Miten pitkäaikainen sinkkuna eläminen vaikuttaa ihmiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin sinkkuus itsessään muuttaa ihmistä mihinkään suuntaan. Parempi kysymys on miten pitkäaikainen syrjäytyminen vaikuttaa ihmiseen. On sinkkuja jotka silti ovat paljon sosiaalielämässä kiinni ja sitten on yksinäisiä erakoita.

Minulla oli sellainen "tutkimushypoteesi" että sinkkuus kyllä muuttaa ihmistä jotenkin, koska perhe ja parisuhde on eräänlainen normi edelleen. Siihen joutuu ottamaan kantaa niin monin tavoin elämänsä aikana, vaikkei tahtoisi. Ihmisten kysymysten ja ennakkoluulojen kautta jne. Joten vaikka alun perin eroa pariutuneisiin ei olisikaan (luonteenpiirteet ja muu elämä ratkaisevat), niin joutuu rakentamaan itselleen sinkun identiteetin, joka todennäköisesti muuttuu elämän varrella moneen kertaan. Eli selitysmallin sille miksi on sinkku. Näin palstalta päätellen tapahtuu.

Tietääkseni tästä aiheesta ei ole olemassa tutkimuksia, yllättävää kyllä. Ap

Aika monista muistakaan palsamammojen horinoista ei ole tutkimuksia. Kannattaa perustaa näkemyksensä muuhun kuin av-palstaan, jos haluaa tarkastella asioita realistisessa valossa. Jos perustaisi näkemyksensä vain av-juttuihin pitäisi kaikkia työttömiäkin kaljaa kittaavina sossupummeina, joilla ei ole edes halua hakea töitä jne. 

Kuten esimerkiksi mihin, jos puhutaan pitkään sinkkuina olleista ihmisistä, joita ystäväpiiriini ei kuulu? Minusta anonyymi keskustelu tarjoaa aika hyvän näköalapaikan, ehkä jopa paremman kuin se että ystävinä olisi sinkkuja, koska "näistä asioista" ei ole helppo puhua rehellisesti edes ystävälle, varsinkaan parisuhteessa elävälle? Ap

Aika naiivia kuvitella, että ihmiset ovat täällä rehellisiä ja kaikki mitä kirjoitetaan on totta. Mitä muuten tarkoitat "näillä asioilla", joista ei sinkkuystävien kanssa voisi puhua rehellisesti?

t. sinkku, jonka kaikki ystävät ovat parisuhteessa

Jollain tasolla myös trollaus on totta eli ihminen kirjoittaa siitä mitä hänen sisällään on. Tässä mielessä kiinnostavia ovat tekstit, joissa mies esittää naista. 

Ei ole helppoa puhua hylkäämisen, kelpaamattomuuden, epäonnistumisen tunteista ja kokemuksista edes ystävälle. Suuren kriisin tullessa ne tulevat väkisin purskahtamalla, mutta arkisessa ystävyydessä on monia pidäkkeitä, jotka estävät tuollaista - näin sen itse koen, mutta ymmärrän, että sinun kokemuksesi ystävyydestä voi olla aivan toinen. Palstan anti on mielestäni se, että voi tutustua ihan toisenlaiseen tapaan ajatella asioita kuten ilmeisesti on tässä sinun ja minun välillä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin sinkkuus itsessään muuttaa ihmistä mihinkään suuntaan. Parempi kysymys on miten pitkäaikainen syrjäytyminen vaikuttaa ihmiseen. On sinkkuja jotka silti ovat paljon sosiaalielämässä kiinni ja sitten on yksinäisiä erakoita.

Minulla oli sellainen "tutkimushypoteesi" että sinkkuus kyllä muuttaa ihmistä jotenkin, koska perhe ja parisuhde on eräänlainen normi edelleen. Siihen joutuu ottamaan kantaa niin monin tavoin elämänsä aikana, vaikkei tahtoisi. Ihmisten kysymysten ja ennakkoluulojen kautta jne. Joten vaikka alun perin eroa pariutuneisiin ei olisikaan (luonteenpiirteet ja muu elämä ratkaisevat), niin joutuu rakentamaan itselleen sinkun identiteetin, joka todennäköisesti muuttuu elämän varrella moneen kertaan. Eli selitysmallin sille miksi on sinkku. Näin palstalta päätellen tapahtuu.

Tietääkseni tästä aiheesta ei ole olemassa tutkimuksia, yllättävää kyllä. Ap

Aika monista muistakaan palsamammojen horinoista ei ole tutkimuksia. Kannattaa perustaa näkemyksensä muuhun kuin av-palstaan, jos haluaa tarkastella asioita realistisessa valossa. Jos perustaisi näkemyksensä vain av-juttuihin pitäisi kaikkia työttömiäkin kaljaa kittaavina sossupummeina, joilla ei ole edes halua hakea töitä jne. 

Kuten esimerkiksi mihin, jos puhutaan pitkään sinkkuina olleista ihmisistä, joita ystäväpiiriini ei kuulu? Minusta anonyymi keskustelu tarjoaa aika hyvän näköalapaikan, ehkä jopa paremman kuin se että ystävinä olisi sinkkuja, koska "näistä asioista" ei ole helppo puhua rehellisesti edes ystävälle, varsinkaan parisuhteessa elävälle? Ap

No voi esimerkiksi lukea juttuja ihan omalla nimellään esiintyvistä sinkuista. Tai voi keskustella asioista niiden kanssa, jotka tuntevat sinkkuja. Tai voi vaikka hankkia sinkkuystäviä. Kasvokkain ihmiset harvemmin suoltavat sontaa samaan malliin kuin täällä. Mistä sinä edes anonyymilla palstalla tiedät kirjoittaako joku omana itsenään? Tai kirjoittaako edes tosissaan, vai provoileeko vain? Juuri siksi, että palsa on anonyymi ja kaikille avoin, se on erittäin huono alusta todellisen kuvan muodostamiseksi yhtään mistään asiasta. 

Minusta lehtijutut ovat huono tapa hankkia tietoa sinkuista koska haastatteluissa ihminen juuri selittää erilaisia malleja sinkkuudesta ja omasta historiastaan, joihin on vaikea ottaa minkäänlaista kantaa, koska ne ovat hyvin suppeita ja subjektiivisia. Se on ikään kuin presentaatio, eikä mikään oikea kuvaus tilanteesta. Vapaa kokemus on ehkä parhaiten tavoitettavissa romaaneista, joita olenkin nyt viime aikoina lukenut useita - niin monia, että vähän kyllästyttää. 

Minusta se on aika helposti nähtävissä milloin provoillaan ja milloin on tosi kyseessä,  loppujen lopuksi. Ap

Omien kokemusten mukaan tosi monet ikisinkut ei uskalla koskaan avautua mistään ja vaikuttavat sellaisilta, jotka ei osaa tai uskalla päästää ihmisiä lähelleen. Osalla saattaa paljon kavereita, mutta ovat näistäkin jollain tapaa etäisiä. Ihan kuin näillä ihmisillä olisi jotain salattavaa elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut omillani sinkkuna jo 9 vuotta ja koen, että kyllä tämä sinkkuus on tehnyt minusta erittäin itsenäisen ihmisen, joka ei oikeastaan tarvitse muiden apua tai neuvoa vaan osaan hoitaa lukemattoman määrän asioita elämässä ihan itse. Lisäksi olen päättäväinen ja määrätietoinen, koska sinkkuna voin helposti ottaa itselleni uusia tavoitteita ja sitten koittaa saavuttaa ne kun mitään ulkopuolisia häiriötekijöitä ei ole. 

Pakko myöntää, että ajoittain koen tarvetta pariutua ja jakaa elämääni jonkun toisen kanssa. Tällä hetkellä elelen kuitenkin yksin ja pärjään näin oikein hyvin. Satunnainen deittailu on ollut ihan hauskaa, mutta en toisaalta saa siitä mitään irti kun tunnesidettä ei ole.  Uskon, että olisin oikein pätevä kumppani jollekkin samanlaiselle naiselle, joka on myös elänyt pitkään yksin ja oppinut näin selviytymään arjen haasteista itsenäisesti. Minusta on ihmeellistä, että olen olemassa paljon minun ikäisiä ihmisiä (miehiä), jotka eivät osaa tehdä ruokaa, siivota, käydä kaupassa, matkailla yksin, hoitaa paperiasioita tai ylipäätänsä tehdä mitään itsenäisesti ja ilman jonkun toisen ihmisen komentoja. Ainakin mulle on päivänselvää, että nämä asiat vaan tehdään ilman määräilyjä ja odottaisin ehdottomasti tulevalta kumppaniltani samanlaista aloitekyvykkyyttä arkeen.

M28

Kuulostat olevan parisuhdeainesta ja parhaassa pariutumisiässä, joten joku sinut varmaan pian nappaa ;)  Ap

Olen ollut nyt sinkkuna pian 3 vuotta (ei nyt niiiin pitkään kaikkien mielestä) mutta nykyisin minua ei enää pelota kulkea yksin ulkona esim. illalla ja ajatus ulkomaanmatkan tekemisestä yksin ei enää pelota vaan pikemminkin haluaisin tehdä niin! Olen siis oppinut tekemään yksin asioita!

Mulla on kavereita jotka ovat olleen paljon kauemmin sinkkuna ja he huomasivat että puhuvat itselleen ääneen tosi paljon.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nyt sinkkuna pian 3 vuotta (ei nyt niiiin pitkään kaikkien mielestä) mutta nykyisin minua ei enää pelota kulkea yksin ulkona esim. illalla ja ajatus ulkomaanmatkan tekemisestä yksin ei enää pelota vaan pikemminkin haluaisin tehdä niin! Olen siis oppinut tekemään yksin asioita!

Mulla on kavereita jotka ovat olleen paljon kauemmin sinkkuna ja he huomasivat että puhuvat itselleen ääneen tosi paljon.

Luin muuten jostain, että itselleen puhuminen kannattaa jos siis puhuu mukavia asioita. Ehkä koiralle puhuminen ajaa saman asian, itse sitä harrastan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olin sinkku 32-vuotiaaksi, ei minkäänlaista suhdetta jota voisi kutsua seurusteluksi. Joitakin epämääräisiä ns. säätöjä mutta niistä jäi lähinnä paha mieli. Sitten tapasin samanikäisen miehen joka ei myöskään ollut koskaan seurustellut. Ja niin vain me kaksi itsenäistä, omillaan jo yli 10 vuotta asunutta ihmistä päädyimme yhteen Tuonhan olisi pitänyt olla katastrofi (omiin tapoihinsa tottuneet, yms) mutta ei ollut. Jotenkin kaikki vain loksahti kohdalleen todella helposti, ja koko ajan oli sellainen tunne että toisen kanssa on kivempaa kuin yksin. Ja on edelleen, yli 20 vuotta myöhemmin. Joten vastauksena kysymykseen, pitkäaikanen sinkkuna eläminen vaikutti ainakin minuun niin että osasin todella arvostaa sitä miten hienoa on elää hyvässä parisuhteessa. Ei se sinkkuelämäkään millään lailla kauheaa ollut, päinvastoin, mutta totuuden nimissä on sanottava ettei elämässäni ole yhtäkään osa-aluetta joka ei olisi paremmin nyt parisuhteessa.

Aivan ihana tarina, kaikkea hyvää teille myös tulevaisuudessa ❤❤❤

Minusta on tullut mukavuudenhaluinen, kompromissivastainen, oman tien kulkija. Ihanaa päättää aamulla haluanko mennä huonekalukauppaan, museoon, pyöräilemään, vuokraamaan kanootin, luuhaamaan netissä tai mitä vain mieleen juolahtaakaan. Matkustaessa menen minne haluan milloin vain haluan, eikä suunnitelmia tarvitse selittää, myydä tai vakuutella kenellekään. Menee vain. Kodinhoito hoituu omalla tahdillani ja aina on puhdasta ja siistiä.

Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi taas muuttaa jonkun kanssa yhteen. En tosiaan jaksaisi enää sitä parisuhteen emmä-haluu-tänään-museoon/joo-joo-teen-myöhemmin/söitsä-vikat-juustot tapaista turhaa rasittavaa taustasorinaa.

Ja mitä pidempään olen sinkkuna, sitä vähemmän houkuttelevalta parisuhde-elämä näyttää. Tuttavien luona tulee hiljaisesti aina huomattua miten esim. pariskuntien miehet esim. jättää sukkia/likapyykkiä lojumaan, juo kaljaa tai syö roskaruokaa, puhuu taukoamatta jostain epäkiinnostavasta autosta/veneestä/prätkästä, rahtaa entisten suhteidensa lapsia visiitille jne. Silloin hymyilen kyllä hiljaa sisälläpäin että luojan kiitos ei itse tarvitse tuollaista sietää kotona.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tullut mukavuudenhaluinen, kompromissivastainen, oman tien kulkija. Ihanaa päättää aamulla haluanko mennä huonekalukauppaan, museoon, pyöräilemään, vuokraamaan kanootin, luuhaamaan netissä tai mitä vain mieleen juolahtaakaan. Matkustaessa menen minne haluan milloin vain haluan, eikä suunnitelmia tarvitse selittää, myydä tai vakuutella kenellekään. Menee vain. Kodinhoito hoituu omalla tahdillani ja aina on puhdasta ja siistiä.

Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi taas muuttaa jonkun kanssa yhteen. En tosiaan jaksaisi enää sitä parisuhteen emmä-haluu-tänään-museoon/joo-joo-teen-myöhemmin/söitsä-vikat-juustot tapaista turhaa rasittavaa taustasorinaa.

Ja mitä pidempään olen sinkkuna, sitä vähemmän houkuttelevalta parisuhde-elämä näyttää. Tuttavien luona tulee hiljaisesti aina huomattua miten esim. pariskuntien miehet esim. jättää sukkia/likapyykkiä lojumaan, juo kaljaa tai syö roskaruokaa, puhuu taukoamatta jostain epäkiinnostavasta autosta/veneestä/prätkästä, rahtaa entisten suhteidensa lapsia visiitille jne. Silloin hymyilen kyllä hiljaa sisälläpäin että luojan kiitos ei itse tarvitse tuollaista sietää kotona.

Tämä tämä tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin sinkkuus itsessään muuttaa ihmistä mihinkään suuntaan. Parempi kysymys on miten pitkäaikainen syrjäytyminen vaikuttaa ihmiseen. On sinkkuja jotka silti ovat paljon sosiaalielämässä kiinni ja sitten on yksinäisiä erakoita.

Minulla oli sellainen "tutkimushypoteesi" että sinkkuus kyllä muuttaa ihmistä jotenkin, koska perhe ja parisuhde on eräänlainen normi edelleen. Siihen joutuu ottamaan kantaa niin monin tavoin elämänsä aikana, vaikkei tahtoisi. Ihmisten kysymysten ja ennakkoluulojen kautta jne. Joten vaikka alun perin eroa pariutuneisiin ei olisikaan (luonteenpiirteet ja muu elämä ratkaisevat), niin joutuu rakentamaan itselleen sinkun identiteetin, joka todennäköisesti muuttuu elämän varrella moneen kertaan. Eli selitysmallin sille miksi on sinkku. Näin palstalta päätellen tapahtuu.

Tietääkseni tästä aiheesta ei ole olemassa tutkimuksia, yllättävää kyllä. Ap

Aika monista muistakaan palsamammojen horinoista ei ole tutkimuksia. Kannattaa perustaa näkemyksensä muuhun kuin av-palstaan, jos haluaa tarkastella asioita realistisessa valossa. Jos perustaisi näkemyksensä vain av-juttuihin pitäisi kaikkia työttömiäkin kaljaa kittaavina sossupummeina, joilla ei ole edes halua hakea töitä jne. 

Kuten esimerkiksi mihin, jos puhutaan pitkään sinkkuina olleista ihmisistä, joita ystäväpiiriini ei kuulu? Minusta anonyymi keskustelu tarjoaa aika hyvän näköalapaikan, ehkä jopa paremman kuin se että ystävinä olisi sinkkuja, koska "näistä asioista" ei ole helppo puhua rehellisesti edes ystävälle, varsinkaan parisuhteessa elävälle? Ap

Aika naiivia kuvitella, että ihmiset ovat täällä rehellisiä ja kaikki mitä kirjoitetaan on totta. Mitä muuten tarkoitat "näillä asioilla", joista ei sinkkuystävien kanssa voisi puhua rehellisesti?

t. sinkku, jonka kaikki ystävät ovat parisuhteessa

Jollain tasolla myös trollaus on totta eli ihminen kirjoittaa siitä mitä hänen sisällään on. Tässä mielessä kiinnostavia ovat tekstit, joissa mies esittää naista. 

Ei ole helppoa puhua hylkäämisen, kelpaamattomuuden, epäonnistumisen tunteista ja kokemuksista edes ystävälle. Suuren kriisin tullessa ne tulevat väkisin purskahtamalla, mutta arkisessa ystävyydessä on monia pidäkkeitä, jotka estävät tuollaista - näin sen itse koen, mutta ymmärrän, että sinun kokemuksesi ystävyydestä voi olla aivan toinen. Palstan anti on mielestäni se, että voi tutustua ihan toisenlaiseen tapaan ajatella asioita kuten ilmeisesti on tässä sinun ja minun välillä. Ap

:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D Trollaus on lähinnä roolileikki. Ei kerro se mitään ihmisen todellisista ajatuksista. Joskus on hauskaa esittää tyhmempää kuin onkaan. Kuten sinäkin tuossa kun väität erottavasi kuka täällä on oikeasti nainen ja kuka ei. 

t. silloin tällöin trollaava

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin sinkku lähes 30-vuotiaaksi asti. Siihen ei ollut mitään ihmeempää syytä, olin ihan tavallinen, sosiaalinen ja menevä nainen, mutta koskaan ei käynyt flaksi niiden miesten kanssa kenestä olin kiinnostunut. Olin sitten ennemmin yksin kuin jonkun "ihan kivan" kanssa. 

Ajan kuluessa mieleeni alkoi iskostua, että kukaan ei tule rakastamaan minua ja tulen olemaan yksin aina, sillä minussa on jotain vikaa. Ajattelin näin jo alle kouluikäisenä, mutta aikuisuudessa se vahvistui. Tiedän, että on typerää ajatella noin, koska minulla oli kyllä vientiä, eikä kosijoissakaan ollut muuta vikaa, kuin ettei kiinnostusta vain syttynyt minun puoleltani. Se oli vain niin vahva tunne, ettei sitä voinut mitenkään järkeillä. 

Kun sitten rupesin tapailemaan nykyistä miestäni, meni todella pitkään, ennen kuin "hyväksyin" sen, että tämä on rakkautta ja hän todellakin pitää minusta. Meillä on onnellinen suhde, mutta edelleen pohjimmiltani ajattelen, että hän on kanssani niin pitkään kuin viitsii ja vaihtaa sitten johonkin parempaan. Enkä edes osaa olla pahoillani siitä, pidän sitä luonnollisena lopputuloksena, sillä eihän minussa ole mitään rakastettavaa.

Mainittakoon, että minulla on traumataustaa ja paljon kaltoinkohtelua varhaislapsuuden ihmissuhteissa, joten tälle ajattelulle voi olla muitakin tekijöitä. 

Aika näyttää miten reagoit, jos teille tulee ero, mutta nähdäkseni usein sellaiset suhteet ovat hyviä, missä kaiken jatkumista ei pidetä aivan itsestäänselvänä, vaikka siihen ei liittyisikään tunnetta perimmäisestä kelpaamattomuuden tunteesta niin kuin kuvaat.

Ehkäpä tuo ajatus on peräisin varhaisemmasta kerrostumasta kuin nykyminäsi, parisuhteessa onnellisesti elävä nainen. Voisitko ajatella hylkääväsi tuon ajatuksen jossain vaiheessa vai voisitko ajatella siitä vielä olevan hyötyä sinulle tavalla tai toisella? Kuten vaikkapa siten, että et ajattele kaiken olevan itsestäänselvää. Jolloin tuo olisi muuttunut sinua ja parisuhdetta tukevaksi rakenteeksi. Ap

Olet oikeassa. Eikä nämä tunteet ole jatkuvasti läsnä. Kun minä ja mieheni olemme yhdessä, meillä on ihanaa, mutta joskus synkkinä hetkinä yksin ollessa (ja laskuhumalassa :D) nuo ajatukset korostuvat. 

Tavallaan näen myös suurena etuna tietoisuuden siitä, ettei suhde tai mikään muukaan elämässä ole koskaan pysyvää. Saatan välillä sanoa jollekin kaverille ohimennen, että "jos me erotaan, mä otan tuon taulun/muutan Pariisiin/teen sitä ja tätä", ja se kuulostaa kyyniseltä, mutta mielestäni se on realismia. Jotenkin näen suhteenkin arvokkaampana sen takia, koska se tapahtuu tässä ja nyt eikä välttämättä ole ikuinen. Jos ajattelisin, että olen mieheni kanssa yhdessä hamaan ikuisuuteen asti ja sen jälkeenkin, saattaisin jättää joitain asioita tekemättä tai sanomatta, koska ajattelen että niille on aikaa. 

En usko, että sinkkuus on tehnyt minusta minkäänlaista - pikemminkin tietyt piirteet on voineet vahvasti vaikuttaa siihen, että minusta tuli single for life eli nk. ikisinkku.

Eli en ole ikinä seurustellut.

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut omillani sinkkuna jo 9 vuotta ja koen, että kyllä tämä sinkkuus on tehnyt minusta erittäin itsenäisen ihmisen, joka ei oikeastaan tarvitse muiden apua tai neuvoa vaan osaan hoitaa lukemattoman määrän asioita elämässä ihan itse. Lisäksi olen päättäväinen ja määrätietoinen, koska sinkkuna voin helposti ottaa itselleni uusia tavoitteita ja sitten koittaa saavuttaa ne kun mitään ulkopuolisia häiriötekijöitä ei ole. 

Pakko myöntää, että ajoittain koen tarvetta pariutua ja jakaa elämääni jonkun toisen kanssa. Tällä hetkellä elelen kuitenkin yksin ja pärjään näin oikein hyvin. Satunnainen deittailu on ollut ihan hauskaa, mutta en toisaalta saa siitä mitään irti kun tunnesidettä ei ole.  Uskon, että olisin oikein pätevä kumppani jollekkin samanlaiselle naiselle, joka on myös elänyt pitkään yksin ja oppinut näin selviytymään arjen haasteista itsenäisesti. Minusta on ihmeellistä, että olen olemassa paljon minun ikäisiä ihmisiä (miehiä), jotka eivät osaa tehdä ruokaa, siivota, käydä kaupassa, matkailla yksin, hoitaa paperiasioita tai ylipäätänsä tehdä mitään itsenäisesti ja ilman jonkun toisen ihmisen komentoja. Ainakin mulle on päivänselvää, että nämä asiat vaan tehdään ilman määräilyjä ja odottaisin ehdottomasti tulevalta kumppaniltani samanlaista aloitekyvykkyyttä arkeen.

M28

Kuulostat kylmältä ja itserakkaalta ihmiseltä. Ehkä tämä on se syy miks oot sinkku

Vierailija kirjoitti:

En usko, että sinkkuus on tehnyt minusta minkäänlaista - pikemminkin tietyt piirteet on voineet vahvasti vaikuttaa siihen, että minusta tuli single for life eli nk. ikisinkku.

Eli en ole ikinä seurustellut.

Tarkennan:

Olen aina ollut hyvin itsenäinen luonne ja sillä tavalla vapaa ajattelija, että olen kyseenalaistanut aina kaiken (myös parisuhteet ja naisen ja miehen välisen dynamiikan).

Omat arvot ja maailmankuva ollut tärkeämpää, kuin kuulua joukkoon.

Miehiä kohtaan minulla ei ole kyllä mitään etääntymistä ja kummallisia käsityksiä, onhan elämässäni erilaisia miehiä ja veljiäkin minulla on seitsemän. Läheinen suhde isän ja molempien isoisien kanssa jne.

En ole koskaan ollut parisuhteessa ja minä koen että sinkkuus on muutanut minua siten että osaan pärjätä omillani sekä nautin omasta seurastani todella paljon. Nyt jo tässä ajattelen niin että mihin minä edes naista tarvitsen?

M29

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tullut mukavuudenhaluinen, kompromissivastainen, oman tien kulkija. Ihanaa päättää aamulla haluanko mennä huonekalukauppaan, museoon, pyöräilemään, vuokraamaan kanootin, luuhaamaan netissä tai mitä vain mieleen juolahtaakaan. Matkustaessa menen minne haluan milloin vain haluan, eikä suunnitelmia tarvitse selittää, myydä tai vakuutella kenellekään. Menee vain. Kodinhoito hoituu omalla tahdillani ja aina on puhdasta ja siistiä.

Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi taas muuttaa jonkun kanssa yhteen. En tosiaan jaksaisi enää sitä parisuhteen emmä-haluu-tänään-museoon/joo-joo-teen-myöhemmin/söitsä-vikat-juustot tapaista turhaa rasittavaa taustasorinaa.

Ja mitä pidempään olen sinkkuna, sitä vähemmän houkuttelevalta parisuhde-elämä näyttää. Tuttavien luona tulee hiljaisesti aina huomattua miten esim. pariskuntien miehet esim. jättää sukkia/likapyykkiä lojumaan, juo kaljaa tai syö roskaruokaa, puhuu taukoamatta jostain epäkiinnostavasta autosta/veneestä/prätkästä, rahtaa entisten suhteidensa lapsia visiitille jne. Silloin hymyilen kyllä hiljaa sisälläpäin että luojan kiitos ei itse tarvitse tuollaista sietää kotona.

Tämän keskustelun johtomotiivi naisten kohdalla on tähän mennessä ollut positiivisten asioiden korostaminen, itsenäisyys, pärjäävyys, turhista hommista säästymisen ilo jne. Miehet eivät juutikaan ole tähän vastanneet, miksi? 

Viestistäsi tuli mieleen, että montakohan tuntia elämästäni on kulunut muiden jälkien siivoamiseen? En muista kuka feministiklassikko sanoi, että siivoaminen on kuin raataisi juoksemalla paikoillaan. Eli hän viittasi siihen, että elämän rutiinit eivät ole hänestä kovin nautinnollisia. Ja varmaan sitä vähemmän, jos kysessä ovat toisen sukat ja karkkipaperit. 

Itse en ole tähän puoleen vielä väsynyt, ehkä siksi, että mieheni ei kertaakaan, ei yhtä ainoaa kertaa vuosikymmenten aikana ole moittinut minua mistään kodinhoitoon liittyvästä eikä ole pyytänyt saati vaatinut tekemään mitään. Lisäksi hän on todella innokas antamaan positiivista palautetta jopa tavallisistakin asioista, kuten siitä, että kerään kesäisin kukkia maljakoihin, katan kauniisti päivittäin tms. Eli hän huomaa tuollaiset asiat ja se ei ehkä ole kovin tavallista miehissä? Hän huomaa myös sen, että haluan olla hänen silmissään viehättävä, eikä ole koskaan sanallakaan moittinut ulkonäköäni tai mitään muutakaan minussa. 

Niin kauan kuin oma vaivannäkö ilahduttaa toista silmin nähden, niin sen tekeminen on mielekästä. Niin luulen. Olisin siisti ja keräisin kukkia ja pitäisin huolta ulkonäöstä muutenkin, olen sellainen luonnostani, mutta jos toinen ei sitä mitenkään huomioisi tai sitä vaatisi, niin tilanne olisi aivan toisenlainen. Halu hemmotella ja plussata kaikkea sitä mistä toisen tietää tykkäävän poistuisi.

Toisin sanoen ajattelen tuosta muiden eteen tekemisestä niin, että se on toisen ilahduttamista ja hänen arkensa helpottamista. Mutta se ei toimi, jos se ei ole vastavuoroista. En ole ollut edes teini-ikäisen palvelija, vaan meillä kuten myös omassa kotonani lapsilta on vaadittu hyvää ja kunnioittavaa käytöstä ja muiden työpanoksen arvostamista. Ap 

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut parisuhteessa ja minä koen että sinkkuus on muutanut minua siten että osaan pärjätä omillani sekä nautin omasta seurastani todella paljon. Nyt jo tässä ajattelen niin että mihin minä edes naista tarvitsen?

M29

Siis tähän mennessä tulleiden miestenkin vastauksissa korostuvat itsenäisyyden edut ja yksin pärjäämisen nautinto. Joten mihin sitä parisuhdetta sitten varsinaisesti tarvitsee :) 

Ehkäpä tämä ajatus on nykyisin valtavirtaa ja parisuhdepakko on poistumassa lopullisesti. Eivät poliitikot enää voi komennella ketään lisääntymään niin kuin Antti Rinne taannoin yritti. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskustelun johtomotiivi naisten kohdalla on tähän mennessä ollut positiivisten asioiden korostaminen, itsenäisyys, pärjäävyys, turhista hommista säästymisen ilo jne. Miehet eivät juutikaan ole tähän vastanneet, miksi? 

Naiset ovat tavoitteellisempia ja motivoituneempia pärjäämään elämässä kuin nykypäivän miehet. Naiset näkee oman sinkkuutensa vahvuutena ja heillä on kova tahto kehittyä ihmisenä ja käyttää sinkkuuden tuoma vapaus hyödyksi.

Sinkkumiehet tuntuu olevan tällaisia "ei kiinnosta mikään" ihmisiä, jotka näkee pitkäaikaisen sinkkuutensa elämässä epäonnistumisena. Sinkkuuden vapauden hyödyntämisen ja itsensä kehittämisen sijaan nämä miehet lannistuvat ja syrjäytyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut parisuhteessa ja minä koen että sinkkuus on muutanut minua siten että osaan pärjätä omillani sekä nautin omasta seurastani todella paljon. Nyt jo tässä ajattelen niin että mihin minä edes naista tarvitsen?

M29

Siis tähän mennessä tulleiden miestenkin vastauksissa korostuvat itsenäisyyden edut ja yksin pärjäämisen nautinto. Joten mihin sitä parisuhdetta sitten varsinaisesti tarvitsee :) 

Ehkäpä tämä ajatus on nykyisin valtavirtaa ja parisuhdepakko on poistumassa lopullisesti. Eivät poliitikot enää voi komennella ketään lisääntymään niin kuin Antti Rinne taannoin yritti. Ap

Niin varmasti naisilla on myös samat "syyt" kuin miehillä. Veikkaan myös että tasa-arvo on myös yksi merkittävä "syy" tässä miksi ei enään pariuduta ja sinkkuja on todella paljon.

Itse osaan ainakin kaikki arki asiat ja pärjään mainiosti sinkkuna niin ei minulla ole mitään "tarvetta" parisuhteelle. Toki parisuhteessa saisi seksiä enemmän ja taloudellisesti olisi luultavasti hiukan helpompaa.

M29

Todella mielenkiintoista, 98 kommenttia tähän mennessä, eikä yhdessäkään otettu puheeksi fyysisen läheisyyden puuttumista (en tarkoita tällä se*siä). Itselleni juurikin siitä on tuskainen pula, kaikesta muusta selviän itse, myös se*sistä.