Henkisen kasvun hintana yksinäisyys?

Mä huomaan kans et viimiset 3 vuotta oon käynyt täydellistä erakkovaihetta läpi. Luopunut ihan kaikesta vanhasta "symbolisesti." Jollain tapaa asiat on niinku ennenkin, mulla on paljon ystäviä, mut jotenkin ei sit kuitenkaan. Kai etsin jotain uutta tapaa elää ja inspiroitua ja vanha meininki ei enää kiinnosta tai asiat joita ennen pidin tärkeenä. Jakaa tää tietty myös ihmisiä seuraan jossa viihdyn ja seuraan jota jaksan nykyään vähemmän. Tietyt tapahtumat ja festaritkin on jääny vähäiseksi, ja parisuhteestakin taidan etsiä jotain syvempää jota sattuu kohdalle harvoin.

Joo, oon kyl kokenut paljon raastavaa yksinäisyyttä viime vuodet. Lisäks tän hetkinen maailma tuntuu hullulta, enkä enää ees tiedä haluanko olla enempää osa sitä.

Odotan.. Luulen et tää kaikki on välivaihe ja asiat taas muuttuu, tulee uusia yhteyksiä ja tapahtumaa tyhjyyden tilalle palvelemaan kasvua.

Sama kokemus täällä. Olen pitänyt vanhoja ystäviä elämässä edelleen, vaikka en niin paljoa tunne yhtewnkuuluvuutta. On kuitenkin jotain, joka yhdistää ja niissä merkeissä nähdään. Yksinäisyyden tuntemukseen on auttanut tutkiskella itseäni vähän lisää ja oppia arvostamaan niitä kontakteja, mitä on. Tavallaan hyväksynyt tahattoman liiallisen erillisyyteni. Uusia ystäviä tullut jonkun verran, mutta itse en ainakaan ystävysty kovin helposti.

Miksi ketjussa haukutaan ihmisiä jotka haluavat löytää saman arvomaailman omaavia ystäviä? Se on täysin normaalia. Ei tarvitse aina huudella että ei susta kukaan tykkäisikään tai syyllistää ihmistä joka ei kelpuuta ystäväkseen ensimmäistä vastaantulijaa.

Kun yliopisto-opiskelijoille tehtiin tutkimus ystävyydestä, he olivat ensin kenen kanssa vain koska eivät tunteneet ketään. Vuoden lopussa olivat saman arvomaailman omaavat löytäneet toisensa.

Meille aikuisille se ei ole niin helppoa koska piirimme ovat rajallisia. Perinteiset kristityt löytävät toisiaan seurakunnista ja lahkolaiset usein haluavat olla vain keskenään.

Nettiyhteisöt,muut yhteisöt? Netin kaveripalstat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä tarkoitetaan henkisellä kasvulla, mutta hyvin tietoinen ihminen ei kyllä koe yksinäisyyttä vaikka olisikin fyysisesti joka hetki yksin. Usein tällaisen ihmisen seuraa ei myöskään kavahdeta koska ihmiset tuntevat vaistomaisesti rauhaa hänen läheisyydessään.

Hmmm, miten tämän muotoilisin....tottakai koen syvää yhteyttä ihmiskuntaan kollektiivina, koska olemme kaikki samassa veneessä ja kärsimyksessä sekä ohikiitävissä onnenhetkissä.

Kukaan ei "kavahda" seuraani, mutta harva myöskään hakeutuu siihen, heitäkin toki on.

Yksinäisyyttä en pelkää, useimmiten siitä nautin, mutta luonnollisesti tarvitsen ihmisten seuraa, ihminen on laumaeläin, yhteisössä on voimaa ja ihminen tarvitsee kasvuunsa yksinäisyyden lisäksi myös sitä vuorovaikutusta.

Todennäköisesti kyse on juuri siitä, että tässä vaiheessa en ole vielä löytänyt niitä "omia ihmisiäni", hengenheimolaisia.

En tavoittele ainakaan tässä kohtaa elämääni mitään absoluuttista valaistumista ja riippumattomuutta toisista ihmisistä vaan kaipaan toisia jakamaan kokemuksia elämästä.

Kenties tämä dilemma onkin nykyinen oppiläksyni? Ap

Ongelma on, että niin moni haluaa vain olla yksinään omien ajatustensa kanssa tai niiden muutaman jo vakiintuneen ystävänsä kanssa. Tässäkin ketjussa kannustetaan oppimaan olemaan yksin, koska moni niin hyvin viihtyy itse siinä tilassa.

Minäkin haluaisin ihmisiä jakamaan kokemuksia, mutta samanhenkisten ihmisten löytäminen on vaikeaa, koska heillä pitäisi myös tuon lisäksi olla jossain määrin samantyyppiset arvot ja intressit.

Ymmärrän, että kärsin samalla tavalla itse yksinäisyydestä, kuin vaikka joku joka haaveilee ystävästä terassille seuraksi, mutta minä taas en juo terasseilla, vaan haluaisin ystävän joka jaksaisi kävellä pitkiä lenkkejä useita kertoja viikossa ja joka pitää maratonipuheluista. Ehkä me muuten olisimme yhtä ”valastuneita”, mutta muut osa-alueet eivät sovi yhteen.

Asun alueella, jossa suurin osa on todella matalasti koulutettuja. Se rajoittaa sekä puheenaiheita, että aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta.

Luulen, että tämä tulee olemaan yhä useammalle ongelma, koska tilanteet joissa automaattisesti syntyi suhteita vähenevät etäkoulujen ja etätöiden takia.

Oli millä tasolla henkisesti, niin ihmiset jotka haluaisivat jakaa elämäänsä muiden kanssa tulevat kärsimään pahasti, monella kun ei ole edes sitä omaa perhettä, kun vanhemmista aika jättää.