Ihmiset jotka NEUVOO koko ajan ihan kaikessa!? Mikä ongelma sellaisella on?

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt on neuvomista, mutta enneagrammeihin (eli 9 erilaista persoonallisuustyyppiä) tutustuminen on toiminut itselläni parhaana keinona oppia suvaitsevaisuutta muita kohtaan. Toki se on elämänmittainen prosessi ja kivulias sellainen, jos on valmis kohtaamaan myös omat heikkoutensa ja huonot puolensa.

Ei näitä besserwissereitä tarvitse silti hyväksyä vaikka heitä ymmärtääkin. Tuo on tosi ikävä tapa josta kannattaa opetella pois.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri neuvoo mua lasten kouluasioissa, siis asioissa jotka ei ole mun päätettävissä vaan lasteni itsensä.

Esikoinen haki lähilukioon ja sanoin kaverille että hankala olisi bussilla mennä keskustalukioon. Hän alkoi oikein bussiaikatauluja katsomaan että eikai se niin vaikeata olisi kulkea,on niin paljon parempia ne keskustalukiot, on sitä ja tätä linjaa.Aivan kuin hänen mielipiteellään olisi mitään väliä! Sama kun tytär ei valinnut valinnaista kieltä. Alkoi tentata lasta että miksi ja olisi se fiksua kuitenkin valita. Piti isomman prässin kuin vanhempikaan olisi kehdannut pitää.

Tuollaiselle ei kannata kertoa niin yksityiskohtaisesti enää asioita. Toki on hienoa jos uskallat ensin sanoa hänelle että kuule tapasi neuvoa meidän perheen asioissa on aika ikävää.

Itselle on parikin kaveria seurassani ottanut esille te-toimiston sivut kun olen maininnut että olen etsimässä nyt töitä. Tarkoittivat hyvää, mutta EI NÄIN.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei vaan ihan oikeasti osaa tehdä mitään jos ei joku ole kädestä pitämässä. Jotkut näistä on ystäviä ja läheisiä. Jos et kaipaa neuvoja, sinun pitää myös kyetä todistamaan se. Eli hoida se prkeleen homma senkin saamaton nahjus, kukaan ei jaksa vuosia kuunnella ja katsella alennustilaasi! Toki sellaista en neuvo joka selviää arjestaan.

Sinä vain kuvittelet että joku ei selviä arjestaan, koska et pidä tätä ihmistä minään vaikka on "kaverisi". Kyllä hän pärjää, ja ilman sinua pärjäisi varmasti rutkasti paremminkin kun ei ole latistavia ihmisiä lähipiirissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt on neuvomista, mutta enneagrammeihin (eli 9 erilaista persoonallisuustyyppiä) tutustuminen on toiminut itselläni parhaana keinona oppia suvaitsevaisuutta muita kohtaan. Toki se on elämänmittainen prosessi ja kivulias sellainen, jos on valmis kohtaamaan myös omat heikkoutensa ja huonot puolensa.

Ei näitä besserwissereitä tarvitse silti hyväksyä vaikka heitä ymmärtääkin. Tuo on tosi ikävä tapa josta kannattaa opetella pois.

mietin aivan samaa. olen aikoinani perehtynyt tuohon persoonallisuusenneagrammiin ja on totta että siitä on apua normaaleissa tilanteissa mutta aina silloin tällöin vastaan tulee täysi psykopaatti n.1:100 silloin totean että paras nostaa kytkintä. varsinki ensimmäinen kuukausi työpaikalla kertoo kaiken se ei siitä paremmaksi muutu vaikka niin toivoisi.

Vierailija kirjoitti:

No annas kun mä neuvon sua:

Ihmiset on erilaisia! Valitus on ongelmasta raportointia ja me jotkut mielellämme ratkomme ongelmia.

Ratkokaa sitten omat ongelmanne ensin, eli opetelkaa mukaviksi. Luulisi että se olisi prioriteettina ykkösenä?

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on tällainen. Kaikki asiat pitää neuvoa. Oon 27 ja vanhemmilla käydessä koko ajan ohjeistetaan ja neuvotaan. Se maito on ollut samassa kohtaa jääkaappia koko sen 27 vuotta, kun olen siellä maitoa johonkin käyttänyt ja pyyhkeet on edelleen samassa kaapissa. Silti mulle kerrotaan joka kerta mihin ne kuuluu. Ja jos erehdyn sanomaan, että haluaisin vaikka leikata hiukset tai harkitsen uuden puhelimen ostoa saan neuvoja, että mille kampaajalle kannattaa mennä, millaiseksi leikata ja että isä varmaan tietää mistä ja millainen puhelin kannattaa ostaa. Isä siitä aina välillä huomauttaa, että oon kohta 30 ei mua tarvi enää holhota.

Minulla sama, mutta olen 40 ja isäkin on samanlainen kuin äiti. Luulen että minulla on tästä johtuen suuria vaikeuksia tehdä itsenäisiä päätöksiä elämässäni.

Keskustelua lukiessa huoma kovin mustavalkoisia ajatusmalleja, ja lapsellisia kommentteja. Mikä vaikeus on ottaa neuvoja vastaan yleisesti, miksi valittaa ystävälle joka asiasta, lihomisesta tai muusta, eikö osata keskustella ihan muista asioista, neuvoja ei tarkoita pahaa, ehkä halu auttaa, koska käsittää, että toisen puhuma asia, vaikka lihavuus, on ongelma hänelle. Toinen taas ei neuvoja kysynyt mutta jotta lihomisesta lähtenyt puhe saadaan loppumaan, haluaa kaveri neuvoa toiselle siksi, että valitus loppuu, hyvää tarkoittaen. Ei tarkoita pätemistä, jollain on se tyyli sellainen. Mitä lihomiseen tulee, onkin toinen juttu. Unettomuus, hormonit , liika sokeri, liika rasva, liika suola, ovat osasyy, ei yksi makkara eikä sipsit lihavaksi tee, säännöllinen elämänrytmi , hyvä ravitsemus, liikunta ja riittävä uni, saattaisi olla hyvää vaikutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No annas kun mä neuvon sua:

Ihmiset on erilaisia! Valitus on ongelmasta raportointia ja me jotkut mielellämme ratkomme ongelmia.

No annas kun mä neuvon sua:

Normaalit ihmiset neuvoo kun kysytään. Kysymättäneuvojilla on usein mielessään että miksi kukaan ei enää käy kylässä tai kerro mulle enää mitään. Ei silti osaa itselleen tätä ongelmaa ratkaistuksi neuvoa.

No annas kun mä neuvon sua:

Ne ääneen valittajat on ihan hirveän ahdistavia. Kukaan ei halua olla toisten ongelmien paskämpärinä. Joten välttääkseen samaa tai ylipäänsä sitä emotionaalista tuskaa, jota vali-valin kuuntelu aiheuttaa, neuvoja neuvoja, jotta se piinallinen tilanne menisi edes johonkin suuntaan. Vali-valit haluavat passiivisen yleisön vali-vali-esitykselleen.  Mutta harva, tosi harva, haluaa vapaaehtoisesti siihen rooliin. Vali-valeille sopii totta kai, että heidän diivamaisella itseilmaisulleen löytyy kuuliainen yleisö, joka istuu hiljaa ja taputtaa sitten, kun siihen on annettu lupa. Se neuvominen on siis osittain myös vali-valin uhriksi joutuneen itsepuolustautumista. Tää ei ehkä kaltaisellesi tule ekana mieleen. Että te aloitatte sen kommunikaatiosotkun. Olkaa itse rakentavia ja positiivisia, niin sen vastapuolen ei tarvitse suojautua teiltä alkamalla vastavuoroisesti neuvomaan.

Valittajan kanssa voi keskustella kyllä rakentavasti, mutta se vaatii harjoittelua. Voi esimerkiksi kysyä, että miltä se päänsärky tuntuu? Miltä tuntuu olla huonossa työpaikassa? Mitä ajattelit, kun äitisi sanoi sinulle niin? Sitten saman tyyppisiä jatkokysymyksiä vastaukset kuultuasi.

Tällaisilla kysymyksillä on ihan mielekästäkin jutella valittajan kanssa ja todennäköisesti valitus alkaa vähentyä ajan myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali keskustelu:

"oon lihonut kesällä ja on tosi ällö olo"

"joo kesäsin menee aina kaikki rutiinit niin vinksalleen."

"Joo huhhuh"

"Onneks kun työt alkaa niin kävelee työmatkat eikä istu niin paljoa"

"Joo. Mä voisinkin alkaa pyöräillä ton koko työmatkan"

"Siit tulee kyllä niin hyvä fiilis"

"joo pitää kyllä ostaa vähän vaatteita jotka sopii pyöräilyyn. Mennäänkö yhessä?"

"Mennään!"

Epänormaali keskustelu:

"oon lihonut kesällä ja on tosi ällö olo"

"Aijaa mitä sä oot syöny?"

"no siis... emmä tiiä. varmaan liikaa grillimakkaraa..ja sit..."

"Etkö tiedä että makkara on tosi epäterveellistä ja lihottavaa? Jos vaihdat sen kanaan niin alat laihtua varmasti"

"niinno siis joo varmaan"

"Eiku nyt otetaan hei vihko ja kirjataan kaikki sun syömiset ja sitten lähetään kattomaan missä sä voit vähentää kaloreita tehokkaasti"

"No osaan kyllä ihan hyvin itekin tehdä sel..."

"MITÄ SÄ SIT VALITAT JOS NEUVOT EI KELPAA"

"Tota mun pitää tästä lähteä *lähtee normaalin keskustelijan kanssa viettämään kivaa aikaa"

Eli normaali keskustelu on mielestäsi toisen myötäilyä? Minä kaipaan keskustellessa näkökulmia, joita en ole itse osannut ajatella. Sellainen "joo/aijaa/kiva" -hyminä saa minut vastapuolena lukkoon ja koen, ettei toista kiinnosta asia, josta puhun. Että voi voi, kun me ihmiset olemme erilaisia!

Minulla joo/aijaa/kiva johtuu siitä, että minulla ei pyöri päässä mitään. Ei minulla kyllä kavereitakaan varmaan juuri tyhjäpäisyydestä johtuen ole, että joo. Sellaisia oli kyllä, jotka ohjastivat minua tekemään asioita, mutta nykyään en pidä sellaisesta kaveruudesta enää.

Mä oon just tollanen tietäväinen. Musta ei pidä kukaan ja siksi olen aina yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minä vastaan ei-toivottuihin neuvoihin hyvinkin defensiivisesti. Saatan jopa kysyä, että "Miksi minun pitäisi ottaa tämä neuvo vastaan juuri SINULTA?"

Ei senkään tarvitse olla niin defensiivinen kysymys, nykyisin vain on muodikasta olla piikit pystyssä joka suuntaan ja sitä pidetään normaalina. 

Jos tuota kysymystä ei esitä vihamielisesti jolloin se todellakin on töykeä ja loukkaava, niin siinähän tarjottaisiin toiselle elämänsä tilaisuus joko oivaltaa jotain tai perustella asia, jos hänellä jotain hyviä syitä toiminnalleen oikeasti onkin. Samaten voidaan suhtautua myötätuntoisemmin niihin, joilla on joku psyykkinen tai neurologinen ongelma joka teettää tuota. 

Mutta vanhemman polven edustajana minua ei lakkaa ihmetyttämästä tämä nykyinen arkuus. Siinähän annetaan ymmärtää, että neuvon torjujastakin neuvon voi vain joko hyväksyä tai hylätä. Todellisuudessahan siitä aukeaa loistava tilaisuus hyödyntää neuvosta jotain soveltuvaa, miettiä omaa ratkaisua, neuvoa takaisin tai käydä periaatekeskustelua, jonka aika teidän välillänne olisi ollut jo aiemmin mutta on jäänyt kohteliaisuudesta tekemättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita alistamaan, holhoamaan ja kontrolloimaan pyrkivä pikkusieluinen besser-wisser joka leijuu aina ainakin kilometrin muiden ihmisten yläpuolella, niin täydellisen hyvä ja kaikkivoipa-ja osaava-ja tietävä ihminen hän itse on. Raivoaa ja tuhahtelee just marttyyrimaisen loukkaantuneena jos ei "neuvot", joita et todellakaan pyytänyt ja kaivannut, kelpaa!

Tunnen yhden neuvoja, joka ei ole mitenkään negatiivinen, mutta luulee olevansa kaikkien alojen asiantuntija.

Esim. Koska oli saksalaisella luomutilalla 1980- luvulla työharjoittelussa(ei päivääkään käytännön töitä maatalousalalla sittemmin), TIETÄÄ, kuinka tämän päivän suomalaista maatilaa PITÄISI hoitaa.

Uudessa työpaikassa pomottaa vanhoja työntekijöitä, tehtailee ilmoituksia työtovereiden rikkeistä(suojavälineiden käytön laiminlyönti tms.)

Suojavälineiden laiminlyönti johtaa meillä aina kirjalliseen varoitukseen. Ilmiannan välittömästi tyypin joka ei turvasääntöjä noudata. Ei tarvinne tarkemmin perustella. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita alistamaan, holhoamaan ja kontrolloimaan pyrkivä pikkusieluinen besser-wisser joka leijuu aina ainakin kilometrin muiden ihmisten yläpuolella, niin täydellisen hyvä ja kaikkivoipa-ja osaava-ja tietävä ihminen hän itse on. Raivoaa ja tuhahtelee just marttyyrimaisen loukkaantuneena jos ei "neuvot", joita et todellakaan pyytänyt ja kaivannut, kelpaa!

Tunnen yhden neuvoja, joka ei ole mitenkään negatiivinen, mutta luulee olevansa kaikkien alojen asiantuntija.

Esim. Koska oli saksalaisella luomutilalla 1980- luvulla työharjoittelussa(ei päivääkään käytännön töitä maatalousalalla sittemmin), TIETÄÄ, kuinka tämän päivän suomalaista maatilaa PITÄISI hoitaa.

Uudessa työpaikassa pomottaa vanhoja työntekijöitä, tehtailee ilmoituksia työtovereiden rikkeistä(suojavälineiden käytön laiminlyönti tms.)

Suojavälineiden laiminlyönti johtaa meillä aina kirjalliseen varoitukseen. Ilmiannan välittömästi tyypin joka ei turvasääntöjä noudata. Ei tarvinne tarkemmin perustella. Piste.

Käytön laiminlyönti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No annas kun mä neuvon sua:

Ihmiset on erilaisia! Valitus on ongelmasta raportointia ja me jotkut mielellämme ratkomme ongelmia.

No annas kun mä neuvon sua:

Normaalit ihmiset neuvoo kun kysytään. Kysymättäneuvojilla on usein mielessään että miksi kukaan ei enää käy kylässä tai kerro mulle enää mitään. Ei silti osaa itselleen tätä ongelmaa ratkaistuksi neuvoa.

No annas kun mä neuvon sua:

Ne ääneen valittajat on ihan hirveän ahdistavia. Kukaan ei halua olla toisten ongelmien paskämpärinä. Joten välttääkseen samaa tai ylipäänsä sitä emotionaalista tuskaa, jota vali-valin kuuntelu aiheuttaa, neuvoja neuvoja, jotta se piinallinen tilanne menisi edes johonkin suuntaan. Vali-valit haluavat passiivisen yleisön vali-vali-esitykselleen.  Mutta harva, tosi harva, haluaa vapaaehtoisesti siihen rooliin. Vali-valeille sopii totta kai, että heidän diivamaisella itseilmaisulleen löytyy kuuliainen yleisö, joka istuu hiljaa ja taputtaa sitten, kun siihen on annettu lupa. Se neuvominen on siis osittain myös vali-valin uhriksi joutuneen itsepuolustautumista. Tää ei ehkä kaltaisellesi tule ekana mieleen. Että te aloitatte sen kommunikaatiosotkun. Olkaa itse rakentavia ja positiivisia, niin sen vastapuolen ei tarvitse suojautua teiltä alkamalla vastavuoroisesti neuvomaan.

Valittajan kanssa voi keskustella kyllä rakentavasti, mutta se vaatii harjoittelua. Voi esimerkiksi kysyä, että miltä se päänsärky tuntuu? Miltä tuntuu olla huonossa työpaikassa? Mitä ajattelit, kun äitisi sanoi sinulle niin? Sitten saman tyyppisiä jatkokysymyksiä vastaukset kuultuasi.

Tällaisilla kysymyksillä on ihan mielekästäkin jutella valittajan kanssa ja todennäköisesti valitus alkaa vähentyä ajan myötä.

Jos on jokin selkeä ongelma, jonka kanssa kyseinen henkilö kamppailee, niin miksikäs ei voisi ehdottaa jotakin ratkaisuehdotusta siihen? Tuntuu ihan ajan ja energian haaskaukselta vaan nyökytellä hiljaa, jos olisi jotakin ajatusta asian ratkaisemiseksi. Toki jos asia on sen luontoinen, että se ei ole ratkaistavissa, kuten surut ja murheet, niin silloin ystävän olisi hyvä kuunnella ja olla vaikka siinä hiljaa vierellä. Itse ratkon työssäni ongelmia ja teen sitä helposti ihan luontaisesti. Jos ystävillä on ongelmia, niin joko heitän ratkaisuehdotuksia tai kuuntelen ja koitan valita rohkaisevia sanoja. Auttaminen on motiivina taustalla, ei mikään muu. En kuvittele tietäväni paremmin kuin muut ja sanonkin aina, että esim. oman kokemukseni mukaan asia x on auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vastaan ei-toivottuihin neuvoihin hyvinkin defensiivisesti. Saatan jopa kysyä, että "Miksi minun pitäisi ottaa tämä neuvo vastaan juuri SINULTA?"

Ei senkään tarvitse olla niin defensiivinen kysymys, nykyisin vain on muodikasta olla piikit pystyssä joka suuntaan ja sitä pidetään normaalina. 

Jos tuota kysymystä ei esitä vihamielisesti jolloin se todellakin on töykeä ja loukkaava, niin siinähän tarjottaisiin toiselle elämänsä tilaisuus joko oivaltaa jotain tai perustella asia, jos hänellä jotain hyviä syitä toiminnalleen oikeasti onkin. Samaten voidaan suhtautua myötätuntoisemmin niihin, joilla on joku psyykkinen tai neurologinen ongelma joka teettää tuota. 

Mutta vanhemman polven edustajana minua ei lakkaa ihmetyttämästä tämä nykyinen arkuus. Siinähän annetaan ymmärtää, että neuvon torjujastakin neuvon voi vain joko hyväksyä tai hylätä. Todellisuudessahan siitä aukeaa loistava tilaisuus hyödyntää neuvosta jotain soveltuvaa, miettiä omaa ratkaisua, neuvoa takaisin tai käydä periaatekeskustelua, jonka aika teidän välillänne olisi ollut jo aiemmin mutta on jäänyt kohteliaisuudesta tekemättä. 

Aivan totta. Nykyään mielestäni loukkaannutaan asiasta kuin asiasta ehkä turhan helposti. Kettuilut erikseen, mutta jos ystävällisesti ja hienotunteisesti antaa neuvon ja se ei autakaan tai kiinnosta kuulijaa, niin ei kai siitä oikeasti tarvitse suuttua? Itse ajattelen niin, että on vaan hienoa, että toinen välittää. Toki jos kyseessä on todellinen vallankäyttäjä ja pompottaja, niin asiasta tulee voida rakentavasti sanoa ja ilmaista rajansa.

Asiassahan on tietysti se ongelma, että kun joku neuvoo, niin molempien pitäisi voida suhtautua pienellä viiveellä ja antaa tunnereaktiolle tilaa. Ja sitten pitäisi voida keskustella siitä tunnereaktiosta vähän myöhemmin, jos se jomman kumman mielestä oli överi. 

Useinhan päsmärineuvon jakaja suuttuu alta aikayksikön, koska hän olettaa jostain syystä, että toisen pitäisi antautua välittömästi ohjattavaksi. Että kun epäillään toisen hyvää tarkoitusta eikä luoteta. No sitten onkin jo aika paljon vaadittu toiselta luottamusta, oli siihen aihetta tai ei. 

Tämähän on tosi erikoista silloin kun puhutaan jostain tosi isoista asioista, jolloin uutta ratkaisumallia ilman muuta pitäisi saada maistella vähintään päiviä rauhassa. Ja neuvoja paljastaa, ettei ymmärrä sitä lainkaan, koska tosiasiassa tarkoitus oli vain nostaa omaa statusta ja painaa toista alas. 

Mutta tietysti neuvojakin voi suuttua aiheesta mietittyään aikansa uskaltaako tähän nyt sanoa jotain, ja toinen taas tyrmätessään neuvon paljastaa oman uskomuksensa, että sinun neuvosi ei voi olla hyvä, koskaan, koska se tulee sinulta. 

Ja tietysti tässäkin tilanteessa on seuraava mutta. Jos neuvoja on oma vanhempi, voi olla että neuvo on itsessään hyvä mutta tarpeeton ja väärässä paikassa. Jolloin taas aikuisen lapsen on lopulta syytä ärähtää, jos tämä on systemaattista eikä laannu pyynnöistä. 

Elämä on joskus hiukan hankalaa. Olisi kiva jos ihmisten välisiin kommunikaatiotilanteisiin olisi tapana suhtautua oppimistilanteina eikä puolustussotana. Tätä voitaisiin opettaa koulussa tai jossain muussa soveltuvassa paikassa. Nykyisin alakoulussa ja eskarissa kai tätä aika paljon tehdäänkin oman pojan jutuista päätellen. 

:D

Olen vanhempi mies ja opin jossain vaiheessa (kun eräs esinainen kertoi esinaiskoulutuksessaan oppineensa jotain kuunteluun liittyen), että kuuntele ja kysy jotain vielä kerran tai kahdesti ennen kuin edes mietit, mitä vastaat. Esim. "Siis sulla on ällö olo, haittaakse oikeasti?". Sen jälkeen, ja jos se haittaa, kerrot ratkaisuesityksen ja kysyt, että olisko tämä mitään. "Jos harrasteltaisiin sukupuoliyhteyshommia puolikin tuntia, niin voisko se auttaa siihen oloon?"

Sitten kuunnellaan vastausta ja valmistaudutaan toimimaan molempien hyväksymän ratkaisumallin mukaisesti, jos sellainen siis löytyy.

Aina ei saa, mutta naisille ei tule paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Ne on niitä samoja jotka täällä leikkii kielipoliiseja ja huomauttelee yhdyssanoista sun muista typoista. Rasittavia ihmisiä.

Ei. Kyse on toisesta porukasta. En tiedä miksi yhdyssana- ja muut kielioppivirheet ärsyttävät, mutta ne todella ärsyttävät. Olen pahoillani.

Täällä moni neuvoja kiukuttelee, että miksi muka ei saa ongelmia ratkaista. Yksi toimintamallin muutos voisi tehdä sosiaalisista suhteistanne vähän helpompia ja antoisempia - kysy ennen kuin neuvot.

"Okei, ootko ite selvittänyt mitä vois asialle tehdä?"

"Tiedätkö jotain millä saat olon helpommaksi?"

"Ootko tehnyt tätä ennen?"

"Oletko osaava tässä?"

Tällä tavalla tuttavani olisi tiennyt ennen neuvomistaan että jokaiseen asiaan osasin kyllä ihan itse löytää keinot aikaisemman työ- harrastus ja elämänkokemukseni turvin. Olisi tiennyt, jos olisi niellyt oman pätemistarpeensa ja ollut kiinnostunut minusta. Neuvojien ongelma on usein itsekeskeisyys, toisin kuin täällä uskotellaan. Halutaan olla se auktoriteetti.