Ihmiset jotka NEUVOO koko ajan ihan kaikessa!? Mikä ongelma sellaisella on?

Työkaverinainen on pohjalainen besserwisser, tietää ja osaa kaiken, hahhah.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali keskustelu:

"oon lihonut kesällä ja on tosi ällö olo"

"joo kesäsin menee aina kaikki rutiinit niin vinksalleen."

"Joo huhhuh"

"Onneks kun työt alkaa niin kävelee työmatkat eikä istu niin paljoa"

"Joo. Mä voisinkin alkaa pyöräillä ton koko työmatkan"

"Siit tulee kyllä niin hyvä fiilis"

"joo pitää kyllä ostaa vähän vaatteita jotka sopii pyöräilyyn. Mennäänkö yhessä?"

"Mennään!"

Epänormaali keskustelu:

"oon lihonut kesällä ja on tosi ällö olo"

"Aijaa mitä sä oot syöny?"

"no siis... emmä tiiä. varmaan liikaa grillimakkaraa..ja sit..."

"Etkö tiedä että makkara on tosi epäterveellistä ja lihottavaa? Jos vaihdat sen kanaan niin alat laihtua varmasti"

"niinno siis joo varmaan"

"Eiku nyt otetaan hei vihko ja kirjataan kaikki sun syömiset ja sitten lähetään kattomaan missä sä voit vähentää kaloreita tehokkaasti"

"No osaan kyllä ihan hyvin itekin tehdä sel..."

"MITÄ SÄ SIT VALITAT JOS NEUVOT EI KELPAA"

"Tota mun pitää tästä lähteä *lähtee normaalin keskustelijan kanssa viettämään kivaa aikaa"

Me ollaan kaikki koettu tää :D mitä tollaselle voi sanoa? Niin itsekeskeinen että suuttuu jos sanoo et hei, kaikki varmaan osaa etsiä tollasta apua ja neuvoja jos haluu, en tainnut kysyä nyt et voitko olla mun PT. HUOH

Miksi pitää sitten valittaa? Raskasta seuraa tämmöset negailijat. Mitä sulle sitten pitäisi sanoa? Peesata ja olla mielin kielin että "no ethän ole lihonut, höpö höpö"? Kukahan se tässä on itsekeskeinen ja marttyyri?

Siellä etusivulla on esimerkki siitä, miten ihmiset yleensä tuollaiset keskustelut käy. Jos sinua ei normaali sosiaalisuus kiinnosta, niin voit esimerkiksi sanoa, "okei, en ehkä jaksa tällaista valitusta ellet sitten kaipaa neuvojani?"

Neuvojien isoin ongelma kun tuntuu olevan se, että se neuvominen on vaan niin kihisevän kutkuttavaa, että aito kiinnostus sitä ihmistä kohtaan, jota alkaa neuvoa, puuttuu. Jos sellaista on, niin kysyy, ennen kuin neuvoo. Jos on kiinnostus omaa ääntään kohtaan, niin ei kysy.

Vierailija kirjoitti:

Työkaverinainen on pohjalainen besserwisser, tietää ja osaa kaiken, hahhah.

Ai että. Älä sano että nimi alkaa E:llä... sieltä niitä tulee...

Työtön ei voi kertoa missään yhteydessä olevansa työtön, neuvonta alkaa heti joka suunnasta.

Mun puoliso on neuvoja. Jouduin suhteen alussa tosi napakasti sanomaan, että minua ei neuvota (joka asiassa). Uskoi. Nyt neuvoo lapsia, ärsytyksen asti. Vierestä olen seurannut, kun aika moni orastava ystävyys suhde katkeaa jatkuvaan neuvomiseen.

Ja itsehän ei voi kysyä neuvoa. Jos vaikka olemme reissussa, niin minä olen aina se joka kysyy neuvoa.

Olen kysynyt mistä johtuu. Itse on osannut sanoa vaan, että on ollut sellaisissa työtehtävissä, että on pitänyt neuvoa. Olisiko jollakin muita syitä?

Konkreettinen esimerkki ylenpalttisesta neuvomisesta. Myi noin 45-v isoveljelleen perus auton. (Veljellä ollut useita autoja tätä ennen.) Neuvoi veljeään, kuinka auto tulee pestä.

Minusta on erikseen oikeasti neuvoa kysyvät ja ammattivalittajat. Eka ryhmä KYSYY neuvoa ongelmaansa ,toinen ryhmä vello kuukaudesta toiseen ongelmassaan ilman pienintäkään halua muuttaa tilannetta. On olemassa ihmisiä joilla ei koskaan ole mikään hyvin , vaikka elämässä olisi päällisin puolin kaikki ok ja tälle ihmiselle kertoo miten hyvin asiat hällä on, marina vaan jatkuu. Jos ystävällisesti ehdottaa terapiaa tms. saa sellaisen raivarin päälleen ettei tosikaan. Eli apua kaivataan mutta itse ei olla valmiit sen suhteen mitään tekemään vaan toisen pitäisi tehdä koko työ. Ei näin.

Appiukko neuvoo aina auton ratissa, millä on semmoinen vaikutus että muutun epävarmaksi ja lopulta tuntuu etten osaa ajaa ollenkaan. Minulla on ollut kortti 15 vuotta ja olen ajanut paljon, mutta silti se neuvominen saa minulta pasmat sekaisin ja taantumaan ihan autokoulun oppilas-tasolle.

Vierailija kirjoitti:

Appiukko neuvoo aina auton ratissa, millä on semmoinen vaikutus että muutun epävarmaksi ja lopulta tuntuu etten osaa ajaa ollenkaan. Minulla on ollut kortti 15 vuotta ja olen ajanut paljon, mutta silti se neuvominen saa minulta pasmat sekaisin ja taantumaan ihan autokoulun oppilas-tasolle.

Jos oisit varma itsestäsi, sinua ei hetkauttaisi kenenkään sanomiset - etenkään, jos tiedät itse, ettei ne pidä paikkaansa. Lakkaa kuskaamasta appiukkoa jos olet vaaraksi liikenteelle ja muille.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei vaan osaa keskustella tai tajua mikä sen arvo on. Valitusta seuraa neuvo. Ja sitten pitäski olla hiljaa.

Eli "keskustelu" on ainoastaan myötäilyä? Vai mitä tuohon esimerkkikommenttiin toisen lihomisesta (joka lähtökohtaisesti kiinnostaa varmaan kiviäkin) voi sanoa? "Jaa, vai niin"? 

Jokainen tuntee besserwissereitä. Rasittavia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appiukko neuvoo aina auton ratissa, millä on semmoinen vaikutus että muutun epävarmaksi ja lopulta tuntuu etten osaa ajaa ollenkaan. Minulla on ollut kortti 15 vuotta ja olen ajanut paljon, mutta silti se neuvominen saa minulta pasmat sekaisin ja taantumaan ihan autokoulun oppilas-tasolle.

Jos oisit varma itsestäsi, sinua ei hetkauttaisi kenenkään sanomiset - etenkään, jos tiedät itse, ettei ne pidä paikkaansa. Lakkaa kuskaamasta appiukkoa jos olet vaaraksi liikenteelle ja muille.

Sano,että et kaipaa enää autokoulunopettajaa. On jo ajokortti.

ihmiset, jotka neuvovat koko ajan kaikessa, saattavat olla sitä ihmistyyppiä, että olettavat, että jos toinen kertoo jostain ongelmastaan elämässään, niin hän pyytää silloin neuvoa tilanteeseen.  Ihmiset, jotka neuvovat koko ajan, saattavat olla myös sellaista ihmistyyppiä, että mielellään jakavat ne tiedot, joita heille on kertynyt jostian asiasta; eivät osaa ymmärtää, että siitä voisi joku  mielensä pahoittaa.

Minä mökillä: voin tiskata astiat

Äitini: ota siitä ja siitä tiskiharja ja tuosta tidkisinetta ja tuohon laitat kuuman veden ja ja ja

Juu montako kertaa näin 53 v olen tiskannut

Yhtä usein kuin pm

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appiukko neuvoo aina auton ratissa, millä on semmoinen vaikutus että muutun epävarmaksi ja lopulta tuntuu etten osaa ajaa ollenkaan. Minulla on ollut kortti 15 vuotta ja olen ajanut paljon, mutta silti se neuvominen saa minulta pasmat sekaisin ja taantumaan ihan autokoulun oppilas-tasolle.

Jos oisit varma itsestäsi, sinua ei hetkauttaisi kenenkään sanomiset - etenkään, jos tiedät itse, ettei ne pidä paikkaansa. Lakkaa kuskaamasta appiukkoa jos olet vaaraksi liikenteelle ja muille.

Noin. Sieltähän se neuvo tuli. Käyttökelvoton ja eitoivottu, kuten yleensäkin.

Vierailija kirjoitti:

ihmiset, jotka neuvovat koko ajan kaikessa, saattavat olla sitä ihmistyyppiä, että olettavat, että jos toinen kertoo jostain ongelmastaan elämässään, niin hän pyytää silloin neuvoa tilanteeseen.  Ihmiset, jotka neuvovat koko ajan, saattavat olla myös sellaista ihmistyyppiä, että mielellään jakavat ne tiedot, joita heille on kertynyt jostian asiasta; eivät osaa ymmärtää, että siitä voisi joku  mielensä pahoittaa.

Kumpikin käytösmalli on tökerö.

Idean äitiyden/isyyden lennosta varastaminen on yksi muoto asiaa. Jos esität ihan uuden idean ja varmasti tiedät, ettei ole ollut esillä, niin eiköhän tämä ole heti kommentoimassa: Kyllä minäkin olen tuota jo ajatellut, mutta... Keksii äkkiä jonkin alasammunta-asian, kun ei itse harmikseen asiaa keksinyt.

Tuota se on joskus vieläkin. Kaverini valmistui aikoinaan luokanopettajaksi. Pari vuotta sen jälkeen kuluikin sitten tuollaisen syndrooman parissa, oli ihan hiton ärsyttävää. Onneksi elämää nähnyt äitini valisti minua tuosta syndroomasta. Ja oikeassa oli, parin vuoden päästä kaveri rauhoittui kummasti. Ehkä elämä ns. opetti...

Vierailija kirjoitti:

Muinaisen kansakoulunopettajan syndrooma. Nehän tiesivät kaikesta kaiken ja osasivat kaiken - ainakin omasta mielestään ja kovin kärkkäästi olivat osoittamassa tietämystään ja neuvomassa muita.

Kysyn jos en jotakin tiedä. Tymiin neuvoihin en vastaa mitää, jätän omaan arvoonsa, ja teen niinkuikuin minä päätän. Helppoa. 👍

Itse tunnistan itsessäni tämän neuvomisen ja koitan varoa neuvomasta jos niin ei haluta- joskus kuitenkin lipsahtaa tai on tarpeen.

Teen sen joskus siksi, että mielestäni ongelmat pitää ratkoa eikä velloa niissä loputtomiin. Se on enemmänkin käden ojennus, joka tarkoittaa että "hei, haluan auttaa sinua jotta pääset eteenpäin asiassa". En tosin loukkaannu jos joku tekee toisin, kukin tavallaan.

Esimerkiksi eräällä tuttavalla oli eräs lakitekninen ongelma jonka alan tunsin hyvin, hän velloi asiaa, soitti itkupotkuraivaripuheluita, hätäili, hosui ja panikoi asian kanssa. Halusin auttaa hänet tuosta piinaavasta tilanteesta pois ja omakin jaksamiseni oli tuolloin koetuksella erinäisistä syistä - kerroin miten asiassa voi edetä ja mihin kannattaa olla yhteydessä (hän ei tiennyt näitä). Myöhemmin sain haukut päsmäröinnistä vaikka ilman tätä tietoa hän ei olisi päässyt asian kanssa etenemään. Enkä päsmäröinyt, kerroin lyhyesti mistä saa apua ja miten asia voi edetä.

Mistä kumpuaa sanonta " Otin neuvosta vaarin", kai se neuvominen voi olla sekä hyväntahtoista että pahansuopaa. Itse olen törmännyt useimmiten hyväntahtoiseen neuvomiseen 😊