutustuu muihin ihmisiin. 

Jotkut lähtevät reppureissaamaan yksin ja reissulta palatessa on useita kavereita eri puolilta maailmaa. Ei jäädä odottamaan, että joku ystävä tai kaveri lähtisi mukaan vaan lähdetään yksin ja matkalla tutustutaan ihan uusiin ihmisiin. 

juu, tämäkin on kyllä jo kokeiltu. Olen ollut pari kertaa reissussa, joilla olen tavannut pari ihmistä, mutta se on tarkoittanut, että istutaan pari tuntia samassa pöydässä ja sitten liuetaan paikalta niiden kavereiden kanssa. 

Miten nämä parituntiset ovat menneet? Sun ei tarvitse vastata tähän palstalle vaan mieti itse asiaa. Osallistuitko aktiivisesti keskusteluun? Saitko nämä muut ihmiset nauramaan? Valitsitko itse puheenaiheita, joista syntyi mielenkiintoisia keskusteluja? Millaisia asioita teit, sanoit tai ehdotit, joiden omasta mielestäsi olisi pitänyt saada nämä ihmiset haluamaan tavata sut toisenkin kerran tai ainakin olisitte pitäneet yhteyttä? Ja sitten se, että tapaa koko reissun aikana pari ihmistä, ei riitä. Pitää tavata paljon ihmisiä. 

Olisit lisännyt vielä, että olitko tarpeeksi kaunis? Olitko tarpeeksi avokätinen? Oliko sinulla tarpeeksi heille annettavaa? Saitko muut tuntemaan itsensä sinua paremmaksi? Maksoitko tarpeeksi heille illallisia? Nuolitko tarpeeksi heidän jalanpohjiaan?

Kas tässä, siinä sinulle syy. Et vaan ollut tarpeeksi jotain.
Nykyisin pitää antaa, jotta voi saada. Siinä tämän ajanhengen mukainen sanonta.

Tottakai. Vai meinasitko, että säälistä ollaan toisen ihmisen seurassa? Mitä tulee noihin muihin osiin kommenttiasi, niin niillä ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Ihmiset nyt vaan hakeutuvat uudelleen sellaisten ihmisten seuraan, joiden seurassa edellisellä kerralla oli hauskaa. 

Ja silti sanotaan, että vaikka olet iloinen, avulias, kiltti, antelias, kohtelias, huomioonottava, et ole oikeutettu yhtään mihinkään. Ja itse asiassa, jos olet kaikkia noita, olet surkea kynnysmatto. Ole tässä nyt sitten normaali.. 

ap

Voi ei.... istuttaisiinpa jossain terassilla niin selittäisin asian sulle. Ihminen voi olla hyväntuulinen ja hauska, vaikka pitää omat rajansa eikä ryhdy mielistelemään tai lahjomaan muita. Mielistelyllä, anteliaisuudella yms saa aikaan vain sen, että vetää puoleensa hyväksikäyttäjiä. Niitä, jotka tekevät sinusta kynnysmaton. 

Tässä yhteydessä antamisella tarkoitetaan immateriaalisia asioita. Esimerkiksi vaikka sitä, että syntyy erinomainen ja mielenkiintoinen keskustelu aiheesta X. Osaat perustella omat mielipiteesi ja katsoa asioita myös muista näkökulmista kuin vain omastasi. Tuot siis keskusteluun uusia näkökulmia. Sulla on kolme korkeakoulututkintoa, joten et ole mikään sohvalla makaava Temppareiden katsoja. Toinen esimerkki on se, että osaat kertoa hauskasti vaikka jostain omassa elämässäsi sinulle tapahtuneesta kömmähdyksestä tai mokasta. Tilannekomiikka on useimpien mielestä paljon hauskempaa kuin valmiiden vitsien kertominen. 

Aha. Ja entä sitten? Mikähän tuossa oli nyt sellaista, minkä oletit olevan minulle uutta. En ole tyhmä. En vain tiedä, missä menee mielistelyn ja normaalin hyväntuulisuuden ja kohteliaisuuden raja. 

ap

Pääsääntöisesti mielistely on sitä, että myötäilee toista, vaikka olisikin ihan eri mieltä. Tai että haluaisit jo lähteä kotiin, mutta toisen vuoksi jäät vielä. Kohteliaisuuteen riittää ihan peruskäytöstavat. Eli tervehtii ja sanoo vaikka heippa, kun lähtee pois. Ei hauku eikä nimittele. Eikä kaiva nenäänsä.  Ei se sen enempää vaadi. Normaalia hyväntuulisuutta on se, että olet ihan aidosti hyvällä tuulella. Että sulla on hyvä fiilis, elämä tuntuu kivalta ja paikka ja seura, jossa olet, on mielestäsi - ainakin just sillä hetkellä - mukava. 

Okei, minä taidan sitten olla todella paha mielistelijä, kun minusta on ihan normaalia jäädä jonnekin, jos kaveri pyytää eikä ole mitään varsinaista syytä lähteä. Mitenkäs nämä oman arvonsa tuntevat sitten toimivat tilanteessa, jossa ollaan esimerkiksi yhteisellä kyydillä jossain ja toinen haluaa jäädä ja toinen lähteä? Lähteekö toinen pois autolla ja toinen sitten kävelee? Vai olisiko siinä kuitenkin sellainen paikka, että voi vähän joustaa siitä omasta halusta? 

ap

Me puhutaan nyt eri asiasta. Sinä puhut kavereiden kanssa yhdessä menemisestä ja minä taas puhuin tilanteista, joissa tapaa ihan uusia ihmisiä. Kun mä menen terassille ja tapaan siellä jonkun ihan uuden ihmisen, niin mikäli klo 21 haluan lähteä kotiin, en jää terassille sen vuoksi, että tämä uusi tuttavuus haluaa vielä jäädä. Jos taas olen sopinut lähteväni jonkun kaverini kanssa terassille, silloin tietysti voidaan tehdä kompromisseja. 

Okei, tuollainen tilanne olisi minulle kyllä todella epätodennäköinen. Siksi en nyt ihan ymmärtänyt esimerkkiäsi. En ole koskaan joutunut tilanteeseen (enkä usko joutuvanikaan), jossa minun pitäisi olla terassilla jonkun ventovieraan lapsenvahti.  

ap

Ja siis kuka ylipäätään tuollaisessa tilanteessa sitten jäisi, vaikkei halua? Miksi ventovierasta pitäisi miellyttää jäämällä hänen seurakseen ellei edes viihdy tämän ihmisen kanssa? 

ap

Nyt sä teet omia tulkintojasi. Missä mä sanoin, että sen ihmisen seurassa ei olisi viihtynyt? On voinut olla ihan hervottoman hauskaa, mutta siitä huolimatta haluaa lähteä kotiin. Ihan vaikka vain siksi, että on nukkunut edellisen yön huonosti ja väsyttää. Ei jäädä toisen mieliksi yhtään pidempään kuin mitä itse haluaa. Seuraavan kerran, kun tapaa saman henkilön, voikin jo moikata ja vaihtaa muutaman sanan. Tai jos tähän henkilöön törmää uudelleen terassilla, voikin jo pyytää joko omaan pöytäänsä istumaan tai kysyä, onko hänen pöydässään tilaa. Ja jatkaa jutustelua ja tutustumista. 

No minä ajattelin  tilannetta, että ei ole mitään varsinaista syytä lähteä. Tuolla alussa jo ajattelin, että esimerkiksi väsymys tai muu meno voisivat olla tällaisia muita syitä eikä pelkästään se, että ei nyt vain huvita jäädä. 

ap

Sekin, että ei vaan huvita enää istua pidempään terassilla on täysin hyväksyttävä syy. Kun tutustuu uusiin ihmisiin, ei ole millään tavalla tilivelvollinen selittämään, miksi haluaa lähteä. Vaikka seura olisi miten mukavaa tahansa, voi silti lähteä. Mä istun yleensä terassilla max 3 tuntia ja sekin on jo paljon. Yleensä 1-2 tuntia riittää. Siis silloin, kun lähden terassille yksin. En siis mene sinne viettämään iltaa vaan juomaan lasillisen tai kaksi. Jos olen sillä tuulella, että en halua edes jutella kenenkään kanssa, luen lehteä tai vaikka palstailen kännykällä. Tällä tavalla annan muille signaalin, että en ole juttutuulella. Jos taas olen juttuseuraa vailla, katson muita terassille tulevia silmiin ja hymyilen. Mutta vaikka olisinkin juttuseuraa vailla ja saisin mukavaa seuraa, en silti jaksa istua terassilla koko iltaa. 

Niin on, mutta tuossa nyt halusin vain täsmentää tätä esimerkkiä, että onko siinä joku muu syy vai ei ja tuossa vaiheessa kuvittelin vielä, että kyse on kaverista, jonka kanssa on lähdetty sinne terassille. Tuossa vaiheessa sillä siis mielestäni on merkitystä, mutta ventovieraan kanssa ei. Minulle ei tulisi mieleenikään jäädä terassille ventovieraan kanssa tämän pyytäessä, ellen itse nimenomaan sitä halua. Kaverin kanssa hieman eri asia. 

Ja siis vielä tähän alkuperäiseen aiheeseen, tekeekö joku tosiaan niin vain miellyttääkseen sitä ventovierasta? Tämä esimerkki ei kyllä avannut yhtään, mitä se miellyttäminen on, kun itse monen mielestä olen miellyttäjä, mutta tällainen ventovieraan miellyttäminen terassille jäämällä ei kyllä tulisi mieleenikään. 

ap

Ymmärrän, että puhuimme eri asiasta. Sen vuoksi hieman ihmettelinkin kommenttiasi, missä sanoit, että et tiedä eroa mielistelyn, normaalin hyväntuulisuuden ja käytöstapojen välillä. Kun minusta nämä taas ovat ihan päivänselviä asioita. Esitin omat esimerkkini tilanteista, jossa vasta tavataan uusia ihmisiä. Koska sinäkin kerroit parista reissustasi, jossa olit pari tuntia viettänyt joidenkin ihmisten kanssa, mutta sitten nämä olivat jatkaneet matkaansa etkä kuullut heistä enää koskaan yhtään mitään. 

Miellyttäminen ja mielistely eivät mun mielestäni ole synonyymejä. Miellyttäminen on hyväntahtoista ja pyyteetöntä. Esim tilanne, jossa kaverin seuraava bussi lähtee vasta tunnin päästä ja jää hänen seurakseen siihen asti terassille vaikka itse jo haluaisikin lähteä kotiin. Mielistely taas on feikkaamista, jonka taustalla on yleensä jokin hyötymistarkoitus. Esimerkiksi keskustelussa ollaan olevinaan samaa mieltä (vaikka oikeasti ollaankin eri mieltä) ja koitetaan tehdä toiseen tällä tavalla hyvä vaikutus, jotta toinen tekisi jotain...tarjoaisi vaikka kaljat. Tai vaikka se, että jäädään randomin seuraksi terassille, jotta tältä saataisiin jokin asia X. 

Siis en minä edelleenkään ymmärrä noiden eroa. Onko se terassille ventovieraan kanssa jääminen nyt miellyttämistä vai mielistelyä? Jos se on hyväntahtoista ja pyyteetöntä, niin se ilmesesti on fine. Mutta miten tuossa esimerkissä se mielistely sitten tapahtuu eli missä se hyötymistarkoitus on? Mitä siltä randomilta saadaan? Ja jos siinä jäädään terassille, että saataisiin jotain, eikö se silloin ole sinun ihan oma halusi jäädä eikä pelkästään sen randomin? 

Miten mä tämän nyt selittäisin? Yksinkertaisin esimerkki mielistelystä lienee se, että olet terassilla, joku mies tulee pöytääsi istumaan, tekeytyy aivan fantastiseksi seuralaiseksi, on kaikesta samaa mieltä kanssasi  ja hänen ainoa  tavoitteensa on päästä sun pöksyihisi. Jos et erota miellyttämistä ja mielistelyä toisistaan, saatat kuvitella hänen olevan hyväntahtoinen ja pyyteetön. Hän saattaa tarjota sulle koko illan ja pidät häntä suorastaan herrasmiehenä, mutta hän tarjoaa sulle illan juottaakseen sut humalaan. Tämä ei kuitenkaan ole sukupuolikysymys. Jos olet mies, joku nainen saattaa mielistellä sinua, antaa ymmärtää olevansa valmis johonkin enempäänkin, kunhan vaan tarjoat hänelle illan. 

Mutta onhan hän sitten fantastinen seuralainen, jos minä hänen seurassaan viihdyn. Ja osaan kyllä itse katsoa miten paljon juon, joten kyllä se on tasan minun vastuullani. Myös päätös lähteä hänen mukaansa on tasan minun omani. 

Eikö tässä nyt puhuttu sellaisesta mielistelystä, jota me kynnysmatot teemme. Ja minä tarkoitin, että mistä voin itse sen tunnistaa omassa toiminnassani. Ei kai tuollainen mies mikään kynnysmatto ole ja tietää itsekin feikkaavansa, joten tämä ei nyt ihan vastannut kysymykseeni. 

ap

No sä kerroit vain sen, että et ymmärrä, mitä mielistely on. Mutta nyt kun kerroit lisää eli et ymmärrä, miten mielistely johtaa kynnysmatoksi joutumiseen, koitan selittää. Jos olet aina kiltti, avulias, valmis jäämään toisen seuraksi terassille, tarjoamaan kaljat ja ties mitä muuta, houkuttelet ympärillesi ihmisiä, jotka haluavat käyttää sua hyväkseen. Eli päädyt kynnysmatoksi. Ja mielistelet muita sen vuoksi, ettei sun tarvitsisi olla yksinkään. Hyöty, mitä silloin saat, on se, että sulla on seuraa. Ilman  mielistelyä sulla ei olisi. Muita ihmisiä voi miellyttää ilman mielistelyäkin. Esim tarjota ne kaljat, Mutta silloin tiedät, että se toinen viettäisi aikaansa sun kanssasi, vaikka et hänelle kaljoja tarjoaisikaan. 

Siis alun perin minulle sanottiin näin: 

"Ihminen voi olla hyväntuulinen ja hauska, vaikka pitää omat rajansa eikä ryhdy mielistelemään tai lahjomaan muita. Mielistelyllä, anteliaisuudella yms saa aikaan vain sen, että vetää puoleensa hyväksikäyttäjiä. Niitä, jotka tekevät sinusta kynnysmaton. "

Ja tähän esitin kysymyksen: 

"En vain tiedä, missä menee mielistelyn ja normaalin hyväntuulisuuden ja kohteliaisuuden raja. " 

Eli minä olen tarkoittanut koko ajan sitä rajaa, mikä on normaalia kohteliaisuutta ja mikä on kynnysmattoilua. 

ap

Mä ymmärsin sut väärin. Olen pahoillani siitä. Kynnysmattoilua on se, että teet toisen vuoksi asioita, joita et oikeasti haluaisi tehdä. Mielistelyksi se muuttuu silloin, jos sulla on jokin taka-ajatus, miksi niin teet. Vaikka vain se, että haluaisit toisesta ihmisestä itsellesi uuden ystävän. Kynnysmatoksi et kuitenkaan joudu ensi tapaamisella vaan vasta sitten, kun olet toistuvasti tehnyt toisen vuoksi asioita, joita et oikeasti haluaisi tehdä. 

Normaalin hyväntuulisuuden ja kohteliaisuuden selitinkin sulle jo ekassa vastauksessani. Niillä ei ole mitään tekemistä sen paremmin miellyttämisen kuin mielistelynkään kanssa. 

En tiedä, katosiko kommenttini, mutta kirjoitan nyt uudestaan. 

Voitko antaa esimerkin kynnysmattoilusta. Onko kynnysmattoilua, jos ulkoilutan sairaan ystävän koiraa, vaikka minua ei huvittaisi koiran ulkoilutus? Tai jos kaveri pyytää kyytiä töihin, minkä takia joudut lähtemään kotoa 10 minuuttia aikaisemmin kuin muuten lähtisit?

ap

Ystäväsi koiran ulkoilutus ON kynnysmattoilua, jos ystäväsi ei koskaan anna sulle vastavuoroisesti mitään takaisin. Ei edes vaivaudu lähtemään kanssasi kerran vuodessa terassille. Oikeasti koiran ulkoilutus vaatii jo useammankin terassikäynnin ja vielä niin, että ainakin yhden kerran ystäväsi tarjoaa sulle juomat. Kynnysmattoilua on, että sinä annat ja muut saavat, mutta muut eivät anna sinulle mitään. 

No mistäs minä sitten voin etukäteen tietää, saanko niitä takaisin? 

ap

Kokemuksesta. Ensimmäinen kerta auttaessasi menee ihan vaan hyvää hyvyyttäsi, mutta et auta toista kertaa, jos et ole saanut siinä välissä mitään vastineeksi. Kynnysmatoksi joudut vain siinä tapauksessa, että toistuvasti teet toisen puolesta asioita saamatta itse siinä välissä yhtään mitään. 

Eli pitääkö minun alkaa pyytämään jotain aina palvelusten jälkeen, että saan laskettua, ettei kaveri jää palveluksia velkaa? Juu, ehkä kuulostaa kettuilulta, mutta totuus on, että enpäs minä hirveästi palveluksia pyytele, joten se vastineettomuus tulee yleensä ilmi vasta aika myöhään. 

ap

Ei, ei noin. Vaan siten, että kun ystäväsi on tarvinnut sua ulkoiluttamaan koiraansa sairastumisensa vuoksi, niin jos hän ei pidä suhun mitään yhteyttä eikä hänellä ole aikaa lähteä sun kanssasi edes kävelylle tai kahville, mutta taas jonkin ajan päästä pyytää sulta jotain muuta apua, niin hyvin pian huomaat, että hän käyttää sua vain hyväkseen. Vastine ei tässä yhteydessä tarkoita palvelusta palvelusta vastaan vaan sitä, että ystäväsi antaa sulle JOTAIN - edes aikaansa - sitä palvelusta vastaan. Vähin, mitä ystäväsi voi tuossa tilanteessa tehdä on se, että joksikin aikaa hän on se osapuoli, joka ottaa yhteyttä. 

Mutta missäs se on määritelty onko se yhteisen tekemisen pyytäminen nyt ehdottajalle pyyntö vai palvelus? Nyt menin hieman sekaisin, että jos minä otan kaveriin yhteyttä, se on minun kannaltani palveluksen pyytämistä, mutta jos kaveri soittaa minulle, se onkin palveluksen tekemistä minulle. Vai miten? 

ap

Yhdessä oleminen ei ole palvelus. Koiran ulkoiluttaminen on palvelus. Paitsi jos koiran ulkoiluttamisesta maksetaan rahana. Sitten se on jo työtä. Silloin, kun tarvitsee ystävästään itselleen koiran ulkoiluttajan eikä halua maksaa siitä rahaa, kyseessä on palvelus. Mutta jos ystävä on sen palveluksen tehnyt, sitten koiranomistaja pitää huolen siitä, että hän pitää enemmän yhteyttä koiraansa ulkoiluttaneeseen ystäväänsä. Soittaa, viestittelee jne. Ottaa siis päävastuun yhteydenpidosta. Toki ystäväkin voi pitää yhteytt, mutta päävastuu yhteydenpidosta on palveluksen tarvinneella. Ja sitten, jos mennään vaikka yhdessä terassille - ihan kumman tahansa aloitteesta - koiranomistaja tarjoaa vähintään ekat kaljat ja jos koiranulkoilutus on ollut pidempi rupeama (esim koko viikko), koko illan. Tällä tavalla koiranomistaja ilmaisee arvostavansa ystävänsä tekemää palvelusta. Koiranomistajahan olisi voinut myös palkata jonkun ulkoiluttamaan koiraansa. 

Anteeksi, mutta tämä kuulostaa todella mutkikkaalta, ikään kuin joltain peliltä, jossa lasketaan pisteitä. Tai jonkun tinderdeitin kanssa on sääntö, että pitää odottaa joku tietty aika, jolloin voi lähettää viestin tapaamisen jälkeen. OIkeassa elämässä ystävien kanssa en ole koskaan tällaisia miettinyt. 

ap

Ymmärrän. Odottaminen on inhottava vaihe. Oletteko puhuneet miehen kanssa? Onko selvyyttä tulossa asiaan piakkoin? Tai koska näette miehen kanssa seuraavan kerran?

Tunteiden hyväksymisestä vielä. Sanoit jossain vaiheessa, että kaipaat kovasti arvostusta ja hyväksyntää. Nämä ovat myös täysin normaaleja tarpeita. Mutta terapiassa minun oli pakko käsitellä myös se asia, että arvostusta ja hyväksyntää on ensisijaisesti saatava itseltään. Ulkoapäin tuleva arvostus on haurasta. Joten ajattelin vielä kysyä, pystytkö itse antamaan itsellesi arvostusta ja hyväksyntää?

Mielestäni loputtomiin ei tarvitse hyväksyä sitä, että joutuu aina olemaan itse ainoa aloitteellinen ihmissuhteissa. Mutta ajattelin, että aktiivisuuden nostamisella voi kokeilla alkaako saada enemmän seuraa ja ryhtyvätkö ystävät lopulta myös aktiivisemmiksi edes jonkun verran. Ihmissuhteissa hyvin usein toinen on aluksi aktiivisempi.

Ceres kirjoitti:

Ymmärrän. Odottaminen on inhottava vaihe. Oletteko puhuneet miehen kanssa? Onko selvyyttä tulossa asiaan piakkoin? Tai koska näette miehen kanssa seuraavan kerran?

Tunteiden hyväksymisestä vielä. Sanoit jossain vaiheessa, että kaipaat kovasti arvostusta ja hyväksyntää. Nämä ovat myös täysin normaaleja tarpeita. Mutta terapiassa minun oli pakko käsitellä myös se asia, että arvostusta ja hyväksyntää on ensisijaisesti saatava itseltään. Ulkoapäin tuleva arvostus on haurasta. Joten ajattelin vielä kysyä, pystytkö itse antamaan itsellesi arvostusta ja hyväksyntää?

Mielestäni loputtomiin ei tarvitse hyväksyä sitä, että joutuu aina olemaan itse ainoa aloitteellinen ihmissuhteissa. Mutta ajattelin, että aktiivisuuden nostamisella voi kokeilla alkaako saada enemmän seuraa ja ryhtyvätkö ystävät lopulta myös aktiivisemmiksi edes jonkun verran. Ihmissuhteissa hyvin usein toinen on aluksi aktiivisempi.

Näemme seuraavan kerran keskiviikkona. Nyt olen jättänyt hänet suosiolla rauhaan, enkä aio soitella ennen tuota. 

Ja pystynkö antamaan arvostusta ja hyväksyntää? Tähän on helppo vastaus: en. Tai kyllähän niitä terapiassa löytyy aina kivoja juttuja, mutta sitten kun paukahtaa taas vastaan jokin torjunta tai vastoinkäyminen niin viemäriin valahtaa kaikki itsetunnon rippeet ja pään sisältö lähtee melskaamaan ihan omiaan. 

ap

Okei. Voimia odottamiseen.

Jos et pysty hyväksymään itseäsi, ei ole pienikään ihme, että kaipaat ihmisiä niin paljon ja mikään ei tunnu miltään ilman seuraa. Jos hyväksyntää ei saa itseltä, sitä lähtee etsimään ulkopuolelta. En ole paras neuvomaan siinä mitä pitäisi tehdä, mutta juuri tuota asiaa kannattaisi työstää. Onkohan terapeuttisi sinulle oikeanlainen. Minulla arvottomuuden tunteeseen auttoi paljon Mindfullness-harjoitukset ja tunteiden hyväksyminen. Lisäksi aloin ”deittailla” itseäni. Eli tein tarkoituksella kivoja asioita itsekseni enkä edes ajatellut kutsua ketään mukaan. Kävin muun muassa elokuvissa itsekseni ja huomasin kuinka hauskaa se olikaan. Tutustuin itseeni ja siihen mitä oikeastaan itse haluan elämältä.

Mitenkäs se nyt sitten on, ap., kun meitä on tässä läjä ihmisiä, jotka kiihkeästi haluavat tehdä aloitteita sinun elämäsi muuttamiseksi, niin tunnetko ihan oikeasti, että tämä on juuri sitä, mitä haluat, nimittäin toisten aloitteet? Minusta tuntuu vahvasti, ettet arvosta toisten aloitteita pätkääkään. - Sinulla on joskus mennyt lujaa joidenkin ihmisten kanssa ja olet vakuuttunut, että olisi ihmeen ihanaa kaikin puolin ja kaikille, että elämä jatkuisi kuin junarata, tasaisesti ja vääjäämättä. - Elämä ei ole junarata. Elämä ei jatku tasaisesti. - Kyse on ensi sijassa asenteestasi, näkökulmastasi. Oletko valmis muuttamaan sitä? Oletko oikeasti valmis puhumaan terapiassa kerta toisensa jälkeen, että haluaisit kaiken jatkuvan entisellään? - Näennäisestä avoimuudestasi huolimatta olet aika sulkeutunut ihminen. - Tiedätkö sen? Mitä jos toiset ihmiset haluaisivat sinun ottavan yhteyttä silloin, kun haluat avautua; silloin kun oikeasti tarvitset näitä ihmisiä. Vai ovatko he koskaan jakaneetkaan sielunmaisemaasi? Ovatko he pinnallisia ja olleet joskus halukkaita pönöttämään kanssasi julkisissa tilaisuuksissa? Entä kun menet yksin ihmisten ilmoille, eikö koskaan tapahdu niin, että joku tuosta vain tulee juttelemaan? Katsopa ympärillesi ensi kerralla. Olet fiksu nainen ja varmasti huomaat jonkun, jolle jutella. - Elämä on seikkailu, jossa yllätykset ovat arkipäivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki. "

Ei ihme että voit huonosti jos elämäsi tärkein asia tulee muiden ihmisten kautta. Esimerkkinä kerron mitkä ovat minulle asioita mitä toivon elämältä: oma ja läheisten terveys, toivon että kykenen kasvattamaan lapsistani ihmisiä jotka uskaltaa ja haluaa tutkia maailmaa ja mahdollisuuksiaan. Omien arvojen mukainen elämä, arvojani on ystävällisyys, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Kuten huomaat, nuo on asioita joihin ei vaadita muita ihmisiä. Huomattavasti enemmän vaikutusmahdollisuuksia.

Et ehkä huomaa, mutta nuo luettelemasi asiat liittyvät myös muihin ihmisiin ja todella vähän pelkästään sinuun itseesi. 

Sinähän tuossa itse asiassa luettelit arvojasi, kun taas minä puhuin elämän sisällöstä ja tekemisestä. 

Ja kyllä, tämä onkin minulle suuri ongelma (johan aloituksessa sen kerroin), että saan elämääni sisältöä muiden ihmisten kautta. Ihmettelen vain, mksi todella monet ihmiset tekevät ja ajattelevat täysin samoin, mutta silti heidän kohdallaan se ei ole ongelma. Toiset haluavat suuren perheen, toiset haluavat ihmisläheiseen työhön, toiset haluavat harrastuksia ja viettää aikaa ystävien kanssa, toiset haluavat kilpaurheilla jne. Varsin normaaleja asioita. Mutta tuntuu, että minunkaltaiseni ovat ainoita, joilta vaaditaan, että minun tekemiseni ja toiveeni eivät saisi liittyä muihin ihmisiin millään tavalla. Jos sama vaatimus yhtäkkiä esitettäisiin kaikille  maailman ihmisille, uskaltaisin väittää, että ei olisi helppoa heillekään. 

ap

Miten nuo luettelemani asiat liittyvät toisiin ihmisiin? Miten toiset ihmiset vaikuttavat esimerkiksi terveyteeni tai siihen toiminko elämässäni arvojeni mukaisesti? Ja arvot on nimenomaan elämän sisältöä. Arvot muodostavat kivijalan koko sun elämällesi.

Oho, nyt taisit unohtaa kaiken, mitä kirjoitit oman terveytesi lisäksi: 

"oma ja läheisten terveys, toivon että kykenen kasvattamaan lapsistani ihmisiä jotka uskaltaa ja haluaa tutkia maailmaa ja mahdollisuuksiaan. Omien arvojen mukainen elämä, arvojani on ystävällisyys, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys."

Ystävällisyys oikeudenmukauus ja rehellisyys aika harvoin pääsee toteutumaan, ellei siihen liity muita ihmisiä. 

Sä et vaan ymmärrä. Koitan vääntää rautalangasta mitä tarkoitin. Oman terveyden vaaliminen = terveelliset elämäntavat. Läheisten terveys = esimerkiksi se että lapsille on tarjolla terveellistä ruokaa. Eli mikä voin vaikuttaa siihen minkälaista ruokaa tarjoan, ei muista ihmisistä riippuvainen. Ystävällisyys, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Oman toimintani lähtökohtia. Suhtaudun ystävällisesti itseeni ja muihin ihmisiin. Toimin oikeudenmukaisesti, enkä epäreilusti tavoitellen omaa etuani. Olen rehellinen itselleni ja muille siitä mihin pystyn ja minkälainen olen. Täysin omissa käsissä. Se miten ihmiset vastaavat käytökseeni on heidän käsissään. Se miten minä reagoin arvojeni pohjalta tähän vastineeseen on minun käsissäni. Ymmärrätkö? Eli mihinkään noista asioista en tarvitse muita ihmisiä että voin toteuttaa niitä.

Ymmärrän pointtisi kyllä, mutta olet tosi epälooginen ilmaisussasi. :D

Miten sinä voit olla ystävällinen ja rehellinen muille, jos muita ei ole olemassa? Ymmärrätkö, sinun elämässäsi pitää olla ihmisiä, jotta voit kohdella heitä oikeudenmukaisesti ja sinun elämässäsi pitää olla läheisiä ihmisiä, jotta voit välittää heidän terveydestään.

Ne asiat, joita kutsut arvoiksesi, saavat konkreettisen, todellisen merkityksensä ennen kaikkea suhteessa toisiin ihmisiin. Siksi sinä tarvitset muita ihmisiä elääksesi arvojesi mukaista elämää.

- ei ap

Vaikuttaa mielenkiintoiselta ketjulta. En kylläkään oile lukenut sitä kokonaan mutta aika monta sivua kuitenkin - edes silmäillen.

En ole lukenut Hellstenin kirjaa, mutta siinähän on kyse elämän paradokseista laajemmin. Saat sen, mistä luovut on ikään kuin yläotsikkona, ja paradoksit ovat tyyliin Vain heikko voi olla vahva, Vain pysähtymällä pääsee perille, Ikuisuudessa elää, kun elää tässä ja nyt sekä Turvaa saa, kun elää vaarallisesti tms. jne.

Minusta tämä Saat sen, mistä luovut on täysin väärin käsitetty, jos sen näkee ikään kuin toivotun vaihdannan varmana takeena. Elämä kun ei ole mikään nollasummapeli, jossa esimerkiksi tilaa antamalla taatusti saa sen kumppanin rakastamaan itseäään. Toki niin voi käydä, mutta ei se niin yksinkertaista todennäköisesti ole.

Hellsten itse tosin jossakin haastattelussa käytti tätä Saat sen, mistä luovut selittäjänä jonkin materiaalisen tilanteen selviämisessä. Oli talouden ongelmia ja uhkana menettää jokin tila tms, mutta kaikki kääntyikin parhain päin. Tähän kuitenkin sanoisin, että asiat voivat järjestyä mutta voivat olla järjestymättäkin - ihan jos materiasta puhutaan. Ja vaikka puhuttaisiin ihmissuhteistakin.

Pystyn ap ymmärtämään sinua. Pitkäaikaisena vastentahtoisena sinkkuna - tosin on ollut pitkiä parisuhteitakin - näitä asioita joutuu väkisinkin työstämään. Myös ystävyys- ja kaveruussuhteiden työstämispakkoon olen törmännyt kipeästi aivan hiljattain. Olen todennut, että kaverit ovat vain kavereita. Ei heidän varaansa voi oikeastaan mitään rakentaa. Ihminen tarvitsisi niitä sisäkehän suhteita. 

Ceres kirjoitti:

Okei. Voimia odottamiseen.

Jos et pysty hyväksymään itseäsi, ei ole pienikään ihme, että kaipaat ihmisiä niin paljon ja mikään ei tunnu miltään ilman seuraa. Jos hyväksyntää ei saa itseltä, sitä lähtee etsimään ulkopuolelta. En ole paras neuvomaan siinä mitä pitäisi tehdä, mutta juuri tuota asiaa kannattaisi työstää. Onkohan terapeuttisi sinulle oikeanlainen. Minulla arvottomuuden tunteeseen auttoi paljon Mindfullness-harjoitukset ja tunteiden hyväksyminen. Lisäksi aloin ”deittailla” itseäni. Eli tein tarkoituksella kivoja asioita itsekseni enkä edes ajatellut kutsua ketään mukaan. Kävin muun muassa elokuvissa itsekseni ja huomasin kuinka hauskaa se olikaan. Tutustuin itseeni ja siihen mitä oikeastaan itse haluan elämältä.

Olen eri, mutta että kävit jopa ihan elokuvissa itseksesi?? No onpa hurjaa. Mitäs, kun on ollut yli 10 vuotta yksikseen ja tehnyt lähes kaiken yksin? Eikä ole mitään ongelmaa käydä elokuvissa yksin ollut koskaan, kun se on se normi? Mutta silti mikään ei oikein tunnu miltään, kun kaiken tekee pääasiassa yksin. Yksin uimaan, yksin matkalle, yksin yksin yksin yksin. Ekaa kertaa joo ehkä yksin asiat tehtynä on vielä jännää. Ei kuitenkaan loputtomiin.

Vierailija kirjoitti:

Ceres kirjoitti:

Okei. Voimia odottamiseen.

Jos et pysty hyväksymään itseäsi, ei ole pienikään ihme, että kaipaat ihmisiä niin paljon ja mikään ei tunnu miltään ilman seuraa. Jos hyväksyntää ei saa itseltä, sitä lähtee etsimään ulkopuolelta. En ole paras neuvomaan siinä mitä pitäisi tehdä, mutta juuri tuota asiaa kannattaisi työstää. Onkohan terapeuttisi sinulle oikeanlainen. Minulla arvottomuuden tunteeseen auttoi paljon Mindfullness-harjoitukset ja tunteiden hyväksyminen. Lisäksi aloin ”deittailla” itseäni. Eli tein tarkoituksella kivoja asioita itsekseni enkä edes ajatellut kutsua ketään mukaan. Kävin muun muassa elokuvissa itsekseni ja huomasin kuinka hauskaa se olikaan. Tutustuin itseeni ja siihen mitä oikeastaan itse haluan elämältä.

Olen eri, mutta että kävit jopa ihan elokuvissa itseksesi?? No onpa hurjaa. Mitäs, kun on ollut yli 10 vuotta yksikseen ja tehnyt lähes kaiken yksin? Eikä ole mitään ongelmaa käydä elokuvissa yksin ollut koskaan, kun se on se normi? Mutta silti mikään ei oikein tunnu miltään, kun kaiken tekee pääasiassa yksin. Yksin uimaan, yksin matkalle, yksin yksin yksin yksin. Ekaa kertaa joo ehkä yksin asiat tehtynä on vielä jännää. Ei kuitenkaan loputtomiin.

Kaunis sävy tekstissäsi. Olen tehnyt elämässäni paljon asioita ihan yksin. Elokuvissa käyminen oli vain esimerkki siitä, että vein itseäni ”treffeille”. Eli lähdin tekemään asioita yksin vähän eri ajatuksella kuin aiemmin. Toisin sanoen ymmärsit kirjoitukseni pieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki. "

Ei ihme että voit huonosti jos elämäsi tärkein asia tulee muiden ihmisten kautta. Esimerkkinä kerron mitkä ovat minulle asioita mitä toivon elämältä: oma ja läheisten terveys, toivon että kykenen kasvattamaan lapsistani ihmisiä jotka uskaltaa ja haluaa tutkia maailmaa ja mahdollisuuksiaan. Omien arvojen mukainen elämä, arvojani on ystävällisyys, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Kuten huomaat, nuo on asioita joihin ei vaadita muita ihmisiä. Huomattavasti enemmän vaikutusmahdollisuuksia.

Et ehkä huomaa, mutta nuo luettelemasi asiat liittyvät myös muihin ihmisiin ja todella vähän pelkästään sinuun itseesi. 

Sinähän tuossa itse asiassa luettelit arvojasi, kun taas minä puhuin elämän sisällöstä ja tekemisestä. 

Ja kyllä, tämä onkin minulle suuri ongelma (johan aloituksessa sen kerroin), että saan elämääni sisältöä muiden ihmisten kautta. Ihmettelen vain, mksi todella monet ihmiset tekevät ja ajattelevat täysin samoin, mutta silti heidän kohdallaan se ei ole ongelma. Toiset haluavat suuren perheen, toiset haluavat ihmisläheiseen työhön, toiset haluavat harrastuksia ja viettää aikaa ystävien kanssa, toiset haluavat kilpaurheilla jne. Varsin normaaleja asioita. Mutta tuntuu, että minunkaltaiseni ovat ainoita, joilta vaaditaan, että minun tekemiseni ja toiveeni eivät saisi liittyä muihin ihmisiin millään tavalla. Jos sama vaatimus yhtäkkiä esitettäisiin kaikille  maailman ihmisille, uskaltaisin väittää, että ei olisi helppoa heillekään. 

ap

Miten nuo luettelemani asiat liittyvät toisiin ihmisiin? Miten toiset ihmiset vaikuttavat esimerkiksi terveyteeni tai siihen toiminko elämässäni arvojeni mukaisesti? Ja arvot on nimenomaan elämän sisältöä. Arvot muodostavat kivijalan koko sun elämällesi.

Oho, nyt taisit unohtaa kaiken, mitä kirjoitit oman terveytesi lisäksi: 

"oma ja läheisten terveys, toivon että kykenen kasvattamaan lapsistani ihmisiä jotka uskaltaa ja haluaa tutkia maailmaa ja mahdollisuuksiaan. Omien arvojen mukainen elämä, arvojani on ystävällisyys, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys."

Ystävällisyys oikeudenmukauus ja rehellisyys aika harvoin pääsee toteutumaan, ellei siihen liity muita ihmisiä. 

Sä et vaan ymmärrä. Koitan vääntää rautalangasta mitä tarkoitin. Oman terveyden vaaliminen = terveelliset elämäntavat. Läheisten terveys = esimerkiksi se että lapsille on tarjolla terveellistä ruokaa. Eli mikä voin vaikuttaa siihen minkälaista ruokaa tarjoan, ei muista ihmisistä riippuvainen. Ystävällisyys, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Oman toimintani lähtökohtia. Suhtaudun ystävällisesti itseeni ja muihin ihmisiin. Toimin oikeudenmukaisesti, enkä epäreilusti tavoitellen omaa etuani. Olen rehellinen itselleni ja muille siitä mihin pystyn ja minkälainen olen. Täysin omissa käsissä. Se miten ihmiset vastaavat käytökseeni on heidän käsissään. Se miten minä reagoin arvojeni pohjalta tähän vastineeseen on minun käsissäni. Ymmärrätkö? Eli mihinkään noista asioista en tarvitse muita ihmisiä että voin toteuttaa niitä.

Ymmärrän pointtisi kyllä, mutta olet tosi epälooginen ilmaisussasi. :D

Miten sinä voit olla ystävällinen ja rehellinen muille, jos muita ei ole olemassa? Ymmärrätkö, sinun elämässäsi pitää olla ihmisiä, jotta voit kohdella heitä oikeudenmukaisesti ja sinun elämässäsi pitää olla läheisiä ihmisiä, jotta voit välittää heidän terveydestään.

Ne asiat, joita kutsut arvoiksesi, saavat konkreettisen, todellisen merkityksensä ennen kaikkea suhteessa toisiin ihmisiin. Siksi sinä tarvitset muita ihmisiä elääksesi arvojesi mukaista elämää.

- ei ap

Juu, kyllä. Esimerkiksi työelämässä käytän näitä arvoja. Olen kohtuullisen korkeassa asemassa työssäni ja olen mm kieltäytynyt tekemästä sellaista työtä joka on minun mielestä asiakasta kohtaan eettisesti väärin. Kaikilla meillä on ihmisiä ympärillä, myös ap:lla. Mutta tässä ketjussa on pääasiallisesti jankattu mistä ap saisi sisältöä elämäänsä, minkälaista sen pitäisi olla ja onko ap:lla 1-3 ystävää vai kaveria. Ei kukaan ole väittänyt etteikö arvot toimisi suhteessa toisiin ihmisiin mutta ne toimivat myös samalla tavoin suhteessa itseen ja myös suhteessa itseeni vaalin näitä arvoja. Kuten että olen parhaan kykyni mukaan ystävällinen ja lempeä itseäni kohtaan mutta myös oikeudenmukainen ja rehellinen. Esimerkkinä voisin sanoa vaikka että jos minulla on paha mieli niin en pakota itseäni hikirääkkilenkille vaan sen sijaan menen vaikka kävelylle metsään. Tai jos olisin esim tässä ketjussa ap:n asemassa (missä olen siis ollutkin, en siis avautunut palstalla vaan avautunut ystävilleni ja miesystävilleni ja saanut vähintäänkin yhtä karvaita totuuksia kuulla kuin ap tässä ketjussa) niin vaikka pahoitankin mieleni niistä sanoista niin punnitsen pitkään että onko se totta mitä minulle sanottiin. Minua on sanottu esimerkiksi ilkeäksi ja kylmäksi ihmiseksi. Itse tiesin toki että en ole niitä kumpaakaan mutta jouduin toteamaan että ongelma oli siinä etten saanut tuotua sitä mitä tunsin olevani sisimmässäni ulos. Ilkeäksi minua ei ole enää sanottu pitkään aikaan mutta avoimuus on edelleen minulle paikka paikoin vaikeaa ja sitä työstän. Ja siis uskon että avoimuus kohdata ihmiset vajavaisena itsenään on nimenomaan kylmyyden (=suojapanssari) vastakohta.

Vielä tarkennan että se että on normaalia kanssakäymistä ihmisten kanssa esim töissä on ihan eri asia mielestäni kuin tässä ketjussa jankutettu ap:n vapaa-ajan sosiaalinen ongelma. Ja eri asia on myös olla ihmisten kanssa kontaktissa kun tarvita niitä omia tarkoituksiaan varten tai omaa oloa parantamaan.

Jatkan vielä. En myöskään tarvitse toisia ihmisiä siksi että voisin toteuttaa arvojani. Koska pääidea on kuitenkin se miten itse itseään kohtelee. Loput on seurausta siitä. Jos olet kriittinen itsellesi, olet sitä myös muille jne.

549 jatkaa vielä:

Nuorena minulle oli tyypillistä roikkua miessuhteissa, joissa ei ollut mitään toivoa ja jotka eivät olleet minulle hyväksi. Mitä kehnompaa kohtelua sain, sen enemmän käytin luovuuttani vääntämään suhdetta elämää suuremmaksi rakkaudeksi, jossa nyt vain sattui olemaan vaikea alku tai vaihe.

Silloin minulla oli suuri kiusaus tämänkaltaiseen filosofis-psykologiseen työstämiseen kuin tämä Saat sen, mistä luovut -ajattelu. Siinä ajattelussa voi olla ideaa, mutta ei tällaisissa asioissa.

Toivon niin, että joku viisaampi olisi minua ohjeistanut jättämään sellaiset suhteet. Ne eivät miksikään olisi muuttuneet, vaikka kuinka omalla ajattelullani yritin määritellä mustan valkoiseksi.

Taisin vain olla niin itsepäinen, että minun oli opittava tämä ihan itse, todella kantapään kautta.

Niin, ja kaiken lisäksi sain kokea suuren rakkauden, jossa ei ollut analyysin aihetta.

Noh, oon miehen mielestä epäviehättävä koska olen niin äkäinen joten hän ei halua seksiä. Jos hän antaisi seksiä eli luopuisi kuvittelemasta että saa seesteisen viehättävän naisen pihtaamalla, niin saisi sen seesteisen naisensa takaisin. Olen meinaan hyvin äkäinen, jos en saa läheisyyttä ja seksiä.

Huomenta kaikille, tänne onkin tullut näköjään vielä mielenkiintoisia kommentteja. Tässä töiden kahvitauolla tulin nyt vain kertomaan, että taisin oivaltaa tästä asiasta nyt jotain aika isosti. Kirjoittelen sitten myöhemmin lisää, mutta piti päästä heti tänne kertomaan, kun tuli sellainen vau-efekti. :D 

ap

Jotakin kuitenkin on tapahtunut, kun aloittaja monen muun ihmisen tavoin on lähtenyt tavoittelemaan lisää ymmärrystä. Yksi kirja tai kaksikaan ei vielä johda suuriin muutoksiin,  vaan ne ovat elämän syvällistämisen askeleita. Kun on alkanut kehittyä henkisesti, on vain jatkettava. Kaikki ei ole mukavaa eikä helppoa, mutta kannattaa avartaa mielen maisemaa. Iän myötä ymmärrys on kultaa kalliimpi. - Yksi monista seuraavista kirjoista voisi olla vaikkapa "Idiootit ympärilläni". - Hyviä lukukokemuksia!

Osoittahan se jotakin ajatustoimintaa, vaikkakin alkeellista, jos ihminen toivoo vierelleen ihmisten kuoria. - Eikös siellä terapiassa keskustella ihmisten ominaisuuksista? Yhteensoveltuvuuteen liittyy monia selkeitä seikkoja, jotka huomaa seurusteluvaiheessa, mutta paljon on sellaistakin, mikä selviää matkan varrella. - Tuntuuko kuitenkin siltä, ettei kiinnostuksen kohteena oleva mies olekaan henkisesti tai muilta ominaisuuksiltaan sopiva? Ehkä hän ei pidä aloittajasta yhtä paljon kuin aloittaja miehestä. - Entä takertumistaipumus, onko siitä tullut keskusteltua terapeutin kanssa?

Heität akan pihalle, niin viikon päästä se ruinaa jo ovenraossa. Sitä se tarkoittaa. Ymmärrätkö nyt?

Onko tähän lisää ajatuksia? Minun pitää  pohtia itsekin asioita.