Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten pitkäaikainen sinkkuna eläminen vaikuttaa ihmiseen?
23.07.2021 |
Miten sinkut itse koette? Miten muut näkevät sinkut?
Minulla ei ole tällaisia ystäviä kuin yksi, mies, mutta hänkin on tällä hetkellä parisuhteessa. Hän on vähän sen tyylinen kuin täältäkin voi bongata eli varallisuutta löytyy, mutta luonteeltaan melkoisen pihi. Muuten sivistynyt ja kiva ihminen kyllä.
Palstan perusteella vaikuttaa siltä, että sinkkuutta ajatellaan aika paljon, etsitään syytä, kehitetään erilaisia teorioita ja selitysmalleja. Naisilla on omat teoriansa myös kuten se, että "miehet eivät pidä liian älykkäistä naisista" eli olen ollut huomaavinani, että naisten kohdalla myös päädytään usein miesten arvostelukyvyn ja älykkyyden aliarvioimiseen aivan niin kuin tasoteoriassakin aliarvioidaan naisten älykkyyttä ja arvostelukykyä.
Jollain tapaa sinkkuuden pohtiminen siis voi johtaa siihen, että vastakkainen sukupuoli koetaan entistä kaukaisemmaksi ja hänet nähdään negatiivisessa ja yksinkertaistavassa valossa. Päädytään sinkkukuplaan, jossa sinkkuus määrittää elämää turhan paljon? Sen sijaan, että keskittyisi muihin tärkeisiin asioihin elämässä?
En sano tätä moittiakseni ja havainto voi olla täysin väärä. Kunhan tässä pohdin. Miksi tämä palsta muuten on niin valtavan negatiivinen? Pidän sarkasmista, kelpo sarkasmia ja hyviä kirjoittajia täällä on paljon, mutta myös turhaa ja vahingollista aggressiota, ilkeilyä.
Kommentit (212)
Demonit .joissakin on demoneja . Revin silmät päästäsi lauseet tulee demoneista👿👿🧿👹ei siihen voi jäädä parempi elää yksin ja omien ystävien kanssa . Myös jos joku varastaa sulta ei se ole sun kanssa vaan rahojen kanssa. Jos joku tulee sun kotiin ottaa sun vaatteita ruokia kelloja se varastaa sulta astioita tyyliliinoja ...se on varas .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoista, 98 kommenttia tähän mennessä, eikä yhdessäkään otettu puheeksi fyysisen läheisyyden puuttumista (en tarkoita tällä se*siä). Itselleni juurikin siitä on tuskainen pula, kaikesta muusta selviän itse, myös se*sistä.
Minä en oikeastaan koe että edes tarvitsen fyysistä läheisyyttä tai en ole koskaan edes kaivannut sitä.
Kun vietän ystävieni tai sukulaisteni kanssa aikaa niin se riittää minulle "fyysiseksi läheisyydeksi".
En siis halaile tai suutele heidän kanssaan vaan siinä on sitä yhdessä tekemistä, juttelua ja yhdessä oloa.
M29
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoista, 98 kommenttia tähän mennessä, eikä yhdessäkään otettu puheeksi fyysisen läheisyyden puuttumista (en tarkoita tällä se*siä). Itselleni juurikin siitä on tuskainen pula, kaikesta muusta selviän itse, myös se*sistä.
Itse ainakaan en ole koskaan tottunut sellaiseen, joten koko tarve on jäänyt kehittymättä. Lapsena ei pidelty vanhempien puolesta, parisuhteessa taas mies suorastaan vältteli kaikkea koskettamista seksin ulkopuolella. Mitään muutosta entiseen ei siis ole tässä suhteessa tullut, vaikka nyt on ihan konkreettisesti yksin.
Miksi jotkut ihmiset menee parisuhteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on tullut mukavuudenhaluinen, kompromissivastainen, oman tien kulkija. Ihanaa päättää aamulla haluanko mennä huonekalukauppaan, museoon, pyöräilemään, vuokraamaan kanootin, luuhaamaan netissä tai mitä vain mieleen juolahtaakaan. Matkustaessa menen minne haluan milloin vain haluan, eikä suunnitelmia tarvitse selittää, myydä tai vakuutella kenellekään. Menee vain. Kodinhoito hoituu omalla tahdillani ja aina on puhdasta ja siistiä.
Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi taas muuttaa jonkun kanssa yhteen. En tosiaan jaksaisi enää sitä parisuhteen emmä-haluu-tänään-museoon/joo-joo-teen-myöhemmin/söitsä-vikat-juustot tapaista turhaa rasittavaa taustasorinaa.
Ja mitä pidempään olen sinkkuna, sitä vähemmän houkuttelevalta parisuhde-elämä näyttää. Tuttavien luona tulee hiljaisesti aina huomattua miten esim. pariskuntien miehet esim. jättää sukkia/likapyykkiä lojumaan, juo kaljaa tai syö roskaruokaa, puhuu taukoamatta jostain epäkiinnostavasta autosta/veneestä/prätkästä, rahtaa entisten suhteidensa lapsia visiitille jne. Silloin hymyilen kyllä hiljaa sisälläpäin että luojan kiitos ei itse tarvitse tuollaista sietää kotona.
Tämän keskustelun johtomotiivi naisten kohdalla on tähän mennessä ollut positiivisten asioiden korostaminen, itsenäisyys, pärjäävyys, turhista hommista säästymisen ilo jne. Miehet eivät juutikaan ole tähän vastanneet, miksi?
Viestistäsi tuli mieleen, että montakohan tuntia elämästäni on kulunut muiden jälkien siivoamiseen? En muista kuka feministiklassikko sanoi, että siivoaminen on kuin raataisi juoksemalla paikoillaan. Eli hän viittasi siihen, että elämän rutiinit eivät ole hänestä kovin nautinnollisia. Ja varmaan sitä vähemmän, jos kysessä ovat toisen sukat ja karkkipaperit.
Itse en ole tähän puoleen vielä väsynyt, ehkä siksi, että mieheni ei kertaakaan, ei yhtä ainoaa kertaa vuosikymmenten aikana ole moittinut minua mistään kodinhoitoon liittyvästä eikä ole pyytänyt saati vaatinut tekemään mitään. Lisäksi hän on todella innokas antamaan positiivista palautetta jopa tavallisistakin asioista, kuten siitä, että kerään kesäisin kukkia maljakoihin, katan kauniisti päivittäin tms. Eli hän huomaa tuollaiset asiat ja se ei ehkä ole kovin tavallista miehissä? Hän huomaa myös sen, että haluan olla hänen silmissään viehättävä, eikä ole koskaan sanallakaan moittinut ulkonäköäni tai mitään muutakaan minussa.
Niin kauan kuin oma vaivannäkö ilahduttaa toista silmin nähden, niin sen tekeminen on mielekästä. Niin luulen. Olisin siisti ja keräisin kukkia ja pitäisin huolta ulkonäöstä muutenkin, olen sellainen luonnostani, mutta jos toinen ei sitä mitenkään huomioisi tai sitä vaatisi, niin tilanne olisi aivan toisenlainen. Halu hemmotella ja plussata kaikkea sitä mistä toisen tietää tykkäävän poistuisi.
Toisin sanoen ajattelen tuosta muiden eteen tekemisestä niin, että se on toisen ilahduttamista ja hänen arkensa helpottamista. Mutta se ei toimi, jos se ei ole vastavuoroista. En ole ollut edes teini-ikäisen palvelija, vaan meillä kuten myös omassa kotonani lapsilta on vaadittu hyvää ja kunnioittavaa käytöstä ja muiden työpanoksen arvostamista. Ap
Kotityöt ei todellakaan aina jakaudu tasaisesti. Minulla viime suhteessa kodinhoidon vetovastuu luikerteli pikkuhiljaa kokonaan minun vastuulleni, eli aina tiskien tekemisestä ruokaostoksiin, imurointiin, ikkunoiden pesuun, naulakoiden asentamiseen, kuivakaappien ylläpitoon, kodintarvikkeiden ostamiseen oli lopulta ihan minun kontollani. Jos toinen lupasi tehdä jotain, niin se ei ikinä toteutunut...eli samalla sain ärsyyntyä törkyisestä asunnosta, lupausten rikkomisesta, ja odottaa tai muistutella maailman tappiin mistä tahansa pikkuhommasta.
Hommasta tosiaan menee maku jos vaikka kolme kuukautta saa muistutella jostain pikkuhommasta minkä mies LUPASI hoitaa "ihan pian". Lopulta kun kuukausien "nalkutuksen" jälkeen mies vihdoin saa asennettua itse lupaamansa verhotangon (tietysti silmiä pyöritellen ja hampaat irvessä), mies suunnilleen odottaa että paikalle tilataan juhlaparaati torvisoittokuntineen, presidentin kättely ja hävittäjien ylilento kunnialaukauksilla. Ja seuraavaan puoleen vuoteen ei lotkauteta evääkään kun juurihan hoiti jotain kotihommaa.
Itsellä taisi keittää vikan kerran yli kun mies tuumasi että on reilua että minä maksan kaikki keittiötarvikkeet, kun "ruoanlaitto on sun harrastus". En osaa edes kuvailla miten halveksuttu ja itsestäänselvyytenä pidetty olo tuollaisesta tulee. Ei kukaan jaksa vuodesta toiseen "ilahduttaa" toista jos se on aina yksipuolista ja toinen oikein alkaa näkemään sinut jonain itsestäänselvänä palveluhyödykkeenä.
Sinkkuna ei noita lieveilmiöitä ei edes ole olemassa. Asentamaton naulakko on vain asentamaton naulakko eikä pettymys ja ärtymys rikottuun lupaukseen, odotukseen, ja kumppanin viivästelyyn. Nykyisen sinkkukauden (3v) jälkeen en edes katselisi moista enää, enhän itsekään vitkuttele tuollaisia omassa asunnossani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoista, 98 kommenttia tähän mennessä, eikä yhdessäkään otettu puheeksi fyysisen läheisyyden puuttumista (en tarkoita tällä se*siä). Itselleni juurikin siitä on tuskainen pula, kaikesta muusta selviän itse, myös se*sistä.
Olet oikeassa, tuota en huomannutkaan. Fyysistä läheisyyttä voi saada hieronnasta, masturboinnista ja muusta itsensä hemmottelusta, mutta toisen ihmisen läheisyyden aiheuttama yllättävä elementti puuttuu. Toisaalta se on myös turvallista, olla omassa seurassaan. Maksetut palvelut menevät tietyn koreografian puitteissa ja ovat siten turvallisia. Itselleni yksin oleminen seksuaalisessa mielessä ei olisi lainkaan ongelma, koska olen erittäin turvallisuushakuinen, joten voin erittäin hyvin ymmärtää, jos tuo ei ole ongelma. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on tullut mukavuudenhaluinen, kompromissivastainen, oman tien kulkija. Ihanaa päättää aamulla haluanko mennä huonekalukauppaan, museoon, pyöräilemään, vuokraamaan kanootin, luuhaamaan netissä tai mitä vain mieleen juolahtaakaan. Matkustaessa menen minne haluan milloin vain haluan, eikä suunnitelmia tarvitse selittää, myydä tai vakuutella kenellekään. Menee vain. Kodinhoito hoituu omalla tahdillani ja aina on puhdasta ja siistiä.
Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi taas muuttaa jonkun kanssa yhteen. En tosiaan jaksaisi enää sitä parisuhteen emmä-haluu-tänään-museoon/joo-joo-teen-myöhemmin/söitsä-vikat-juustot tapaista turhaa rasittavaa taustasorinaa.
Ja mitä pidempään olen sinkkuna, sitä vähemmän houkuttelevalta parisuhde-elämä näyttää. Tuttavien luona tulee hiljaisesti aina huomattua miten esim. pariskuntien miehet esim. jättää sukkia/likapyykkiä lojumaan, juo kaljaa tai syö roskaruokaa, puhuu taukoamatta jostain epäkiinnostavasta autosta/veneestä/prätkästä, rahtaa entisten suhteidensa lapsia visiitille jne. Silloin hymyilen kyllä hiljaa sisälläpäin että luojan kiitos ei itse tarvitse tuollaista sietää kotona.
Tämän keskustelun johtomotiivi naisten kohdalla on tähän mennessä ollut positiivisten asioiden korostaminen, itsenäisyys, pärjäävyys, turhista hommista säästymisen ilo jne. Miehet eivät juutikaan ole tähän vastanneet, miksi?
Viestistäsi tuli mieleen, että montakohan tuntia elämästäni on kulunut muiden jälkien siivoamiseen? En muista kuka feministiklassikko sanoi, että siivoaminen on kuin raataisi juoksemalla paikoillaan. Eli hän viittasi siihen, että elämän rutiinit eivät ole hänestä kovin nautinnollisia. Ja varmaan sitä vähemmän, jos kysessä ovat toisen sukat ja karkkipaperit.
Itse en ole tähän puoleen vielä väsynyt, ehkä siksi, että mieheni ei kertaakaan, ei yhtä ainoaa kertaa vuosikymmenten aikana ole moittinut minua mistään kodinhoitoon liittyvästä eikä ole pyytänyt saati vaatinut tekemään mitään. Lisäksi hän on todella innokas antamaan positiivista palautetta jopa tavallisistakin asioista, kuten siitä, että kerään kesäisin kukkia maljakoihin, katan kauniisti päivittäin tms. Eli hän huomaa tuollaiset asiat ja se ei ehkä ole kovin tavallista miehissä? Hän huomaa myös sen, että haluan olla hänen silmissään viehättävä, eikä ole koskaan sanallakaan moittinut ulkonäköäni tai mitään muutakaan minussa.
Niin kauan kuin oma vaivannäkö ilahduttaa toista silmin nähden, niin sen tekeminen on mielekästä. Niin luulen. Olisin siisti ja keräisin kukkia ja pitäisin huolta ulkonäöstä muutenkin, olen sellainen luonnostani, mutta jos toinen ei sitä mitenkään huomioisi tai sitä vaatisi, niin tilanne olisi aivan toisenlainen. Halu hemmotella ja plussata kaikkea sitä mistä toisen tietää tykkäävän poistuisi.
Toisin sanoen ajattelen tuosta muiden eteen tekemisestä niin, että se on toisen ilahduttamista ja hänen arkensa helpottamista. Mutta se ei toimi, jos se ei ole vastavuoroista. En ole ollut edes teini-ikäisen palvelija, vaan meillä kuten myös omassa kotonani lapsilta on vaadittu hyvää ja kunnioittavaa käytöstä ja muiden työpanoksen arvostamista. Ap
Kotityöt ei todellakaan aina jakaudu tasaisesti. Minulla viime suhteessa kodinhoidon vetovastuu luikerteli pikkuhiljaa kokonaan minun vastuulleni, eli aina tiskien tekemisestä ruokaostoksiin, imurointiin, ikkunoiden pesuun, naulakoiden asentamiseen, kuivakaappien ylläpitoon, kodintarvikkeiden ostamiseen oli lopulta ihan minun kontollani. Jos toinen lupasi tehdä jotain, niin se ei ikinä toteutunut...eli samalla sain ärsyyntyä törkyisestä asunnosta, lupausten rikkomisesta, ja odottaa tai muistutella maailman tappiin mistä tahansa pikkuhommasta.
Hommasta tosiaan menee maku jos vaikka kolme kuukautta saa muistutella jostain pikkuhommasta minkä mies LUPASI hoitaa "ihan pian". Lopulta kun kuukausien "nalkutuksen" jälkeen mies vihdoin saa asennettua itse lupaamansa verhotangon (tietysti silmiä pyöritellen ja hampaat irvessä), mies suunnilleen odottaa että paikalle tilataan juhlaparaati torvisoittokuntineen, presidentin kättely ja hävittäjien ylilento kunnialaukauksilla. Ja seuraavaan puoleen vuoteen ei lotkauteta evääkään kun juurihan hoiti jotain kotihommaa.
Itsellä taisi keittää vikan kerran yli kun mies tuumasi että on reilua että minä maksan kaikki keittiötarvikkeet, kun "ruoanlaitto on sun harrastus". En osaa edes kuvailla miten halveksuttu ja itsestäänselvyytenä pidetty olo tuollaisesta tulee. Ei kukaan jaksa vuodesta toiseen "ilahduttaa" toista jos se on aina yksipuolista ja toinen oikein alkaa näkemään sinut jonain itsestäänselvänä palveluhyödykkeenä.
Sinkkuna ei noita lieveilmiöitä ei edes ole olemassa. Asentamaton naulakko on vain asentamaton naulakko eikä pettymys ja ärtymys rikottuun lupaukseen, odotukseen, ja kumppanin viivästelyyn. Nykyisen sinkkukauden (3v) jälkeen en edes katselisi moista enää, enhän itsekään vitkuttele tuollaisia omassa asunnossani.
Todellakin ymmärrän vttuuntumisen tuollaisesta käytöksestä. On parempi ettei luvata mitään, jos ei tehdä sitä mitä luvataan. Tuollainen on sietämätöntä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoista, 98 kommenttia tähän mennessä, eikä yhdessäkään otettu puheeksi fyysisen läheisyyden puuttumista (en tarkoita tällä se*siä). Itselleni juurikin siitä on tuskainen pula, kaikesta muusta selviän itse, myös se*sistä.
Moni on sinkku paljolti siksikin, ettei edes halua jatkuvaa fyysistä läheisyyttä. Itse taasen saan fyysistä läheisyyttä sen mitä tarvitsen ystävien halausten, kummilasten sylittelyn, hieronnassa käymisen (kosketusta sekin on) jne. muodossa. En ole koskaan kaivannut ns. romanttista läheisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut ihmiset menee parisuhteeseen?
Niinpä. Miksi sitä pitää selittää, että ei mene parisuhteeseen eikä sitä miksi menee parisuhteeseen. Taustalla väijyy ajatus siitä, että jokin yksittäinen syy olisi, vaikka kukaan ei ole esittänyt sellaisen olemassaolosta todisteita. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoista, 98 kommenttia tähän mennessä, eikä yhdessäkään otettu puheeksi fyysisen läheisyyden puuttumista (en tarkoita tällä se*siä). Itselleni juurikin siitä on tuskainen pula, kaikesta muusta selviän itse, myös se*sistä.
Olen ollut pitkään sinkkuna enkä koe tällaista tarvetta ollenkaan. Ihmettelin pandemian alussa, kun ihmiset surkutteli sitä, ettei pääse halaamaan muita. Tuntui oudolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on tullut mukavuudenhaluinen, kompromissivastainen, oman tien kulkija. Ihanaa päättää aamulla haluanko mennä huonekalukauppaan, museoon, pyöräilemään, vuokraamaan kanootin, luuhaamaan netissä tai mitä vain mieleen juolahtaakaan. Matkustaessa menen minne haluan milloin vain haluan, eikä suunnitelmia tarvitse selittää, myydä tai vakuutella kenellekään. Menee vain. Kodinhoito hoituu omalla tahdillani ja aina on puhdasta ja siistiä.
Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi taas muuttaa jonkun kanssa yhteen. En tosiaan jaksaisi enää sitä parisuhteen emmä-haluu-tänään-museoon/joo-joo-teen-myöhemmin/söitsä-vikat-juustot tapaista turhaa rasittavaa taustasorinaa.
Ja mitä pidempään olen sinkkuna, sitä vähemmän houkuttelevalta parisuhde-elämä näyttää. Tuttavien luona tulee hiljaisesti aina huomattua miten esim. pariskuntien miehet esim. jättää sukkia/likapyykkiä lojumaan, juo kaljaa tai syö roskaruokaa, puhuu taukoamatta jostain epäkiinnostavasta autosta/veneestä/prätkästä, rahtaa entisten suhteidensa lapsia visiitille jne. Silloin hymyilen kyllä hiljaa sisälläpäin että luojan kiitos ei itse tarvitse tuollaista sietää kotona.
Tämän keskustelun johtomotiivi naisten kohdalla on tähän mennessä ollut positiivisten asioiden korostaminen, itsenäisyys, pärjäävyys, turhista hommista säästymisen ilo jne. Miehet eivät juutikaan ole tähän vastanneet, miksi?
Viestistäsi tuli mieleen, että montakohan tuntia elämästäni on kulunut muiden jälkien siivoamiseen? En muista kuka feministiklassikko sanoi, että siivoaminen on kuin raataisi juoksemalla paikoillaan. Eli hän viittasi siihen, että elämän rutiinit eivät ole hänestä kovin nautinnollisia. Ja varmaan sitä vähemmän, jos kysessä ovat toisen sukat ja karkkipaperit.
Itse en ole tähän puoleen vielä väsynyt, ehkä siksi, että mieheni ei kertaakaan, ei yhtä ainoaa kertaa vuosikymmenten aikana ole moittinut minua mistään kodinhoitoon liittyvästä eikä ole pyytänyt saati vaatinut tekemään mitään. Lisäksi hän on todella innokas antamaan positiivista palautetta jopa tavallisistakin asioista, kuten siitä, että kerään kesäisin kukkia maljakoihin, katan kauniisti päivittäin tms. Eli hän huomaa tuollaiset asiat ja se ei ehkä ole kovin tavallista miehissä? Hän huomaa myös sen, että haluan olla hänen silmissään viehättävä, eikä ole koskaan sanallakaan moittinut ulkonäköäni tai mitään muutakaan minussa.
Niin kauan kuin oma vaivannäkö ilahduttaa toista silmin nähden, niin sen tekeminen on mielekästä. Niin luulen. Olisin siisti ja keräisin kukkia ja pitäisin huolta ulkonäöstä muutenkin, olen sellainen luonnostani, mutta jos toinen ei sitä mitenkään huomioisi tai sitä vaatisi, niin tilanne olisi aivan toisenlainen. Halu hemmotella ja plussata kaikkea sitä mistä toisen tietää tykkäävän poistuisi.
Toisin sanoen ajattelen tuosta muiden eteen tekemisestä niin, että se on toisen ilahduttamista ja hänen arkensa helpottamista. Mutta se ei toimi, jos se ei ole vastavuoroista. En ole ollut edes teini-ikäisen palvelija, vaan meillä kuten myös omassa kotonani lapsilta on vaadittu hyvää ja kunnioittavaa käytöstä ja muiden työpanoksen arvostamista. Ap
Kotityöt ei todellakaan aina jakaudu tasaisesti. Minulla viime suhteessa kodinhoidon vetovastuu luikerteli pikkuhiljaa kokonaan minun vastuulleni, eli aina tiskien tekemisestä ruokaostoksiin, imurointiin, ikkunoiden pesuun, naulakoiden asentamiseen, kuivakaappien ylläpitoon, kodintarvikkeiden ostamiseen oli lopulta ihan minun kontollani. Jos toinen lupasi tehdä jotain, niin se ei ikinä toteutunut...eli samalla sain ärsyyntyä törkyisestä asunnosta, lupausten rikkomisesta, ja odottaa tai muistutella maailman tappiin mistä tahansa pikkuhommasta.
Hommasta tosiaan menee maku jos vaikka kolme kuukautta saa muistutella jostain pikkuhommasta minkä mies LUPASI hoitaa "ihan pian". Lopulta kun kuukausien "nalkutuksen" jälkeen mies vihdoin saa asennettua itse lupaamansa verhotangon (tietysti silmiä pyöritellen ja hampaat irvessä), mies suunnilleen odottaa että paikalle tilataan juhlaparaati torvisoittokuntineen, presidentin kättely ja hävittäjien ylilento kunnialaukauksilla. Ja seuraavaan puoleen vuoteen ei lotkauteta evääkään kun juurihan hoiti jotain kotihommaa.
Itsellä taisi keittää vikan kerran yli kun mies tuumasi että on reilua että minä maksan kaikki keittiötarvikkeet, kun "ruoanlaitto on sun harrastus". En osaa edes kuvailla miten halveksuttu ja itsestäänselvyytenä pidetty olo tuollaisesta tulee. Ei kukaan jaksa vuodesta toiseen "ilahduttaa" toista jos se on aina yksipuolista ja toinen oikein alkaa näkemään sinut jonain itsestäänselvänä palveluhyödykkeenä.
Sinkkuna ei noita lieveilmiöitä ei edes ole olemassa. Asentamaton naulakko on vain asentamaton naulakko eikä pettymys ja ärtymys rikottuun lupaukseen, odotukseen, ja kumppanin viivästelyyn. Nykyisen sinkkukauden (3v) jälkeen en edes katselisi moista enää, enhän itsekään vitkuttele tuollaisia omassa asunnossani.
Tähän ketjuun äskettäin kirjoittaneet M28 ja M29 saattaisivat olla hyviä puolisoja sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoista, 98 kommenttia tähän mennessä, eikä yhdessäkään otettu puheeksi fyysisen läheisyyden puuttumista (en tarkoita tällä se*siä). Itselleni juurikin siitä on tuskainen pula, kaikesta muusta selviän itse, myös se*sistä.
Minulla on kissa. Pehmeä halinalle joka kehrää, leipoo tassuilla, ja on aina paikalla herätessäni ja kotiintullessa. Ohikulkiessaan sipaisee viehkosti tai kiertää hännän jalkojeni ympärille. Tuommoiset välittömät läheisyyden ja kiintymyksenilmaisut ovat kyllä tuhat kertaa miellyttävämpiä kuin miesten kömpelöt kouraisut joista jo alkaessaan tietää että miestä vain panettaa. Seksi ja läheisyys jonkun miehen kanssa on kyllä viimeistä mitä kaipaan.
Tulee jumalattoman itsekääksi kun ei tarvitse käydä kompromisseja puolison kanssa. Särmät eivät hioidu eikä kukaan aikuinen kasvata.
Sama yksinhuoltajilla joilla pelkkiä lapsia eikä aikuista ihmistä. Lapsia voi ohjailla oman mielensä mukaisesti ja lapset ovat lojaaleja.
Luonnevikainen ja itseään täydellisenä pitävä ihminen haluaa perheen ja sitten ei tule aikuisen ihmisen kanssa toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulee jumalattoman itsekääksi kun ei tarvitse käydä kompromisseja puolison kanssa. Särmät eivät hioidu eikä kukaan aikuinen kasvata.
Sama yksinhuoltajilla joilla pelkkiä lapsia eikä aikuista ihmistä. Lapsia voi ohjailla oman mielensä mukaisesti ja lapset ovat lojaaleja.
Luonnevikainen ja itseään täydellisenä pitävä ihminen haluaa perheen ja sitten ei tule aikuisen ihmisen kanssa toimeen.
Olisit hankkinut sen kumppanin niin et olisi noin nihkeä.
Vierailija kirjoitti:
Tulee jumalattoman itsekääksi kun ei tarvitse käydä kompromisseja puolison kanssa. Särmät eivät hioidu eikä kukaan aikuinen kasvata.
Sama yksinhuoltajilla joilla pelkkiä lapsia eikä aikuista ihmistä. Lapsia voi ohjailla oman mielensä mukaisesti ja lapset ovat lojaaleja.
Luonnevikainen ja itseään täydellisenä pitävä ihminen haluaa perheen ja sitten ei tule aikuisen ihmisen kanssa toimeen.
Itse en ole koskaan seurustellut, mutta olen tehnyt esim. useita pitkiä reissuja kavereiden kanssa joissa on tietenkin pitänyt tehdä kompromisseja. Ja tehdäänhän tätä myös muutenkin kavereiden kanssa kun suunnitellaan vaikkapa menoja viikonloppuna. Myös työelämä on yhtä kompromissien tekoa.
Mun mielestä parisuhde ei kuulu ihmisen perustarpeisiin kuten seksi,syöminen ja juominen.
Parisuhde on enemmänkin yhteiskunnan sekä kulttuurin muodastama normi mutta tämä normi on hiljalleen murtumassa monessa maassa maapallolla.
Parisuhteet taitaa oikeastaan olla varsin uudehko asia ihmisille jos mietitään ihmisen historiaa maapallolla.
Sinkkuna eläminen ainakin tekee ihmisistä usein itsenäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoista, 98 kommenttia tähän mennessä, eikä yhdessäkään otettu puheeksi fyysisen läheisyyden puuttumista (en tarkoita tällä se*siä). Itselleni juurikin siitä on tuskainen pula, kaikesta muusta selviän itse, myös se*sistä.
Minä ainakin kärsin seksin puutteesta, minulla on korkea libido eli se vaikuttaa välillä paljonkin mielialaan ja itsetuntoon, kun ei ole seksielämää.
Läheisyyskin on tietysti kivaa ja tuntuu hyvältä jos sitä saa, mutta läheisyyttä saan kuitenkin muutenkin elämässä (ystävien kanssa halikasat ja sohvalla lähekkäin loikoilut, lusikoinnit, halailut ja lähipiirin lasten hellittely ym.) eli sitä en ole erityisemmin ikinä kaivannut.
En vaan ottanut seksin puutteen tuskaisuutta esiin, kun en kokenut sitä tarpeelliseksi.
Ei se kuitenkaan vaikuta minuun sillä tavalla ihmisenä, kuin ikisinkkuus - tai ne syyt, mitkä ovat johtaneet ikisinkkuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä parisuhde ei kuulu ihmisen perustarpeisiin kuten seksi,syöminen ja juominen.
Parisuhde on enemmänkin yhteiskunnan sekä kulttuurin muodastama normi mutta tämä normi on hiljalleen murtumassa monessa maassa maapallolla.
Parisuhteet taitaa oikeastaan olla varsin uudehko asia ihmisille jos mietitään ihmisen historiaa maapallolla.
Sinkkuna eläminen ainakin tekee ihmisistä usein itsenäisiä.
Niin tekee, ja itsenäisyys luonteenpiirteenä voi vaikuttaa paljonkin siihen, miksi se ihminen on sinkku.
Eli kumpi tuli ensin muna vai kana, sitä ei aina voi suorilta sanoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee jumalattoman itsekääksi kun ei tarvitse käydä kompromisseja puolison kanssa. Särmät eivät hioidu eikä kukaan aikuinen kasvata.
Sama yksinhuoltajilla joilla pelkkiä lapsia eikä aikuista ihmistä. Lapsia voi ohjailla oman mielensä mukaisesti ja lapset ovat lojaaleja.
Luonnevikainen ja itseään täydellisenä pitävä ihminen haluaa perheen ja sitten ei tule aikuisen ihmisen kanssa toimeen.
Itse en ole koskaan seurustellut, mutta olen tehnyt esim. useita pitkiä reissuja kavereiden kanssa joissa on tietenkin pitänyt tehdä kompromisseja. Ja tehdäänhän tätä myös muutenkin kavereiden kanssa kun suunnitellaan vaikkapa menoja viikonloppuna. Myös työelämä on yhtä kompromissien tekoa.
Sama.
Minäkään en ole ikinä seurustellut, mutta olen asunut vuosia kimppakämpissä ystävien kanssa ja tietysti elämässä nyt muutenkin joutuu ottamaan muita huomioon.
Eihän se, ettei ole koskaan seurustellut tarkoita sitä, etteikö olisi läheisiä ihmissuhteita joissa täytyy ottaa toisen tarpeet huomioon ja laittaa välillä omat taka-alalle.
Alue: Aihe vapaa
Mä en ole koskaan saanut fyysistä läheisyyttä keneltäkään, en tiedä miltä se tuntuu enkä varmaan siksi osaa sitä edes kaivata.